Haaveena vauva 2023

Todennäköisyydet on "onneksi" keskenmenon jälkeen sen puolella että ovis myöhästyy. Eka kierto km jälkeen kun voi olla ihan mitä vaan. Ja tiedän kokemuksesta ettei ole helppoa, mutta suosittelisin silti ajattelemaan että huilitaan henkisestikin tämä kierto. Tallettelette kun mies on kotona, ihan vaan siksi että se on kivaa ja on sinänsä ihan sama saatko tässä kierrossa oviksen kiinni vai et jos talletuspäivät on noin rajatut. Niillä tärppää jos on tärpätäkseen ja kun et odota tärppiä niin on edes yksi kierto kun et pety. Korkeintaan hyvällä tuurilla yllätyt iloisesti jos tärppää. Seuraavaan kiertoon sitten puhtaalta pöydältä tikut ja paremmin ennakoitava kierto ❤
Tottahan se on. Tiedostan itsekkin että ensimmäinen kierto voi todellakin olla ihan mitä vain, ja mahdoton ovulaatiota on vielä sanoa milloin se on. Flo ennustaa sen ovulaation normi kierron mukaan. Tiedostan kyllä myös sen että hyvä olisi odottaa tämä kierto ja seuraavasta sitten aloittaa mutta toki malttamaton kun olen niin hankala suhtautua maltilla. Vaikka perinteisesti maltti on valttia. 🤭 Testaillut olen sen verran että tiedän raskaustestin olevan jo nega. Ovulaatio testi toki näyttää kuten varmasti asiaan kuuluukin. Kivahan se olisi saada kiinni, vaikka tiedostan sen hyvin vaikeaa olevan koska oireista sitä en itse tunnista. . Noh , ehkäpä nyt odotellaan kierron käynnistymistä ja katsotaan mitkä mahdollisuudet seuraavassa kierrossa on. ❤
 
Tottahan se on. Tiedostan itsekkin että ensimmäinen kierto voi todellakin olla ihan mitä vain, ja mahdoton ovulaatiota on vielä sanoa milloin se on. Flo ennustaa sen ovulaation normi kierron mukaan. Tiedostan kyllä myös sen että hyvä olisi odottaa tämä kierto ja seuraavasta sitten aloittaa mutta toki malttamaton kun olen niin hankala suhtautua maltilla. Vaikka perinteisesti maltti on valttia. Testaillut olen sen verran että tiedän raskaustestin olevan jo nega. Ovulaatio testi toki näyttää kuten varmasti asiaan kuuluukin. Kivahan se olisi saada kiinni, vaikka tiedostan sen hyvin vaikeaa olevan koska oireista sitä en itse tunnista. . Noh , ehkäpä nyt odotellaan kierron käynnistymistä ja katsotaan mitkä mahdollisuudet seuraavassa kierrossa on.
Juu enkä meinaa että yritystä tarvisi tää kierto odottaa, ei mekään ole odoteltu kummankaan km jälkeen, mutta jos kuukauden verran pitää stressistä taukoa niin se tekee yritykselle vaan ihan hyvää ☺ Varsinkin jos talletella voi vain harvoina päivinä niin tallettelee silloin sitten ilon vuoksi eipä sillä raskautumiseen ole väliä saako oviksen kiinni, tulee vain paha mieli jos toteaa ettei talletukset osuneet.
Toivottavasti teillä pian tärppää joka tapauksessa ☺
 
Tänään pp7 ja menkkamaiset kivut alkoi, en tiedä miten pitäisi suhtautua 🤔 jotenkin se vahvin luottamus onnistumiseen hiukan tipahti 😢 vielä on monta päivää ennen testausta, miten saisi ajatukset pois tästä piinaamisesta 😱
 
Tänään pp7 ja menkkamaiset kivut alkoi, en tiedä miten pitäisi suhtautua jotenkin se vahvin luottamus onnistumiseen hiukan tipahti vielä on monta päivää ennen testausta, miten saisi ajatukset pois tästä piinaamisesta
Voihan olla ihan harmitonta vihlontaa. Jos johtuu kiinnittymisestä tai kohdun muutoksista ♥. Pysy positiivisena vielä kaikki on mahdollista
 
Tänään pp7 ja menkkamaiset kivut alkoi, en tiedä miten pitäisi suhtautua jotenkin se vahvin luottamus onnistumiseen hiukan tipahti vielä on monta päivää ennen testausta, miten saisi ajatukset pois tästä piinaamisesta
Mulla on ollut menkkamaista vihlobtaa nyt pari päivää ja mä ainakin toivoisin ja ajattelisin et on ennemminkin raskaudesta johtuvaa 🤞🏻🤞🏻 oliko pp 7 ovulaatiosta vai siirrosta? Tuo pp ei oo tuttu. Ovulaatiosta osuis just oikeaan kohtaan 🤞🏻🤞🏻😍 (muistaako edes oikein et teillä oli siirto)
 
Tänään pp7 ja menkkamaiset kivut alkoi, en tiedä miten pitäisi suhtautua jotenkin se vahvin luottamus onnistumiseen hiukan tipahti vielä on monta päivää ennen testausta, miten saisi ajatukset pois tästä piinaamisesta
En oo ihan varma miten noi päivät siirrossa vertautuu "normikiertoon" mutta menkkamaisia kipuja saattaa tulla juurikin kiinnittymisen ja kohdun kasvun vuoksi jo heti alussa. Mulla oli kans viimeksi sellaisia ihan alkuraskaudessa.
Ja on nytkin, dpo 8, joten epäilen että jotain saattaa olla tapahtumassa, toivottavasti sullakin ❤
 
@Mammuzka Pahoittelut, jos viiva on tosiaan lähtenyt haalistumaan. 💔 Sun oli jo paljon selvempi verrattuna mun haaleaan, joka kanssa katosi 4 päivässä.

Ja onnea @Milaas, hyvin on vahvistunut!

Tsemppiä @Sipiriina polikäynnille!

Toivottavasti @Kyfi teillä tärppäisi pian ja että kolmas kerta toden sanoisi!

Oli niin kiireinen viikonloppu että hyvä jos kerkesin täällä viestejä lukea. Huomenna alkaa pistot.😱
 
@Mammuzka onpa tosi ikävää jos näyttää et haalistuu :( Toivotaan nyt kuitenkin vielä parasta!

@Milaas Onnittelut! Hienosti on vahvistunut!:love:

Täällä on tosiaan jo vähän piinailua ilmassa, tuntuu et päivät matelee ja nyt kun ei oikein voi oireita vielä edes kytätä niin johan tylsistyttää.
Oon kyllä miettinyt paljon pelkoja edellistä raskautta ajatellen, jos nyt vaikka tärppäisi niin näitä pitää vielä varmasti käsitellä. Mä voin silloin henkisesti ja fyysisesti niin huonosti, ettei odottamisessa ollut rahtustakaan onnea. Jos sama toistuisi, niin varmaan yrittäisin ainakin kovemmin saada hoitoa ja apua tilanteeseen. Keskenmenoa pelkäsin myös ja toisaalta myös elämän totaalista muuttumista. Onko teillä ollut mitään ristiriitaisia fiiliksiä raskaudessa ja jos on, niin miten käsittelitte niitä?
 
  • Rakkaus
Reactions: Milaas
@Mammuzka onpa tosi ikävää jos näyttää et haalistuu Toivotaan nyt kuitenkin vielä parasta!

@Milaas Onnittelut! Hienosti on vahvistunut!

Täällä on tosiaan jo vähän piinailua ilmassa, tuntuu et päivät matelee ja nyt kun ei oikein voi oireita vielä edes kytätä niin johan tylsistyttää.
Oon kyllä miettinyt paljon pelkoja edellistä raskautta ajatellen, jos nyt vaikka tärppäisi niin näitä pitää vielä varmasti käsitellä. Mä voin silloin henkisesti ja fyysisesti niin huonosti, ettei odottamisessa ollut rahtustakaan onnea. Jos sama toistuisi, niin varmaan yrittäisin ainakin kovemmin saada hoitoa ja apua tilanteeseen. Keskenmenoa pelkäsin myös ja toisaalta myös elämän totaalista muuttumista. Onko teillä ollut mitään ristiriitaisia fiiliksiä raskaudessa ja jos on, niin miten käsittelitte niitä?
Mulla tavallaan on. Mulla oli viime raskaudessa tosi paha pahoinvointia lähes koko raskauden, tosi ikävä migreeni ja sit sellai jäätävä lamauttava pelko et lapselle sattuisi jotain. Viimeisimpään yritin saada neuvolasta useasti apua, mutta siihen viitattiin kintaalla. Uskon et tää on syy on et mulle laukesi synnytyksen jälkeinen masennus ja OCD. Pitkä tie oli siitä pois. Pelkään etenkin noita pelkoajatuksia jotka oli myös osa mun synnytyksen jälkeistä masennusta (pelkäsin itse kuolevani milloin syöpään milloin avh milloin mihinkin). Ja tuota jatkuvaa pahoinvointia. Sitä etten voisi olla nii hyvä äiti esikoiselle kun voin.

Jään kuuntelee sitä millaisia keinoja muilla on. Mulla vaan se toive on suurempi kuin pelko ja ahdistus. Ja jotenkin toivo siitä et tää vois olla korjaava kokemus.
 
Mulla tavallaan on. Mulla oli viime raskaudessa tosi paha pahoinvointia lähes koko raskauden, tosi ikävä migreeni ja sit sellai jäätävä lamauttava pelko et lapselle sattuisi jotain. Viimeisimpään yritin saada neuvolasta useasti apua, mutta siihen viitattiin kintaalla. Uskon et tää on syy on et mulle laukesi synnytyksen jälkeinen masennus ja OCD. Pitkä tie oli siitä pois. Pelkään etenkin noita pelkoajatuksia jotka oli myös osa mun synnytyksen jälkeistä masennusta (pelkäsin itse kuolevani milloin syöpään milloin avh milloin mihinkin). Ja tuota jatkuvaa pahoinvointia. Sitä etten voisi olla nii hyvä äiti esikoiselle kun voin.

Jään kuuntelee sitä millaisia keinoja muilla on. Mulla vaan se toive on suurempi kuin pelko ja ahdistus. Ja jotenkin toivo siitä et tää vois olla korjaava kokemus.
Hurjalta kuulostaa, masennus ja OCD ei ole mitään kevyitä juttuja. Täältä roppakaupalla sinne jaksamista. Oot kyllä vahva ja upee kun olet noiden kanssa jaksanut mennä eteenpäin! ❤ Mulla laukesi enkelitytön syntymästä useamman kuukauden päästä PTSD, taisin olla vaan niin totaalisen loppu ettei oma mieli enää kestänyt mukana. Pääsin kyllä hoitoon ja sen avulla sit ollaan päästy tähän että uskaltaa taas haaveilla lapsesta. Pelot on silti mukana, vaikka kuitenkin kokonaisuudessaan on kyllä tasapainoisempi tilanne nyt ja oon oppinut sitä paljonpuhuttua armollisuutta itseä kohtaan ja myös rajaamista, että sit jaksaisi huolehtia itsestään.

Pahoinvointi pelottaa varmaan nyt eniten, että mitä jos se toistuu samanlaisena:confused:
 
Hurjalta kuulostaa, masennus ja OCD ei ole mitään kevyitä juttuja. Täältä roppakaupalla sinne jaksamista. Oot kyllä vahva ja upee kun olet noiden kanssa jaksanut mennä eteenpäin! Mulla laukesi enkelitytön syntymästä useamman kuukauden päästä PTSD, taisin olla vaan niin totaalisen loppu ettei oma mieli enää kestänyt mukana. Pääsin kyllä hoitoon ja sen avulla sit ollaan päästy tähän että uskaltaa taas haaveilla lapsesta. Pelot on silti mukana, vaikka kuitenkin kokonaisuudessaan on kyllä tasapainoisempi tilanne nyt ja oon oppinut sitä paljonpuhuttua armollisuutta itseä kohtaan ja myös rajaamista, että sit jaksaisi huolehtia itsestään.

Pahoinvointi pelottaa varmaan nyt eniten, että mitä jos se toistuu samanlaisena
Joo mä sain kans tosi hyvää apua sit tuohon synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja hyviä keinoja käsitellä pelkoja ja ahdistusta. Nyt oon päässy niistä jo eroon ja koen et osaan käsitellä niitä aivan uudella tavalla ja vaatia apua. Silti se muisto siitä ahdistuksesta ja pelosta on vielä jossain "lihasmuistissa" että se saa pienen pelon aikaan jos sitä muistelee. Yllättävän kuitenkin optimistinen ja hyvä mieli on ajatellen et tulisi raskaaksi. Mulla on myös edelleen kontakti "avoin" mun keskustelupaikkaan joten varmasti saa apua heti jos tulee huonompi fiilis. Haluisin uskoa kuitenkin ettei tule optimisti parasta!!

mut siis vitsi joo tuo pahoinvointi. Se kyllä kans mulla on sellai. Viimeksi oksensin puoleen väliin asti useamman kerran päivässä ja sen jälkeenkin useamman kerran viikossa. Se tuntuu kyl pelottavalta ajatukselta.

ihana et sielläkin on selkeästi parempi olo jo ♥ nää varmasti seuraa matkassa. Varsinkin teilläkin kun on noin hurja tausta ♥

tuo armoollisuus on tärkeää ja sitä on tullut kyllä pidemmän kaavan kautta itsekin opeteltua.
 
Apua, pakko tulla tuskailemaan, kun on taas kovat odotukset huomiseen inssiin, mutta samalla jännittää kun päivän ajan on tuntunut kaikkia nipistelyjä. Että ei vaan menis ennen huomista ovis ohi. Mut Husin ohjeet on, et inssi aina päivä positiivisen testin jälkeen. Nyt kun ei oo väliultrattu, niin jännittää, että onhan kasvua tarpeeks ja että onhan ajoitus riittävä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos @Earhart ja @Millis86 ja tietysti kaikki muutkin! 😍

Oon tosi iloinen että nykyään tunnutaan puhuvan paljon avoimemmin raskauden aikaisista peloista, masennuksesta sekä tietysti raskauden jälkeisistäkin vaikutuksista mieleen. Se on kuitenkin niin iso elämänmuutos, että ihme olisi jos ei vaikuttaisi jollain tapaa ja isostikin. Ja kiitos teille että myös täällä foorumilla puhutaan siitä avoimesti. Siitä saattaa olla jollekin iso apu!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä kp 9 ja edelleen menkat, tai no tiputtelee välillä kirkasta verta 😵‍nää ekat menkat km jälkeen, että näköjään kroppa vielä sekasin. Toukokuun raskautumiskierros ovis oli kp 11, että kohta rupeen tikuttelee kuitenkin. Ärsyttävää ku välillä vuoto on loppunut ja sitten alkanut taas. No ehkä tää tästä pikkuhiljaa loppuu 👀
 
Flown mukaan tänään saattaisi alkaa menkat, mutta pidän pientä toivonkipinää yllä siitä huolimatta, että viime perjantain testi näytti negaa. Rinnat ei ole pinkeät ja älyttömän kipeät, kuten yleensä ennen menkkoja. Kirkasta vvuotoakin ollut, mitä en kyllä muista olleen aiemmin. Mielialakin ollut enemmän positiivinen, kuin heitellyt sekunnissa sinne tänne. Hirveä seksin himo tuli eilen, vaikka yleensä oon kuiva ku sahara eikä varsinkaan tee mieli.

Mutta noo, nää on näitä kuvitelmia, eiköhän uus kierto sieltä vielä ala, kun asiasta tänne kirjottaa 🙈😂
 
Omaa napaa vain.Palaan paremmin myöhemmin.
Aamusta tehty toinen hedelmällisyys testi ja heikosti negatiivinen 🤔 Testiin ilmestyi 2 viivaa mutta testi viiva ei ole yhtä tumma kuin kontrolli.Raskaustestissä tämä olisi haamu mutta miten ymmärtää näissä testeissä? Ensin näytti ettei tule minkäänlaista testi viivaa .Ohje oli myöskin että tulosta ei saa lukea enää 10min jälkeen.Aion silti soittaa neuvolaan ja vaatia tutkimuksia.Harmittaa ettei ole kolmatta testiä joka pitäisi vielä tehdä kp17 🙄
 
Omaa napaa vain.Palaan paremmin myöhemmin.
Aamusta tehty toinen hedelmällisyys testi ja heikosti negatiivinen Testiin ilmestyi 2 viivaa mutta testi viiva ei ole yhtä tumma kuin kontrolli.Raskaustestissä tämä olisi haamu mutta miten ymmärtää näissä testeissä? Ensin näytti ettei tule minkäänlaista testi viivaa .Ohje oli myöskin että tulosta ei saa lukea enää 10min jälkeen.Aion silti soittaa neuvolaan ja vaatia tutkimuksia.Harmittaa ettei ole kolmatta testiä joka pitäisi vielä tehdä kp17
Neuvola on varmasti hyvä idea niin ei tarvitse raapia päätä puhki testitulosta pähkäiltäessä 😊 onko sulla mikä kp, ehtisikö vielä tulemaan kolmas testi jos heti tilaa? Tai saako noita esim. apteekista? 🤔
 

Yhteistyössä