heipparallaa, kuulumisia tulin kertomaan

"jemina"
Kooäffä, kukaan näistä vastaajista ei tunnu ymmärtävän addiktion luonnetta. Jos tilanne on oikeasti noin paha, niin hyvä että olet eronnut. Turha sun on toivoa miehesi paranemista, mutta vierestä ei kenenkään tarvitse tuollaista menoa katsella eikä riippuvuudesta kärsivät ihmiset muutu vaikka kuinka läheiset toivoisivat. Mies tuhotkoon itsensä yksin, niin on parempi kaikkien kannalta.

Hitto täällä on ilkeitä ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Mun mielestä et ole tehnyt mitään pahaa yrittämällä kannustaa miestä muuttamaan elintapojaan.
 
  • Tykkää
Reactions: kooäffä
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29973517:
Tuntuu että kaikki on vastaan tätä että jätin miehen.

Todellako katsoisitte vaan vuodesta toiseen kun toinen pilaa terveytensä? Mitä te tekisitte? Mä en ainakaan voi vierestä seurata tätä, en vain voi..
Varsinkin nyt kun diabeteksen lisäksi tullut muitakin juttuja, eikä edelleenkään kiinnosta tehdä asialle mitään. Jo pelkkä urheileminen laskisi arvoja.
Mikä siinä on syynä että mies ahmii herkkuja? Onko hänellä masennus vai onko hän aina ollut piittamaton hyvinvoinnista?

Olisin minäkin sinuna tosi turhautunut ja vihainen, vielä kun olette vanhempia niin jo senkin takia teidän pitäisi pitää itsestänne kohtuu hyvää huolta, ettei lapset jää ilman äitiä ja isää. Tuolla menolla kohta mies saa diabeteksen liitännäissairauksia ja masentuu entisestään.. Minusta sun pitäisi nyt viedä hänet ammattiauttajalle ja kertoa koko kuvio siellä. Elä luovuta!
 
[QUOTE="jemina";29973868]Kooäffä, kukaan näistä vastaajista ei tunnu ymmärtävän addiktion luonnetta. Jos tilanne on oikeasti noin paha, niin hyvä että olet eronnut. Turha sun on toivoa miehesi paranemista, mutta vierestä ei kenenkään tarvitse tuollaista menoa katsella eikä riippuvuudesta kärsivät ihmiset muutu vaikka kuinka läheiset toivoisivat. Mies tuhotkoon itsensä yksin, niin on parempi kaikkien kannalta.

Hitto täällä on ilkeitä ja ymmärtämättömiä ihmisiä. Mun mielestä et ole tehnyt mitään pahaa yrittämällä kannustaa miestä muuttamaan elintapojaan.[/QUOTE]

Kiva että edes joku ymmärtää. Mä olen miestä kannustanut ja yrittänyt auttaa pitkän aikaa, tehnyt hänelle tän syömisjutun helpoksi. Yrittänyt leipoa sellaisia "herkkuja" joita hän voisi hyvin syödä. Näyttänyt mallia, pyytänyt mukaan kuntoilemaan, yrittänyt ehdottaa vähän kaikenlaisia urheilujuttuja, sulkapalloa, tennistä, uimista jne... ei... mikään ei kiinnosta...

Olen yrittänyt selittää, että minkä takia hänen pitäisi syödä paremmin, - koska en halua että hänelle käy mitään. Mies ei ole mikään superläski, mutta ylipainoa on kuitenkin jonkinverran. Eli hirveästi ei pitäisi edes laihduttaa, kunhan söisi suht terveellisesti niin saattaisi päästä jossain vaiheessa jopa diabetes lääkityksestä eroon, mutta eipä ole edes kokeillut syödä terveellisesti, paitsi alussa sen 3vk
 
voi kuule
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29973893:

Sä et vaan ollut sille oikea sitä ei huvita laihduttaa ja elää pitkään.
 
Mikä siinä on syynä että mies ahmii herkkuja? Onko hänellä masennus vai onko hän aina ollut piittamaton hyvinvoinnista?

Olisin minäkin sinuna tosi turhautunut ja vihainen, vielä kun olette vanhempia niin jo senkin takia teidän pitäisi pitää itsestänne kohtuu hyvää huolta, ettei lapset jää ilman äitiä ja isää. Tuolla menolla kohta mies saa diabeteksen liitännäissairauksia ja masentuu entisestään.. Minusta sun pitäisi nyt viedä hänet ammattiauttajalle ja kertoa koko kuvio siellä. Elä luovuta!
Syö niitä kuulemma siksi, koska ne vain ovat niin hyviä. Onhan ne hyviä joo, mutta ei se tarkoita silti sitä että niitä hyviä juttuja tarvitsisi saada joka päivä.

Tai jos ruoka on hyvää, niin sitten sitä hyvää ruokaa vedetään koko vuoallinen. Se on aivan yhtä hyvää vaikka sitä söisi ihan normaalin annoksen ja myöhemmin sitten vaikka vähän lisää. Ja kuulemma aivan lapsesta asti tykännyt syödä herkkuja, no kukapa ei tykkäisi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29973905:

No just…. Et sä yksinäsi voi hänen elämäntapojaan enää muuttaa. Joko raahaat hänet ammattilaiselle tai rikot lapsiltasi perheen.
 
Ei auta raahata mihinkään ihmistä joka ei mielellään mene edes lääkäriin, kuin vasta kun on aivan pakko...

Hän voi siellä nyt miettiä. Olen sanonut, että autan häntä kyllä, mutta näin ei voi jatkua. Hänen vaan pitäisi se hoksata, että oikeesti tässä syömisessä on jotain mätää, mutta kun hänen mielestään on ihan ok vedellä tuollaisia määriä. Toivon vain että sen itse huomaa ettei niin voi syödä. Enkä halua että lapset ottavat mallia tuollaisesta syömisestä, kiva sanoa lapsille että kerran viikossa on karkkipäivä kun aikuinen vetää samassa huushollissa mässyä joka päivä
 
nytnytnyt
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29973893:
Kiva että edes joku ymmärtää. Mä olen miestä kannustanut ja yrittänyt auttaa pitkän aikaa, tehnyt hänelle tän syömisjutun helpoksi. Yrittänyt leipoa sellaisia "herkkuja" joita hän voisi hyvin syödä. Näyttänyt mallia, pyytänyt mukaan kuntoilemaan, yrittänyt ehdottaa vähän kaikenlaisia urheilujuttuja, sulkapalloa, tennistä, uimista jne... ei... mikään ei kiinnosta...

Olen yrittänyt selittää, että minkä takia hänen pitäisi syödä paremmin, - koska en halua että hänelle käy mitään. Mies ei ole mikään superläski, mutta ylipainoa on kuitenkin jonkinverran. Eli hirveästi ei pitäisi edes laihduttaa, kunhan söisi suht terveellisesti niin saattaisi päästä jossain vaiheessa jopa diabetes lääkityksestä eroon, mutta eipä ole edes kokeillut syödä terveellisesti, paitsi alussa sen 3vk
Vai olet tehnyt hänelle syömisjutun helpoksi. Just. Sen kuvanhan tästä saakin.

Mitä se aiempi iso hehkutus siitä oli, kuinka sinä saat päättää mitä miehesi syö??
Olit niin innoissasi siitä (silloinkin).
 
voi kuule
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29973926:
Ei auta raahata mihinkään ihmistä joka ei mielellään mene edes lääkäriin, kuin vasta kun on aivan pakko...

Hän voi siellä nyt miettiä. Olen sanonut, että autan häntä kyllä, mutta näin ei voi jatkua. Hänen vaan pitäisi se hoksata, että oikeesti tässä syömisessä on jotain mätää, mutta kun hänen mielestään on ihan ok vedellä tuollaisia määriä. Toivon vain että sen itse huomaa ettei niin voi syödä. Enkä halua että lapset ottavat mallia tuollaisesta syömisestä, kiva sanoa lapsille että kerran viikossa on karkkipäivä kun aikuinen vetää samassa huushollissa mässyä joka päivä
Onnea sitten vaan tulevalle 4 lapsen yh.lle.
 
Mies on kohta taas tulossa katsomaan lapsia ja kuulemma keskustelemaan. Saa nähdä mitä asiansa koskee.. Viimeksi sanoi, että ei ymmärrä miksi hänen pitäisi lopettaa herkuttelu jne, koska VIELÄ on ihan ok sokeriarvot ja lääkitykset korjaavat kolestrolin ja verenpaineen :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29973936:
Mies on kohta taas tulossa katsomaan lapsia ja kuulemma keskustelemaan. Saa nähdä mitä asiansa koskee.. Viimeksi sanoi, että ei ymmärrä miksi hänen pitäisi lopettaa herkuttelu jne, koska VIELÄ on ihan ok sokeriarvot ja lääkitykset korjaavat kolestrolin ja verenpaineen :headwall:
Miten ajattelitte järjestää lasten tapaamiset ja lähivanhemmuuden?
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
intohimoinen loppu
Näen jo seuraavan käänteen tässä saippuaoopperassa.. hidastetusti.. miehesi laihduttaa kroppansa upeaan kesäkuntoon.. RrrrRakkadesta sinua ja lapsiasi (ei entisestä lliitosta olevia muksuja) kohtaan.
 
"Malla"

Joo, tulee ihan mieleen Jani Sievinen ja hänen toinen vaimonsa, joka lehdissä parjasi Janin lihomista. Jani laihdutti, mutta ero tuli silti, koska toinen ei hyväksynyt "sellaisena kuin on".
 
vierass
Alkuperäinen kirjoittaja kooäffä;29972188:
Ei oo menny kaikki ihan nappiin. Ensin lapsi joutui sairaalaan ja heti perään erottiin miehen kanssa, ehkä väliaikaisesti, ehkä lopullisesti.. aika näyttää :( Josko tähänkin risukasaan se aurinko vielä paistaisi.

Saatiin jäädä onneksi lasten kanssa asumaan tähän taloon, mies muutti vuokra-asuntoon.

Mitäs palstalle kuuluu? En oo yhtään ehtinyt käymään kun ollut tosiaan vähän kaikenlaista.

Miksi sä et käy palstalla enää? Tule toki takas? Olit palstan piristys!
 
Mä en erois miehestä syömisen takia, vaikka hän tappaa itseään tuolla niin saisi kuitenkin viettää viimeiset vuodet lasten ja sinun kanssa. Tuo ei kuitenkaan ole sellaista kuin alkoholi, huumeet tai peliriippuvaisuus. Tuosta eniten kärsii hän itse, ette te.
Totuus on, että terveys meillä kaikilla jossain vaiheessa mitä suuremalla todennäköisyydellä menee ja siinä vaiheessa toivoo, että kumppani pysyy rinnalla. Vaikka hän itse aiheuttaa itseleen sairauksia niin voi ne sairaudet tulla muutenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: __Maarit__

Yhteistyössä