Kiitoksia kaikille tsemppauksesta =) Kyllä mä täällä pysyn, käyn lukemassa juttuja ja kirjoittelen silloin kun ehdin. Oli vaan sellainen yleisharmitus päällä kun tuntuu välillä ettei tämän remontoinnin lomassa ole omaa aikaa ollenkaan |O niin sitten alkoi harmittamaan sekin ettei tahdo pysyä jutuissa mukana. Vetoan hormoneihin
Tarvisi olla olemassa jokin sellainen alkometrin tapainen laite, millä voisi mitata päivittäisen hormonitason ja tarpeen mukaan painua takaisin peiton alle ja vetää peitto korviin.
No, nyt jo paremmalla mielellä. =) Tällainen synkistely ei ole lainkaan mun luonteeni mukaista, sen on raskaus tuonut tullessaan. No toiveita on siis piristymisestä joskus helmikuun jälkeen.
Hankinnoista mulla on sikäli päinvastainen kokemus hankintojen tekemisestä, että mieluummin hoidan ne pois alta mahdollisimman aikaisessa vaihessa. Meillä on aika hyvin kaikki kasassa esikoisen jäljiltä, mutta muuten haalisin tavaraa jo kovaa kyytiä. Esikoista odottaessa loppuraskaudessa supisteli niin paljon, että haaveeksi olisi jäänyt kauppojen kiertely äippäloman aikana, joten hyvä oli että oli siinä vaiheessa tarpeelliset hankinnat tehty. Mutta kukin tavallaan =) Tarvisikin oikeastaan alkaa tehdä listaa kaikesta puuttuvasta mitä aina välillä mieleen tulee, pikkutavaraa lähinnä mutta ei niitä kaupassa sitten muista kuitenkaan. Se kantoliina pitäisi kyllä hankkia, kunhan tietäisi millaisen.
Peittojen heiluttelu on täällä ollut täyspannassa jo pitkään :kieh: Johtuen ärtyneistä limakalvoista mitkä ei millään tahdo parantua. Haavoilla on koko alapää... :x Tällä hetkellä kokeilussa on Daktarin-salva, mitä neukkutäti ehdotti kun saattaa olla jo hiivakin sinne pesiytynyt
Siitä on vähän apua ollutkin, toivottavasti lähtee nyt kokonaan pois pian.
Goldy tuo sun lääkärisi on kyllä jotain käsittämätöntä :kieh: Hyvä että sanoit napakasti vastaan, taitaa kuvitella voivansa sanoa ihmisille mitä vain kun on lääkäri. Käytöstapoja voisi silti noudattaa!
Jahvetille tsemppiä ultraan =) Ainahan se jännittää, mutta varmasti kaikki on kuin olla pitääkin!
Pupi kyllähän sitä välillä tahtoo noita epäileviäkin tuntemuksia tulla raskauden suhteen. Tai siis oikeastaan vauvan kanssa elämisen :/ Välillä kun esikoisella on oikein uhmispäivä, niin kieltämättä mieleen tulee että ehkä se isompi ikäero olisi ollutkin parempi... mutta vaikka kuinka asiaa mielessään pyörittelee, niin lopputulos aina se, että ihanaa se on että on pieni nyytti tulossa =) :heart:
Joku multasormi saisi muuten tulle meille kyläilemään
Piha on kuin viidakko
No, ehkä sitten joskus kun on remontointi ohi, niin ehtii pihassakin möyrimään ja marjastamaan ja sienestämään ja kaikkea.... *haaveilee*
Jos en nyt lähde kahvia keittämään niin juomatta jää kun esikoinen herää päikkäreiltä. (Miten voi alle kaksivuotias olla niin kahvinhimoinen, oikein vaanii aina kuppia, vaikkei hänelle kahvia edes anneta?) Joten menoksi :wave:
Hissukka rv19+2