Heinäkuun Hurmaajat Huhtikuussa 2010 ( 1. Hurmaaja syntynyt )

Kausalle iiisot onnittelut ja koko perheelle rinsessasta :heart: Kovasti odotellaan jo kuulumisia ja kertomusta miten sektioon päädyttiin.

Danalle iiso hali. Täältäkin kehoitetaan tekemään valitusta lääkäristä esimiehelleen. Vaikkei osuisi enää sun kohdalle, mutta ehkäpä miettiin hetken pitempään ennen kuin on töykeä seuraavalle äidille, kun tietää edes jollain tavalla joutuvansa vastuuseen ja vastaamaan tekemisistään.

Täällä vaan möllitellään, ei mitään erikoista. Pienten möyrimisestä mahan päällä otin itse selvää ja netistä löysin yhden lääkärin ja yhden terkkarin vastauksen joiden mukaan pieni lapsi ei oikeastaan voi saada aikaan mitään vahinkoa lapselle. Lähinnä kolaritilanteissa tai kaatumisissa ym on istukan irtoamisen vaara.. itse vauva on hyvin suojassa lapsiveden sisällä. Helpotti!

Kantollinasta ehkäpä tyhmä kysymys, mutta olen miettinyt, että jos vauva oikeinkin hyvin viihtyy siinä mikä tietty olisi tarkoitus niin mitenkäs sitten yöt? Onko ollut vaikeuksia, kun ei saakaan olla niin lähellä ja liikkeessä mukana? Saako sitä sitte yötkin kannella liinassa, jotta nukkuu Tuommoinenkin kerenny väliin pyöriä päässä :whistle: Meillä kyllä nukutaan perhepedissä, joten lähellä saa olla, mutta järjestelen aina niin, että vauva on lähinnä pään korkeudella... kun silti pelkää vähän sitä jos vyöryykin jotenkin. Mutta siis teille kaikille jotka olette jo liinailleet. Olen ihan intsinä tuon hug-a-bubin kanssa, toivottavasti toimii.

Punaposket ja Tuhina 27+4
 
Paljon paljon onnea Kausalle! Paljon voimia koko perheelle ja erityisesti pienelle prinsessalle! Rauhoittavaa tietää, että vauva saa parasta mahdollista hoitoa. Kyllä nämä uutiset pysäyttivät aika lailla.

Aikamoisia lääkäritarinoita ja kuulumisia teillä taas oli. Paljon voimia kaikille, joilla on pakkolepoa, supistuksia, muuta pahoinvointia tai ongelmia parisuhteessa. Itse on ehtinyt monta kertaa miettiä miten onnekas saa olla, kun kaikki on mennyt ainakin toistaiseksi niin hyvin (kop kop kop). Toissailtana tosin sain jonkun järkyttävän krampin kylkeen ja selkään kun olin koiraa ulkoiluttamassa. Olin ihan varma, että nyt se on joku supersupistus ja vauva syntyy siihen paikkaan. Seuraava yö meni painajaisia katsellessa ja aamulla heräsin viideltä ja olin varma, että vauva ei ole enää elossa. Yritin tökkiä sitä hereille, join mehua ja sitten herätin miehenkin, joka yritti myös herätellä vauvaa. Hirvittävien paniikki-itkujen jälkeen vatsassa tuntui hieman liikehdintää, jolloin uskalsin käydä takaisin nukkumaan. Vauva varmaan arvostaa tosi paljon, kun tullaan tökkimään kesken makeimpien unien :) Voin alkaa itseni syyllistämisen jo tässä vaiheessa - syyhän on joka tapauksessa aina äidin...

Tuloista olitte kirjoitelleet. Itse olen iloinen systeemin joustavuudesta - mulla tulot todennäköisesti nousee, koska pystyin varautumaan asiaan maksamalla itselleni suurempaa yrittäjäeläkettä sen puoli vuotta etukäteen, ja kyllä tässä hommiakin on tehty. Kerrankin jotain hyötyä tuosta lain edellyttämästä pakollisesta kuukausittaisesta maksusta, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, pystynkö maksamaan itselleni palkkaa vai en. En kuitenkaan uskalla vielä hirveästi tuulettaa, koska verokorttiasia on vielä kesken. Olen nyt yrittänyt hoitaa sen itse netissä, soittaa valtakunnalliseen numeroon, sitten paikalliseen verotoimistoon ja mistään ei olla osattu vastata yhteen kysymykseeni. Nyt mulla on jonkun ekspertin numero, joka ei ole kahteen päivään vastannut puhelimeen. Ehkä saan sen verokortin joskus tai sitten en.

Kävin tänään ostamassa sellaisen tukivyön. Vähän jännittää, että puristaako se vatsaa jotenkin liikaa, mutta myyjän mielestä koon pitäisi ainakin olla oikea. Itse olen pakottanut itseni nukkumaan kyljellään, kun luin myös jostain, että selällään ei saisi olla. Sen jälkee olenkin sitten kuullut hyvin monesta paikasta, että selällään voi nukkua ihan hyvin, jos siitä ei tule huono olo.

Käytiin äsken miehen kanssa syömässä sushia ja päälle jättimäiset jäätelöannokset. Nam. Vauva pyörii vatsassa hirvittävässä wasabi- ja sokerhumalassa. Mies tuolla jo kuorsaa ja koirakin taitaa aloittaa pian. Taidetaan mekin lähteä mahan kanssa köllöttelemään tuonne makuukammarin puolelle. Kauniita unia kaikille mammoille ja erityisesti ensimmäiselle syntyneelle prinsessalle!

Solnushka 29+6
 
Millonhan meistä seuraava saa lapsen... B)

Eilinen päivä meni niin nopeasti ettei edes ehtinyt huomata :O
Aamulla mentiin Flamingoon uimaan heti 1o jälkeen ja oltiin siel sit 12 asti. Käsivarret tuntuu siltä että olen pitkästä aikaa uinut... :LOL: :D Illemmalla menin moikkaamaan vanhaa koulukaveria järvenpäähän ja käytiin ulkona syömässä,ja olin viellä illalla 9 aikaa niin täynnä että koira sai odottaa melkein 1o asti ilta pissalle pääsyä.. :D

Tänään aamusta sit heräsin taas 5 jälkeen ku miehen herätyskello soi ja eipä sen jälkeen enää uni tullutkaan... :headwall: joten päätin sitte tossa 6 että kai se sit on noustava ylös jo ku on kuitenki aika 8.15 fysioterapeutille. vois sitten vaikka nukkua pikku päikkärit ku pääsee kotiin,kaupan kautta tietty ku lauantaina pitäis lähtee kavereiden luokse grillaamaan:) Mikäli sieltä kaupasta nyt jotain viel löytyy... :kieh:

Viimeyönä näin taas tosiaankin hämäriä unia,poltin tupakkaa , ajoin ilman turvavyötä autolla jossa oli kuskin ovi auki talvipakkasella ..... :O Edellisenä yönä näin unta että petin miestäni ja siitä painajaisesta herätessä ei ollut itku kaukana ku oli niin huono mieli pelkästään unen näkemisestä... :LOL: Samana yönä näin myös unta että sain keskenmenon ja musta vaan suihkus verta joka rööristä..:S Se EI ollut mukava uni...

Mutta mä taidan hiipiä hampaiden pesuun ja lähteä viemään tota koiruutta ulkoilemaan...

Hyvää perjantai aamua siis kaikille:)
 
:heart: ONNITTELUT KAUSALLE JA KOKO PERHEELLE!! :heart:

miehelle juuri eilen pohdin ääneen, että se vauva voisi tulla hetkenä minä ja tuntuu että me ei olla henkisesti vielä valmiita, että tarvitaan vielä tää vajaa 3 kk... :whistle: mutta kyllähän siihen sitten varmaan tottuu, ja on tietty totuttava, mutta hurjalta tuntuisi. ja sitten kun toisaalta taas ei malttaisi odottaa! ...mitä tunteiden ja mielialojen vuoristorataa! :LOL:

sokereita mittaillut nyt kotona parin päivän ajan ja muuten olleet ihan ok lukemissa, mutta tänä aamuna oli 0,3 liian korkea tuo paastoarvo... :ashamed: eihän se paljoa ole, mutta harmittaa silti että niissä on vielä häikkää. tosin eilen söin illalla karkkia ja popcornia illan lätkäfinaalissa, kun oltiin katsomassa... ja paastoaikakin jäi n. 9 tuntiin. voikohan vaikuttaa...? inhottavaa jos loppuajaksi pitää jättää KAIKKI herkut pois! :ashamed: :eek:

27+5 :heart: :heart:
 
Paljon paljon onnea ja kamalasti voimia sekä pikkuiselle että vanhemmille :heart:

Heräsin aamulla kun näin unta et mua sattuu ylämahaan ja sit heräsinkin ja sattui, sillain ihmeellisesti vähän niinku pisti...no töissä ollaan, en sitten tiedä kun söin niin paljon illalla ennen nukkumaan menoa niin voihan se olla ihan joku suolisto-juttu ja selällään makasin :x

Saa nähdä pystyykö loppuun asti tekemään tätä istumatyötä kun vaikka kuinka yrittää ryhdissä istua niin jotenkin painaa :/

Ai niin tänäänhän me taas poksutaan 27!!!

Hyvää perjantaita kaikille ja viikonloppua :wave:

Fiinukka ja käpy 27
 
Onnea Kausalle tytöstä! :flower:

Dana mäkin oon päättänyt, että sanon lääkärille suoraan huonosta käyttäytymisestä seuraavaksi. Eihän ne mitään yli-ihmisiä ole. Silti varmaan istun hiljaa seuraavan kerran ja nieleskelen kaikki purinat kiltisti hymyilen :)

Bambina voi tosiaan vaikuttaa. Omalla kohalla ilman lääkitystä kaurapuurokin oli liikaa, puhumatikaan karkeista ja poppareista. Mun koko loppu elämä tulee olemaan ilman hyveitä, niin en mä tiiä onko toi muutama kuukaus niin paha ;)

 
Kausalle oikein paljon onnea ja koko perheelle sekä voimia pikkuprinsessalle, että voimistuu :flower: :flower: :flower:

Alkuperäinen kirjoittaja Punaposket82:
Kantollinasta ehkäpä tyhmä kysymys, mutta olen miettinyt, että jos vauva oikeinkin hyvin viihtyy siinä mikä tietty olisi tarkoitus niin mitenkäs sitten yöt? Onko ollut vaikeuksia, kun ei saakaan olla niin lähellä ja liikkeessä mukana? Saako sitä sitte yötkin kannella liinassa, jotta nukkuu Tuommoinenkin kerenny väliin pyöriä päässä :whistle: Meillä kyllä nukutaan perhepedissä, joten lähellä saa olla, mutta järjestelen aina niin, että vauva on lähinnä pään korkeudella... kun silti pelkää vähän sitä jos vyöryykin jotenkin. Mutta siis teille kaikille jotka olette jo liinailleet. Olen ihan intsinä tuon hug-a-bubin kanssa, toivottavasti toimii.
Hyvin on ainakin meillä vauvat nukkuneet omassa pinnasängyssään tai sit meidän keskellä yöt. Ei ole tarvinnut öitä liinassa kanniskella. Ja monesti kun vauva nukahti kantoliinaan päivällä, nostin sit omaan sänkyyn jatkamaan unia... siinä kun meinaa itelle tulla aika hiki, kun on pikkuinen liki ihoa - kesäkuumalla ainaki :LOL: .

SMSM ja Hippu rv 28+4
 
Ihanaa! Mun navan yläpuolella tuntuu ihan oikea pieni kantapää, joka koittaa potkia äiskän ihroja pois tieltä. :heart: Hassu pieni on päättänyt tulla siitä ulos.

Vähänkö oon muuten kateellinen kenguruille! Katsoin yks päivä luontodokkaria, jossa seurattiin eri eläinten raskausaikaa ja kenguruvauvat kasvaa siellä pussissaan kaikessa rauhassa ja sitten kun ne on tarpeeksi isoja, niin "kenguruäiti rentouttaa vatsalihaksia ja pussi aukeaa". Sitten se kengurunapero työntää ison kuononsa hetkeksi pihalle pussista ja ihmettelee ulkomaailmaa ja menee takas pussiin vielä 12 viikoksi. Nerokasta! Miksei mekin voida vaan "rentouttaa" vatsalihaksia, jonka jälkeen navan yläpuolelta avautuis siististi pussi, josta vauva mönkis ulos...

Olivia & Vauveli 28+5
 
:LOL: Olivia tuo kuulostais kyllä kieltämättä helpolta ja miellyttävältä. Alkoi hymyilyttään tuo sinun kuvaus!! =)

Taas ihan kiva ilma pihalla..mukava aloitus viikonlopulle. Mulla on alkanut meneen yöunet...en käsitä kun aikaisemmin nukuin niin hyvin ja taisin siitä täällä oikein kehuskellakin!! :| Nyt menee aina vähintään tunti ennen kuin nukahdan ja herään yöllä vähän väliä ja taisin viime yönkin aikan käydä jopa 3 kertaa vesssassa!!!!! blaah..vaavi on kyllä mulla laskeutunut kyllä jo näihin viikkoihin nähden melko alas kuulemma..lieniskö siitä se vessassa ravaaminen ilmestynyt!!

Täälläkin odotellaan kovasti lisää tietoa Kausasta..jännä kun sitä alkaa niin kovasti miettimään toisen tilannetta..elää mukana!! Mutta tosiaan jaksamista ja kaikkea hyvää sinne koko perheelle ja erityisesti pikku rinsessalle!!! :heart:

Zeenah ja pikkuneiti 30+1
 
Hirveesti tullu taas tekstiä, yritän tässä kommentoida.

Rae89 Inhottava tilanne et tarvii miehen kans riidellä raha-asioista. Toivottavasti keskustelemalla saatte asiat selvitettyä. Mitäs jos istuisitte rauhassa alas ja kävisitte nuo raha-asiat ihan sentti sentiltä läpi ?

dana88 Uskomattoman törkeetä käytöstä lääkäriltä. Kannattaa tehdä valitus moisesta tyypistä ! Et varmasti ole ainoa, joka on saanut ko. tohtorilta tollasta kohtelua. Raskaus on muutenkin sellanen tila et sillon tarttee ehkä enemmän hienovarasta kohtelua. Ja varsinkin kun on esikoinen kyseessä. Mitäköhän tohtori ois tuumannu jos oisit alkanu itkee siinä sen edessä ?
Käsittääkseni tollasesta voit olla yhteydessä myös potilasasiamieheen ? Sieltä ainakin saisit varmasti neuvoja mihin voit tehdä valituksen.

kausa Paljon paljon onnea ja jaksamista koko perheelle ! Ja pikkuselle voimia kasvamiseen. :heart: :heart: :heart:
Mäkin täällä odottelen lisäkuulumisia :)

Olivia81 Juu toi kenguruiden lisääntymistapa kuulostaa huomattavasti helpommalta ku tää ihmisten :LOL:

Kantoliinoista ja rintarepuista oli puhetta. Meille ei varmaan tule kumpaakaan. Siskollani on rintareppu ja sieltä saa lainaksi, jos tulee tarvista. Miehellä on suht huono selkä eikä tässä omassakaan hirveesti kehumista, joten tuskin tulis kovinkaan paljoa käytettyä.

Eilinen meni kyläillessä. Olin siskon luona noin 50 km päässä ja ihan ite ajoin molempiin suuntiin. Käytiin jopa parissa kaupassa pyörähtämässä (ehkä max 1 tunti oltiin liikenteessä). Ja kylläpä taas illalla tiesi olleensa liikenteessä. Lantion luita (?) särki, vatsa kipuili ja kyljet oli nukkumaan mennessä ihan arat. :( Et kaipa tässä pitää alkaa vaan asennoitumaan siihen että on sitten loppuajan sairaslomalla.

Viime yö meni vähän heikommin taas :( Ei meinannut löytyä hyvää asentoa ja sitten ne unet. Voi apua ! Ihan pimeitä, ei mitään järkeä.

Miten muut kuluttavat näitä odotusajan sairaslomiaan ? Siis edellytyksenä ettei oo mitään pakkovuodelepoa ?
Mulla ja kummilapsen äidillä on aikaa sitten hommattuna liput Yön tämän illan keikalle ja olen kyllä menossa sinne ku ei tosiaan ole mitään vuodelepoa määrättynä.

Uusi äitiyspakkaus on julkastu. Vähän värikkäämmältä näytti kun vuoden 2009. Mutta talvihaalari aika samannäköinen kun edellinenkin.
Mitäs mieltä muut ?


 
Olivia Juu mulle kans sopis että synnytettäis samallalailla ku kengurut :LOL:

Tääll vaivaa kans mieletön väsytauti. Iltasin tulee väsy ihmeen aikasin ja heräsin jo puol ysi ja nyt väsyttäis. Ja yöllä saa ravata ainakin sen kolme kertaa vessassa mut joka kerralla saan kyllä suht helposti unen.

Ootteko huomannut että kelan sivuilla on jo uus pakkaus kuvina? Mulle oli tullu päätös että pakkaus toimitetaan kahen viikon kuluessa. Toivottavasti saan ton uuden siinä oli niiin ihania noi vaatteet. Vaikka ei pitäs kuoseista ja väreistä valittaa ku ilmaseks saa.

Kausan kuulumisia odotellaan täälläkin. Olette kyllä kaikki ajatuksissani ja toivon kaikille hyviä vointeja ja rentouttavaa viikonloppua:) :hug:

-Chili ja tyttö 29+2 :heart: :heart:
 
Huomenta päivää mammat!

KAUSALLE paljon onnea pienen tytön johdosta! :flower: Toivottavasti kaikki sujuu hyvin ja pienen prinsessan paino nousee tasaisesti.. :hug:
Kovasti minäkin odottelen tietoa miten synnytys sitten eteni.. Hienoa että pysyi pieni kuitenkin sielä masussa noinkin "monta" päivää vesien menon jälkeen..

Rae Koita nyt istua sen miehen kanssa alas ja jutella nuo raha-asiat selviksi.. Tiedän tunteen kun exän kanssa tyyliin joka riita koski rahaa.. Mun mielestä se on niin turha aihe..
Meiläkin ratkastu nyt tässä suhteessa yhteisellä tilillä johon molemmat laittaa rahaa, mies vähän enempi ku minä koska tienaa paljon enemmän.. On kyl toiminu hyvin. jaksuja :hug:

Dana Valitusta vaan kehiin tuollasesta lääkäristä, ei ne voi ihmisiä kohdella miten sattuu.. :hug:

uusi pakkaus Mä olen jotenkin tosi ilonen että sain 09 pakkauksen, ei oikeen miellyttäny tuo harmaa väri aika monessa vaatteessa lapselle (tai sit oon värisokee ku näin paljon harmaata). Ne yhet potkarit oli kyl yli ihanat, ne sellaset oranssit joissa oli jellona.
Huomenna mennään lapsimessuille miehen kanssa ni meen kyllä nypräilee tota pakkausta :D

HUOM: oliko muilla sellasta kevytvanupukua _09 äippäpakkauksessa?
Kun mulla ei ollut, nyt aloin miettiä että oisko pitäny..

POKS RV 30 JJEE... ihanaa olla jo näin pitkällä.. voi kun heinäkuu tulis nopeesti!

Jaksuja kaikille kipujen/särkyjen/suppareiden kanssa painiville :hug:

 
Onnea Kausalle tytöstä :flower:!

Pai80 Kulutan tässä tätä saikkuu tänään kattomalla jotain uutta stargate sarjan alotusjaksoa ja lämmittelemällä uunia, eilen leivoin vähän sämpylöitä ja katoin yhen leffan. Kaippa tuota tulee makoiltuu sohvalla enimmäkseen ja kyllä huomaa et ei niin paljon mahasta purista kun makaa vaan sohvalla..
Iltapäivästä jos kävis vähän ruokakaupassa ja sit vaan olis ja kävis saunassa

Huomenna mennään ostamaan kavereilta turvakaukalo, pitää toivoo etteivät nyt ihan älytöntä hintaa sillä pyytäs, oli nimittäin tuolla lastentarvikkeessa uus kaukalo iso fix alustalla 129? et jos kauheesti pyytävät vanhasta niin käyn kyllä ton uuden ostamassa.

Mie näin yöllä aika pahaa unta.. Tai ei sinällään pahaa mut ei siitä hyvä mieli jääny..
Meiän vauva oli syntyny ja mie vaan aattelin koko ajan et en halua tuota ja vois joku viiä sen pois vaikka toinen vaan nukku kiltisti.. Muutenkin olin ihan kauheen negatiivinen vauvan suhteen.. :/ Ei kiitos tommosia unia enää :(

Nyt jatkamaan tuota stargaten katselua... ->

Laura ja vauveli rv 27+1
 
Musta toi tän vuoden äitiyspakkaus on todella kiva :) Melkeen harmittaa, etten ottanut (yleensä en tykkää niistä lainkaan). Siellä on joku A-I-O vaippakin mukana, mitä ei vielä -08 ollut. Täällä muuten vapaaehtoinen viemään sellaiset vaipat, mitä ei muut käytä pientä korvausta vastaan ;)

Mä just tajusin, että eilen illalla supisti varmaankin, kun selästä kivisti ihan hirveesti. Synnytyksessä silloin viimeeksi ei selässä tuntunut mitään, niin en ihan heti yhdistänyt ees koko hommaa supistuksiin.
 
Susanna Siinä 2009 vuoden pakkauksessa ei ollu sitä vanupukua ku oli se villahaalari. Mutta nyt tässä 2010 pakkauksessa on se taas mukana.

Mä taas tahtoisin kovasti tän uuden pakkauksen on jotenkin niin paljon ihanempi. Mut voi olla että meille tulee se vanhempi ku kahen viikon päästä pitäs tulla ja tota uutta aletaan jakaan vasta toukokuun puolessa välissä:(

Chili
 
Nyt harmittaa kun pistin paperi meneen ajoissa, toi uus haalari ois aivan ihana ja samoin tuo makuupussi :) Pitääpä kirpiksiltä kytätä kesällä, jos vaikak kävis tuuri löytyis nuo :p Nyt asioille kaupunkiin!
 
Oikein kovastipaljon onnea Kausalle!!! :heart: toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
Mulla oli täsmälleen samalla rv:lla toissapäivänä ultra ja painoarvio oli 1041g et hajontaa on kovasti jo vauvoilla. :)

Tykkäsin kovasti tästä uudesta pakkauksesta,toivottavasti sen saisin, tosin paprut ehti just lähteä...

Saikulla täälläkin, nyt 2 viikkoa alkajaisiksi.. sitten mietitään jatkoa. Suppareita siis täälläkin reilusti eikä voimat oikein palaudu yön aikana.

Kääkkis ja lapanen 26+3
 

Yhteistyössä