Helmikuiset 2019

Minulla on ollut tiputteluvuotoa jokaisessa raskaudessa ja ihan normaalia on. Se toki säikäyttää, mutta joillain voi olla ihan ominaisuuskin,limakalvot verekkäämmät jne.

 

Heippa kaikille!

Täällä yksi varovaisen toiveikas odottaja ilmoittautuisi mukaan porinoimaan! Pidempään olen jo juttujanne sivusta seurannut mutta tuoreessa muistissa on kaksi keskenmenoa joiden kummittelun vuoksi rohkeus ei ole aiemmin riittänyt keskusteluun osallistumiseen

Nyt kuitenkin päätin uskaltautua avaamaan suuni. Plussasin siis halppisliuskatestiin haamun 1.6 ja siitä muutaman päivän päästä selkeän plussan. Vielä pari päivää selkeästä plussasta tein testin johon viivat olivat edelleen vahvistuneet.

Aiemmat keskenmenot aiheuttivat kohdallani jonkin verran komplikaatioita ja kuukautiskierto sekosi täysin, joten plussatessa ei juuri ollut hajua raskausviikoista. Jostain syystä tosin tunnistan raskauden oireet kropassani tosi helposti, mielestäni turhankin helposti, joten varmaa oli että kovin pitkällä ei oltu. Päädyttiin kuitenkin siihen, että varataan aika yksityiselle ultraan jotta saadaan varmuus viikoista. Ehdin kyllä jo toivoa että keskenmenojen ja komplikaatioiden sekä sen vuoksi, ettei raskausviikoista ole tietoa, pääsisi ultraan kunnalliselle. Mutta eeeei...

Mutta onneksi mentiin yksityiselle! Ultralla oli tosi tärkeä rooli mielenrauhan kannalta. Edellinen raskautemme oli keskeytynyt jo viikolla kuusi, mutta vielä viikolla 14 luulimme odottavamme vauvaa ennenkuin kunnollinen vuoto lopulta alkoi ja murskasi ne haaveet. Nyt oli todella huojentavaa kuulla että raskaus oli pidemmällä (ja oikeassa paikassa, kaikki muutenkin kunnossa) kuin sillä kohtalokkaalla viikolla kuusi jolloin edellinen vauvvamme muuttui enkeliksi.

26.6 (eli siis päivä jona varhaisultrassa käytiin) alkio oli pikkuisen vajaan sentin mittainen ja viikoiksi gyne totesi 7+1. Pieni sydän löi voimakkaasti. <3

Tänään siis meneillään 11+0 ja laskettu aika olisi 12.2. Oireita riittää vaikka muille jakaa (mikä on kamalaa mutta ihanaa, viimeksi ne loppuivatkin "epäilyttävän" aikaisin) ! Olen ollut väsynyt kokoajan. Siis aivan jatkuvasti viimeiset 1.5kk. Nukun pitkiä yöunia ja silti saatan ottaa kahdet, parhaimmillaan jopa kolmet päiväunet. Aiemmissa raskauksissa tällaista väsymystä ei ole ollut ja tämä tuntuu kyllä raskaalta! Pari kertaa oon nukahtanut kesken touhujen keskellä kirkasta päivää.. Viimeisen viikon aikana väsymys on onneksi hieman vähentynyt. Pahoinvointi on myös ollut melko voimakasta, tosin tulee aaltoillen eikä oo onneksi ihan koko aikaa. Ei edes ihan joka päivä. Tissit on turvonnu muttei enään hirmu kipeät ja kiloja oon ehtinyt kerryttää jo pari. Turvonneelta tuntuu kaikin puolin. Mielialat ja mieliteot vaihtelee ja heittelee. Pissalla pitää käydä usein, myös kesken yöunien. Kynnet ja tukka näyttää paremmalta ku koskaan. Uusimpana sellanen, että meinaan alkaa itkemään (onnesta?) monta kertaa päivässä ilman mitään loogista syytä. Siinä suurimmat

Eka neuvola oli jokunen viikko sitten ja nt-ultraa nyt kovasti odotellaan, se on 2.8. Sen jälkeen ehkä uskaltaudun myös facebook-ryhmään joka kyllä kiinnostaa kovasti mikäli mukaan vielä sopii!

Pahoittelut piiiitkästä avautumisesta (huomaa että vertaistuelle on tarvetta) ja tsemppiä kaikille kanssaodottajille sekä hirmuisesti voimia heille joiden odotus on päättynyt liian aikaisin <3

Jenvy/LA 12.2/Ensimmäinen/26v

 

Rv 12+0 tänään. Eilen sain ihan hirveän raivokohtauksen miehelle. Huusin pää punaisena ja itsekin järkytyin. Onneksi luin illalla netistä, että näitäkin voi olla hormoneista johtuen. Anna mun kaikki kestää
Olo alkaa vihdoin olla fyysisesti parempi, henkisesti edelleen kamppailen masentuneen olon kanssa. Tuntuu, ettei neuvolassakaan sitä oikein otettu tosissaan Ultra torstaina, jännittää!

 

Kuunneltiin neuvolassa dopplerilla ja sydänäänet löytyi Eri terveydenhoitaja kuin viime kerralla ja näistä kumpikaan kai ei ollut se mun "oma" ja puhelimeenkin on vastannut eri, kun on kesälomat nyt kesällä ollut menossa, mutta mukavia ovat kaikki olleet.

 

Viime viikolla oli np-ultra jossa LA hieman aikaistui ja on nyt 1.2. Saa taas hetken olla rauhallisin mielin ennen kuin alkaa odottamaan rakenneultraa. Syyskuun loppuun on vielä pitkä aika

 

Onko jollain muuten jo kokemusta, tehdäänkö Helsingissä (Bulevardilla) tuo NP-ultra sisäkautta vai vatsalta? Ilmeisesti molempia tapoja on.

 

Onpa täällä hiljaista. Oletteko kaikki fb-ryhmissä turisemassa? Katsotaan jos huomenna uskaltaisi itsekin liittyä ultran jälkeen.
Ei olla vielä kerrottu kenellekään, jännittää sekin tosi paljon! Onneksi sit ei tarvii enää keksiä syitä, miksi ei syö fetasalaattia tai kilistele skumppamaljoja juhlissa.

 

Onpa täällä hiljaista. Oletteko kaikki fb-ryhmissä turisemassa? Katsotaan jos huomenna uskaltaisi itsekin liittyä ultran jälkeen.
Ei olla vielä kerrottu kenellekään, jännittää sekin tosi paljon! Onneksi sit ei tarvii enää keksiä syitä, miksi ei syö fetasalaattia tai kilistele skumppamaljoja juhlissa.

Hiljaista on Meillä ultra tosiaan ensi viikon torstaina, olo alkaa olla malttamaton, ei jaksaisi enää odottaa. Sama facebook-ryhmän kanssa, haluaisin jo liittyä mutta odottelen myöskin juuri sitä ultraa... Oletteko päättäneet milloin aiotte kertoa?

 

Hiljaista on Meillä ultra tosiaan ensi viikon torstaina, olo alkaa olla malttamaton, ei jaksaisi enää odottaa. Sama facebook-ryhmän kanssa, haluaisin jo liittyä mutta odottelen myöskin juuri sitä ultraa... Oletteko päättäneet milloin aiotte kertoa?

Tää odottaminen on tuskastuttavaa! Alunperin piti mennä jo eilen ultraan, mutta miehelle tuli työmatka ja jouduttiin siirtämään.
Kerrotaan varmaan tässä lähipäivinä sitten, kun nähdään ultrassa, että siellä toivottavasti on sitä, mitä toivotaankin Vähän kyllä jännittää, koska molempien vanhemmat tulevat sekoamaan (mun vanhemmille eka lapsenlapsi ja miehen vanhemmille toinen). Kavereille sitten varmaan kans hiljalleen. Someen ei haluta vauvajuttuja tykitellä.

Rv 12+2 nyt menossa ja olo alkaa vihdoin olla vähän parempi ja toimeliaampi. Jospa jaksais kuukauden jälkeen vaikka siivota kodin, aivan karseeseen kuntoon on päässyt.

 

Hetken voi taas hengittää. Huh!
Mulla tuli eilen ekaa kertaa tiputteluvuotoa ja siitä syystä soitin neuvolaan. Ehdottivat, että voitaisiin kokeilla kuunnella sydänääniä doblerilla, vaikkakin voi olla ettei niitä vielä kuule. Tänään kävin kokeilemassa ja siellä sanottiin, että yleensä kuunnellaan vasta vkon 13 jälkeen. Kuitenkin pitkällisen etsinnän jälkeen kokenut hoitaja löysi kuin löysikin sykkeen! Hurjaa! Masussa siis todella on joku! Uskomatonta!

Ylihuomenna on myös (vihdoin!) eka ultra, on sitä jo odotettukin.

Mä oon joutunu jo kertomaan hierojalle ja esimiehelle, mutta muille aletaan vasta vähitellen kertoa. Haluan nähdä läheisten reaktiot. Mm. parille isovanhemmalle on tiedossa tänä vuonna iloinen synttärilahja.

Mikäs on muilla vointi? Itselläni aika hyvä. Mitä nyt välillä vatsaa nipistelee ja vessassa saa rampata jne., mutta ei onneksi mitään suurempaa. Ainakaan nyt.

Mut voisi myös lisätä listalle...

Vanilja <3 / 32v. / LA 11.2. / ensimmäinen

 

Minäkin odottelen facebook ryhmään liittymistä elokuun alkuun jolloin np ultra täälläkin alkaa olo jo olemaan virkeämpi. Turvottaa, mahassa muljuu, vähän vielä väsyttää, vessassa saa rampata ja hirveä nälkä iskee tasaisin väliajoin vieläkään ei töiden jälkeen jaksa kummempia touhuta, mutta kyllä tämä varmasti vielä tästä. Minä muuten olen syönyt fetasalaattia silloin tällöin, muita pehmeitä juustoja en. Yksi pihvikämmi on kerennyt käydä kun otin palan medium pihviä ennenkuin huomasin koko asiaa, neuvolasta meinasivat että niitä sattuu ja jatkossa tarkempana Tänään 10+6

 

Omille vanhemmilleni olen jo kertonut, miehen vanhemmille ei vielä. Sen jälkeen kun oli kuunneltu sydänäänet dopplerilla, olisin jo voinut heillekin kertoa, mutta en osannut ottaa asiaa oikein puheeksi eilen kun nähtiin. En tajua, miksi mies ei voi itse kertoa, kun kuitenkin hänen sukulaiset kyseessä.

Kavereita mulla ei oikein muita olekaan kuin työkavereita ja en vielä tiedä, koska heille sitten kertoisin. Viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa näkyä, mutta meillä tulossa elokuussa työporukan kesken yksi vapaa-ajan tapahtuma, niin voi olla että silloin tulee kerrottua, kun siellä varmaan alkoholia tyrkytetään.

Vointi mulla on hyvä, etovaa oloa kesti vain pari viikkoa ja loppui siis jo melkein 3 viikkoa sitten. Sen jälkeen jonkun verran ollut refluksia ja närästystä, mutta aika hyvin pystyn ruokavaliolla siihen vielä vaikuttaa. Eri asia varmaan sitten kun maha alkaa kasvaa. Mulla muutenkin taipumusta refluksiin, mutta aiemmin on riittänyt, kun en kumartele tai urheile aterian jälkeen.

Ummetus myös ollut ongelma alusta asti, siihenkin jonkun verran pystynyt ruualla vaikuttaa.

Olen syönyt kotimaisia pehmeitä juustoja ja nyt tein halloumisalaattia. Tein aika ohuita siivuja ja paistoin pannulla. Jotenkin arvelisin tai ainakin toivon, että se riittää.

 

Täällä pahoinvointi ja väsymys vähän hellittäneet. Muutaman kerran olen sydänääniä metsästellyt, mutta ei ole löytynyt. Sinänsä ei ihme näillä viikoilla sinänsä (10+), mutta kyllä se vähän saa enemmän odottamaan ekaa ultraa muutaman viikon päästä! Lähiperheet meillä tietää ja muutama hyvä ystävä, jotka tiesi yrityksestä.

 

Tää odottaminen on tuskastuttavaa! Alunperin piti mennä jo eilen ultraan, mutta miehelle tuli työmatka ja jouduttiin siirtämään.
Kerrotaan varmaan tässä lähipäivinä sitten, kun nähdään ultrassa, että siellä toivottavasti on sitä, mitä toivotaankin Vähän kyllä jännittää, koska molempien vanhemmat tulevat sekoamaan (mun vanhemmille eka lapsenlapsi ja miehen vanhemmille toinen). Kavereille sitten varmaan kans hiljalleen. Someen ei haluta vauvajuttuja tykitellä.

Rv 12+2 nyt menossa ja olo alkaa vihdoin olla vähän parempi ja toimeliaampi. Jospa jaksais kuukauden jälkeen vaikka siivota kodin, aivan karseeseen kuntoon on päässyt.

Oletteko käyneet varhaisultrassa vai pääsettekö nyt ensi kertaa näkemään pienokaisen? Onneksi huomista ei enää kauaa tarvitse odottaa!

Ymmärrän, meillä myöskin sellainen tilanne että molempien vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi olisi tuloillaan. Tosin molempien perheet tietävät aiemmista keskenmenoista joten ymmärtävät ettemme halua vielä kovin hehkuttaa asiaa. Itse siis kerroin omille vanhemmilleni muutama viikko sitten ja viime viikolla kerromme mieheni vanhemmille. Alunperin oltiin suunniteltu että tällä kertaa kerrotaan vasta ensimmäisen kunnallisen ultran jälkeen, mutta tuli muutama muuttuja ja täytyikin sitten paljastaa asia jo suunniteltua aiemmin. Muutamille ystäville ollaan myös jo kerrottu mutta hekin tietävät että halutaan pitää matalaa profiilia. Itselle on ollut tärkeää saada jakaa ajatuksia, huolia ja iloja varsinkin noiden kriittisimpien viikkojen aikana muutaman luottoihmisen kanssa.

Kuulostaa siltä että meillä on ollut melko samanlainen fiilis ja vointi onneksi (tai valitettavasti?) ne sotkut ei karkaa mihkään, ne kyllä kerkeää siivoamaan! Täytyy kuunnella kroppaa ja vointia ja toimia sen mukaan. Mut täytyy kyllä myöntää että elämä tuntuu kovin paljon valoisammalta nyt kun pitkästä aikaa alkaa olemaan taas edes hetkellisesti kunnolla virtaa ja intoa touhuilla eikä vain köllöttää ja nukkua

 

Täällä myös alkaa vointi olla parempi. Töihin palasin pitkän kesäloman jälkeen eilen ja salillakin olen saanut käytyä edes viikoittain. Aiemmin ei tullut mieleenkään lähteä puntille, hyvä kun jaksoi postin hakea.. Pahoinvointi on myös helpottamaan päin - vihdoin ! Mielihalut tosin senkun voimistuu.

Olo on turpea ja maha tuntuu raskaalta. En ajatellut sitä vielä muiden hoksaavan mutta eilen fysioterapeutti totesi käynnille mennessäni että "olet kasvattanut vauvamasun sitten viime viikon käynnin". Töissä kukaan ei kuitenkaan ole ainakaan kysellyt asiasta, joten ehkä turvotukseni ei tietämättömien silmään niin selkeästi raskaudesta näytä Myös kaikenlaista "kuplintaa", pistelyä, nipistelyä ja heikon kuukautiskivun tyyppis tuntemusta on havaittavissa.

 

Täällä pahoinvointi ja väsymys vähän hellittäneet. Muutaman kerran olen sydänääniä metsästellyt, mutta ei ole löytynyt. Sinänsä ei ihme näillä viikoilla sinänsä (10+), mutta kyllä se vähän saa enemmän odottamaan ekaa ultraa muutaman viikon päästä! Lähiperheet meillä tietää ja muutama hyvä ystävä, jotka tiesi yrityksestä.

Kotidopplerillako siis olet sydänääniä metsästänyt, vai ymmmärsinkö oikein?

 

Jep!

 

Me ei käyty varhaisultrassa eli tää huominen on eka. Hullua tosiaan, etten tiedä edes onko siellä vatsassa mitään elävää ja oikeassa paikassa ja montako jne. Huomenna selviää!

Olin just kaverien ja heidän 1,5-vuotiaan kanssa ulkona, oli kyl lapsella aika hurja meininki. Siis kova meno päällä ja valjaat ois saanut olla. Alkoi hirvittää, et totako se kohta on! Mut onneks sitä kai sit tottuu siihenkin.
Miehellä hirveät ahdistukset lapsesta, en oikeastaan tässä tilassa jaksais kannatella häntä. Voiko mies saada neuvolasta keskusteluapua? Häntä siis pelottaa elämä lapsen kanssa, oma pärjääminen, uniongelmat jne.

 

Veikkaan, että vois päästäkin sinne jutteleen! Meillä siis 1v 7kk täällä kotosalla ja menoa ja meininkiä on, mutta ei oo mikään villein tapaus. Ja on aivan huippua seurailla kun se alkaa tajuta enemmän ja enemmän ja voi yhdessä puuhailla kaikkea!

 

Me ei käyty varhaisultrassa eli tää huominen on eka. Hullua tosiaan, etten tiedä edes onko siellä vatsassa mitään elävää ja oikeassa paikassa ja montako jne. Huomenna selviää!

Olin just kaverien ja heidän 1,5-vuotiaan kanssa ulkona, oli kyl lapsella aika hurja meininki. Siis kova meno päällä ja valjaat ois saanut olla. Alkoi hirvittää, et totako se kohta on! Mut onneks sitä kai sit tottuu siihenkin.
Miehellä hirveät ahdistukset lapsesta, en oikeastaan tässä tilassa jaksais kannatella häntä. Voiko mies saada neuvolasta keskusteluapua? Häntä siis pelottaa elämä lapsen kanssa, oma pärjääminen, uniongelmat jne.

Teillä on tänään jännä päivä! Kerrohan sitten mitä näkyi Meillä vielä tasan viikko ultraan Varmaan sata kertaa oon miettinyt että "miks ei voitais vaan käydä uudelleen yksityisellä varhaisultrassa kurkkaamassa, voishan sitä rahat turhempaankin laittaa"... Onneksi järki on voittanut (tai miehen järkipuhe) ja olen malttanut mieleni.

Sitä se tosiaan taitaa kohta olla, meininkiä siis! On kyllä jännittävä, pelottava ja ihan mielettömän ihana ajatus. Ei sitä mahda osata kuvitella ennenkuin se on todellista. Paljon olen myös miettinyt juuri tuota mitä Marlen kirjoitti, että kuinka mielenkiintoista lapsen kehityksen seuraaminen voi olla. Sitä tapahtuu kuitenkin niin hirveästi jatkuvalla syötöllä! Arki tulee olemaan niin erilaista tähän nykyiseen verrattuna. Onhan se uutta ja pelottavaa mutta uskon että siihen arkeen on helppo rakastua. Vielä en kyllä uskalla 100% ajatella että sitten kun, vaan "sitten jos kaikki menee hyvin"

Ihanaa että miehesi on kertonut peloistaan sinulle eikä jäänyt niiden kanssa yksin! Uskon että tuleva isä saa neuvolasta keskusteluapua, tuntuisi hullulta mikäli ei. Tehän voitte tiedustella asiaa jo vaikka tänään ultrassa, jospa sieltä osattaisiin ohjata oikeaan suuntaan. Onko miehelläsi perheellisiä kavereita, ystäviä tai vaikka sisaruksia joiden kanssa keskustalla? Heidän kanssaan juttelu ja "vertaistuki" voisi myös auttaa. Tsemppiä <3

 

Siellä se pienokainen köllötteli vatsassa ja heilutteli jalkojaan <3 Olipa huikea nähdä hänet, asiat vihdoin todellistuivat.
Mies on edelleen kiukuttelutuulella, yritän antaa asian olla ettei tule riitaa. Harmi, että tästä ei nyt oikein yhdessä voi iloita. Iloitsen itsekseni.

 

Mäkin uskon, että tuleva isä voisi saada neuvolasta apuja. Neuvolat on kuitenkin koko perheelle, ei vaan äidille (ja lapselle), vaikka nimi siihen viittaakin. Joissain neuvoloissa on ihan isille omia ryhmiä, joissa just keskustellaan ja saa vertaistukea. Heti vaan yhteyttä sinne, niin pääsee asiassa eteenpäin.
Ja toki ne läheiset, joilla jo on lapsia, ovat varmasti myös tukena ja apuna. Tsemppiä!

 

Siellä se pienokainen köllötteli vatsassa ja heilutteli jalkojaan <3 Olipa huikea nähdä hänet, asiat vihdoin todellistuivat.
Mies on edelleen kiukuttelutuulella, yritän antaa asian olla ettei tule riitaa. Harmi, että tästä ei nyt oikein yhdessä voi iloita. Iloitsen itsekseni.

Täällä myös miestä on alkanut ahdistaa. Meillä on viikon päästä ensimmäinen käynti neuvolatädin luona ja mietin, kannattaisiko mies ottaa jo sinne mukaan puhumaan asiasta. Ollaan puhuttu keskenämme ja on ystävälleen myös avautunut, mutta itse olen todella surullinen tästä kaiken muun tunne-elämän sekamelskan keskellä..

 

Täällä myös miestä on alkanut ahdistaa. Meillä on viikon päästä ensimmäinen käynti neuvolatädin luona ja mietin, kannattaisiko mies ottaa jo sinne mukaan puhumaan asiasta. Ollaan puhuttu keskenämme ja on ystävälleen myös avautunut, mutta itse olen todella surullinen tästä kaiken muun tunne-elämän sekamelskan keskellä..

Kiitos rohkaisevista kommenteista!

Ekalla neuvolakerralla mies oli mukana ja tulee jatkossakin, koska tosiaan koetaan molemmat, että tää on yhteinen juttu. Eipä häneltä hirveästi asioita kysytty. Ajattelin kyllä laittaa terveydenhuoltoon palautetta, että eikö asiakkuus olisi hyvä olla äidin lisäksi myös puolisolla. Kyllä puolisollakin herää tässä paljon kysymyksiä ja huolia. Helsingissä suositaan sähköistä yhteydenottoa neuvolaan, mutta sen voi tosiaan tehdä vain äiti. Toki voin toimia välikätenä, mutta tulee siitä sellainen olo, että puoliso on vähän assistentin roolissa.

 

Heippa kaikille! Mä oon vähän matti myöhänen, oon miettiny pitkään että kirjotanko tänne vai en, mutta koska oon esikoisestakin liittynyt vauvaryhmään niin haluaisin nytkin liittyä. Eli olen pian 35 vuotias nainen pohjanmaalta. Esikoinen syntyi 12/15 ja viime kesänä jätettiin pillerit pois, melki vuosi siis yritettiin tätä kakkosta, oli siis kovasti toivottu ja haluttu. Kesäkuun alussa piti alkaa menkat mutta ei alkanu ja tein testin 8.6 ja 2 viivaa tuli <3 laskettu aika menkkojen mukaan 16.2.2019. Varhaisultrassa käyty 3 viikkoa sitten ja 1 sikiö löytyi sykkeineen oikeasta paikasta myös kotidopplerilla oon löytänyt sykkeen. Tänään kerroin töissä raskaudesta, en meinaa saada enää masua piiloon itse oon kans tosiaan enemmän aktiivisempi facessa, sen vuoksi toivon kans pääsyä sinne faceryhmään

tossu-83/ 34v/ la 16.2.2019/ toinen lapsi