Haaveena vauva 2023

vierailija
Pakko avautua tänne kun harmittaa/ketuttaa/en tiedä mitä kaikkea..

Meillä siis yk2 menossa, mulla kierto hyvin säännöllinen, ei siis ongelmia päätellä oviksen aikaa. Mies otti tähän kiertoon ihan järkyttävät suorituspaineet touhuilujen suhteen ja eihän siitä ole tullut yhtään mitään. Avautui myös siitä kuinka pepusta tää homma on kun on niin tarkkaa milloin touhuillaan. Ja juu, touhuillaan me muutenkin kun vaan ovisaikaan
Itse kun on nyt n. Vuoden verran hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen jälkeen kuunnellut omaa kroppaa ja seurannut ovisoireita jnejnejne, niin toki stressiäkin asian tiimoilta on saanut aikaiseksi. Selkeästi itselle stressi ja suorituspaineet ei aiheuta niin totaalista blokkia kuin miehellä.
Tämä harmittaa ihan vietävästi, kun ovis olisi tänään tai huomenna ja jää touhuilut näköjään ihan nolliin tähän kiertoon..

Onko kohtalotovereita joiden miehet kokee suorituspaineita eikä sen takia pysty puuhailemaan? Jos niin mitä asialle ootte tehneet?
Mieheni koki myös ns suoritus paineita jos kerroin että nyt pitää touhuilla makkarin puolella. Lopulta en kertonut että mulla on ovis lähellä. Mies kyllä kyseli että eikös se pian ole. Mä vaan sanoin että en mä tiedä. Vaikka hyvin tiesin että oli ovis parhaillaan. Plussa tuli ns tauko kierrolla. Päätettiin että pidetään pari kiertoa taukoa yrityksestä. No mä kuitenkin tikutin ovista ja onnistuin yllättämään miehen niin ettei tajunnut oviksen olevan. 😊
 
  • Tykkää
Reactions: Kvize
Mä muistan ku ekat varmaan 7kk ollut kyllä aika paniikinomaista seksiä kun tuijotettiin ovistestiä... en oo ite osannut rentoutua. Mut nyt viime kierrot on ollut elämän parhaita kertoja ku on tässä opittu keskustelemaan, mies ymmärtänyt lämmitellä paremmin, jotenkin hyvää on tullut paljon tämä yrittämisen takia kyllä. Parhaimmillaan vaikeudet vahvistaa suhdetta.

Täällä on ollut nyt pari päivää olo et menkat alkaa ja nehän alkaa joko pe tai la. En usko, että nämä olot voi olla muuta. Valitettavasti. Nyt myös ärsyttänyt pitää toivoa yllä.

Tänään eka tapaaminen tästä yrittämisestä... olin ajatellut että testaan dpo 12 mutten pystynyt, en jaksa sitä tyhjää tikkua ja pettymystä. Mutta tuntuu pahalta odottaa menkkojakaan kun ehtii luulla kaikkea.
 
  • Tykkää
Reactions: Kvize
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Owlet 2/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@VeijariLaama 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Selis 11/2021 4. (miehen 1.)
@Kirahvi-Koo 12/2021 2. lapsi
@Floralan ★ 1/2022 ★ 1.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@vauvakuume7 3/2022 7.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Wintersun 4/2022 Pas 08/22(?)
@Sentonen 4/2022 2.
@Oliivi3 04/2022 4. (2. yhteinen)
@Earhart 4/2022 2.
@Hopeanopea 5/2022 1.
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Mmohini 5/2022 2.
@Poiski 5/2022 1.
@Minttara 5/2022 3.
@Tiukuna 8/2022 2.
★★★★★★★★★★★★★★★★

16.6.2022 Torstai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Poiski kp 45/36-39
@JellyBee kp 38/23-25
@Mmohini kp 35/?
@VeijariLaama kp 35/32-37
@Hellu__ kp 34/25-28
@Wintersun kp 32/25-27
@Hopeanopea kp 31/30
@Laurenzia kp 30/31
@Selis kp 30/28-32
@mimmi92 kp 30/26-32
@Yksinmatkassa kp 30/32
@K3rttuli kp 22/28-35
@Sentonen kp 22/27-28
@Sipiriina kp 21/25
@Eadni1992 kp 19/26-28
@nobelius kp 18/28-29
@Jossu_95 kp 14/28-30
@Kvize kp 14/27-29
@Salasauma kp 13/25
@tätimoonika kp 13/25-29
@Mamiks kp 8/24-28
@Mamtobe kp 8/25
@Oliivi3 kp 6/26-27
@Earhart kp 3/28-30
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Laurenzia DPO 16
@Hopeanopea DPO 14
@Wintersun DPO 12
@Selis DPO 10
@Sentonen DPO 8
@nobelius DPO 3
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu123 11/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/22 4. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
 
  • Tykkää
Reactions: nobelius
Pakko avautua tänne kun harmittaa/ketuttaa/en tiedä mitä kaikkea..

Meillä siis yk2 menossa, mulla kierto hyvin säännöllinen, ei siis ongelmia päätellä oviksen aikaa. Mies otti tähän kiertoon ihan järkyttävät suorituspaineet touhuilujen suhteen ja eihän siitä ole tullut yhtään mitään. Avautui myös siitä kuinka pepusta tää homma on kun on niin tarkkaa milloin touhuillaan. Ja juu, touhuillaan me muutenkin kun vaan ovisaikaan
Itse kun on nyt n. Vuoden verran hormonaalisen ehkäisyn lopetuksen jälkeen kuunnellut omaa kroppaa ja seurannut ovisoireita jnejnejne, niin toki stressiäkin asian tiimoilta on saanut aikaiseksi. Selkeästi itselle stressi ja suorituspaineet ei aiheuta niin totaalista blokkia kuin miehellä.
Tämä harmittaa ihan vietävästi, kun ovis olisi tänään tai huomenna ja jää touhuilut näköjään ihan nolliin tähän kiertoon..

Onko kohtalotovereita joiden miehet kokee suorituspaineita eikä sen takia pysty puuhailemaan? Jos niin mitä asialle ootte tehneet?
Ehkä vois miehen kanssa sopia ettei se tiedä milloin ne otollisemmat ajat on. Mäkään en nyt sano ihan suoraan enää että nyt sain plussan, vaan koitan alkaa vietellä jo hyvissä ajoin ennen plussaa ettei sillä ole mitään käryä milloin se sitten on. Kerron vaan että nyt on sitten pari viikkoa niin että kaikki talteen eikä lennätellä muualle 🤣 ihan varuiksi vaan. Mä en niin paljon luota ovistikkuihin, enkä omiin tuntemuksiin kun viimeksi ei ollu juuri mitään nippailuja, niin tästä syystä aloitellaan hyvissä ajoin kp6-7 alkuun vaikka joka kolmas päivä, sitte ku ovistesti vahvenEE vähän ni sit jokatoinenpäivä. Ja oviksen ylikin koska se voi olla että ei se munasolu irtoa just se 12h vaan vasta myöhemmin. Ja sit sen jälkeen vapaampaa touhua taas.

monilla toimii toi ettei mies tiedä. Ja että sopii sen päivän mistä eteenpäin tavara sisään, jos joskus haluis lennätellä muualle niin siitä sit erikseen taas kertoo että nyt voi tehdä niin 😉
 
Kp6. Jäätävät himot alkoi jo toissapäivänä, tänään eggikset ja oviskivut. Mitä mun kroppa sekoilee 🙄
En edes testailua ole aloittanut vielä niin en tiedä onko vaiko ei ovis. Tarkoitus oli aloittaa vasta huomenna ja niin teenkin mut on kyllä niin oviksen "oireet" ettei tosi. Ei ainakaan hyvää meinaa jos näin aikainen ovis...
 
Täältä lomalta omia positiivisia huomioita tekee mieli jakaa. On ollut ihana kuukausi kun ei ole jaksanut syynätä oireita ja elämä on keskittynyt ihan muihin juttuihin. Jännä on ollut huomata, että ilmeisen vahvasti pää saa keksittyä oireita, silloin kun toivoo niitä. Nyt kun tän kierron ovulaation oletettuun aikaan ultrassa ei näkynyt folleja eikä paksuuntumista, yhtään toivonippausta tai hajuherkkyttä ei oo esiintynyt. Josko tää rentous ja seuraavan kierron OI toimis hyvin yhdessä.

Tsemppiä kaikille muille piinailijoille ja autenttisia nippailuja mahdollisimman monelle!
 
Mäkään en kerro miehelle mahdollisen oviksen lähestymisestä. Yleensä se kyllä kysyy, että onkohan ovis, kun oot noin kiimassa. 🤣

En ymmärrä tätä omaa kroppaa ollenkaan. Oon Flohun kirjottanut 7.5. mahdollisesta oviksesta, oireista jne. Ja nyt 13.6. ihan samat asiat oon taas kirjannut, ja 2vrk sen jälkeen finnit ja kaikki samat oireet, kun sillon toukokuussa. Ainoa ero on, että nyt oli toi kn tosi alhaalla, siitä en oo aiemmin maininnu mitään tuolla muistiinpanoissa. Kuitenkaan tässä välissä ei mitään vuotoja oo tullut. 🤔
 
Meillä auttoi suorituspaineisiin keskustelu vaikka se olikin aluksi ihan älyttömän vaikeaa. Ja se että todettiin että muumimukimenetelmä on molempien mielessä sallittu vaihtoehto eikä mikään epäonnistumisen merkki. Meillä mies haluaa tietää oviksen ajankohdan, silloin tää on enemmän meidän molempien juttu.
 
vierailija
En tiedä onko miten paikkaansa pitävää. Mutta mulla kasvisruokavalio vähentänyt pms oireita 😊. Tässä kierrossa syönyt enemmän kasvisruokia. Syönyt punaista lihaa vain kerran viikossa. Pms oireet pysynyt poissa kokonaan. Nega testattu joten menkat alkaa luultavasti kohta. Onko muilla ollut samanlaista
 
Te, joilla on keltarauhashormonia tukemassa kiertoa ovulaation jälkeen, mistä syystä se on annettu? Onko kierto jotenkin lyhyt vai miten sen tarve on todettu?

Kiitti jos joku jaksaa vastata
Mä sain just luget siksi että pysyisi tärppi kyydissä. Ei ole siis mitäön todettua eikä suoraa tarvetta, empiirisesti yritys tukea raskautta jatkumaan. Vielä en ole aloittanut ja aloitan varmaan vasta ensi kierrossa.
 
Kuinka aikaisin tuo cb viikkonäytöllinen voi näyttää plussan? Mietin tekisinkö lauantaina kun silloin dpo9-10 🤔 muuten mulla on onestepin liuskoja ja sellaisia tavallisia CB testejä. Kuumottelisi testata liuskalla jo huomenna vaikka eihän siinä varmasti mitään näy 😂
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Owlet 2/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@VeijariLaama 7/2021 1.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Selis 11/2021 4. (miehen 1.)
@Kirahvi-Koo 12/2021 2. lapsi
@Floralan ★ 1/2022 ★ 1.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@vauvakuume7 3/2022 7.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Wintersun 4/2022 Pas 08/22(?)
@Sentonen 4/2022 2.
@Oliivi3 04/2022 4. (2. yhteinen)
@Earhart 4/2022 2.
@Hopeanopea 5/2022 1.
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Mmohini 5/2022 2.
@Poiski 5/2022 1.
@Minttara 5/2022 3.
@Tiukuna 8/2022 2.
★★★★★★★★★★★★★★★★

17.6.2022 Perjantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Poiski kp 46/36-39
@JellyBee kp 39/23-25
@Mmohini kp 36/?
@VeijariLaama kp 36/32-37
@Hellu__ kp 35/25-28
@Wintersun kp 33/25-27
@Laurenzia kp 31/31
@Selis kp 31/28-32
@mimmi92 kp 31/26-32
@Yksinmatkassa kp 31/32
@K3rttuli kp 23/28-35
@Sentonen kp 23/27-28
@Sipiriina kp 22/25
@Eadni1992 kp 20/26-28
@nobelius kp 19/28-29
@Jossu_95 kp 15/28-30
@Kvize kp 15/27-29
@Salasauma kp 14/25
@tätimoonika kp 14/25-29
@Mamiks kp 9/24-28
@Mamtobe kp 9/25
@Oliivi3 kp 7/26-27
@Earhart kp 4/28-30
@Hopeanopea kp 1/30
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Laurenzia DPO 17
@Hopeanopea DPO 15
@Wintersun DPO 13
@Selis DPO 11
@Sentonen DPO 9
@nobelius DPO 4
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu123 11/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/22 4. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
 
Viimeksi muokattu:
Luteaalivaihe on ollut aina alle 10 päivää, viimekierrossa oli 7. Alkionsiirron jälkeen tuli myös automaattisesti.
Eli on ollut varmaa, että ovulaatio ja sen jlk alle 10 päivää ja menkat?

Ah tuntuu että jotain apuja haluais jo..Mut varmaan tässä saa nyt kuukausia odottaa ennen jatkotutkimuksia. Ainut mitä lääkäri nyt keksi oli, että mun 25 päivä kierto on aika lyhyt... Kuitenkin mielestäni luteaali on just 14 päivää jos ovulaatiotestiin on uskomista.
 
  • Tykkää
Reactions: Pulla21
Ei vieläkään menkkoja. Rinnat on särkeny aivan järkyttävästi ja ne on ollu arat. Testasin mutta negaa näytti.

Kokemuksia onestep versus pc? Eilen puolilta öin kun tulin kotiin, testasin ja musta sain haamut molempiin sekä sofin liuskaa että pc:hen. Mutta tänään onestepin herkkä puikko oli nega 😩

@Laurenzia ompa kurja ku kierto venyy tollain 😑

@Wintersun joko testailit uusiks? Musta siinä jotain kyllä näky 🙏🏻
 
Huomenta. Pahoittelut kaikille uusiin kiertoon joutuneille:(

Iso halaus sinulle @SandraB ❤ Todella surullista että siirtoa ei voida tehdä :(

Onnea plussanneille :)

Peukut pystyssä @Wintersun että menkat pysyy poissa ❤

Täällä lomaillaan ja lähdetään ensi viikoksi useamman päivän reissuun perheen kanssa ❤ Nyt kp 19 dpo ei varmaa tietoa , 8 päivää arviolta uuteen kiertoon. Tässä kierrossa ihmeellistä oli se ettei rinnat kipeytynytkään heti oletetun oviksen jälkeen vaan vasta nyt aristaa jonkin verran :/ Finnejä kyllä puskee jälleen muutamia enteillen uutta kiertoa:/ Tässä kierrossa tehtiin akupunktio ennen ovista ja oviksen jälkeen kävin jäsenkorjaajalla:) Tässä kierrossa ollut käytössä D, B + foolihappo, rauta, magnesium, biotiini+sinkki ja omega3.Jätin pois vitexin ja gelee royalit + mamma vitamiinit.

Talletteluja ollut säännöllisesti, meillä välillä enemmän aamuisin, kun usein toinen osapuoli myöhään töissä ja väsynyt ❤

Suoritus paineet enemmän minulla, haluaisin mahdollisimman oikeaan aikaan ajoittaa, toki hellyttä muutenkin kuin vain oviksen ympärillä:)


Mukavaa viikonloppua kaikille:)
 

Yhteistyössä