~*~ESIKOISHAAVEISTA PLUSSANNEET vol. 4!! ~*~

Huh, paljon tekstiä...

Raskausarvista Kai se on yksilöllistä ja riippuu siitä, että kuinka nopeasti maha kasvaa tai lihoo muuten. Mä lihoin lyhyessä ajassa 20 kg ja sain siitä raskausarvet reisiin. Lihomiselle oli syynä sairaus, joka nyt on hallinnassa. Sainkin tänään päätöksen syntymättömän lapsen vakuutuksesta, että menee eteenpäin jollekin virkailijalle hoidettavaksi, kun eivät ole osanneet päättää, että myönnetäänkö vakuutus vai ei.

Ystävänpäivänä meillä piti syödä hyvin ja olla yhdessä kun mies tulee työreissusta. Tulikin aikaisemmin viikolla kotiin ja on nyt sairaalassa välilevän pullistumisen takia. Huomenna ilm. leikataan. Joten ystävänpäivänä varmaan käyn miestä katsomassa sairaalassa. Kortit jäi lähettämättä ja en taida niitä enään maanantaiksi laittaa postiin.

Alkoholista Toivottavasti Sannyan mies tajuaa tulevan lapsen parhaan ja antaa hänelle alkoholittoman lapsuuden. Tai ainakin muuttuu kohtuukäyttäjäksi.

Muuta en taas osaa kommentoida. Juttua tulee aina niin paljon, että lukee niin paljon kerralla.
 
Nii mut mä uskosin silti et eniten vaikuttaa juurikin tuo Sompionkin mainitsema mahan kasvuvauhti ym. Ja joillakin kyllä rasvaus auttaa myös vaikkei se niiden tuloa kokonaan toki estä. Mut kyllä sekin joillain autttaa ainakin hitusen. Mut mä en vaan usko et kaikki ois aina niin perinnöllistä. Et itse ei koskaan vois mihinkään vaikuttaa. Toki ehkä perinnöllisyys aiheuttaa sen, et herkemmin tulee arpia mut esim. jos mässäilis ihan mielettömästi ni siten omalla toiminnallaanki sais varmaan nopeemmin arpia itselleen kun nopeaan lihois. Ei toki mee yks yhteen mut joillakin varmaan näinkin.

Sompio mikseivät myöntäis vakuutusta?
 
SS Kun siihen vakuutukseenhan vaikuttaa äidin terveydentila. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja olen vuosia kärsinyt unettomuudesta. Viime talvena jouduin olemaan pitkällä sairaslomalla ja työterveyslääkäri teki myös masennus-diagnoosin. Mielestäni ne masennusoireet johtuivat kuitenkin unettomuudesta, joka vaikutti jaksamiseen ja elämäniloon. Nämä sairaudet sitten jouduin tietenkin laittamaan terveysselvitykseen ja nyt sitten miettivät, että antavatko vakuutusta vai eivät :|
 
:wave:

Mä bongasin just ekat raskausarvet. :eek: Oikeanpuolimmaisessa tississä. Ei muualla. Oonks mä vähän toispuoleinen... :LOL: Kai niit tulee, mut sithän tulee. :) Ja ainakin osittain mun muistaakseni on perinnöllistä...

(.) Tyhmää. Mies on taas poissa viikonlopun työreissulla. Inhottaa aina iltaisin käydä yksin nukkumaan tyhjässä kämpässä.... :ashamed: vaik ei sais valittaa kun kerran töitä on. Valitan silti! |O No kyllä se vielä helpottaa jossain vaiheessa...

EM ja Dodoliina 27+3 :heart:
 
EM koitahan keksiä jottai kivaa ja onneks ainaki meet sinne Ikeaan :) Miunki pitäs siel käydä mut se on kyl turhan kaukana ku sit pitäs olla joku jolla kuljettaa kotiin jos meinais esim hoitopöydän ostaa.. Ellei se sit oo täysin koottava ja menis meidä autoon.. Mut pitäs kyl ostaa semmone kunnon lipastokin et ois monen monituista lootaa.. nooh, saa ny nähä mitä sitä hommais :)
 
Hello! Onnea Sukkikselle ja Zoelle poksuista.Täällä ei kummosia,tulin just koiran kanssa lenkiltä.Aamulla filmailin massua vähän,kun oli niin kovat touhu tuokiot vaavilla päällä. Tässä olisi tuotosta,ei kovin hyvä kuvan laatu,ja kunnolla ei liikkeet näy tuossa.Eli kyllä kovemmin tuo massu heiluu,mutta ei just tuossa videossa :kieh:
http://s246.photobucket.com/albums/gg101/Sannya69/Raskaus/?action=view&current=vauvaliikkuu001.flv
 
Suukkis, Zoe kyl me sit eilen saatiin pieni keskustelu aikaiseks nukkumaan käydessä (sillon on tapana aina jutskata ne päivän jutut) ja jostakin rivien välistä olin havaitsevinani että mies kokis hieman oudoks just tämän kyytiläisen hempeyttä harrastellessa. Ei oo tuskin kyse satuttamisen pelosta, vaan yhdestä "ylimääräisestä". =) Tai siis kun mies sanos et "kuinkahan paljon se mahtais potkii jos harrastettais seksii" ja muuta tuohon rataan. Ja sain kaikki muutkin huolet purettua, paljon rauhallisempi olo nyt :heart: Useat halit ja pusut kuuluvat meiän jokapäiväiseen elämään.

Raskausarvista mulla ei oo kans vielä tullu, mut onhan tossa nahkassa varaa venyäkin vielä. Joskus teini-ikäisenä mulle tuli kesän aikana 5-6 kiloa ja rinnatki kasvoi siinä samassa, sillon tuli niihin arpia.. Mut ovat ihan haaleiksi vaalentuneet, et ei niistä mitää harmia mulle enää oo...
 
Voi helvett..ku ahistaa..tajusin just et mitä kaikkee sille penskalle pitää hankkii :headwall: oon vielä vararikossa..enkä ossaa ees oikeenlaista vaatetta raukalle ostaa :eek: sit ku ei tiiä et kumpi tulee ni ei voi ostaa pelkästää pojan/tytön kudetta..tietty oha se mahollista saaha tietoo et kumpi sielt tulee, mutta sitäkää ei voi 100%varmana sanoo..eile käytii kahtoo sänkyjä ja hoitopöytii-->tosin aijon hankkii vaa jonku halvan lipaston josta tehä hoitopöytä ja sit myöhemmin lapselle vaik leluille se hylly käyttöön. Ja kaikki on nii kallista.. :| voi elämä..ohan tässä joo aikaa hankkii sitä tavaraa,mutta kun laskee et ei tuu ku 5 palkkaa enää ni KÄÄK |O miten pystyn hankkii kaiken kaman.. :attn: enkä tarkota mitään turhaa tavaraa vaan oikeesti käyttö kamaa..kirppiksii oon kiertäny mutta eihö sielt oo mittää löytyny..kaikki nii kämäsii..ahh..köyhä lapsuus.fi
Mahakii vaa suurenee.. :eek: näyttäs et ois jo rv 30 vaikka tossa kuvassa on vasta rv15+3 :LOL: en ees haluu tiietää mimmonen kuula siin kasvaa kesällä!


Ressaava Tyty ja Kitku 15+5
 
eilen täyttelin muuten äitiysrahahakemusta ja laitoin pomolle viestiä että maksaako TOK jotain palkkaa äitiysloman ajalta.. positiivinen yllätys oli, että liitosta(?) ensimmäiset 3kk maksetaan palkan ja äitiysrahan erotus!! :heart: =) en tienny tommosta, ihan vaan varuiks kysyin etten selitä lööperiä kelassa sitten... tosin ku se palkka katsotaan viimeiset 9kk, ni mulla ei kyllä kovin suuria eroja ole palkassa ja tulevassa äitiysrahassa.. ja mitä häh äitiys- ja vanhempainvapaalt kertyy vuosilomaaki?? :eek:
 
tyty ihana maha!!! :heart: :heart: mulle tais tulla samanmoinen paniikki joulun tienoilla ku tajusin et aargh rv 16 eikä mitää hankittu, nou mani. kannatan tuota sun lipastoajatusta.. eihän teillä turhan iso kämppäkään ollu..
 
talvis joo ei oo iso kämppä..mutta tähän kämppään ei voija jäädä ku ei oikeesti oo tilaa ees vauvan sängylle :ashamed: ja voi olla et muutetaa kokonaa Joensuusta poijes, kun ei tääl oo miehelle duunia..siis pysyvämpää..ollaa kateltu muita kaupungeista duuni mahiksii..ja jokatapauksessa meijän on pakko muuttaa kolmioo,mut viel ei kannata koska saatetaa vaihtaa kaupunkii. Ite en tajuu noista hiton mamma rahoistakaa mitää vaikka luin kelan lappusii..taijan vaa olla ihan tyhmä,mutta kun ei tajuu ni ei tajuu..
 
tyty harmi, ku sullahan on niin hyvä työpaikka tuolla nyt.. :/ onks mitää kaupunkei mietitty? (turku... psst.. :p) kelan nettisivuilla on ihan kiva laskuri, mihin ei tartte ku syöttää vuoden 2007 työtulot ja vero% ni sieltä saa päivärahan suuruuden tietoon.. minkä itte sit kertoo 24:llä, ni saa sen summan mitä kuukaudes tulee saamaan. joskus laskeskelin..
 
tyty Elä hätäile,on sulal vielä aikaa hankkia kamoja vaaville. :) Ja käytettynä saa halvalla.Myö ollaan saatu sukulaisilta melkein kaikki vaatteet,ja käytettynä ostettiin tosi hyvät vaunut ja kaukalo kaverilta :heart: Mun mies joutu lomautetuksi vasta äsken ja me asutaan Varkaudessa.Ei hyvin mene :'( Ja nyt sit mies kävi kyyläämässä työpaikalla,nii ne *usipäät teettää ylitöitä porukalla,ja mies sit tokas että on se kumma ku töitö on mut potkitaan lomalle!! :kieh: Ai hitto.
Ai niin ja et ole ainoa joka on miettinyt paikkakunnan vaihtoa.Täällä kans olen sanonu miehelle monet kerrat,että ei tääl pysty olemaan ku töitä ei ole ja porukkaa lomautetaan jne jne.Ja muutenkin en tykkää yhtään tästä kaupungista :(
 
talvis koitin tota laskurii mut en tajunnu sitäkää :LOL: kauhee ääliö! Siis miulahan on tehty soppari toukokuu loppuu saakka,mutta eihän se auta ku jään sitte lomalle ni miehestä tulee se elättäjä..joten jos se sais vaa jostai hyvän duunin ni sitte sen perässä.. =) täjä joesuu lähettyille..ei niin kauas ku turku :D oltas ku kaks orpoo piruu siellä..heh!
 
Talvis niinhän se menee... tasan ei käy onnenlahjat kun mä oon työttömänä ollu tän koko raskausajan ja vuoden 2007 tulojen mukaan kun katotaan äippärahat niin silloinki olin vaan 4kk töissä kun valmistuin just samana syksynä. :ashamed: Mut hienoo et saitte puhuttua miehes kanssa. :)

tyty ihana massu! :D Ja just oikeen kokoinen - ei oo yhtään liian iso. Ja sama paniikki oli mulla siinä rv 20 tienoilla. :) Mut se meni ohi kun mä tajusin et ainoat asiat mitä vastasyntynyt oikeesti tarvii on äiti, isä, tissi, vaatteet ja paljon rakkautta ja lämpöä. :heart: Muutama asia on tietty ihan hyvä hommata kuten esim. vaunut ja amme. Mut kaupat on kuulemma auki vauvan syntymän jälkeenkin... :LOL: Tai mä en oo ihan varma kuitenkaan niin täytyy mennä siks ikeaan viikonloppuna pyörähtämään. :p Eli elä ressaa! :hug:

suukkis joo... mä oon laittanu kaikkee tekemistä ittelleni etten tylsisty. Mäkin käyn nyt ikeassa ihan huvikseni (meilt ajaa sinne sellasen tunnin), mut ollaan menossa mun vanhempien kanssa sitten muutaman viikon päästä hakemaan ne isot ostokset iskän farmarilla. :) Eli pinnis ja hoitopöytä. Onnee poksuista! :heart:

Kukkis JEEE! :D

(.) kävin ulkoilemassa noin 2 km kävelylenkin ja jo puolessa välissä alko sattumaan mahaan. TArkottaaks se nyt et ei enää lenkkejä vai et kannattaa edelleen käydä kävelyillä vaik vähän saattaa supistaakkin?
Mut IHANA ilma! Aurinko paistaa ja pieni pakkanen!!! :D :D B) Pitäis siivotakkin kun eilen ei miehen kans siivottu ja nyt jäi koko homma mulle... :snotty: |O Yleensä se imuroi mut tais nakki napsahtaa meikälle. Viimeks vaan ku imuroin niin selkä ja masu oli tosi kipeet... täytyy ottaa iisisti. :)
 
Sannya aika reilu meininki siellä sun miehen työpaikalla.. :eek: ketää ei tietty uskalla kieltäytyä ylitöistä lomautuksien pelossa.. :headwall:

jotenkin kyllä tuntuu, että noi yt-neuvottelut joka puolella ei oikee tunnu enää missään.. ei oo mikää uutinen enää, et jossain paikas pitää supistaa henkilökunnast tai lomauttaa tai irtisanoa tms.. turtunu tuohon jo :|

ite ei kyl jotenkaa osaa pelätä oman työpaikan puolesta.. kaupan alalla on niin tasaista, varsinkin kun on ison firman palveluksessa.. ku mietin ton oman kaupan sijaintiakin, ni täällä maalaiskunnan keskustassa on tradekan (vai lähikaupan nykyään), keskon ja s-ryhmän kaupat.. meillä on tosi hyvä veto kun meiän liikkeen naapurissa on vielä alkokin, ja peruskoulu... terveyskeskus tien toisella puolella.. meiltä saa veikkauksen... hullujahan noi olis, jos kaupan pistäisivät kiinni!!
 
ElinaMaria ja sanya joo eihä tässä periaattees mikää paniikki oo..mutta oon ain semmonen et yritän kaiken järkkää mahollisimman hyvis ajoin kuntoo jos vaa voin..ni nyt ku ei oo ees sitä tulevaa lastenhuonetta jota sisustaa ni ahistaa..saatikka et ei oo ees niitä tavaroita :D voi pojat..sitä vaan jotekii iski kauhee ressi/paniikki päälle..
 
ElinaMaria no juuh, ei tasan käy :/ mulla sattui olee se vuosi just aika hyvä, ku kirjotin siinä alkuvuonna ja oli aikaa käydä töissä, sit tietty kesän töissä, ja syksyl tuli palkankorotus.. mut nehän nosti nyt ainaki minimirahaa :heart: vai saatko sä enempi ku sen... imuroinnista mä en pysty myöskään.. rupee toi alaselkä vihoittelee heti.. puoleenväliin jaksan tästä meiän hurjan isosta 60neliön kämpästä :D
 
mäpä oikein olin kunnon kotirouva tänään ensimmäistä kertaa koko viikon aikana.. =)

pesin koneellisen pyykkiä+kuivausrumpu, astiat koneessa puhtaina, kaupassa käyty taas muutaman päivän ostokset hakemassa ja pullot viety samal reissul.. koira nautiskeli äsken jauheliha-riisi-maissiseosta ja ite syön pian jauhelihaperunalaatikkoa.. :p

ja illaks töihin..
 
tyty, ihana masu :heart: Kyllä te kaiken ehditte hankkia, ihan varmasti. ja kuten EM sanoi, niin kunhan vauvalla on teidät ja pikkusen vaatetta niin se pärjää oikein loistavasti.

Nyt täältä ihan tampiona kyselen, että onko se ihan todella totta, että se minimi äp raha nousi? Mä luin jostain, että se olis noussut 170e, mut en uskonut kun harvoin mikään tuki niin paljon kerralla nousee. Mä saan sitten sen minimin koska opiskelen.. Olis kyllä ihan kiva saada siihen joku korotus. Saako sen rahan siis vain arkipäiviltä? Laskin, että jos sen saa tosiaan vaan silloin niin lapsilisä mukaan lukien saisin n.400e/kk jos verot on otettu pois. Kuulostaako ollenkaan mahdolliselle?

14+0 POKS!!
 
Niin ja tyty pakko vielä lisätä, että me meinataan mahtua 42,5 neliön kämppään jouluun 2009 saakka. Vauvan sänky mahtuu hyvin, mutta vaatteille hankitaan lipasto eteiseen ja hoitotaso häkkisängyn päälle. Sit jouluna päästään muuttamaan kun koulun puolesta mun ei tarvii olla tällä paikkakunnalla enää. Aluksi mietittiin, että ei varmasti mahduta, mutta kun tarkemmin miettii niin mihin se pieni paljon tilaa tarvii ekoina kuukausina. Sitten kun se alkaa liikkumaan ja leikkimään niin se on tietysti eri asia :)
 

Yhteistyössä