Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

  • Tykkää
Reactions: likka90
Darni siis ootko sä tehny nuo 3 testiä tänään? :eek:
Mulla nimittäin viimeeksi meni noilla samoilla testeillä ovis ohi ihan kokonaan, yhdessä testissä viiva oli "melkein plussa" mutta joskus olen samanlaisella testillä saanut sen kirkuvan punaisen viivan ja odotin sitä - jäi tulematta. Ovis silti tapahtui.
Kyttäilen nimittäin juuri nyt noilla samaisilla testeillä ovulaatiota, kivut alkaa olla sitä luokkaa ja folli oli 20mm että pitäs oviksen kohta olla, mutta testit haaleita. Ja en millään jaksas pidättää sitä 4h, huhh.
Mutta nyt siis aion tehdä aamulla ja illalla testit, jos saan oviksen paremmin kiinni.(y)

Niin siis eikö tuo viimeinen/alin testi ole jo aika pitkälti plussa? En ole noin vahvaa viivaa saanut näihin testeihin kertaakaan.
 
Mä olen noita samoja ovistestejä käyttänyt ja mun ovisplussa on ollut aina tummempi kuin kontrolliviiva. Ja tärkeintä on ollut sen testin ajoittaminen ettei ole juuri juonut yhtään mitään eikä ole aamun eka pissa. Sillain olen saanut tummemman viivan. Ei tarvinnut kuin mukillinen aamukahvia litkiä niin vaikutti mulla ainakin testiin.. Vaikka olisi ollut 4h pissaamatta.
Kaikilla ei tietenkään mene samanlailla mut tuo on mun kropalla toiminut.
Toivottavasti on se kierto mistä tärppää!:)
 
Darni siis ootko sä tehny nuo 3 testiä tänään? :eek:
Mulla nimittäin viimeeksi meni noilla samoilla testeillä ovis ohi ihan kokonaan, yhdessä testissä viiva oli "melkein plussa" mutta joskus olen samanlaisella testillä saanut sen kirkuvan punaisen viivan ja odotin sitä - jäi tulematta. Ovis silti tapahtui.
Kyttäilen nimittäin juuri nyt noilla samaisilla testeillä ovulaatiota, kivut alkaa olla sitä luokkaa ja folli oli 20mm että pitäs oviksen kohta olla, mutta testit haaleita. Ja en millään jaksas pidättää sitä 4h, huhh.
Mutta nyt siis aion tehdä aamulla ja illalla testit, jos saan oviksen paremmin kiinni.(y)

Niin siis eikö tuo viimeinen/alin testi ole jo aika pitkälti plussa? En ole noin vahvaa viivaa saanut näihin testeihin kertaakaan.
Joo tänään tehny kaikki ja loppuun laitan yhden tehdyn lisää, mut siis joo huomasin sattumalta jokusen aikaa sit et mulla on toi huippu vaan niin nopee et aloin testaa sit vuorokauden läpeensä ja tosiaan noi testit näyttää mulla plussaa vaan yhen illan verran ja sit alkaa taas haalistuu. Eli saan plussan vaan parista peräkkäisestä vessa reissusta. Ja tosta pidättämisestä, en oo pidätellyt ihan pari-kolme tuntii on mul riittänyt. Kokeile säkin useemmin tehä ainaki siinä vaiheessa ku alkaa antaa vähän väriä.
http://aijaa.com/UQwdDV

Joo tosiaan juominen vaikuttaa paljon, oon välttäny ennen testii.
 
haaveilija24 nyt sinun kroppa toimii niinkuin sen kuuluisi (ilman ylimaaraisia hormoneja). Voihan se olla, etta osa oireista tasaantuu sitten ajan kanssa. Toivotaan etta sulle tulee plussa nopeeta :) ei muuta kuin positiivista fiilista sinne suuntaan myos :)
 
Hei! Kyselin eilen veriviiruista. Tänään on aamusta asti tullut pyyhkiessä millinmillin punaista paperiin ja menkkakipuja. Tänään siis kp20/30, onko muilla ollut vastaavaa? Menkat ei kyllä todella vielä voi alkaa. Valuta ei mutta pissalla käydessä jää paperiin.. :eek:
 
Jotain netin halpistestejä. En ole tilatessa tai pakkauksia avatessa löytänyt mitään merkkiä niille.

Taidan kyllä jättää testailut nyt. Tarkoitus oli testata siihen 3+ saakka, mutta enpä tiedä. Yksi halpistesti on vielä kaapissa, voin sen käyttää vaikka ensi viikolla jos on tarve, mutta muuten taidan nyt vaan soittaa ja varata ultran.
 
Entisenä himotestaajana löyty kuva digitesteistäkin..
http://aijaa.com/oi13kO
Dpo muistaakseni oli 23 ku tuon 3+ sain.

Tänään oli dpo 22, tasan viikko siitä kun sain digiin 2-3 viikkoa, ja toiveena oli saada se seuraava viikkonäkymä... Toisin kävi :(

Mutta eivätkö nuo avatun testin viivat näytäkin siltä, että se 3+ ei voi olla kaukana?

Tältä näyttää parin keskenmenon myötä himotestaajaksi muuttuneen rivi dpo 10-22:

http://www.aijaa.com/DkzLFV
 
  • Tykkää
Reactions: KevätTähti

Yhteistyössä