helmikuun Hehkeät 2011, elokuu

Jääny vähän tää tänne kirjottelu.

Mulla oli tänään eka ultra. :) Siellä se hirveänä jumppas ja vispas käsiä.
Tuli niin hyvä mieli kun stressannu ja pelänny että jos joku onki vinossa.

Niin ja mut voi siirtää tuonne laskettuun aikaan 23. pv. Aikaistu parilla päivällä. :)
 
Ootteko muuttanu tänne laskettua aikaa? Mullahan neuvlan ja ultran päivissä 4pvä eroa, mutta varsinaisesti ei päivää vaihdettu. Ajattelin vaan, että kumman päivän mukaan te elätte? Kun meillä on yhä menty neuvolan la:n mukaan.
 
täälä helmikuisen äiti-10, tulin vaan piipahtamaan täälä, kun viime vuonna olin helmikuisissa, nyt tuola tuhisee kohta 6 kk ikäinen tyttö :heart: vatsalleen menee jatkuvasti lattialla, on tosi seurallinen ja tyytyväinen neiti, viime vuonna tähän aikaan oltiin juuri oltu np-ultrassa, niin se aika kuluu..tsemppiä kaikille odotukseen :D
 
sydänäänistä: en oikein osaa olla huolissaan koska ultrassa kaikki ollut ok ja koska lääkäri sanoi että näytössä kyllä näkyy. pikkainen on kuitenkin vielä tosi pikkainen, saatikka sitten sydän. sen säteen pitäisi juuri osua siihen oikeaan kohtaan jotta kuuluu. ja koska kohtu reippaasti taaksepäin kallistunut ja massaa edessä niin en ole huolissani.
mulla on kanssa tuo kotidoppleri, en ole nyt viikkoon kokeillut että kuuluuko, voisihan vaikka illalla kokeillakin.

onkos täällä muita heppaimmeisiä? taikka ratsastusta harrastavia?
mietin että kuinka pitkälle sitä mahtaa uskaltaa ratsastaa. kärryillä meinasin ajella loppuun saakka -katsotaan kuinka käy. meillä tallissa 2 shettistä joista toinen vaihtuu suokkiin lauantaina. ihana saada oma polle, pitkän tauon jälkeen. mies kauhuissaan kun ratsastan vatsan kanssa mutta ei sitä itse osaa pelätä kun takana kuitenkin 20 vuotta harrastusta.

mie & pömppis 13+1 sekä kuumeinen kuopus :(
 
Heippa taas!

Mulla on ollut ongelmia päästä palstalle viime aikoina, koko ajan tulee vaan, että sivua ei voi näyttää. Siksipä ei tule niin aktiivisesti kirjoiteltua.

Mulla takana eka neuvolalääkäri tältä aamulta. Paino oli noussut vaan +200 g! Ihme juttu, maha on kuitenkin niin hurjan kokoinen, että luulin sen olevan paljon enemmän. Pissa oli puhdas, paineet hyvät ja hb edelleen 137. Koska mulla on aikaisempia ongelmia synnytysten ja vähän muunkin suhteen, mulla oli paljon kysymyksiä. No, neuvolalääkäri vastasi jokaiseen kysymykseen, että kysy sitten äippäpolilla synnytystapa-arviossa. Joka on siis viikolla tuhat ja jotain! Terkka oli mulle ekassa neuvolassa sanonut, että mun pitää mennä äippäpolille ja synnytystapa-arvioon hyvissä ajoin juuri näiden aiempien ongelmien takia. Nyt olen kuitenkin menossa vasta myöhäisillä viikoilla (en muista tarkkaan) ja stressaa aika paljon. Mitähän kautta sinne saisi lähetteen aikaisemmin? Mulla on edessä mm. vatsalihasten korjaus sektion yhteydessä ja sen plastiikkakirurgin pitäisi ehtiä tutkia ne vauriot ennen kuin maha kasvaa liian isoksi. Ja lisäksi mulla on takana viime kesältä kaksi selkäleikkausta, jotka myös tekevät raskaudesta haasteellisen. Toivoin saavani tähän jotain tukea/neuvoa jo hyvissä ajoin, enkä vasta sitten kun selkä on jo tuusana...Harmittaa tosi paljon koko käynti, jäi enemmän mietittävää kuin ennen sinne menoa :(

Ja lisäksi lääkäri ei saanut millään sydänääniä kuuluviin, yritti 10 minuuttia. Kutsui sitten peräti kaksi terkkaa avuksi ja arvaatteko, että iski paniikki, kun 3 ihmistä hyörii siinä ja sydänääniä ei kuulu. Olin jo ihan tippa linssissä... Mutta onneksi ne sitten 14 minuutin etsimisen jälkeen kuului. Mulla on aina kuulunu melkein heti, joten tämä oli niin outo tilanne, että rupesi paniikkia rakentamaan.

Harsosta vaunuissa; Luin joskus jostain vauvalehdestä, että sitä ei suositeltaisi juuri huonon ilmanlaadun takia. Tai jos sen laittaa, niin pitäisi ainakin jonkinlainen aukko jättää, jotta ilma vaihtuu. Itse en ole harsoa siinä käyttänyt kun korkeintaan auringonsuojana ja silloinkin niin, että vähintään puolet kuomun aukosta oli auki.

Mutta näilläpä eteenpäin!

Commaner ja papunen 13+6
 
Tunnustin tänään pomolle :D Tosin luulen että se on jostakin kuullut jo aiemmin, kun meni se tilanne vähän hassusti. Mutta ei kuitenkaan pahalla ottanut, rupesi vaan heti huolehtimaan pikkujoulu-kaudesta että kuinka jaksan töissä. Myös facebookiin on nyt kautta rantain vihjaus laitettu, ja onhan sen osa oikein ymmärtänytkin. Nyt voi siis olla ihan julkisesti raskaana :)

Flunssaa pukkaa päälle, ärsyttävää! Olen ruvennut tuntemaan jo pientä kutittelua masussa, melko varma olen siitä että ne on pienen liikkeitä :heart: Muistaakseni kaksosistakin tunsin jo viikolla 15, joten eihän se ihan mahdottomuus ole että tuntuisi nytkin.

Pitäisi kai huomenna soittaa neuvolaan, varata sitä lääkärineuvola-aikaa kun tuo laskettu aikakin muuttui noin paljon. Miehen mielestä mulla on muumimasu, aika kiva :LOL:

neitiniisku ja pienistäpienin 14+1
 
minnis joo ei ne teekkää ku lähetteellä yleensä mut tonne femedaa vissii pääsee ihan vaa huvikseenki. :)

commander mulle on kans sanottu neuvolassa että ton ilmanlaadun ja vaihtuvuuden puutteen takia paras on sellanen ihan ohut harso. Me ei siis käytetty äp:n harsoja vaa sellasii toooosi ohuita rättei nii ilma pääs vaihtuu,muttei tuullu sinne koppaa. KAuheet kattoo ku kaupungil näkee lapsii paksut peitot vaunujen päällä...
 
Mäki kävin tänään pomon juttusilla, kun tää masukin jo näkyy ihan selvästi. Ihan kivasti otti asian ja onnitteli =)

Kaks plus 5 mää jätin ratsastuksen heti ku plussasin. En halua ottaa sitä riskiä, että hevonen esim. säikähtää jotain tai yllättäin pukittaa ja putoan, kun ei se aina ole itsestä kiinni se selässä pysyminen. Toivottavasti sulla menee turvallisesti.

Commanderilla harmittava lääkäri :( . Auttaisko, jos otat asian puheeksi ensi kerralla neuvolassa.

-Happis ja pikku-Kalle 16+1
 
Huolestuttaa... Tänään alkoi aamupäivällä töissä kummallinen polttava ja vihlova kipu alavatsalla... Se on jatkunu koko päivän ja tuntuu edelleen, ei ehkä niin lujana mutta kuitenkin. On myös sellasta painontunnetta... Varsinkin kun liikun ja vaihdan asentoa. Mitähän tämä nyt sit on? Just eilen oli neuvolalääkäri ja siellä kaikki oli ok. Menen huomenaamulla viemään pissanäytteen labraan varmuuden vuoksi. Ja jos ei mene ohi on kai pakko soittaa neuvolaan ja kysyä neuvoa. Miltähän ne kohdun kasvukivut ja liitoskivut tuntuu? Tosi ärsyttävää kun ei tiedä mikä kuuluu asiaan ja mikä taas ei... Nyt siis rv 14 meneillään.
 
Nelli86 Neuvolakortin mukaan elellään, eli ei muutella rv:tä eikä laskettua ellei ultrassakaan oo muuttunut:) se muutetaan vaan jos heittää +/-5pv..

Merve Se on ihan henk.koht. miltä tuntuu.. Mullakin on ollut aika inhottavia kipuja välillä ja tosi arka kohtu yms.. Salilla ja töissä saattaa ruveta ottaan mahasta, mutta kunhan vähän hengähtää ni siitä se helpottuu.. Kannattaa tietty mielenrauhan vuoksi varmistella jos siltä tuntuu, mutta en huolestuis :hug:

Täällä ei taas jostain syystä nukuttu kun 5h :( ressannu varmaan aamuherätystä kun joutuu aikasemmin meneen töihin kun kameratoimitus saapuu sinne.. (Jess.. saa sit vauvasta ottaa vauvauinnissakin kuvia :) )
onneks huomenna taas vapaapv niin saa nukkua :)

Jane & Viltsu 16+2 :heart:
 
kaks plus 5 : Minä ratsastan (edelleen). Olen tosin jättänyt vieraat ja reippaammat hevoset pois ihan suosiolla, mutta omilla tutuilla ja omalla riskillä ratsastan niin kauan kun hyvältä tuntuu. En missään nimessä aio siellä selässä viimeiseen asti keikkua, lopettelen kunhan painopiste alkaa tuntua huonolta tai muuta ilmenee. Meinasin jatkaa ohjasajaen vielä sen aikaa kun pystyn reippaasti kävelemään.

Paino oli noussut pari kiloa... :ashamed: Muuten neuvolassa eilen kaikki hyvin ja sydänäänetkin saatiin kuuluviin.

Juhannuslikka ja Kuutti 15+5
 
Hei tuohon harsoon ja ilmanvaihtoon.

Varsinkin kovilla pakkasilla, jolloin sitä harsoa/peittoa siinä edessä pidetään, niin todellakin vaihtuu ilma siellä vaunuissa ihan riittävästi. Jos jossain kauppakeskuksessa siihen jonkun esteen tahtoo laittaa, niin sit ei kantsi ehkä laittaa kovin tiiviisti (tuleehan siellä kuumakin), mutta pakkasella kyllä voi huoletta laittaa ihan tiiviisti kiinni. Itse käytin harsoa koko viime talven kovat pakkaset ja itse asiassa neuvolakin sitä suositteli. Ne vaunut ei ole mitkään ilmatiiviit muualtakaan ja ihan fysiikan laeista johtuen kyllä vaihtuu ilma siellä sisällä aivan riittävän paljon, jos ulkopuolella on pakkasta. :)

Muistelen, et tuo ilma-juttu sitä paitsi liittyi enemmän siihen aikaan, kun ei vielä tiedetty, mistä kätkytkuolemat johtuu ja syyksi epäiltiin korkeaa hiilidioksidipitoisuutta? Muistaako joku muu paremmin? :) Sinänsähän tuo ei ole se syy, vaan syy on muualla, kuten myöhemmin paljastui.

Niin ja Merve ihan normaalilta tuo musta kuulostaa. :) Muistan itsekin kun viime raskaudessa pelkäsin joka tuntemusta. Siinä mielessä toinen raskaus on helpompi. Joko noita ei enää ole niin paljon (kun on kerran jo venynyt) tai sitten niihin ei vaan enää kiinnitä huomiota. :D Paljon mahtuu kipuja ja olotiloja ihan normaaliinkin raskauteen. :)
 
Heippatihei...pitää välillä ilmoitella itsestään :)

Minä olen itse ainakin harsoa pakkasilla käyttänyt eikä siinä ollut mitään ongelmaa...kyllä sieltä harson reunoista/vaunussa ilma vaihtuu. Pakkasella suojasi hyvin pientä ja saattoi hyvin tehdä lenkkejä vähän viileämminllä ilmoilla...

Aloitin eilen juniorin huoneen seinien repimisen ja maalaamisen, taitaa pieni pesävietti iskeä jo :D

Muuten ihan samoilla mennään kuin viime viikot...
 
Pitkästä aikaa kuulumisia!

Täällä on olo tasoittunut. Pahoinvoinnit ovat loppuneet ja väsymys hieman hellittää. Maha on kasvanut vain vähän. Tosin mulla oli 3vko:n aikana paino tippunut 4 kiloa juoten olen nyt ruoka kuurilla! Nyt on muutenkin välillä sellainen olo että olebnkohan enää raskaana kun oireita ei oikein ole minkäänlaisia, hyvä toisaalta näin

Tytti85- Mulla on sama homma kuin sulla eli istukka on kohdun pohjassa. Mulle sanottiin 12 vko ultrassa että suurella todennäköisyydellä vaihtaa vielä paikkaa ja jos ei vaihda niin sit luultavasti joutuu tekemään sektion. Itse en sektioo haluaisi koska esikoisen alakautta synnytyksestä jäi hyvä fiilis ja sektion jälkeen toipuminen on hitaampaa eikä saa nostella.. Ja mulla oli kans aluksi 10 vko:lle asti vuoteluita..

 
Mitähän mä sählään, edellinen jatkuu..

Merve- ihan normaalilta tuo kuullostaa jos kipu ei ole ihan jatkuvaa. Ekassa raskaudessa minullakin oli mitä kummallisempia oireita ja olin aina kovin huolestunut kaikesta. Jos on ihan hirveen huolissaan niin synnärille voi toki soittaa ja käydä tarkistuttamassa tilanteen.

Harsoa olen minäkin pitänyt puolittain vaunujen edessä jos pakkaset on olleet tosi kovat niinkuin esim. viime talvena ja hyvin on ilma kulkenut. Mitään paksua vilttiä en tosin menisi siihen laittamaan. Pääasia mielestäni että ilma kulkee jostain raosta.

No nyt kutsu käy, esikoinen heräsi..

Santtu ja toukka 13+
 
Nelli,mulla heittoa myös 4 päivää ja itseasiassa jos tuolla nlassa olis laskettu normisti toi laskettuaika niinkuin jokapaikassa muualla niin heitto olis tullu se 5 päivää ja laskettu olis aikasitettu,mutta kun ei niin meen sit virallisen tahon mukaan,eli sen mikä neuvolakortissa seisoo =)

Merve,Mulla on kans ollu voimakkaita tuntemuksia aika ajoin,ja aina ne pistää hetkellisesti miettimään...mut yhden kerran oon km kivut tuntenu ja ne oli kyllä niin kovat et siitä ei voinu erehtyä..aika paljon tosiaan normaaliin raskauteen kuuluu =)

Täälä ajoittain edelleen huonovointisuutta,mut paljon energisempi olo mitä viileemmäks ilmat muuttuu =)

Repa ja säynävä 14+5
 
bb kieltäydyin siitä aiemmin talvella, enkä aio nytkään kyllä ottaa. Entäs itse?
Nelli mulla sattu ultran la ja menkoista laskettu aika samalle päivälle :) Ei tarvi miettiä kumman mukaan elää.
Jaa eipäs sit ollutkaa sen kummempaa :D Eikös tää 2. kolmannes ollukki vähän tällästä matalan profiilin aikaa. Tuntuu, ettei mitään oikeen tapahukkaan.

Hempukka ja raksu 14+0 pokspoks :heart:
 
Eilen oli sitten toka neuvola. Kyllä taitaa masussa asustaa jääräpäinen asukki. Eilen piti neuvolassa kuunnella sydänääniä ja neuvolantäti yritti varmaan 5 minuuttia saada niitä kuulumaan. Sitten piti lähteä hakemaan toista tätiä jos hän löytäisi. Meni siinäkin 5 minsaa ennenkuin löytyi. Oma neuvolan täti sanoi et tästä lapsesta taitaa tulla vaikeuksia vielä jatkossakin täällä neuvolassa :LOL: Oli pakko kertoa sitten tädille, että samanlainen jäärä se oli ultrassakin kun nukku vaan eikä heränny vaikka tönittiin, köllötti vaan nyrkit pystyssä. Tulee isäänsä jääräpäisyyden suhteen...
No syke oli siis 155 ja oma paino oli tippunu puolisen kiloa. Sanoin et on ihan huijausta kun kotona edellisenä iltana oli paino tippunu melkein 2 kiloa. Täti sanoi et paino vaihtelee nesteistäkin. Jotenkin se pari kilon pudotus ois näyttäny paremmalta tuossa neuvolakortissa :(
Pissassa oli valkuaista joten tänä aamuna istun sitten täällä kupla otsassa ja kasilta pitäis marssia labraan antaa näyte. Täti ei ollu huolissaan koska ei ole turvotusta ja verenpainekin oli hyvä, epäili et valkovuoto aiheuttaa tuon valkuaisen näkymisen. Toivottavasti asia on näin....
 
Minnis Minulla oli valkuaiset koholla ekassa näytteessä, piti sitten antaa uusi. Pesin ekstrahuolellisesti ja levitin häppärit kunnolla auki, että varmasti sain puhtaan näytteen ja puhdas se olikin.

bb Olen ottanut jo syksyllä piikin. Kuulun riskiryhmiin ja olin silloin raskaana (tosin lapsi oli jo kuolleeksi todettu). Nyt siis vuorossa on pelkkä kausi-influenssa, johon on nyt lisätty H1N1, jolloin rokote on tutkittu ja mahdollisimman turvallinen. Eli kyllä todennäköisesti otan. Minun keuhkoillani influenssan todennäköisyys on suurempi riski lapselle kuin rokotteen haittavaikutusten todennäköisyys.
 
bb sikapiikkiä ei oteta, olen tosi terve ja sairastelen harvoin. Ja jos vastustuskyky kulkee yhtään suvussa, niin äidin tavoin influenssarokotteista menetän vastustuskyvyn ja sitten sairastellaan :D

Olipas mukava lukea ja seurata tuota harsokeskustelua, eipä ole tullut mieleenkään että se tosiaan heikentää ilmanvaihtoa lämpimällä ilmalla jos kopan aukon tukkii kokonaan.

Meillä on neuvolalääkäri maanantaina, siirtyi viikolla eteenpäin kun se alkuperäinen aika ei käynytkään. Mies raukka kun oli sanonut mulle työmatkansa päivämäärät väärin ja sitten olin niiden mukaan varannut sen lääkärin, niin sitten kun selvisi että mies ei pääsisikään sinne, oli pettymys etenkin miehellä valtava. No, eipä sitä lääkäriä olisi joka tapauksessa ollut silloin kun lääkärikään ei olisi ollut paikalla, ja nyt mieskin oli tosi tyytyväinen kun pääsee mukaan :) Musta on vaan niin ihanaa kun se haluaa olla kaikessa mukana :heart:

pokemoni & myttynen 13+3
 
Mä otin kanssa viime syksynä sen sikainfluenssa rokotteen. Sitä niin kovasti töissä suositeltiin ja toisaalta, ei mulla mitään asiaa vastaan ollutkaan. Jotenki se rokotustilaisuus oli vähän epäilyksiä herättävä, koska oli lukion jumppasalissa tapahtuva "massarokotus". Vähän oli sellai fiilis että siinä kiltisti pässit seisoo jonossa ku teuraaksi viedään. Mutta ei tullut muuta ku käsi kipeeks ja kipeeksi se tuli myös jäykkiksestä sillon ku sen viimeks sain. Kaikenmaailman kamalia tauteja oikeesti täällä sikiääkin, nyt superbakteereja ja kohta taas ties mikä influenssa. Mitä mieltä olette muuten vesirokkorokotuksesta? Sitähän on nyt viimeiset viis vuotta vissiin saanut tökkiä muksuunsa. Suojaako se myös siltä vyöruusulta, tietääkö kukaan? Siis ku vesirokkovirushan voi myöhemmin puhjeta vyöruusuks sitte.

Hankinnoista: En oo ostanut möyriäiselle vielä mitään, siis muuta ku se muumikirjan, mutta sekään ei vielä ole tullut. Eilen ajattelin että ehkä voisin vähitellen alkaa juttuja hommailla, ku tyhjästä aloittaa, ettei ole sit loppuvuodesta koko ajan pa ku hädissään ostaa. Yhtään en tiedä, että minkä kokoisia vaatteita esim pitäisi olla ja minkä verran. Miksi neuvolasta esim ei tule opaslehtistä jossa olis ehdotus/suositus minimi vaatemäärästä kokoineen, mitä kannattaisi etukäteen hankkia. Äippälomalla on varmaa ainaki aluks rahasta tiukkaa ku tulot pienenee ja pitää "harjoitella" toimeentuloa sillä mitä on, ni jotenki ei viehätä ajatus että sitten pitäisi hirveästi mitään ostella. Ellei sitte säästäisi sinne sellaista hankintasummaa.. Hmm.. rasittavaa ku mitään ei tiedä. Ja miehellä on ihme antipatioita kirppiksiä ja jopa sukulaisten vanhoja vaatteita kohtaan. Ihme snobi. Oon yrittänyt selvittää rahallista, käytännöllistä ja ekologista kantaa mut aina se vaan jyrähtää että "mun lapsia et ryysyihin pue". Tarkoittaako se että saan pukea kirppisvaatteet jos on hyvässä kunnossa..;) Vaikea välillä nähdä missä menee raja toisen toiveiden kunnioittamisessa..

Soitin eilen hätäpäissäni neuvolaan, ja tiedustelin että onkohan tässä mun ajanvarauksessa nyt joku virhe, ni täti iloisesti selitti että voi ei, sähän olet silloin vasta viikolla 19 ja jos nyt ihan mentäisiin sääntöjen mukaan, niin voisi olla vielä vähän myöhemminkin tuo aika. Vantaan netti sivuilla sanotaan raskauden seurannasta näin:

Raskausviikot Pääasialliset tutkimukset



7-10 Ensikäynti neuvolassa terveydenhoitajalla, tarvittaessa
myös lääkärin tarkastus. Neuvolassa tutkitaan virtsan bakteerit. Laboratoriossa tutkitaan

veriryhmävasta-aineet, HIV, Hepatiitti-B ja kuppa vasta-aineet,

virtsan klamydiatutkimus (tarv.)

15-18 Käynti terveydenhoitajalla.

19-22 Käynti terveydenhoitajalla, KELA:n avustukset.
26-28 Lääkärikäynti, (RH- kontrolli tarvittaessa)

30-32 Käynti terveydenhoitajalla.
34 Käynti terveydenhoitajalla, tarvittaessa maksa-arvojen kontrollointi.
36 Lääkärikäynti (RH -kontrolli tarvittaessa)
37 Käynti terveydenhoitajalla, sikiön tarjonta.
38 Käynti terveydenhoitajalla, sikiön tarjonta.
39 Käynti terveydenhoitajalla, sikiön tarjonta.
40 Käynti terveydenhoitajalla, sikiön tarjonta.
41 Käynti terveydenhoitajalla, sikiön tarjonta,
ohjaus jatkoseurantaan.

Eli mun mielestä olis pitänyt olla yksi neuvola nyt tässä. Mutta en alkanut riitelemään ku ei ole mitään hätää. Ihmettelenpä vain.

Sini ja möyriäinen 15+2
 

Yhteistyössä