Esimerkki alle toimeentulotuen elävän ihmisen elämästä...

  • Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en nyt vaan käsitä, että millä tavalla tämä juttu ei jonkun mielestä voi olla tosi, kun kaikki luvut on tossa nähtävillä?
Se nyt vaan on kiellettyä sanoa, että menot ratkaisevat, ei tulot. Tuntuu olevan aika iso tabu sanoa, että jotkut (en sano kaikki) vähävaraiset ovat vähävaraisia sen takia, että eivät yksinkertaisesti osaa laskea yhteen- ja vähennyslaskua.

Itse elin opiskeluaikana suorastaan ylellisesti kesätienesteillä ja opintorahoilla ja -lainalla, säästin asuntoon yms. samaan aikaan kun toiset olivat jo syksyllä heti työpestin loputtua rahattomia - vaikka olivat tienanneet huomattavastikin enemmän kuin minä ja muuten kulut ovat hyvin samaa luokkaa.

Silloin tajusin selvästi sen, että kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole tajua rahasta. Minusta olisi hyvä, jos koulussa opetettaisiin lapsille ja nuorille taloudenpitoa kädestä pitäen, ehkä se auttaisi edes vähän.
 
vieras
Ap!! Tarinasi on uskottava ja meillä suht samanlainen tilanne, tosin saadaan joskus sossustakin jotain. Mun mielestä suurin ongelma on se, ettei ihmiset tosiaan osaa käyttää rahaa, eivät jaksa seurata tarjouksia ja miettiä mihin rahansa laittavat!
 
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en nyt vaan käsitä, että millä tavalla tämä juttu ei jonkun mielestä voi olla tosi, kun kaikki luvut on tossa nähtävillä?
Se nyt vaan on kiellettyä sanoa, että menot ratkaisevat, ei tulot. Tuntuu olevan aika iso tabu sanoa, että jotkut (en sano kaikki) vähävaraiset ovat vähävaraisia sen takia, että eivät yksinkertaisesti osaa laskea yhteen- ja vähennyslaskua.

Itse elin opiskeluaikana suorastaan ylellisesti kesätienesteillä ja opintorahoilla ja -lainalla, säästin asuntoon yms. samaan aikaan kun toiset olivat jo syksyllä heti työpestin loputtua rahattomia - vaikka olivat tienanneet huomattavastikin enemmän kuin minä ja muuten kulut ovat hyvin samaa luokkaa.

Silloin tajusin selvästi sen, että kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole tajua rahasta. Minusta olisi hyvä, jos koulussa opetettaisiin lapsille ja nuorille taloudenpitoa kädestä pitäen, ehkä se auttaisi edes vähän.
Miksi kukaan ei tässäkään anna niitä käytännön esimerkkejä kuinka taloutta hoidetaan. Teettekö budjetin etukäteen, seuraatteko menoja kuukausittain jne.
 
Siis
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Siis:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
tulot on vaille 1300 euroa kuussa. Osaat laskea varmaan itsekin, mikä on sitten minkäkin osuus. Asumiskulut on 450-500 euroa kuussa. Riippuen sähkölaskusta.
Mikset sä maksa ollenkaan veroja?
Maksanhan. Kela ottaa sen 20 prossaa vai miten se oli. Laske vaan uudestaan :)
Tulot 1300 euroa, verotus 20 %
Verojen jälkeen käteen n. 1040 euroa.
Asumiskulut 450-500 euroa kuussa, jää 540-590 euroa.
Sun mukaan asumiskulujen jälkeen käytössä on noin 850 euroa?

Missä kohti meni pieleen? Ilmotit nettotulot, ja brutto on jotain 1625?
 
tt ei kirj

Luulisin, että tuosta on 20 % jo otettu pois
 
opiskelija
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Toimeentulotuki yhdelle aikuiselle on jotain 417 euroa. Minusta se on niin vähän, että sillä ei vaan voi elää normaalia elämää vaan pitää pihistellä eikä voi tehdä mitään hauskaa.
417e on aika paljon enemmän kuin opintotuki...(joo, tietysti voi ottaa asuntolainaa..)
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Siis:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Siis:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
tulot on vaille 1300 euroa kuussa. Osaat laskea varmaan itsekin, mikä on sitten minkäkin osuus. Asumiskulut on 450-500 euroa kuussa. Riippuen sähkölaskusta.
Mikset sä maksa ollenkaan veroja?
Maksanhan. Kela ottaa sen 20 prossaa vai miten se oli. Laske vaan uudestaan :)
Tulot 1300 euroa, verotus 20 %
Verojen jälkeen käteen n. 1040 euroa.
Asumiskulut 450-500 euroa kuussa, jää 540-590 euroa.
Sun mukaan asumiskulujen jälkeen käytössä on noin 850 euroa?

Missä kohti meni pieleen? Ilmotit nettotulot, ja brutto on jotain 1625?

Siis häh? En mä edes tajua sun laskelmista mitään :D Ja tossa summassa on mukana elarit ja lapsilisät mitkä on esim verottomia...
 
Helppo kysymys: paljonko on sun bruttotulot, ennen verotusta? Mistä summasta Kela vähentää sen 20 %?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja fifiia:
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en nyt vaan käsitä, että millä tavalla tämä juttu ei jonkun mielestä voi olla tosi, kun kaikki luvut on tossa nähtävillä?
Se nyt vaan on kiellettyä sanoa, että menot ratkaisevat, ei tulot. Tuntuu olevan aika iso tabu sanoa, että jotkut (en sano kaikki) vähävaraiset ovat vähävaraisia sen takia, että eivät yksinkertaisesti osaa laskea yhteen- ja vähennyslaskua.

Itse elin opiskeluaikana suorastaan ylellisesti kesätienesteillä ja opintorahoilla ja -lainalla, säästin asuntoon yms. samaan aikaan kun toiset olivat jo syksyllä heti työpestin loputtua rahattomia - vaikka olivat tienanneet huomattavastikin enemmän kuin minä ja muuten kulut ovat hyvin samaa luokkaa.

Silloin tajusin selvästi sen, että kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole tajua rahasta. Minusta olisi hyvä, jos koulussa opetettaisiin lapsille ja nuorille taloudenpitoa kädestä pitäen, ehkä se auttaisi edes vähän.
Miksi kukaan ei tässäkään anna niitä käytännön esimerkkejä kuinka taloutta hoidetaan. Teettekö budjetin etukäteen, seuraatteko menoja kuukausittain jne.
No minä annan:

Mun kaikki tulot tulee tilille A, josta lähtee suoraveloituksena noi mun säästöt. Sieltä mä siirrään laskujen maksamisen jälkeen (aina maksan ensin laskut!) rahaa käyttötilille. Käyttötililtä mä nostan joka viikko käteisellä rahan, jonka on riitettävä sen viikon kuluihin (tietty siellä tilillä sit on lisää, josko jotain erityistä tulee).

Mä teen aina kauppalapun, kun meen kauppaan. Käyn kaupassa kerran viikossa ja lasken arvion jo kotona, mitä se kauppalasku tekee. Katson netistä tarjoukset, joiden mukaan teen sitä viikon ruokalistaa. Ostan pakastimeen aina kaikki mahdolliset tarjouslihat.

Olen selvittänyt niin vakuutuksista, sähköstä, puhelinlaskuista kuin netistäkin halvimmat vaihtoehdot, jotka ovat täyttäneet mun asettamat vaatimukset.

Sit mä oon vielä sellainen, että jos on tarvetta jollekin kalliimmaalle hankinnalle niin mä vertailen tosi pitkään ja todella hartaasti, että mikä tuote on hinta/laatu-suhteeltaan paras ja seuraan tarjouksia :D

Tossa tommosia pieniä vinkkejä :) Ehkä olennaisimpana just se budjetointi..
 
Meidän taloudessa asuu 1 aikuinen + kaksi lasta
tässä esimerkki meidän tämän kuun laskuista:
Televiolupa 19,95
sähkö 37,84
netti 69,80 /3kk
lasten vakuutukset 43,44
oma vakuutus 53,00
liikennevakuutus 107,15
vesi 33
tk lääkärin käynti 13,70

yht. 377,88

Asumiskulut (vuokra ja autopaikka) puuttuvat tästä listasta

Ei tietysti vakuutusmaksuja tarvitse joka kuukausi maksaa yhtä paljon, mutta kyllä ne ap:llakin joskus erääntyvät maksettavaksi, vai onko sulla joka kuukausi samanverran laskuja maksettavana?

vieras
Vai että oikein satasia säästöön.. Yhden lapsen yksinhuoltajana tulot 1129e miinus vuokra ja vesi 427e, pankkilainan lyhennys ja muut pakolliset n. 200-250.. autoa ei todellakaan ole, enkä todellakaan matkustele. Ruoassa pihistelen, teen itse alusta loppuun. Niin, ja saan sitä häpeällistä toimeentulotukea eli lääkärin ja sähkön sosiaalikeskus maksaa erikseen.
 
mamamama
Kyllä meilläkin paremmin meni kun saatin sossusta rahaa. Minä kotona raskaana ja mies kotona työttömänä. Nytkun toinen käy töissä, saadaan rahaa vähemmän. Juu-u. Pitänee miettiä mitä tässä kannattais tehä vai kannattaako mitään. Et jäis sitä rahaa laskuihinkin.
 
häh
Alkuperäinen kirjoittaja fifiia:
Miksi kukaan ei tässäkään anna niitä käytännön esimerkkejä kuinka taloutta hoidetaan. Teettekö budjetin etukäteen, seuraatteko menoja kuukausittain jne.
Mielestäni ap jo antoi. Antoi esimerkin, miten rahat riittävät ja miten ne saa jopa tuottamaan!

Ei, en ole koskaan tehnyt tarkkoja budjetteja. Toki tiedän tilini tilanteen, sen pidän mielessäni, kun teen hankitoja ja mietin samalla mitä laskuja on maksamatta.

Pääsääntö on, että menot suhteutetaan tulojen mukaan. Ei toisinpäin. Jollekin auttaa se, että pitää tarkkaa kirjaa menoista ja tuloista. Siis ihan kaikki jäätelöt ja parkkimaksut kuitataan. Mulla toi ei ole toiminut, mutta ei ole ollut tarviskaan, kun koskaan ei ole tili ylittynyt.
 
Millipidetär
Vaikka tänään kaikki maailman ihmiset saisivat saman verran rahaa niin huomenna joillakin ei olisi enää mitään ja jotkut olisivat viisinkertaistaneet tulonsa. niin se vaan menee.

Itse 4-vuotta opiskelleena koen etten koskaan ole ollut köyhä, aina on ollut rahaa perusjuttuihin ja auton ylläpitoon yms. Se rahankäyttötaito on vaan sellainen asia että sitä ei kaikilla ole. Päihteet kuten tupakka on kans yksi rahareikä, onneksi siitä olen pysynyt erossa.
 
Siis
Alkuperäinen kirjoittaja häh:
Alkuperäinen kirjoittaja fifiia:
Miksi kukaan ei tässäkään anna niitä käytännön esimerkkejä kuinka taloutta hoidetaan. Teettekö budjetin etukäteen, seuraatteko menoja kuukausittain jne.
Mielestäni ap jo antoi. Antoi esimerkin, miten rahat riittävät ja miten ne saa jopa tuottamaan!

Ei, en ole koskaan tehnyt tarkkoja budjetteja. Toki tiedän tilini tilanteen, sen pidän mielessäni, kun teen hankitoja ja mietin samalla mitä laskuja on maksamatta.

Pääsääntö on, että menot suhteutetaan tulojen mukaan. Ei toisinpäin. Jollekin auttaa se, että pitää tarkkaa kirjaa menoista ja tuloista. Siis ihan kaikki jäätelöt ja parkkimaksut kuitataan. Mulla toi ei ole toiminut, mutta ei ole ollut tarviskaan, kun koskaan ei ole tili ylittynyt.
Ap ei edes tiedä veroprosenttiaan tai bruttotulojaan, joten ilmeisesti kovin tarkkaa "budjetointia" ei ole tullut harrastettua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja herkkukurkku:
Meidän taloudessa asuu 1 aikuinen + kaksi lasta
tässä esimerkki meidän tämän kuun laskuista:
Televiolupa 19,95
sähkö 37,84
netti 69,80 /3kk
lasten vakuutukset 43,44
oma vakuutus 53,00
liikennevakuutus 107,15
vesi 33
tk lääkärin käynti 13,70

yht. 377,88

Asumiskulut (vuokra ja autopaikka) puuttuvat tästä listasta

Ei tietysti vakuutusmaksuja tarvitse joka kuukausi maksaa yhtä paljon, mutta kyllä ne ap:llakin joskus erääntyvät maksettavaksi, vai onko sulla joka kuukausi samanverran laskuja maksettavana?
No fiksummat osaa jaksottaa monet kulut. Sä voisit ihan hyvin laskea, mitä sulla on minkäkin kuukausi kustannus, kuten vaikka netin ja pistät aina edellisenä kuukautena sen rahan valmiiksi jemmaan, etkä laskee sitä 3 kuukauden välein tulevaa laskua vain sille kuukaudelle kun se lasku tulee ja sitten ihmettele, kun rahat ei riitäkään silloin kun samassa kuussa erääntyy monta laskua, jotka eivät tule kuukausittain. Tällä tavalla laskemalla on paljon helpompi laskea se reaali kuukausittainen käyttövara.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Toimeentulotuki yhdelle aikuiselle on jotain 417 euroa. Minusta se on niin vähän, että sillä ei vaan voi elää normaalia elämää vaan pitää pihistellä eikä voi tehdä mitään hauskaa.
No miksi ihmeessä sillä pitäisi tehdä jotain hauskaa? Toimeentulotuki on tarkoitettu ainoastaan väliaikaiseksi tueksi niin että ihminen ns. 'pysyy hengissä'. Harmi vaan että tästä maasta löytyy niitä laiskoja sohvan pohjalla makaavia iilimatoja jotka käyttävät tätä sosiaalietuutta vuodesta toiseen väärin, ja täytyy sanoa että paska valtio koska tuommoisen pummina elelyn mahdollistaa.

Alkuperäinen kirjoittaja Siis:
Ap ei edes tiedä veroprosenttiaan tai bruttotulojaan, joten ilmeisesti kovin tarkkaa "budjetointia" ei ole tullut harrastettua.
Eiköhän se ole netto joka eniten merkkaa kun lasketaan kuukausittaista budjettia kotitaloudelle? Tulos ja tase veroineen tarvitaan vain tilinpäätöksessä :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja fifiia:
Miksi kukaan ei tässäkään anna niitä käytännön esimerkkejä kuinka taloutta hoidetaan. Teettekö budjetin etukäteen, seuraatteko menoja kuukausittain jne.
Käytännön esimerkkejä? Ei tehdä mitään budjettia, yksi lehti tulee lapselle, ei polteta, ei juuri juoda, ei harrasteta kalliisti, nuoremmalle ostan paljon kirppikseltä vaatetta, ruoasta ei tingitä..ei seurata mutta toki tiedän mitä laskuja tulee.

Menot asumiskustannukset 700 euroa
Netti 23
Opintolainat 100
Autolaina 126
Vakuutukset 100
Puhelinlaskut 60
Päivähoitomaksu 57-117 euroa kun tulot vaihdelleet
Tässä kai ne tärkeimmät nyt äkkiseltään

Tulot 1700-1900 euroa, puolen vuoden ajan oli 2000-2400 euroa jolloin säästettiin reilusti. Nyt 1,5 vuoden aikana säästetty häihin 7000 euroa, lomarahat, veronpalautukset säästöön. Kaikista tuloista aina osa säästöön eli lapsilisistä, kotihoidontuesta, palkasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja fifiia:
Alkuperäinen kirjoittaja evita:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Mä en nyt vaan käsitä, että millä tavalla tämä juttu ei jonkun mielestä voi olla tosi, kun kaikki luvut on tossa nähtävillä?
Se nyt vaan on kiellettyä sanoa, että menot ratkaisevat, ei tulot. Tuntuu olevan aika iso tabu sanoa, että jotkut (en sano kaikki) vähävaraiset ovat vähävaraisia sen takia, että eivät yksinkertaisesti osaa laskea yhteen- ja vähennyslaskua.

Itse elin opiskeluaikana suorastaan ylellisesti kesätienesteillä ja opintorahoilla ja -lainalla, säästin asuntoon yms. samaan aikaan kun toiset olivat jo syksyllä heti työpestin loputtua rahattomia - vaikka olivat tienanneet huomattavastikin enemmän kuin minä ja muuten kulut ovat hyvin samaa luokkaa.

Silloin tajusin selvästi sen, että kaikilla ei vain yksinkertaisesti ole tajua rahasta. Minusta olisi hyvä, jos koulussa opetettaisiin lapsille ja nuorille taloudenpitoa kädestä pitäen, ehkä se auttaisi edes vähän.
Miksi kukaan ei tässäkään anna niitä käytännön esimerkkejä kuinka taloutta hoidetaan. Teettekö budjetin etukäteen, seuraatteko menoja kuukausittain jne.
No minä annan:

Mun kaikki tulot tulee tilille A, josta lähtee suoraveloituksena noi mun säästöt. Sieltä mä siirrään laskujen maksamisen jälkeen (aina maksan ensin laskut!) rahaa käyttötilille. Käyttötililtä mä nostan joka viikko käteisellä rahan, jonka on riitettävä sen viikon kuluihin (tietty siellä tilillä sit on lisää, josko jotain erityistä tulee).

Mä teen aina kauppalapun, kun meen kauppaan. Käyn kaupassa kerran viikossa ja lasken arvion jo kotona, mitä se kauppalasku tekee. Katson netistä tarjoukset, joiden mukaan teen sitä viikon ruokalistaa. Ostan pakastimeen aina kaikki mahdolliset tarjouslihat.

Olen selvittänyt niin vakuutuksista, sähköstä, puhelinlaskuista kuin netistäkin halvimmat vaihtoehdot, jotka ovat täyttäneet mun asettamat vaatimukset.

Sit mä oon vielä sellainen, että jos on tarvetta jollekin kalliimmaalle hankinnalle niin mä vertailen tosi pitkään ja todella hartaasti, että mikä tuote on hinta/laatu-suhteeltaan paras ja seuraan tarjouksia :D

Tossa tommosia pieniä vinkkejä :) Ehkä olennaisimpana just se budjetointi..
:flower:
Juuri tätä minä tarkoitin. Ja anteeksi jos minua ärsyttää että huudellaan että kaikki ei osaa taloutta hoitaa ilman että kerrotaan kuinka sitä järkevästi hoidetaan. Henkilökohtaisesti minua ei kiinnosta kuinka paljon kukakin käyttää rahaa ruokaan, asumiseen jne. koska ne menot tosiaankin pitää suhteutaa omiin tuloihin sekä oman perheen tarpeisiin.
 
Meillä menee vuoden ajan keskiarvollisesti laskuihin (sis. kaikki lainat, asumiskulut, autot, vakuutukset, lehdet, puhelimet, netit ums...) 2300?/kk. Siihen päälle lasten harrastukset, vaatteet ja muut huvitukset niin 500?/kk. Ruokaan menee n.700?/kk eli yht. n. 3500?. Nettotulot kuukautta kohden meillä on n. 4000? ja perheen koko 6 hlö!
Meillä jääkin joka kuukausi vielä säästöön ton mukaan 500? Me ollaan keskituloinen perhe ja ihmettelen vaan, että missä tuo raha oikeen on?? Aina tili tyhjänä :O
 
juu
Uskon että jää säätöön ihan hyvin vaikka elää suunnilleen toimeentulotukinormien määräämillä rahoilla. Eihän tuo tilanne ole mitenkään outo. Lähes aina perhe elää toimeentulotukinormien rajoilla (vähän yli tai vähän alle) jos perheessä vain yksi palkansaaja.

Ja puoliso on kotiäiti, työtön tai opiskelija. Tällöin yleensä palkasta riippumatta (paitsi jos palkka alkaa olla lääkärein palkkoja, jotain 6000 euroa) jää saman verran, kun siitä yhdestä palkasta vähentää veron (kolmasosa normipalkasta) ja asumisen. Sen jälkeen ollaan toimeentulotukinormien määrittämissä tuloissa.

Ja moni perhe elää ihan normaalia elämää noin. Makselee siitä yhdestä palkasta omakotitaloa ja joskus jopa säästää tai matkustelee. Meilläkin olisi rahaa säästää tai matkustella, jos emme kuluttaisi lasten harrastuksiin melkoista summaa. Mekin siis kuulumme näihin jotka elävät yhdellä palkalla. Ja mies keskituloinen, palkasta menee kolmasosa veroa ja asumiseen menee pitkä penni. Sen jälkee jää laskuihin ja ruokaan suunnilleen saman verran mikä pitäisi jäädä nelihenkiselle perheelle asumiskulujen jälkeen. Eli suunnilleen 400+ 300+200+200, tietääkseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Siis:
Ap ei edes tiedä veroprosenttiaan tai bruttotulojaan, joten ilmeisesti kovin tarkkaa "budjetointia" ei ole tullut harrastettua.
En minäkään tee mitään hirveän tarkkoja budjetteja enkä tiedä tarkalleen tämänhetkistä veroprosenttiani. Silti emme ole eläneet koskaan yli varojemme.

Joskus tein vuosibudjetin, johon merkitsin kaikki säännölliset laskut ja maksut (puhelin, vakuutus, ip-kerhot, kuvataidekoulut jne jne) niille kuukausille, kun ne tulivat maksuun. Osahan tulee vain kerran vuodessa, osa joka kuukausi.

Sitten lisäsin siihen kaiken muun mahdollisen kuten ruoat, bensat ja pesuaineet ja vaatteet karkeasti arvioituna ja vielä lisäsin ns. yllättäviin kuluihin jotakin. Näitä menoja voi seurata jemmaamalla kuitteja tai katsomalla tiliotteista.

Tulothan jokainen tietää melko tarkkaan etukäteen lukuunottamatta yllättävää työttömyyttä tms.

Tällä tavalla sai aika hyvän pohjan siitä, miten paljon rahaa menee - ja laskelmasta voi katsoa ne jutut, joista voi säästää.

Ei sen budjetoinnin pitäisi kovin mahdoton tehtävä olla, jos on selvinnyt alakoulun matematiikasta ja kulkee muuten täysipäisen kirjoissa. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sassykatti:
Alkuperäinen kirjoittaja hoya bella:
Toimeentulotuki yhdelle aikuiselle on jotain 417 euroa. Minusta se on niin vähän, että sillä ei vaan voi elää normaalia elämää vaan pitää pihistellä eikä voi tehdä mitään hauskaa.
No miksi ihmeessä sillä pitäisi tehdä jotain hauskaa? Toimeentulotuki on tarkoitettu ainoastaan väliaikaiseksi tueksi niin että ihminen ns. 'pysyy hengissä'. Harmi vaan että tästä maasta löytyy niitä laiskoja sohvan pohjalla makaavia iilimatoja jotka käyttävät tätä sosiaalietuutta vuodesta toiseen väärin, ja täytyy sanoa että paska valtio koska tuommoisen pummina elelyn mahdollistaa.
Kyllä köyhäkin ansaitsee jotain kivaa välillä, se voi kummasti piristää masentavaa arkea kun voi käydä joskus ravintolassa syömässä, pienellä matkalla, ostaa uusi takki tms.
 
Yhteistyössä