Heinäkuun Hurmaajat 2010

Onnea kovasti Edi ja Päpsy!

Puklailusta. Meidän poika puklailee välillä myös aivan valtavia määriä, mutta neuvolan mukaan kuuluu asiaan. Ja tosta mitä Pai muistaakseni kirjoitti, että pieni nielee puklunsa niin sairaalassa sanottiin, että vauvalla on voimakas nielemisrefleksi, joten vauva yrittää niellä kaiken mitä suuhun ilmestyy. Meilläkin poika nielee puklunsa, mikäli se vain nousee suuhun, mutta välillä se puklu tulee ihan voimalla ja kaaressa eli tosiaan lentää ulos suusta. Ja sit tietty jos pää on vinossa niin silloinkin osa sitten valuu pitkin suupieltä. Meillä puklausennätys taitaa olla äidin vyötärönauhasta polviin asti valuvan märät housut sekä edestä että takaa. Ja tämähän tapahtui sitten tietenkin anoppilassa, joten jatkoin vierailua anopin housuissa :)

Vaatetuksesta. Meillä poika on koko ajan liikkunut ulkona pitkähihaisessa bodyssa ja trikoopöksyissä sekä sukissa. Hattu on ollut yleensä myös, riippuen kuumuudesta. Tykkään pitää vaunuja mahdollisimman avonaisina just ton kuumuuden takia ja siksikin puen pojan niin, ettei saa aurinkoa. Sisällä on sit oltu hihattomissa bodyissa ja shortsibodyissa, mutta myös tossa ulkovaatetuksessa. Riippuen kuumuudesta.

Saga ja poika 4vko
 
Solnushka Osta semmonen hitaasti virtaava tutti tuttipulloon niin se ehkä ainakin vähentäisi tuota riskiä että vauva rupeaa hylkimään rintaa, esim Emmalla on semmosia missä on 3 eri nopeutta, meidän poika syö pelkästään tuommoisilla tuteilla niin ei mene liian helpoks se maidon tulo pullosta. Mulla kyllä syö rintaa ihan hyvin vaikka yli puoliksi syökin pullosta.
 
Voih, pienköhän mie meidän pienellä sitten liikaa päällä....nyt tosin lyhkähihanen body jasukat vaan ku niin hikinen...sukat lähinnä pitäny sen takia ku toisen jalat menee hirmu kylmäks ilman

meillä on nyt pienelle tullu ihan hirveesti hormoninäppyjä naamaan, raukka parka :(

isäntä meinaili.että tänään pitäs lähtee vielä hänen siskollaan käymään..mut ei ole mies vielä edes kotona, itse on oo päässy suihkuun, pieni mies alotti just iltakitinänsä ja sinne olis matkaa kummiskin joku 50km/suunta...tuskin päästäs lähtee kotoona edes ennen klo 20..varmaan menis myöhemmäksikin lähtö ni enpä oikein tiijä..hirmu hinku sillä sinne...
 
Onnea kaikille vauvaantuneille :flower: ! Teitä olikin nyt monta :) .

Vaatteista Meillä mennään sisällä pelkällä bodylla. Tänään oli aika paksu pitkähihainen malli päällä, joka alkoi selkeesti ottaa päähän kun alkoi asunto lämpiämään. Vaihdettiin hihattomaan shortsipukuun ja taas elämä hymyilee :). Olen pitäny peittoa vauvan jalkojen päällä, sukat ei oikein kestä jos ei ole housuja.
Pipon olen laittanut päähän kun mennään ulos, mut toisinaan alkaa posket punottaa siihen malliin et heitän pois.

Imetyksestä Meillä on sujunut hienosti. En osaa vieläkään kunnolla imettää istualteen mikä vähän kiukuttaa, mut muuten kaikki hyvin. Eilen kävi neuvolantäti kotikäynnillä ja Empun paino oli noussut hurjasti. Sairaalasta lähtöpaino oli 3138g ja eilen vaaka näytti 3560g =) . Eli maitoa tulee ja paino nousee, joten ei tarvitse enää laittaa kelloa öisin soimaan.

Emppu nukkuu kyl hurjan hyvin, öisin menee sellasia 4-5h pätkiä, päivisin 2,5-4h pätkiä. Välissä on sit sen 1-3h hereillä. Jaksaa herra jo seurustella paljon enemmän kuin aiemmin :heart: .

Yks iso ongelma vaan on. Kamalat (ilmeisesti) liitoskivut. En voi kuvitellakaan lähteväni esim. vaunulenkille. Inhottaa ku pitää vaan nysvätä kotona vaik menohaluja olis. Ei tarvii ku istua pöntölle ihan vaan pissalle ni tulee itku :'( . Ja lihakset on siis kipeet,ei mistää "sisältä" koske tai kirvele. Tänään oli pakko ottaa 600 burana, panadoleista ei ole mitään apua :/ . Oisko kellään mitään vinkkejä millä sais kivun helpottamaan?

Odotan ja inanaEmppu 10vrk :heart:
 
Onnea kaikille vauvan saaneille!

Täältähän minä teidän löysin. En ole ehtinyt kirjottelemaan, vauva vie kaiken vapaa-ajan ja reissussakin ollaan oltu ja pientä pintaremonttiakin tehty.

D-tipat on meilläkin käytössä. Jekoviteista meni elämä ihan sekasin, karmeat vatsakivut ja se huuto, ihan sydäntäsärkevää. Disflatylia annetaan silloin tällöin ja Rela-tippoja.

Hormoninäppylöitä on ihan karmeasti. Naama ja rintakehä ja yläselkä, huh. Septidinillä puhdistan joka päivä ja sivelen ohuelti sinkkivoidetta, ei vaan tahdo millään helpottaa.

Autoilu onnistuu meillä hyvin. Tampereen reissullakin nukkui melkein 2,5h putkeen kaukalossa. Vaunuissa ei reissun jälkeen ole oikein tykännyt olla, päivä Särkänniemessä ja toinen ostoksilla taisi olla herralle liikaa :/

Örinöistä tuo pikkumies tykkää kans öristä ja murista. Aamulla yleensä aloittaa ja voi jatkaa omia juttujaan parikin tuntia. Kakkaa tehdessä puhisee ja murisee myös.

Yöunet Poika nukkuu tosi hyvin yönsä. Eka pätkä on 6h ja siitä eteenpäin 3h välein kyselee syötävää. Itse kun älyäisi myös käydä pojan kanssa samaan aikaa nukkumaan, mutta jotenkin nuo illt aina tuppaavat venymään ja sitten päivällä väsyttää.

Imetys sujuu hyvin, välillä tosin meinaa poika tukehtua, kun maitoa tulee suihkuamalla. Inhottava takoa pientä selkään, kun maidot on väärässä kurkussa. Varsinkin yleisillä paikoilla homma vähän hävettää. Sängyllä kun imettää niin ongelmaa ei ole, mutta jos sylissä yrittää niin vetäsee maidot väärään kurkkuun.

Tukkoisesta nenästä kärsiviä oli myös. Meillä on hormonaalista nenän tuhinaa ja maitoakin on välillä röörit täynnä. Näin pienille ei onneksi ihan helposti flunssia tule.

Vaatetus kuumimmilla keleillä meillä oltiin ihan vaippasilteen, poika on ihan hirveän kova hikoilemaan. Hattua ei voi pitää päässä, kun tukka on heti ihan märkä. Nyt on päällä pitkähihainen body ja sukat. Minun mielestä sukat on ihan ehdottomat, koska pienillä ääreisverenkierto ei pelaa vielä kunnolla. Kaupungilla liikuttaessa laitetaan joko lyhyt tai pitkähihainen body ja ohuet kesäpöksyt. Ja tietty ne sukat.

Niin ja sitä puklailua on alkanut olla meilläkin. Pyykkiä tulee ihan kiitettävästi ja lattiat on ihan karmeassa kunnossa. Laminaattiin kun maitopuklut tarraa kiinni, jos niitä ei heti pese. Yleensä ehtii vain paperilla pyyhkäisemään...

Ihania synnytyskertomuksia lueskelin, kiitos niistä. Suru tulee puseroon, kun tietää, ettei meille enää tule vauvoja ja omat synnytyksen on nyt historiaa :'(

Häntäluu, joka murtui synnytyksessä oireilee edelleen ja yllätyksekseni eppari haavakin on vetästy pakaraan asti, ei kiva. Istuminen on siis edelleen todella vaikeaa ja särkylääkkeitä menee useampi päivittäin.

Neuvolassakin käväistiin. Mitat 1kk neuvolassa oli 5120g ja 57cm.

Nyt yritän ehtiä ommella pari saumaa verhoihin, päätirehtööri uinuu :LOL:

omenaruusu ja pikkuveikka 5vkoa
 
omenaruusu, kuulostaa aivan ihanalta :heart:

Me käytiin äsken taas rannassa ja nyt uskalsin laittaa pojalle jo vähän kevyempää vaatetusta ylle. Mukavia helteitä on taas luvattu viikonlopuksi. Iso kiitos pukeutumisvinkeistä :)

Mä pidän vauvalla sisälläkin hattua, kun meillä pidetään ikkunoita auki ja täällä on "läpiveto". Samoin tuuletin hurisee sisällä.

Huomenna meinattiin kylvettää poika pihalla, jos sää on riittävän lämmin. Amme telineineen pihalle... :D
Ihanaa, kun on kesä.

Kuinkahan monesti oon jo jäänyt pojun pissasuihkun alle :LOL: ? Aina, kun sitä harsoa raottaa päältä vaipanvaihtoa varten, poju päättääkin yllättää :D
Tänään ehdin nippanappa suihkuun ennen terkkarin käyntiä. Kaikki vaatteetkin meni vaihtoon :)
Pienellä on asennetta :LOL:

Mutta nyt täytyy ruveta seurustelemaan vauvan kanssa, kun silmät räpsähtivät auki :heart:

Nauttikaa mussukoista :heart:

T: ex-vatsakas nyk. luputupuna
 
Tervehys!
Tänään kävi neuvolan täti kotikäynnillä. Kaikki hyvin , neiti kasvanu ja 1kg tullu painoa 2 viikossa =) Maitoa siis tulee riittävästi.
Vanhemmatkin saatiin "papukaijan merkki" :LOL:
Masu on vaivannut pari päivää ja nuha.Se flunssainen teini vieras tais tartuttaa sittenkin :headwall: argh! Noh, niistelly ollaan ja tosi vähinä ollu nukkumiset, syliä ja tissiä, se on oloon auttanu.Yöllä menee nenä tukkoon ja räkää saa tosissaan imuttaa. masukipuun hain Rela tipat tänään ja annoin ekat 5 ja tuntuu et masun kipristelyt helpottas, toivottavast loppui. Itku meinaa itelläki tulla kun kattoo kun toista masuun sattuu niin kovasti.Haluais niin kovin, että toisella olis hyvä olla. :heart: Viimeyönä meinas jo usko loppua ja piti hälyyttää omat porukat ajeleen tänne päin kaveriksi, mies on 16h päivässä tiistaihin asti ja jos samaa huutoa on ku viimeyö en saa itekkään levättyä saati ees syötyä. tai juotua Toivottavasti en apua tarvi ja tekevät ns. turhan reissun, mut kiva kun tuleva apuun! Ja välillä sitä kaipaa että saa käydä rauhassa vaikka vessassa kun tietää että joku toinen sylittää vauvaa. :hug: Ja kaipaa sitä itekki aikusen halausta ja rapsutusta...
 
Jälkivuodosta Hämmentävä ilmiö tää jälkivuoto. Oon luullut jo varmaan viidesti että nyt se loppui, kun joku päivä tai ehkä parikin voi kulua ihan puhtain pöksyin. Sit yhtäkkiä sitä tulee taas! Ei nyt enää suuria määriä, mutta joku läntti. En oo aatellut, että kyseessä vois olla menkat, vaikka nyt kun mietin, niin mistäs mä tiedän. Oon kyllä olettanut, että kyse ois tosta jälkivuodosta, ja että se voi olla epäsäännöllistä. Haluaisin kyllä jo jälkitarkastukseen, pitäiskö valehdella, että kyllä se on loppunut jo lopullisesti? Eh..

Ristiäisiin
on viikko. Mun äiti oli yökylässä ja tajusin, että miljoona asiaa on suunnittelematta. Esimerkiksi, että millaista leipää laitetaan noutopöytään! :D Tyrmäsin ajatukset jälkiuuniviipaleista ("EI MUOVIPUSSILEIPÄÄ MUN LAPSEN RISTIÄISIIN!"), mutta fiineistä kukkaideoistani suostuin joustamaan (haetaan vasta ristiäisaamuna kukkakaupasta, mitä siellä sattuu sinä aamuna olemaan).. Kovin dilemma oli, kun tajusin, että mitä lapsella on päällään sen jälkeen, kun kastemekko otetaan pois? Help! Sulon vaatekaappi on täynnä villejä retrokuoseja ja kaikkea rentoa, mutta kai ristiäisissä pitäis olla jotain "siistiä". Mutta sit en yhtään tykkää siitä kun vauvat puetaan aikuisen näköisiksi johonkin ihme kauluspaitoihin.. En tajua! Ostettiin nyt joku valkoinen pikeepaitahenkinen body ja mustat rennot housut.. En tiedä, tykkäänkö yhdistelmästä yhtään.. Voivoi, onpa tähdellinen kysymys. En oikeasti ole näin pinnallinen, ehen.

Tärkeämppin! Sulo taisi hymyillä eilen ekaa kertaa, sillä tavalla "tietoisesti". Hymy suotiin kylläkin mun äidille eli Sulon nonnalle, epistä! Mutta itkettävän ihana näky kuitenkiiii :heart:

Nyt palaan noiden mun ihanaisten miekkosten pariin: mies hiljensi Sulon iltakäninät sensuellilla lanteidenkeinuttelutanssilla, ja nyt toi pikkuinen koisaa isin olkapäätä vasten :D Näyttää baarissa hitaita tanssivalta pariskunnalta, joista toinen on valomerkin lähestyessä sammunut partnerinsa päälle :LOL: En kestä...

Ihanaa viikonloppua äideille ja vavvoille!

kardemummma & Sulo 5vkoa
 
Pai just tuohon yösyöttöön se korvike on hyvä,vauva jaksaa nukkua yönsä paremmin sen voimalla ja aamulla on hyvän tuulinen kun herää eikä ilmoittele raivoisaa nälkäänsä heti. itse yöllä imetän ja annan sit korvikkeen n40ml ja pikkunen nukahtaa siihen. kokeile ihmeessä,sitten näet toimiiko teillä!

Mammat kumpi on parempaa vatsan väänteisiin Gefilus vai Rela???
 
Täällä siis poika roikku tississä koko päivän ja alotti sen jo viime yönä 2 h välein... Nyt sitten meni äidillä hermo ja napsahti juniorille korvikepullo suuhun. Ja kaverihan vetäs 50 ml korviketta, välissä vaihdettiin kylläkin vaippa et kahdessa erässä, mut kuitenkin. Ei taida äidin maidossa olla kehumista ku noin hyvin korvike uppos...

 
Joku muukin täällä oli turhautunut tohon imetykseen. Täällä on yksi lisää. Alku oli kauheen vaikeeta ku ei maito noussu, eikä tää jatkokaan nyt kovin helpolta oo tuntunu. Varsinkin ku pieni ei tunnu tulevan kovinkaan hyvin kylläseks.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Odotan:
Yks iso ongelma vaan on. Kamalat (ilmeisesti) liitoskivut. En voi kuvitellakaan lähteväni esim. vaunulenkille. Inhottaa ku pitää vaan nysvätä kotona vaik menohaluja olis. Ei tarvii ku istua pöntölle ihan vaan pissalle ni tulee itku :'( . Ja lihakset on siis kipeet,ei mistää "sisältä" koske tai kirvele. Tänään oli pakko ottaa 600 burana, panadoleista ei ole mitään apua :/ . Oisko kellään mitään vinkkejä millä sais kivun helpottamaan?
Mulla oli kans kovat liitoskivut suunnilleen samoihin aikoihin ja niihin autto vaan lepo! Luulin että on jotain pahempaa mut neuvola täti sanoi että johtuu liiasta kävelemisestä. Et ota kotonakin nysvätessä ihan rauhallisesti ja sit se että mä en istunut esim risti istunnassa taikka "levitellyt" haarojani:LOL: muutamaan päivään niin helpotti kivut. Toivotaan että pääset pian pois neljän seinän sisältä:)

Alkuperäinen kirjoittaja omenaruusu:
Imetys sujuu hyvin, välillä tosin meinaa poika tukehtua, kun maitoa tulee suihkuamalla. Inhottava takoa pientä selkään, kun maidot on väärässä kurkussa. Varsinkin yleisillä paikoilla homma vähän hävettää. Sängyllä kun imettää niin ongelmaa ei ole, mutta jos sylissä yrittää niin vetäsee maidot väärään kurkkuun.
Meillä ihan sama homma ja eikä tosiian oo makuulla imettäessä. Itte vaan säikähtää ku raukka alkaa yskiin ja sit ei osaa vetää henkee kunnolla et menis ohi:(

Pai Kiva kuulla että korvikkeesta oli hyötyä ja pieni nukkuu:)
Ootko kokeillu lypsää jos maitoo lähtis tuleen enemmän??

Nyt suihkuun ja maate. Mies on baareilemassa niin ollaan ihan kahestaan:) Piti leffakin kattoo mut enään en taida jaksaaa.

Hyvät yö mammat ja teidän vauvat:D

Chili ja nukkuva neiti :heart:
 
Pai80 kahden tunnin syöttövälihän on ihan normaalia,välillä voi väli olla vain 15min :D toki ymmärrän jos meni hermot, itestäkin välillä tuntuu, että ei hitsi, justhan sait tissiä ja silti maistuu ja maitoa tulee niin että suupielistä valuu myös. Ei se siitä välttämättä kiinni oo etteikö sulla sitä maitoa tulis.
 
Onkos muiden lapsilla kieli valkoinen? Meillä on pienellä ollut valkoinen kieli ihan koko ajan ja nyt molemmat mummot puhuu, että "sammastahan tällä on suussa". Kuvittelin ensin, että se on jotain vanhan kansan höpinöitä, mutta pikkasen googlettamalla selviskin, että ihan oikee vauvojen vaiva on kyseessä.

Tosin jossain sanottiin, että äidinmaitoa saavilla vauvoilla on aina kieli valkoinen, joten mistä ihmeestä sen tietää onko maitoa vai sitä hemskutin sammasta? Jollain nettisivulla käskettiin huuhtoa vedellä ja jos lähtee, niin on maitoa. Mutta enhän mä nyt vedellä ala lotraan pienen suuta. Kaikenlaista! Pitänee soittaa neuvolaan ens viikolla.

Taidanpa painella nukkumaan kun pienikin viimein nukahti. |O

dalailaman vauvelille pikaista toipumista flunssasta!
 
Niin ja ISOt onnittelut edille ja päpsylle vauvoista! :heart:

Juu ja imetysväli on täälläkin päivisin max 2-3h, joskus vähemmänkin. Itse kyllä tykkään imettää. Koen sen hirmu helpoksi ja vaivattomaksi verrattuna pullojen ja korvikkeen kans pelailuun. Mutta tiedän kyllä omasta kokemuksesta millainen stressi siitä voi tulla, jos syystä tai toisesti on ongelmia imetyksen kanssa. Pääasia, että vauva saa ruokaa. =)

NYT painelen nukkumaan! Kohta pitää taas kuitenkin aukaista maitobaari pikkuiselle. :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pai80:
Kyllä meidän pikkumies vaan nukahti ton korvikkeen päälle, vaik olikin ihan raivona tossa aikasemmin. Nälkähän sillä tais olla. Onpa tosi onnistunut olo taas vaihteeks... :headwall:
Tuttu tunne täälläkin, epäonnistumisen tunne :( Noh tärkeintä, että vauvat saa masut täyteen ja on tyytyväisiä.

Olivia81
Meän pojalla on kans valkonen kieli, neuvolakäynillä tätsky kurkkas suuhun ja meinas johtuvan äidinmaidosta. Kuulemma ihan normaalia. Jos kieleen tulee paksuja laikkuja silloin kyseessä sammas, puolukkaa kuulemma auttaa..

Meillä on kans ristiäiset viikon päästä, alkuviikosta kävin tilaamassa kukka-asetelman ja katsastamassa juhlatilan. Onneks mummot hoitaa leipomiset, meän pääasiaksi hommaksi jäi vain ilmestyä paikoille, antaa mummojen vaan hommata.Eilen käytiin shoppaileen koko perheen voimin, löyty kaikille juhlakuteet :) meän poitsulle tulee päälle valkonen body ja pöksyt sekä mustaliivi.

Täälläkin väsymys aiheuttaa riitoja :/ Viime yönä mies lähti evakkoon olohuoneeseen, kun poika ei alkanut nukkuun, kitisi koko yön. Eipä ollut kiva yksin hoitaa huutavaa poikaa koko yön silmätristissä. Ensimmäisten viikkojen jälkeen oon yksin hoitanut kaikki yöt :( Miehen mielestä sen ei tarvi hoitaa poikaa öisin, koska mä imetän. Oon sille ehottanut, että vois joskus yöisin antaa pullosta maitoa, niin mä saisin ees vähän nukkua paremmpi. mutta ei :kieh: pistää niin vihaksi, kun toinen ei tajua, että alan kohta oleen rikki. Ja vielä kehtaa aamusin valittaa, kun ei saa nukkua kunnolla kun poika itkee :kieh: prkle, se sentää saa nukkua eikä ees herää pojan itkuun. Onneks päivisi ees vähän aktiivisemmin osallistuu pojan hoitoon, saa nähä miten sitten käy kun loma loppuu viikon päästä :/

Laura-vm86
Voin liittyä sun seuraks sinne "Huono äiti"-kerhoon :D itellä ois tarkoitus lähtä viihteelle parin viikon päästä. Ollaan menossa yhelle keikalle silloin, poitsu jää mummon hoiviin keikan ajaksi. Oikeastaan viel harkitsen lähtöä, mutta kummankin vanhemmat patistavat meitä kumpaakin lähteen, pitää kuulemma lähtä tuulettumaan. Poikakin ois silloin jo 2kk :heart:

Nyt nukkuun.

Dana88 & Apsi 1kk ja 2 viikkoa ( ? )
 
Pai Älä ollenkaan ole pettynyt itseesi ja imetykseen, kun kuitenkin imetät häntä ja siitä vähästä mitä vaaveli siitä maitoa saa niin hän saa myös ne tärkeimmät "eliksiirit". Ja kun jaksat vaan imetellä silti niin kenties maitoa nousee lisää,tai ei ainakaan lopu tulo kokonaan. Olet mielestäni hyvä äiti kun huomasit että vaavi ei tule kylläiseksi ja nyt saa masunsa täyteen ja saa nukuttua hyvin, turha sitä pikkuista on kärtyisenä pitää :heart:
 
vaan että en ole vieläkään mihinkään lähtenyt =)
Koko yön supisteli ja alavatsa ihan hirveen kipeä,mutta se viimeinen kipu supistuksista puuttuu :'(
Huomen aamulla sitten taas sairaalaan jos ei mitään tapahdu sitä ennen..tuota tulppaa valunut hiljaksiin ja alavatsaa juilii koko ajan,joten kai siellä jotain avautumista tapahtuu.Jospa ois sitten nopea ulostulo..vauvan koko kyllä hirvittää,täyty huomenna kyllä kysyä onko minun lantiolla edes mahdolista punkea näin iso vauva ulos :ashamed:
hipsu 41+6
 
Rae:Kokeile ottaa vauva suihkuun mukaan,minulla oli tuo kuopus aina sitterissä tai kaukalossa suihkuhuoneessa mukana =) Viihtyi tosi hyvin ja itse siinä peseydyin ja höpöttelin samalla vauvalle niin poika vaan ihmetteli silmät pyöreenä :)
Siis vauva kuitenkin niin kaukana ettei vesi roisku päälle..kävinkin silloin päivittäin suihkussa kun tuolla oli koliikki ja nuo suihkuhetkt oli lähes ainoita kun poika ei huutanut :LOL:
 
sellaisen vinkin voisin antaa, että eilen saunassa huomasin että maitoa alkoi valumaan niin hain pumpun sinne ja sain pumpattua 20ml,eli ennätysmäärä minulle :D

meidän vauveli ei tykkää kun hänet riisutaan alasti kylpyyn mentäessä,puristaa kädet nyrkkiin niin ettei niitä saa irrotettua. kuulemma tuntee itsensä turvattomaksi ilman vaatetta. omaltä äidiltäni sain vinkin että riisuttaessa kietoo vauvan harsoon ja laskee kylpyveteen tämän harson kanssa ja antaa hälle myös käsiin sitä harsoa että voi sitä puristella. Pikku hiljaa sit irrottelee harsoa ymräriltä. Pois nostettaessa myös käyttää harsoa ympärillä. Kyllä oli kylpy meillä nyt nautintoa kun noin tehtiin, kuulemma ennenvanhaan on noin tehty =)
 
dana Kiitos sammas-vastauksesta. :) Aloitettinkin eilen antamaan vauvalle vähän puolukkamehua ja johan oheni valkoinen kerros kielessä. Raukan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun lykkäsin puolukkamehua suuhun lusikalla...

hipsulle isot tsempit! Hermoja koetellaan kun mitään ei tapahdu, mutta hyvin pian saat pikkuisen jo syliin. :)

Viihteelle lähtimisestä ei TODELLAKAAN saa ottaa huonoa omatuntoa! Kyllä äidilläkin saa olla elämää kodin ulkopuolella. Mielenterveys kiittää kun pääsee välillä tuulettuun ja jaksaa taas paremmin puuhailla vauvan kans. :) Itse aion ainakin lähtee humputtelemaan heti kun tulee tilaisuus. Mies on tälläkin hetkellä yön yli kaverinsa polttareissa, eikä tulis mieleenkään kutsua sitä sen takia huonoksi isäksi. :)

Vaunulenkki kutsuu. Mukavat lauantait kaikille!
 

Yhteistyössä