Haaveena vauva 2023

@maloon mä mietin ensin, että ei kerrota kellekään, mutta enhän mä oo sit täysin hiljaa pystynyt olemaan 🤭 Kun tuntuu, että haluaa kuitenkin jonkun kanssa keskustella. Oon kertonut siis parhaalle ystävälle ja yhdelle ystävälle, josta tullut samanikäisten esikoisten kautta tosi läheinen☺
 
  • Tykkää
Reactions: nobelius
Meillä tietää läheiset että toiveissa vauva. Kerrottiin sillon kesken menneestä molempien sisaruksille ja vanhemmille. Sit läheiset kaverit tietää. Olivat myös tukena kun meni kesken. Jos seuraava plussa tulee niin uskon et pidetään alussa aika matalaa profiilia.

Mulla työ on haastavaa joten mä luulen että siellä kerron heti kun alun kriittiset viikot menee ohi. Siellä ei muut tiedä yrityksestä, mutta uskon et osaavat aavistella.

Mä katoin heti sen raskaana ohjelman kun tuli areenaan. Aivan ihana ohjelma 😊. Onko muita samantyylisiä? Vinkkejä?
 
Hei! Mulla kans mahdollisuudet vielä tässä kierrossa plussaukseen 😊 Nyt kp20. Ovulaatio todennäköisesti oli viikko sitten, kun sain vahvimman viivan ovistestiin. Siitä eteenpäin testit ollu ihan selkeitä negatiivisia.
Mietin testaisiko nyt lauantaina vai vasta ensi viikolla.. Katsotaan kuinka mieli malttaa 😊
Pari päivää sitten ollut nipistelyä vasemmalla puolen alavatsaa ja seuraavana päivänä oikealla. Myös turvotusta, joka jatkuu edelleen. Vatsaa myös jotenkin kiristää, varsinkin venytellessä. Tiedä sitten onko vain mielen tepposia, mutta toivottavasti ei 🤩 Ovistestin tein niinä kahtena päivänä 3 kertaa, kun sen suuntaisia kipuja oli, mutta negatiiviset oli 😅
 
Onpa kiva kun on paljon porukkaa täällä ja kierron eri vaiheista :) Niin kuin joku jo totesi, menee päivät nopeammin kun voi lueskella.
Ja ihanaa kun plussia tulee tänne :love:

Edit: meillä ois LA 5.2, jos tässä kierrossa tärppäis. Ja mä oon kertonu yhdelle ystävälle yrityksestä, muille en meinannut nyt sanoa.

ON: vuodan varmaan kuiviin näiden menkkojen aikana :( Tää on ihan jotain jäätävää. En tiedä mikä on normaalia mutta vaihdan super tamponin 2-3 tunnin välein ja kahdesti on jo läpi tullut tän päivän aikana, heti alkaa myös pönttöön valumaan kun vaihdan tamponin. Anteeks jos tässä on nyt liikaa infoa joillekin....
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tähti123
Meillä oli tänään tosiaan se lääkäri aika äitiys neuvolaan, jotta saataisiin lähete hoitoihin. Käynti meni hyvin ja oli erilainen kuin ekalla kerralla. Tutki myös paikat ultralla ja sisätutkimuksen. Ei ollu just tällä hetkellä tietoakaan ovulaatiosta, kaikki oli vielä liian pientä 😅 Oli ihan positiivinen käynti ja laittoi lähetteen. Nyt pitäis vielä muutama labra käydä ensi käynti aikaa odotellessa ottamassa (+ miehen näyte).

Tuli vaan odottaessa mieleen, kun oon kuunnellut Kierron verran toivoa-podcastia ja siellä useasti tullut esille kuinka kauheaa on kun kohdun ulkoiset yms. hoidetaan synnyttäneiden osastolla, jossa tuoreita äitejä ja vauvoja ja sit itse on menettänyt juuri sen kovin toivotun oman pienen.
Odoteltiin siinä käytävällä ja siihen kuului selvästi jostain huoneesta dopleri ja sikiön syke. Tuli mieleen, että miksi se lähete pitää hakea sieltä raskaana olevien puolelta, kun voisi sen käytävän toisesta päästä perus TK:n puolelta hakea. Onneksi oon suhtautunut tällä kertaa rauhallisemmin yritykseen ja siihen että kestää, joten ei ahdistanut se sylkee kuuleminen. Jollain toisella se olis voinut aiheuttaa todella pahan reaktion ja tunnevyöryn. 😟

Oli puhetta ketkä tietää yrityksestä. Mun äiti ja sisko tietää, koska on sellaisia joille yleensä puhun kaikesta. Oon myös ystävystynyt toisen äidin kanssa, jolle oon paljon myös puhunut asiasta ja muutamalle muulle äiti piireissä. Meidän läheiset tietää et esikoisessa meni pitkään, joten ei onneks oo kyselty toisen lapsen perään. Jotenkin itselle on ollu helpompi puhua rehellisesti esikoisen yrittämisestä kuin esittää että kaikki meni helposti.

Mut suosittelen kyllä tota Kierron verran toivoa-podcastia. Kertoo tahattomasta lapsettomuudesta, pääosin ihmisten omia tarinoita ja sit välillä asiantuntijat kertoo prosessista ja mitä hoidoissa tapahtuu.
 
Tutkimuksiin/hoitoihin hakeutumisesta

Te joilla ikää on jo enemmän, kuinka nopeasti ootte hakeutuneet tutkimuksiin jos raskaus ei oo alkanut? Ite oon 38 ja aikaa ei ihan älyttömiä oo "ootella", jossain oli että tässä iässä vois jo puolen vuoden yrittämisen jälkeen päästä tutkimuksiin.
Kuinka nopeesti prosessi on lähtenyt etenemään ja mitä kautta? Me asutaan pienellä paikkakunnalla ja sairaalat ja muut kaukana. Oman äitiysneuvolan kautta varmaan?
Sitäkin mietin että tutkivatko ees mitään kun oon kuitenkin ollut raskaana viime syksynä

Täällä alkanut tuttu ruskea vuoto ja PMS-oireet vaivaa, joten varmasti huomenna on ja KP1
Me hakeuduttiin nyt jo "hyvissä ajoin" (hieman alle vuoden yrityksellä), kun ekaa vielä yritetään ja ei ole mitään tiedoa kummankaan hedelmällisyydestä tai muista raskautta vaikeuttavista sairauksista. Hoitojonossa voi kuitenkin mennä tovi.
En kyllä usko että tutkimuksiin pääsee jos edellisestä raskaudesta on lyhyt aika, koska silloin olettais että homma toimii?
 
@nobelius
Ootko kokeillut Cabrilonia? Mä sain pari kiertoa sitten runsaaseen vuotoon ja otan 3 kertaa päivässä kolme ekaa vuotopäivää ja on ihan merkittävä ero! Nyt voi toisiaan olla vaihtamatta suojaa jonkun 4-5 tuntia, mikä on musta jo ihan normaalia. Helpotti erityisesti kipuja kun ei vuoda ja kramppaa niin voimakkaasti.
 
@nobelius
Ootko kokeillut Cabrilonia? Mä sain pari kiertoa sitten runsaaseen vuotoon ja otan 3 kertaa päivässä kolme ekaa vuotopäivää ja on ihan merkittävä ero! Nyt voi toisiaan olla vaihtamatta suojaa jonkun 4-5 tuntia, mikä on musta jo ihan normaalia. Helpotti erityisesti kipuja kun ei vuoda ja kramppaa niin voimakkaasti.
En oo kokeillut, pitääpä googlettaa toi. Kiitti vinkistä! Toivotaan ettei näitä tarviis montaa kuukautta kestää muutenkaan...
 
Odotetusti kp1 , silti mun sydän murtuu Kierto kesti nyt 25 päivää.Siinä ne kierrot pyörii 25-27 välillä keskimäärin. Valitettavasti kaikki viittaa esivaihdevuosiin: lyhentynyt kierto, aikaistunut ovulaatio ja hikoilu ennen menkkoja Pitäs vaan hyväksyä ettei meille taida enää vauvaa tulla Se on vaan niin vaikeaa

Parempaa päivää muille
En toki tiedä millaisia kiertoja sul on ennen ollut, mut kyllä tuo pituus kuulostaa vielä ihan hyvälle 😇
 
Odotetusti kp1 , silti mun sydän murtuu Kierto kesti nyt 25 päivää.Siinä ne kierrot pyörii 25-27 välillä keskimäärin. Valitettavasti kaikki viittaa esivaihdevuosiin: lyhentynyt kierto, aikaistunut ovulaatio ja hikoilu ennen menkkoja Pitäs vaan hyväksyä ettei meille taida enää vauvaa tulla Se on vaan niin vaikeaa

Parempaa päivää muille
Oon pahoillani uudesta kierrosta 😔 toivottavasti saatte vielä pienen syliin asti ❤
 
  • Tykkää
Reactions: Wintersun
Hei pitkästä aikaa ja Onnittelut plussanneille 😊 Käyn joka päivä lukemassa mutta en pääse tänne kirjautumaan puhelimella, joten kirjoittamatta sitten jää. Myöskään hymiöt ei kunnolla toimi.
Täällä taitaa olla dpo12 ja testejä aloitan tekemään jo dpo7 alkaen, vaikka tiedän että tuossa vaiheessa ei vielä mitään näy. Joskus olen saanut haamun jo dpo8 ja viimeistään kyllä dpo9. Nyt dpo9 ei näkynyt minkäänlaista viivaa, joten lopetin testaamisen. Loppuvuodesta on tiedossa kaikkia kivoja työjuttuja, joten ei niin kovasti nyt harmita. Ja tiedostan kyllä, että ikääkin on jo sen verran, että lasta meille ei enää välttämättä tule.

@Fazeriina82 minulla lyheni kierto koronan sairastamisen jälkeen muutaman kierron ajaksi. Nyt näyttää taas, että kierto on 28-30 päivää.

Olen kertonut vauvahaaveista joillekin ihmisille. Lähinnä sellaisille, jotka eivät kauhistele sitä, että miksi ihmeessä lisää lapsia halutaan (meillä siis 6 lasta).
 
Onnea kaikille plussan saaneille💕
Mä metsästän tällä hetkellä ovulaatiota ja oireet alkaa olemaan sellaisia, että lähiaikoina varmasti on. Olen tikuttanut one step liuskoilla mutta en ole vielä saanut tasavahvoja viivoja. Onko kokemusta kyseisistä testeistä? Haaleneeko viiva ennen ovulaatiota? Mulla oli toissapäivänä melko vahva viiva mut tänään mun mielestä vaaleampi. En kuitenkaan usko, että ovulaatio olis vielä ollut. Flo ennustaa ovulaatiota torstaille.
 
  • Tykkää
Reactions: Wintersun
Toi olikin mielenkiintoinen kysymys, että tietääkö läheiset yrityksestä! Mulla tietää mun läheisimmät naispuoliset ystävät ja sitten yksi kaveri, joka koki menetyksen ja kertoi, että haluaa mahdolliset uutiset viestillä niin kerroin, että yritys alkaa (hän arvosti, että tietää tämänkin). Tämäkin aihe on tullut keskusteluissa ihan luonnollisesti ilmi, kun ollaan puhuttu toiveista tulevaisuutta ajatellen. Perheestä kukaan ei tiedä muuta kuin, että haluan lapsen. Ehkä ei perheen kanssa jutella sit tulevaisuuden haaveista niin yksityiskohtaisesti :D .

Ovistestit näyttää haalenevan, että se plussa oli varmaan about siinä kp 14 hujakoilla. Itse asiassa mun mielestä yöllä tunsin pistäviä oviskipuja, mutta unenpöpperössä ei voi sanoa varmaksi. Mitään mahdollisuuksia plussaan ei siis ole, kun seksiä perinteisellä tavalla harrastettiin kp 7. Mut nyt jännään, että milloin seuraava kierto alkaa ja samallahan omasta luteaalista saa jotain osviittaa. Mä pidän itse asiassa sormet ja varpaat ja kaikki mahdolliset raajat ja ulokkeet ristissä, että kierto olisi vähän pidempi kuin se edelliskerran 28 päivää (yleensä 29-31) ja / tai seuraavalla kerralla ovulaatio on edes vähän myöhemmin. Muuten nimittäin näyttää siltä, että olen tyttökaverin kanssa Italiassa matkalla ja matka kun kestää sen 5 päivää niin niin.. Noh ton jälkeen ei ole mitään matkaa tiedossa ilman miestä onneksi :) .
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon kertonut yhdelle äiti kaverille. Meillä on esikoiset aikalailla samanikäisiä ja ollaan monesti puhuttu perhekoosta ym. Hän odottaa jo toista. Sai ennen tärppiä 3 keskenmenoa ja yritini olin myös hänelle niissä tukena.

Kävin tänään terveystalolla verikokeissa. Otin sen naisen laajan tutkimuspaketin. Vähän jännittää paljastuuko sieltä jotain hälyyttävää. Ajattelin myös tässä kierrossa tikuttaa ovista 2xpv... tosin en vielä hetkeen, kun ovis on siellä kp 16-18 hujakoilla ollut. Kovasti toivon, että tämä olis meidän kierto :) Sattuisi oletettu la aika hyvin miehen synttäripäivälle.
 
Me hakeuduttiin nyt jo "hyvissä ajoin" (hieman alle vuoden yrityksellä), kun ekaa vielä yritetään ja ei ole mitään tiedoa kummankaan hedelmällisyydestä tai muista raskautta vaikeuttavista sairauksista. Hoitojonossa voi kuitenkin mennä tovi.
En kyllä usko että tutkimuksiin pääsee jos edellisestä raskaudesta on lyhyt aika, koska silloin olettais että homma toimii?
Joo mäkin luulen että eivät kovin aikaisessa vaiheessa ota tutkimuksiin kun oon aikaisemmin kuitenkin raskautunut. Pitää nyt seurailla ja käydä sit perus gynen tutkittavana jos ei ala mitään kuulumaan. 🙂
 
Täällä ovulaatio lähenee, tunnen sen. Mutta reissua pukkaa että just ovulaation aikaan olen muualla. Tosin niin olin esikoista yrittäessä kun sillon nappasi 😅 Ja siis ihan oman miehen lapsi 😆

Mä mietin muuten tuota yrittämisen kestoa. Eikö sitä voi vaan valehdella että vuosi täynnä niin pääsee aiemmin lääkäriin 😅 Eri asia toki just jos ollu km niin se näkyy tiedoissa.

Meillä mies kävi testaan siittiöt, onpahan sekin koettu🤭
 
Tää on nyt 6 pv ilman pillereitä ja flo näyttää, että menkat alkaa huomenna. Mulla on koko päivän särkeny pää ja olisinki kysellyt, että onko täällä joku joka kärsii ilmeisesti hormonaalisesta päänsärystä ennen menkkoja, otatteko Buranaa vai panadolia, kumpi auttaisi paremmin?
 
vierailija
Odotetusti kp1 , silti mun sydän murtuu Kierto kesti nyt 25 päivää.Siinä ne kierrot pyörii 25-27 välillä keskimäärin. Valitettavasti kaikki viittaa esivaihdevuosiin: lyhentynyt kierto, aikaistunut ovulaatio ja hikoilu ennen menkkoja Pitäs vaan hyväksyä ettei meille taida enää vauvaa tulla Se on vaan niin vaikeaa

Parempaa päivää muille
Fazeriina❤ tää vois niin olla mun kirjoittama. Tsemppiä ja halauksia ❤
Kävin itse tänään gynellä. Ultran perusteella menkkoihin vielä reilusti aikaa vaikka nyt jo viikon tiputellut/ vuotanut. Kokeillaan teroluteilla loppuisiko vuoto.
Gyne melkein itsekin tirautti kyyneleen kun selitti minulle miten pieni mahdollisuus luomuraskautumiseen minulla on. Vaikka hän kovin inhorealistisesti selitti miten vähän niitä hyviä munasoluja on ja miten nämä välivuodot vaikuttavat, niin hänen empatia tuntui lohdulliselta.
Taidan itse seuraavassa kierrossa aloittaa sen ovulaation tikuttelun, muutenhan niitä teroja on vaikea edes syödä oikeaan aikaan?
Mites, mitähän sivuoireita niistä on muille tullut? Mua varoiteltiin jäätävästi turvotuksesta😅
 
  • Surullinen
Reactions: Keltasahrami
Täällä ovulaatio lähenee, tunnen sen. Mutta reissua pukkaa että just ovulaation aikaan olen muualla. Tosin niin olin esikoista yrittäessä kun sillon nappasi Ja siis ihan oman miehen lapsi

Mä mietin muuten tuota yrittämisen kestoa. Eikö sitä voi vaan valehdella että vuosi täynnä niin pääsee aiemmin lääkäriin Eri asia toki just jos ollu km niin se näkyy tiedoissa.

Meillä mies kävi testaan siittiöt, onpahan sekin koettu
Saitteko tästä jo tulokset? Meillä lääkäri varattuna kun mieheltä ei löytynyt yhtään 😢
 
Täällä ovulaatio lähenee, tunnen sen. Mutta reissua pukkaa että just ovulaation aikaan olen muualla. Tosin niin olin esikoista yrittäessä kun sillon nappasi Ja siis ihan oman miehen lapsi

Mä mietin muuten tuota yrittämisen kestoa. Eikö sitä voi vaan valehdella että vuosi täynnä niin pääsee aiemmin lääkäriin Eri asia toki just jos ollu km niin se näkyy tiedoissa.

Meillä mies kävi testaan siittiöt, onpahan sekin koettu
Saanko kysyä minkä ikäinen teidän esikoinen on? Mä oon miettinyt kanssa, että pitäiskö miehen käydä testissä, että onko laatu laskenut neljässä vuodessa niin dramaattisesti ettei siitä syystä onnistu. Meillä yksi lapsi ennestään ja silloin yritystä ei tarvittu kuin 3kk. Gyne ei meille suositellut lapsettomuushoitoja pari kuukautta sitten kun kävin, mut mietin että ehkä siittiöt vois testata kuitenkin. Ja täytyy miettiä, että lähdetäänkö hoitoihin vai antaako asian olla...
 

Yhteistyössä