HEINÄMAMMAT 2008 ~tammikuussa~

  • Viestiketjun aloittaja RouvaSumppisuu
  • Ensimmäinen viesti
Moi taas pitkästä aikaa kaikille!

En ole vähäään aikaan kyennyt kirjoittelemaan, kun tässä pääsi käymään pieni tapaturma, etten ole oikein voinut istua. elikkä tuossa puoltoista viikkoa sitten olin nostamassa meitin tyttöä lattialta niin lähti jalat alta, meni alaselkä aivan sököksi. pääsin oikeen ambulanssikyydillä sairaalaan. 3-4 päivänä en päässyt itse edes sängystä ylös, saati sitten vessanpytylle istumaan ja siitä ylös! nyt vähän rupee helpottamaan, mutta aika pahasti tuo vaivaa vieläkin. mies on vielä torstain pois töistä (palkatta), sitten on pakko alkaa itekin jotain tekemään.

käytiin tänään myös neuvolassa. töitä taas RouvaSumppisuulle eli neuvolassa rupesi nyt käyttämään tuota ultrassa saatua laskettua aikaa 12.7. saapi vaihtaa sen kunhan ehdit. kaikki oli muuten ok. sai mies ja tyttökin kuulla sydänäänet.

ikäerosta niin vähän alle 2v4kk tulee jos sillon vaavi syntyy kun pitäisikin.

äitiyspakkauksesta en ole vielä varmaksi päättänyt, mutta luultavasti en ota, kun on kaikki edelliset tallessa.

liikkeitä olen ollut tuntevinani jo reilun viikon. välillä vähän jämäkämpiä potkuja, mutta aika hentosia kuitenkin vielä.

pahoinvointi on täälläkin jo helpottunut. aamuisin on vielä, mutta paljon lievempänä kuin ennen ja alkaa taas ruoka maistumaan vähän liiankin hyvin. tosin painoa ei ollut tullut kuin 300g edellisestä neuvolakerrasta.

nyt tarvii lopettaa tai tulee liian pitkä sepustus.

t-06 15+3

( ainiin, kaikille uteliaille kavereilleni terkkuja kun käy täällä lukemassa tekstejäni :LOL: :LOL: )
 
Saimme tänään istukkatutkimuksen tulokset. Odotamme kromosomistoltaa tervettä prinsessaa. Käymme tutkimuksissa, koska vanhimmalla tyttärellämme on perinnöllinen sairaus. Saamme siis palautettua akkavallan taloomme.
Ikäerosta sen verran, että tuo neljällä ensimmäisellä ollut 4 vuoden ikäero on ollut hyvä, on saanut väh. vuoden levätä vaipanvaihdosta. Nyt tyttöjen ikäeroksi tulee 1v 8kk. On jännittävää nähdä, miten elo sujuu, kun perheessä on kaksi vaippaikäistä ;)
 
onneamaggie71 hyvistä tuloksista
minä en ole vielä päättänyt tuota pakkaus asiaa.
meillä tulee ikäero esikoisen 20v,toisen 13v,kolmannaen 11,5v ja nuorimman1,7v.
täytyy harkita noita tuplia.
poikien kohdalla eivät toimineet kun vanhempi ei halunnut istua kyydissä vaan huusi koko matkan yleensä.
tupakan poltostakin oli puhetta ,minä lopetin kaksi kuukautta ennen raskautta ja kerkisin kuukauden pudottaa niitä tupakka kiloja pois.
nyt siis ei ole tullu kuin 400g alusta.
viime yönä tunsineka kerran sitä pienoista kutittelua vatsassa
;)
olen myös taas parina iltana ja yönä voinut pahoin :(
niska ja hartiat ihan jumissa josta olen saanut päänsärkyä ja aamu huimausta töissä.
senttu ja lassilotta 16+3
 
t-06 Hui, kun kuullosti hurjalta tuo sinun tapaturma. Hyvä, että kaikki on silti kunnossa.

maggie71 Ihanaa, hyviä uutisia. :flower:

minskuli Samassa tilanteessa näköjään ollaan eli gradut loppusuoralla. =) Tsemppiä loppurutistukseen.

uusille heinämammoille onnea

(.) Painoa ei ole tullut lisää. Huomenna 2. neuvola, saa nähdä tuleeko sanomista, kun paino tippunut noin -3 kg. Mutta minkäs voit, kun edelleen välillä kaikki pöperö lentää ulos. Ja ei tuota painoa ainakaan liikaa ole koskaan ollut.

Monet valitteli päänsärkyä ja migreeniä. Valitettavasti täällä kärsitty myös kovista jomotuksista päässä. Teen opintojen ohella töitä ja tänään meinasin pyörtyä kesken kaiken. Sokerit varmaan pääsi laskemaan, joten ei muuta kuin glukoosia nassuun. Onneksi työpaikalla apu on lähellä. =)

Jemima ja Lahja 13+2
 
Tervehdys!

Tänään olimme sitten lapsivesipunktiossa, jota ei kuitenkaan, melkein kahden ja puolen tunnin odottamisen jälkeen, saatukaan otettua. Lääkäri pisti kahteen kertaan, eikä saanut näytettä otettua. On kuulumma niin kimmoisat kalvot, mikä sinällään todella hyvä. Pistäminen ei ollut kyllä mitenkään miellyttävä kokemus, ja kun vielä pistettiin kahteen kertaan. :/ En voi ainakaan liittyä niihin, jotka sanovat, että kyynärtaipeesta verinäytteen otto ottaa kipeämpää. Kauhea paineen tuntu koko alamahassa, mutta sitä ei onneksi kestänyt kuin tunnin verran näytteen yrittämisestä. Päivän sitten nukuinkin ja mies hoiti esiokoista. Seur. aika on ensi MAna, eli taas lisää viikkoja odotteluun...
Kyllä siinä itku pääsi kun autoon päästiin, jotenkin sitä tuli niin viime toukokuun asiat mieleen, silloin kun esikoinen syntyi, ja paljastui, että hänellä on downin syndrooma. Mutta tässä nyt odotellaan taas MAta..
Hyviä vointeja kaikille!
 
Jaahas, tulipa huudettua äippävaatteita oikein runsaalla kädellä.
Omaan oloon ei kummempaa, nytkin etoo, maanataina piti oksentaa kahvit pois. Viime yö oli jännä, tai sitten yöuni :LOL: Tunsin muka jonkin pienen olion myllertävän sisälläni. Ei sitten tiedä, kun ekaa odotona, mutta satunnaisia potkuja olen jo havainnut. Mutta ei se silti minua vakuuta, että raskaana muka olisin, mahaa ei ole nimeksikään, vain tuota vararavintoa. Maha on kyllä muuttanut muotoaan, muttei se mitenkään erilaiselta tunnu päällepäin.
Lauantaina navan oiekalle puolelle alkoi sattua niin että, sitä piti aika kovakouraisesti hieroa. Sitten siinä tuntuikin kova möykky. Mikäköhän oli? Möykky on vieläkin, muttei tunnu missään. Muutenkin mahan hierominen on tänä päivänä ykkösjuttu.
Viime viikolla sain vauvalle näkövammaisten ihmisten tekemän rottinkisen ensisängyn. Se missä minä nukuin aikoinaan, oli kerinnyt mennä serkulle, joka saa vauvan kuukautta aikaisemmin. Nyt on kova suunnittelu millaisia petareita näillä ompelutaidoilla haluaa tehhä. Ja varmaan kissoille pitää ostaa samanlainen peti, kun tuo näyttää miellyttävän niitäkin =)
Skeleton 16+4 ja pörrö
 
Ikäeroa meille tulee 3v 5kk.
Äitiyspakkauksen aion ottaa, toivottavasti saisi sen -08 mallin.
Liikkeitä tuntuu jo joka päivä.
Paino ei meinaa asettua millään. Lääkärineuvolassa eivät tykänneet joulun jälkeen hyvää kun paino oli laskenut ja nyt olen sitten yrittänyt syödä kuin hevonen ihan oikeasti ja edelleen paino laskenut muutaman sata grammaa. Ja ensi viikolla 3. neuvolakäynti :/ (siis jos tuo lääkäri lasketaan mukaan).
PS. Meinaatteko kysyä vauvan sukupuolta rakenneultrassa?
Minä kyllä olen ruvennut miettimään, että sinne haaroväliin voisi pikkiriikkisen koittaa vilkaista :p

:wave: kaikille uusille!

-Anniel ja vekkuli 14+6
 
Heissan :wave:
Vauvan sukupuolesta meinasin kyllä kysyä seuraavassa ultrassa, mutta täälläpäin ei vaan oikein tahdo sanoa mitään. :( , mutta jos joudun käymään synnytyssairalal lekuris jostain syystä (esim. aikasemmin "sokeri seurannassa")
niin siellä kertovat helpommin. Mein jyyrä lääkääri ei kyllä kerro...hoitsu saattais ehkä lipsauttaa...jos uskaltaa =)

Ä...16?
 
Heippa taas,

olen pitänyt pienen nettitauon, koska viime viikon lopulla ei yksinkertaisesti hermo kestänyt lukea muiden kokemuksia. Täällä joku mainitsi joskus että ultraan mennään iloisina katsomaan vauvaa ja jos kaikki ei olekaan ok niin se on iso shokki. Mun kohdalla pitää puhua kyllä päinvastaisesta. Olen niin kamalan skeptinen luonne että jännitin eilistä np-ultraa ihan älyttömästi. Kaikki oli kuitenkin niin hyvin kun voi olla ja mitään hälyyttävää ei onneksi löytynyt. Kun sitten itkeä vollotin siinä pöydällä silmät päästäni, niin kätilö yritti mua rauhoitella sillä että kaikki on hyvin ei tarvitse itkeä. Onneksi mies vierestä selvitti sille että sitä mä siinä juuri itkinkin, siis että kaikki on hyvin...

Lämmin ajatus kaikille, jotka elävät epätietoisuudessa. Ja sitä toivoahan on aina!
 
Neuvolassa eilen kaikki oli ok. Verenpaine 116/57 ja hemppa 125. Kova jumputus kuului mahasta, syke oli 158. Itselle painoa on tullut lähtöpainoon lisää 3,5 kg. Kuudenkympin raja on jo saatu rikki :p Ruoka ja kaiken maailman pullat maistuvat siihen malliin, että ei kai aikaakaan kun kolkuttelen jo seitsemänkympin rajaa :D

Viola: Mulla on ollut samankaltaiset fiilikset ultraan menoista kun sulla. Menin niihin etenkin esikoisen kohdalla sillä mielellä, että jotain on varmaan pielessä. Tietenkin toivoin kovasti olevani väärässä ja onneksi olinkin. Muutenkin koko raskausajan pelkäsin jonkin menevän vikaan, mutta terve vauva onneksi syntyi. Nyt toista odottaessa olen ollut hieman rennommin mielin, mutta ennen ultraa ja neuvoloita hiipii kyllä edelleen pelko persuksiin, että josko vauvalla ei olekaan asiat kunnossa tai sydänääniä ei kuulu. Toivotaan, että kaikki menee hyvin.

Toukomammalle kovasti voimia! Epätietoisuus on varmasti tuskallista.

Krissie rv 16+0
 
piti tänään käydä kuunteluttaa sydänäänet kun ei ole liikettä tuntunnu missään päin masuu muutamaan päivään...sain likat äkkii tohon naapuriin hoitoon ja pikapikaa putsasin auton lumesta ja se kyllä näkykin et oli putsattu kiireellä...sanoin sille neukkatätille etten ole ennen lähtenny selasella vauhdilla mihkään....sydänäänet löyty ja oli napakat ja kaikki kunnossa kyllä pelästyin...sain mielenrauhan nyt sitten :heart: :heart: neukkatäti meinas et on ollu semosessa asennossa ettei ole liikeet tuntunnu masussa....seuraava neukka onkin sitten 12.2 joten sitä ootelessa...

bambiino ja pömppis rv 16+1
 
kaveri just väheksy sitä mun neukas käyntii..totes vaan et eihän niiden liikeiden pitäs viel kuulua tuntuukaan...kai mä nyt ite tiedä jos niitä tunnen ja onhan tää tavallaan mun 4:s raskaus jo (yksi km rv 6)
ikäerosta vanhemman neidin kans 5v kerkee kesällä täyttää ja nuoremman neidin kans 2v10 kk ei kerkee 3v :tä täyttää

bambiino ja pömppis rv 16+1
 
Vilma-Annika ei ole vielä, julkaistaan ilmeisesti vasta sitten kun sitä ruvetaan jakamaan. Tutut ovat luvanneet tarvittaessa lainaksi tuosta -07 pakkauksesta vaatteita ja siksi toivonkin itse saavani sen seuraavan. :)
 
Toukomammalle jaksamista odotteluun :) Mulla on kans samat fiilikset kuin Violalla. Pelkään ja jännitän ennen ultraan ja jopa neuvolaan menoa, vaikka tähän asti kaikki on ollut hyvin. Ensimmäisen aikana en osannut pelätä mitään, toisen aikana jo jotain ja nyt tuntuu, että on ihan hysteerinen. Ehkä tässä on taustalla kuopuksen odotuksesta yks neuvola käynti, kun vauvan sydänäänet oli epätasaiset ja jouduin siltä seisomalta menemään äitipolille sydänkäyrille ja käymään sielä raskauden loppuun saakka. Sydänäänet oli vain sen yhden ainoan kerran epätasaiset ja terve poika syntyi =) Toinen syy pelkoon voi olla se, että me molemmat vanhemmat työskennellään vammaisten kanssa ja nähdään paljon kaikenlaista erilaisuutta. Tämä voi tietysti olla myös positiivinen asia...
Kattoiko kukaan 45 minuuttia? Mitä mieltä ootte seulonnoista?

Äibbä78 ja iltatähti 14+5
 
Huomenna aamusta np-ultraan! Jännittää ihan kamalasti. Taitaa tulla uneton yö... :ashamed: Kolmen viikon odotus kuoitenkin palkitaan huomenna. Kamala huoli pikkusista. vaikka mitään epäilyttävää ei sinänsä ole ollut. Mulla kanssa kaikennäkösiä pelkoja! Esikoisen kanssa otin paljon rennommin. äitini sitä sanoikin että kaikki menee juuri niin kuin on tarkoituskin ja että turha ressaus ei ainakaan auta. niinhän se on, mutta mulla kun on niin malttamaton luonne! ja mietin aina pahinta... :ashamed: noh ,huomenna se sitten selviää... :eek:

Eliza ja tuplat 13+0
 
Turkilmas
Heippa! Ilmoittaudun myös tänne heinämasuihin. Laskettu aika on 7.7 ja Tyks tulee olemaan synnärisairaalana. Toista lasta odotellaan, esikoinen täyttää kohta jo 7.

Ensimmäisen raskauden otin ihan älyttömän rennosti, enkä jännittänyt mitään. Nyt on kyllä kaikki toisin. Toki tätä sinttiä tehtiin yli kaksi vuotta ja keskenmenojakin siunaantui 2. Ja toisaalta ehkä myös ikä tekee varovaisemmaksi (nyt 30) ja myös ystävien ikävät kohtalot omissa raskauksissaan.

Niin siis yritän sanoa, että kovin hysteerinen ja pelokas olen ollut. Itse asiassa huomenna olen menossa neuvolaan kuuntelemaan sydänääniä kun taas niin kovin huolestuttaa.

No, toivottavasti kaikki on hyvin ja pystyn taas ottamaan rauhallisesti edes ensi keskiviikkoon jolloin taas on neuvola :) .
 
Moikka taas kailille pitkästä aikaa!! Täällä ollaan taas ahkerasti käyty lukemassa muiden juttuja, mutta ei ole itse saanut aikaiseksi kirjoitettua..
Äitiyspakkauksesta: en ole vielä päättänyt et otanko vai en.. On kyllä esikoiselta kaikki vielä jäljellä ja todella hyvässä kunnossa, mutta silti kiehtois uus pakkaus :) Se raha on kuitenkin niin pieni ettei sillä paljon mitään kyllä saa.. Mutta toisaalta taas en käyttänyt siitä vanhasta pakkauksestakaan kuin muutamia vaatteita.. Joten tuolla kaapissa seisoo suurin osa käyttämättöminä.
Ikäerosta: meillä esikko on 1v10kk kun pikkuisen pitäisi tulla. Vähän ehkä hirvittääkin et kuinka siinä sit pärjätään, mutta uskon et kaikki sujuu hyvin.. Onhan täällä paljon äitejä joilla on niitä lapsia enemmänkin kuin kaksi ja varmaan todella hyvin pärjää. Pelottaa ehkä eniten vaan ne yöt, kun esikko herää vieläkin ainakin 2 kertaa yössä ja nukkuu muutenkin todella levottomasti ja lyhyitä unia. Mutta tässä ehtii kyl vielä tapahtua vaikka mitä. :)
Liikeistä: minä en ole tuntenut vielä liikeitä juuri ollenkaan :| Edellisestä raskudesta tunsin kanssa vasta rv 19 ensimmäiset. Jotain pieniä tönäisyjä saatan tuntea, mut ehkä 2 kertaa päivässä, et tiedä sit onko ne jotain muuta ..
Painoa ei ole tullut yhtään. (johtuen varmaan huonosta olosta) Ei tule oikein syötyä mitään ja kaikki mitä syö niin pitää syödä väkisin. Ensimmäisetä raskaudesta kyllä siunaantui lisää 21kg, ja jäi 8kg eli ei sitä tällä kertaa kyllä tarvis ihan niin paljon tullakkaan :LOL:
Seuraava neuvola olis vasta 3 viikon päästä, joten sitä odotellessa ja nyt nukkuun. Olen taas kirjoittanut romaanin tänne!! sori!! :whistle:
Hyviä vointeja kaikille äideille ja onnea ultriin meneville!! =)
Paveli 14+3
 
Onpas hiljainen aamu, sekä täällä, että töissä.

Musta tuntuu, että mun maha kasvaa joka päivä..onkohan se mahdollista..?:) Joka aamu katon peiliin, ja oon vaan, ett apua...mitä mä kohta voin ees pukee päälle...Jonku kaavun ehkä?

Onko kukaan muuten hillittömän kiukkuherkkä? Musta tuntuu, että kotona musta tulee raivotar. Eilen poikaystävä söi pähkinöitä muka liian kova-äänisesti ja suutuin siitä kauheesti. Pian mun kanssa on mahdoton elää. En ehdi ees laskee kymmeneen ja harkita sanojani, ku räjähdän nanosekunnissa.

Ronja Raivotar 16+4
 
ronja mä olin esikon odotusaikana oikee kiukkuuja. Se oli ihan hirveetä, ku vedin herneet nenään joka asiasta ja huusin ja itkin.. :snotty: Onneks tässä raskaudessa ei oo ollu tota.

Neuvola oli eilen.
Hemppa laskenu 111 nyt, pitäs mennä apoteekkiin ostamaan rautaa.
Kohdunpohjan korkeutta ei mitannu, mutta samalla ku kuunneltiin sydänääniä, niin kokeili ja sanoi, että on sormen leveyden navan alapuolella, että aika ylhäällä. Oli ihanaa kuulla sydämen syke :heart: joka oli 135-140.
Verenpaine oli hyvä.
Painoa tullu 689g/vko.
Seuraava neuvola on sit vast helmikuun lopussa, ku on rv22 täynnä. Pääsee täyttämään äippäpakkaus hakemuksen (meinaan siis ottaa sen) ja äippäloma ja -raha hakemukset.
11.2 onkin jo rakenneultra.

rinkinki rv17+2

ps. profiilissa masu viime viikolta
 
ronja78 täällä olis myös yks kiukkupussi ;) Oon mä normaalistikin aika kipakka, mut nyt sitä ottaa todella pienestä herneet nenään ja välillä tuntuu että koko maailma on mua vastaan..Sit menee minuutti ja elämä on taas niin ihanaa... elä nyt sitten tällasen ihmisen kanssa... voi mies ja poika parkaa :D Mut minkäs sitä luonnollleen voi..

rinkinki
mulla nousi hemppa 115 4 vkossa 125, joten suosittelen Kräuterbuftsaftia-mahua. Löytyy luontaistuotekaupoista ja apteekeista eikä koveta mahaa. Suosittelen!

(.) Tänään oli toka neuvola ja lääkäri sellainen. Hemppa oli tosiaan noussut 125 mikä oli iloinen asia. Alapaine on todella alhaalla (66) ja se aiheuttaa pyörryttämisen tunnetta.. eikä oo kiva kun tuntuu kylmä hiki otsalla.
Sydänäänet kuuluivat hyvin, syke 150-160. Painoa oli tullut "kivasti" +500 g vkossa mitä arvelinkin.. lääkäri ei olut ollenkaan huolissaan, mutta kyllä tää työttö nyt alkaa vähentää makeen mussutusta ;)
Haluun oikeesti päästä puutarha hommiin vielä keväällä..

Liikkeitä tuntuu päivä päivältä enemmän :)

Vilma-Annika 13+4
 
Kysymys teille muille!

Onko teillä kenelläkään napakorua, ja miten ajattelitte toimia sen suhteen? Itselläni koru on, ja ainoat, jotka siitä naputtaa, on meidän kunnan terkkarit. "Ai sulla on napakoru, sen sinä joudut kyllä heittämään pois ihan tässä nyt heti kohta." Jo kaksi terkkaria on pahalla tuota korua katsonut, sillä minä olen varmasti se viimeisin ihminen, jolla nämä terkkarit kuvittelivat moista nykyajan hömpötystä olevan :whistle: . Olen kyllä seuraillut tuota navan seutua, mutta en kyllä vielä ole rekisteröinyt yhtäkään sellaista syytä, miksi nyt heti kohta justiinsa pitäisi koru pois tempaista. Itseasiassa ostin juuri uuden hieman pidempi- ja ohuempitappisen korun. Jatkossa kyllä aion ruuvata korun neuvolaan yms mennessä pois, niin ei tule sanomista ;) .

Kultatiuku ja vauveli rv 16+1
 
nonni, nyt on np-ultrassa käyty! kaikki oli hyvin ja turvotukset oli 1,1mm ja 1,4mm. Lapsoset oli päässy kivasti 8,1cm ja 8,0cm pääperämittaan. :heart: oli kyllä taas kokemus!! 7vk:n päästä uudestaan! sitten saa tietää kumpia sukupuolia vauvat edustaa!! B)
 

Yhteistyössä