Sussoo: Olen pahoillani..... :hug:
Itse koin tänään jotakin niin kamalaa, etten voi sanoin kuvata. Mulla siirtyi näiden työviikkojen takia seuraava ultra, ja kyselin, saisinko käydä kuntamme toisen yksikön terkkarin luona kuuntelemassa sydänäänet, kun on aiemmissa raskauksissa ollut minun äitiysneuvolan terkkari. Koska terkkarilla oli aikaa, ja minun työyksikkö ja neuvolayksikkö ovat kymmenen metrin päässä toisistaan, sain luvan käydä rauhoittamassa mieleni.
Terkkari etsi sydänääniä viisitoista minuuttia ja mitään ei löytynyt. Minun piti joutua hoitamaan yhtä haavaa, joten terkkari pyysi tulemaan uudelleen kun taas töiltäni pääsisin. Olin todella huolissani, sillä terkkarikin oli sitä mieltä, että näillä viikoilla (tasan 14 tänään), äänien pitäisi löytyä.
Reilun tunnin päästä menin uudelleen terkkarin luokse. Ei ääniä. Sitten pyydettiinkin jo lääkäri etsimään, mutta mitään ei löytynyt. Lääkärikin oli aika sanaton, sillä ollaan työkaverit, ja aisti minun hädän. Terkkari soitti pääterveysasemalle toiselle lääkärille, voisiko vielä tänään ultrata minut, sillä pääterveysasemalla on kuntamme ainoa ultra.
Työkaverit yritti löhdutella, mutta kun ajoin 20 kilometrin matkan ultraan, oli olo enemmän kuin lohduton. En uskaltanut edes miehelleni soittaa.
Lääkäri otti minut heti sisään, ja oli todella vaisu, ei varmaan uskaltanut sanoa mitään. Sanoi vain sen, että hän tietää, ettei tämä ääniä etsinyt terkkari turhan takia ota yhteyttä. Kun pääsin pitkälleen tutkimuspöydälle, minulle tuli itku. Lääkäri oli ihan hiljaa. Olin varma, että kaikki on nyt lopussa. Sitten hän sanoi, että kaikki on hyvin.....Itkin yhä enemmän. Meidän vauvan sydän sykki ja jalat potki kovasti. Vauva vaan oli lähes navan tasolla vasemmalla puolella kohtua, eikä terkkari ja toinen lääkäri edes arvanneet ääniä niin ylhäältä etsiä.
Vasta kaupan pihassa pystyin soittamaan miehelleni. Kun aloin kertomaan päivän kauhun hetkistä, hän alkoi jo kuulostaa itsekin itkuiselta, säikähti hänkin. Tämä on miehelleni ensimmäinen lapsi ja koska ikää hänelle tulee nyt ensi viikolla jo 45 vuotta, tämä lapsi on hänelle arvokkain asia maailmassa.
Nytkin itkettää tätä kirjoittaessa, olo on järkytyksen takia tosi herkkä. Oikeastaan tämä kokemus vasta herätti minut kunnolla ajattelemaan, miten arvokas ja rakas tuo pieni minulle jo on, vaikka en häntä vielä tunnekaan.
Kultatiuku ja vauveli rv 14+0