Haaveena vauva 2023

Normikierroissa mulla on aina menkkakivut tarkoittaneet vuodon alkamista viikon sisällä, esikoisesta ei tullut minkäänlaisia kipuja ennen plussaa ja muutoinkin oli kovin oireeton siihen testiin asti. Nyt kun tää hoitokierto siirtoineen on kaikki niin uutta niin kai sitä vaan tutkailee vielä turhankin tarkkaan kaikki vähäisetkin oireet 🙈ja google on laulanut myös reilusti viime päivät 🤭
 
Ei taida tulla meille tästä kierrosta vauvaa. Vaikka nii lupaavat oireet olikin. Tänään testi nega. Dpo10/11 joten eikai se varmaan enää plussaksikaan muutu. Esikoisesta näkyi kuitenkin jo Dpo9 sellai haamujen esiäiti.

Nyt sit pieni pala turhautumista. Oon nii surullinen niin surullinen. Meillä ei oo varaa mennä hoitoihin ens kierrossa. Ja ehkä koko loppuvuonna kerran, kun sit tulee jo joulut ja kaikki mihin tarvii rahaa eikä aina jaksa kituuttaa minimillä. Se tuntuu nii pahalle. Toive toisesta on ollut jo viime joulukuusta, nyt päästiin yrittää ensimmäisen kerran. Tuntuu nii epäreilulta kun ei oo edes mahdollisuutta yrittää. Ja kaikki ympärillä raskautuu ekasta ja melkein vahingossa.

Ja siis lopetin imetyksen tän takia paljon aikaisemmin ku mitä me esikoisen kanssa oltiin valmiita ja nyt en pysty ajattelee ku sitä surua mitä mulla sen imetyksen Ns. Pakko lopetuksesta on 😭 Ei se varmaan tällee reilun kuukauden lopettamisen jälkeen enää uudelleenkaan aloittaisi (ja olisko se tosi outoa edes yrittää) vaikka mä voisin ihan mielellään imettää. Vaikka maitoa ei tuukkaan ku pisaroita

eniten ei siis satu se nega vaan se kaikki mistä musta tuntuu et oon luopunut tän yrityksen takia. (tän yhden ainoan takia oli pakko mennä takas töihin vaikken ollut valmis ja lopettaa imetys). Inhottaa myös tää yrittämisen takia rahallinen kitkutus ja se et ku kaikki muut ostaa asuntoja meidän pitää maksaa tuhansia siitä et voidaan edes yrittää lasta. Olis vaan nii paljo helpompaa päättää olla haluamatta toista , kun ajatella et koko seuraava vuosi menee taas kituuttaen eläen et voi muutaman kerran yrittää jos tulis raskaaksi.

Ja siis mun koko elämä on pausella tän takia. En tykkää mun työstä mut en viitsi vaihtaa tän takia työpaikkaa et yritetään. Me ei tykätä meidän asunnosta mut ei oo varaa omaan, eikä viitsi muuttaa tästä ku tää on nii halpa nii säästyy enemmän rahaa.

Anteeksi kaikille keillä on oikeaa lapsettomuutta. En voi kuvitellakaan miltä se tuntuisi. Tää sosiaalinen ja "rahallinen" lapsettomuus on jo ihan sydäntä raastavaa tämäkin.
 
Omaa napaa vain.Palaan paremmin myöhemmin.
Aamusta tehty toinen hedelmällisyys testi ja heikosti negatiivinen Testiin ilmestyi 2 viivaa mutta testi viiva ei ole yhtä tumma kuin kontrolli.Raskaustestissä tämä olisi haamu mutta miten ymmärtää näissä testeissä? Ensin näytti ettei tule minkäänlaista testi viivaa .Ohje oli myöskin että tulosta ei saa lukea enää 10min jälkeen.Aion silti soittaa neuvolaan ja vaatia tutkimuksia.Harmittaa ettei ole kolmatta testiä joka pitäisi vielä tehdä kp17
Toivottavasti neuvolasta saat apuja. Jos se eka testi olikin virheellinen 😊. Nyt tämän aamun testi on nega.

Omaa napaa. En tiedä onko vihdoin menkat alkamassa. Eilen alkoi vaaleanpunainen vuoto ja jatkuu vieläkin 😊. Lääkäri teki kyllä sisätutkimuksen sekin voi olla syy. Mutta ei mulla ole koskaan näin pitkään vuotanut. Pari tippaa on voinut tulla pari tuntia sen jälkeen.
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@~SeaWind 4/2015 1.
@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3. ★ kkm x 2
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@jekkis87 9/2021 3.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Selis★ 11/2021 ★4.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Wintersun 4/2022 PAS tulossa
@Earhart 4/2022 2.
@Mammuzka 4/2022 1.yhteinen
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Kvize 5/2022 1.
@Emzy 5/2022 1.
@eeveon 6/2022 2.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@minttuni 6/2022 2.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Milaas 7/2022 1.
@Kiemura ★ 7/2022 2.
@Rönsyleinikki 7/2022 5.
@peanut_butter 7/2022 2.
@Rasberry_jam 7/2022 1.
@ansi91 7/2022 2.
@Tiukuna 8/2022 2.
@helmikorvakoru 8/2022 2.
@KKatariina 8/2022 2.
@Tiutau13 8/2022 jatkuu
@vauvakuume78/2022 7.
@jempppis 8/2022 4.
@Nokare 8/2022 2.

★★★★★★★★★★★★★★★★

23.8.2022 Tiistai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@~SeaWind KP 44/29-31
@Quesadilla kp 39/30
@Kiemura kp 33/28-31
@Mammuzka Kp 31/??
@Salasauma kp 30/25
@Milaas 28/27
@Tiukuna 28/28-30
@Niisq kp 26/25
@Mamiks kp 25/24-28
@Sanelma_ kp 24/28
@Jossu_95 kp 23/28-30
@Poiski kp 21/36-39
@tätimoonika kp 19/29-31
@peanut_butter kp 17/28-30
@Earhart kp 16/28-30
@vauvakuume7 kp 15/28
@Selis kp 13/28
@Sipiriina kp 12/25
@eeveon kp 10/32
@Mirkkuli26 kp 9/22-25
@Laurenzia kp 7/31
@Millis86 kp 5/28
@Eadni1992 kp 5/26-28
@nobelius kp 4/28-30
@ansi91 kp 1/28-31

★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Mammuzka DPO 17
@Milaas DPO 13
@Niisq DPO 13
@Mamiks DPO 12
@Sanelma DPO 12
@Tiukuna DPO 11
@Kiemura DPO 11
@Jossu_95 DPO 7
@tätimoonika DPO 6
@peanut_butter DPO 5
@Earhart DPO 4
@Poiski DPO 2
@jempppis DPO 2

★★★★★★★★★★★★★★★★★
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu123 11/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/22 4. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22 kkm 8+6
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
@Hopeanopea 5/22 1. 7/22
@Maicy 4/22 4. 7/22
@Floralan 1/22 1. 7/22
@Owlet 2/21 2. 7/22
@Sentonen 4/22 2. 7/22
@Kvize 5/22 1. 7/22
@Quesadilla 7/22 1.8/22
@Tiutau13 ★ 1/22 3. 8/22
@liebling ★ 7/22 1. 8/22
 
Viimeksi muokattu:
Juu enkä meinaa että yritystä tarvisi tää kierto odottaa, ei mekään ole odoteltu kummankaan km jälkeen, mutta jos kuukauden verran pitää stressistä taukoa niin se tekee yritykselle vaan ihan hyvää ☺ Varsinkin jos talletella voi vain harvoina päivinä niin tallettelee silloin sitten ilon vuoksi eipä sillä raskautumiseen ole väliä saako oviksen kiinni, tulee vain paha mieli jos toteaa ettei talletukset osuneet.
Toivottavasti teillä pian tärppää joka tapauksessa ☺
Hyvä huomio kyllä tuo stressi, joten senkin takia hyvä yksi kierto jättää vähemmälle yritykselle. 😘 Meillähän ei ole kuin 150km välimatkaa että jos ovulaatio sattuu just pahasti keskelle viikkoa niin sitten pitää tarvittaessa hurauttaa iltakahville 🤦🥰
 
@Tiukuna älä vielä heitä kirvestä ❤ mulla plussat näkyneet eri aikoihin, edellisistä myöhemmin kuin tästä! Miten se menikään, miksette julkiselle pääsisi? Ainakin olisi HUOMATTAVASTI halvempaa sitä kautta, vaikka aikaa menisikin enemmän (jonot).
Mulla on ns. Rempparahaa ollut säästössä, kun ostin tän projektitalon. Veronpalautukset laskin inseminaatioon, mutta ei ollut mielessäni kahta sanaa, että oisinko käyttänyt rempparahoista seuraavaan inseminaatioon siivun. Olisi jäänyt ilmalämpöpumppu ostamatta (toinen) - niin "fiksu" on tämä naisen mieli, kun raskausasioita ajattelee..😅
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni
On tää kyllä.
Tein ny taas testin ihan vaan, et josko ois jo vaikka nega, kun eilen niin haalea.
No sehän oli tummempi, kun eilen.
Toki haalea, mutta selvä.
Mitä ihmettä nyt?


Soitin terkalle.
Odottele rauhassa, älä testaa joka päivä.
Testaa vaikka torstaina ja katotaan mille näyttää.
Jos sitten ottais hcg taas.

Ei mulla kemialialusissa ole näin testit käyttäytyneet.
Tulee mieleen kohdunulkoinen, vai mitenkä niissä testit sitten käyttäytyy?

Normaali raskaus tämä nyt ei ole.
Se on selvää.
 
@Tiukuna älä vielä heitä kirvestä mulla plussat näkyneet eri aikoihin, edellisistä myöhemmin kuin tästä! Miten se menikään, miksette julkiselle pääsisi? Ainakin olisi HUOMATTAVASTI halvempaa sitä kautta, vaikka aikaa menisikin enemmän (jonot).
Mulla on ns. Rempparahaa ollut säästössä, kun ostin tän projektitalon. Veronpalautukset laskin inseminaatioon, mutta ei ollut mielessäni kahta sanaa, että oisinko käyttänyt rempparahoista seuraavaan inseminaatioon siivun. Olisi jäänyt ilmalämpöpumppu ostamatta (toinen) - niin "fiksu" on tämä naisen mieli, kun raskausasioita ajattelee..
Mun BMI on hieman yli 35 eikä se tunnu millään putoavan sen alle ja HUSsilla jonot lahjasoluhoitoihin on 1,5v. Lisäksi meidän lahjoittaja on tietty yksityisellä et sit pitäis valita eri lahjoittaja ku esikoisesta. Naispari ku ollaa
 
@Mammuzka tosiaan, testit näyttää plussaa niin kauan kuin on tarpeeksi hcg:tä elimistössä. 😪 Hyvä neuvo on tuo, ettei joka päivä testaa kun odottaa haalistumista!🙏 Ja ehdottomasti verestä mitattu hcg varmin.
Kohdunulkoisessa hcg vahvistuu usein ns. normaalisti eikä vaikuta "väärältä" raskaudelta ennen kuin kivut kertoo muuta (tai ultrassa ei näy mitään vaikka hcg yli 1000).
 
@Mammuzka tosiaan, testit näyttää plussaa niin kauan kuin on tarpeeksi hcg:tä elimistössä. Hyvä neuvo on tuo, ettei joka päivä testaa kun odottaa haalistumista! Ja ehdottomasti verestä mitattu hcg varmin.
Kohdunulkoisessa hcg vahvistuu usein ns. normaalisti eikä vaikuta "väärältä" raskaudelta ennen kuin kivut kertoo muuta (tai ultrassa ei näy mitään vaikka hcg yli 1000).
Mä vaan ihmettelen tuota miten toi viiva on nyt tummempi selvästikin, kun eilen.
Sehän pitäisi vaaleampi jo olla.
 
Mun BMI on hieman yli 35 eikä se tunnu millään putoavan sen alle ja HUSsilla jonot lahjasoluhoitoihin on 1,5v. Lisäksi meidän lahjoittaja on tietty yksityisellä et sit pitäis valita eri lahjoittaja ku esikoisesta. Naispari ku ollaa
Todella inhottava tuo bmi -raja kun on niin tiukka 😪😔😪😔😪😔 kuitenkin yksityisellä tehdään silti hoitoja, joten julkinenkin vois vähän tossa löyhentää naruja🧐 lahjoittajaa ei vissiin voi siirtää tai olkia ostaa "mukaansa".. vai?
 
Mä vaan ihmettelen tuota miten toi viiva on nyt tummempi selvästikin, kun eilen.
Sehän pitäisi vaaleampi jo olla.
Voi olla ihan testikohtainen "virhe"! 🙌 sama ilmiö kuin toiseen suuntaan, kun joka päivä testaa raskautta ja varmistelee hcg:n nousua niin ei saisi säikähtää jos yhtenä päivänä viiva on haaleampi (ja raskaus jatkuu normaalisti) 🙂 siksi myös suositus tk:sta ettei testaisi jokapv.
 
Ei taida tulla meille tästä kierrosta vauvaa. Vaikka nii lupaavat oireet olikin. Tänään testi nega. Dpo10/11 joten eikai se varmaan enää plussaksikaan muutu. Esikoisesta näkyi kuitenkin jo Dpo9 sellai haamujen esiäiti.

Nyt sit pieni pala turhautumista. Oon nii surullinen niin surullinen. Meillä ei oo varaa mennä hoitoihin ens kierrossa. Ja ehkä koko loppuvuonna kerran, kun sit tulee jo joulut ja kaikki mihin tarvii rahaa eikä aina jaksa kituuttaa minimillä. Se tuntuu nii pahalle. Toive toisesta on ollut jo viime joulukuusta, nyt päästiin yrittää ensimmäisen kerran. Tuntuu nii epäreilulta kun ei oo edes mahdollisuutta yrittää. Ja kaikki ympärillä raskautuu ekasta ja melkein vahingossa.

Ja siis lopetin imetyksen tän takia paljon aikaisemmin ku mitä me esikoisen kanssa oltiin valmiita ja nyt en pysty ajattelee ku sitä surua mitä mulla sen imetyksen Ns. Pakko lopetuksesta on 😭 Ei se varmaan tällee reilun kuukauden lopettamisen jälkeen enää uudelleenkaan aloittaisi (ja olisko se tosi outoa edes yrittää) vaikka mä voisin ihan mielellään imettää. Vaikka maitoa ei tuukkaan ku pisaroita

eniten ei siis satu se nega vaan se kaikki mistä musta tuntuu et oon luopunut tän yrityksen takia. (tän yhden ainoan takia oli pakko mennä takas töihin vaikken ollut valmis ja lopettaa imetys). Inhottaa myös tää yrittämisen takia rahallinen kitkutus ja se et ku kaikki muut ostaa asuntoja meidän pitää maksaa tuhansia siitä et voidaan edes yrittää lasta. Olis vaan nii paljo helpompaa päättää olla haluamatta toista , kun ajatella et koko seuraava vuosi menee taas kituuttaen eläen et voi muutaman kerran yrittää jos tulis raskaaksi.

Ja siis mun koko elämä on pausella tän takia. En tykkää mun työstä mut en viitsi vaihtaa tän takia työpaikkaa et yritetään. Me ei tykätä meidän asunnosta mut ei oo varaa omaan, eikä viitsi muuttaa tästä ku tää on nii halpa nii säästyy enemmän rahaa.

Anteeksi kaikille keillä on oikeaa lapsettomuutta. En voi kuvitellakaan miltä se tuntuisi. Tää sosiaalinen ja "rahallinen" lapsettomuus on jo ihan sydäntä raastavaa tämäkin.
Voi ei! Minä innokkaana oottelin, että tuut tänne aamulla plussatestin kans. Varmasti aivan äärettömän turhauttavaa kun sitä yritystä ei oo kantamassa ees se pieni toivo joka kuukausi, että nyt vois onnistaa, niinku heteropareilla. Ja tosiaan miten moneen osaan elämää se vaikuttaa rahan vuoksi.

En nyt yhtään muista minkä ikäinen teidän esikoinen jo on? Suostuisko hän vielä rinnalle, ootko kokeillut? Jotkut taaperothan innostuu palaamaan rinnalle esim. Uuden vauvan myötä, vaikka imetys olisi raskausaikana ollut tauolla. Toki silloin maitohanat on aika runsaasti auki, joka edesauttaa asiaa.

Toivon niin, että jos nyt ei onnistanutkaan, niin ensi kerta onnistaa ❤
 
Ei taida tulla meille tästä kierrosta vauvaa. Vaikka nii lupaavat oireet olikin. Tänään testi nega. Dpo10/11 joten eikai se varmaan enää plussaksikaan muutu. Esikoisesta näkyi kuitenkin jo Dpo9 sellai haamujen esiäiti.

Nyt sit pieni pala turhautumista. Oon nii surullinen niin surullinen. Meillä ei oo varaa mennä hoitoihin ens kierrossa. Ja ehkä koko loppuvuonna kerran, kun sit tulee jo joulut ja kaikki mihin tarvii rahaa eikä aina jaksa kituuttaa minimillä. Se tuntuu nii pahalle. Toive toisesta on ollut jo viime joulukuusta, nyt päästiin yrittää ensimmäisen kerran. Tuntuu nii epäreilulta kun ei oo edes mahdollisuutta yrittää. Ja kaikki ympärillä raskautuu ekasta ja melkein vahingossa.

Ja siis lopetin imetyksen tän takia paljon aikaisemmin ku mitä me esikoisen kanssa oltiin valmiita ja nyt en pysty ajattelee ku sitä surua mitä mulla sen imetyksen Ns. Pakko lopetuksesta on Ei se varmaan tällee reilun kuukauden lopettamisen jälkeen enää uudelleenkaan aloittaisi (ja olisko se tosi outoa edes yrittää) vaikka mä voisin ihan mielellään imettää. Vaikka maitoa ei tuukkaan ku pisaroita

eniten ei siis satu se nega vaan se kaikki mistä musta tuntuu et oon luopunut tän yrityksen takia. (tän yhden ainoan takia oli pakko mennä takas töihin vaikken ollut valmis ja lopettaa imetys). Inhottaa myös tää yrittämisen takia rahallinen kitkutus ja se et ku kaikki muut ostaa asuntoja meidän pitää maksaa tuhansia siitä et voidaan edes yrittää lasta. Olis vaan nii paljo helpompaa päättää olla haluamatta toista , kun ajatella et koko seuraava vuosi menee taas kituuttaen eläen et voi muutaman kerran yrittää jos tulis raskaaksi.

Ja siis mun koko elämä on pausella tän takia. En tykkää mun työstä mut en viitsi vaihtaa tän takia työpaikkaa et yritetään. Me ei tykätä meidän asunnosta mut ei oo varaa omaan, eikä viitsi muuttaa tästä ku tää on nii halpa nii säästyy enemmän rahaa.

Anteeksi kaikille keillä on oikeaa lapsettomuutta. En voi kuvitellakaan miltä se tuntuisi. Tää sosiaalinen ja "rahallinen" lapsettomuus on jo ihan sydäntä raastavaa tämäkin.
Millä testillä testasit? Mulla on näkynyt dpo 10 ainoastaan cb:n apteekkiversiolla tooosi himmeenä iltapäivällä. Pc näytti negaa ja haamua dpo 11. Ei vielä dpo 10 kannata kirvestä kaivoon heittää.

Ymmärrän kyllä tuon sun ketutuksen. Kyllä mullakin ekana tulee irvistys eikä hymy toisten plussista, etenkin "oho ekasta kierrosta". Vaikka sitten ymmärrän että ei se ole multa pois. Joka kerta sama. Mulla on kolme työkaveria raskautunut meidön yrityksen aikana, kaks jo synnyttänyt ja kolmannella laskettu samaan aikaan kuin meidän viimeisin keskenmennyt. Kahdesti olen saanut toivoa, kahdesti pettynyt, nyt vain odotan seuraavaa tärppiä ajatuksella "kohti uusia pettymyksiä".

Ja mullakin elämä paussilla osin, työt nyt rullaa mutta niissäkin nyt jos tulen ollenkaan raskautumaan niin että menee kaikki hyvin, se syö multa erään työmahdollisuuden hakemisen täysin eikä uutta tilaisuutta tule todennäköisesti vuosiin jos enää koskaan. Sinne on siis fyysiset pääsykokeet ensi vuonna syksyllä ja mihin tahansa aikaan raskaus seuraavan vuoden sisään vesittää asian. Ja kokeista vuoden sisään raskaus vesittää sitten koulutuksen. Ja oon nyt jo 37v joten lasta ei voi jättää yrittämättä nyt, enkä 10v päästä jos paikkoja taas aukeaa enää ole hakukelpoinen.

Vaikka meidän lähtökohta on eri niin mä ymmärrän sun fiilikset kyllä täysin ❤
 
Ei taida tulla meille tästä kierrosta vauvaa. Vaikka nii lupaavat oireet olikin. Tänään testi nega. Dpo10/11 joten eikai se varmaan enää plussaksikaan muutu. Esikoisesta näkyi kuitenkin jo Dpo9 sellai haamujen esiäiti.

Nyt sit pieni pala turhautumista. Oon nii surullinen niin surullinen. Meillä ei oo varaa mennä hoitoihin ens kierrossa. Ja ehkä koko loppuvuonna kerran, kun sit tulee jo joulut ja kaikki mihin tarvii rahaa eikä aina jaksa kituuttaa minimillä. Se tuntuu nii pahalle. Toive toisesta on ollut jo viime joulukuusta, nyt päästiin yrittää ensimmäisen kerran. Tuntuu nii epäreilulta kun ei oo edes mahdollisuutta yrittää. Ja kaikki ympärillä raskautuu ekasta ja melkein vahingossa.

Ja siis lopetin imetyksen tän takia paljon aikaisemmin ku mitä me esikoisen kanssa oltiin valmiita ja nyt en pysty ajattelee ku sitä surua mitä mulla sen imetyksen Ns. Pakko lopetuksesta on Ei se varmaan tällee reilun kuukauden lopettamisen jälkeen enää uudelleenkaan aloittaisi (ja olisko se tosi outoa edes yrittää) vaikka mä voisin ihan mielellään imettää. Vaikka maitoa ei tuukkaan ku pisaroita

eniten ei siis satu se nega vaan se kaikki mistä musta tuntuu et oon luopunut tän yrityksen takia. (tän yhden ainoan takia oli pakko mennä takas töihin vaikken ollut valmis ja lopettaa imetys). Inhottaa myös tää yrittämisen takia rahallinen kitkutus ja se et ku kaikki muut ostaa asuntoja meidän pitää maksaa tuhansia siitä et voidaan edes yrittää lasta. Olis vaan nii paljo helpompaa päättää olla haluamatta toista , kun ajatella et koko seuraava vuosi menee taas kituuttaen eläen et voi muutaman kerran yrittää jos tulis raskaaksi.

Ja siis mun koko elämä on pausella tän takia. En tykkää mun työstä mut en viitsi vaihtaa tän takia työpaikkaa et yritetään. Me ei tykätä meidän asunnosta mut ei oo varaa omaan, eikä viitsi muuttaa tästä ku tää on nii halpa nii säästyy enemmän rahaa.

Anteeksi kaikille keillä on oikeaa lapsettomuutta. En voi kuvitellakaan miltä se tuntuisi. Tää sosiaalinen ja "rahallinen" lapsettomuus on jo ihan sydäntä raastavaa tämäkin.
Imetys voi alkaa uudestaan. Koska oliko se nyt 40 pvä kun kropassa vielä erittyy maitoa imetyksen loputtua. Vai miten se meni. Itselläni vielä vuosi esikoisen imetyksen lopetuksen jälkeen vielä tuli puristaessa maitoa. Just meinaan luin jostain imetyksen lopetuksesta.

Mutta älä silti luovuta raskauden suhteen. Vielä on mahdollista plussa tulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Tiukuna
Oletan, että tämä päivä vielä kääntyy kp1. Vaaleanpunertavaa ihan niukkaa tiputtelua on nyt kolmatta päivää. Toissa iltana otin jo Buranaa, kun oli kipuja ja luulin että vuoto alkaa. Mites siellä?
Voih :( kunpa olisi kiinnittymisvuotoa tai vastaavaa. Onko normaalia tuollainen ennen vuotoa vai nyt jotenkin poikkeuksellista?

Täällä pysynyt samanlaisena, ei pms-oireita, alavatsaa välillä juilii ja turvottelee. Aamun onestep oli vahvistunut sunnuntaiseen verrattuna. Teen myös näköjään empiiristä tutkimusta eri raskaustestien eroista, nyt on kokeiltu pc, onestep ja apteekin herkkä :D Huomenna kp 29 ja sovellus ehdottaa huomiselle menkkoja alkavaksi. En vaan meinaa uskoa näköjään millään noita kahta viivaa, ehkä se huomenna iskee kunnolla tajuntaan. Pelottaa, että jos onkin kemiallinen, vaikka kaikki oireet ja olotilat ja testit viittaa kyllä raskauteen. <3
 
vierailija
Sori jo valmiiksi. Olen vierailija ja en saisi tulla mitään tänne kirjoittelemaan. Kirjoitan silti..😏

Iso ja hyväksi havaittu vinkki: jätä ovistikut kauppaan! Mä en koskaan ovista tikuttanut aikasemmin ja en raskausjutuissa kovin helposti ala ressaa. No päätin sitten kokeilla ovistikkuja ja kyllä niistä ressin sai aikaseksi. Molemmat!😔 Vaikka seksiä on ollu aina hyvin, silloin n.4 krt/vko, niin tuli että nyt ja nyt pitäis olla valmiina ja seksi ei ollu enää ihan niin rentoa ja kivaakaan.

Ja kokemuksesta, kun se raiskasi voi alkaa milloin vaan, ei se välttämättä tarvi osua oviksen aikoihin. Parille ystävälle olen sanonut, että jättäkää ovistikut pois ja ovat kiittäneet miljoonasta, kuinka ressi jäi pois ja raskaus alkoi.

Saahan niitä käyttää ihan vapaasti, mut tosihan se on, että aika moni niistä saa ressin ja suoristuspaineita ja eihän se hyvää tee.

Parasta ois tarkastella säännöllisesti, ilman kalenteriin kyttäilyä. Vinkkejä saa antaa, ei niitä noudattaa jos ei haluu, mut ei kannata hernettäkään nokkaan vetää.

Ja kyllä se on ihan tutkittukkin, että ressistä voi tulla mitä vaan, eikä se ainakaan auta raskautumisessa.

Ja raskuastestitkin käyttöön, vasta kun menkat myöhässä. Varhaisista km saa kans ressu ja surun, joka voi vaikuttaa pitkäänkin.

Tiedän, helpommin sanottu, kuin tehty..osalla. Mut suosittelen kokeilee, hyväksi on nämä havaittu, itsellä ja ystävillä. Ei mun ystävät ainakaan näistä vinkeistä suuttuneet.😊

Plussaa kaikille teille!!!😊👍
 
  • Tykkää
Reactions: Saaga86
Sori jo valmiiksi. Olen vierailija ja en saisi tulla mitään tänne kirjoittelemaan. Kirjoitan silti..

Iso ja hyväksi havaittu vinkki: jätä ovistikut kauppaan! Mä en koskaan ovista tikuttanut aikasemmin ja en raskausjutuissa kovin helposti ala ressaa. No päätin sitten kokeilla ovistikkuja ja kyllä niistä ressin sai aikaseksi. Molemmat! Vaikka seksiä on ollu aina hyvin, silloin n.4 krt/vko, niin tuli että nyt ja nyt pitäis olla valmiina ja seksi ei ollu enää ihan niin rentoa ja kivaakaan.

Ja kokemuksesta, kun se raiskasi voi alkaa milloin vaan, ei se välttämättä tarvi osua oviksen aikoihin. Parille ystävälle olen sanonut, että jättäkää ovistikut pois ja ovat kiittäneet miljoonasta, kuinka ressi jäi pois ja raskaus alkoi.

Saahan niitä käyttää ihan vapaasti, mut tosihan se on, että aika moni niistä saa ressin ja suoristuspaineita ja eihän se hyvää tee.

Parasta ois tarkastella säännöllisesti, ilman kalenteriin kyttäilyä. Vinkkejä saa antaa, ei niitä noudattaa jos ei haluu, mut ei kannata hernettäkään nokkaan vetää.

Ja kyllä se on ihan tutkittukkin, että ressistä voi tulla mitä vaan, eikä se ainakaan auta raskautumisessa.

Ja raskuastestitkin käyttöön, vasta kun menkat myöhässä. Varhaisista km saa kans ressu ja surun, joka voi vaikuttaa pitkäänkin.

Tiedän, helpommin sanottu, kuin tehty..osalla. Mut suosittelen kokeilee, hyväksi on nämä havaittu, itsellä ja ystävillä. Ei mun ystävät ainakaan näistä vinkeistä suuttuneet.

Plussaa kaikille teille!!!
Ja tässäkin pitää muistaa se, että se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Meidän parisuhteen kohdalla mä olen niin projektiluontoinen henkilö muutenkin, että tavallaan nautin siitä että saan tehdä ja tutkia ja oppia näinollen itsestäni. Mies ei taas ota stressiä siitä mitä tikuilla teen, vaan on hyvillään siitä että olen innoissani. Aiheesta olla siis avoimesti meillä keskuteltu että onko tullut suorituspaineita tms :)
Ja toisille taas jos tulee stressiä, sitä on hyvä tarkastella että mistä se johtuu ja mikä siihen vaikuttaa ja miten tilannetta voi helpottaa. Toinen saattaa saada lohtua ja varmuutta testeistä, toisella reaktio voi olla päinvastainen. Kyse on paljon myös siitä miten itsensä tuntee.

Me ollaan kuitenkin kaikki yksilöitä ja asiat ei oo aina niin mustavalkoisia :)
 
vierailija
Millä dpo:lla ootte Pregcheckin niillä normaaleilla liuskoilla saaneet plussaa? Muuta ei nyt oo jemmassa enkä lähde mitään herkempiä varta vasten ostamaan, mutta mietin että onko niiillä järkeä edes testata jos dpo10 haluais varuilta testata ennen juhlimaan lähtöä. Muuten en sinällään edes haluais testata, jos ei kuukautiset oo myöhässä. Toisaalta tuskin se pari viinilasillista lasta pilais, jos oliskin tietämättään ihan pikkusen raskaana.
No ei todellakaan mitään merkitystä! Mä vedin kunnon kännit yhden kerran, kun en tiennyt olevani raskaana ja täysin terve lapsi syntyi!❤
 
vierailija
Ja tässäkin pitää muistaa se, että se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle. Meidän parisuhteen kohdalla mä olen niin projektiluontoinen henkilö muutenkin, että tavallaan nautin siitä että saan tehdä ja tutkia ja oppia näinollen itsestäni. Mies ei taas ota stressiä siitä mitä tikuilla teen, vaan on hyvillään siitä että olen innoissani. Aiheesta olla siis avoimesti meillä keskuteltu että onko tullut suorituspaineita tms
Ja toisille taas jos tulee stressiä, sitä on hyvä tarkastella että mistä se johtuu ja mikä siihen vaikuttaa ja miten tilannetta voi helpottaa. Toinen saattaa saada lohtua ja varmuutta testeistä, toisella reaktio voi olla päinvastainen. Kyse on paljon myös siitä miten itsensä tuntee.

Me ollaan kuitenkin kaikki yksilöitä ja asiat ei oo aina niin mustavalkoisia
Juuri näin, itsestäänselvyys, että kaikki olemme yksilöitä ja kaikki tekee miten itse parhaaksi kokee😊 tai pystyy..😅 ja kyllä, maailmaan värejä mahtuu muutakin kuin🖤 ja 🗯😀
 

Yhteistyössä