HEINÄKUISET 2008, OSA 2 (marraskuu)

Ensikertalainen meillä ei ainakaan terkka tee mitään gyniksenhommia. Lääkäri ne aina tekee.
Kultatiuku kyllä mä ainaki ihan huoletta värjäilen hiuksia. Ei kai siitä mitään haittaa voi olla?!
Omassa olossa ei mitään ihmeitä. Edelleen väsyttää ja välillä ällöttää. Torstaina ois sit eka neuvola. Hassua taas alkaa käymään neuvolassa! :D
Jos lähtis viemään likkaa päikkäreille ja menis itekki pötköttään. :wave:
 
Ensikertalainen, kyllä meilläkin neuvolassa se on lääkäri joka aina tutkii kohdunsuun tilanteet ja tekee sisätutkimukset. Terkka ei ronkkimaan käy..

Kultatiuku, kyllä mäkin olen värjännyt hiuksia myös raskausaikana, jotkut sitä silti vältteleekin. Kampaajalle on ainakin hyvä sanoa että olet raskaana, koska hiukset saattaakin käyttäytyä eritavalla raskausaikana. Monilla väri ottaa herkemmin, tai sit se ei ota hiukseen millään. Vaikea sanoa kuinka juuri sun hiukset käyttäytyy..

Itsekin aattelin kyllä tässä kaupasta hakee värin, kunhan tämä ellotus alkaa helpottaa. Hajuaisti käy sen verran herkillä, ettei nyt taitais onnistua.. Eilen jo yökin kun kuopus pissasi vessan lattialle ja sitä pesin. Ja mukamas vessa haisee pissalle ihan kamalasti, vaikka pesen sitä useemmankin kerran viikossa! Ja sekös oksettaa..

Ja taasen tervetuloa uusille mukaan, toivotaankin nyt erityisen kovasti, ettei enää kukaan putoa pois!! :wave:

Räpätäti+papu rv6+1 edelleen..
 
Hei kaikille!
Täälläkin on ollut rusehtavaa vuotoa eilisestä asti. Tänään sitte muuttui jo verisemäksi. Soittelin neuvolaan, th käski seurata vuotoa pari päivää, jos lisääntyy, sitten päivystykseen. Ja loppuviikosta varmaan sitten ultrataan, jos on aihetta. Pitäkäähän peukkuja, että pysyisi mukana tämä pieni alku! :'(
 
Ensiksi tervetuloa uusille!! :wave:

Hiusten värjäämisestä: Ihan huoleti voi tukkaansa värjätä. Eihän se väri päänahan läpi minnekkään imeydy :D Ja jos nuo väriaineet olisi jotenkin vaarallisia sikiölle, niin eihän raskaana olevat kampaajat voisi olla töissä ollenkaan. Sama pätee ripsiin ja kulmiin.

Ihanaa lukea ultrakuulumista. Itse tässä juuri pohdin alanko soittelemaan ja kyselemään hintoja ks. toimitukseen. Mieli kyllä tekisi, mutta kun tuo lompakko näyttää aika tyhjältä =)

Pahaolo jatkuu :/ ja väsymys, mutta kyllä tämän kestää hyvän asian puolesta.

Noomi ja Nasu 7+0
 
Ok, eiköhän se sitten täällä mene samalla lailla, todennäköisesti. Ja ehkä mä sitten uskaltaudun tälle tutulle hoitajalle.

Mikä se kohdunpohjan korkeuden mittaus on? Mun täytyy kysellä kaikkee tällästä etukäteen kun olen niin kova jännittämään tälläisiä tilanteita.

Mitä te olette mieltä matkustamisesta raskauden aikana? Tarkoitan siis pitempiä kaukomatkoja viimeisellä kolmanneksella?
 
Toukomamma toivon :heart: että pikkanen pysyy matkassa. Tosi ikäviä nuo vuodot..mutta on monia jolla on vuotanut ja silti on raskaus jatkunut normaalisti.Mie itekki sellanen.Vuosin esikostakin ja itkin itteni ihan väsyksiin kun olin varma että kesken menee. Mutta tuossa se jaloissa pyörii nytkin.:) Pidän peukkuja teille sinne. Ja voima :hug: lähtee täältä myös!
 
Toukomami Pidän peukkuja että vuoto rauhoittuisi!!! Minä olen vuotanut ruskeaa tiputteluvuotoa 1.5 viikkoa, nyt alkaa helpottamaan. Viime torstaina hulahti oikein kunnolla veristä vuotoa ja kävin pe ultrassa jossa vauvoilla oli kaikki toistaiseksi hyvin.

Alkuperäinen kirjoittaja Ensikertalainen:
Ok, eiköhän se sitten täällä mene samalla lailla, todennäköisesti. Ja ehkä mä sitten uskaltaudun tälle tutulle hoitajalle.

Mikä se kohdunpohjan korkeuden mittaus on? Mun täytyy kysellä kaikkee tällästä etukäteen kun olen niin kova jännittämään tälläisiä tilanteita.

Mitä te olette mieltä matkustamisesta raskauden aikana? Tarkoitan siis pitempiä kaukomatkoja viimeisellä kolmanneksella?
Ensi kertalainen Jos neuvolan TH tekee teillä myös sisätutkimuksia, niin voit varmasti ekan käyntikerran jälkeen pyytää toista henkilöä tekemään ne. Se on aivan ymmärrettävä pyyntö, en minäkään haluaisin että naapurin tsekkaa onko kohdunsuu kiinni...Kohdunpohjan korkeus (eli SF-mitta) mitataan ihan "käsipelillä" vatsan päältä. Eli terkka ottaa mittanauhan ja asettaa mitan alkupään häpyluun kohdalle ja tunnustelee käsin että missä kohdun pohja on ja asettaa mitan toisen päähän sinne. Tätä mittausta aletaan tekemään vasta joskus raskauden puolivälissä saakka, kun kohtu selvästi suurentunut ja tullut ulos lantiosta. Terkka kuitenkin kokeilee kohdun kokoa joka käynnillä käsin vatsan päältä tunnustellen, mutta itse senttimetrilukemia aletaan kirjaamaan sitten myöhemmin. Itse en lähtisi kaukomatkalle viimeisellä kolmanneksella. Lentokoneeseen pääsee viikkoon 36 saakka, mutta ei olisi kiva hikoilla esim. Thaimaassa viikolla 32 ja saada mahdollisesti vaikkapa ruokamyrkytys. Mutta tietenkin jos vointi hyvä ja on mahdollisuus päästä LÄNSImaalaiseen sairaalaan, reissuun voi lähteä. Tämä siis ihan minun mielipide.

 
Varovasti tänne kurkkaan, sain tänään selkeän haamun tikuun ja sitä on täs odotettu noin 1v8kk. Toivottavasti vahvistuu ja pääsen tänne ihan kokonaan. En tiedä vielä, menisikö LA heinäkuun loppuun vai elokuun alkuun. Piti vaan tulla tänne vähän tunnustelemaan maaperää.

Nyt pidämme tuosta haamuplussasta kiinni ja toivotaan, että pikkukuutonen pääsisi vihdoinkin kotiin :heart:
 
Ruttukurtulle suuri sympatiahali :hug: Tosi kurjaa et näin monel on keskeytyny. Toukomammalle toivoa ja onnea! Jospa se vuoto siitä lakkaisi, toivotaan niin!

Ammatista on kyselty...Mulla vielä opinnot kesken, ovat ollet jo aika kauan ku tässä oon vaa ollu raskaana tai imettäny :D Mut nyt pitäis sitte valmistua kesäkuun loppuun mennessä...Tässä tilassa...Kiva muutenki yrittää suorittaa rästitenttejä/tehtäviä ku lapset on kotona. Mutta BBA tradenomi minust pitäis sitte tulla.

Tukan värjäyksestä: Oon aina värjänny odottaessa, ei siinä munkaan mielestä pitäis olla mitään vaaraa sikiölle =)

Masun kasvusta Oon aika turvoksissa varsinki iltasin ja mulla masu myös alkaa jo ylhäältä...Näyttää et oisin seitsemännellä kuulla tai jotain.. :LOL: Kiloista: Mulla tuli esikoisesta n 15kg, lähtöpaino oli silloin 55kg. Toisesta ja kolmannesta painoin alussa vähemmän, n52kg ja painoa tullu aina suunnillee saman verran. Hyvin oon aina saanu kilot pois; lopputarkastuksessa oon ollu lähtöpainossa tai jopa vähän alle :) Saa nähä kuinka nyt sitten käy.

Omaa napaa: maanantaina se pahoinvointi sitten alkoi, tosin aika lievänä vielä. Kuvottaa ja velloo. Tänää aamulla jäi sitten kahvikin pois ja tuoremehua tilalle. Toistaseks oon saanu kyl syötyä mut katotaa mikskä tää yltyy..

Nyt mentävä, muksut huutaa... Tarrasukkia kaikille!!

Neleka rv 5+4
 
RouvaSumppisuu
Poistin sinut Ruttukurttu :'( , ehkä pieni toivo kuitenkin elää, että olisikin ollut väärä hälytys?

Toukomammalle pidän peukut ja varpaatkin pystyssä, jotta vuoto lakkaisi.

Onnittelut uusille plussanneille ja ultrasta hyviä uutisia saaneille :flower: ! Ihanaa lukea tällaisia uutisia, lisää vaan...

Lumi-Marjaa en vielä uskaltanut listalle lisätä, mutta eiköhän se haamu siitä parissa päivässä vahvistu niin palataan asiaan =) .

(.) Ainakin iltaisin masu on kivan turvoksissa...tänään on etonut lähes koko päivän ja väsyttää ihan hirveästi. Soitin neuvolaankin tänään ja sain ajan jo ensi viikolle.

Sumppis & Lillis rv. 6+5
 
Nytpä minäkin tänne uskaltaudun avautumaan. Kävimme äsken ultrassa ja kaikki näytti olevan kunnossa. Mittausten mukaan 7+0, mutta laskujen mukaan 7+5. Lekuri sanoi johtuvan e-pillereistä, en kyllä ole käyttäny enää vuosiin
=) vaan laastarin lopetin heinäkuussa. LKS olis se meidän paikka. Iltasin olen superturvoksissa ja pahoinvointia on koko ajan vähän. Olen vammaistyön lähihoitaja, työskentelen monivammaisten lasten kanssa. Täytynee alkaa kyselemään ergonomisia työasentoja, kun vatsa kasvaa.

pörrö & ent. pippuri (0,93 cm isoa pippuria ei varmaan ole olemassakaan) ;)
 
Heipsan!!!

Olipas tullu pitkät pätkät juttua :D

Toukomammalle iso :hug: ja täälä myös peukut pystys,et vuoto on vaaratonta ja loppuu hetimmiten!

Aamu Tää on sitte vaan mun henk.kohtanen miekipide:mut mä kyllä rupiaisin popsimaan rautaa,jos hemppa noin alhaalla.Kuitenki siinä menee oma aikansa ennen ku nousee...Mä rupesin viime raskaudesta syömään heti ku rupes vähki laskemaan ja silti putos lähelle 100...

KultatiukuMun sisko on parturi-kampaaja ja siltä ku oon asiasta kysyny nii nii sanoi,et ihan huoletta saa värjäillä niin hiuksia ku kulmia/ripsiä.Ainut vaan just se et väri voi käyttäytyä erilailla ku normaalisti.Ja ilmoita toki asiasta parturille...

EnsikertalainenMeillä myös lääkäri tekee noi sisätutkimukset.Ja toi sf-mitta meillä mitataan ihan ekasta kerrasta lähtien.Siis sillon jo otetaan oikee mittanauhalla lukemat.Mut ei siis tunnu missää...Mä myös ihan kauhia ihminen jännittämään ja olin ihan paniikis just nois ekois neuvolois ja lääkärineuvolas :D Kamalaa miten kaikkea pitääkään niin jännätä :LOL:

SatukaOlipas ihana lukea noin kivoja ultra uutisia :D ihana kuulla et siellä masus on kaikki hyvin :heart:

Ammateista ollu puhetta niin mä oon lähihoitaja,lapsiin ja nuoriin suuntautunu.Oon ollu nyt vajaa 4vuotta ryhmikses töis,lastenhoitajana ja sinne taidan palatakki tossa tammikuun alussa.

Omma napaa tähän loppuun,elikkäs mun olo on mitä mahtavin,ei mitään ällötystä :D tosin umkmetus on astunu kuvioihin...oon sitte syöny urakalla ja laskuun valion luumurusina keittoa ja hyvin auttaa :LOL: Väsymys vaivaa sillon tällön...Sanoin isännykselle,et tulis sitte kaikki oireet nyt ku oon vielä kotona,varmana iskee sitte ku töihin pitää jaksaa :/
Kovasti tekis mieli jokaselle jo kertoa,mut ei ihan vielä.Suurelle osalle isännyksen puolelta kerrotaan parin viikon päästä ku mennään viikoksi leville.Sielä ku ei oikee pysty pitään salas.

ai niin ja muumiskamun mielestä myös kiva kesää vasten kasvattaa masua,meillä esikko tammikuus syntyny.Sillon oli niin tuskaa toppautua pihalle...mut tosiaan hieman sit kuitenki arveluttaa noi ihanat helteet...pienoiseen turvotukseen saa varmaan varautua :LOL:

Eipäs muuta... Nasuliini ja nemo5+2
 
Heips!

ruttukurtulle iso hali ja muillekin hali jotka sitä nyt todella kaipaavat :hug: :hug:
onnittelut uusille plussanneille ja tervetuloa joukkoon. :heart:

ammateista on ollut puhetta..oon viimeksi ollut töissä -01 päiväkodissa avustaja ja siittä lähtien kotona lasten kanssa..-02,-03,-04,-06 mutta kävin tekemässää kesäloma sijaisuuden iss:llä kesällä 05 kun olen sitä joskus nuorempana tehnyt mutta sitäkään ammattia en voi harjottaa kerta minulla nuorimman synnytyksessä puhkesi harvinainen ihottuma jota on vaan muutamalla suomalaisista..

värjäyksestä en tiiä,mutta raitoja kävin ottamassa kampaamossa keväällä 06 ollessani noin 6-7kk raskana ja kampaaja silloin sanoi sen olevan ok.

Kävin tossa kelan sivuilla katsomassa ja laskemassa niin me taidetaan saada vielä se vanha pakkaus mikä on nyt jaossa ja musta se on niin poika voittoinen pakkaus :/

ultrasta..meillä on 10.12 ensimmäinen ultra :heart: :heart:
mahankasvatuksesta,meillä mies sanoi että mulla näkyy maha selvästi jo :eek:
apua jos sillä onkin jussina se laskettu aika.. :whistle:
no mutta kuitenkin meillä tullaan taas käynnistämään tämäkin raskaus ennen laskettua aikaa,sen jo tiedänkin.. ;)

toivottavasti tästä kesästä ei tuu niin helteinen kun kesä 03 oli..
siis mähän olin kun rantapallo ja nilkat eikä mitkään taipunu kun ne oli niin ihanna turvoksissa että sain liikkua ilman kenkiä,mutta onnesta oli kesä.
kesä 06 meidän neiti toi helteet mukanaan kun syntyi.. :heart: :heart:
meillä kun on nuo kaksi muuta syntyny joulu ja tammikuussa ni se oli hirveetä aikaa..pojasta kaatusin autotallin ovien edessä mahalleni,mutta ei kukaan ollu huolissaan vauvasta vaan mun nilkasta joka turpos ja taittu siin samalla.. :eek:

no mutta oon tässä jo miettinyt kun toisaalta tekis jo niin kamalasti mieli hankkia kaikenlaista kerta ne tuli hukattua nuorimman kasvettua ylitte paitsi pinnis ja emmaljungan scotterit (mutta niihinhän ei voi vaavia laittaa..)niin uskaltaiskohan sitä ruveta tsiikailemaan pikkuhiljaa vai vartoiskohan sitä vielä muutaman viikon :D :D ??

ei vaan nuorin heräs,gotta go :wave: :wave:

tuire ja mini 8+6 (9+4) :heart: :heart:
 
Onnittelut myös täältä uusille plussanneille ja kaikille keskenmenon kokeneille iso :hug: . Nopeaa tärppiä seuraaviin kierroksiin!

Täällä pahaolo alkaa vähitellen helpottaa :) . Edelleen se saattaa iskeä mihin vuorokauden aikaan tahansa (viime yönä kakkosta pissalle viedessä...), mutta pahin kärki on pois. edelleenkään mikään makea ei maistu, jugurtti on ainut. Toisaalta hirveä nälkä vaivaa koko ajan. Pitäisi yrittää keksiä jotain täyttävää ja vähäkalorista, koska viimeksi sokerit nousi, mutta ei päässyt pahaksi. Molemmissa edellisissä raskauksissa on tullut +20 kg ja se on ollut aivan liikaa. Tosin molemmilla kerroilla olen päässyt tajkaisin omiin mittoihini aika nopsaan. Tosin mulla on molemmat maitoallergikoja, joten sekin on saattanut asiaa auttaa, kun niitä imetti. Kaikessa hyvässä kun tuntuu olevan maitoproteiineja :LOL: .

Väsymys on edelleen kaameaa, enkä muista milloin se viimeksi helpotti. Muistaako kukaan muu?

Narya rv 8+0
 
Moiks!
Minä siirryn myös kuumeilijoista tälle puolelle. Viikoja nyt laskujeni mukaan 6+5. Eka neuvola on vasta joskus kolmen viikon päästä. Pahaolo alkoi viime viikolla ja viikonloppu oli ihan kamala. Voin syödä pitsaa, hampurilaisia ja ransakalaisia, mutta kaikki perusruoat ällöttää... kummallista. Aamulla pystyn väkisin syömään jugurtin ja mandariinin, kahvi ällöttää samoin leipä. Töissä on tuskallista olla. Onneksi on oma huone niin voi vetää välillä oven vaan kiinni ja potea rauhassa.
 
Hello!Vieläkö tänne"heinäkuun höperöiden"sekaan mahtuu yksi uusi odottaja?Mulla viikkoja 6+5(omien laskujeni mukaan),neuvolaan pääsen vasta ens viikolla.Ekan ultrankin sain varattua tänään.Toivoin saavani ennen joulua jotain tietoa mahan uudesta asukkaasta,mutta hoitajan mielestä se olisi liian aikaista.Niinpä piipahdan ultrassa vasta joulun jälkeen.Kenellekkään ei meinaa uskaltaa kertoa vielä vauvauutisia,koska raskaus on niin alussa.Äitiä&siskoa oli kyllä pakko infota.Täytyyhän sitä päästä joltain neuvoja kyselemään&höpöttelemään fiiliksistä.Miehet ei vissii jaksa kuunnella vauva-hehkutuksia 24/7,hihhih.Mä oon ekaa kertaa raskaana ja olo on ollu alusta asti tosi hyvä!En ole oksentanu,ei vuotoja jne.Välillä tuntuukin,että kuvittelen koko raskauden,koska mulla ei oo mitään oireita.Ainoa"ongelma"taitaa olla rasvaisen ruoan himo!Ennen raskautta söin kevyesti eikä kroppa kestäny ollenkaan rasvaisia safkoja.Nyt tilanne aivan päinvastoin eli kotiruoka ei maistu,mutta ranskalaiset,pizza jne sitäkin paremmin!Onnex huomasin,että muillakin näyttää olevan samanlaisia"kilojen keräämis-ongelmia"... :)
 
Sus soo
Hei!

Keskeyttäneille :hug: Ja epäselvyydessä oleville myös tsemppiä!

Tervetuloa myös uusille, tosin itsekin täällä uusi... Oikeestaan kukahan meistä heinäkuisista olisi sitten oikein vanha, koska kaikilla meillähän on raskaudet vielä niin alussa :)

HUONOVOINTISUUDESTA piti mun tässä kysäistä, mutta muutama olikin ehtinyt just siitä kertoakin. Eli onko meissä montaakaan sellaista, joilla ei ole oikeastaan mitään raskausoireita? Mulla ei oikeastaan ole muuta kuin pientä haukottelua päivän mittaan, ei muuta. Kahden edellisen hyvin menneen raskauden tässä vaiheessa olen ollut ihan rättiväsynyt ja voinut erittäin pahoin. Ja nyt ei vielä mitään ...*odottaa oireita*...

Olen käynyt yksityisellä alkuraskauden ultrassa edellisten raskauksien aikana. Nyt en ole vielä niin päättänyt. Jotenkin pelottaa varata aikaa, kun on kokemuksia siitäkin että siellä löydetään alkuun lähtenyt kaveri, jolla ei kuitenkaan enää sydän syki... Kyllä mä taidan tosissani olla raskaana, kun ajatukset pyörii näissä kauhukuvissa.

Oikeastaan mun ainut ja ensimmäinen kunnon raskausoire oli (ennen kun edes epäilin olevani raskaana) että mua alkoi anoppi hermostuttaa. Joka raskaudessa mulla on ollut hyvin lyhyt pinna anoppia kohtaan. Mies sitä tuossa naureskelikin ja totesi, että kyllä sitä varmaan raskaana ollaan kun jo pelkkä anopin näkeminen hermostuttaa... Varmaan anoppikin ymmärtää, sillä onhan se mua katsellut jo muutaman raskauden ajan...

KILOISTA: Mulle on tullut aina raskauden aikana jotain 16kg painoa. Normaalipainoinen (55kg) pituuteeni nähden olen, joten melkoinen pallo olen ollut loppuraskaudessa. Sitä painoa tulee vaan jostain. En mielestäni syö epänormaalisti ja turvotustakaan ei ole ollut. Kilot on lähtenyt kolmessa kuukaudessa, joten en kanna huolta noista kilojen kerääntymisistä.

Mutta nyt yöunille. Aamulla taas lähdettävä töihin.

Sussoo 6+5
 
Ensikertalainen: Mie kans meen Lks:n sit kun ja jos se aika koittaa... Täällä ainakin on ollu silleen et neuvolatäti ainoastaan punnitsee ja mittailee verenpaineet ja hemoglobinin, kuuntelee sydänäänet ja sit ottaa sen sf mitan josta jo joku infosikin. Gynegolokiset tutkimukset tekee ainoastaan lääkäri. Meän neuvolassa ainakin on alueittain nuo neuvolatädit, mut luulisin kyllä et halutessaan saa vaihtaa. Jos susta tuntuu epämukavalle puhua aroistakin asiosta tälle neuvolatädille niin ehottomasti kannattaa siellä käydä kysymässä sitä toista tätiä. Ite ainakin vaihtaisin jo ennen ekaa neuvolakäyntiä niin vaihto menis kivuttomammin. Aivan omien fiilisten mukaan kannattaa mennä. Ite ainakin viime raskaudessa näin loppuajasta neuvolantätiä melkeinpä enemmän kun omaa äitiä joten kemioiden ainakin toivoo silloin käyvän yksiin =)

Pörrö: Siekin oot ilmeisesti lähettyviltä kun Lks:n meet synnyttään. Sit meitä on ainakin kolme jotka voi siellä olla yhtäaikaa =)

Narya: Mulla tais helpottaa rv 10 tienoilla viimeksi väsymys. Nyt tuntuu et alkaa jo pahin väsymys väistymään, mut tiiäppä tuosta... Kaikillahan nää raskaudet on niin yksilöllisiä

mymmy myy: Tän vuoden pakkaus oli musta ihan kiva. Ite sain tolta esikolta vielä viimevuoden pakkauksen joka todellakin oli poikavoittoinen kun kaikki tumppuja myöten oli sinisiä. Ja tän vuoden pakkaus on mun mielestä huomattavasti laadukkaampi kuin se minkä mie sain. Saas nähä mimmonen tulee olemaan. Ite sitä tuskin otan kun on esikolta jääny nuo ihan hyväkuntoisena kaikki.

Mulla on vähän ongelma nyt herkkujen syönnin kanssa. Samantien kun kuulin et saan sen sokerimittarin jo ekalla neuvolakäynnillä niin mulla on tullu ihan kyltymätön herkkunälkä. Jotenkin tuntuu et elän kuin viimeistä päivää tän asian kanssa. Tiedän kyllä et osaan olla tosi kurinalainen sit sen mittarin kanssa ja siksi varmaan nyt tuntuukin et "pitää vielä kun voi".
Se syöminen (jopa tavallisen ruoan kanssa) "loppuu" sitten viimeistään viimeisellä kolmanneksella. Viimeksi loppu raskaudesta ei kestänyt enää syödä oikeastaan muuta kun salattia, kasviksia ja lihaa. No täytyy yrittää taistella herkkuhimoa vastaan ja kohtahan se mittari täällä taas piippailee niin silloin se viimeistään loppuu =)

Kojo ja möykkis rv ?
 
Minun käsityksen mukaan me voitas saada uus beigevoittoinen äippäpakkaus tai sitten vieläkin uudempi, ko taas edellinen oli tosiaan sinivoittoinen. En kyllä tytölle olis pukenu sitä "kirahvitoppapukua" mikä sen mukana tuli.

Jee, meitä on jo kolme samoilla nurkilla.

Vieläkin ihan epätodellinen olo, vaikka päivällä näkyi niiin terhakka pienenpieni sydän.

Hyvää yötä.

Pörrö ja 7+0 tai jotain
 
töissä... yövuorossa. tänään ja huomenna. seuraavassa listassa 2 yötä. sen jälkeen loppuu mulla yövuorot, jes! listan tekijälle + yökkökaverille oon kertonut raskaudesta, töissä siis.

mullakaan ei ole mitään oireita raskaudesta. edellisissä on ollu armoton väsymys alkuraskaudessa. nyt sitä ei pahemmin ole.

kiloista niin ekan kanssa tuli 15kg (54 --> 69) mutta nyt alkupaino enempi niin taitaa mennä 70kg rikki, varsinkin kun toi kuntoileminen on menny joka päivä --> en ollenkaan :(

äippäpakkausta en ota. meillä 2005 pakkaus + muutenkin vaatteita yllinkyllin niin uudelle ei tarvetta.

huomenna tosiaan alkuraskauden ultra! :heart:

nojoo mutta palaanpa tästä töitä tekemään...

korvapuusti + pikkupulla rv 7+4
 
elämä pitänyt kiireisenä...
täällä ollaan taas kuitenkin ja kaveri pysynyt kyydissä mukana
=)

Ammateista : olen ammatiltani röntgenhoitaja.
Viime viikolla, jouduin jo kertomaan töissä raskaudesta ja työtehtäviä rajoitettiin. Tylsää... ja nyt mun terveydentilastani on tullut kaikkien omaisuutta !!! huoh...

Ammatin hyvänä puolena sain jo eilen kurakata masuasukkia !!!
Semmonen kärpäsen kakan kokoinenhan se on, mutta kuulemma ihan normaalisti alkanut raskaus. Ja sain kuviakin.

Laskuri antaa lasketuksi ajaksi 25.7, eka neuvola on 20.12 vasta. Ultra joskus tammikuun alussa.
 
Heipat!

Tervetuloa taas uusille!

Täällä alkoi aamu mahanesteiden yrjöämisellä, ja sitä tehden olotila onkin sitten aika yöks..

Enkä taida nyt jaksaa tässä koneellakaan istuksia, joten pitkälleni käy tie..

Parempaa päivää muille!

Räpätäti +papu rv6+2
 
Kaunista päivää!

Olin koirien kanssa lenkillä, aivan upea "syksyinen" ilma, vaikka talvi pitäsi kait olla?

Tänä aamuna huomasin tissien kasvaneen, tai oikeestaan toisen, vasen ei kohta sovi näihin vanhoihin liiveihin mutta oikeella ois vielä tilaa :LOL:

Kattelin jo jotain hosuja mitkä ois kuminauhalla vyötäröstä kun farkut tekee olon tosi tukalaksi kun maha on turvonnu josnkin verran.

Nälkää ei edelleenkään ole, mun päivän syömiset koostuu tätä nykyä periaatteesta vedestä, mehusta ja muutamasta hassusta leivästä.
Ei ole oikeen enää semmosta ruuan nälkää :eek:
Eikä herkutkaan maistu.

Oireitakaan mulla ei ole kun joku niistä kysyi, mahaa joskus nipistää ja nyt tietty nyt tissit kasvaa(niinku ei olis ennetään jo tarpeeksi isot E 80 ) mutta ukko tykkää kun ne kasvaa :whistle:

Tikkis 5+2

Niin tuli mileen että kasvot kuivaa kauheesti ja niitä kutittaa sit tietty, normaalisti mulla on hiukan rasvanen iho mutta nyt kaukana siitä.
 

Yhteistyössä