Esikoista yrittämään-pinosta plussanneet syksyllä ja talvella 2011-2012

Bubble Juu kyllä kai se useammin on niin että eteenpäin oleva maha on pojan merkki. Itsellä ja muutamalla tuttavapiirissä juuri näin on mennyt. Toki jollain sitten toisinkin, mutta se on ehkä sit se poikkeus joka vahvistaa säännön.:)

Vatsalihakset vetäytyy sivuille kasvavan mahan tieltä ja mulla se on näkyny niin, että kyllä välillä ja jo aika pitkäänkin on saanu ihmetellä, missä ne lihakset on. Kyljen kautta on tarvinnu jo pitkään nousemiset tehdä. Ei auta muu kuin sit kun saa synnytyksen jälkeen niin ruveta reenaan et ne joskus palautuis takas omille paikoilleen.

Namppis: Onnea uuteen kotiin!

ON: Täällä ei mitään uutta. Joulua odotellaan ja fiilistellään. Samalla tietty aina välillä myös jännitetään koska lähtö tulee, mutta toivottavasti saatais joulu olla vielä ihan rauhassa.

milizza ja kaveri 38+3
 
Bubble minäkin olen niin kuullut, että eteenpäin oleva maha on pojan merkki ja sivuille leviävä merkkaisi tyttöä. Itsellä kyllä kävi niin, että maha oli ihan edessä, takaa ei huomannut mitään ja tyttö tuli silti. :)
 
Me ollaan E:n kanssa kotosalla, perjantaina päästiin. Ja ai että mä saan nukuttua niin paljon paremmin kotona! (Paitsi nyt kun imetän maratoonina kun tuolla on kunnon tankkaus menossa).

Eppari kirvelee ja häiritsee ja eilen aamulla mun polvi meinasi muljahtaa pois paikaltaan! En tie voiko hormonit löystyttää noin niveliä ja viimeyönä imetin risti-istunnassa, jos se siinä venyttyi. Kipeä polvi ja kipeä eppari, mutta muuten kaikki ok

Maitoa tulee sairaasti, jatkuvasti vaatteet märkinä!

Synnytys kertomusta laitan jahka pystyn koneella istumaan. Ei ole ihan iloinen kertomus.
Onneksi palkinto on paras <3

Nyt unia jatkamaan, tsempit pian jakautuville!

Susimieli ja E 6vrk
 
Tulin poksumaan ja tuomaan neuvolakuulumisia :)

Eilen neuvolassa käynti ja kaikki oli hyvin mallillaan.. tai ainakin niinkuin pitää!! Sydänäänetkin kuultiin :heart: Ainoo miinus oli verenpaine tai etenkin se yläpaine, joka melko alhainen, n.90 pintaan, mut eipä sille mitään tehdä.. Salmikkia vähän taskuun, et saa nopean avun kun pyörryttää.. :) Paino oli nyt lähtö lukemiin verran 400g enemmän kun alkuun vähän laski.. Mut mun mielestä tommonen lukema ei merkkaa mitään, kun toisena hetkenä, vrkn;n ajankohtana, eri vaatteilla se vois melkein olla sen saman toiseen suuntaan :) Mut se mikä on hyvä niin oon nyt parin kerran perusteella todennu, et meijän kotivaaka ja neuvolan vaaka näyttää ihan samaa eli pystyy hyvin kotonakin seurailee eikä tuu sitte yllätyksenä muutokset ;) Mites muuten muilla on paino lähteny nousuun, siis missä vaiheessa ja paljonko on jo ehtiny nousee vai onko noussu lainkaan esim. näillä mun viikoilla? Meillä kun neuvolassa ilmeisesti ainakin vielä toi vaa'alle meno perustuu mun omaan tahtoon, siis ekalla kerralla otettiin alkupaino ja sen jälkeen terkka on aina kysyny et haluutko mennä? Kaippa se sitten jossain kohtaa sanoo et nyt menet! :D :D Tosta vatsan päältä, kun koitteli ja tunnusteli kohtua niin totes et mulla on jo aika iso kohtu viikkoihin nähden eikä se makuulla ollessa lähde leviämään sivuille, joka taas kuulemma voi ennustaa et tulee iso ja eteenpäin kasvava maha.. Kohtu myös kuulemma ulottui jo aika korkealle.. Mut ei siis mitenkään ennusta mitään vauvan kokoa tai muutenkaan oon mikään ongelma, on vaan kuulemma jokaisen meijän ominaisuus :) Selkä ja etenkin alaselkävaivoja voi tulla (noh niitä ollukkin jo)..

oho tulipas tekstiä, piti nopeesti vaan kuulumiset kertoilla, nyt pitää kiiruhtaa töihin...

Hyviä jouluja kaikille!! :) (jos en satu enää poikkeemaan täällä ennen joulua)

Juliane ja Noopi 16+0.
 
Mulla painoo on kertyny aika tasaisesti alusta lähtien. Ihan alussa oli pientä laskua (siis ihan ekan neuvolan tienoilla), mutta se johtu luultavasti eniten siitä lyhyestä oksentelujaksosta. Neuvolassa on punnittu joka kerta, mutta kyllähän siellä tulee heittoja just riippuen mihin aikaan vrk:sta punnitaan, mitä on päällä ja mitä on päivän aikana tehny. Ja mitä pidemmälle raskaus on edenny, sen suurempia päivän sisällä olevia heittoja on ollu. Enemmän oon aina luottanu kotipunnituksiin, kun niitä olen tehny aina samaan aikaan päivästä.

Neuvolakäynti taas takana. Kaikki on hyvin. Kaveri ei ole vielä kiinnittynyt, mutta eipä siitäkään voi mitään päätellä. Synnytys voi käynnistyä koska vaan, mutta se on varmaa, että montaa viikkoa tässä ei enää raskaana olla. Pikkuhiljaa rupee jännittään, mutta onneksi ihan hyvällä tavalla.

milizza ja kaveri 39+0 poks
 
Namppis, onnea uuteen kotiin! :)

Painosta: Mulla ei tullut alkuun painoa ollenkaan. Pari kiloa itse asiassa putosi, kun ei mikään syöminen maittanut ja tuli oksenneltuakin. Puolivälin jälkeen painoa alkoi sitten tulla. Ensin ihan normaaliin tahtiin puoli kiloa viikossa. Viime viikoilla on nyt tullut vähän enemmän, kun on alkanut kertyä nestettä turvotuksen muodossa. Sormia on eniten turvoksissa, nivelet on kipeinä. Terkkari käski nyt juoda 2-3 litraa vettä päivässä ja oon nyt koittanut niin tehdä. Vesikannu esillä koko ajan. :) Nyt on tullut yhteensä 9kg. Mä aina neuvolassa kauhistun painoani, kun se vaaka näyttää aina pari kiloa enemmän kuin kotivaaka. Mutta onhan se näyttänyt sen saman eron koko ajan, niin nousu on kuitenkin sama.

Maanantaina oli neuvola. Ja terkkari meinasi, että vauva olisi nyt vihdoin kääntynyt raivotarjontaan. :D Täysin varma ei ollut, mutta enemmän kuitenkin rt:n kannalla. Ens viikolla on neuvolalääkäri, jossa pitäisi sitten tuo tarjonta tarkistaa. Toivon silti vielä pääseväni ultraan, en luota tuohon pelkkään tunnusteluun.

Olo on edelleen ihan hyvä. Liikkuminen on tietysti kömpelöä jo, mutta jaksoin jopa lähteä miehen kanssa iltakävelylle maanantaina. Harjoitussupistukset on nyt hellittäneet, kun olen lähinnä vain levännyt kotona. Vauvakin liikkuu nyt paljon enemmän. Yöunet on mitä on. Joka kolmas yö saan nukuttua suht normaalisti, muuten tulee valvottua aamuyöt.
Tänään tuodaan kuusi kotiin koristeltavaksi. Eilen tein lanttulaatikkoa ja kinkku paistettiin toissayönä. Nam. :)

Tässä vielä masukuvaa poksumisen kunniaksi:


Leena ja lapsonen 35+0
 
Milizzalla on jännät ajat!

Mulla tuli koko raskauden aikana painoa 18 kiloa, joista laitokselle jäi 10. Tissit kun painaa jonkun verran niin seitsemisen kiloa olisi ton mukaan. Tän hetken tarkkaa painoa en tiedä, mutta hyvin tuntuu oma kroppa löytyvän taas.

Pieniä mutkia matkassa taas, eppari on ollut kipeä ja nyt selvisi syykin, se on vähän tulehtunut ja kohtutulehdus löytyy kans. Olo on silti ihan jes, kahta eri antibioottia sain.
Nyt luulisi ton epparinkin paranemisen ottavan ison harppauksen eteenpäin kun tulehduksen saa pois.

Hyviäkin uutisia on, E:n paino on nyt nousussa, ollaan annettu nyt imetyksen päälle maidonkerääjään heruneet maidot pullosta. Maitoa siis tulee paljon, mutta E syö kait vähän lepsusti. Painoa on siis tarkkailtu, ja ens viikolla on taas punnitus. Hyvin tuo tuntuu voivan.

Aluksi tuntui ettei oo joulumieltä yhtään, mutta nyt kun ostettiin kuusi ja ruuat niin kai se alkaa löytyä.

Täällä kaikki hyvin, koitan sen synnytys kertomuksen tehdä jahka pystyn istumaan koneella, tälläin kännyllä ei viitsi kirjoittaa niin pitkään.

Susimieli ja E 9 vrk
 
Lyhyesti synnytys: Alkoi lääkärin tarkastuksen (kovaotteisen) jälkeen, olin muutenkin osastolla sen yön raskasmyrkytyksen takia, käynnistys olisi ollut seuraavana päivänä. Alkoi heti rajuna, olin mielettömän kipeä ja me päästiin saliin jo alussa että sain epiduraalin. Epiduuraali meni jalkoihin ja makasin koko synnytyksen ties missä piuhoissa, oksitosiinia kului ja epiduraali oli pienellä puutumisen takia. Tunsin kivun enkä voinut kuin maata ja kärsiä. 25 tuntia aloituksesta se syntyi, imukuppi auttoi kun tuo meidän poju olikin yli nelikiloinen. Olin ihan loppu henkisesti ja fyysisesti, onneksi mies oli maailman paras tuki!


Osastolla nukuin huonosti vaikka levätä olisi pitänyt kun vertakin olin menettänyt paljon, kaipasin kotiin ja miehen luo, ei ollut samanlaista yhdessäoloa sairaalassa. Saatiin yksi valheellinen kotiinpääsylupaus joka sitten peruttiin kun halusivat seurata vauvan painoa vielä, ja minä itkin kun olin jo ollut innoissani lähdössä. Päästiin kotiin neljäntenä päivänä ja olin itkuinen kotonakin, synnytyksen kauhut oli käsittelemättä, hirvee univelka ja eppari tuli kotona sairaan kipeäksi


Kotona olen nukkunut hyvin, itku on edelleen herkässä, mutta ei masenna enää. Epparin kipeydenkin syy löytyi tänään, mulla on eppari tulehtunut ja tikit sahaa haavaa ja kohtutulehdus. Sain kahdet antibiootit ja nyt luulisi ton epparinkin alkavan parantua.

Vauvan painokin on nousussa.


Ihanaa olla joulu miehen ja vauvan kaa kotona, innolla odotan paranemista, me mennään ennen ristiäisiä naimisiin ja on tämä äitinä olo ihmeellistä ja ihanaa!


Sen verran koetus toi synnytys oli että haluan supervarman ehkäisyn kunnes uskaltaa harkita joskus toista lasta, ja silloinkin vauhtia taidetaan ottaa pelkopolilta..
 
Voi Susimieli :hug: Tulipa oma synnytys vahvasti mieleen, paljon samoja juttuja... Kivut ja sitten epiduraalin viemä tunto. Jos yhtään helpottaa, niin nyt kun siitä on aikaa 5 kk, alkaa muistot hämärtyä. Ja jos joskus vielä on edessä sama, niin tietääpä ainakin, mitä odottaa ja osaa esittää toiveita ihan eri lailla kuin nyt.
 
Huh.. koskakohan alkaa itseää synnytys pelottamaan kunnolla. Toivottavasti ei vielä vähään aikaan.

Mä odotan äitiyslomaa, mutta samaan aikaa en haluaisi jäädä pois töistä. Ja tälläkin viikolla uhrasin kaksi jo suunniteltua lomapäivää töitten tekemiseen. Ja nyt ei oo enää kuin 15 työpäivää aikaa tehdä töitä - järkyttävää! Eikö hormonien pitäis alkaa toimimaan, että työt ja muut asiat jää toissijaiseksi jossain vaiheessa? Onko mussa jotain vikaa? Muutenkaan mulla ei oo ollut mitään tunnevaihteluja tmv. Oon varmaan herkistynyt/itkenyt 3 kertaa tän koko raskauden aikana. Ja muuten oon ollu ihan normaali itseni. Mieskin ihmettelee kun kuulee muitten miesten kokemuksista.

Kävin myös työterveystarkastuksessa (ns. vuosihuolto) ja terveydenhoitaja pelästyi mun kolesterolista, joka oli 7,9. Käski puhua asiasta neuvolassa kun ei tiennyt, että voiko raskaus "vääristää" tuota arvoa vai onko se oikeesti noin korkee. Totesi vain, että jos raskauden jälkeenkin on tuota tasoa niin se on sitten lääkityksen paikka. Järkyttävää.. 30vee ja kolesterolilääkityksellä.. enkä mä mielestäni syö niin epäterveellisesti (en kyllä ehkä terveellisestikään..). No pitää kysyä neuvolassa onko syytä huoleen vai ei.


Line ja Möyry (ex-Nano. Nano ei enää kuvasta ollenkaan tätä möyrijää, joten työnimi vaihtui :D) 31+1 :)
 
:wave:

Täällä on käyty neuvolassa keskiviikkona, sain noottia juomattomuudesta. Kun valitin päänsäryistä, niin totesi vaan neuvolatäti, että pitää muistaa juoda. Ainakin kaks litraa päivässä. Melkonen määrä, kyl. Kun ei vaan ole jano.. : /

Synnytyspeloista, tässä yks ketä jännittää kyl. Kivut ja miten sitä sitte itte käyttäytyy ymsyms.. Mut onneks siihen on vielä aikaa ja eiköhän tuo kuitenkin ulos tuolta tule, sattus tai ei :p

Rauhallista ja lämmintä joulua kaikille mammoille! :xmas:

Emby^ ja Jormaliini (aka nökö) 14+3
 
Emby, mulla on ihan sama homma ton juomisen kanssa. 2-3 litraa sain käskyksi juoda. Eilen sain 3 litraa juotua, mutta on siinä hirveä homma kun ei ole tottunut. Pakko pitää kannu koko ajan näkyvillä, jotta muistaa. Ja aina kun käyn keittiössä, juon vähintään lasillisen. Eipä ainakaan oo silti vielä vaikuttanut turvotukseen ja nivelkipuihin.
 
LeenaT, no niinpä! Yks naikkonen anto tuolla kesäkuisissa neuvon, että juo 2 lasia aamulla, 2 lasia lounaalla, 2 lasia päivällisellä ja 2 lasia iltapalalla :) Kuulostaa kauhian helpolta.. mut silti.. Töissä ei ainakaan tuu juotua, mäki liikkeessä koko ajan ja hektistä työtä (vanhuksia hoidan "laitoksessa") nini ei siinä ehdi edes vessassa käymään, ni mitä sitä sit juomaan.. Mut PAKKOhan se on, ettei vaavi ihan kuihdu.. :)
 
Tuoanni Onnea poikalupauksesta! :)

Susimieli Sinulla on ollut melkoinen synnytys :hug: Ihanaa, että olette päässeet pikkutontun kanssa viettämään joulua kotiin!

Synnytystä en ole paljoa pohtinut. Jotenkin luotan siihen, että kyllä luonto tehtävänsä hoitaa. Eniten tällä hetkellä mietityttää tuo nukkuminen synnärillä. Yleensä nukun melko huonosti vieraissa paikoissa. Varsinkin, jos mies ei ole vieressä.

Vettä kuluu itsellä melko paljon päivisin. Jano tulee nopeasti, jos ei ole hetkeen vettä hörpännyt. Lisäksi juomapullo kulkee mukana, jos satun jonnekin lähtemään. Joskus aikoinaan laitoin vettä karahviin, kun "opettelin" juomaan vettä enemmän, ja tämä auttoi minua.

ON Joinakin päivinä olen ollut todella huolissani pikkuisesta, kun en ole tunteunut liikkeitä. Ehkä se johtuu siitä, että viime päivinä on lepääminen jäänyt aika toissijaiseksi... Nyt onneks jään talvilomalle, joten saa hetken olla vaan. Eiköhän se samalla helpota nivuskipuja ja paineentunnetta masussa, joka on minulle aika uusi juttu.

Ihanaa ja makoisaa joulua!!!

Kirskis ja Kaiku 28+3
 
Hei kaikille ja ihanaa loppujoulua! :heart: Oon tosi huonosti ehtinyt käymään plussailemassa kun on ollu tätä kodinlaittoa yms. jouluhässäkkää. Yritän parantaa tapani nyt.

Tuannille päivitetty poikalupaus. Onnea :)

Leenalla on aika samanlainen massu kun mulla mutta päivää vaille samat viikotkin meillä on :D

Susimielellä on ollut rankka synnytyskokemus, toivottavasti tulehdukset nyt helpottaa ja mieliala vain kohenee. Muistathan hakea apua jos tuntuu että menee huonompaan suuntaan uudelleen? :hug:

Itse en vielä synnytystä osaa jännittää, jotenkin tää pikkuinen mönkijä ulos tulee ja sattumaan tulee varmasti mutta en osaa kauhistella vielä. :) Tulen sitten teille valittamaan jos oli kauhia kokemus. ;) Yritän tosissaan parantaa nyt tapani ja käydä taas tiuhempaan. :)

Namppis ja tirppa 35+3
 
Elossa vielä ollaan, vaikka mitään miusta ei ole kuulunutkaan! Nettipimentoa, reissua ja muuta kiirettä ollut. Nyt pieni lepotauko ja nettikin pelaa.
Vois siten laittaa takaisin listalle eli sindi^^, 26v, LA 2.6

Ensiksi, paljon onnea susimieli perheenlisäyksestä :flower:
Lueskelen tänään vielä tarkemmin läpi palstan, niin pääsen takaisin kärryille :)

Täällä on kaikki hyvin. Massu kasvaa ja pahoinvointikin loppui vk 13. Pikkuhiljaa alkaa myös pientä liikettä tuntua. Kolmisen viikkoa ja sitten ois rakenneultra. Saas nähdä sitten selviääkö kumpi siellä on. Paino noussut 3 kg, ja voipi olla kun tämän joulun ja uudenvuoden ajan taas mässyttää, niin saattaa olla seuraavalla kerralla terkkaritädillä huomautettavaa. No äitikin lohdutteli, että varmasti semmonen yli 10 kg nousee paino...me ollaan molemmat tämmösiä "kääpiöitä".

Jeps, tässäpä tämän hetken kuulumiset. Hyvää joulunpyhien jatkoa!

Sindi^^ ja Iipu 17+1
 
Tulin poksumaan! Nyt se sitten on kauan odotettu ja vielä vähän aika sitten niin kaukaiselta tuntunut la.

Joulu sujui hyvin. Toivottavasti niin teillä muillakin.

Olo on muuttunut tukalammaksi. Tosin se voi hyvin johtua myös runsaasta syömisestä joulun aikana ;) No limatulppakin on ilmeisesti lähtenyt liikkeelle ja olen myös huomannut tuon kaverin liikkuvan entistä alempana. (sattuu) Tosin myös kipeät kylkiluihin potkut ovat jatkuneet. Mutta edelleen siis yhtenä kappaleena ollaan ja kiva oliskin jos näin pysyis ensi viikolle asti. Kovin tukalina hetkinä olen kyllä jo ehtinyt toivoa moneen kertaan, että lähtis syntymään... Taitaa nämä kaikki kuulua asiaan ;)

Ihania viimeisiä tämän vuoden päiviä!

milizza ja kaveri 40+0
 
Hyvää joulua kaikille!!! :) Täällä suljettiin koneet joulupyhien ajaksi ja että oli ihanaa. Joulu on mun ehdottomasti lemppari juhlapyhä :)

Saas milizza nähdä syntyykö vielä tämän vuoden puolella vai meneekö seuraavalle ;)
Ite olen niin alkanu odottaa että vaavi tulla tupsahtais vaikka jouluaattona viimeinen kolmannes vasta alkoi. Ei mulla mitenkään ylisuurivatsa ole vaan viikkoihin nähden just siinä käyrällä mennään mutta jostain kumman syystä alkaa tuntuu siltä että ei enää pysty. Tila loppuu kesken. Hyvä kun autoa yrittää ajaa niin välillä tuntuu tosi ikävältä istua siinä ratin takana kun vatsa painaa ylös rintakehää vasten.

Lisää omaa napaa (joka vielä on napa ;) )
Nyt alkaa selkävaivat vaivaamaan. Alaselkää särkee työpäivän päätteeksi. Onneksi helpottaa kun pääsee pitkälleen pötköttää. Kuvittelin että se seisominen olisi se pahempi vaihtoehto mutta en pystyisi olemaan istumatyössä varmaan ollenkaan enää. jouluaattona kun tuli istuskeltua monta tuntia putkeen alkoi selkää särkee ja vihloo niin paljo ettei vaa enää pystyny tekee yhtään mitää. Hikikin nous pintaa :(
Sitten jälleen kysymys :D Alkaako menkkamaiset kivut uudestaan näinä aikoina (viimeinen kolmannes)? Tosin ne kivut on toistaiseksi pysynyt siellä selkäpuolella eli voi siis myös johtua siitä että selkä vaan on väsyny.

Neuvola ja lääkärikuulumiset
Viime viikolla oli siis se odotettu lääkäriaika. Ja minun mielestä täysin turha! 2min hän minua tutki ja sillä selvä. Jäi vähän vaisuksi. No, saihan lääkäri selville että kaikki oli niinkui piti. Eli ei kai siinä sit sen enempää tarvittu, olin vaan odottanu jotain enemmän, en kyllä tiedä että mitä :D. Mut kaikki oli niinkui piti. Ja nyt just muistu mielee mitä en muistanu siltä lääkäriltä kysyä. Hän mainitsi jotain kohdunkaulasta ja kolme senttiä? Mitäköhän hän tarkoitti? Laskeutuuko se jossain vaiheessa siis? Eihän se nimittäin ole voinu aueta koska sillohan kaikki ei olis niinku pitäis? Joku siis joka vois ehkä tietää vois valaista tyhmää :D Muuten olisin lääkäriltä kysyny mut jotenki oli vaikeeta ymmärtää mitä se puhu kun se ruotsiks puhu mut huono ruotsi oli. Sit kun joskus olen uudestaan tässä tilanteessa tiedän paremmin miten toimia näissä :)
Paino on laskenu 400g viime käynnin jälkeen (3 viikkoa takaperin). Hemoglobiini pysyy 106 ja 108 välillä. Verenpaineesta en tiedä yhtää mitää. Nyt oli 99/66 mikä on sama kuin ekassa neuvolassa. Mikä on hyvä? En tiedä koska verenpaine on liian korkea ja koska liian matala. Aikasemmin en tätä ole miettiny mut nyt kun lääkäri multa kysy että huippaako minua paljon ja neuvolatäti vaan huomautti että sulla ei ainakaan joulustressiä ole. Ja taaskaan tyhmä ei siinä älynny kysyä että onko hyvät vai huonot arvot vaan jäin vaa itsekseni miettimään asiaa ja nyt sitten heräs se kysymys. Hyvä puoli näissä neuvolakäynneillä on se että aika on aina ollut sama ja aamurutiinit on aina ollut samat eli voi hyvin vertailla vaan suoraan.

Äitiyspakkaus tuli just ennen joulua :) ja ihastuin sisältöön täysin, ihan mun makuun <3

Äitiysloman alkuun enää 7 viikkoa ja siitä on viimenen viikko talviloma joten 6 viikkoa tehokasta työaikaa jäljellä! Voi että aika menee nopeesti.

Bubble ja Lillus 27+4
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä