Hyvää loppiaisen jälkeistä elämää. Nyt se on sitten todettava, että joulu on jälleen kerran ohi. Ensi joulua odotellessa. Se on jännä, miten joulua odottaa ja laittaa ja sit se on ohi aina yhtä nopeasti.
Tsemppiä vuoteluiden kanssa painiskeleville! Minullahan oli sitä verivuotoa lähes tauotta 4-5 viikkoa, en edes kunnolla muista. Todella stressaavaa aikaa, vaikka minullakin vuoto oli vähäistä (pikkuhousunsuojalla pärjäsi) eikä minkäänlaisia kipuja ilmaantunut. Minulla lääkäri epäili istukan sijaitsevan osittain kohdunsuulla, jolloin istukan alta pääsee veri tihkumaan koko ajan ulos. Lääkäri myös meinasi, että vuoto loppuu, kun istukka nousee kohdun kasvaessa ja niin tapahtuikin. Rv 10 vuoto loppui kuin seinään eikä ole enää jatkunut. Useammat lääkärit (kyllä, ramppasin vaikka kenen luona paniikissa) sanoivat niukan vuotelun olevan ihan normaalia, kun pieniä verisuonia katkeilee ja nirhautuu kohdun kasvaessa. Toisilla kuulemma vuotaa koko raskausajan vähäisesti eikä siitä ole mitään haittaa. Jos se vuoto siis ei lisäänny huomattavasti lyhyessä ajassa eikä tule mitään kipuja, kaikki on hyvin todennäköisesti hyvin!
Ihanaa kuitenkin, että
Brooke, sinäkin pääset pian neuvolaan kuulemaan sydänääniä, niin helpottaa stressi.
Hertta_g: Minulla myös vasta nyt/nyt jo alkanut tämä vessassa ramppaaminen. Alkuraskaudesta en huomannut mitään eroa vessakäyntien määrässä, mutta nyt heräilen yöllä monta kertaa vessaan. Se on todella raivostuttavaa, koska tottakai muutaman tunnin välein heräily vaikuttaa unen laatuun. Olen nyt yrittänyt välttää illalla juomasta kauheasti ja siitä onkin ollut apua. Valitettavasti kuitenkin olen niinä aamuina huonovointinen, kun olen illalla jättänyt juomisen vähemmälle. Joten olen mennyt ojasta allikkoon. Itse luulen, että sikiö remuaa nyt rakon lähellä ja siitä tuo ramppaaminen. Toivottavasti tilanne muuttuu paremmaksi eikä enää pahene
Kuurupiilo: Minä olen joutunut taistelemaan myös tuon huonon omantunnon kanssa. Työkaverini sai loppuvuodesta keskenmenon ja hänelläkin olisi ollut la heinäkuussa. Hän ei tiedä minun raskaudestani, mutta tokihan asia hänelle nyt alkuvuodesta selviää. Tunnen todella suurta huonoa omaatuntoa siitä, että hänen lapsensa lopetti kehittymisen ja minun jatkaa kasvua. Lomani loppuu huomenna ja menen maanantaina töihin. En tiedä yhtään, miten minun pitäisi työkaveri kohdata, vaikka järjellä tiedostan, ettei hänen keskenmenonsa ole minun syytäni. Nämä ajatukset kuitenkin vaivaavat, vaikka miten yrittäisi järkeillä.
Oletteko kukaan ajatelleet vielä haluaisitteko mahdollisesti harrastaa jotakin lapsennen kanssa? Minä katselin neuvolan seiniltä perhekerhojen kokoontumisaikoja ja -paikkoja. Luulen, että aluksi halutaan olla ihan kotona ja tutustua uuteen tulokkaaseen. Esikoista kun odotellaan, niin kaikki tulee olemaan ihan uutta. Mies aikoo jäädä kesälomalle vauvan syntymästä ja varmaankin siitä vielä perään pitää isyysvapaat. Kuitenkin kun mies palaa töihin, haluan minäkin lähteä muiden aikuisten seuraan. Tuollainen kerho vois olla sitten ihan mukava. Täytyy tosin toivoa, että siellä ihmiset osaisivat keskustella muustakin kuin vauvoistaan ja niiden kehityksestä. Koska vaikka vauva varmasti täyttääkin suuren osan elämästä, haluaisin keskustella aikuisten kanssa muustakin elämästä.
Olemme miettineet myös
vauvauintiin menoa. Onko teillä kenelläkään kokemusta siitä? Entäs
vauvamuskarista? Vauva itsehän ei varmasti mitään suuria harrastuksia kaipaa, mutta minä olen sellainen, että jos jumiudun kotiin, seinät kaatuvat päälleni. Kaipaan elämään muutakin tohinaa ja uskon, että jonkinlaiset harrastukset virittävät myös vauvan aivoja.
sopaka & mutkula 13+3