HEINÄMAMMAT 2008 ~tammikuussa~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Heip!

Miekin kävin H&M:llä katselemassa mammavaatetarjontaa eilen. Yhden t-paidan ja pitkähihaisen vaan ostin sit, kun ei siellä oikeen ollut mun makuuni. Kyselin vielä kassaltakin perusvaatteiden perään, niin myyjä vaan valitteli et vähissä ovat, ja luulis tulevan pian täydennystä. Noh, eipä tule käytyä siellä päivittäin, eikä edes viikottain, joten olkoot sit. Täytyy keksiä jostain paitoja, kun normaaleissa paidoissa ei riitä ympärys massulle ja sit ne nousee masun päälle.

Synnytystä pohdin minäkin.. Ja pelkäänkin hiukan! Kuopuksen syntymä eteni niin vauhdilla (mulle verrattuna aiempiin), ja teki niiiiiin kipeetä, että nyt pelottaa, kun sitähän povataan että jokainen synnytys menee edellistä nopeemmin.. :| Luvattu on, että pelkopolille laitetaan jos siltä tuntuu. Aika näyttää, ja onhan tämäkin ulos saatava!

Liikeistä, en ole tuntenut kuin pari kertaa sellaista rakkoon tökkimistä. Siis kun rakko on täysi, niin siihen pieni töksäyttää, ja sen huomaa. Mitään hipaisujakaan en muuten ole tuntenut, ja tuosta rakon tökkimisestäkin on jo pari viikkoa. Vähän kyllä ihmetyttää, kun kyseessä on kuitenkin jo neljäs raskaus. Vai voiskohan istukka olla niin ettei liikkeet siksi tunnu? *pohtii* Perjantaina olis neuvola, ja otetaan veriseula, joten sitä odotellessa sitten. Sydänäänet kuunnellaan siellä siis, toivon kovasti että elossa siellä ollaan!

Nyt tarttee vispata vispipuuro, jota lapset kärttää vieressä, sekä siivota tiskit.. Plääh.

Räpätäti+papunen rv14+4
 
Kojo Yritän kertoa lyhyesti ;)

Esikosta myrkytys puhkes rv 32 jolloin olin 2viikkoa sairaalassa makaamassa,laskivat kotia ja myrkytys paheni rv35 jolloin jouduin takaisin sairaalaan ja synnytystä käynnisteltiin rv 35+3 lähtien,supistuksia oli kolme pv 1min välein mutta mitään ei tapahtunu joten hätäsektio tehtiin rv36 kun pojan sydän äänet hävis ja poika olikin sitten viikon teholla hoidossa...

Kuopukselta myrkytys puhkes rv37+5 todella äkkiä ja jouduin verenpaineiden takia verenpaine lääkitys tippaan joka ei paljoa auttanut ja synnytystä käynnisteltiin reilu päivä mutta taaskaan ei tapahtunut mitään vaan istukka repes puoliksi irti ja kuopuskin hätäleikattiin,selvisi vaurioitta tuosta koettelemuksesta.

Joten mulla tuli uudestaan ja paljon pahempana kun esikolta,se on kyllä harvinaista että uudestaan tulee yleensä on esikko odotuksen ongelmia mutta voi siis uusiakkin jos on oikein huono tuuri.
Meillä oli onneksi mies kotona kun jouduin kuopuksesta sairaalaan ja esikko saatiin mammalle hoitoon.Tuo on hyvä että olette jo miettineet valmiiksi apu ringin jos taas myrkytyksen saat mutta toivotaan että säätyt siltä ja saat nauttia raskauden loppuun asti ilman huolta myrkytyksestä.
 
Nasuliini-86, olen kyllä kyselly asiasta neuvolasta mutta ne siel enemmänki sano sitä että jokainen raskaus on erilainen jne.. että voi hyvinkin tulla ihan normaaleihin aikoihin. Mitä tietysti toivon kovasti. Voi olla että se otetaan puheeksi uudestaan (jos ei oteta, minä otan). Melkeinpä aavistelen kyllä että vauvat tulee aikasemmin kun tarkoitus olisi, kiva jos edes 33 viikolle pääsisin. :/

Eliza12+4



 
Me kerrottiin esikoiselle ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen, että äidin mahassa kasvaa salaisuus ja siitä eteenpäin pikku hiljalleen lisää ja lisää...noh, nyt tyttö höpöttää koko ajan, että minusta tulee sisko, minusta tulee sisko. Juttelee ja lauleskelee vauvalle mahaan melkein joka päivä. :heart:
Sitterin olisi halunnut ostaa vauvalle pe kun käytiin kaupungissa. :LOL:

Ollaan yritetty pikku hiljaa selittää, että kesällä sitten vauva siirtyy sinun rattaisiin nukkumaan ja sinä saat sitten isojen tyttöjen pyörän millä ajaa.
 
:wave: :wave: Olen lueskellut ahkerasti lähes päivittäin teidän juttujanne ja nyt vasta sain aikaiseksi rekisteröityä. Olen siis 29 vuotias ensimmäistä lastani odottava tuleva heinämamma pääkaupunkiseudulta. La on 8.7.2008 ja minulle tehdään keisarinleikkaus naistenklinikalla.
Ihanaa odotusta kaikille ja lupaan alkaa myös kirjoittelemaan tänne aina kun kerkiän.
Hassua, mutta tuntuu siltä kuin jo tuntisin monet teistä, kun olen niin ahkerasti täällä vieraillut :)

T. Julia Orvokki + masukki 15+5
 
Hei pitkästä aikaa!

Ihan ensimmäiseks, Lumi-Marjalle kovasti voimia ja iso :hug: Ei tuollaisia uutisia soisi kenellekään mutta toivotaan nyt vielä kuitenkin parasta, eikös?

Kovasti voinia ja jaksamista myös Ensikertalaiselle!

kaikille uusille tervetuloa mukaan joukkoon! Huh, että meitä Heinäkuisia jo onki paljon. Katteli tota listaa, niin ketään muuta ei taida olla KOKS:ssa synnyttävää? Olen siis ainoa tähän mennessä. No, toivotaa siis ettei siellä olis ruuhkaa... =) Ei kait, taitaa toivo olla turha kun nykyään Kuusankoskeskelta ja Kouvolasta tullaan Kotkaan synnyttämään, joten synnytykset tuplaantuneet :flower: Korjatkoon joku jos mulla väärää tietoa :)

Omaa napaa: Masu on kyllä kasvanut niin, et selvästi näkee mun odottavan. Luonnostani olen suht pienikokoinen ja hoikka, joten jo senki puolesta tuo vatsa pullottaa. Lisäks mulle sanottiin np-ultrassa et mulla on eteenpäin kallistuva kohtu eli sekin aiheuttaa sen, et vatsa pullahtaa näkyviin nopeammin B) Kauhea nälkä on koko ajan! Pahoinvointi on onneks jääny taustalle mut yökkimisrefleksi ei! Eli yökin milloin missäkin.. Ja kaikki hajut käy nenään tosi pahasti!! Ei mulla ennen ole ollu tällasta. Mulla siis lentää oksu jos nenään tulee väärä tuoksu...Kivaa..Ja se ei kato aikaa eikä paikkaa :eek:

Verikokeen tulosten kotiin saapumisesta joku kyseli.. Meillä siihen meni n 1,5 viikkoa. Turvotusta ei kätilön mukaan kunnolla edes ultrassa näkynyt, mut sai mitaksi 0,4ml. Verikokeen tulos oli et riski 1:4800.

Liikkeistä: En ole vielä tuntenut :( Tosin äsken päikkäreillä ku nukuin toinen jalka koukussa kyljellään niin olin tuntevinani pienen pieniä tönäisyjä et "menehän mamma parempaan asentoon" B) Mut en siis ole varma et oliks se elohiiri ku ihan elohiireltä ne nykimiset tuntui.

Täsätähän tuli romaani...Nyt jätän palstatilaa vähän toisilleki eli Voikaahan hyvin ja kuullaan taas!

Neleka & Tuikku 14+3
 
Neleka miullakin toi haju herkkyys saa mun pinnan kiristyy kun ennen en ole pahemmin reagoinu mihinkän hajuihin ja nyt jos mies tulee liian lähelle väärän ruuan jälkeen ni mie yökkäilen vedet silmissä,elikkä meillä toi pusuttelu puoli on jääny hampaiden pesun jälkeiseen aikaan...sama omat lapset voi haista välillä aika kauheelle :ashamed: nyt mulle tulee huono äiti kompleksi...
 
Alkuperäinen kirjoittaja RouvaSumppisuu:
Tervetuloa mukaan Passepartout ja Paapotti :flower: ! Jos sulle Paapotti tehdään hyvissä ajoin sektio ja mulla menee yliaikaiseksi, niin samoihin aikoihin ollaan synnärillä...

Liikkeistä en ole ihan satavarma. Jotain kuplintaa/möyrintää/hipaisuja tuntuu, mutta en ihan vielä uskalla hehkuttaa.

Kultatiukulle tsemppiä migreenin kanssa ja onnittelut vaunukaupoista!

Eliza kirjoitteli jo tulevasta synnytyksestä...mietityttääkö teitä muita jo tuleva koitos? Mulla on rakenneultran yhteydessä keskusteluaika varattuna kätilön kanssa koskien ekaa synnytystä ja siitä jääneitä pelkoja. Tuntuu, että mitä enemmän ajattelen koko synnytystä, niin hullummaksi tulen :/ ...ekaan synnytykseen oli niin helppo mennä avoimin mielin, mutta nyt on sata juttua, jotka mietityttää.

(.) Yövuorot takana, tänään nukuin vaivaiset 3 tuntia viimeisen vuoron jälkeen ja olo on sen mukainen...pakko oli herätä, kun kampaajalle oli päästävä :D . Jos väsymystä ei oteta huomioon, niin muuten olo on aikasta hyvä. Tosin ulkoilut on tältä päivältä jääneet minimiin, kiva talvimyrsky riehunut täällä...

Sumppis rv. 15+6

Joo mulla on suunniteltu sektio varmaan viikkoa ennen. Meinaatko säkin Tammisaareen suunnistaa synnyttämään??? Missäpäin sä asut?
 
Tosiaan mulla on viikkoja jotain lähemmäs 15. Kamala pahoinvointi...oksennan monta kertaa päivässä. Toki oksensin näissä kahdessa aiemmassakin koko raskauden ajan että tuttua on. Kamala salmiakin ja suolasen himo koko ajan....
 
Voimia ja jaksamista Lumi-Marjalle ja Ensikertalaiselle. Tulin juuri ristiäisistä ja mielessäni ajattelin, että kumpa olis itekkin vielä joskus tuossa vaiheessa... Kävin perjantaina ensimmäisessä lääkärinneuvolassa ja kaikki oli ok. Hb oli laskenu 155 134. Painoa oli tullu pari kiloa lisää. Nyt "uskallettiin" kertoa meidän pojille, että äidin mahassa kasvaa vauva. Np-ultrassa kaikki kunnossa, turvotus oli 1,1mm. Verikokeissa kävin myös ja lupasivat tämän vkon aikana soittaa äitipolilta, jos niissä oli riskitekijöitä. Soittoa ei ole kuulunut, joten oletan että niissä ei ollut mitään hälyttävää. Ite oon sellanen ressaaja, että tuntuu et raskaudesta ei voi nauttia ollenkaan, kun koko ajan täytyy jännittää jotain.
Mä odotan innolla liikkeitä, että tietäis et joku on kotona. Eiköhän ne sieltä pian ala tuntua
Mukavaa viikon alkua kaikille =)
 
RouvaSumppisuu
Paapotti: Tammisaaressapa hyvinkin on tarkoitus synnyttää. Paikkakuntaa en viitsi ehkä kuitenkaan suoraan paljastaa kun anonyyminä täällä kirjoitellaan, mutta aika lähellä T-saarta asustelen ;) .
 
Eipä tässä paljoa ole aikaa ollut lukea teidän juttuja, tai edes kirjoittamiseen.
Nyt kuitenkin yritin hieman lueskella.
Minulla on nyt sitten rv 12,3.
eka neuvola oli pari viikkoa sitten, kaikki oli hyvin. Tosin en antanut/ei saanut verta minusta! Ehkäpä ensi viikolla verikokeisiin, jos rohkenen.
Neuvola meni hienosti ja kaikki oli hyvin. Ultrassakin oli kaikki hyvin. Kyllä sitä on ihmeellistä katsoa miten pieni ihme kasvaa sisällään. minulla on seuraava neuvola vasta kuuden viikon päästä. en halunnut mennä useasti, koska viime kerrasta on niin vähän aikaa.
synnytys ei minua viimeksi pelottanut/jännittänyt.
Eikä jäänyt traumoja kokemuksesta. Tosin imukuppi oli kamala kokemus, ja sisälihan leikkaaminen. tuli sitten paljon tikkejä melk. peppuun asti. Kävely ja istuminen oli tuskaa yli neljän viikon ajan. Jälki jutut kamalammat, kuin itse synnytys. No en enään saakkaan kokea synnytystä, koska paikkani ovat liian ahtaat. Viimeksikin mainitsin lääkäreille ja neuvolaan tilanteestani. Lääkärit eivät meinanneet uskoa minua, vaikka lantiokuvat otettiinkin. Meidän suvun naisilla melk. perinnöllistä!! enemmän minua pelottaa leikkaus!! Onneksi sain kokea normaalin synnytyksen, vaikkakin poika jäi kiinni kolmeksi tunniksi. Hän oli pieni eli 2740g ja 48cm.

Aamupahoinvoinnista on selvitty hienosti, vaikka luulin taas ettei loppua tulekkaan. Nyt vain on kamala väsymys ja pääkipu alvariinsa.

Kysymys, millaisia ikäeroja lapsillanne on??

Liikkeitä en ole vielä tuntenut!
Mitään himoja ei ole vielä.
Kilojakaan ei ole vielä tullut, kun laihdun vain!

 
Heips pitkästä aikaa täältäkin!
Mä en pysy enää kärryillä ollenkaan, ku alotin työt, niin en kerkee lukemaankaan kaikkia teijän juttuja. Ja ne mitä kerkeen lukeen, ni ei niistäkään jää mitään päähän... :/ Siks kirjottamiseenki tulee suuri kynnys, ku jutut on vaan niin omaa napaa että. :headwall:
Lumi-Marjalle älyttömästi :hug: pelottavan tilanteen kanssa. Toivotaan parasta!
Ensikertalaiselle myös jaksuja! :hug:

Liikkeitä on muutaman viime päivän aikana tuntunu tosi paljon. Nyt siis rv16+5. Oikeen kunnon möyrintää tuntuu ja välillä masu muuttaa muotoaankin vauvan rymytessä. :heart: Aivan ihanaa! Ja outoa, koska esikosta tunsin liikkeet vasta rv19 ja nyt siis ekat hennot liikkeet tuntu jo joskus rv14+. Ehkä syynä on sekin, että istukka on nyt takaseinässä.
Kiloja on kertyny joku 5 vissiin. Mut samapa tuo. Keskiviikkona on neuvola, ni siellähän se selvii sit tarkemmin.
Ikäeroa tulee esikolle ja tälle peipille 2v2kk.
Himoja ei mullakaan kummemmin ole. No, makkaraperunoita voisin syödä vaik joka päivä... :whistle:

Huomenna taas työpäivä edessä. Mutta onneks oli lomia rästissä, niin saan tehä neljä päivästä viikkoa. Perjantait vapaata! =) JEEEE!!!!
Hauskaa viikon alkua kaikille! :wave:

rinkinki rv16+5
 
Tervehdys pitkästä aikaa ja tervetuloa uusille! Tämä pohjosen suunta näyttää onneks aika vähälukuselta meidän heinäkuisten joukossa, että jospa synnärillä ei sitten kovin olis ruuhkaa =)

Ja kun tuohon synnytykseen nyt päästiin, niin kyllähän se on vähän pyörinyt jo mullakin mielessä. Ekasta kerrasta ei jäänyt onneks mitään traumoja, vaikka imukuppia jouduttiin käyttämään ja sen seurauksena tuli ihan kunnon epparikin. Se onneks parani tosi hyvin ja jo viikon kuluttua pystyin istumaan autossa parin tunnin matkan kun mentiin mun kotiin. Muutenki olin kyllä ihmeen hyvässä kunnossa heti synnytyksen jälkeen. Siltikin oon taas sitä mieltä, että miten ihmeessä se vauva tuolta ulos mahtuu! Vaikka siis todistettavasti se on sieltä jo kertaalleen tullu :D Oonki päättäny tämän synnytys asian kans tehdä niin, että jätän sen nyt taka-alalle ja mietin sitä sitten kun raskaus on pidemmällä ja ruumis ja mielie enemmän vastaanottavaisia ko aiheelle. Esikoiselta ainakin kävi niin, että pelko ja kammo kummasti laantu loppua kohden.

Voi teitä onnellisia jotka vaan laihdutte! (vaikka enpä minä tiedä onko se onni välttämättä!?!!?) Ite kun oon sitä sorttia jolla paino nousee kun vaan ajattelenki ruokaa. Edellisessäki raskaudessa painoo tuli aika reilusti (17kg) vaikka liikuin paljo ja söinki terveellisesti. Nyt pitäis taas tehostaa tuota liikkumista. Mammajumpassa haluaisin käydä, tykkäsin esikoista oottaessa siitä tosi paljon, mutta nyt ei näytä olevan sitä tarjolla missään. Niinpä aattelinki, että uimahalliin pitäis jaksaa suunnistaa. Vesijumppa oli toinen missä tykkäsin käydä ja uimassa muutenki.

Ja niitä liikkeitä ei oo tuntunu vieläkään :( Tai no eilen illalla oli pieni muljahdus, mutta en voi sata varmaks sanoo, että se olis ollu vauvan aiheuttama. Mutta jospa ne kohta alkais tuntumaan =)

Mutta nyt iltapalalle!

Änkkäpöö ja Toivoilona 14+4
 
Tosta seerumiseulasta. Multa otettiin sillon verikoe ja pelästyin melkosesti, ku kirje tuli sairaalalta (n.1,5vko päästä). Mutta onneks kirjeessä todettiin vaan, että tulos oli normaali. Esikon aikaan otettiin myös toi verikoe ja siitä ei kuulunu ikinä mitään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja julia orvokki:
:wave: :wave: Olen lueskellut ahkerasti lähes päivittäin teidän juttujanne ja nyt vasta sain aikaiseksi rekisteröityä. Olen siis 29 vuotias ensimmäistä lastani odottava tuleva heinämamma pääkaupunkiseudulta. La on 8.7.2008 ja minulle tehdään keisarinleikkaus naistenklinikalla.
Ihanaa odotusta kaikille ja lupaan alkaa myös kirjoittelemaan tänne aina kun kerkiän.
Hassua, mutta tuntuu siltä kuin jo tuntisin monet teistä, kun olen niin ahkerasti täällä vieraillut :)

T. Julia Orvokki + masukki 15+5

heippa julia
meillä näkyy olevan sama la 8.7.08 =) =)
voi ällötys et kahvin haju teki tänä aamuna pahaa vaiken ite edes keitänny tai mitään tyhjäsin vaan pannun ja suodatin pusin roskiin :x :x

aamulla piti mennä halailee taas pöntöö tosin olen voinnu kahesta edelisestäkin pahoin...
synnytystä olen minäkin mietinny esikoisella sain puudutuksen mutta kakkonen synty luomuna ilokaasun avulla kun ei muuta keretty antaa..mitenköhän tämä sitten menee..no sitä on turha mietii hirveesti nytte mutta jänittää se synnytys silti....yhes vaihees iski semonen kauhee pelko että apua pitääkö mun synnyttää mutta onneksi meni ohitse =)

bambiino ja pömppis rv 15+5
 
Kultatiuku,täällä kans kärvistelty torstaista asti törkeestä päänsärystä.Sain lääkäristä ajan aamupäiväksi.Miulla on ns."krooniset poskiontelot,vasemmassa poskiontelossa kysta joka aiheuttaa tosi törkeen hermosäryn silmä,poski,korva-akselilla.Ja vasempaan korvaan on kehittynyt liimakorva jatkuvien poskiontelotulehdusten takia.9 antibioottikuuria söin viime vuoden puolella,punktioitiin useamman kerran ja jouduin irtisanomaan itseni töistä,kun olin yhtäjaksoisesti sairaslomalla 6 viikkoa ja avustettavalleni ei muuten olisi saanut avustajaa...Nyt on sitten virallisesti köyhä ja kipee...Karenssia en saanut,miulla oli lääkärin lausunto jotta oon työkyvytön vaan minusta riippumattomista syistä päivärahojen saanti on viivästynyt.Nyt pitäs saada 2kk:den rahat takautuvasti.
Miullakaan ei auta muu kuin panacod päänsärkyyn.Paratabsia ihan turha ottaa,ei mitään apua.Nasonex-kortisoni nenäsumute on jatkuvassa käytössä,pitäs pienentää kystaa,mutta eipä tunnu sekään auttavan.PKKS on lähete ollut jo lokakuusta korvapolille vaan eipä aikaa ole kuulunut.Äippäpolilla sanoivat kuitenkin ettei leikata kuin hätätapauksessa raskausaikana joten menee ainakin ensi syksyyn.Nyt varmaan mietitte ,että onpa hölmö ämmä ,kun rupes lapsentekoon tuossa kunnossa.Tieten tahtoen en hankkiutunut raskaaksi,e-pillerit petti.Aborttia en halunnut missään nimessä tehdä.Ikääkin on jo 30 vuotta.Nyt on vaan elettävä päivä kerrallaan ja toivoa ,että pikkuinen ei joudu kärsimään sairastelustani.Johan tuo muksailee, etenkin iltaisin =) .Oma napa:perä leviää ja masu kasvaa,nälkä välillä hirveä.
Tilasin h&m:ltä catalogista halpoja tunikoita,en siis virallisia äippävaatteita.Eipähän tarvii kulukee isännän vehkeissä kesällä.Tuskin mahtuu viimekesäiset 36 vaatteet päälle ihan heti,toivottavasti -09 kesällä sitten...
Ievaliina ja pikkuinen rv 16+4 :snotty:
 
Heipsan taas... Tähän näköjään istahdin taas vaikka imuri ja pyykkivuori odottelis. pakko olis saada tänään jotain aikaiseksi. Eilen en saanut mitään tehtyä, joten tänään pakko.
Ihanaa, kun ulkona hiukan pakkasta eikä sada vettä tai räntää. Jospa noi viikonloppuna tulleet lumetkin suostuis pysymään maassa.
Äippävaatteita on tosiaan pakko alkaa haalimaan, edes parit pökät jos ostais. Turvottaa tosiaanki jo kivasti eikä kiva tiukois housuis olla. Toivottavasti ei tulis vaan kauhee määrä kiloja tässä raskaudessa. Tytöiltä ei oo tullutkaan paljoa, mutta pojalta tuli silloin "ennen vanhaa" :) ja nyt tunne ja toive, että tämä olis poika...käääk...ne kilot. No jos imettämällä sais pois. Saa sit varmaan imettää kouluikään asti :LOL:
Meinaako moni ottaa äitiyspakkauksen vai meinaako "pärjätä" ilman ? Ite oon miettinyt jospa en ottais.. mut saas nyt nähdä sit.
Koiraakin pitäis jaksaa lähteä kävelyttää..jos hää jaksaa herätä ;)
AHA, nyt mentävä..yks termiitti alkaa taas touhuilee.
Ä..15 vai 16 ihan sekasi nois viikois
 
Hei vaan kaikille TODELLA pitkästä aikaa! Onnea myös uusille... =)
Aika on mennyt mahdottoman nopeasti, ja oikein havahduin siihen etten ole täälläkään käynnyt ties milloin viimeeksi.
Masu kasvaa ja muutamat liikkeetkin bongattu... tosin mulla on tuo istukka ihan tässä edessä, niin varmasti verottaa niitä pikku potkuja jonkin verran. Pahaolo on tipotiessään ja väsymyskin antanut periksi. Nyt ollut sairaslomalla koko tammikuun kun alkoi niin pahasti supistamaan, teki oikein kipeetä...nyt alkaa aika tulemaan kovin pitkäksi täällä kotona. Hommia kyllä riittäisi, mutta pakkohan sitä on rennoin rantein nämä nyt ottaa. Myöhemmin vkolla olisi lääkäri ja katsotaan onko sitä mieltä että töihin jo pääsisi takaisin. Olis edes ilmoja, että vois ulkoilla tms.
Rakenneultra olis heti tossa helmikuun alussa, ni toivottavasti saatais tietää pikkuisen sukupuoli... :p Eihän sillä mitään väliä ole, kumpi tulee, mutta kyllä sitä alkaa jo aika malttamaton olla ja vielä on viikkoja PALJON ennenkuin vauva syliin saadaan.
Kaikille hyvää maanantaita tästä harmaasta talvesta huolimatta :wave:


Piparminttu ja vauva 17+0 (vissiin.... :LOL: )
 
Ai niin, piti tuohon vielä vastata, äitiyspakkauksen ottamisesta en kans oikeen tiedä. Toisaalta olis ihan kiva, mutta ku on kyllä nuita vaatteita jäljellä jokunen kun 3 jo entuudestaan. Onnex sitä ei tarvi vielä päättää ottaako vai ei...kerkeen hyvin vielä pähkäilemään asiaa.
 
HPM
Mä olen ihan varma että meille tulee tyttö... Ja toisaalta tytön ehkä haluaisinkin, kun isännällä on jo ennestään poika ja se haluaa molemmat. Minä taas olen vähän sitä mieltä että tää jää ainoaksi yhteiseksi, niin olis kiva kun se nyt sais sen tyttönsä. (Tai sit mun pitää alkaa harkita uudestaan :eek: :kieh: )

Ens viikolla ajattelin mennä seerumiseulaan ja sen jälkeen varata ajan rakenneultraan. Masusta on alkanut taas kivasti nipistelemään muutaman viime päivän aikana, ja mä olen siitä iloinen, kun tässä oli taas pitkä tauko ettei mistään tuntenut olevansa raskaana.

15+1
 
pitkästä aikaa...
Täällä mennä porskutetaan eteenpäin.Tänään kerroin esimiehelle,jolla tuli kyyneleet silmiin. Oli ihan kiva tunne, että suhtautuminen oli positiivista. Noita liikkeita olen tuntenut jo useamman viikon.Enimmäkseen iltaisiin tuntuu kun kohdussa olisi elohiiri.Neuvolasta sanottiin, että jos vähänkään jäät miettimään, että olikohan tuo liike, niin silloin se yleensä on juuri se. Paha olo on takanapäin ja olo on hyvä.Ainoana ongelmana jo nyt, on jalkojen turvotus johon olen tarvinnut ihan tukisukkiksia.Miltäköhän näytän parin kuukauden päästä????APUA!

oinas95 16+3
 
ikäerosta meille tulee ikäeroksi n. 2v 3kk.

kertomisesta muilla lapsille niin esikoinen tietää. yhtenä päivänä toivoi pikkuveljeä kun kysyin, toisena sanoi että vaan minä, äiti ja isä. eli tiedä sitten :LOL: ei hän vielä oikein ymmärrä kun on noin pieni (1v9kk) mutta kunhan masu tästä kasvaa.

Ä-pakkausta ei oteta. esikoisella ei käytetty juuri mitään sieltä paitsi haalareita ja rattaisiin sitä pussia / peittoa ja vaatteita muutenkin paljon. tosin tänään kun kävin miehen serkulle ostamassa vauvavaatteita niin olisi niin tehny mieli ostaa omallekin, kaupassa on vaikka mitä kivoja ruskeita vaatteita parhaillaan :)

synnytystä en vielä ole miettinyt. sinne pitkä aika. esikoisen kanss akesto vedenmenosta n. 15h ja epiduraalilla synnytyin täysissä kivuissa sängylla maaten (en toivonut sen menevän niin). tällä kertaa toivon luomuna jakkaralla. miten realistista se nyt siinä vaiheessa enää on ;)

2. neuvolassa kävin aamulla ja kaikki hyvin. verinäyte saatiin tällä kertaa otettua ja pissa, verenpaine ok. sydänäänet kuului 160. painoa ei mitattu, kysyi vaan että mitä mahdan painaa ja sanoin että varmaan samaa kun viimeksi ;) seuraava kerta olisi 25.2. mullahan jää toi 1. lääkärikäynti väliin kun kävin alkuraskauden ultrassa. ennen 3. neuvolaa on vielä rakenneultra. liikkeitä en vielä tunne. masua ei ole.

nyt siivoomaan ennen iltavuoroon menoa...

korvapuusti + pikkupulla rv 16+3
 

Yhteistyössä