Esikoishaaveista 2010 & 2011 plussanneet

Laretzki
Mä oon nyt kaksi viikkoa nähnyt ihan hirvittävän eläviä unia, mutta viime yö oli kyllä ehdottomasti elävin. Unessa synnytin tyyliin näillä viikoilla mitä nyt mennään niin 3700 g painavan pojan. Mä muistan ihan selkeesti että me päästiin kotiin ja mä hoidin jo poikaa. Ja sit mun porukat tuli käymään meillä ja ihmetteli miksi me ei kerrottu että mä oon synnyttämäs ja mä olin sanonut jotain, että en mä tajunnut ollenkaan, kun ei vielä ollut laskettu aika että teille pitäisi ilmottaa..Uni oli niin elävä että kun heräsin mulla meni hetki tajuta että mitä on oikeesti meneillään. Ja mä jatkoinkin tota unta kertalleen jo siitä huolimatta että kävin vessassa, toisen kerran jälkeen se sit katkes kokonaan. Ihan hämmästyttää kuinka hyvin mä muistan näitä unia aamulla heräämisen jälkeen, yleensä mä muistan nähneeni unta, mutta en sitten kuitenkaan sitä mitä unessa on tapahtunut...

Noh, onneksi noista värkeistä saa sitten tehtyä lämpösiä voileipiä :p

Olisi taas tässä aamulla varmaa pitänyt saada jotain aikaiseksi, mutta enpähän saanut. Ei kylläkään mikään ylläri. Kissojen kanssa kyllä leikin, mutta koulutehtävät, ei etene kyllä sitten millään. Ei oo yhtään inspistä käydä koulua tällä hetkellä. Onneksi sitä ei oo kuin kolme ja puoli kuukautta enää...

Lare ja Spyro 16+2
 
Huomenta kaikille :)

Tiuhti Onneks vauvalla on kaikki hyvin ja koitappa jaksella. :hug:

On: Vihdoinkin se mun peppu parantu :) Mut tilalle tuli issias särky, pöntöltä ei pääse edes ylös jne. Onko kellään ideoita miten sitä sais helpotettuu? Suoraan sanottuna mä alan olemaan jo ihan kyllästyny tähän raskaana oloon, vois olla puolet lyhyempi tää raskausaika :D Kaikkein parasta tässä on se kun tuntee vauvan potkivan ja riehuvan mahassa. Antaa kummasti voimaa jaksaa kaikki huonot oireet :) :heart: Kamala mikä valittaja mä oon :D Jos sitä alkais syömään aamupalaks kahvia, pannareita ja vispipuuroa, nam. Oon niin koukussa tohon vispipuuroon, voisin syödä sitä koko ajan :D

- Sokruli ja pikku neiti 25+0 *Poks Poks* -
 
Vispipuurosta tuli mieleen että vadelmavispipuuro on aivan parasta!!! Taidanki pistää äidille viestin että mulle saa tehdä tupperi kipan jonka jätin sinne niin täyteen vadelma vispistä ku haen sen :> koska itse olen laiska....ja pian lihava!
 
Huomenta naiset :heart:

Memelisa Kiitos kovasti hyvistä doplerointi hetkistä.. varmaan tänään saapuu tuo kojes ja päästään miehen kanssa kokeilemaan.. hieman jännittää :D
Täällä meikä on kyyneleet silmissä kun kerroit tuosta hautuumaalla käynnistä.. :'( Koita muru kestää siellä :heart: jotenkin menen aivan sanattomaksi..:ashamed: Pikku-Apinakin halusi piristää sinua pikku potkuillaan.. isot :hug:kset :heart:

Jomi Tosiaan hienoja löytöjä kirppikseltä.. Ite asun niin pienellä paikkakunnalla, että täällä ei oikein noita kirppiksiä ole.. mutta ajattelin sitten pikkusiskon kanssa kiertää kirppiksiä kun hän asuu isommassa kaupungissa ja on kova kiertelemään, että tietää kyllä mistä voi löytää hyvää tavaraa.. ja ehkä odotan nyt kovasti sitä ultraa, että päästään kertomaan väelle raskaudesta.. varmaan saadaan pussi kaupalla vaatteita ja tavaraa mun sisaruksilta..
Siivouksesta piti sanoman, että meillä riittää yksi koira, joka sotkee niin paljon, että pitäisi vähintään pari kertaa päivässä siivota, niin ehkä sitten pysyis paikat siistinä. Oikein kunnon siivon kun tekee, niin ei mene kuin silmän räpäys, kun koira sotkee paikat.. ja sekös saa mut raivon partaalle:kieh::mad: mieskin on yrittänyt vain sanoa, että ei sille mitään saa ja jatkuva siivoaminen ei kannata.. mutta just siks se kiehuttaakin, kun ainakin itseäni häiritsee suunnattomasti ku koiran karvoja on joka h****tin nurkka täynnä ja on pakko imuroida jatkuvasti.. suunniteltiinkin, että vois ostaa sellainen robotti-imurin, että kun ollaan töissä niin imuri sais tehdä silloin hommat ja voi tulla sitten karvattomaan kotiin töistä :D saas nähdä nyt mitä tekee... ja nyt asiaa tekee hankalammaksi se, että voin olla koiralle allerginen.. tutkimukset meneillään, mutta vielä ei ole tuloksia saatu.. sekös sitten ilahduttaa, NOT.. koiraa nyt ei ainakaan laiteta pois.. se on selvä.. ei sitä "vauvasta" voi luopua..

Namppis oikein ihanaa ja rentouttavaa lomareissua teille!! nauttikaa!!

tiuhti onneksi olette molemmat kunnossa.. :heart: mikäs ihme se tuo oli, että yks kaks nivelet rupeaa kipuamaan? Jos saan tiedustella/udella? Liittyneekö jotenkin siihen sun sairauteen? Kovasti teille molemmille :hug:..

Täällä ollaan kovasti mietitty, että kuinkahan suku ottaa vastaan raskaus-uutisen.. varmaan aika moni on jo odottanutkin uutisia, mutta eivät ole kuitenkaan uskaltautuneet utelemaan toisin kuin miehen suku.. sieltä tulee joka puolelta ja vähän väliä kyselyitä tai sitten letkautuksia, että ettekös te vois jo pieniä hankkia.. olen monesti tyrmänny utelut sillä, että eihän tuota koskaan tiedä, vaikka kävisi niin, ettei meille lasta suoda.. ovat olleet sitten hetken aikaa kyselemättä.. ehkä ilkeästi sanottu, mutta eihän sitä oikeasti koskaan voi tietää.. anoppikin on aina kuitannu vain, että elä höpötä, varmasti saatta lapsia!! Ei sitä voi kukaan tietää.. noh, nyt saavat sitten ratketa riemusta ku kuulevat parin viikon päästä..

 
Hey
Memelisa Kiitos vastauksestasi.:heart: Eli uskon ja toivon että oireet voivat vaihdella suurestikin kierrosta/tärpistä riippuen! :rolleyes:

Ihanaa viikkoa kaikille äideille ja masu-asukeille!:heart:

ps. Tiuhtille paljon jaksuja ja haleja, onneksi olette molemmat kuitenkin kunnossa!:heart: Pikaista paranemista sulle!:hug:
 
Viimeksi muokattu:
Huh, nyt jos kerkeisin kirjottaa sitä synnytystarinaa.. (voinko mää ees tälle puolen kirjottaa ? ) noh, anti mennä...

Eli mentiin torstaina käynnistykseen, sain ekan cytotec puolikkaan n.12.00 ja ei sillä mitään vaikutusta joten toinen puolikas sitten 16.00.. No, sekään ei alkanut vaikuttaa mutta kätilöt eivät yöksi antaneet kolmatta, että aamulla sitten seuraava..No, olin menossa nukkumaan ilman mitään tuntemuksia mutta kappas jotain lorotti kinttuja pitkin, juoksin vessaan ja sinne tuli limatulppa.. hiiviskelin takas sänkyyn mutta sitä ennen valtava määrä lapsivetta lorotti lattialle eipäs nukutakkaan! kun n. puol tuntia siitä alkoi supistukset, ne ei ollu vielä säännöllisiä mutta olivat kyllä tuntuvia joihin pyysin lääkettä ja sainkin oxanest piikin.. no varsinaisesti se ei auttanu mutta teki kyllä sekavan olon ja maailma pyöri silmissä
Kunnes sen vaikutus lakkasi menin suihkuun ja lievittelin kipuja siellä, huom. nyt vasta katotaan kohdunsuun tilannetta (sormelle - sentin auki ) aika masentavaa.
Näin meni siis torstai - perjantai välinen yö, sit perjantai aamuna anelin lisää lääkettä mutta vaihtoehtona ei ollu kun aqua rakkulat, no kokeilin niitä mutta ei mitään apua, ehkä just ja just sen pistämisen aikana oli helpotus mutta siihen se loppukin! No, oli perjantai aamu n. 7.00 ja kätilö tuli ehdottamaan ammetta tunniksi, jonne sitten meninkin.. se oli ihan ok mutta ei tuonut suppareiden huipulla kyllä suurempaa helpotusta siellä lilluin sitten vajaan tunnin kunnes oli aika siirtyä synnytyssaliin ilokaasulle mutta siitä ei ollu apua! ja seuraavaksi saisin epiduraalin koska olin jo niiiin kipeä!! vaikka epiduraalia harvoin pistetään ennenku ollaan auki 3-4cm, mä olin auki 2,5cm ja silti sain epidiraalin.. JA SE OLI HELPOTUS <3 Sitten sainkin nukuttua useemman tunnin.. Mun supistuksia vauhitettiin sit oksitosiinilla, kun ne oli epäsäännöllisiä edelleen. No, loppujen lopuksi kun suppareita vaan kovennettiin niin epiduraalin teho lakkasi.. olin auennut muutamassa tunnissa 2,5cm - 8cm. Eteneminen oli hidasta, kätilöt jo sanoi mulle etten saa juoda enkä syödä mitään jos joudutaan leikkaamaan.. kivut oli uskomattomat, en olisi ikinä uskonut miten ne koski! huh.
Kätilöt sanoi että tunti vielä seurataan jos etenemistä ei tapahdu niin leikataan.. no se tunti odoteltiin ja etenemistä oli tapahtunut vain hieman että vauva oli laskeutunut ja sen kyllä tunsikin kun mulla tuli karmee vessahätä ja tuntui etten voi pidätellä vaan pakko olisi ponnistaa, no kohdunsuu oli kuitenkin auki edelleen vaan 8cm.. ja siitä lähdettiin leikkaussaliin, syy: pysähtynyt synnytys..
No kiireellinen sektio siis tehtiin, ja se jos mikä oli karmein kokemus.. sain spinaalipuudutuksen ja mulla puutu kaikki kurkkuun asti, en tuntenu että hengitän ja yritin puhua mutta en vissiin saanut sanaa suustanu (?) oli kyllä niin sekava olo, no onneks koko leikkauksessa ei kestänyt kun vartti ja poika syntyi vihdoin! voi sitä itkua minkä kuulee ekaa kertaa <3 Poju vietiin tarkkailuun siitä, ja minä lopulta kruunasin koko synnytys urakan oksentamalla leikkaussalin lattialle.. ja sieltä heräämöön.. Koko urakan pituus oli 20h.. ja ei ihan heti toiste kiitos

Terkuin hyppy ja poika 2 viikkoa ja risat
 
Sokruli Suuret onnittelut poksumisesta... :heart:

Hyppy Harmi, jos sinulle jäi synnytyksestä "paha maku suuhun".. Epiduraalin vaikutus? Kauanko se ehti sulla auttaa? vai loppuko se todella lyhyeen se apu? Mikäli ymmärsin, niin vaikutus ei kestänyt kyllä niin kauan kuin olisi pitänyt ?!? :confused: ja kuinka tuo spinaalin laita? laitettiinko se jotenkin väärin kun kurkkuun asti puuduit? Anteeksi jos kyselen liikaa :ashamed: Keltanokkana sitä haluaa tietää kaikkia mahdollista :)
 
Pikkuhöttiäinen Epiduraali vaikutti mulla useita tunteja.. joskus aamulla laitettiin ja illalla myöhään sen teho lakkasi, luulen että se johtui siitä kun suppareita kovennettiin jatkuvasti oksitosiinilla. Mutta ne uusi sitä epiduraalia koko ajan, kyllä se oli aluksi iso apu.

Spinaalista, mä yritin kysyä että onko normaalia etten voi hengittää mutta ne vaan sanoi "että on normaalia, sulla menee kuitenkin happiviikset koko ajan nenällä." mutta muilta kyselin jälkeenpäin että onko käyny samalla tavalla niin ei kuulemma.. en sitten tiedä miks mulla meni niin :D
 
Hyppy Aivan.. nyt kärryillä taas :D Mukava, että epiduraalista oli apua ja noinkin kauan, mutta tuo spinaali kyllä hieman ihmetytti.. mie varmaan olisin ollut aivan kakat huosuissa tuossa tilanteessa, kun ei tunne hengittävänsä.. miten kauhea tilanne se onkaan.. varoitettiinko sinua siitä spinaalin vaikutuksesta? siis että voi mennä kurkkuun asti? Luulisi, ettei se sitten mitenkään "normia" ole tai en tiedä.. onneksi kaikki kuitenkin meni suht hyvin ja ei komplikaatioita tullu.. terve poika ja sitä rataa!!
 
Jes jee... piti heti tulla kertomaan, että tänään päästään varmasti kokeilemaan, että saadaanko sydänäänet kuuluviin.. doppleri saapui tänään :D Mua rupesi aivan mielettömästi jännittämään.. toivottavasti saadaan äänet kuuluviin :heart:
 
Laretzki
Hyppy Ikävää, että synnytys ollut hieman kurjempi kokemus, mutta kiva kuitenkin kun viitsit kertoa. Saa vähän käsitystä että mitä kaikkea voi oikein tapahtua ja kuvaa vähän niistä ei niin helpoista synnytyksistä. Kun sitten taas ??:n (mä en nyt muista yhtään kuka tänne viimeksi kirjotteli synnytyskertomusta, ja en pysty selailemaan kaikkia sivuja läpi, kun kirjottelen tunnin lomassa) synnytys kuullosti todella helpolta. Kun ei sitä koskaan voi etukäteen tietää miten se synnytys oikein sit todellisuudessa menee. Siksi tuntuukin hassulta, että joka paikassa on synnytyksen suunnittelusta, mutta ei sitä mun mielestä voi määräänsä pidemmälle suunnitella, koska koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan.
 
Huomenta vain...

Heti omanapailen...

:heart: Sain eilen pikkuisen sydänäänet kuuluviin :heart: Ensin en millään meinannut paikantaa, mutta sitten kun painoi vähän enemmän niin johan alkoi kuulua:heart: mieskin oli aivan ihmeissään kun kuuli pikkuisen sydämen jyskeen.. sitten taisikin pikkuinen haluta omaa rauhaa kun en sitten saanut kuin ihan hiljaisena äänet kuuluviin ja nekin ihan "vilaukselta" vain.. Nyt se pikkuinen tuntuu jotenkin todellisemmalta :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_ ja Jomi
Tiistaipäivää :wave: Olen viettänyt vähän hiljaiseloa, koska viikonloppuna iski se hitsin flunssa tännekin. Normaalisti sitä varmaan olis jo töissä ym touhuilemassa muuta puolikuntosena, mutta mies on kyllä pitänyt huolta että otan rauhallisesti, ja hyvä niin :) Nyt alkaa jo onneks helpottaa. Ja hei, pahoinvointi on kans vähentynyt huomattavasti (kunhan vaan muistaa syödä tarpeeks usein) :)

Tiuhti Kurjaa että oot taas joutunut sairaalaan :hug: Mutta hyvä että sait apua kipuihin. Mikä nyt on vointi? Voimia kovasti muru :heart:

atl Onnittelut plussasta, tervetuloa joukkoon ja antoisaa odotusaikaa! :heart:

Hyppy Onnea uudesta perheenjäsenestä :heart: Siellä näköjään poika ei suostunut ihan helpolla luopumaan yksiöstään, mutta onneksi kuitenkin lopulta pääsi terveenä ulos :) Toivottavasti synnytyksen ikävämmät osuudet häviävät pian mielestä ihanan vauva-arjen myötä!

Höttis Ihanaa että saitte sydänääneet kuuluviin :heart: Paljonkos sulla olikaan viikkoja nyt? Ja osaatko kuvailla, että mistä kohtaa äänet löyty? Utelen tässä koska torstaina pääsen ite testaamaan, hih :p

mynttis & papu 10+4
 
atl
Korjataas ny toi laskettu aika sit kans sen 28 päivän kierron mukaan lasketuksi, elikkä LA olis sitten 18.5.2012 Neuvola-ajan sain ens kuun ekalle viikolle. Ensin ajattelin että siihen on tosi kauan, mutta tajusin, että ei siihen oikeesti ole kuin kolme viikkoa. Nyt vaan peukut ja varpaat pystyyn et Vee pysyy kyydissä.

Vähän kauhistuin kun se neuvolantäti kuulosti semmoiselta vanhalta rouvalta, ja se sanoi ensimmäisenä että keskustellaan ruokavaliosta. Oon nimittäin kasvissyöjä, ja epäilyttää, miten se tuolla neuvolassa otetaan.. Toisaalta tekis mieli jättää kertomatta, mutta taas toisaalta sieltä voisi saada hyödyllisiä vinkkejäkin.

Hyppy onnittelut!

PikkuHöttiäinen Kerro ihmeessä sit lisää doppler-kokemuksia, tietää sit kannattaako semmosta itte hankkia jossain vaiheessa!
 
Voi hyvänenaika.. nyt tämä on taas muuttunut?!?! Oon täällä ihan puuna öönä :D

Mynttis Olen nyt menossa 11+5.. sydänäänet löytyi tosi alhaalta, aivan häpyluun (vaimikäsenyton) reunalta ja tosiaan sain painaa jonkin verran, että sydänäänet kului sillälailla hyvin ja kuuluvasti.. Sitten tahtoi pikkuinen tosiaan mennä piloon, kun enää millään saanut kunnolla kuuluviin sykettä vaan tuntui kuin olis kilometrien päästä jyskyttänyt kun toistamiseen hain äänet..

Doppler-kokemuksia kokeilin nyt eilen tosiaan eka kertaa tuota doppleria ja päätin ensin kokeilla sitä ihan normi rasvalla (aqualan), mutta sillä en saanut kuuluviin mitään ja sitten otin ihan vesiliukoista liukkaria ja sen avulla sain kuulumaan melkein välittömästi sykkeen.. joten suosittelen kyllä käyttämään liukkaria, jos ei sitä ultrausgeeliä osta.. Ja joku varoittikin, ettei kannata käyttää sellaista liukkaria missä on silikonia, koska on ilmeisesti vaikea saada sitä pois dopplerista.
 
ihan pikasee rustailen :)

sairaalasta juuri kotiuduttu ja kaikki on nyt ihan okei :) MOLEMMILLA :heart:

huomenna kirjottelen sitte lisää, nyt meen syömää ja nukkumaan kunnolla ku mulla oli huonekaveri joka yski kaiket yöt ja pulisi jonninjoutavia päivät :kieh:

kaikille teille muruille isot halaukset ja suuri kiitos tsempityksistä, kaikki tuli varmasti perille koska kaikki on nyt hyvin :heart: KIITOS!

tiuhti ja Pikku T :heart: 5+2
 
  • Tykkää
Reactions: Sokruli
Jomi, onnea poikalupauksesta tätäkin kautta <3 Ihana kuva kyllä :) ja jos meinaat sen zumban hommata,niin mun mielestä se oli ainakin ihan sika vaikee! No jospa mun taidot kehittyis :D Pyöritin vain pyllyä niissä kohdissa mitä en osannu :D

Eskapismi : Mäkin oon päättäny,että en enää hoida lapsia,nyt kun on oma.. Siis olen ammatiltani perhepäivähoitaja (ja parturi-kampaaja,ja toiveammattina lukee vielä kätilöksi:)) Liian raskasta jo miettiäkin,että päivät hoidat muiden muksuja,teet niille ruuan ja kaikki,mitä sitten taas joudut toistamaan kotiin tullessa. (tää pph ei nimittäin ota omaan kotiinsa toisten lapsia)

Zophie,aivan ihana masu! :) itellä tuli niin arpinen.. Mut oonkin tyyppiä joka arpeutuu liiankin helposti. Mulle jäi nimittäin arpi siitä kanyylistakin mikä laitettiin synnytyksessä. Ja se ei tosiaankaan sattunu/ollut väärin.. Mut oon vain liika helposti arpeutuva.. (ja nyt kun hokee sanaa arpi,niin se alkaa kuulostaa tyhmältä) :D

Epa onnea hyvistä ultrakuulumisista ja aivan ihana pieni siellä jo kasvaa kovaa kyytiä <3

Namppis onnea poikalupauksesta,ja mukava,että kaikki on hyvin <3 ja ihana massu! :)

Hyppy onnea hurjan paljon pojasta!! Kurjaa,että synnytys ei menny kovin helposti,mutta toivottavasti ei ihan kamala painajainen jääny päälle siitäkään!! Paljon jaksamista ja tsemppiä arjen alotukselle! Toivottavasti jaksat tulla kertoilemaan,että miten teillä sujuu kotona :)

Gabrielle mitä kuuluu?

Tiuhti mukava,että oot taas kotona ja että kaikki on kunnossa. Paljon jaksamista sairauksien kanssa <3

Syysmyrsky epäreilua,että saat syödä vispipuuroo :D.kun mä oon joutunu rajottaan sitä sen takia,kun pojan masuun ottaa ja sit huutais vain koko yön :/ Se on niin herkkua.

Lare tais olla mulla se helppo synnytys :D

Sokruli ihana masu :)

On: Nonnih! Ristiäiset olis nyt sitten varattu,tai siis paikka ja pappikin jopa. Olipahan vain pelottavaa. En oo koskaan nimittäin tykänny näistä virallisista puheluista,mutta pakkohan sitä on olla aikuinen ja ite soittaa niihinkin. 16.10 juhlitaan meijän pojan ristiäisiä. Mitähän sitä pukee sinnekin päälle,jos en kerkee laihuttaa tuohon mekkoo mitä suunnittelin.. No, Sen näkee sitten ;P

Ei vieläkään oo minkäänlaista rytmiä meijän touhuissa,vaikka kovasti yritän sitä kehittää. Mutta kait se sitten ajan kanssa kehittyy.. Mietin vain,että millon,kun lauantaina poika tulee JO kuukauden ikään.. vk-loppuna käytiin kattomassa 5vuorokauden ikästä serkkupoikaa. Oli vain jotain niin suloista katottavaa. :)

D-vitamiinit alotettiin muuten tossa parin viikon iän jälkeen ja oli alkuun vähän kiukkuamista.. No kävin sit hakemassa apteekista reladrops d-3 vitamiinit,niin ei oo enää ollu mahanväänteitäkään, Ainakaan kovin paljoa. Tietysti niitä on joka lapsella jossain välissä. Huvittava tuo pikkumies,kun nyt viikon ajan on joka aamu viiden jälkeen pitäny alkaa änkää kakkaa. Sit kun otan herran syliin,niin ilmeet muuttuu,tuijottaa suoraan silmiin ja hymyilee välillä ja välillä on kulmat ihan kurtussa kun pitää punnata niin kovasti.

Torstaina olis taas neuvola! Näkee miten kaveri on kasvanu.

Sit kun teijän rakkauspakkaukset syntyy. Niin voin kertoa,syntyy tunne jota ette koskaan tienny,että edes on olemassa. Rakkautta ensisilmäyksellä <3

Taiska ja poika 3viikkoo ja 6pv (iso poika jo)
 
  • Tykkää
Reactions: iseeyou ja tiuhti_
Huomenia :)

Hyppy, kiitos kertomuksestasi :) lujille se on sinulle ottanut, mutta onneksi palkinto on sen arvoinen :kiss: onnea vielä muru! :heart: pojalle onnenpipanoita matkaan elämälle!

taiska, voi luoja mä odotan sitä tunnetta :heart: ja mua niin hymyilytti kun kerroit noista ilmeistä :heart: niin hellyyttävääkin! ja iso poika on jo, 3 viikkoa :O HUI!

Sokruli, =) BONGATTU ON selvä vauvamasu :heart: ihana! siellä se pikkanen kasvaa! ja onnea poksumisesta***

Hötö voi näitä ihania elämän ihmeellisyyksiä :heart:

Lare nyt mulla onkin aikaa tutustua sun blogiin :) ainakin onnyt jotain tekemistä, pitääpä kohta lähteä kurkkiin sinne päin!

syysmyrsky sinnekin onnea poksumisesta =) ja ihana tuo kylpypalju, saanko udella hintaa? :) enhän mä toki sellasta vielä pitkilleen uskaltais ostaa, mutta kuulostaa just sellaselta mitä itse vois kans käyttää.. pikku hirviö :heart:

viida kuinkas neukku meni? älä oo huolissas :heart: kaikki on hyvin :hug: oot kyllä ihana kun aina huolehdit minusta!

Memelisa sielläkin poksuttu ja onnea riskirajan ylimenemisestä :heart: nyt huoli pois vaan :kiss: hyvin kaikki menee! ja soita pika pikaan sinne neuvolaan ja jää sairaslomalle jotta et rasita itsees liikaa! onko sulla tukivyötä? en muista lukeneeni...

Jomi sieltä se tuli niinku mä aikasemmin sanoin, kun kerroit joskus ettet mitään jaksa tehdä =) muistatko? nyt se alkaa siis :D pesänrakennus toden teolla! :heart:

juuh.. tekstiä taas niin pirusti tullut muutamassa päivässä etten millään muista kaikkea kommentoida :ashamed: pahoittelen jos jonkun olen unohtanut!


tosiaan, eilen pääsin kotiin, sunnuntaina sain olla yötä jo kotona, mutta maanantaina tulehdusarvot oli noussut 164, kun saisi olla sen 3.. ja siitä sitte takas osastolle vuodelepoon, syytä ei siis löydetti missä on tulehdus ja miksi nivelet oli niin kipeät, niveltulehduksesta ei meinaan pitäisi tulehdusarvot nousta ellei ole bakteeriperäinen ja mitään bakteeria ei minusta löytynyt, otettiin 4 eri veriviljelyä :O toivotaan, ettei toistu uusiksi! ja mullahan oli huoli vauvasta, ottivat hcg ja oli kuulemma noussut perjantaista niinku pitääkin, arvoa en jostain syystä edes muistanu kysyä :) mut hurjaa oli kun kipuun ei saanu muutakuin panadolia suun kautta, 2x500 panadolia 3 kertaa päivässä! ja mä oikeesti luulin et kuolen siihen kipuun.. ensin oli vaan leuka kipee lauantaiaamuna ja luulinki että oon narksuttanu hampaita kunnes iltapäivälla en pystyny enää puhumaa saatika avaamaan suuta.. ajelin autolla sairaalaan kunaloin tuntemaan et jalat on alkaa kipeytyä, pääsin sairaalaan, en päässyt enää kunnolla liikkeelle :( seuraavaksi alkoi käsiä koskemaan ja sitten niska.. eli leuka, jalat, olkapäät ja niska oli niin helkkarin kipeenä enkä päässy enää liikkumaan ja paikallaan olokin oli yhtä tuskaa, edes hippusta en pystyny jalkaa liikuttamaan, muuten huusin ku syötävä kipua, tätä oli siis mun la-su yö :( sunnuntai päivällä alkoi kipu helpottaa ja illalla olin ihan okei jo.. nyt on enää vähä leuka ja olkapäät kipeenä :) ONNEKS! ja antibiootti jatkuu :)

uskon että vauvalla kaikki hyvin masussa, lääkärit huolehti niin ihanasti myös pikkasesa, tarkistivat lääkityksen monta kertaa ja nyt ottavat varmuudeksi sitten viikon välein verikokeet jotta huomataan kaikki muutokset ajoissa :)

nyt tee-veden keittoon ja syömään kunnolla aamupalaa, TOISTAMISEEN :D

tiuhti ja Pikku T :heart: 5+3
 
sokruli vispipuuro tsemppiä issias-kipujen

pikku-hötö Hui tuota koira-allergia epäilyä! Onko sulla ollu sitten oireita? Uutisten vastaanottoa täälläkin jännitetään, vaikka toisaalta tiedän että ovat onnellisia meidän puolesta niin mietityttää se silti!! Siks onkin hyvä lähettää ensin kortti jos ensireaktio ei ookaan kiva niin ei tarvii mieltä pahoittaa =) Onnea kun saitte sydänäänet kuuluviin :kiss:

hyppy pahoittelut kurjasta synnytyskokemuksesta! :hug:

tiuhti ihana kun oot kotiutunu ja kaikki hyvin! Tuuhan kertoon sit kuulumisia kun ehdit!

taiska hihii, ihana pieni (iso) mies kun tuollain äheltää kakkaa :D :D Kiva kun tuut kertoon kuulumisia! Tulee jotenkin konkreettisemmaks että kyllä sieltä ihan oikee vauva on sitten aikanaan saapumassa :heart:

Eilen oli sitten eka neuvola ja jänskätti hirveesti!! Olin varma että on ihan kauhee täti ja että tulee heti erimielisyyksiä (kuulosti puhelimessa töykeelle) mutta se olikin aivan ihana. Hän jopa lupasi tulla torstaina puoli tuntia aikasemmin töihin että voi ultrata mut ennen muita että onhan pieni varmasti oikeessa paikassa :heart: Ainut päivä siis millon ultrataan ja kaikki ajat ihan täynnä. Vitsi miten hyvä fiilis jäi :) Kyseli kaikki perustiedot, punnitsi muttei valittanu painosta :D, otti verikokeet ja hempan. Huomisaamuna siis toivottavasti tänne olis tulossa varmistus tulokkaasta!

viida ja alivuokralainen 7+3
 
tiuhti Ehditkin kirjottaa ensin =) Ihan kamalalta kuulostaa tuo sinun sairaalareissu! Ja että lääkäritkään ei tiedä mikä oli :O Pelottavaa! Onneks antibiootit kuitenkin puree ja oot jo parempi! Ihana myös että huolehtivat niin hyvin pikku-T:stä :heart:
 
viida, voi että ihanaa! huomenna sulla siis ultra =) jännään sun kanssa! mut kyllä siel kaikki on okei :heart: eiköhän sulla olisi tullut jo jotain kipuja jos ei olis oikeassa paikassa, ja aivan varmasti siellä lyö pienen pieni syän hurjaa vauhtia! tuu heti kertoon sitte mitä siellä näkyi :kiss: mäkin just kattelin kalenteria ja huomenna pitäisi olla se päivä kun pienen sydän alkaa sykkimään :heart:
 
Ainiin!! Unohtu kertoo jotain järkyttävää!! :O Mulle sanottiin neuvolassa ettei saa syödä salmiakkia eikä lakua!!! Mulla loksahti kyllä suu auki ja mies nauro vieressä mun ilmeelle... :kieh: Että maksimi päiväannos on alle 50g!! Miten voi olla mahollista että en tätä tienny etukäteen? En osannu yhtään varautua tähän järkytykseen! Mitä mä nyt syön?? Tervapirut on mun intohimo ja elämän suola! Ja arvatkaa mitä tekee mies!! Kiristää mua nyt joka asialla että jos et tee sitä tai hae tuota niin hakee lakuja ITELLEEN ja syö mun nenän edessä :stick: :LOL:

tiuhti Tuun varmasti kertoon =) Kyllä mäkin pidän peukaloita ristissä ja uskon ja toivon että kaikki hyvin! Kiitos muru tsempistä :heart:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: tiuhti_
viida, täällä toinen lakujen ystävä :D mut kyllä mua huvitti tuo elämän suola :D ja mies joka kiusaa! lakut mä jouduin jättää aikasemmin jo tosi vähälle kun mun suoli ei oikeen tykkää, meinas kerran mennä tukkoon sen takia :D eli onneks mä mulla tuli jo aikasemmin se etten saa niitä syyä niin paljoa, mut nyt just mietin eilen että kun tekis niin mieli syödä lakuja :) mä tykkään ihan tavallisista!
 

Yhteistyössä