Heinäkuun Hurmaajat 2010 Tammikuussa (päivityspyynnöt yksärinä)

Alkuperäinen kirjoittaja Olivia81:
Treenisykkeistä sen verran, että luin jostain ohjeen, että rv 20 jälkeen ei syke saisi olla yli 140 15 minuuttia pidempään kerrallaan. Olen mennyt tämän alkuraskaudenkin sen mukaan. En kyllä jaksa ihan orjallisesti katsella sykemittaria, vaan teen oman tuntemuksien mukaan. Salitreenin lisäksi lenkkeily ja spinning on aika hyviä, samoin tanssitunnit. BodyCombat on ainoa laji, jossa mulla sykkeet on niin korkeella, että taidan jättää sen nyt loppuraskaudeksi pois (hirveet vieroitusoireet!). Samoin combatissa mulla käy kaikki hypyt rintoihin ihan hulluna, pitäis käydä ostaa koon isommat urheiluliivitkin...
Onko sulla sykemittarissa sellaista mahdollisuutta, että laitat siihen optimi sykerajan (mulla 118-142), jos menee sen alle tai yli sykemittari piipittää. Ja kunnon treenissähän se ei voi olla kyseessä alasyke, joten jos silloin rupee piipittään niin on mennyt tuon 142 yli. Itse käytän tuota ja hiihdossa se on hyvä, niin kuulee (ei jouda sykkemittaria tuijotteleen) milloin sykkeet nousee korkealle ja osaa sitten hidastaa, jos kovin pitkään on syke korkealla.

Mekkala ja pai taidanpa itekki hakea langat ja ruveta neulomaan. On jo jonkun aikaa syyhyttänyt sormia, et rupeis neuloon jotain. Itekki tarttisin sormikkaat... ja vauvalle vois tosiaan peiton neuloa. Hyviä vinkkejä - kiitos =) .

SMSM
 
tänään käytiin uudelleen ultrassa ja nyt katsottiinkin jo vatsanpeitteiden päältä :)
pikkunen oli kasvanu huimasti kun edellisellä kerralla (reilu 2vko sitten) oli pitutta vain 26.77mm ja nyt oli 61mm pituinen pötkylä. kovin riehakas lapsi ja sillä oli hikka :LOL:
np turvotus oli minimaaliset 0,9 joten vain ihania iloisia uutisia :)
ensimmäisen ultran mukaan tänään olisi ollut tasan rv12+0 mutta ultra ilmoitti että viikot olisitvatkin tänään jo 12+4 mutta koska käsittääksnei alle 5 päivän hiettoja ei erikseen äitiyskorttiin merkitä ei laskettu aika siirtynyt papereilla :)

huono-olo alkaa hellittämään tällä erää ( joku ihme viikon kirous ollut päällä :D )

tänään taas itkukohtaus ja ai ai kyllä silmät on kipuset... :LOL:

nyt odottelemaan että saa ruuan pois uunista... B)
 
Moi kaikille!

Mä ehdin käydä täällä niin harvoin kirjoittelemassa :ashamed: Teidän kuulumisianne käyn kyllä säännöllisesti lukemassa.

Onnittelut hyvistä neuvola-, lääkäri- ja ultrakäynneistä :flower:

Voi, kateellisena luen kuinka te jotkut jaksatte urheilla ja olla muutenkin aktiivisia :ashamed: mulla on tällä hetkellä sellainen totaaliväsy päällä, että kotitöiden lisäksi en jaksa käydä kuin uimassa kerran viikossa. Tavoitteena mulla on käydä viikoittain kuntosalilla, uimassa ja kävelyllä. Ruoka mulle maistuu liiankin hyvin :( jotenkin en saa otettua itteeni niskasta kiinni.

Mäkin rupesin kutomaan. En tosin vauvalle vaan tuolle meidän yksivuotiaalle. Kutominen on jotenkin rentouttavaa.

Antakaa kanssasisaret jotain iltapalavinkkejä! Ei aina jaksais teetä ja leipää/karjalanpiirakoita. Ja jos jollain olis joku hyvä vinkki tän väsymyksen kanssa kestämiseen. Päiväunia en pysty ottamaan, paitsi jos molemmat pikkumiehet nukkuu päikkärit.

Hyviä vointeja kaikille ja jaksamista :)

Päpsy ja pikkunöösi 13+0 *POKS*
 
Moi!

Ilta-/välipalavinkki Päpsylle --- itse olen addiktoitunut nyt rahkaan ja jugurttiin: sekoita purkki rahkaa ja jotain lempijugurttiasi (itselläni nyt kirpakka sitruunajugurtti) ja kaada sekaan vähän jäisiä vadelmia. Jos haluat lisämakeutta, lorauta pari tippaa hunajaa sekaan. NAM! Ja on terveellistä!

Nennulainen
 
Päpsy --- asun ulkomailla ja ostan (melkein) kaikki elintarvikkeet orgaanisena, myös vadelmat.

Toinen suokkari (ei tosin yhtä hyvät ravintoarvot) on kun syö bulgarianjugurtin jonkin hyvän piltin kanssa. Tai sekoittaa vaan jäisiä marjoja bulgarianjugurttiin.

Nennulainen
 
Pai Mulla tuon saman peiton ohje ja tuskailin tuon langan kangas, otan siis vinkista vaarin ja ostan tuota Flipfloppia.
Muuten olen virkannut jo yhden peiton ja toinen tekeillä. Sitten ois tarkoitus tehdä uudet pinnasängynsuojukset sänkyyn.

4-D mä olen kanssa vähän sitä mieltä, että en viitsi laittaa rahaa noihin ylimääräisiin maksullisiin ultriin, koska kunnalliselta puolelta saa myös niitä ylimääräisiä aikoja, jos siihen lääkäri näkee siihen syyn, viime raskaudessa päästiin 4 ultraan.

tulin juuri kunnan tarjoamasta mamma-infosta. oli taas hyvä musitutus vatsalihaksista ja lantionpohjan lihaksista.. Pitää alkaa taas vähän jumppailemaan. Ja oli ihanaa sain olla 2 tuntia aikuisten seurassa ilman lasta :ashamed: JA kyllä mä nautin siitä, vaikka se hävettääkin sanoa....

Tänään ollut erittäin hyvä päivä. Esikoisen 1v synttärit, minä uskaltauduin perhekerhoon ja ei ole ollut huono olo!! Jee jee mä alan jopa nauttimaan tästä raskaudesta

Emmy 13+2
 
OnnellinenPaljon onnea uudesta odotuksesta :hug:

Ja muillekkin ihania uutisia saaneille onnea=)

Täällä poksuttiin eilen nyt siis jo 16:sta raskausviikko menossa, hui! Tuntuu että aika menee tosi nopeeta=) Mut ihana vaan ku tulee sit heinäkuukin nopeemmin:LOL:

Täällä oli jossain vaiheessa puhetta et koska jää pois töistä. Niin me ollaan ajateltu että yrittäisin olla ihan äippäloman alkuun töissä ja siirtää tän vuoden lomat ensvuoteen ja pitää sit kahen vuoden lomat peräkkäin äippäloman jälkeen. Niin olis tyttö vähän vanhempi ku menee hoitoon. Ja jos vaan raha tilanne sallii oon kotona mahdollisimman pitkään.

Ensimmäistä odottavat Näkyykö teillä jo masut? Ku mulla siis nyt tuo 16:sta viikko ja tuntuu että näkyy ihan selvästi jo pieni kumpu mikä kasvaa iltapäivää kohden ku syö ja alkaa turvottaan.
Mut ihanaa vaan:LOL:


Alkuperäinen kirjoittaja Olivia81:
Vaunuista olen katsellut sillä silmälle Emmaljungan yhdistelmävaunuja, Duo Combo jotain (mikä lie). Maksaa ihan hitosti, mutta ostaa ne ja syö loppuraskauden tonnikalaa ja makaronia. ;)
Mä kans kattelin noita emmaljungan duo edgejä:) oli tosi kivat mutta ihan tajuttoman kalliit. Eikä meillä haluta elää tonnikalalla ja makaronilla:LOL:

Nyt oon sit ihaillu noita Oran Taiga yhdistelmiä. Me tarvitaan sittenkin sellaset vaunut missä olis kantokoppa ku vaunut pitää jättää erilliseen varastoon ja sit kävellä vauvan ja koiran kans kolmanteen kerrokseen. Et olis ehkä turvallisempaa vauvalle mennä siinä kopassa ku sylissä jos koira sattuu vaikka kiskaseen.

Alkuperäinen kirjoittaja hipsu79:
Meillä on emmaljungan citycrossit pehmeällä kopalla,ja ovat kyllä kulkeneet maastossa kun maastossa Nämä ostettiin kuopukselle ja nyt vauva saa niitä vielä käyttää.
Hipsu onko noi rattaat ollu minkä hintaset? Ku mietin että ostaako yhdistelmät vai rattaat +kopan. Mut meillä ratkasee hinta ja koko kasattuna ku pitää mahtua hyvin autoon.

Tää menee nyt kuvaileen masuaan ja laittaa kuvan sit profiiliin :LOL:

** Chili

 
Heipä hei,

tänään on käyty lääkärineuvolassa. Kaikki oli ok, mutta verenpaine vähän koholla mun normaaleihin (ja niin alhaisiin lukemiin),sitä sitten seuraillaan. Painoa oli mun mielestä tullu liikaa, mutta terkkarin mielestä normaalin rajoissa kuitenkin :) hbn käskin mitata, kun välillä väsyttää niin.. se olikin 138.. ettei ainakaan siitä johdu, viimeksi oli 130. Sydänäänet kuunneltiin ja ne oli 145. Lääkäri otti papan ja kohtu vastas normaalia 15. viikon kohdun kasvua :) Vajaan parin viikon päästä on sitten se sokerirasitustesti, ja maanantaina varaan rakenneultra-ajan, jos ne mut sinne Oysiin vielä ottaa, kun se ultraus paikan ois pitäny vaihtua vuoden alusta... :/

Mulla ollu koko iltapäivän ja illan kauhee pääkipee, lopulta otin panadolin ja tunti meni kun autto... mutta silti jotenki tökerö olo. taidan lähteä iltapesulle ja nukkumaan :)

rv15+4
 
Oisko ollu sen pehmeän kopan kanssa joku 650-700e silloin eli aikas hintavat :ashamed:
Ilman sitä koppaa näyttäs olevan joku 550e hinta noilla..Tilaahan ne vie minusta normaalien yhdistelmien verran,mutta ovat kyllä olleet meillä kovin tykätyt.Aikoinaan ostettiin tuolle kolmoselle kaikki mahdollinen uutena,että saa sitten tämä nelonenkin ne käyttöön :)
 
Mie kävin kummityttöä ja hänen kaksoissiskoaan hoitelemassa ja samalla juttelin heidän äitinsä kanssa näistä ihan hulluista pelosita... Siis että en uskalla raskaudesta oikein puhua ettei vain tapahdu mitänä pahaa pienelle :ashamed: Käly sitten lohdutteli että hänellä oli kans esikoisen kanssa niin suuri pelko, että piilotteli raskautta rv 20 asti ja sitten loppuajasta ei halunnut tietää sukupuolta ei mitään lapsesta jos jokin menisikin vikaan niin hän ei "tuntisi" lasta kun ei siihen mitään ns sidettä ole kehittänyt... Joten ymmärti varsin hyvin mistä puhuin....Vähän helpottonut ja huojentunut olo..

Kotiin päästyä sitten ukolle huusin täyttä päätä ja sehän sitten vittuili takasin ja nyt pahamieli ja mykkäkoulu.. Kävi vaan ärsyttämään kaikki, yksinkertaisesti kaikki!!!! toivottavasti tästä vielä lepytään :LOL:

Viestiä tuli että miun tilaamat mammahousut laitettu lähetykseen..saas sitten nährä että millon ne tänne asti ennättää.. Mie NIIN toivon että ne on sopivat..En millään jaksais käydä läpi sitä rumbaa niiden vaihtamisessa...

Noista hankinnoista...juuri noiden pelkojen takia en ole uskaltanut mitään hankintoja tehdä ja voi ollakkin että menee tuonne yli puolenvälin ennenkuin mitään alan edes katselemaan....Jotenkin ei vielä itelle konkreettista tämä odotus vaikka massu kasvaa ja ultrassa käyty ja sydänääniä kuunneltu...

Vaan tulipas taas erittäin omanapainen kirjoitus, pahoittelen :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen x5:
moi!
Ajattelin tulla moikkaan teitä ku kirjoittelin vielä marraskuussa teidän kanssa. Tuli se km sillon ja nyt mennään viikko 8-9. Eli heti sitten tärppäs ja nyt oonki ollu jo 3kertaa ultrassa ja siellä se pieni kasvaa. Menen taas maanantaina ja sitten saan sen lasketun ajankin..
Onnea paljon teille kaikille.
Onnea onnea onnea!!! :heart:

Alkuperäinen kirjoittaja Laura-vm86:
Onko kellään semmosta että aivastuttaa koko ajan? Nimittäin jos se pitää paikkansa että aivosolu kuolee aivastaessa niin mulla ei oo kyllä yhtään aivosolua jälellä raskauden jälkeen, koska aivastan 10-20 kertaa päivässä ja yleensä se tapahtuu just sillon kun on suu täynnä leipää et jee..
:wave: jatkuvasti, ja nenä on tukossa (mitä ei normaalisti oo)

Alkuperäinen kirjoittaja Fiinukka:
Ootteko kuullut että ketään olisi vakinaistettu äitiyslomalla, mulla kun tuo määräaikainen sopimus loppuu lokakuussa ja jään kesäkuussa äippälomalle...aikaisemmin on ainakin puhuttu vakinaistamisesta...tuskin näin tulee nyt käymään, mutta toivon kuitenkin :saint:
On mahdollista. Työnantajalle on ihan sama, hakeeko muuten vaan määräaikaista vai äitiyslomasijaista. Käy ihmeessä juttelemassa esimiehen kanssa tästä vakinaistamisesta!

Pai
Neulomisurakka odottaa, pitäs useammat villahousut (vaippakuoriksi) väsätä. Vielä en ole saanut aikaiseksi aloitta..


Neuvolassa tänään. Paineet 120/67, pissa puhdas. Lääkärintutkimus ok, ei mitään kummaa. Sydänääniä ei kuunneltu, kun ei ed. kerrallakaan kuulunut kovin aikasin (tai silloinen tumpelolekuri ei vaan löytäny) joten ei edes yritetty. Paino -1,7kg (kuukaudessa) mikä vaan ihan hyvä juttu tällä BMI:llä. Seuraava käynti onkin vasta maaliskuussa, rakenneultran jälkeen. Kumman pitkä tauko tässä tulee..
Eipä mulla muuta, taas menny koko ilta koneella joten nukkumaan pitää lähteä..

 
pauliina82 sanottiinko sinulle, että saat nyt varata ajan rakenneultraan? Itsekkin kysyin tänään lääkäriltä että milloin sen saa varata niin sanoi että ei tiedä tarkemmin.

Mikä tilanne se nyt oikeasti on vatsalihasten treenaamiseen? Saako niitä tehdä vai ei? Lääkäri ja terkkari kyllä kehoittivat jatkamaan jumppaa ja yleensäkin liikuntaa aivan samaan malliin kuin aikaisemminkin. Olen käynyt kuntosalilla,spinningissä ja body pumpissa lähinnä...
 
dalailama juuri eilen puhuin fysterapetutin kanssa noista vatsalihaksista. Niitä saa ja olisi suotava tehdä, samoin lantionpohjanlihaksia. Mutta ne ns perusvatsalihakset eivät ole ne parhaimmat, koska siinä joutui lantionpohjanlihakset liian koville, varsinkin kun maha kasvaa
 
Huomenta!
Käsitöistä Olivialle piti sanomani, että netti on loistoapu jos ei ihan virkkuukoukku tai puikot pysy käsissä. Kävin eilen ostamassa elämäni ekat puikot ja ajattelin, että neulon peiton. Sitten etsin netistä neulomissivuston, missä neuvottiin, kuinka luodaan silmukat (luulin muistavani sen, mutta ei ne jostain syystä onnistuneet :ashamed: ) Perusoikean neulomisen muistin, mutta muutaman kierroksen jälkeen työ näytti jotenkin kummalta. Ja taas nettiin, mistä siis selvisi, että kun haluaa sellaista sileää neulosta, niin jokatoinen kierros pitää tehdä nurjaa ommelta. Ja taas video pyörimään ja vähän verestin muistia, että miten ne tehdään. Lopputulos= noin viisi senttiä senttiä peiton reunaa tehty ja yksi kutoja, jonka naama loisti kuin naantalin aurinko :) Ja siellä on ohjeet myös vasureille. Edellisestä neulomisesta onkin aikaa noin 12v. eli ylä-asteella.

Mulla on kaksi projektia nyt menossa noiden peittojen kanssa. Toinen on tuo neulottu ja toinen olisi isoäidin neliöistä virkattu tilkkupeitto. Mihinkään housuihin tai muihin ei kyllä taito vielä riitä mitenkään, mutta ehkä ne siitä harjaantuu. Ostin myös ihanan askartelu - ja ompelukirjan, missä lahjoja vauvalle. Siellä jo muutama ohje polttelee kovasti!

dalailama mun käsittääkseni myös saa tehdä vatsoja oman kunnon mukaan ja salilla varmasti osaavat neuvoa jotain kevyempiä liikkeitä kuin perusrutistukset. Mulla alkaa sunnuntaina mammapilates, josko siellä sitten saisi noita sisäisiä lihaksia treenattua.

Lantionpohjanlihaksia on kanssa tullut treenattua viime aikoina, mutta aika kevyesti, kun se välillä aiheuttaa sellaisia menkkajomotuksia. Mistä aasinsilta kohdun kasvuun. Taisin täällä kirjoittaa eilen, että se aiheutti vähän päänvaivaa, mutta onneksi asiaan tuli selvyys kuitenkin. Kävin illalla th ystäväni luona (joka siis neuvolassa töissä) ja hän paineli tuota mahaa. Ihan viikkoja vastaava kohtu ja kun kaksi vkoa sitten mahdui vielä kämmen navan ja kohdunkaulan väliin, niin nyt meni enää noin kolme sormea. Eli kasvanut on ja sehän kertoo, että kyllä se vauveli siellä vielä mukana on ja kasvaa.

Vaunuista vielä, kun joku sanoi, että huonoja kokemuksia on Briosta. Mäkin olen niistä yhdistelmistä kuullut vähän huonoa, mutta tarkoitus on ostaa erikseen vaunukoppa ja ratasosa. Vaunukopan leveydessä oli varmaan viiden sentin ero ainakin, kun netistä katoin.

Mutta nyt nenä kohti uimahallia. Pakko ottaa itseään niskasta kiinni, kun ei enää pahoinvointia voi syyttää laiskuudesta.
 
Huomenta vaan kaikille.

Onneks on perjantai, eikä viikonloppuna tarvi tulla töihin :)
Mitäs mammoilla on viikonloppuohjelmistossa ?

Mä en taas oikein tiiä täällä et mitä ajattelisin. Juttelin aikaisemmin tällä viikolla yhden työkaverini kanssa tästä tilanteestani. Oli nyt sitten mennyt kommentoimaan yhden työsuhteen jatkoa pomollemme (en tiiä miten). Pomo tietty äsken tuli et haluaa mun tietävän ettei oo kertonu kellekkään mun tilanteesta... Huoh. Sanoin tälle työkaverilleni et ollaan vielä ihan hiljaksiin tästä odotuksesta, mut ei sit ollu osannu pitää suutansa kii vaan piti kommentoida. Ehkä se ei oo suoranaisesti kommentoinu mitenkään muhun liittyen mut pomo kuitenkin tulkitsi sen niin.

Hitsit. Ehkä mä vaan vatvon liiaksi asioita ja saan siks aina pahan mielen. Mut en tosiaan tiiä että kestääkö pää jos töissä menee kauheen raskaaks (nimenomaan henkisellä puolella)... :(

Mun kans tekis mieli päästä liikkumaan useammin nyt kun vielä voi, mutta tuntuu että aika eikä voimat anna enää periks samallatavalla ku ennen. Joskus 2 vuotta sitten tuli mentyä steppiin vaikka olis viikon nukkunu jotai 4 h unia, ja hyvin jakso. Nyt tarttee parin tunnin päiväunet et jaksaa lähtee jumpalle. Ehkä mä olen liian ankara itelleni, mutta ei kait se liikaa olis vaadittu et vaik 3 kertaa 7 päivän aikana sais raahattua ittensä liikkumaan ?

 
Alkuperäinen kirjoittaja päpsy79:
Voi, kateellisena luen kuinka te jotkut jaksatte urheilla ja olla muutenkin aktiivisia :ashamed: mulla on tällä hetkellä sellainen totaaliväsy päällä, että kotitöiden lisäksi en jaksa käydä kuin uimassa kerran viikossa. Tavoitteena mulla on käydä viikoittain kuntosalilla, uimassa ja kävelyllä. Ruoka mulle maistuu liiankin hyvin :( jotenkin en saa otettua itteeni niskasta kiinni.
Mulla oli kans tuota väsymystä ja ruoka maistui liiankin hyvin - maistuu kyllä edelleen (ja siksi kai sitä painookin oli tullut melkein 4 kg kuukaudessa :ashamed: ). Mutta oon huomannu, et kun saa ittensä liikkeelle ja nimenomaan ulkoilmaan niin virkistyy kummasti. Itellä ei tuo kävelylenkki siihen riitä vaan pitää olla tehokkaampi treeni ja ku muutaman kerran käy niin huomaa olevansa huomattavasti virkeempi. Tämän huomasin viime keväänäkin, kun aloin olla niin väsynyt ja saamaton, kun aina olin sisätiloissa ja tein vain kotihommia jne. rupes tuntuun et ei enää jaksa mitään. Sit rupesin hiihtään ja rupes virtaakin kummasti löytyyn ja yöunet parani. Suosittelen.

4D Minäkään en aio rahaa laittaa tuohon ultraan, kunnalliset saavat riittää. Mutta voi olla, että kun OYS lopettaa ultrat ja ultrat siirtyy yksityiselle puolelle, niin siellä onkin tuo 4D ultra =) . Unohdin eilen neuvolassa kysyä mihin ultrat siirtyvät, mutta laitoin neuvolan tädille sähköpostia, en vaan vielä ole saanut vastausta.

pauliina82 OYS:an ultraukset loppuu ilmeisesti helmikuun loppuun eli maaliskuusta lähtien ulrataan muualla. Maanantaina vielä kysyin tätä OYS:ssa, kun olin np-ultrassa. Kysäseppä omasta neuvolastasi, että minne nyt tilaat ultran. Onko sua pyydetty jo ultra varaamaan? Rakenneultraushan suoritetaan rv 19-22.

dalailama Minä kans kysyin neuvolan tädiltä jo eka neuvolassa vatsalihasten treenauksesta ja sanoi, et voi treenata, mutta oman voinnin mukaan. Eipä tuota enää kovin ylös ton mahan kans enää edes taivu :LOL: .

Mutta nyt pitää lähtä ton nuoremman nappulan kans hiihtään. Isompi on eskarissa.

SMSM ja Hippu rv 14+4

 
Täällä alotetaan viikonloppu flunssaisissa merkeissä :| Ja syynä siihen ihan se että jotkut perkeleen älypäät eivät älyä pysyä kipeänä koulusta poissa ja tyyliin kiehnääntyvät kaikkien kyljissä kiinni...Toivottavasti ei tauti pahemmin iske....

Koulutehtävien suureen maailmaan pitäisi paneutua..Kylläpä kiinnostaa |O

Rae ja Nyytti 13+1
 
Onnellinen x5 Ihanaa kuulla sinusta ja onnellista odotusta!!! :heart:

Vaunuista Meillä esikoisella oli brio kombi yhdistelmät (kovalla kantokopalla). Parhaina ominaisuuksina pidän vaunuissa isot ilmakuvirenkaat (pääsee eteenpäin maastossa kuin maastossa), nää briot on tosi kevyet liikutella, säädettävä työntöaisa, sekä minä että mieheni saimme lykellä vaunuja kummankaan selkää satuttamatta ja heittoaisa oli kätevä, koska työntösuuntaa pystyy vauhdissa vaihtamaan, jos vaikka sattui aurinko paistamaan suoraan vaunuihin. Harmi vaan, et mun täytyy nää vaunut laittaa nyt myyntiin, kun kakkosella niitä ei tarvittu lainkaan, kun sillon mulla oli käytössä tuplat ja koska nyt on tulossa kaksoset, niin eihän niillä meillä sitten mitään tarvetta enää ole..

Tänään on neuvola! Jei! =) En malta millään odottaa!

Ja tänään tuli aamupalat ylös ekan kerran koko raskauden aikana ja viikkoja kohta jo 16. Jopas jotakin. :/

Pikaista paranemista rae! :hug:
 
hei:) pitkästä aikaa ajattelin taas kirjoittaa..:)

Eli tiistaina oli np-ultra, ja kaikki oli pikkuisella hyvin:) np-mitta oli 0,7 ja viikot vastasivat mitä pitikin, eli 12+4:) ja tosiaan kaikki oli hyvin, niin vähn helpottui nämä omat pelot:D Oli vielä oikein mukava naiskätilö, joka ultrasi.. ja ultrasi vielä mahanpäältä! Sitä vähän ihmettelin, kun edellisen aikaan ultrattiin alakautta.. ja Rae89 tais käydä edellisenä päivänä samassa paikassa, ja alakautta ultrasivat? Eli tosiaan reilusti vaihtelee nuo käytännöt saman talon sisällä, eli näköjään ultraajasta kiinni:)

Nyt on jotenkin alkanut kauheasti pelottamaan/jännittämään, kun pitäisi alkaa kertoa omille porukoille yms uutisesta:) Pelottaa enemmän kuin esikoisen kohdalla:D Pitäis kait vaan kerätä rohkeutta.. Oletteko muut jo kertoneet läheisille, sukulaisille...?:) Millaisia reaktioita tuli? Varsinkin jos joillain on nyt tulossa pikkukakkonen, (tai pienellä ikäerolla edelliseen) että miten suhtautuivat uutiseen?:)

Kivuista.. Itselläni on vieläkin välillä mahakipuja.. ja sitten on aina jotain pientä vihlaisua/paineen tunnetta alhaalla.. Lieköhän normaalia? Muilla ollut samanlaista? :S

Vaunuista. Me ostettiin esikoiselle Brion yhdistelmävaunut (en muista tarkemmin merkki.. ) Mutta itse ainakin olen ollut vaunuihin tyytyväinen.. ja tosiaan kun on melko isot pyörätkin, niin pääsee liikkumaan maastossa kuin maastossa:)

En muista mitä muuta piti kommentoida, eli seuraavaan kertaan..:)

-Heidi ja Pikkuinen 13+0:)
 
Heidik86 Niin siis siekii kävit Iisalmessa??? Miten on mahdollista, että siulta sitten ultrasivat mahan päältä, ihan epäreilua, en ala :/ Tosin olisko sillä sitten mitä eroa että miula oli ihan lääkäri joka ultras...Mutta silti...Voi v*ttu..Ihan epäreilua... Nooh, mutta pääasia että pikkuisella kaikki oli hyvin :heart:

Ja tuosta kertomisesta, ni meillä äitee heitti aika ritolat, mutta toipu sitten, isästä en edes tiedä ku ei sen kanssa asiasta ole puhuttu :LOL: Mutta tuon alkujärkytyksen jälkeen hyvin ovat olleet iloisia. Appivanhemmille kerrottiin kiireen kesken eivätkä oikein mitään asiaan sanoneet....Mutta perästä olen kuullut että hyvin onnellisen kuulosia hekin ovat =) Ja miehen sisko on innosta ihan pinkeä:)
 
SMSM Itsekin olen huomannut, että liikunta piristää mutta on se vaan niiiin hankala lähtee, jos on ihan naatti. Tänään päätin mennä pitkästä aikaa kuntosalille ja nyt koitan jatkaa säännöllisesti käyntejä siellä vaikka kuinka väsyttäis. Uskon kans liikunnan voimaan näissä asioissa mutta silti sitä toivois, että olis joku helpompi tapa :ashamed: Sä tunnut pitävän hiihtämisestä, se on kyllä tehokasta liikuntaa ja samalla saa ulkoilmaa.

Päpsy ja pikkunöösi 13+1
 
Mä oon nyt tänään ollu paljo pirteempi,kun käytiin kuopuksen kanssa puolen tunnin potkurilenkillä ja käytiin toinen reissu hakemassa postia,tosin postilaatikolle on vain muutama sata metriä.. Äsken join päiväkahvit lakritsijäätelön kanssa. Mä oon taas syöny jotain allergiaa mulle aiheuttavaa :/ kitalaki on kipee ja välillä korviin koskee ja palelee... ja silmiä kutittaa.. tuntuu,että musta on tän raskauden takia tullu tosi alleginen, nuorempana en ollut millekään allerginen :) Lääkäri eilen meinas että mun jatkuva nenän vuotaminen, kurkkukipu jne. ois allergiaa.. saa nähdä miten käy kun tulee kevät,kun silloin vasta alkaa urakalla tuo silmien kutina ym.

Oysin ultrasta. Mulle annettiin neuvolasta eilen ne paperit että varaan ajan rakenneultraan. Terkkari sano,että ultrien ois pitäny muuttua johonki toiseen paikkaan vuoden alusta, mutta ei oo vielä tehty sopimusta siitä ,että jatketaan saman mukaan kuin aiemminkin. Mulla on nyt viikkoja 15+5 ja kai reilun kuukauden päähän se rakenneultra-aika sitten tulee...

Mitähän sitä tekis tänään ruoaksi.. jospa tekis helppoa kinkkukiusausta... :)
 
Rae89 Harmittavaa, että olet saanut koulussa flunssan. Mutta ymmärrän myös luokkatovereitasi, koulusta (kuten ei monesti työstäkään) voi olla pois pelkän flunssan vuoksi. Kurssista ei paljon voi olla pois tai ei saa suoritettua kurssia jne. (koulumaailmassa työskennelleenä tiedän tämän). Riippuu tietenkin opinahjosta. Ja jos tauti on tullakseen se tulee - ei sitä voi vältellä, senhän voi saada vaikka kauppareissulla vaikkei ois yhtäkään flunssaista lähipiirissäkään (koska pöpöt elävät ovenkahvojen, ostoskärryjen yms. pinnoilla, joihin kipeä ihminen on kosketellut). Ainoa konsti vältellä sairastumista on jatkuva hyvä käsihygienia. Tätähän painotettiin myös possuflunssan aikaan.
En itsekään ole koskaan ollut pelkän flunssan takia pois koulusta/töistä tai sitten on pitänyt olla jo tosi kipee, jos oon ollu pois tai sitten kuume noussu (jota mulla ei yleensä juuri koskaan nouse). Työnantajatkaan ei välttämättä ymmärrä flunssan takia pois jääviä...
Mutta toivotaan, ettei flunssa iske pahemmin päälle.

kertomisesta meillä sukulaiset eivät tiedä vieläkään uudesta tulokkaasta - paitsi mun mummo (joka on mulle hirveen läheinen). Sisaruksille ei olla kerrottu (ei minun eikä miehen) eikä appivanhemmille, mun isä on kuollut ja äidin kanssa ei olla väleissä. Appivanhemmillekaan ei olla kerrottu yhdestäkään raskaudesta vasta kuin n. rv 18-19 tienoilla, syystä että heti on puhelinlangat kuumina ja sen tietää melkein samana päivänä sukulaiset Saksaa myöten - siitä pitää anoppi huolen :( . Ja minä kun en halua, että jos kerrottas alkuraskaudessa ja jotain sattuis niin siitäki toitotettais koko suvulle. Ei ollut kiva, kun oltiin naimisiin menossa kesällä 2002 ja kesällä 2001 kerrottiin asiasta anoppilassa (koska anoppi värkkäs meidän toista sataa kutsukorttia galligrafiatekstillä ja annettiin vuos aikaa tehä niitä, ettei ole kiire), niin eiköhän tää hyväkäs kertonu asian koko suvulle. Ja ku oli miehen mummon hautajaiset syyskuussa 2001, niin siellä tuli miehen sukulaiset (joita en silloin vielä ees tuntenu), et ens kesänä sit teidän häissä.... :kieh: , että mua sieppo silloin. Ja silloin päätettiin, ettei anopille ainakaan kerrota kovin aikasten - mies kyllä äitinsä kans tuntee... joten ei ole ollut vaikeeta pitää asiat salassa.... Kerran tuumaski, et heidän suvun naiset on juorusia... Onhan sillä tietty puolensakin - ei tarvi kertoo ku anoppilassa asia, joten tiedotus miehen sisaruksille ja muulle suvulle hoituu sitä kautta :LOL: .

päpsy79 Hankalaa se oli ennen mullekki ja mieski kovasti on koettanu ehdottaa mulle vaikka mitä urheilumuotoa, et sais mut liikkuun (hän itse juoksee kilpaa ja suunnistaa kilpaa myös). Mut aina keksin verukkeita... Aikoinaan koululiikunta sai tapettua mun urheiluhalut :ashamed: . Mut sit otin itteä niskasta kii ja kävin hiihtään viime keväänä, varmaan olin viimeksi hiihtäny yläasteella (no muutaman kerran sen jälkeen olen 2000- luvulla suksilla käynyt). Kannustin tähän oli myös se, että piti saada kiloja pois ja kun ne rupes kariseen niin innostuin entisestään hiihdosta. Ja nyt siitä on tullu mun lempiurheilulaji pyöräilyn ohella (mies osti mulle uuden pyöränkin äitienpäivälahjaksi, kun lupasin pyöräillä kesän työmatkat 45 km ja pyöräilin myös :LOL: - ei sisu anna periksi jos jotain lupaa... tai saa kuulla naljailuja - no ei vaitiskaa, mutta sitä riskiä en ottanu). Mutta tuosta ulkoilmasta saa niin paljon virtaa, kun ennen vietin suurimman osan päivästä sisällä...
pauliina82 potkukelkkailukinhan on tosi hyvää liikuntaa ja saa samalla raitista ilmaa. Nykyään monessa paikkaa vaan vaikea sitä harrastaa, kun laittavat joka paikkaan soraa/hiekkaa.
OYS:in ultrista käsitettiin miehen kans, et lopettavat ultraamiset kokonaan (Audin Tekaylta kysyttiin), en tiiä sitten ymmärrettiinkö oikein. Mutta kysymällähän se selviää. Tuumasivat vaan siellä ultrassa hoitajan kans, et moni kunta on tehnyt sopimuksen Oulun Terveystalon kanssa.
 
SMSM Juu, mulla saa kans nuo sykerajat asetettua mittariin. En ole oikeastaan käyttänyt niitä ja hälytin on pois päältä kun se ryhmäliikuntatunneilla on ärsyttävää jos se piippaa jatkuvasti. Mutta juoksulenkeille tuo on kyllä tosi hyvä idea!

Rae89 Täälläkin on flunssa! Hyvä työntekijä (tai opiskelija) sairastaa viikonloppuisin. ;) Ehdin jo lähtee kotoa aamulla kun aloin aamuruuhkassa seistessäni miettimään, että ois kyllä pitänyt jäädä kotiin sairastaan. Pikaista paranemista sinne!

Marta Pitääpäs käydä hakeen noita neulomisohjeita netistä - jos sais vaikka jotain räpellettyä aikaiseksi. Onhan tässä vielä melkein 6 kk aikaa harjoitella!

Nyt hakeen ISO kahvikuppi!



 

Yhteistyössä