Esikoista yrittämään-pinosta plussanneet syksyllä ja talvella 2011-2012

Sylintäydeltä onnea Milizza! :heart:

Pätkis, ei meidän ipana vissiin kiinnittynyt ollut, että sikäli voisi vielä kääntyä. Ja tilaa oli myös hyvin. Itsekin olen kääntynyt myöhään, joten sinänsä mahikset on vielä olemassa. Se vaan on jo ainakin rakenneultrasta lähtien viihtynyt perätilassa niin taitaa olla hyvin tyytyväinen asentoonsa.
 
Onnea milizzalle :flower:

Tänään oli kamalin herätys hetkeen. Klo 5.00 herään kauheaan vatsakipuun joka leviää alaselkäänkin.. Melkein tunnin kipuilun jälkeen havahdun veriseen vuotoon. Sängystä vessaan asti vana lattialla (myös valkoisella karvamatolla). n.10min istun vessassa ja verta tulee tolkuttomasti joten itkuisena soitan päivystykseen. Pääsinkin sisään melko nopeasti (mikä on jo itsessään ihmeellistä). Lääkäri ultrasi vatsan päältä ja alakautta mutta verta ei näkynyt missään. Sisätutkimuksessa ei näkynyt mitään haavaa tai repeämää mistä olisi voinut vuotaa ja varsinkaan niin paljoa. Tutkimuksen jälkeen lääkäri totesi vain ettei tiedä mikä oli ja takaisin pitää tulla jos jatkuu. En olisi saanut edes sairaslomaa mut vaadein tämän paivän vapaata. Ihmettelin, koska mulle on aina sanottu että kaiken vuodon jälkeen on oltava levossa ainakin päivä.

Muutenkin jatkuva vatsakipu, jolle ei ole toistaiseksi mitään syytä löytyny, huolestuttaa jatkuvasti.

Tämän lisäksi lonkat sanoo kohta poks. Oikeen pelkään missä kunnossa oon loppuvaiheessa jos nyt jo näin kipeä. En 3viikkoon oo nukkunut yötäkään kokonaan vaan herään useasti huutavaan lonkka kipuun.

Oho, tulipa omanapailtua ja avauduttua :)

Tia ja unski 15+3
 
Hurjasti onnea Milizzalle!! :) :heart: :flower:

LeenaT: Toivotaan, että se vielä kääntyisi parhain päin ennen kuin on aika lähteä tutustumaan ulkomaailmaan. Jospa se tosiaan olisi vain tullut äitiinsä tässäkin asiassa :)

Täällä on alkanut olla aika tukalat olot viikonlopusta lähtien. Jännä miten pitkään sitä selvisikin "oireetta". Nyt ei oikein töissäkään meinaa jaksaa kun selkään sattuu liika istuminen eikä mitenkään oikein löydä hyvää asentoa. No, ei mulla ole enää kuin 9 työaamua jälellä, joten enköhän mä vielä noi taistele (kun sitä hommaakin olisi vielä).

Huomenna poksuu 33 viikkoa täällä. Ja helmikuisten pinosta ensimmäisen synnytystä käynnistellään, joten lähestyy se h-hetki itselläkin.. :)

Line ja Möyry 32+6 :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: eltsu81
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Onnea Susimielelle naimisiinmenon johdosta :flower:

Ja Milizzalle paljon onnea pojasta. Ihanaa :heart:

Poikkkan vuoto kuulostaa kamalalta. Toivottavasti kaikki on nyt hyvin.

Leena T, meilläkin on tuo Vauva - omistajan opas miehellä vessalukemisena :)

Täällä on nyt alkanut lonkkakivut ja kivut häpyluussa (vai onko se nimeltään häpyluu?) kävellessä. Viime yökin oli ihan mahdoton. Asentoa saa vaihtaa kyljeltä toiselle kyljelle miljoona kertaa ja siihen vielä päälle pissallakäynnit. Mutta muuten on ollut aika hyvä olo.

Heddy ja Jeppis rv 35+3
 
Onnea Susimielelle naimisiinmenon johdosta, en muista olenko onnitellut! :)

Milizzalle paljon onnea pojasta.

Leena T, meillä mies saa tuon Vauva - omistajan opas isyyspakkauksessaan joko syntymäpäivänään tai sitten vasta kun saan äitiyspakkauksen.

täällä oltiin tänään neuvolassa Rv 29+2, painoa nyt hurjat 76,5kg, RR 134/67 ja Sf-mitta 30cm. Jokke on edelleen raivotarjonnassa ja kuulemma jo aika alhaalla mutta ei kuitenkaan kiinnittynyt. Sydämensyke +145 ja liikkeet isot ++ :)
Eli kaikki oikein mallikkaasti!
Ainut asia jota neuvolantädin kanssa ihmeteltiin niin kun mittailtiin mun vs siellä niin oma ja neuvolanmittari näyttivät eri tulosta! Ei suurta heittoa mutta kumminkin.Täti soitti sitten äippäpolille mutta olivat sitä mieltä että ihan normaalia ja jatketaan niillä ohjeilla ja mittarilla jotka olen saanut.

Täällä on ollut jo jonkun aikaa lonkkakipuja ja kivut häpyluussa kävellessä ja välillä ihan istuessakin. Yökin on ihan mahdottomia. Asentoa saa vaihtaa kyljeltä toiselle kyljelle monta kertaa ja sattuu!

Eipä muuta, masentaa tämä vesisade-loska-paska...Sori kielenkäyttöni. Sapettaa kaikki...

Epa ja Jokke 29+2
 
Onnea Milizza ja perhe! Päivittelen kun jaksan, jotain muutakin päiviteltävää oli, joku oli listasiivouksessa pudonnut pois.

Meillä ei ole kaikki ihan kunnossa, vauva ei kasva kunnolla ja oon nyt tehoseurannassa. Joudun juoksee äitipolilla sydänkäyrillä ja mittauksissa tiuhaan. Tänään mittauksen perusteella meidän pieni on vain 2143g eli Leenan vauva on huomattavasti isompi vaikka meillä on vain päivä eroa la:ssa. Pahoittelen mutta nyt en tosissaan jaksa istua koneella, mikäli joku haluaa uuden pinon perustaa ja ryhtyä päivittelemään niin en laita yhtään hanttiin.

Pelokas Namppis ja pikkuinen 36+6
 
Onnea Milizza!!! :heart:

Namppis Voimia! Oletkin ollut ajatuksissani, kun ei ole aikoihin sinusta kuulunut. Tosin mietin, jos tekin olisitte jo nyyttinne saaneet.

Kuka haluaisi luoda uuden pinon ja päivitellä sitä? Viimeiset viikot alkavat täälläkin olla kohta käsillä, joten onko ketään kesän odottajaa kiinnostunut tästä hommasta?

Paljon oli mielessä asioita, joista oli tarkoitus kertoa ja kysellä, mutta enhän minä enää mitään muista... Olo on ajoittain aika kipeä, mutta katsellaan, miten töissä jaksaa.

Kirskis ja Kaiku 30+1
 
Voi Namppis, kamala tilanne teillä! :hug: Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin! Voimia :heart:

Mikäs Poikkkan tilanne, onko kivut ja vuoto loppuneet?

(.) Täällä ois vauvan huone tapetoitu ja pinniskin kasattu! :) Viimeisiä hankintojakin tein tänään, enää puuttuu oikeestaan itkuhälyytin ja leikkimatto. Ja tietysti se vauva :heart:

Pätkis 30+4
 
Milizzalle paljon onnea! Äkkiä sitä omaa vauvaa oppii lukemaan ja arki alkaa sujua! :)

Namppis ja Poikka paljon jaksamista, toivottavasti selvitään pelkällä säikähdyksellä!

Meillä arki sujuu, pojalla paino nousee ja maitoa tulee niin että se meinaa hukkua, pitää välillä pumpata ja antaa pullosta kun toinen huutaa nälkää kun ei pysty imeä kun maitoa suihkuaa..
Meillä on ristiäiset perjantaina! Kerron nimen sit kerhon puolella.

Susimieli ja E 3 viikkoa ja kaksi päivää
 
Viimeksi muokattu:
Moi kaikille pitkästä aikaa!

Onnea Milizzalle ja myös Susimielelle rouviintumisesta!

Ja voimia Namppikselle, kuulostaa kyllä pelottavalta. Toivottavasti kyseessä on vaan pienikokoinen lapsi (?).
Itse voisin muuten ottaa päivitysvastuun, mutta uusi työ alkaa ensi viikolla ja lisäksi opiskelen samaan aikaan... joten pelkäänpä ettei aikaa juuri jää ylimääräiseen. Hienoa jos joku jaksaa uuden pinon väsätä.

Kopsaanpa toisesta ketjusta vähän kuulumisia:

(.) Täällä on ollut aika hiljaiseloa, kaikki on mennyt tavalliseen tapaan. Ainut muutos, ovat liikkeet, joita arvuuttelin tuntevani jo yli kk sitten ja pari viikkoa sitten olin asiasta melkein varma. Nyt muutamassa päivässä ovat vahvistuneet niin, että eilen mieskin tunsi ne selvästi vatsan päältä! Huikeaa. Eilen olikin oikea myllerryspäivä, pieni tökki mahaa vähän väliä.

Alkuraskauden epävarmuus ja ehkä jonkinlainen melankoliakin on vaihtunut mulla todella onnelliseksi ja tyyneksi mielialaksi, jota liikkeiden tunteminen vahvistaa. Toivottavasti fiilis olisi näin hyvä loppuun asti (ja etenkin syntymän jälkeen!). Fyysisestikin oon voinut nyt tosi hyvin, anemia on ilmeisesti poistunut koska oon reippaampi, tosin nukun kyllä paljon edelleen. Häpyluuta vihloo joskus harvoin ja kun kävelen kovaa, saattaa issias-hermo (?) ilmeisesti kipuilla ja pakottaa hiljentämään.

Kova pesänrakennusvietti on iskenyt: oon järjestellut kaapit ja komerot, nyt kun on vielä aikaa (ens viikolla alkaa työt). Makuuhuoneeseen raivattiin lisää tilaa pinnistä varten ja ollaan saatu se ja paljon tavaroita käytettynä sukulaisilta. (Ne vaan pitäisi vielä raahata tänne meille toiselta puolen Suomea...). Yhden lipaston tyhjensin vauvanvaatteille, joita olen ostanut itse yhden ja anoppi jo useamman.

Nyt askarruttavat vaunut, jotka ehkä kannattaisi ostaa jo tammialesta.
Millaiset ostaisin? Kaikki tuntuu olevan kuin hepreaa mulle esikoista odottavana ja en tajua mitä eroa 300 euron ja 1000 euron vaunuilla on, etenkin kun esim. nuo Vaunulan vaunut vaikuttaa niin hyvin varustelluilta hintaansa nähden. Oon kuitenkin harkinnut Emmaljungan City Crosseja. Tärkeimpiä ominaisuuksia olisi koko, paino ja näppärä kasaus (säilytetään vaatehuonessa ja pitää nostaa korkean kynnyksen yli sisään pihalta) ja se, että niillä liikkuu näppärästi niin julkisissa liikennevälineissä kuin Turun loskapaska-talvessa. Eli kääntyvät etupyörät vois ollaa jees, kunhan nekin ovat isot ja lukittavissa (noissa city crosseissa ei taida olla niitä...). Lisäksi kesävauvalle tarvitsisi kyllä kovan kopan.

Toisaalta yksi sukulainen tarjosi Brion vaunuja, joiden vaunuosa on kuulemma vielä ihan kelpo mutta kärryttelyyn eivät ole hyvät. Olis sitä mieltä, että voitaisiin ottaa ne ensivaunuiksi ja hommata sitten myöhemmin kunnon rattaat. Väriltään ovat tosin sellaiset, etteivät oikein miellytä... Toisaalta olisi niin kiva ostaa vaunut itse ja ehkä jopa sellaiset joita sitten voisi käyttää seuraavallakin(?) lapsella. Mielipiteitä olis kiva kuulla!

Tulipa taas pitkä selostus, oikein hyvää vuotta 2012 kaikille!
Me jäädään tänne ihmettelemään masun myllerryksiä ja odottelmaan puolentoista viikon päässä häämöttävää rakenneultraa! Pian on jo puoliväli.... :)

t. Avocado ja Kivi 19+2
 
Namppis :hug: Toivottavasti teidän vauvalla on kaikki hyvin. Pidän peukut pystyssä, että hän olisi vain siro eikä olisi mitään hätää. :heart:

Kiva kuulla myös Avocadon kuulumisia. Hienoa kuulla, että epävarmuus on väistynyt ja voit vihdoin nauttia raskaudesta. :)

Tänään oli neuvola. Kaikki ok. Sf-mitta nyt 35cm. Ja edelleen perätilassa vauva köllöttää. Terkkari ihmetteli kuinka rauhallinen olen asian suhteen. Pitäiskö mun sit olla kauheessa paniikissa?! Tuskin se asiaa auttaisi.
Mä oon nyt ajatellut niin, että jos lantion mitat on hyvät ja vauvan koko ok, niin voisin kokeilla ihan alatiesynnytystä. Mutta sitten jos menee yliaikaiseksi niin voisi leikata. Eli jos sais sektioajan johonkin lasketun ajan kieppeille. Mitä isompi vauva on, sitä vaikeampi alatiesynnytys on.
Maanantaina nyt siis vuorossa magneettikuvaus ja seuraava neuvola perjantaina 13. päivä, terkkarin mielestä kuulostaa ihan synnytyspäivältä. :D

Muoks. Vaunuista piti vielä sanoa kun Avocado kyseli. Meillä on Emmaljungan Classic Edge (?) yhdistelmävaunut. Uskon vaan, että se ratasosa jää meillä käyttämättä, vaikka ehdottomasti halusin yhdistelmävaunut. Meillä on Gracon kaukalo ja siihen matkarattaat, niin varmasti tulee sitten käytettyä enemmän niitä rattaita kuin kömpelöitä isoja.

Leena ja vauva 37+1
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä