Haaveena vauva 2023

Täällä myös viime aikoina suhteet minun puoleni isovanhempiin kriisiytyneet ja emme juurikaan ole yhteydessä. täällä myös kipuilen tukiverkkojen puutetta ja sitä ettei lapsilla ole paljoa aikuisia elämässään eikä mahdollisuutta kunnolliseen suhteeseen isovanhempiin 💔
Täällä dpo4 ja jotenkin tuntemukset sellaiset että tämä ei ole ollut meidän kierto 😞 en tiedä miksi, mutta sellainen tuntemus vahvasti on. Rintojen arkuus loppunut ja mieli matala.
minä en esikoisen kohdalla laskettua tutkinut, mutta nyt olen kyllä laskeskellut myös. Elokuun lopulle nyt mentäisiin.
 
Hei te lämpöjä mittaavat ja mahdollisesti plussanneet. Onko ollut dippiä lämmöissä niinkin myöhään kuin dpo9? Mulla oviksen jälkeen käynyt lämpö jopa 37.5 (normaalilämpö 36.6) ja pysytellyt alimmillaan 37.2. Tänään dpo9 aamulämpö 37.0, äsken mittasin kun iho kuumottaa mutta muuten viluttaa niin 36.2 🧐 eli nyt ollaankin alilämmön puolella. Haluaisin uskoa että olis kiinnittymisdippi mutta voihan sitä olla kipeäksi tulossa.. Pieni toivon kipinä ollut kun lämmöt selvästi koholla, muttei kuitenkaan kipeä olo ☺ armoton väsymys vain. Ensiviikkoon mennessä tämäkin kierto selviää, mutta mielenkiinnosta kyselen kun olen aivan hurahtanut tähän lämpöjen mittaamiseen 😅
 
Vitsi kun tähän asti oon voinut olla tosi tyyni. Mut nyt meinaa välillä herätä sellai pieni piinailija esille mussa. Tänään siis dpo6 ja pohdituttaa kovasti se koska aiemmin oon tuntenut kiinnittymisen dpo6-7 et tuleeko sitä.

Noi mun keltarauhaslääkkeet tekee kunnon oireita 😅 leposykkeet on koholla, etova olo on ja kohdussa on sellai jännä paineen ja aristuksen tunne välillä. Lämmöt on selkeästi koholla. Tuntuu et ihan hehkun lämpimänä vaikka aiemmissa plus kierroissa just näillä main on ollut lämpödippi.

Vieläkään ei tunnu et olis kiire testaamaan mut mitenkähän pääsisin takaisin siihen mun "zen" tilaan 😅
 
Hei te lämpöjä mittaavat ja mahdollisesti plussanneet. Onko ollut dippiä lämmöissä niinkin myöhään kuin dpo9? Mulla oviksen jälkeen käynyt lämpö jopa 37.5 (normaalilämpö 36.6) ja pysytellyt alimmillaan 37.2. Tänään dpo9 aamulämpö 37.0, äsken mittasin kun iho kuumottaa mutta muuten viluttaa niin 36.2 eli nyt ollaankin alilämmön puolella. Haluaisin uskoa että olis kiinnittymisdippi mutta voihan sitä olla kipeäksi tulossa.. Pieni toivon kipinä ollut kun lämmöt selvästi koholla, muttei kuitenkaan kipeä olo armoton väsymys vain. Ensiviikkoon mennessä tämäkin kierto selviää, mutta mielenkiinnosta kyselen kun olen aivan hurahtanut tähän lämpöjen mittaamiseen
Joo! Mulla oli kipuja dpo 8-9 ja dippi lämmössä dpo 9 ja plussa dpo 10 😀

 
Vitsi kun tähän asti oon voinut olla tosi tyyni. Mut nyt meinaa välillä herätä sellai pieni piinailija esille mussa. Tänään siis dpo6 ja pohdituttaa kovasti se koska aiemmin oon tuntenut kiinnittymisen dpo6-7 et tuleeko sitä.

Noi mun keltarauhaslääkkeet tekee kunnon oireita 😅 leposykkeet on koholla, etova olo on ja kohdussa on sellai jännä paineen ja aristuksen tunne välillä. Lämmöt on selkeästi koholla. Tuntuu et ihan hehkun lämpimänä vaikka aiemmissa plus kierroissa just näillä main on ollut lämpödippi.

Vieläkään ei tunnu et olis kiire testaamaan mut mitenkähän pääsisin takaisin siihen mun "zen" tilaan 😅
Täällä ei yhden yhtäkään oiretta ole. 🙄 Mutta silti olis kiva päästä testaa. 😂😂
 
  • Tykkää
  • Haha
Reactions: jempppis ja Tiukuna
Vitsi kun tähän asti oon voinut olla tosi tyyni. Mut nyt meinaa välillä herätä sellai pieni piinailija esille mussa. Tänään siis dpo6 ja pohdituttaa kovasti se koska aiemmin oon tuntenut kiinnittymisen dpo6-7 et tuleeko sitä.

Noi mun keltarauhaslääkkeet tekee kunnon oireita leposykkeet on koholla, etova olo on ja kohdussa on sellai jännä paineen ja aristuksen tunne välillä. Lämmöt on selkeästi koholla. Tuntuu et ihan hehkun lämpimänä vaikka aiemmissa plus kierroissa just näillä main on ollut lämpödippi.

Vieläkään ei tunnu et olis kiire testaamaan mut mitenkähän pääsisin takaisin siihen mun "zen" tilaan
Itse olin vielä eilen zen-tilassa mutta nyt uhkaa taas karata käsistä homma 😄 Täytyy koittaa keskittyä muihin asioihin tämä viikko. Yritän myös olla miettimättä mahdollisia oireita, koska viimeksikin oli muka kaikki oireet ja nega tuli. Toivottavasti mahdollisimman moni nyt piinailevista saisi sen plussan aikaisena joululahjana!
 
Jaksamista @Lunni_ ❤

Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille ❤

Täälläkin katson joka kierto milloin olisi laskettu aika 😊

Tähän kiertoon on nyt vitamiineista foolihappo ja vahva B sekä D ja lisäksi E ja lisärauta. Miehellä monivitamiini ja sinkki.

Uusi kierto alkaisi täälläkin ennen joulua, joka ahdistaa ja surettaa💔
 
pari päivää pistellyt kohtuun, keltarauhanen siellä varmaan pistelee. Ennen ei ole näin käynyt etten olisi perillä mikä kp menossa. Luulin että on dpo6 mutta onkin jo dpo7, se hitain piinapäivä mennyt. Ei oo piinaa, vaikka nyt alkaa olemaan 🤭
huomenna olis jo dpo8, testaisko sittenkin jo? Eihän mun pitänyt edes 😅
Kannatan testailua! 😅
 
  • Haha
Reactions: Mamiks
Toivottavasti hyviä nipostelyjä niitä tuntevilla 🤞🤞
Täällä selvät oviksen merkit oireiden perusteella, mutta en jaksanut testeillä vahvistaa, kerään edelleen voimia kun kohta pitää taas pakosta testata.
Mä katsoin ite huojentuneena, että seuraavat menkkojen pitäisi ehtiä ohi ennen joulua. Kun tulee hyvissä ajoin niin ei tarvitse sitten jännittää ja pettyä niin kuin viime vuonna, kun menkat oli ekan kerran vuoteen kolme tai neljä päivää myöhässä ja toiveet ehti nousta ihan hirveään hypetykseen.
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Xelda ★ 3/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/20221.
@Myrtti85 7/20225.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@heltsuli ★ 8/2022 ★ 1.
@Peanutbuttercup ★ 9/2022 ★ 1.
@J-Annika 9/22 3.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/2022 ★ 3.
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1.

★★★★★★★★★★★★★★★★

1.12.2022 Torstai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Joskus_ kp 38/28-31
@Millis86 kp 28/27
@Poiski kp 27/32
@Ninjaa kp 27/27
@Charppaliini kp 26/26
@Peanutbuttercup kp 22/28
@Quesadilla kp 22/27-30
@Kyfi kp 21/29
@hemuliina90 kp 21/29-30
@Laurenzia kp 21/31
@vauvakuume7 kp 20/?
@nobelius kp 19/28-30
@Sanelma_ kp 18/28
@Selis kp 18/28
@Mammuzka kp 16/?
@Xelda kp 13/?
@heltsuli kp 13/29
@minttuni kp 11/26
@KKatariina kp 9/29
@Nokare kp 8/26-28
@jempppis kp 5/31
@J-Annika kp 5/28

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Millis86 DPO 12
@Oiski DPO 10
@Ninjaa DPO 10
@Kyfi DPO 6
@Sanelma_ DPO 6
@Peanutbuttercup DPO 4
@Laurenzia DPO 4
@hemuliina90 DPO 4
@Selis DPO 4

★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Lunni_ 8/22 5. ★ 9/22 kkm 12+3
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimerkki 6/21 3. ★ 9/22, 3. km 9+1 11/21
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/22 km 10/22 (km 3/22 & 6/22)
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1. ★ 11/22
 
  • Tykkää
Reactions: Poiski ja minttuni
Täällä myös oletettavasti dpo 4 ja limoja ollut pari päivää, samoin tuntemuksia alavatsalla. Rennosti olen yrittänyt tämän kierron ottaa, en edes testannut ovista. Nyt alkaa toiveet heräillä, toivottavasti en liikaa ala asiaa stressata kuitenkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
@Lunni_ mä niin tiedän noi fiilikset 😥. Tälleen vuoden yrityksen ja kolmen keskenmenon kokeneena voin sanoa et aika parantaa.

Itellä oli niin härdelliä töissä ja murehtimista työhommista etten oo kerenny omia oloja yhtään miettii 😂. Ihan hyvä joskus näin.

Lopouvuosi on musta aina joten tosi raskas, aamulla ku menee töihin on pimeetä ja ku lähet töistä niin on pimeetä. Alkuvuodesta tää yleensä onneks alkaa helpottaa.

Mä myös katon usein raskauslaskurilla koska ois laskettu ja et koska ultra ja millon alkaa äitiysloma 😇
 
  • Tykkää
Reactions: Nokare
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Kyfi 1/2021 5.
@Xelda ★ 3/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Lapinlikka 5/2022 1.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Quesadilla 7/20221.
@Myrtti85 7/20225.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.
@Torspo8 ★ 8/2022 ★ 1.
@heltsuli ★ 8/2022 ★ 1.
@Peanutbuttercup ★ 9/2022 ★ 1.
@J-Annika 9/22 3.
@hemuliina90 ★ 10/2022 ★ 2.
@Charppaliini ★ 10/2022 ★ 3.
@Ninjaa ★ 10/2022 ★ 1.

★★★★★★★★★★★★★★★★

2.12.2022 Perjantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Joskus_ kp 39/28-31
@Poiski kp 28/32
@Ninjaa kp 28/27
@Charppaliini kp 27/26
@Peanutbuttercup kp 23/28
@Quesadilla kp 23/27-30
@Kyfi kp 22/29
@hemuliina90 kp 22/29-30
@Laurenzia kp 22/31
@vauvakuume7 kp 21/?
@nobelius kp 20/28-30
@Sanelma_ kp 19/28
@Selis kp 19/28
@Mammuzka kp 17/?
@Xelda kp 14/?
@heltsuli kp 14/29
@minttuni kp 12/26
@KKatariina kp 10/29
@Nokare kp 9/26-28
@jempppis kp 6/31
@J-Annika kp 6/28
@Millis86 kp 2/27

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Oiski DPO 11
@Ninjaa DPO 11
@Kyfi DPO 7
@Sanelma_ DPO 7
@Peanutbuttercup DPO 5
@Laurenzia DPO 5
@hemuliina90 DPO 5
@Selis DPO 5
@Xelda DPO 1

★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu12311/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/224. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
@Milaas ★ 7/22 ★ 1. ★ 8/22
@Kiemura ★ 7/22 ★ 2. ★ 8/22
@peanut_butter 7/22 2. ★ 8/22
@Earhart ★ 4/22 ★ 2. ★ 8/22
@Rönsyleinikki ★ 7/2022 ★ 5. ★ 9/22
@eeveon 6/22 2. ★ 9/22 kkm 10+0
@Lunni_ 8/22 5. ★ 9/22 kkm 12+3
@Tiukuna 8/22 2. ★ 9/22 ku 10/22
@Mimerkki 6/21 3. ★ 9/22, 3. km 9+1 11/21
@Mimmimami 8/21 5. ★ 8/21, km 11/21, 3/22 ★ 9/22
@Selis ★ 11/2021 ★ 4. ★ 9/22 km 10/22 (km 3/22 & 6/22)
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6 10/22
@Poppana_ ★ 8/22 ★ 4. ★ 10/22
@jekkis87 ★ 9/21 ★ 3. ★ 10/22
@ansi91 ★ 7/22 ★ 2. ★ 10/22
@Omppispomppis ★ 9/22 ★ 5. ★ 10/22
@Paatuska ★ 8/22 ★ 2. ★ 10/22
@Emzy ★ 5/22 ★ 1. ★ 11/22
@Tibitii 7/21 2.★ 11/22
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1. ★ 11/22
 
Viimeksi muokattu:
Toivotaan, että plussa-aalto alkaisi pian. ❤

Itse odottelen täällä menkkoja alkavaksi. Muutaman päivän ollut jo menkkajomottelua ja eilen pientä tuhruakin, muttei vielä kunnolla ole alkaneet. Testikin tänään negatiivinen. Vähän haluaisi vielä elätellä toiveita (tänään dpo 10) vaikkakin kierron pituuden mukaan tänään viimeistään pitäisi kuukautisten alkaa. 🥺
 

Yhteistyössä