Tervehdys kaikille!
Lomalla en ole paljon koneella ehtinyt käydäkään. Muutaman kerran lukaissut mitä itse kullekin kuuluu. Voimia kaikille uuteen kiertoon joutuneille. Siniruskolle tsemppiä ja pidän peukkuja plussan puolesta!!
Itseä on meinannut masentaa tämä toivon-pettymyksen-masennuksen-toivon -kierre. Ei jotenkaan hutsi koko projekti. Tai siis vauvaa haluan enemmän kuin koskaan mutta jotenkin tämä yrittäminen alkaa tosissaan tuntua yrittämiseltä. Kierto on nyt siis 2/29, joten siksikin niin synkissä tunnelmissa...On se kumma miten paljon sitä kerta toisensa jälkeen vain toivoo, vaikka kaikki merkit viittaavat tädin tuloon..Sitä kuvittelee, että rintojen aristus ja vatsan vihlaisut ovatkin merkki raskaudesta. Ja aina kerta kerralta pettymyskin sit on vain jotenkin kovempi kestää. Oikein rasittaa oma pääkoppa, miksi ihmeessä sitä menee toivomaan, kun aina joutuu pettymään???
No, pitää taas päästä tästä synkästä alhosta vain ylös, ei siinä muu auta. Syyskuuhun asti ollaan luomuna, sit varmaan jotain hoitoja aloitetaan.
Ibu, mulla ei sattunut tuo munatorvien aukiolotestaus yhtään. Käskettiin ottaa 2 buranaa tuntia ennen tutkimusta ja niin tein. Ja rakko kannattaa tyhjentää just ennen tutkimusta! Sit vain niin rentona kuin pystyy. Tietty riippuu lääkäristä, ammattitaidosta ja ilmeisesti myös välineistä. Mulla herkkä kipukynnys, joten siitäkään ei ollut kii.
Tuo testi-vaihe on jotenkin helpottava, kun JOTAIN tapahtuu, eikä kaikki vain ole sitä ainaista samaa. Meillä on nyt tää yrittämis-vaihe ja odotan jotenkin vain sitä seuraavaa, olen henkisesti ja sisäisesti niin varma, ettei luomusti lasta saada, että tuntuu turhauttavalta odottaa seuraavaa vaihetta. Toisaalta eihän meistä kummastakaan ole löytynyt mitään vikaa, eli periaatteessa voisin ihan hyvin tulla raskaaksi. Sekin pistää jo mietityttämään, että miten ihmeessä viime vuonna onnistuin hankkiutumaan kaksi kertaa raskaaksi (testien mukaan) ja saada keskenmenot, enkä nyt edes tule raskaaksi? Miksen? Eipä sillä, en enää yhtään keskenmenoa haluakaan, ne vasta karmivia ovatkin, vaikka kuinka olisi alkuraskauden k-meno kyseessä.
Sellainen ruikutus-olo, pahoittelen... Tekis mieli vain käpertyä sänkyyn ja nukkua. Ja kaikki muutkin asiat tuppaa nyt sit stressaamaan, raha-asiat, työt yms. Aivan kuin tässä ei nyt olis ihan riittävästi stressin aihetta ja aivan kuin en tietäisi että stressistä on oikeasti vain haittaa.
Ibu, tulta päin -asenne on hyvä, mä yritän pyrkiä siihen mielentilaan. Ehkä parin päivän päästä kun täti pakkaa kamansa ja häippäisee toivottavasti niin maar helkkarin kauas!
Iloisempaa mieltä kaikille muille ja paljon tsemppiä!