**Helmikuun Helmet 2008** elokuiset kuulumiset

Heipsan,

Vielä vajaa viikko np-ultraan.... Kyllä on pitkä aika. Onneksi viikko sitten neuvolalääkäri jo löysi sydänäänet, joten jotain elämää tuolla masussa on. Mitään raskausoireita ei siis ole ollut. Tuntui, että alkuraskauden väsymyskin meni ohi jo kuukaudessa tässä kolmannessa raskaudessa... tai olenhan mä väsynyt, mutta pari pientä ja kohtuullisen vilkasta tenavaa ja kokoaikatyö pitää siitä huolen, että ainakin viikonloppuna tekee mieli levätä. |O

Kenellekään ei olla vielä kerrottu vauvauutisesta, kun haluamme varmistaa, että np-ultrassa on kaikki hyvin. Toinen syys kertomattomuuteen on se, että työsuhdettani ei jatkettu syyskuun jälkeen ja nyt tarvitsisi ÄKKIÄ löytää uusi työ... sellainen kiva 3-4 kk:n määräaikainen tai sitten joku 10 000 euron arpajais-/lottovoitto, jotta selviäis noista melkein neljästä kuukaudesta ilman tuloja (en saa siis työkkäristä mitään). Vähän on ikävä tilanne ja nyt olis ensi viikolla haastattelu yhdestä vakihommasta, mutta en tiedä kannattaako mun edes mennä sinne, kun siinä olis kuitenkin neljän kuukauden koeaika ja jos sinne lokakuun alussa töihin marssisin maha kivasti esiin pullahtaneena, niin voipi olla, ettei tarvitse enää toisena päivänä töihin mennä? Jos taas kerron raskaudesta haastattelussa, on ihan turha vaivaiutua edes koko haastatteluun.

Mites teillä muilla onko työsuhteet katkolla tai onko muita, jotka ovat juuri hakemassa uutta työtä? Ikäviä nämä nykyajan ainaiset määräaikaisuudet. Itsekin "pelasin korttini väärin", kun en ottanut ja lähtenyt jo keväällä muihin töihin, vaan luotin siihen, että työt jatkuvat. Helppo spekuloida jälkikäteen, kun nyt on paskat housuissa.

Laa Laa rv 13+0

PS. Kolmannestatoista raskausviikosta on selvitty. JIPPII! Ajoin nimittäin kerran kolmastoista päivä ja perjantai auton lunastuskuntoon, joten olen hitusen taikauskoinen tuon luvun 13 suhteen. Jospa tästä neljännestätoista rv:sta selvitäisiin, niin pääsis tuosta 13 kokonaan eroon raskausajan osalta edes!
 
Laalaa, mulla oli vähän vastaava tilanne aikoinaan, kun ensimmäistä aloin odottaa. Olin juuri koulusta valmistunut ja niinhän siinä kävi, että kukaan ei raskaana olevaa töihin ottanut :whistle: Ja pikkuhiljaa alkoi omakin työnhakumotivaatio kärsiä, niin jäin lopulta suosiolla työttömäksi :/ Aloitin sitten äitiysloman 50 päivää ennen la:ta, niin alkoi rahat pyöriä vähä aijemmin ;) Tosin työttömyys ajalta sain JOPA 10 MARKKAA per päivä!!!! Eli alle 2e/pvä nykyrahassa :kieh: :kieh: Tosi lohduttavaa ;)

Nyt olen ekaa kertaa tilanteessa (4. lapsi tulossa), että mulla on työpaikka, josta jään äitiyslomalle, ja johon sitten joskus palaan =) Eli sain vakituisen paikan viime marraskuussa =) Siihen asti olin määräaikaisilla suhteilla juuri tässä samassa paikassa eikä tosiaan uskallettu vauvaa yrittää vielä silloin :ashamed: Mut asioilla on tapana lutviutua :hug:

(.) Liikkeitä tuntuu jo selvästi!! :heart: masu on ISO...pitääpä kohta ottaa kuvakin, n. 2 viikon väelin oon ottanu. Enää ei kelleen jää epäselväksi, miksi vatsa pönöttää, on se NIIN iso. Omia housuja, edes verkkareita urha kuvitella jalkaan, piti ottaa kokoa isommat käyttöön :kieh: Onneksi noita äippähousujakin on nyt aika monet :D
Nyt kun ja jos laitetaan tämä talo myyntiin, niin jotenkin alkanut tulle pieni pelko miten sitä TAAS pärjäisi jossain pienessä kerrostaloluukussa |O vauvan kanssa etenkin...nytkun on tottunut ok-talon helppouteen =) Kolmashan meillä kanssa syntyi "rakennusajan väliaikaiseen kämppään" =) Mutta eiköhän se siitä taas :D

Mun pitää varmaan siirtää rakenneultran aikaa, kun se on klo 13...tuskin saan/kehtaan pyytää töistä aiemmin lähtöä...vaikuttas taas niin mnen hommiin :whistle: Jos helpommalla sais vaan siirrettyä sitä. Tai mistä sitä tietää jos olen saikulla. Nytkin selkä kipuilee ihan vähästäkin rehkimisestä, vaikka tän viikkoa oon kotona ollu :/

Kamalasti tekis mieli jo alkaa vauvalle laittaa tavaroita kasaan jne...mut on ehkä vähän aikasta juu :whistle: Jos edes rakenneultraan asti odottas ;)
vaunuja meinasin mennä tänään kurkkaamaan, jos ehdin. Olis vaihtoehtoinAa uudet Emmat tai kaverilta 4v vanhat Emmaljungat. Nyt Emmaljungatkin ois ihan perusrattaat, joista saa kantokassilla yhdistelmät. pitää sitäkin funtsia...

Jahvetti 17+0, 18. viikko alkoi
 
Mulla menee hermot ihan just. En ymmärrä miten musta on tällainen hermoheikko tullu.aargh...muutaman päivän ollut et jos jokin asia ei miellytä niin pimahdan heti. :headwall:

Laalaa Mulla 13 on onnen numero. Se on mun synttäripäivä ja aina ku joku kysyy numeroa niin se sanon. :)
Tosta työjutusta vielä..mun piti mennä nyt töihin elokuun lopussa mutta päätin sittenkin jäädä näiksi 4kk hoitovapaalle kun sit taas tammikuussa alkaa mammaloma. Olivat töissä ihmeissään kun kävin ilmoittamassa etten tuukkaan vaik jo olin sanonu tulevani. :D Pomolle sit kyl kerroin uudesta tulokkaasta ettei ihmettele ku jo niin lupailin.

Me ollaan nyt isompaa asuntoa kans vailla. Tosiaan eilen laitoin tonttihakemuksen kaupungille ja jos ei saada tonttia/muutenkin katotaan myynnissä olevia isompia kämppiä. Pitäs tää oma vaan saada alta pois ensin.
On täs tuumaamista. Minkä kokosissa asunnoissa te asutte ja monta perheenjäsentä on? Meillä on 77 neliöö ja tulossa 4 perheenjäsen. Paikat on niin tukossa että huh huh...
 
Kävin tuossa jo aamusta sokerirasituksessa.. ku epäilen et välistä sokeri laskee liian alas ja sit humpsahtaa syönnin jälkeen ylös. No tuosta ainakin tuli ihan hyviä lukemia, ku paasto oli 4.8, muut 30min:6.6, 1h 5.7 ja 2h 5.9. Nyt syömäääään ku otti tuo 12h paasto koville! No aattelin kuitenki tahtoa sokerimiattarin kotia..
 
Jepsu, meillä sama homma, et ensin pitäs saada tää oma pois alta :whistle: Voi olla vaikea myydä, tai sit menee heti...tää kun on n. 3v vanha okt :/
Eli meillä on nyt 121 neliöö...5h+k+s+khh ja iso erillinen varasto/autokatos.
Tontti, joka varattiin, niin siihen ollaan suunniteltu n. 150 neliötä, rinneratkaisuna, 6h+k...
Kyllähän me tähänkin mahdutaa, mutta päälimmäisenä ajatuksena uuden rakentamisessa olis, että sais lainaa pienemmäksi =) Ja tosiaan myös tulokkaalle oman huoneen...pojista kukaan tuskin suosiolla tulis omaa huonettaan jakamaan ;) :kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja zuku:
Kävin tuossa jo aamusta sokerirasituksessa.. ku epäilen et välistä sokeri laskee liian alas ja sit humpsahtaa syönnin jälkeen ylös. No tuosta ainakin tuli ihan hyviä lukemia, ku paasto oli 4.8, muut 30min:6.6, 1h 5.7 ja 2h 5.9. Nyt syömäääään ku otti tuo 12h paasto koville! No aattelin kuitenki tahtoa sokerimiattarin kotia..

Mistä meinaavat, että olis ollu tuota heittelyä? Mä oon kanssa itekseni pohtinu, et oliskohan häikkää (edellisissä raskauksissa ei oo ollu mitään), kun väliin ruuan päälle iskee kamala väsy, janottaa ja pissattaa (tosin nää on normaalejakin oireita) ja huipatuttaa toisinaan...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Alkuperäinen kirjoittaja zuku:
Kävin tuossa jo aamusta sokerirasituksessa.. ku epäilen et välistä sokeri laskee liian alas ja sit humpsahtaa syönnin jälkeen ylös. No tuosta ainakin tuli ihan hyviä lukemia, ku paasto oli 4.8, muut 30min:6.6, 1h 5.7 ja 2h 5.9. Nyt syömäääään ku otti tuo 12h paasto koville! No aattelin kuitenki tahtoa sokerimiattarin kotia..

Mistä meinaavat, että olis ollu tuota heittelyä? Mä oon kanssa itekseni pohtinu, et oliskohan häikkää (edellisissä raskauksissa ei oo ollu mitään), kun väliin ruuan päälle iskee kamala väsy, janottaa ja pissattaa (tosin nää on normaalejakin oireita) ja huipatuttaa toisinaan...
Ite epäilin tuosta väsymyksestä ja heikosta olosta ennen ruokailuaja sit ku työ ni tulee n.15min päästä tosi huono olo, joka tasottuu 30 min sisällä. Nuo arvot ovat vielä normaaleja! Mut kysäse neuvolasta jos pääsisit jo nyt aikaisessa vaiheessa sokeri-rasitukseen. Tai saatko mittarin kotia. On se ainakin oman mielen kannalta mukava varmistaa et ei ole syytä huoleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja zuku:
Alkuperäinen kirjoittaja Jahvetti:
Alkuperäinen kirjoittaja zuku:
Kävin tuossa jo aamusta sokerirasituksessa.. ku epäilen et välistä sokeri laskee liian alas ja sit humpsahtaa syönnin jälkeen ylös. No tuosta ainakin tuli ihan hyviä lukemia, ku paasto oli 4.8, muut 30min:6.6, 1h 5.7 ja 2h 5.9. Nyt syömäääään ku otti tuo 12h paasto koville! No aattelin kuitenki tahtoa sokerimiattarin kotia..

Mistä meinaavat, että olis ollu tuota heittelyä? Mä oon kanssa itekseni pohtinu, et oliskohan häikkää (edellisissä raskauksissa ei oo ollu mitään), kun väliin ruuan päälle iskee kamala väsy, janottaa ja pissattaa (tosin nää on normaalejakin oireita) ja huipatuttaa toisinaan...
Ite epäilin tuosta väsymyksestä ja heikosta olosta ennen ruokailuaja sit ku työ ni tulee n.15min päästä tosi huono olo, joka tasottuu 30 min sisällä. Nuo arvot ovat vielä normaaleja! Mut kysäse neuvolasta jos pääsisit jo nyt aikaisessa vaiheessa sokeri-rasitukseen. Tai saatko mittarin kotia. On se ainakin oman mielen kannalta mukava varmistaa et ei ole syytä huoleen.
Kuulostaapa jokseenkin tutulle :whistle:
pitääkin seuraavan kerran neuvolassa mainita, tosin menen vasta syys-lokakuun vaihteessa...mutta jos pahenee, niin täytyy soitella aiemmin =)
 
Tänään ei sitten sintti tykännyt porkkanaraasteesta. Eilen vielä upposi :/
Pahoinvointi on siis muuttunut kokoaikaiseksi, vähänkö tylsää..
Vois jo loppua, kohta mennään jo viidennelle kuulle, eikä armoa anneta selkeestikään!
Hassua aatella että nyt on jo 15+4 =)

 
Täällä on oltu valtavan ahkeria, en siis muista mihin kaikkeen olisi pitänyt kommentoida! Ainakin sen verran on sanottava, että lohdullista lukea keskustelua painonkehityksestä / mahankasvusta. Itselläni nimittäin paino on kääntynyt pikemmin lievään laskuun alussa tulleiden muutaman lisäkilon jälkeen, eikä vatsakaan vielä liiemmälti erotu... Aloin jo vähän huolestua, mutta ilmeisesti en ole ainoa!
Tervetuloa uusille (myös melko uusi olen kyllä itse tällä listalla =) ). Jätän tähän puumerkkiä, niin ensi lukemalla olen ehkä jo hiukan paremmin kärryillä ja kommentointivalmiudessa :kieh:
Hyvää odotuksenjatkoa kaikille!

skog 13+3.
 
Tyttiliini
tietenkään sun ei kannata sanoa raskaudesta haastattelussa. Jos saat työpaikan, sua ei voida irtisanoa, vaikka ilmaantuisit paikalle miten raskaana. Tiedät kai sen? Sinuna kyllä ilman muuta yrittäisin saada vakiduunia, jos se vain onnistuu. Homma menee niin, että jos työnantaja irtisanoo raskaana olevan työntekijän työsuhteen, vaikka sitten koeajallakin, hänen on vaadittaessa todistettava, ettei irtisanominen/purkaminen johtunut raskaudesta.

No, käytännössä tietysti voi hyvinkin käydä niin, että työnantaja rikkoo lakia ja irtisanoo työsuhteen joka tapauksessa. Silloin tietysti on kyseenalaista, jaksaako sitä lähteä käräjöimään asiassa, vaikka voitto olisi kyllä lähes varma.

Minua usein hirvittää se, että työnantajat pääsevät kuin koirat veräjästä aika hurjistakin tempuista, kun ihmisille ei ole kerrottu, mitkä heidän oikeutensa ovat. Naisten kuitenkin täytyy lapset synnyttää, jos lapsia tähän maailmaan ylipäätään halutaan. Sen takia työlainsäädäntö suojelee naisia näissä raskausjutuissa.
 
Moi,
täällä Jepsu on kans pinna aikas kireellä... :whistle: Täytyy yrittää itteään hillitä, ettei joka asiasta miehelle tiuskaise, vaikka mieli tekis. Kun hormonit ne on jotka kiukuttaa, ei mies ;)

Eilen olin myös ihan superväsynyt, mahtaakohan olla hemppa alhainen tai jotain. No, ens viikolla neuvolassa vois jutella.

Tänään on ollu ihan karmea päivä töissä, pomo huusi naama punaisena yhdelle tyypille ja mä oon sen esimies, niin tietty osittain myös mulle. Sit kahdestaan kun pomon kans juteltiin asiasta, niin eiköhän päässy itku :ashamed: Ärsytti, kun sekin oli selkeästi hormonien syytä. Vaikka kotioloissa herkkä olenkin, niin töissä en kyllä yleensä itkeskele noin helposti. Onneks pomo tietää raskaudesta, toivottavasti ymmärtää pistää sen piikkiin.

Täytyy yrittää kotona vaan rentoutua ja unohtaa työstressit, ei tee hyvää pikkuiselle!
 
heipparallaa!
koulupäivä alkaa olla pulkassa.. työjuttuista oli puhetta, itse kun oon ollut töissä opintojen ohella niin jätin nyt työt sitten kokonaan pois ettei käy liian raskaaksi. Taisinpa siitä jo mainitakin.. rahaa ei tule mistään tuutista mutta jotenkin meillä on asiat aina järjestyny, joten luotan siihen nytkin. Onneksi meillä on tällä hetkellä hyvä tilanne kun saatiin auto maksettua, ja talon lyhennykset ei oo vielä alkaneet, ja tuo meidän talo on aika edullinen asua :)
Taas vaivaa pääkipu. Taidanpa mennä kotiin pötkölleen, jospa herkuttelis vielä jätskilläkin :heart:
-Siru- rv16+3
 
voi eih, taas olis pitäny kattoa vähän mitä suuhunsa änkeää :ashamed:
Eilen oltiin miehen siskolla iltaa viettämässä ja se oli sitte tehny sellasia ihania voileipäkeksi purtavia, ja niissä oli tuorejuustoa päällä, nii enhän mie sitä hoksannu ennenku varmaan neljännen jälkeen.. Oliskohan tuo määrä ollu liikaa? Ku niitähän tuorejuustoja pitäs välttää...

Meillä on muutto edessä lokakuuksi, ihana päästä isompaan asuntoon :) saa vaan nähä sitten talvella miten saan vaunut aina raahattua luhtitalon toisesta kerroksesta alas ja takasin ylös.. no, se vaatii sumplimista.. Tai naapureitten apua :LOL:

Kohta pitää alkaa kulkemaan julkisilla töihin kun aamut alkaa kylmenemään eikä pyöräily enää houkuta.. Mutta sehän ei minua haittaa, muuten kun että pitää herätä JOPA varttia aikasemmin :D

Ja miksen mie saa meidän vaavista ultrakuvaa profiiliin.. aina vaan ku on ladannu tallenukset loppuun nii pätkäsee sivun valkoseksi.... |O
 
Saanukka: Ei sun kannata huolestua. Eiköhän se Listeria ole kuitenkin tosi epätodennäköinen saada tuorejuustoista. Vaikka itse noudatankin aika uskollisesti kiellettyjen aineiden listaa, niin onhan se lista vähän sellainen, että varmuuden vuoksi kielletään tietyt aineet, kun on olemassa pieni riski.

Tyttiliini: Juu, tiedänhän mä, ettei raskauden takia saa irtisanoa, mutta pelkäänpä, että keksivät kuitenkin jonkun muun syyn "viralliseksi" syyksi ja kun koeaika ei edes ehdi täytyä ennen äippälomaa, niin loppujen lopuksi ollaan taas samassa tilanteessa, että äippäloman jälkeen etsitään uutta työpaikkaa... Toisaalta mietin, että onko mulla pokkaa tehdä sellaista "temppua", että jos siis saisin sen työpaikan ja kävelisin tyyriinä sisään uuteen työpaikkaan rv:lla 18+4? Kaiken lisäksi pomonani olisi puolituttu lapsuudesta, että silleen...

Olis vaan niin helpoa ottaa vastaan nyt sellainen sopiva määräaikaisuus, jonka tietäis pystyvänsä hoitamaan edes suunnilleen loppuun! No, jospa heti huomenna sellainen paikka ilmaantuu.

Laa Laa rv 13+0
 
Heipä hei pitkästä aikaa,

tosi paljon juttuja taas tullut, kaikkea ei millään muista.

LaaLaa, täällä yksi jolla loppuu työt viikon päästä eikä uudesta työstä tietoa. Olenkin päättänyt olla työttömänä äitiyslomaan asti ja nauttia mahan kasvusta ja ottaa rennosti. Saan työttömyyskorvausta liitolta, joten kuitenkin jotain rahaa tulee työttömyysajaltakin. Äitiysraha on tietysti sitten pienempi kun sitä ei lasketa palkan mukaan. Eipä raskaana ollessa tosiaan ole kovin vahvoilla tuolla työmarkkinoilla. Mäkin vasta valmistunut ja työkokemusta tarvitsisi, mutta ehtiihän sitä sitten vauvan jälkeenkin töitä tehdä. Määräaikaiset työsuhteet on tosiaan syvältä ja nuorten naisten tosi vaikea saada vakituisia just siksi että kohta saattaa jäädä äitiyslomalle. Toivottavasti sulla asiat kuitenkin selviää jotenkin.

Mä kävin eilen ekassa lääkärintarkastuksessa yksityisellä kun en omaan neuvolaan nyt päässy ja oli tosi ihana lääkäri. Katsoi myös ultralla ja parempi ultra oli kuin se neuvolassa tehty, jossa ei katottu mitään muuta ku mitta. Eilen sit kertoi kaikki rakenteet, virtsarakon, mahalaukun jne. Ja sanoi ettei vauvalla ole niskaturvotusta (sitäkään ei neuvolassa katsottu). Jäi tosi hyvä mieli tuosta käynnistä ja siitä tietty ettei turvotusta ollut. Olispa kaikki lääkärit noin ihania ja ystävällisiä kuin tuo nainen. Sitten kun teki laskua, sanoi ettei mainitse ultraamisesta mitään siinä kun se maksaisi oikeasti 110? eli senkin puoleen oli tosi reilu kun en sitä kuitenkaan tavallaan pyytänyt.

Saanukka, mulle sanottiin neuvolassa että kyllä tuorejuustoja saa syödä kunhan ne on tehty pastöroiduista tuotteista eli yleensä kaikki kotimaiset ovat. Ja mielellään aika tuoreita, ettei mitään useita kuukausia kaapissa olleita. Eli tuskin syytä huoleen sulla.

Meillä mies nimenny masuasukin johtajaksi. On varma että se on poika ja johtajahan siitä tähän perheeseen tulee, sen ehdoilla mennään. Itsekin tulee usein sanottua johtaja. Ei mikään maailman hellyyttävin nimi, mutta meille sopiva.
Tulipas pitkästi juttua ku harvoin kirjottaa.

Olivia ja masuasukki rv 14+5
 
Me kaksiossa asustellaan, 60 neliötä. Meinataan tähän vielä pari vuotta mahtua vauvan kanssa.

Muakin vähän työjutut huolestuttaa. Olen yrittäjä. Kivittäkää vaan, mutta en ehkä vuosikaupalla uskalla olla työelämästä pois kotona :|
Muita yrittäjiä??
 
Kuinkahan helposti raskauden takia voi päästä sairaslomalle? Mulla on ihan tavallinen toimistotyö mutta avokonttori on kuuma kuin mikä eikä taukoja kauheasti ehdi pitämään koska asiakaspuheluita tulee koko ajan.. Mulla on ollut ainakin hurjan vaikeita erityisesti aamut mutta jos on pahoinvointia, kuten tänään, on vielä vaikeempaa.
Raskaushan ei ole sairaus mutta tuntuu että joku raja tulee kohta vastaan..

 
Meillevauva Kyllä sairaslomaa saa kohtuu helposti. Sanot vaan niinkun asia on, että kuumuus ahdistaa ja saa voimaan pahoin.

Mahassa on käyny kauhee möyrinä, kun söin kebabrullan. Takku tais tykätä mausteista :D Vissiin pyörii siellä ja heittää kuperkeikkaa, kun tuntuu sellasia "paineaaltoja" tossa edessä tasasin väliajoin :)
 
Täällä iha kauheeta ollu koko päivän! Ei sit riittäny se viime vkl kuumeilu tytöillä. Vanhemmalla 40.6C ja kauheen kipee kurkku, pää jne, olo siis aika heikko kuumeen takia. Yö meni itkiessä yms. PIenemmällä nii kauhee räkänen yskä, että siitä olo hankalana. Mä ite 38C kuumeessa, kurkku nii sairaan kipee ja pää räjähtää, silmiin koskee jne. Ei kivaaaaa |O . Ei siin mitää, mua nii lasten sairastelut säikäytä, ku kahtena vuotena peräkkäin ovat olleet 6kk putkeen sairaina (1-3vkon terveinä olojaksoja oli), mut ku ite on samaan aikaan, ja näköjään raskaana ollessa vetää viel tiukemmalle. Mulle ku ei kuumetta muutenkaa helpolla pukkaa. Isäntä ei voi töistä olla pois, ku ei ole omia lapsia, eikä palkattomanakaan voi, ja jos nii jäis, pitäs osata ilmottaa ajoissa, joten aika hankalaa on arvioida, millo oon kipee.
Peruuntu sit tyttöjen mummolareissukin jameidä 3päivän vapaat :( . Onneks äiti tarjoutu ens vkl ottamaan uudestaan, jos vaa terveinä oisivat muruset.

Nyt ei muuta, ei kestä tätä näytön kirkkautta. Öitä.

:heart: nelli&pulla 16+0
 
Jahvetti:Jos meinaat yli puolivuotta kärrytellä niin en suosittele Emman vaunuja :whistle: Me ostettiin tuolle tytölle ekaks 3-4 vuotta vanhant emmaljungat mutta sitten halusinkin ihan uudet vaunut... Ostettiin emman vaunut ja ne oli kamalat! Tosi huonot työntää ja se kasaussysteemi rupes hajoomaan et joutu vähän temppuja tekemään et ne sai kasattua. Toki voi olla että meillä oli joku maanantaikappale, mutta mulle jäi sellanen tutina niistä että ei enää ikinä! Mies edelleenkin sitä sanoo että ne vanhat emmaljungat oli paljon paremmat, kulki kevyemmin ku noi emmat oli aika raskaat eikä kääntyny kunnolla.

Saanukka:
Ei varmasti mitään hätää, noi "yleisimmät" tuorejuustot on pastöroitu joten niitä voi ihan turvallisesti syödä. Paitsi kuten joku laitto niin kauheen kauan seisseitä ei kannata syödä!

Pessi: En oo yrittäjä, mutta en myöskään luultavasti tule olemaan kotona kovinkaan kauaa. Varmaan aika nopeasti kun äippäloma loppuu niin palaan töihin.

Mulla meinaa toi maksalaatikko tehdä nyt kiusaa. Tykkään siitä kauheesti ja eiköhän sitä nyt tee ihan kauheesti mieli kun ei saa syödä |O

Vinja ja Urmi 13+3, kovasti oottelen masun kasvua sekä liikkeitä
 
Pessi, yrittäjähän minä :) Olen ollut vasta reilun vuoden, enkä kyllä todellakaan uskalla sanoa, miten firma kestää noin pitkäksi aikaa kokoaikaisen sijaisen palkkaamisen :/ Olen vain niin henkeen ja vereen kotiäitiyden puolesta puhuja, ja jo nyt harmittaa, jos voin olla kotona vain sen "pakollisen" äippäloman ajan :(
Mutta aika näyttää, ja yleensä asioilla on tapana järjestyä ;)

Vinja, mä olen kyllä ihan maalaisaivoilla laskenut, että jos maksamakkarassa on maksaa n.20% ja sitä kärsii syödä viikkoannoksena n.200g uusimpien suositusten mukaan, niin miksei maksalaatikkoa voi syödä silloin tällöin. Kaupan maksalaatikossa on maksaa vain 10%, ja kerta-annos tuskin ylittää tuota 200g.
Olenkin miettinyt, onko uusissa suosituksissa ajateltu karsia pois myös itsetehtyjen maksalaatikoiden syönti, näissähän maksan osuus voi olla todella suuri. Selvyyden vuoksi tämä erottelu on vain jätetty pois, vai millä voidaan selittää tuo maksamakkaran salliminen? :eek:
Joka tapauksessa olen kahdesti nauttinut annoksen tätä suurta herkkuani, jota jostain syystä juuri raskauksien aikana niin kovasti tekee mieli :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuttemui:
Pessi, yrittäjähän minä :) Olen ollut vasta reilun vuoden, enkä kyllä todellakaan uskalla sanoa, miten firma kestää noin pitkäksi aikaa kokoaikaisen sijaisen palkkaamisen :/ Olen vain niin henkeen ja vereen kotiäitiyden puolesta puhuja, ja jo nyt harmittaa, jos voin olla kotona vain sen "pakollisen" äippäloman ajan :(
Mutta aika näyttää, ja yleensä asioilla on tapana järjestyä ;)
Juu, niinhän ne asiat yleensä jotenkin suttaantuu :)
Vähän kurja miettiä työjuttuja, kun raskaus on kuitenkin erittäin toivottu ja ihana asia.. Mun tilalle töihin ei ole tulossa ketään (en halua), ja ollaankin mietitty isän jäämistä kotiin mun mennessä takaisin töihin. Hän kun on toisella töissä ja siten "helpommin korvattavissa" (joo en mäkään toki korvaamaton luule olevani ;) ).
Sitä vaan tietysti toivoo pystyvänsä työskentelemään mahdollisimman pitkälle. Kävin pari kk sitten nostamassa YEL:iäkin :whistle:
 
Heippa vaan taas kaikille! Ihania ukkosia ollunna...

Piipi79: Meikku on kans pillittäny töissä (kahteen otteeseen itse asiassa). Olen herkkä muutenkin, ja samoin kuin sinä kerroit, en kuitenkaan töissä, ts. töissä on pakko olla jopa tiukka ja kova toisinaan. Olenpa kuitenkin itkenyt myös ratikassa ja kaupan vihannesosastolla, ihan niinkuin noin vaan huvikseni. :'(

 
apua... ei pitäny lähettää vielä... ja sit poistinkin sen...

mimoniandra: Kävitkös Uskussa kebabilla? :p Ollaan teiltä päin kotoisin ja aika useesti siellä lomaillessa tulee nautittua Uskun herkkuja... Nyt kun syön taas lihaakin :ashamed: , erityisesti kebabit on maistuneet Uskussa...
 

Yhteistyössä