Heinäkuun Hurmaajat Huhtikuussa 2010 ( 1. Hurmaaja syntynyt )

bambina :hug:

Tessu rintareppua ei kannata ostaa, ne on tosi epäergonomisia sekä vauvalle että kantajalle. Suosittelen ostamaan kantorepun, esim. Manducan tai Ergon. Manducaa voi käyttää 3,5kg-20kg lapselle, siinä on integroitu vauva osa. Ergoon joutuu ostamaan vauvaosan erikseen. Meillä on tuo Manduca ja voin kyllä suositella, vaikka hintaviahan nuo on.
 
Tessu Mulle on puolestaan paljon kehuttu Baby Björnin energy(?) rintareppuja. Meinaan hommata sellaisen. Mietin ensin kantoliinaa, mutta tulin siihen tulokseen, että koirien kanssa lenkkeillessä tuollainen rinta/kantoreppu saattais olla parempi. Taitaa olla vähän makuasia. :)

Kummeja meidän lapselle tulee neljä. Ollaan jo pyydettykin. Ihana rakas ystäväni purskahti itkuun kun pyysin sylikummiksi. :heart:

Olin äsken reippaana ensin punttisalilla ja kävin sen jälkeen koirien kanssa 40 minsan lenkin. Nyt ei sitten enää olekaan energiaa suihkuun ja ruuan laittoon. :p

Mukavaa illan jatkoa kaikille! Ja supistelijat/muuten vaivaiset pysykää yhdessä kasassa ja ottakaa rauhallisesti. :) Etenkin omenaruusulle ja bambinalle paljon tsemppiä!
 
Tuleeko tähän mitään järkeä, miehen kanssa menee hermot. Ei mies rakas ymmärrä, että vajaan 500e opintotuesta ei makseta kaikkea mitä vauva tarvitsee ja mitä me ite tartetaan. Mies tässä taloudessa kuitenkin se työssäkäyvä osapuoli ja vuokran maksaa juuri ja juuri..Kaikki vauvalle hankitut vaatteet ja muut pienet tilpehöörit olen tähän mennessä maksanut mie, ei mies ole kertaakaan tarjoutunut pienelle mitään ostamaan, vaikka hänenkin lapsesa kyseessä. Ja silti, vaikka vain vuokran maksaa, rahaa ei tunnu ikinä olevan!!! Minen tiijä mitä kohta oikeesti teen, vielä on isoimmat jutut hankkimatta ja viimeinen opinotuki tulee ens kuussa..vaatteitakin pitäs saada ostettua vielä ku rupee pieneksi käymään..Pitääkö tässä lähtee ruinausretkelle vanhempieni luo, kiva vain, että isäni jäi työttömäksi ja eläävät äidin onnettomalla palkalla joten ei rahaa ole heilläkään..
Tästä aiheesta on tapeltu miljoonaan eri otteeseen vaan ei mies ota oppiakseen milllään..Varmaan työnnellään vauvvaa kottikärryissä jos se miehestä on kiinni!!
 
Rae :hug: , toivottavasti saatte raha-asiat ja hankinnat keskustelemalla selviämään. Ne nuo tyhmät raha-asiat usein tuo stressiä ja kitkaa tilanteeseen kuin tilanteeseen. Me onneksi säästettiin sievoinen summa noissa hankinnoissa, kun löydettiin kirpparilta vaunut. Hintaa jäi niille vain 80 euroa, eivät ole viimeistä huutoa mutta pelittävät vermeet, joten säästyi nyt sitten rahaa muuhunkin. Meillä kun tässä sillain erikoinen tilanne, että molemmilla asunnot maksettavana ja mulla vielä sievoinen autolaina siihen päälle, niin täytyy pikkasen laskeskella miten rahat riittää. Onneksi saan tähän omaani kuitenkin vuokralaiset, niin saa edes kulut katettua. Näytti jossain välistä tää tilanne oikeesti aikasta pahalle, mutta niin ne vaan rupes asiat selkiintyy pikkuhiljaa. Kaikki järjestyy, myös teillä =)

Kyllä on iltaisin ollu melko väsy olo.... jostain kyllä tartteis lisävirtaa, kun pitäis tätä kämppää ruveta laittaa kuntoon tulevia vuokralaisia varten. Huih. Enää 3 vkoa aikaa... Eilen oli töissä aikasta kivat kivut tuolla jossain nivusen kohdalla, sellaista pistävää ja tuikkivaa, ilmeisesti liitoskipuja.

Jeij, nyt aamupalalle. Kahvia ja sämpylää, nam :p

Mukavaa päivää toivotellen, Retuli ja Önni-poika 27+1
 
Osaako kukaan suositella mallia, joka kävisi tällaiselle ison rintavarustuksen omaavalle ihmiselle. Meillä oli esikon aikaan BabyBjörnin rintareppu, mutta se oli kammottava kannettava ja lapsi oli aina jotensakin takakenossa siinä. Tarkoitti käytännössä sitä, että toisella kädellä oli pakko kokoajan tukea lasta. Kahdella seuraavalla meillä ei olekaan ollut mitään reppua, mutta nyt kun tulee kaksi vauvaa haluaisin jonkin kantosysteemin, että voisin sit vielä käsillä viihdyttää toista.
 
Itselläkin äitipoli edessä ja nyt alko jännittää, kun niin moni on jo joutunut lepoon.

Sokereiden kanssa painiville kyllä se siitä ensi turhautumisen jälkeen. Mä olen jo monta vuotta elänyt kohoneiden sokeriarvojen kanssa ja ei siinä hätää ole. Ei välttämättä heti laita edes piikille, vaan antavat tablettihoidon. Tosin itse varmaan tänään tulen samaan insuliinit, mutta toisaalta onhan sekin helpotus, kun nyt ei voi syödä normaalisti. Salaattia ja kasviksia vaan paljon, niin pärjää hyvin :)

Rae Musta tollainen käytös on suorastaan törkeetä. Meillä ainakin aina rahat ollut kummankin, riippumatta siitä ketä ne tienaa. Mies on tällä hetkellä työttömänä ja lukuunottamatta tietokonetta olen kyllä hänellekin ostellut kaikkea ja hän maksoi taas esikoisen rattaat yms.
 
Voi V***u! Pakko kirota...laskin äsken verokorttini uudestaan netissä ja mun veroprosentti kasvoi 6%:lla siis ihan kiva et verottaja rankaisee äitiyslomalle jäävää, mulla menee äitiyspäivärahastakin 24,5% veroa, ei perkele :(
 
Joka viikko se tuntuu niin kivalle tulla poksumaan.. mutta jotenkin nytten erityisen kivalle!! =) aivan kuin joku suurikin merkkipaalu tulisi täyteen. Noh, toisaalta kylläpä se on melko suuri saavutus että näinkin pitkälle on päässy kaikkien vaikeuksien jälkeen!! =) :) *onnellinen* :heart:

Muuten ei kummempia kuulu..ens ti:n äitipoli aikaa ootellessa. Välillä supistelee melko paljon ja kipeää mutta on ollu kyllä pari parempaakin päivää. Toivotaan, että kohdunsuun tilanne olisi taas rauhottunut vielä joiksikin viikoiksi!!

Miten muuten..oletteko kuulleet mistään, että raskauden aikana ei olisi hyvä maata/nukkua selällään, koska painaa jotain isoa suonta, joka saattaa sitten haitata vauvan hapen saantia!?!? Pitääkö paikkansa kun jostakin tuon luin ajat sitten ja jäi mieleen. Monet raskaana olevat tutut kun eivät ole kuulleetkaan moisesta!! hmm!! Toivotaan, että ei pitäis paikkansa, kun jostakin kumman syystä itse ainakin tällä hetkellä ilmeisesti tykkään nukkua selällään, kun aina yöllä siitä asennosta herään. Luulis, että alkais olemaan tukala asento, mutta mukavalta se silti tuntuis!! =)

Iiihana aurinkoinen aamu. Menen käymään työpaikalla hakeen mun sinne tammikuussa jääneet kamat. Tuli silloin niin äkkilähtö, että kaikki jäi rempalleen.. tuntuu hassulta, että oon tosiaan ollu jo tammikuun puolestavälistä kotona!! Hui! No lääkärit on onneksi ollu sitä mieltä, että ilman tätä lepäilyä ei varmaankaan enää oltas tässä tilassa..eli pikkusen parhaaksi kaikki!! =)

Mutta mukavaa loppuviikkoa!! =)

Zeenah ja pikkunen 30+0 :heart: :heart:
 
Selällään makaamisesta: Mä en ainakaan pysty pitkiä aikoja selällään olemaan,kun tulee huono olo.. varmaan pari kuukautta ei oo tehny mieli olla selällään ja mä oonki nukkunu siitä asti kyljellään tai osaksi mahallaan, koskaan ei en oo oikein osannu selällään nukkua, paitsi kun on kunnon nuha.

iltapäivällä on neuvolalääkäri.

pauliina ja veikko rv29+4, sunnuntaina pääsee uusille kymmenille ja toivotaan ettei ehditä sitten enää poksua sitä seuraavalle kymmenelle ;) ajoissa poitsu tuu maailmaan.

 
juu..sitä täälläkin toivotaan, että ei seuraavat kymmenet enää poksuiskaan, vaikka melko varma oon, että reippaasti yli lasketun ajan mennään sitten kuitenkin lopulta!! :LOL:

Olen itsekin ollut ihmeissään tuosta selällään nukkumisesta, kun en ole mikään selällään nukkuja normaalisti, mutta nyt tuntuu, että ainoa asento, jossa saisin nukahdettua ja nukun hyvin on selällään!! :eek: :/ hmm

Itsekin olen tuota rintareppuhommaa miettinyt.. se alkaa olla ainoa juttu joka puuttu (jos nyt ollaan sitä hankkimassa!!). Mikähän tosiaan olis hyvä..?
 
Mies kuulostaa kyllä todella...en viiti sanoa miltä :ashamed: Mutta keskustelkaa tilanteesta.
Meillä ei rahasta tapella kaikki menee mitkä tulee,mies ostaa jopa minun entisestä suhteesta oleville lapsille kaikkea mitä tarviivat eikä ole koskaan tullut sanomista :ashamed: Ei erotella rahoja,vaan se maksaa jolla on rahaa ja jos ei ole rahaa niin hätätilassa visa maksaa :) mutta todellakin vain hädässä.
Selällään nukkuminen.Itselle kävi esikon aikaan niin että nukuin selälleen ja heräsin kamalan huonoon oloon ja samantien lähti tajunta..aina kun piristyin taju lähti uudestaan ja olo oli ihan hirveä..menin sairaalaan ja olin vuorokauden tarkkailussa.Vauva painoin juuri jotain suurta suonta,ja siitä johtui tajunnan menetys ja verenpaine meni hirveen alas :ashamed: En uskalla nukkua selälleen :ashamed:
hipsu 25+4
 
Rinta-/kantorepuista Siis just noita Baby Björnejä ei mun mielestä kannata ostaa. Toi asento, että vauvan jalat roikkuu "vapaana", on todella huono vauvan selälle. Eikä sellaiseen kai ihan pientä voi laittaakaan. Kantorepuissa, kuten Manduca ja Ergo, vauvan jalat tulevat sammakkomaisesti sivuille, jolloin asento on parempi myös kantajalle. Lisäksi Manducalla ja Ergolla voi myöhemmin vauvan kasvaessa kantaa myös selässä, mikä mun mielestä oli kivempi isomman vauvan kanssa. Liplatus mä en ole isorintainen, mutta ainakin Manducassa on niin hyvät tuet, että käsiään ei kyllä tarvitse vauvan tukemiseen käyttää. Jos mahdollista, kannattaa käydä jossain liikkeessä kokeilemassa ja sovittamassa reppuja.

Rae :hug: Toivottavasti raha-asiat selviää ja mieskin rupeaa tajuaa, että vauva tosiaankin on kohta tulossa.

Zeenah poksuonnittelut! Hienoilla viikoilla olet jo! Perästä tullaan... =)

Fiinukka joo tota mä just tuolla aiemmin tarkotin, saattaa tulla ylläreitä välillä ton veroprosentin kanssa, kun Kela-rahoille jää, kun kaikki vähennykset jää pois.

Sherine + muru 27+6 tai jotain sinne päin

 
Selällään nukkumisesta mä nykyään usein herään selältään ja ihmetyttää, kun en yleensä mikään selällään nukkuja ole. Mutta kai se on ihan ok, luulis että tulee just huono olo, jos veri ei kiertäis kunnolla kropassa.

Muoks. Zeenahille vielä, että kyllä se vissiin totta on, että varsinkin sitten loppuviikoilla, kohtu painaa suonia. Mutta mä uskon kyllä, että silloin huono olo iskee äidillekin, kun veri ei kierrä. Eli en usko, että vauvalla voi olla hapenpuute, jos äiti voi ihan hyvin.

Äippärahalla/kotihoidontuella pärjääminen: Me ollaan kanssa pärjätty noilla ihan hyvin. Nythän olen ollut hoitovapaalla viime vuoden tammikuusta ja ei ole kyllä rahahuolia ollut. Kyllä se tietysti aluksi kirpaisee, kun on tottunut monta vuotta palkkaa saamaan, mutta asennoitumalla siitä selviää. Ei tietenkään haittaa, jos sukanvarressa on hätäapua säästössä. Meilläkään tosin ei ole mitään isoja lainoja niskassa, joten sekin varmaan on helpottanut.
 
Kummeista Meillä on kysyttynä 2 kummia, mun paras kaveri ja miehen serkku. Tuo määrä saa riittää.

Selällään nukkumisesta
Muistelen kun olisin lukenu siitä ettei kannattas nukkuu.. Mut en sitte tiiä, ite en oo kärsiny yli kuukauteen nukkumaan selällä kun rupee koskemaan ihan tajuttomasti selkään.. Enkä kyl onneks tykkääkkään selällään nukkumisesta

Nyt jos rupeis kattelee jotain leffaa ajan kuluks..

Laura ja vauveli poks poks rv 27+0
 
Jännä, mä kun luulin et just selälleen ois paras, no näköjään ei...

Onneks mä oon sellainen sohlo et laskin sen mun verokortin uusiks ja mun prosentti nousi vaan 2% eli huolimattomuus virhe, huh! :kieh:

Täällä on ihan harmaata, kiva jos jossain paistaa aurinko B)

Töissä hemmetin tylsää taas, ärsyttävää kun tää on niin vaihtelevaa tää työmäärä.
 
Kantovempeleistä Mä en baby björniä pystynyt käyttämään, painoi hartioita niin maan penteleesti. Lisäksi se tosiaan ei ole kovin ergonominen vauvalle. Kantoliina on taas vaikea sitoa hyvin ja siinä vaiheessa, kun sain vauvan sinne, oli sillä hermot ihan lopussa ja ei muuta tehnyt kuin huutanut. Pitäneekö seuraavaksi koittaa jotain kantoreppua sitten :/ Rengasliina on sinäänsä helppo laittaa päälle, mutten mä ihan vauvana sinne uskaltanut kyllä laittaa. Se on kätevä kantoapu liikenteessä, jos kaupassa haluaa syliin. Sitä olen siis käyttänyt, kun saa lonkalla kantaa.
 
Heis!

Tänään on ultra parin tunnin päästä, jännittää :whistle: Meen sinne ihan yksin, mies ei saanut töistä vapaata.

Toivottavasti teän tilanne tulee kuntoon Rae89


Hyvä, että on ollut puhetta noista kantovälineistä. Mekin harkittiin BabyBrjönin reppua, mutt taidetaan harkita uudestaan.

Onko kellään kokemusta LODGER SHELTERistä? Ite ihastuin semmoseen, kun kaupassa käveli semmonen vastaan. Kumpi olisi fiksumpi hankinta fleece vai cotton versio kesävauvalle? Vai onko koko liina hukkaan heitettyä rahaa?

Inhottavan tuntuista kun koko vatsa on ihan kireä ja kova, polttelee alaselkää ja vatsaa, ihan kuin ois menkat koko ajan :'( Noh onneks kohta ultra ja ilmeisesti alakerta tutkitaan sielä samalla, vähän pelottaa, että tuhoa on tullut lisää. Vauva tuntuu painavan tosi alas, pitää suunnilleen istua jalat haarallaa koko ajan.


Dana88 & Pikkune 28+6

 
Rae meidän taloudessa raha-asiat on ratkaistu sillä tavalla, että meillä on kodin tili, johon molemmat laittaa tietyn summan kuussa. Sieltä sitten maksetaan lainan lyhennykset, vastikkeet, sähköt, netit ym. juoksevat menot. Sieltä ollaan myös siirretty sitten mun tilille rahaa, kun olen käynyt isompia ostoksia vauvalle ostamassa. Kaupassa maksetaan aina s-kortilla ja s-tilille laitetaan myös molemmat rahaa joka kk. Se mitä jää, on sitten ns. omaa rahaa, jonka voi käyttä kuten tahtoo ja esim. puhelin laskut maksetaan molemmat itse. Tämä on toiminut meillä tosi hyvin. Mutta ratkaiseepa asian sitten miten päin tahansa, niin te olette pari ja teillä on yhteinen talous ja pian yhteinen lapsi. Ja jos jotain tarvitsee vauvalle ostaa, niin mies on ihan yhtälailla velvollinen maksamaan.

Selällään nukkuminen tiistaina kun oli neuvolalääkäri, niin se sanoi sydänääniä kuunnellessaan, että hyvin pysyi vauvan syke tasaisena, vaikka kävin selälleni. Selitti, että kohtu painaa aorttasuonta ( näin ainakin muistelin) ja selällään makuu voi heikentää istukan toimintaa. Mutta mun käsittääkseni kyse oli siis ohi menevästä asiasta. Tai siis, että se istukan toiminta voi hetkellisesti heiketä, muttei koko aikaa ole heikkoa, mitä äiti selällään makaa. Valalle en tästä mene, mutta näin minä lääkärin puheet ymmärsin.

Täälläkin kovasti toivotaan, ettei 40 tarttisi enää poksua, mutta varmasti tarvii ja ylikin. Kovasti olen Myyrälle jutellut, että kesäkuun puolessa välissä voi jo ihan hyvin syntyä. Saa nähdä uskooko se äitiä :). Ja eilen tuli sitten selvitettyä sekin, että meidän vauva nukkuu aluksi äitiyspakkauksen laatikossa. Mies luki Isä syntymässä-kirjaa ja siellä oli verhoilu ohje laatikolle. Se sitten selitti, että täältä saa tämän ohjeen ja hän haluaa tulla mukaan ja valita kankaan, jolla se laatikko verhoillaan :heart: . Olin itse ajatellut vaan topata pinnistä vähän pienemmäksi, mutta kun toinen noin innostui, niin en kyllä ala vastaan väittämään. Hassu mies, mutta niin ihana ja rakas!

Noihin kantojuttuihin en ole kovin perehtynyt. Ajattelin hommata kantoliinan ja jos sen käyttö tuntuu hankalalle, niin sitten katsellaan tilannetta uudelleen.

Mut nyt töiden pariin. Toinen päivä töissä ja oli ihan mukava tulla takaisin, kun tietää, että tämän päivän jälkeen on enää 10 työpäivää :)

Ja tänään poksuu rv 31. Mukavaa päivää kaikille!!
 
Tämmöisen vastauksen löysin selällään nukkumisesta, osoitteesta:
http://www.aitiysneuvola.fi/fi_FI/usein_kysyttya


- Saako raskausaikana nukkua selällään?

Joidenkin äitien on täysin mahdotonta nukkua varsinkin loppuraskaudesta selällään. Heille tulee pahoinvoinnin tunnetta ja hengitysvaikeuksia. Selinmakuuasennossa vauva ja kohtu saattavat painaa äidin selkärangan päällä olevia verisuonia niin, että äidin verenpaine laskee. Jos äidin verenpaine laskee huomattavan alas, istukan verenkierto heikkenee ja vauvan hapensaanti on vaarassa. Näin ei kuitenkaan tapahdu äidin huomaamatta. Loppuraskaudessa naiset nukkuvat huonosti, pyörivät ja juoksevat vessassa. Uni on myös pinnallista. Nukkuessaan "koiran unta" äidit valvovat alitajuisesti vauvan hyvinvointia. Jos äidille ei tule selinmakuulla huono olo ja tarvetta kääntyä kyljelleen, ei selällä nukkuminen ole mitenkään vaarallista.
 
Dana Meillä on Lodgerin se versio, mikä menee vaunuihin (onkohan bunker?) ja ollut kyllä todella kätevä. Siitä saa sisävuoren pois, jolloin on ohuempi, mutta fleece on melko paksua ja lämmintä kyllä.

Tässä kuva juuri samalla kuosillakin vielä:

 
Hankinnoista Eilen esikoinen oli kaverin luona leikkimässä ja tuli siinä kaverin vanhempien kans puhetta, et meiltä puuttuu vielä turvakaukalo. Heillä taas oli pari vuotta vanha Britax römer baby safe plus kaukalo jäämässä tarpeettomaksi, kun nuorimmainen kasvaa siitä kohta ulos. Sovittiin sit heidän kans kaupat siitä. Edullisesti saadaan se ja kesäkuussa haetaan, kun heillä vielä sitä tarvitaan sinne saakka. Isofix alustaa siinä ei ole, mut olkoon nyt sitten - saahan sen turvavöillä kii =) . Ihana, et tääki asia saatiin järjestykseen. Nyt ei ole enää kuin noita pikku kamoja - vaippoja, vanupuikkoja jne., radiopuhelin-itkuhälyttimen kerkeää myöhemminkin, voi tosin olla, et miehen kans shoppaillaan se vielä ennen vauvan syntymää jostain liikkeestä.

Raha-asioista Tosi ikävää Rae89, että teillä tulee kinaa rahasta. Toivottavasti saatte raha-asiat sovittua :hug: . Meillä ei ole koskaan rahasta ollut kinaa. Miehen tililtä tällä hetkellä maksetaan kaikki kauppaostokset, molempien tileiltä laskuja ja jos miehen saldo ei riitä, siirretään mun tililtä miehen tilille rahaa... Mies meillä kuiteski tienaa ainaki 2 kertaa niin paljo ku minä... Mun tilille on koetettu säästää rahaa isompia hankintoja varten ja pahan päivän rahaa sekä yllättäviä menoja varten. On kyllä miehen kans suunniteltu, et yhdistetään tilit, kun kuitenkin meillä kaikki on yhteistä - koskaan ei ole rahasta tai muustakaan tarvinnut tapella. Me ollaan varmaan aika outo pari miehen kans, kun me ollaan oltu 11 vuotta yhdessä, eikä koskaan olla tapeltu - puhumalla selvitetään asiat :heart: . Olemme mieheni kanssa toistemme parhaat ystävät, rakastamme toisiamme yli kaiken, en koskaan voisi ajatellakaan millään tavalla loukkaavani rakasta miestäni. Arvostan, rakastan ja kunnioitan miestäni yli kaiken.

Hammaslääkäri Kävin tänään neuvolalääkärillä ja samalla kysäsin aikaa hammaslääkärille (on siinä samassa tilassa neuvolan kans hammaslääkäriki) - sattui sopivasti peruutusaika, joten sain ajan samantien :LOL: . Hampaat laitettiin kuntoon ja tarkastusaikajonoon, aika joskus kesällä synnytyksen jälkeen (jolloin voi sit ottaa röntgenkuvatki), laitoin myös miehen tarkastusaikajonoon. Sit vielä sattuikin niin hyvä tuuri jälleen, et hammas joka paikattiin, oli paikattu alkuvuodesta - meni sit takuuseen ja sain ilmasen hammaslääkärikäynnin :LOL: . Hammaslääkäri vaan totes, et nyt ei muuta ku lottoomaan, ku sulla on noin hyvä tuuri :LOL: :LOL: .

kummeista Meidän lapsilla on kaikilla 6 kummia ja niin tulee tällekin. Ketään ei olla vielä kysytty, mutta valmiiksi mietittynä on jo kummit.

rintareppu Meillä ei ole koskaan ollut rintareppua, joten siitä ei ole kokemusta. Kantoliinalla olen kahta aikaisempaa lasta kuljetellut ja niin aion kuljetella tätäkin - minulla on aiempien lasten ajoilta säästössä babu ja haikarankehto - kantoliinat.

Fiinukka Just tätä minäkin tarkoitin, kun kehotin lasketuttaan verokortin. Itselläkin vero-% nousi 5,5 % isommaksi kuin mitä palkasta menis... et kyllä meitä äitejä rangaistaan :kieh: , jotka koetetaan tehdä maailmaan lisää veronmaksajia. Menot vaan kasvaa, mut tulot tippuu vaan ku lehmän häntä :kieh: . Vaa ei auta itku markkinoilla, pitää tulla toimeen sillä mitä saa...

Zeenah Enpä ole koskaan kuullut, ettei sais selällään nukkua??? Kahdessa aiemmassa raskaudessa en ole edes pystynyt nukkuun muuta kuin selällään. Kyljellään nukkuminen on tuntunut pahalle ja masullaanhan ei nukkuun tässä tilassa pystykkään. Selällään nukun tässäkin raskaudessa enimmäkseen, joskus kyljellään, jos paikat tuntuu puutuvan. Mies meinaski yks päivä, et olin kuorsannu lahjakkaasti - en tunnustanut, sanoin vaan et en usko kun en oo kuullu kuorsaavani :LOL: .

ensisänky Meillä kans on äitiyspakkauksen laatikko verhoiltu (siskolta olen saanut valmiin verhoilujutun lainaksi) ja siinä pikkuinen on nukkunut kunnes on siirrytty pinnasänkyyn. Tosin toi äippäpakkauksen laatikkokin on meillä ollut sijoitettuna pinnasänkyyn.

ON: Neuvolakuulumisia

Vauva on ilmeisesti perätilassa (kuten on ollut sisarensakin melko loppumetreille asti...) näin ainakin lääkäri ja kätilö meinas, mut eivät ihan varmoja kuitenkaan olleet ja siksi eivät tarjontaa merkanneet neuvolakorttiinkaan.

*MUOKS* Rakenneultrassahan pikkunen oli raivotarjonnassa... mut pikkuisellahan on vielä tilaa pyöriä masussa miten päin vaan, joten on muuttanut asentoaan ja istuu nyt ilmeisesti pyllyllään tuolla masun pohjalla :LOL: .

rv 28+3 (27+0)
paino +630 g (+670 g)
RR 120/67 p. 72 (118/75 p. 85)
Sf-mitta 27 (25)
sydämen syke 140-145 (138-155)
Liikkeet ++ (++)
Pissa puhdas ja kaikki kaikinpuolin ok. 10.5 seuraava neukkuaika. Synnytyssairaalan esitietolomakekin on nyt palautettu ja nimiehdotuksetkin sinne laitettu. Eli meillä on nimet valmiina sekä tytölle että pojalle ja ne ois tarkotus lapselle ristiäisissä antaa - ei ole vielä koskaan tarvinnut valmiiksi mietittyä nimeä muuttaa..

SMSM ja Hippu rv 28+3
 
Moi kaikille!

Paljon on taas tullut juttua.

Mulla kävi esikoisen kanssa, niin kuin Olivia81:n viestissä oli aiemmin. Viimeisen kuuden kuukauden tulot jäi karvan verran alle sen 20% muutoksen ja täytyy myöntää, että kun kelalta tuli päätös, niin kyllä siinä yksi päivä itkeskellessä meni. Oli kuitenkin kysymys merkittävästä erosta äitiysrahaan. Mutta elämää se vain on ja terve lapsi saatiin, joten on syytä olla kiitollinen. Tällä kertaa saan varmasti 6 kk:n tulojen mukaan, koska oli vuonna 2008 kotona.

Mahalle lauleskelusta oli myös puhetta. Vähän aiheen vierestä pitää kertoa, että minulla on itsellä mm. pitkä kuorotausta, kun taas miehelläni ei ole lainkaan lauluääntä. Meillä on kotona iso laulukirja ja osaan niistä lauluista ehkä kolmanneksen. Poikaani tekee kuitenkin suuremman vaikutuksen se, että iskä osaa kaikki laulut. Iskä kun "laulaa" laulun kuin laulun kirjasta, vaikka hänellä ei ole hajuakaan koko laulusta, saatikka siitä miten laulun sävel oikeasti menee. Lapset on ihmeellisiä ja asiaan voi vaikuttaa myös se, että poika on perinyt isänsä lauluäänen.

Olen mittaillut sokereita kotoa käsin nyt vajaan viikon ja alkukankeuden jälkeen menee jo rutiinilla. Olen keventänyt ruokavaliota ja painokin on tippunut hieman. Nyt kotona mulla on kaikki mitatut arvot olleet nyt ok. Söin myös yksi päivä raskaan hiilihydraattipitoisen lounaan ja tunti sen jälkeen arvot oli ok. Kysyinkin diabetes-hoitajalta, että miksi sokerirasituksessa tunnin arvo oli pielessä. Hänen mielestään se sokerilitku on niin iso sokeripommi, että harvoin kukaan ihminen niin paljon syö sokereita kerralla.

Mulla on eka lääkärikäynti/alakerran tutkimus ensi maanantaina ja viikkoja silloin jo 28 + 5. Hyvä puoli on, että pääsen samalla ultraan, jossa arvioidaan meidän kaverin kokoa.

Kantorepuista/liinoista oli puhetta. Minä käytin esikoisen kanssa vauvana kantoliinaa ja isompana Manduca-kantoreppua. Molemmat oli hyviä. Jos on kevyt kannettava, niin kantoliina on mielestä ainakin mun tapauksessa miellyttävämpi hartioille ja selälle. Lapsi on myös mun mielestä helpompi laittaa liinaan kuin kantoreppuun. Mutta tämäkin riippuu varmasti käyttäjästä, lapsesta ja siitä osaako sitoa liinaa miten. Kantoliinaa käytin esim. Babybiossa. Esikoinen myös nukahti liinaan, jos imetin häntä siinä. Tämä oli kätevä järjestely joskus reissussa.

Jeps, mutta pitää jatkaa muita hommia. Hauskaa loppuviikkoa kaikille!

 
Alkuperäinen kirjoittaja toka0710:
Mulla kävi esikoisen kanssa, niin kuin Olivia81:n viestissä oli aiemmin. Viimeisen kuuden kuukauden tulot jäi karvan verran alle sen 20% muutoksen ja täytyy myöntää, että kun kelalta tuli päätös, niin kyllä siinä yksi päivä itkeskellessä meni. Oli kuitenkin kysymys merkittävästä erosta äitiysrahaan. Mutta elämää se vain on ja terve lapsi saatiin, joten on syytä olla kiitollinen. Tällä kertaa saan varmasti 6 kk:n tulojen mukaan, koska oli vuonna 2008 kotona.

Kantorepuista/liinoista oli puhetta. Minä käytin esikoisen kanssa vauvana kantoliinaa ja isompana Manduca-kantoreppua. Molemmat oli hyviä. Jos on kevyt kannettava, niin kantoliina on mielestä ainakin mun tapauksessa miellyttävämpi hartioille ja selälle. Lapsi on myös mun mielestä helpompi laittaa liinaan kuin kantoreppuun. Mutta tämäkin riippuu varmasti käyttäjästä, lapsesta ja siitä osaako sitoa liinaa miten. Kantoliinaa käytin esim. Babybiossa. Esikoinen myös nukahti liinaan, jos imetin häntä siinä. Tämä oli kätevä järjestely joskus reissussa.
Mulla kävi kans esikoisen kans sama homma... piirun verran jäi tosta 20 % tulot, enkä saanut isompaa äippärahaa... kyllähän se harmitti ja v-käyrä nosti päätään rankasti, mut eipä siinä mikään auttanu... Sama homma meillä on tahtonu olla kaikkien lasten kans... ei olla taloudellisesti osattu sijoittaa la:ta oikein :( . Mutta eipä tuota olla kyllä rahan kannalta koskaan lasten hankkimisajankohtaa ajateltu - vaikka ois ehkä kannattanu...

Meillä kans on toi kantoliina ollut mainio. Jos pikkuinen ei ole mihinkään rauhottunu, vaan on vaan itkeskellyt vaikka ois mitä tehnyt (esikoisella oli koliikkiakin), niin kantoliinaan kun laittoi, niin johan rauhottu ja kohta oli unessa. Kävin lenkilläkin ja vauva nukkui kantoliinassa :heart: . Kantoreppua en ole kokeillut, joten siitä ei ole kokemusta, mutta kantoliinaillassa näin kantorepun ja miten vanhemmat koitti siihen lastaan saada... oli niin hankalan näköistä, et totesin ettei ole mun juttu se. Kantoliinan olen kokenut helpoksi ja mukavaksi käyttää, eikä minulla ole sitomisenkaan kanssa ollut mitään ongelmia. Näähän on makukysymyksiä ja jokainen valitsee sen, minkä parhaaksi näkee/tuntee.

*MUOKS* Oulussa on sellanen liike ku Taikapilvi, sieltä saa kantoliinoja, imetysliivejä, -paitoja, kestovaippoja ym. äitiyteen liittyviä tarvikkeita. Sieltä on ainakin ennen saanut myös vuokrattua kantoliinoja. Henkilökunta opastaa kantoliinojen käyttöön, sidontoihin jne. Kannattaa käydä tutustumassa liikkeeseen ja myös sen nettisivuihin www.taikapilvi.com. Itse olen ostanut tästä liikkeestä Babu-kantoliinan, imetysliivejä, imetyspaidan jne.
 
Hohhoijaa, nyt väsyttää. En tiedä johtuuko tää siitä edelleen alhaisesta hb:sta (110) vaikka koko raskauden tässä on popsittu rautaa, ja verivarastotkin on vähäiset. Mikä mua mättää?

Selällään nukkumista ei tosiaankaan kai suositella. Itsekkin olen huomannut jos seläklleni käännyn että mahassa alkaa toimia. Tulee kai pienelle jonkinsortin ahdistus?

Sokereita on tullut mittailtua, paastot olleet ihan ok, mutta syömisten jälkeisiä arvoja on ollut liiankin korkeita :kieh: Saapas nähdä mitä tästä sanotaan.

Mä en muista edes kirjoitinko mä niistä munuaisaltaiden kontrolliultrasta? Se oli tasan 29 viikolla. Edelleen altaat on kookkaat. Muuten kaik ok. Isompi pää kuin ruumis, mutta niin se oli aiemmiltakin pojilta.. Epäilen että tääkin herra on pitkä. Seksissä oli niin KAUHEA jono ja ajat puolitoista tuntia myöhässä etten uskaltanut enää kysyä että voisko se vielä vilkaista onko sillä vieläkin se vehje haarusväissä...
Kokoarvio Mattilalle oli 1,3kg. :heart:

Jos tuli toiseen kertaan, anteeksi.. Mä en ole tänään oikein itseni.
Sain just tiedon että isäpuoli on joutunut sairaalaan, on nyt sydänseurannassa :/ Odottelen tietoja, kunhan äiti niistä soittelee. Äiti on ihan sekaisin sekin raukka. :'(


T; Mattila ja sen Mamma rv 29+3
 

Yhteistyössä