Haaveena vauva 2023

Okei, no sekin ois hyvä että ottais tasasesti ja kysyis lääkäriltä että ku lasta olis tarkoitus tehdä Sekin vaikuttaa mielialaan jos ottaa miten sattuu sekä myös ihan yleiseen olotilaan.
Joo niinhän se on mutta mun miehellä on vakaa mielipide lääkäreistä. Ei ne mitään tiedä ym. Ottaa kiltisti kyllä kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkkeensä mutta muut on sitten eri asia.
 
Onnea @Hopeanopea

Ei menkkoja näy vieläkään. Eli uskon että viimeistään sunnuntaina tai maanantaina alkaa. Jos on 30 pvä kierto. Eli mulle voi listaan päivittää. Kp28/25-30

Ei minkäänlaisia viitteitä menkoista mutta ei myöskään raskaudesta. Mieli on maassa mutta se johtuu unettomuudesta. Kuopuksella huonoja öitä. Tekee hampaita niin oma nukkuminen vähissä. Viime yönä 3 h nukuttu niin ei ihme että väsyttää ym.
 
Täällä nyt melkein plussaa ovistestistä. En nyt tee sillä tiedolla mitään muuta kuin tiedän milloin menkat alkaa ja siksi mä jatkoin sen testaamista. Luteaali ollut nyt kaikissa kierroissa 13 päivää, ovis vaihtelee kp11-14. Joten ihan kiva ettei vuoto pääse yllättää.
Ja jos matkan varrella käy niin että vuoto ei ala niim toki testaan sitten.

olen siis kiertolistalla mukana, en piinailemassa enää 🥲 Ensin ajattelin pitää taukoa täältä, mutta en halua jättää teitä. Fiilikset kun muut onnistuu on niin mahtavat 🥰

Miehelle lääkäri eilen sanoi että voisi puolen vuoden päästä tehdä uuden analyysin, mutta minut tuntien mies sanoi mulle että voisihan sitä käydä vaikka 3kk päästä jo katsoo tilanteen jos rahatilanne sallii. Lisäksi en muista sanoinko jo, että lekuri sanoi että kun niitä siittiöitä alkaa vähän tulemaan, niin sitten ei mene kauaa kun niitä pitäisi tulla paljon lisää. Siihen ei pitäisi olla mitään estettä että määrä olisi vähäisempi. On toki kaikennäköistä terveyskremppaa matkan varrella ollut, pään juttuja, verensokerijuttuja, verenpainehommaa ym. Kaiken mies nyt saanut korjattua sillä että jättänyt hiilarit melkein kokonaan, marjoista ja kasviksista sekä vihanneksista tulee. Pitäisi mun ottaa nyt mallia, olen joskus ollut ketolla ja se sopi aika hyvin kyllä. Painoa mulla on liikaa sen 20kg valitettavasti.
No mutta, yritetään, yritetään.
 
  • Tykkää
Reactions: eeveon
Onnea @Hopeanopea ! 😍

On kyllä piristäviä nämä plussauutiset.

Aiemmin oli noista painoasioista puhetta, niin mulla on hyvin tiedossa, että raskausaikana täytyy pitää herkut minimissä, ettei tulis ongelmia raskausdiabeteksesta. Silti tässä kohtaa homma lipsuu jatkuvasti siihen, että joka päivä vähän menis herkkuja. Oon ollut koko ikäni normaalipainoinen, mutta varmaankin saisi syödä enemmän ruokaa ja vähemmän herkkuja, että saisi varmimmin tarpeeliset ravintoaineet (eikä tekis mieli makeaa yms kun olis syöny riittävästi ruokaa). Aiemmassa raskaudessa oli radi, joka pysyi kyllä hallinnassa ihan vain ruokavaliolla. Nyt on kaapit täytetty ihanilla tuoreilla kasviksilla ja herkut jätetty kauppaan, tästä se lähtee 😉 mitään totaaliherkkulakkoa en suunnittele, vaan "kohtuukäyttöä". 😅
 
Myöskin painoasioista, itse olen ollut ”aina” ylipainoinen ja painon kanssa on ollut vaikeaa. 😔
Tällä hetkellä paino saisi pudota noin 10-20kg. Keväällä saatu lievä pcos-diagnoosi varmaan osittain selittää sitä miksi painoa tulee helposti ja sen pois saaminen tuntuu äärettömän työläältä (mikä tarkoittaa sitä että töitä on tehtävä entistä kovemmin).
Talven aikana sain korjattua kolesterolin, rasva-arvot yms. hyviin lukemiin mutta painonpudotus varmasti helpottaisi myös raskautumista.
Itseä jännittää jo etukäteen neuvolakäynnit ja jos siellä tulee kovin noottia painosta🙄
 
  • Tykkää
Reactions: eeveon
Heipähei! Ja olipa ihanaa löytää tällainen ketju, kaksi päivää olen nyt selannut ahkeraan tahtiin. Ehkäisy jäi pois nyt kesällä ja nyt on menossa eka kierto mistä lähdettiin niinsanotusti yrittämään :)
Ovistestiä en tehnyt, mutta harkitsen kyllä jatkossa. Oviskipu on tuttu käsite, mutta ilmeisesti se ei ole niin tarkka eli siihen kannattaa ottaa testit kaveriksi?
 
Viimeksi muokattu:
Painon pudotus: mulla nyt tippunut hyvin paino vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Luin että se mahdollisesti auttaa pcos oireisiin painonpudotuksen lisäksi. Syön kyllä hiilareita, mitään rajua rajoitusta en pidä mutta hiilarien määrä niukempi. Lisäksi toki jonkinlaista kalorivajetta pyrin aikaansaamaan.

Tää vauvakuumeilu on nyt niin kovaa että luin kolmessa päivässä tuon Kesäkuiset 2022 ketjun jossa +-50 sivua... Aloitin myös raivaamaan esikoisen huonetta, jotta pysyisin kiireisenä. Kohta kun loma loppuu niin ei ole vaiva eikä mikään kuluttaa aikaa. Nytkin toki kesälomapuuhat hieman, mutta kyllä sitä palstailuaikaakin on löytynyt hyvin... :D
 
Mistä tunnistatte ovulaation? Mä oon kyl ennen raskautta aika hyvin sen aina tunnistanut, mut silloin oon voinu varmistaa sen testillä. Nyt en ostanut testejä, kun haluan säästää rahaa ja pohdin kovasti tuliskohan nyt ovis+ jos testasin. Vähän on sellai poltteleva tunne alavatsalla. Flo ennustaa ovista huomiselle (mut mulla on vasta 2. Säännöllinen kierto raskauden jälkeen ja Flo oli hukannut mun ennen raskautta datan). :D koitan vaan arvailla mihin kohti ens kierto osuu. Nyt illalla ainakin alkoi tulla sitä ovislimaa, mut muistaakseni ennen raskautta sitä kesti ainakin päivän ennen ovis+ mut nuo polttelut taas viittaisi et se tulisi jo nyt se + ja huomenna olis ovis 🙈.
 
vierailija
Mistä tunnistatte ovulaation? Mä oon kyl ennen raskautta aika hyvin sen aina tunnistanut, mut silloin oon voinu varmistaa sen testillä. Nyt en ostanut testejä, kun haluan säästää rahaa ja pohdin kovasti tuliskohan nyt ovis+ jos testasin. Vähän on sellai poltteleva tunne alavatsalla. Flo ennustaa ovista huomiselle (mut mulla on vasta 2. Säännöllinen kierto raskauden jälkeen ja Flo oli hukannut mun ennen raskautta datan). koitan vaan arvailla mihin kohti ens kierto osuu. Nyt illalla ainakin alkoi tulla sitä ovislimaa, mut muistaakseni ennen raskautta sitä kesti ainakin päivän ennen ovis+ mut nuo polttelut taas viittaisi et se tulisi jo nyt se + ja huomenna olis ovis .
:-D En ole koskaan tuntenut ovulaatiota. Ei limoja, himo Ei toisaalta ole myöskään pms-oireita. Ei kerrassaan mitään. Ne vaan alkaa ja that’s it.
Mistä tunnistatte ovulaation? Mä oon kyl ennen raskautta aika hyvin sen aina tunnistanut, mut silloin oon voinu varmistaa sen testillä. Nyt en ostanut testejä, kun haluan säästää rahaa ja pohdin kovasti tuliskohan nyt ovis+ jos testasin. Vähän on sellai poltteleva tunne alavatsalla. Flo ennustaa ovista huomiselle (mut mulla on vasta 2. Säännöllinen kierto raskauden jälkeen ja Flo oli hukannut mun ennen raskautta datan). koitan vaan arvailla mihin kohti ens kierto osuu. Nyt illalla ainakin alkoi tulla sitä ovislimaa, mut muistaakseni ennen raskautta sitä kesti ainakin päivän ennen ovis+ mut nuo polttelut taas viittaisi et se tulisi jo nyt se + ja huomenna olis ovis .
:-D Mä en ole koskaan tunnistanut / tuntenut ovulaatiota. Ei limoja, himoja tms. Toisaalta mulla ei ole myöskään koskaan ollut menkkaoireita. Ne vaan alkaa ja that’s it.
 
Ooh, selvä plussa, onnea ja tarrasukkia!!

Onpa upea viiva @Hopeanopea ! Onnittelut ja turvallista odotusta alkuun

Täällä edelleen kova migreeni (koska en ole uskaltanut ottaa kuin panadolia, migreenilääkkeet on mulla mallia myrkky), mutta en oo uskaltanut myöskään testata. Ei oo vieläkään vuotoa, mutta kuukautiskramppeja ja polttoa. Mulla on joku hirveä päänsisäinen blokki, etten uskalla testata. Pettymyksen pelko ahdistaa, enkä oikein osaa käsitellä viivattomutta, eikä kapasiteetti riitä ymmärtämään mahdollisuutta plussaan. On kyllä tosi vaikeaa. Mies parka on joutunut ottamaan aika paljon tunteita vastaan viime päivinä. Kiitos, kun tänne voi purkaa!
Tsemppiä migreenin kanssa, toivottavasti saat sen katkaistua. Auttaisko akupunktio? Itselläkin ne joku kierto riivasi ja tosiaan tuntui että ne oikein vaani ovulaatio ja kiinnittymis aikaa. 🙈

Nyt on ollut onnekas kierto kun migreeni ei ole ainakaan vielä päässyt yllättämään. Nyt on tosin vasta DPO 7... Omituista melkein menkkakipua on ollut kyllä edelleen.

Mistä tunnistatte ovulaation? Mä oon kyl ennen raskautta aika hyvin sen aina tunnistanut, mut silloin oon voinu varmistaa sen testillä. Nyt en ostanut testejä, kun haluan säästää rahaa ja pohdin kovasti tuliskohan nyt ovis+ jos testasin. Vähän on sellai poltteleva tunne alavatsalla. Flo ennustaa ovista huomiselle (mut mulla on vasta 2. Säännöllinen kierto raskauden jälkeen ja Flo oli hukannut mun ennen raskautta datan). :D koitan vaan arvailla mihin kohti ens kierto osuu. Nyt illalla ainakin alkoi tulla sitä ovislimaa, mut muistaakseni ennen raskautta sitä kesti ainakin päivän ennen ovis+ mut nuo polttelut taas viittaisi et se tulisi jo nyt se + ja huomenna olis ovis 🙈.
En oikein tunnista mistään muuten kuin ovulaatiotestillä. 😅
 
  • Rakkaus
Reactions: Hopeanopea
Mistä tunnistatte ovulaation? Mä oon kyl ennen raskautta aika hyvin sen aina tunnistanut, mut silloin oon voinu varmistaa sen testillä. Nyt en ostanut testejä, kun haluan säästää rahaa ja pohdin kovasti tuliskohan nyt ovis+ jos testasin. Vähän on sellai poltteleva tunne alavatsalla. Flo ennustaa ovista huomiselle (mut mulla on vasta 2. Säännöllinen kierto raskauden jälkeen ja Flo oli hukannut mun ennen raskautta datan). koitan vaan arvailla mihin kohti ens kierto osuu. Nyt illalla ainakin alkoi tulla sitä ovislimaa, mut muistaakseni ennen raskautta sitä kesti ainakin päivän ennen ovis+ mut nuo polttelut taas viittaisi et se tulisi jo nyt se + ja huomenna olis ovis .
Kirkas vuoto on jopa melko runsasta pari päivää ja vatsaa nipistelee, välillä ihan vihlasee. Joka kuu samat merkit, niistä oppinut tunnistaan. Ja nyt kun seurasin tikuilla, niin hyvin nuo tuntemukset osuu kohdilleen 👍🏼

Mulle voi huomiselle (lauantaille) päivittää dpo0 kun plussa tuli tänään 😊
 
VAUVA 2023

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella, jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★


Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi


@Mamtobe 3/2020 1.
@SandraB 10/2020 2. (1. yhteinen)
@Sipiriina 1/2021 1.
@Owlet 2/2021 2.
@Saaga86 6/2021 2.
@Mimerkki 6/21 3.
@Laurenzia 7/2021 2.
@Millis86 7/2021 1.
@Tibitii 7/2021 2.
@K3rttuli 8/2021 1.
@Mimmimami 8/2021 5.
@Hellu__ 9/2021 2.
@mimmi92 10/2021 5.
@Eadni1992 10/2021 1.
@tätimoonika 11/2021 7.
@Kirahvi-Koo 12/2021 2. lapsi
@Selis★ 11/2021 ★4.
@Floralan ★ 1/2022 ★ 1.
@_pähkinätimantti_ ★ 1/2022 ★ 3. (1. yhteinen)
@Niisq ★ 1/2022 ★ 1.
@Mamiks 2/2022 4.
@Yksinmatkassa 3/2022 2.
@minipätkis 3/2022 1.
@Jossu_95 3/2022 2.
@Salasauma 3/2022 2.
@Unikko29 4/2022 1.
@Wintersun 4/2022 Pas 08/22(?)
@Sentonen 4/2022 2.
@Earhart 4/2022 2.
@Maicy 4/2022 4.
@Hopeanopea 5/2022 1.
@nobelius 5/2022 4. (2 yhteinen)
@JellyBee 5/2022 2. (1. yhteinen)
@Poiski 5/2022 1.
@Minttara 5/2022 3.
@tiipanen ★ 5/2022 ★ 1.
@Kvize 5/2022 1.
@eeveon 6/2022 2.
@Sanelma_ 6/2022 1.
@Kuumeilija40 7/2022 3.
@Tiukuna 8/2022 2.
@helmikorvakoru 8/2022 2.

★★★★★★★★★★★★★★★★

16.7.2022 Lauantai

Nimi ★ Kiertopäivä ★


@Mamtobe kp 39/25
@Hopeanopea kp 30/30
@Kuumeilija40 kp 29/28-30
@Sentonen kp 28/27-28
@Laurenzia kp 27/31
@Sipiriina kp 27/25
@Wintersun kp 25/25-27
@Maicy kp 24/23-26
@Poiski kp 24/36-39
@Eadni1992 kp 24/26-28
@nobelius kp 20/28-30
@Salasauma kp 19/25
@Kvize kp 17/27-29
@Sanelma_ kp 16/28
@Minttara kp 15/24-27
@Jossu_95 kp 14/28-30
@Mamiks kp 14/24-28
@Niisq kp 13/?
@tätimoonika kp 11/25-29
@Earhart kp 7/28-30
@eeveon kp 3/32
@Selis kp 2/28-33
★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat

Nimi ★ DPO


@Sipiriina DPO 15
@Maicy DPO 11
@Wintersun DPO 8
@Kvize DPO 3
@Minttara DPO 3
@nobelius DPO 2
@Poiski DPO 2
@Sanelma_ DPO 0
★★★★★★★★★★★★★★★★★

Plussanneet

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★ plussa <3


@jemppu123 11/21 ★ 2. ★ 4/22
@Neeppu 11/21 2. 4/22
@Lumihiutale_ 11/21 4. 4/22
@Nemily 10/21 1. 4/22
@senya 12/21 2. 5/22
@3milia 3/22 2. 5/22
@Siikli 4/22 4. 5/22
@Tähti123 3/22 2. 5/22
@Keltasahrami 5/22 2. 5/22
@jjanni 2/22 2. 5/22
@Marilainen 2/22 2. 5/22
@Mirkkuli26 5/22 2. 5/22
@Kirahvi-Koo 12/21 2. 6/22
@Kyfi 1/21 5. 6/22
@Mmohini 5/22 2. 6/22
@VeijariLaama 7/21 1. 6/22
@Oliivi3 4/22 4. 7/22
@Jenn-a 6/22 2. 7/22
 
Viimeksi muokattu:
@kANaNdA varovaiset onnittelut! 😍😍 @Hopeanopea sinne myös onnittelut! 😍😍

@Mamiks oon todella pahoillani, toivottavasti siittiöiden tuotanto käynnistyisi pian! ❤

@Mirkkuli26 voimia keskenmenoon, ihan kamalaa💔😔

Tilasin ovistestejä jo meneillä olevaan kiertoon mutta oviksen aikaan meno kotona ja töissä oli jotenkin niin hektinen että ovis vähän niinkuin ehti mennä ennen kuin tajusin että ois voinu tikkua uittaa pissassa 😅 aina vessassa käydessä oli jo virtsat pöntössä ku olin että AINIIN JOO 😅😂
Oviskipuja mulla oli KOLMENA päivänä, mutta jos historiaa katsoo niin isoimmat ovulaatiokivut oli jo toisen kierron putkeen kp14 (eikä kp16) eli JOS NÄIN niin ens kierrossa kp14 olis perjantai ( ollen yhtä kuin inssipäivä!😄)

Kohtaloa uhmaten haluaisin jo hypätä listoille fiilistelemään, mutta koska tämäKIN kierto on ollut tuskaisen pitkä (vaikka oon nää vauvapalstatkin laittanut lukukieltoon) niin tulen sitten KP1 isoon ääneen huutelemaan listapaikkaa itselleni😄❤
 
Eilen kävin ostamassa 2kpl CB:n varhaisia sillä vilkkuvalla päällä. Ens viikon ke viimeistään vois testata ihan mielenkiinnosta 🤔 sillon ois kp24 ja viimeks sain selvän plussan jo kp25. Viikkonäytöllinen CB on myös laatikossa valmiina odottamassa plussaa.
Jännittää niin kovasti, oisko tää kierto nyt SE ja luottoa on kunnes muuta todistetaan 😬🤞

Vähän ärsyttää etten bongannut ovistuntemuksia, mutta ihan hyvin meillä peittoa heiluteltiin oletettuun hyvään aikaan, että ei nyt (taaskaan) siitä pitäisi jäädä kiinni...
Jos ei nyt tärppää vaan ens kierrossa vaikka, niin toukokuun alkuun menis la, aika lähelle äitienpäivää. Jos ei toukokuukaan olisi meidän kuukausi, niin kesäkuun alku sitten ja silloin taas ois miehen toiseksi nuorimman lapsen lakkiaiset mitä todennäköisimmin 🙈 Siitä kyllä saatais vihat niskaan muutamilta, jos ei sinne päästäisi 😅 vaikka synnyttämässä oltais. Saa nähdä, mulle plussa käy millon vaan 🙏
 
ON;

Nyt kp24/23-26 ja oletettu dpo11. Aamuyöstä taas herätty ja hetken aikaa valveilla pyöritty. Aamusta maha sekasin ja nyt on etova olo. Liekköhän täsä kipiäksi tulossa jo.. 🤢 Normaalisti mulla olisi tässä vaiheessa kiertoa jo tuhruilut alkaneet tai ihan kunnon vuoto. Nyt ei oo jääny tuhrun tuhrua paperiin kiinni, ks napakka ja ylhäällä, et hädin tuskin yltää. Ärsyttää, kun nyt ei voi keskittyä mihinkään muuhun ku tähän olon seurantaan ja pähkäilyyn. Maanantaina alkaa viimeinen lomaviikko, niin olisi kiva, jos joko ne menkat alkaisi tai tulisi plussa testiin että voisi oikeasti nauttia vielä viimeisistä lomapäivistä... pläääääh...

Miten muilla lähtenyt aamut käyntiin? ☺
 
  • Tykkää
Reactions: Hopeanopea

Yhteistyössä