***Heinäkuun Onnenhiput 2011 Huhtikuussa***

Voi kauhee kun oon ollut tänään väsynyt. Mikä mua vaivaa??? Enää kaksi päivää töitä ja sitten odotettu viikonloppu, nää miehen iltavuoroviiko on niiiin pitkiä |O Lasten kanssa jaksoin onneksi käydä illasta ulkoilemassa. Sain raitista ilmaa ja lapset purettua energiaa sekä tietenkin koirat pidemmän lenkin :)

Niisku-rouvalle jaksamisia. Kurjaa kun olet noin kipeä.

Kukkiksen vauva kasvanut kovasti, ihanaa :heart:

Itsellä muuten on olo tosi hyvä. Eilen kävin kahvakuulassa ja hyvin siellä jaksoin tehdä. Sainpahan purettua kiukkuja. Muutamana päivänä on tullut hermostuttua ihan liian pienistä asioista, tuntuu että vanne kiristää päätä ja kaikkia asiat "ärsyttää". Ei jaksais yhtään mitään ylimääräistä ja sitten välillä taas jos joku asia menee "väärin" meinaan pillahtaa itkuun. Taitaa nää hormoonit tehdä tepposia :LOL: ja väsymyksellä on kyllä oma vaikutuksensa. No, kymmenen aamua enää jäjellä ja sitten lomailemaan :)

Nenna: olit kovasti jo päässyt pihahommiin. Meillä täällä viellä niin paljon lunta maassa ettei mitään pysty tekemään. Ja nurmikko on tosi märkää. Savipiha kuivuu hitaasti. Kukkapenkkejä lapioin viikonloppuna lumen alta esiin, että pääsisivät kasvuun. Mutta kunhan lomat alkaa niin sitten on jo kevät niin pitkällä että varmasti pääsen pihaa haravoimaan.

Nyt telkkarin töllötystä ja omaa aikaa.

Muumi ja pikkumies 28+6 :heart: Huomenna vaihtuu viikko :)
 
Kiva kuulla kukkiksen ja seinisipen hyviä kuulumisia! Voisitko kukkis laittaa uudestaan linkin sinne sun blogiin? Kirjanmerkkaan sen sit.

Sykkeistä, ikinä en ole kuullutkaan tuollaisesta "saapasmaisesta" tai "korkokenkämäisestä". Myös mulla lähipiirissä kokemuksia siitä, että edes nuo tyttö- ja poikasykkeet eivät ole pitäneet paikkaansa.. Tällä vauvalla on koko ajan nyt ollut "poikasykkeet" mutta melko varmasti tyttö olis tulossa... Tai 4D -ultraajan mukaan 100 % varmasti, mut ikinä ei voi varmastikaan niin varma olla :)

Mammavaatteita on taas kertynyt :ashamed: Mutta edullisia ja mukavia päällä: toppeja, tunikoita, legginsejä, olohousuja, parit farkut. Eipähän ne ehdi mihinkään kulua ja viimeksi sain kaikki helposti myytyä raskauden jälkeen. Mulla alkaa nyt turvotusta vähitellen kertymään, ja varmasti tulee vaan pahenemaan kun ilmat lämpenee. Tästä johtuen osa omista kengistä ei mahdu jalkaan, kohta ei varmaan ainoatkaan.. Pitää katsoa mitä keksin, jos niin käy. Viimeksi mulla oli LA elokuussa, eli loppuraskauden pystyi hyvin olemaan varvassandaaleilla ja muilla vastaavilla :)

Vauvan vaatteita en silitä.

Äitiyspakkauksesta, otin suosiolla sen vanhan. Mulla l.a. kuitenkin kesäkuun puolella, enkä halunnut jättää ihan viime tinkaan äitiyspäivärahan hakemista kun käsittelyajoista ei aina Kelassa ole varmuutta. Tuon 2010 pakkauksen vaatteet tosiaan on vähän poikamaisia, mutta eiköhän ne mene :)

Täällä oma vointi edelleen oikein hyvä, ei vaivoja. Viimeksi eilen kävin salilla. Jään kesälomalle huomisen jälkeen, ajattelin ottaa uimisen mukaan kuvioihin. Vedessä on niin kivan kevyt ja painoton olo :) Vauva myllää kovasti, mutta toistaiseksi ei ole tuntunut tärinää tai napsumista =)

Niisku-Rouvalle tsemppiä tilanteeseen.. Tarkoititko välittäjällä asunnonvälittäjää??

Ja tsemppiä muillekin kipujen kanssa kamppaileville.

Mayinga 29+3
 
kukkiksella kyll hyvän kokoinen vauva jo, onnea :)

herkkyys itkupotkuraivarit tulee herkemmin ku normaalisti :whistle: pari kertaa oon menny saunaan itkeen, muuten vaan ku on ottanu päähän! erikoista.. :)

huomenna äp !! :D

täälä on nyt ihan kakka keli, lunta sataa :/ totuttiin esikon kans jo nuihin ihanan keväisiin keleihin, toivottavasti ei nyt kunnolla mitään takatalvea pukkaa..

otin kirpparin saapi myydä kaikki vähänkin poikamaiset vauvanvaatteet, omia pieniä vaatteita ja vähän esikonkin vaatteita ( pittäähän toiselle vauvallekkin saada jotain ostaa uutena, en halua iihan kaikkia esikon vanhoja säilyttää :) )

mun lemppari asu on tällähetkellä H&M:n mamma sukkikset, semmoset paksummat, ja pitkä mammapaita. eipähän paina mistään.. en vois kuvitellakkaan olevani farkuilla, ees mamma mallisilla :/

ruoka-asiaa : meillä tänään suunnitelmissa tonnikalapastaa =) ihan lempparia! :p

kirjotan vähän ohjetta miten ite teen, musta ihan tosi hyvää:
- kuullotetaan sipulia ja valkosipulia öljyssä, lisätään pari purkkia tonnikalaa.
- vähän mausteita, sitruunapippuria ja valkosipulijauhetta.
- purkki / pari kevyttä ruokakermaa.
- pari pikkupurkkia tomattipyreetä.
- saatan viel lisätä maitoa tai vettä, jos tuntuu liian paksulta.
- sit viel vähän mausteita, mustapippuria ja oreganoa.

- kastikeen kaverina simpukkapastaa :)
 
Mä lähden nyt ostaan jenkkisänkyä :D
Ja toivon että saan sen kotiinki asti vielä tänään.
Ens yön meinaan sitte nukkua poikittain tai vaikka vain nurkasta nurkkaan vaihtelun vuoksi :D

Sitten vielä muksuille kaikille kesäkengät.
Ja jos kerkeen niin meen katteleen myös hoitopöytää =)

Ihana keväinen ilma <3
 
Kävin ostamassa miehelle tänään synttärilahjan, oioi oon niin innoisaan siitä :p Voin kertoa sitten viikon päästä mitä se sisälsi ;) Toivottavasti mieski tykkää

Sain vihdoin terkkarin kiinni ja hain sairaslomatodistuksen, oli ihan kiva nähdä tuo terveydenhoitaja kun en oo sitä koskaan nähny, vähän epäselväks jäi jääkö se pois joka meillä on ollut vai onko kumpikin tuolla. Vähän tuntuu, että kumpikin olis, koska täällä näyttää vauvabuumi vaan kiihtyvän, onpahan ainaki meän vauvelille tulossa kavereita :)

Tänään ruokana possunsuikaleita ja riisiä sekä suvisalaattia :)

Merlina ja muru 28+0 POKSPOKS!!! Hullua ajatella, että 12viikkoa laskettuun :eek:
 
Terveiset muuton keskeltä. Kyllä ottaa koville. Onneksi tää on pian ohi.

Mun tuttavapiirissä on oikea vauvabuumi. Mun lisäksi 5 tuttavaa odottaa vauvaa tälle vuodelle. :D Ensimmäinen laskettuaika on minulla. :)

Tuittumuru ja Myrry rv25 :heart:
 
Mun kavereista näin nopeasti laskettuna 7 odottaa ja puolenvuoden sisään lapsen on saanu toiset 7. Plus kaikki muut ei puoli tutut. Täällä ainaki ollu jo viimevuodesta joku vauvabuumi ja näyttää vain jatkuvan, ihan siis tilastollisestikkin. Ihan hyvä, koska tuo meidän synnäri on lakkautu uhan alla, kun on sen alle 1000 synnytystä vuodessa :/ Mutta toivotaan ettei se mihinkään lähde!

Musta tuntuu, että mun maha on pienentyny :eek: ehkä se on vaan muuttanu muotoa...
 
Meilläki duunissa kauhee vauvabuumi, mun lisäks kolme muutakin on raskaana, mä niistä pisimmällä..

Kylläpä toimii muuten nettikela mainiosti, viikossa tuli päätökset kaikkiin hakemuksiin. Avustus päätettiin ottaa rahana ja sijottaa tupliksiin. Tossa katoin pojalta kaikki vaatteet jotka käy myös tytölle ja 50-56 senttisiä on iso kuivaustelineellinen tossa kuivumassa.. Eli ei enempää meille, tai no ehkä pari vaaleenpunasta kesäröyhelöä....

Äitiysrahassa ei ollu ongelmaa, HOK-elanto hoitaa asiat niin hyvin et ei tarvii viedä mitään erityisiä selvityksiä, saan samaa äitiysrahaa ku esikon aikana.. Oon tosi tyytyväinen..

Sitten kysymys!!!! Pitääkö mun erikseen ilmottaa kotihoidontuen lakkauttemisesta, kun mun käsityksen mukaan äitiyslomalla ei voi saada kotihoidontukea..? Onko kellään kokemusta? Vai lakkauttaako ne sen sieltä automaattisesti?

Ja jeeeee, sunnutaina lähetään reissuun!! Tosin ihan vaan laivalle, mut silti kivaa ku lasten eka laivareissu, eikä sitä itekään oo aikoihin tullu käytyy missään..

Ja siitä silityksestä: en silitä vaatteita, mut välillä jos jaksan niin silitiän vauvan lakanat kun niistä tulee pehmeempiä..

Ja apua, tänään POKSAHTAA 29+0..iik

Possu ja pikkusiskosaukko
 
Täällä ei oo kauheesti tuntunu pariin päivään liikkeitä ja eilen ku kävin töissä niin kauhisteli kuinka mulla on maha laskeutunu (ei kukaan muu kyllä ole puhunu mitään :eek: ). Sitten yöllä heräsin niin lakanassa oli pieni märkäläikkä ja alapää ihan märkä, säikähin ihan hirveesti että nyt helvetti menee lapsiveet. Mies oli just aikasemmin käyny kattomassa ovenraosta ku kuuli että olisin huutanu sen nimeä ja siihen oikeastaan heräsinki. Siinä aikani itkettyä ja panikoitua alko satelee kunnon potkuja ja huokasin helpotuksesta. Tollasia kunnon potkuja ku ei tuntunu pariin päivään ollenkaan :/

Merlina ja muru 28+1
 
A-H
Kotihoidontuesta voi saada sitä hoitolisää äippärahakautena, jos siitä jää jtn maksettavaks. Itse lähetin kelalle hakemuksen äitiys- ja vanhempainrahakauden ajalta ja mulle siitä jäi maksettavaks joku 100e/kk kun saan vaan sen minimiäippärahan ja miehen palkka on niin pieni.

Vauvan vaatteet silitin nyt ennen kun viikkasin paikalleen, olivat niin rypistyneitä osa säilytyksessä ja kuoleepahan kaikki mahdolliset bakteerit. En muuten sitten silittele :)

Vaatteita löytyy aivan liikaa, mutta jos samanlainen kaaripuklaaja tulee kun esikoinen oli, niin kyllähän niitä menee monia vaatekertoja päivässä.

Mahan muoto on nyt kyllä aivan sama kun tyttöä odottaessa, mutta on tosi alhaalla. Ekassa raskaudessa kun loppuun asti meni omat farkut, niin nyt niitä ei ole jalkaan saanut jostain rv10 lähtien. Maha tulee vaan eteen päin, ei näy takaa. Toinen huomio, että tissit on nyt kasvaneet paljon enemmän kun ekassa raskaudessa, YÖKS! No toivottavasti palautuvat sitten imetyksen jälkeen pieniksi ja käytännöllisiksi :D

Sykkeet tyttöä odottaessa olivat 145-155 ja nyt olleet 125-130 ja poikaa lupailtiin :)

ON Ei kai mitään uutta. Eilen kävin äippäpolilla, kun ei liikkeitä tuntunut tarpeeksi. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, en vaan itse tuntenut kaikkia liikkeitä, kun on tuo istukka edessä ja vauva oli sitten kääntynyt niin, että potkut tuntuivat huonosti. No, illalla sitten vauva kääntyi ja liikkeet alkoivat taas tuntua kunnolla. Mulle siis neuvolasta annettiin ohjeeksi seurata liikkeitä, kun mulla on ollut outoja ja kovia mahakipuja, sekä välillä liikkeet tuntuneet huonosti.

Ikkunalaudoilla taimet kasvavat kovasti ja ulkona lumet sulavat kohinalla! Tänään voisi käydä ostamassa turvetta ja muuta tarpeellista kasvimaahan ja puutarhaan yleensäkin. Ulkohuussin meinasin laittaa toimintakuntoon nyt viikonlopun aikana :) Ihana sit amuisin kävellä pihan poikki ulos vessaan linnunlauluun ja sit vois vetästä kahvakuulatreenin pihassa kunhan kaikki lumet lähtee ja aamut vähän lämpenevät :)

Mukavaa tietää, että tulot vähän nousevat, kun äippäloma alkaa, mutta sitten asuntolainan koron tarkistus alkaa häämöttää. Kyllähän se korko on noussut, mutta saa nähdä sit kuinka paljon ehtii nousta kesäkuuhun mennessä. No onneks ollaan laskeskeltu jo lainaa ottaessa, et sit vasta täytyy alkaa miettiä raha-asioita uusiks, jos korko nuosee yli 6%. Mut onhan se jostain aina sit pois, kun korot nousee, vielä näillä meidän tuloilla...

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :)

A-H & pikku-A 28+3
 
Huomenta.

Juu tarkoitin välittäjällä asuntovälittäjää... mut se homma meni puihin... nyt mietitään taas jotain muuta. Tai oikeestaan... mitäs täs en mä jaksa välittää... elämä potkii päähän ja sit ko se ie potki ni se on vaan vaihtamassa suurempaa monoa jalkaan!

Kukkikselle paljon terkkuja. Hyvin on vauveli kasvanut! Ja sinäkin jaksanut :hug:

Omanapa.

Ei kummempia, pojan kanssa alkaa hitsaamaan kiinni kun mikään ei kelpaa ja päiväkotiin ei vielä pääse. Maanantaina vasta. Tuntuu et tää viiminen "sairastelu" päivä ottaa jätkää pattiin niin et tarvii jatkuvasti käydä mun hermoille.

Äsken roikkus ikkunaverhoissa ja sitä ennen repi tapettia seinästä. :headwall:
Ja ennen ei siiis tälläistä käytöstä joten en kuvitellu sen nytkään apinoivan.

Äippäpakkaukset tuli eilen. Tänään olen molemmat käyny läpi ja eka koneellinen menossa... ajattelin nyt jostain alottaa ja ne vaatteet voi säilyttää niissä laatikoissa, ei niitä lipastoja saatu vauvojen vaatteille ostettua, ainakaan vielä...

Eilen oli poksumispäivä! rv 27 lähti käyntiin ;) Eli 26+1 tänään :heart:
 
Nojaa, ihan kivahan toi oli mut ainoo mitä oisin tarvinnu ni noi kestoliivinsuojat... Eskoiselta vielä hyvässä kunnossa pakkauksen tarvikkeet ja vaatteet. Mun mielestä kivempia printtejä vaatteissa ku v.09 ku oman pakkauksen sain.. Eli mehän siis otettii rahana..

Ja tässä linkki ni ehkä säästä muutaman sekunnin: Kela - Äitiyspakkaus kuvina
 
Viimeksi muokattu:
Mä pidin myös enemmän tosta 2010 paketista, onneksi otin sen. On ehkä vähän poikamainen, mutta meillehän se on vaan etu =). Eilen haettiin postista ja tykkäsin kovasti monista vaatteista. Onko se valkoinen haalarimainen puku nyt sitten se oloasu, vai mikä se on? Siihen ei saatu selvyyttä... Kun se sinertävä on kaiketi se villasekoitehaalari...
 
Mun mielestä tuo uus on vielä enemmän poikamainen :eek: En jotenki osaa ees mieltää tota 2010 pakkausta poikamaiseks. Tossa uudessa on vissii enemmän vaatteita, bodeja ainaki tuntuu olevan monta. Ja onko tuossa 50cm vaatteita enemmän. Ja miks on norsupipo mutta haalarissa on karhu? :D

Mitä noita vanhempia pakkauksia katoin niin tuo 2008 pakkaus on ollu aika kiva :) kaikista pakkauksista meillä näyttäis olevan vähintään 1 vaate, 2004 pakkauksesta on vaikka kuinka monta :D Mä haluaisin toisen tuommosen makuupussin, pitäs vissiin yrittää kirppiksiä kiertää.. Harmittaa kun äiti on laittanu mun pakkausessa olleen makupussin koirille :(
 
Mulle varmaan ehtii tulla vielä se vanha äitiyspakkaus, koska paperit ovat nyt Kelalla käsittelyssä. Sinänsä ihan sama, kumpi tulee. Siinä viime vuoden pakkauksessa oli tosiaan ehkä enemmän värejä. Tosin onhan tuossa yhdet punaiset housut :)

Mammavaatteista: pitää vielä ostaa jotkut ulkoiluhousut. Mulla on työmatkaa vain 3 km, niin tuntuu turhalta ajella sitä autolla. Talvella kävelin ehkä kaksi kertaa, pyöräillä en uskaltanut. Nyt kun tiet ovat sulat ja ne on kohta putsattukin, on aikomus taas hypätä pyörän selkään, jos ei mitään vaivoja ilmaannu. Mitenkäs te, joilla on aiempia raskauksia takana, mille viikoille asti olette pystyneet käymään kävelyllä tai pyöräilemään lyhyitä matkoja?

Sokerirasitustesti oli tänään, eikä se ollut yhtään niin epämukava kokemus kuin pelkäsin. Ensi viikon lääkärineuvolaa ja 4d-ultraa odotellessa...

Viikonloppuja!

Liisakaisa ja Myyrätyttönen 26+5
 
Moikka.

Itsekkin kävin juuri uuden paketin katsomassa ja luojan lykky mä otin ton vuoden 2010 :D Jos kerran toinen vauvoista on tyttö.

Vähän värittömämpi tuo 2011 mutta muuten ihan kauniit kuosit. Kestovaippa omasta mielestäni kivempi 2010 kuin 2011 se yksvärinen ;D

tänään onneksi pääsee valmiiseen pöytään ruokailee ni ei tarvitse kokkailla suuremmin. Mennään isovanhemmille syömään ja sit alkaakin ihanasti viikonloppu!

Miehelläkin ensiviikolla vaan 3 työpäivää ja sitten kunnon pääsiäis vapaat yht 5 päivää on kotona. Mikä helpotus :D

 
Vaatteista: Mun on kyllä tullut hommattua aika paljon nyt niitä 50-56 cm vaatteita :) Viime kerralla en oikeestaan ostanut niitä yhtään ja tyttöhän sitten hukkui niihin 62cm vaatteisiin. Vaikka oli syntyessään ihan normikokoinen (50cm ja 3300g), niin noi 62cm vaatteet oli sopivia vasta joskus 2-3 kk iässä.

Joo onneks otin ton Äitiyspakkausen rahana...
Siitä tulikin päätös ja rahat viikon sisällä, mutta äippärahoista ei oo tullut vielä mitään päätöstä. Tietysti ne töissä taas vitkuttelee papereitten kanssa :/ Ei malttas odottaa, että pääsee äippälomalle, tää kotihoidontuki on NIIN surkea!!

Mahan muoto: Mulla on taas ihan "poikamaha", kuten esikoisestakin (joka oli tyttö :) ), eli kaikki edessä. Se ruskea viiva (linea negra) tuli viime raskaudessa, mutta vielä ei ole näkynyt.. Sykkeet on olleet koko ajan suht korkeet 142-155.

Toissapäivänä oli taasen neuvola rv 28+6:
Painoa 6,5 kg alusta alkaen
RR 126/69
Hb 121
Sf 31 / vyöt.ymp. 95cm
Tarjonta RT

Ihanaa, että vauveli on pysynyt nyt pää alaspäin, jospa sitä pääsis alakautta tällä kertaa synnyttämään. :)
Sokerirasituksestakin tulokset oli kuulemma huippuluokkaa :)

Pearl ja pieni rv 29+1
 
Viimeksi muokattu:
Jes, bakteeriviljelytulos oli negatiivinen!

Musta tuo 2011 paketti on kivempi pojalle, mutta onneksi otin rahana, koska on tuo niin poikamainen pakkaus, ettei tulis kyllä montaa noista vaatteista tytölle laitettua. Siis mun. Mutta mä oonkin sellanen "tyttö-söpöstelijä"... :D
 
A-H
Uudesta äitiyspakkauksesta en jotenkin vaan tykännyt. Mainostettiin, että on värikkäämpi pakkaus tuloosa, mut aika vaisu ja tylsähän tuo on. Poikamainenkin se jotenkin on, vaikka ei meillä nyt tietenkään olis haitannu. Ja mulla kans pisti silmään toi mitä Merlina sanoi, karhu+norsu :D

Pyöräilin tyttö odottaessa vielä vikaan neuvolaan, joka tais olla joskus 37+ viikoilla ja tytsy synty sit 38+1. Ajattelin nytkin kyllä pyöräillä niin pitkälle kun hyvältä tuntuu :)

Mammavaatteita mulla taitaa olla yhdet housut, muuten sit käytän löysempiä omia housuja ja pidempiä paitoja. Legginsit ja tunika/mekko on kans nyt olleet lempparivaatteita :)
 
On pitänyt monta päivää kirjoitella, mutta jos nyt kerkeis. Viime viikko lomailtiin miehen kanssa. Kierreltiin vähän sukulaisia, oltiin viikonlopun kestäneissä hääaskartelutalkoissa(Toki askarteluosuus kesti yhden päivän, mutta oli ihana nähdä läheisiä:heart: ja käytiin katsomassa mun siskon bändin keikkaa. En ole ihan Nappulan mielltymyksistä päässyt selvyyteen kyseisen bändin osalta, vaikka levyltäkin ollaan kuunneltu:)

Keskiviikkona jäin vähän yllättäenkin sairaslomalle äitiysloman alkuun saakka.
Selkä kipuili tosi paljon(vanha vaiva pahentunut) ja neuvolalääkäri päätyi sairaslomaan, koska työolosuhteisiin
ei voi vaikuttaa. Työtilanteeni on siis sellainen, että olen vielä virkavapaalla omasta työstäni ja
olen nyt virkavapaan aikana tehnyt sijaisuuksia eri kohteissa(Sosiaaliala). Mutta ihan kiva, että on
tuo vakipaikka alla kuitenkin. Nyt pitäisi sitten keksiä kaikenlaista mielekästä tekemistä sairaslomalle! Selkä on kuitenkin heti paljon parempi kun ei tarvitse töissä olla. Kipeytyy kyllä
herkästi jos liikaa rasittaa.
Mä kans epäilen, että saan tuon 2010 pakkauksen, kun hakemus on nyt käsittelyssä. Mut enpä valita=)
Sitten neuvolakuulumisia maanantailta:
RR: 121/68
Pissa: Puhdas
Hb: 109( nyt rautaa tupla-annos)
Sf-mitta: 24,5
Syke: ~145
Liikkeet: ++
Paino: Nyt raskauden alusta +8 kg! Itsestä tuntuu hurjalta, mutta terkkari ei ollut huolissaan,
kuulemma minunkokoiselle niitä kiloja kertyykin. Päätin jättää kuitenkin herkuttelun nyt yhdelle
päivälle viikossa, vaikka en mitään mielettömiä määriä aiemminkaan syönyt.

Sokerirasituksessa kävin maanantaina. Ei ollut minustakaan niin paha kuin pelkäsin.
Lääkäri olikin sitten jo keskiviikkona tosiaan. Piti olla myöhemmin, mutta valittelin neuvolassa
painetta alavatsalla, niin oli hyvä tarkistaa ettei ole tehnyt muutoksia kohdunsuulle. Eikä ollut:)

Mahan muoto
: Minulla on maha kanssa tuossa edessä, ei näy takaapäin mitään. Sen sormustestin tein, mistä joku puhuikin ja se lupaili poikaa. Linea negra on napaan asti. Sykkeet olleet aina kuitenkin 145 päälle.
Saapa nähdä sitten kumpi tulee:)

Kukkikselle onnittelut hyvistä kuulumisista ja edelleen tsemppiä jatkoon!

Tulihan romaani!

Hjannah&Nappula 26+3:heart:
 
Ihana, ihana perjantai :) Viikonloppu ja saa nukkua aamusta pidempään. Ja miehen iltavuoro viikostakin selvittiin, vaikka tämä ilta viellä. Lasten kanssa tehtiin tänään virpomisoksia. Tosin lapset kyllästyi neljännen oksan kohdalla ja minun tehtäväksi jäi sitten loput :D Huomenna on sitten siivouspäivä, kun koti on kuin pommin jäljiltä :kieh:

Äitiyspakkaus: Ihan kiva. Haalaristä tykkäsin ja muutamia bodyja oli kivoja. Potkuhousuja oli mun mieleen liikaa. Ei siis harmita kun en ottanut pakkausta.

Päivän ruuat: Eilen syötiin kanapastaa ja kasviksia. Tänään oli sitten metsäsienijauhelihamuhennosta, perunoita, kasviksia ja salaattia.

Eilen kävin kokeilemassa zumbaa, mutta ei siitä oikein enää saa hirveesti irti. Ehkä osin johtuu siitä ettei osaa askelkuvioita, menee siihen miettimiseen aikaa :) Kyllä tuo kahvakuula on vaan mun juttu.

Mammavaatteet: en ole ostanut mitään koko raskausaikana. Yhdet kotimammahousut mulla oli omasta takaa ja siskolta sain yhdet siistimmät housut ja paidan. Omia pidempiä paitoja käytän ja omia huosuja, niihin mihin mahdun :D

Nyt pitäis saada lapset houkuteltua ulkokamppeisiin, että päästäis lenkittää koirat.

Muumi ja pikkumies 29+1 :heart:
 

Yhteistyössä