♥ Esikoisesta haaveilijat ♥

Täällä valvotaan ku ei hemmetti mitkä oviskivut o_O Tein tänään päivällä todella vahvan ovisplussan (testiviiva oli paljon vahvempi kuin kontrolli) ja oireet kyllä viittaa ovulaatioon vahvasti. Teen noita testejä oman mielenrauhani vuoksi ja en tiiä teenkö enää ensi kierrossa (jos siis tulee eikä käy sitä toista, toivottua tulosta :love:).
Toivotaan, että tuolla ois kavereita oottamassa...no, katsotaan sitten perjantaina 13.10, kun olen antanut itselleni luvan testata vasta silloin. Saa nähä malttaako, mutta yritys on kova :ROFLMAO:

http://aijaa.com/kzZMDV Siinä kuva myös. Miehelle otin kuvan ja sanoin, että tänään ois voinu vähän peittoja heilutella, mutta tänään olikin yks juttu niin ei onnistunutkaan...:unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: ronso ja Jennipä
Nyt tuli kyllä kavereiden suunnalta niin kylmää vettä niskaan, ettei kyllä huvita heidän kanssa puhua lastenhankinnasta enää yhtään. Meillä on siis tämmöinen 8 naisen tiivis porukka, joista mun lisäksi yhdellä on myös yritys päällä ja hänen kanssaan paljon asioista puhutaan.(Ja tästä edespäin vain hänen!) Sitten porukkaan kuuluu kaksi tyyppiä, joilla on äärimmäisen kärkkäät mielipiteet lasten suhteen. Toinen sanoo inhoavansa lapsia ja toisen mielestä lapsi pilaa elämän, kun sen jälkeen kaikki menemiset ja tekemiset täytyy suunnitella lasten mukaan. Menin kieltämättä vähän hämilleni ja meni totaalisesti tunteisiin, kun yritin nätisti sanoa miten tämä on jokaisen henkilökohtainen valinta, mutta mun näkemykset torpedoitiin ihan täysin. Kuulemma mitä vähemmän ihmisiä maailmassa on sen parempi ja kuulemma kaikki heidän tuntemansa vanhemmat eivät tekisi enää lapsia, jos saisivat uudelleen valita. Myös eronneiden vanhempien parasta aikaa on kuulemma lapsivapaat. Siis mä olin ihan huuli pyöreänä ja teki mieli suuttua oikein kunnolla. Ärsyttää niin suunnattomasti! En mä ainakaan koe että mun oma elämä menee lapsen vuoksi pilalle! Toki se arki muuttuu ihan totaalisesti, mutta voi hyvä luoja kai minä nyt sen tiedostan kun tieten tahtoen lasta yritän! *Rumia sanoja tähän* Anteeksi paasaus, mutta tuli tosi paha mieli!

On: Täällä menossa kp22 ja dpo6. En ole seurannut yhtään oloja tai oireita, enkä tässä kierrossa aiokaan koska aika varmasti ei tullut tärppiä. Odottelen kuitenkin reilusti tuonne kp32 asti, kun tuo kierto oli nyt niin pitkä! Normaalisti ollut sen 26-28.
 
@Karla89, huhhuh aikuset ihmiset :eek: mulla on kans yks tuollanen ystävä joka suoraan totesi "hyi saatana" kun suunnitelmista varovaisesti kerroin. Kolmekymppinen nainen kyseessä.

Mistä tulikin mieleen, ootteko te aina tienneet haluavanne lapsia? Mä en ole lapsista koskaan liiemmin tykännyt ja aina pelkäsin etten niitä koskaan tulisi haluamaan. Ihmeellisiä nää hormonit kun pistää kaiken uusiksi tälleen kolmenkympin korvilla :LOL: tänään vilkutin töissä asiakkaan vauvalle ja melkeen purskahdin itkuun, kun se hymyili takaisin. Voi tässä varmaan vähitellen myöntää että vauvakuumetta on :rolleyes:
 
@ronso mää oon kyllä aina tienny haluavani lapsia, aina aattelin että ennen ku oon 25v. Mutta 24-vuotiaana sinkkuna piti todeta, että jos ennen ku täytän 30 :D nyt vaan aattelen, että ois kiva ennen ku täytän 27, mutta pitäis tärpätä ens kierrossa jos meinaan 26-vuotiaana synnyttää :D

Täällä menkat teki kivan yllärin päivän etuajassa. Oltiin hautajaisissa tänään ja hautausmaalla menkat päätti ilmoittaa tulostaan. Kivat menkkakrampit ollu sitten koko päivän :poop::poop: oli kyllä tiedossa, että tästä kierrosta ei oo tärpänny. Nyt vaan sitten yk6.
 
  • Tykkää
Reactions: ronso
@Karla89 Huh onpas kurjaa kommentointia.:( Oli mielestäni ihminen sitten mitä tahansa asioista niin pitäisi ymmärtää ja hyväksyä toisenkin mielipide. Vielä kun olette tiivis porukkakin.. Minulla aika pieni kaveripiiri, mutta sitäkin läheisempiä olen heidän kanssaan. Heistä noin puolet on sillä kannalla, etteivät halua hankkia lapsia eivätkä oikein pidäkkään lapsista erityisesti. Hyväksyn heidän ajatuksensa ja mielipiteensä ja samoin he minun ja hyvä niin. Toivottavasti nämä ilkeästi kommentoineet kaverisi ymmärtäisivät alkaa hyväksymään eriävätkin mielipiteet.

ON: Huhuh, kun mun naama on alkanut kukkimaan kuin teini-ikäisellä. Jatkuvasti ilmestyy otsaan ja leukaan näppyjä. :mad:Iho kun oli niin hyvänä, kun söi vielä e-pillereitä. Sain ihon kunnosta paljon kehujakin, mut nyt ei voi enää sanoa samaa :LOL:
 
Nyt tuli kyllä kavereiden suunnalta niin kylmää vettä niskaan, ettei kyllä huvita heidän kanssa puhua lastenhankinnasta enää yhtään. Meillä on siis tämmöinen 8 naisen tiivis porukka, joista mun lisäksi yhdellä on myös yritys päällä ja hänen kanssaan paljon asioista puhutaan.(Ja tästä edespäin vain hänen!) Sitten porukkaan kuuluu kaksi tyyppiä, joilla on äärimmäisen kärkkäät mielipiteet lasten suhteen. Toinen sanoo inhoavansa lapsia ja toisen mielestä lapsi pilaa elämän, kun sen jälkeen kaikki menemiset ja tekemiset täytyy suunnitella lasten mukaan. Menin kieltämättä vähän hämilleni ja meni totaalisesti tunteisiin, kun yritin nätisti sanoa miten tämä on jokaisen henkilökohtainen valinta, mutta mun näkemykset torpedoitiin ihan täysin. Kuulemma mitä vähemmän ihmisiä maailmassa on sen parempi ja kuulemma kaikki heidän tuntemansa vanhemmat eivät tekisi enää lapsia, jos saisivat uudelleen valita. Myös eronneiden vanhempien parasta aikaa on kuulemma lapsivapaat. Siis mä olin ihan huuli pyöreänä ja teki mieli suuttua oikein kunnolla. Ärsyttää niin suunnattomasti! En mä ainakaan koe että mun oma elämä menee lapsen vuoksi pilalle! Toki se arki muuttuu ihan totaalisesti, mutta voi hyvä luoja kai minä nyt sen tiedostan kun tieten tahtoen lasta yritän! *Rumia sanoja tähän* Anteeksi paasaus, mutta tuli tosi paha mieli!

On: Täällä menossa kp22 ja dpo6. En ole seurannut yhtään oloja tai oireita, enkä tässä kierrossa aiokaan koska aika varmasti ei tullut tärppiä. Odottelen kuitenkin reilusti tuonne kp32 asti, kun tuo kierto oli nyt niin pitkä! Normaalisti ollut sen 26-28.
@Karla89 Onpas kyllä ihmeellistä kommentointia :( mulla on myös yksi kaveri, joka on tosi kärkäs lapsikommenteissaan ja juuri muutama viikko sitten puhui jostain tutustaan todella ikävään sävyyn: "sekin just vasta valmistui ja nyt se on jo raskaana. Ei kyllä yhtään ajatellut sitten uraansa, en voi ymmärtää miksi niitä lapsia pitää tehdä. Ihme touhua." Luulen, että se heittää mustakin vielä saman tyylistä kommenttia muille, jos joskus raskaudun.
 
@Karla89 onpas siellä tiukkoja mielipiteitä muiden asioista :confused: mäkään en ole kuin muutamalle ystävälle kertonut, että vähän tekisi mieli jo perheenlisäystä ja vain yksi tietää, että on jopa luovuttu ehkäisystä. Tiedän ettei muut ainakaan vielä suunnittele, kun ollaan puhuttu asiasta niin olen sitten ollut hiljaa, vaikka varmasti tosi kivasti suhtautuisivat. Tuntuu, että tää on minun ja miehen välinen asia jostain syystä:ROFLMAO: Tietty sekin ettei olla oikeen päätetty vielä mitään edes miehen kanssa:D

@voittamaton mites kävi testasitko? :geek:
 
Josko tännekkin päivittelis, nyt siis menossa yk7 ja kp13 eli ovis kolkuttelee ovella. Mies kävi viime viikolla sperma-analyysis, tulosten pitäis tulla ens viikon alulla. Mulle on myös varattuna yksityiselle ensikäynti lääkärille, jos kierrot pysyy nyt samoissa niin lääkäri osuu ens kierron kp10 päivälle. Verikokeet on myös tehty ja kilpparit oli kunnossa. Lähettiin nyt tosissaan selvitteleen et onko häikkää kun tää kestää, ei haluta ootella helmikuulle saakka et pääsis julkiselle vuoden yrityksen jälkeen.
 
@Karla89 Aika rajuja kommentteja :unsure: Itse olen kertonut yrityksestä vain parhaalle ystävälleni. Jotenkin ei oo ollu vaan sellanen fiilis, että olis halunnut muille kertoa.
@voittamaton Niin jännää! Toivotaan, että selkeä viiva ilmaantuu testiin :love:

On: itsellä ei oo vielä ainakaan menkkoja kuulunut. Nyt menossa siis kp 28/?. Viikonloppuna ollut selässä ja mahalla menkkamaisia tuntemuksia ja nännit oli eilen aika arat. Menkkoja lähtökohtaisesti siis odottelen, mutta katsellaan:D
 
@ananasbananas ja @voittamaton täällä jännätään teidän molempien puolesta! Toivotaan plussia :love:

ON: täällä kp 18/30, eli tylsä piinailuvaihe edessä. En kyllä jaksa uskoa, että tässä kierrossa tärppäisi. Seksiä oli parina päivänä ennen ovulaatiota, mutta ei ovispäivänä tai sen jälkeen. Tietty mahis on, mutta itsellä jotenkin sellainen fiilis, että ehei, ei olla paksuna.

Yritän saada miehen siemennesteanalyysiin, mutta hän vain sanoo, että joulun jälkeen sitten, jos raskaus ei siihen mennessä ala. Oonko hirveä ihminen, kun oon taipuvainen ajattelemaan, että jos meillä on ongelmia hedelmällisyyden kanssa, niin "vika" on miehessä? (n)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: ananasbananas
@tilliina Kiitos tsempeistä :love: Et tietenkään ole hirveä, mutta mistä ajatus johtuu? Onko miehen suvussa ollut vaikeuksia saada lapsia? Toivotaan, että teillä tärppää ennen, kuin tarvitaan siemennesteanalyysiä (y)

@voittamaton Oletko testaillut tänään?:whistle:

Itse käyn kauheaa tahtojen taistoa testaamisen kanssa:ROFLMAO: Tästä aamusta jo selvisin testaamatta. Ajattelin, että to-pe voisin testailla, mutta katsotaan... Tänään on ollut alavatsa ja selkä niin kipeä, ettei varmaan tarvitse loppuviikosta edes testiä tehdä.
 
Nyt eletään jännittäviä aikoja, eilen olisi pitänyt menkkojen alkaa, mutta ei ole näkynyt onneksi ainakaan vielä. Raskausoireita on paljonkin, mutta todennäköisesti vain kuvitelmia...
Tänään aamulla tein Clearbluen digitaalisen testin ja se näytti ei raskaana. Toivottavasti testi oli väärässä, mutta täytyy odotella pari päivää ennenkuin testaa uudestaan, jos ei ole menkat jo alkaneet siihen mennessä.

Toivon meille kaikille tosi paljon plussatuulia...
 
Vitsit että mua jännittää teidän kaikkien puolesta :LOL: ja omasta myös, torstaille Flo ennustaa menkkojen alkua, joskin ennustaa hiukan normaalia lyhyempää kiertoa joten voi olla ettei vielä silloin kuulukkaan.

@ananasbananas mulla on kans tahtojen taisto menossa täällä, päätin että torstaina aikasintaan saan testata! Okei myönnetään, tein jo lauantai-aamuna predictorin early -testin mutta negaa näytti, ihmekkös tuo kun ovulaatiosta oli maksimissaan 10 päivää silloin :rolleyes:

@vauvahaaveita - 88 toivotan sulle plussaa seuraavaan testiin (y)

On kyllä ihan sellainen olo että menkat on varmaan tulossa. Mulla on aina migreeniä ja siihen liittyviä oheisoireita (sekavuus ja pahoinvointi) ennen kuukautisten alkua, ja ne oireet alkoi perjantaina. Rinnat on kyllä olleet hirmu turvoksissa ja kipeät jo viikon, mitä ne ei normaalisti ole. Toki tää kierto on ensimmäinen hormonikierukan poiston jälkeen, niin voi ollakkin oireet erilaisia kuin yleensä. Oma vaakakuppi on kyllä nyt kallistumassa enemmän menkkoihin, mies jo sanoi että seuraavassa kierrossa ovulaatiotestit ja päälläänseisonnat käyttöön. Oli vähän yllättävää että se tiesi ovulaatiotestien olemassaolosta, kun ei olla aiheesta koskaan puhuttu :ROFLMAO:
 
Kiitos ronso toivotuksista :). Plussatuulia sinulle ja kaikille meille muillekin :)
 
@ananasbananas Varmaan se fiilis on tullut siitä, että olen itse halunnut tietää omalta kohdaltani, onko kaikki kunnossa, käynyt tarkastuksissa ja mikään ei viittaa siihen, että olisi jotain ongelmia. Ja siitä, että olen lukenut liikaa juttuja nuorten miesten sperman laadun heikkenemisestä. :sick: Ja että yksi merkittävä syy siihen on esim. maataloudessa aikoinaan käytetyt myrkyt, joille äidit ovat altistuneet raskauden aikana. Mieheni on maatilan poika ja äitinsä ollut raskauden aikana mukana töissä kuten ennenkin. Kai tämmöiset asiat ovat vain syöpyneet jonnekin takaraivoon ja toivoisin vain vahvistusta sille, että tavara on kunnossa tai jos ei ole, niin voisi alkaa miettiä vaihtoehtoja. Ei siis sen vakavampaa. Olen vain liian hätäinen ja haluaisin aina tietää kaiken heti :ROFLMAO:
 
Täällä aktiivisen viikonlopun jälkeen pukkaa väsymys, flunssa ja palelu päälle.. Menin ostaan karkkipussinki mitä en koskaan tee viikolla:ROFLMAO: Jos tästä piristyis..:)

Ihanaa, että niin monilla on jännät päivät tässä lähellä:love: Innolla odotan kaikkien testituloksia:geek: Päätin tilata itsellenikin parit testit varastoon. Ei ehkä tähän kiertoon tarvetta, mutta mielenterveyden vuoksi niitä aina hyvä olla, jos menkat on myöhässä ja alkaa kuvitella oireita.:D Sitten rupeaa googlaamaan niitä ja hitto oikeesti varmaan sekin, että sulla on ylipäätään napa tai kymmenen sormea on varma enne raskaudesta.:ROFLMAO:

@voittamaton toivotan vahvistumisia haamulle(y)
 
Hauska kun niin monella menee kierto samoissa, että tulee aina samoihin aikoihin monien jännäilyt :)

@Muro95 Kiva, että miehen simppatestit oli ok (y)

Kauanko muuten teillä kestää menkat? Mulla kun oli e-pillerit käytössä oli niin menkat kesti max 3 päivää, nyt kestänyt jo 6päivää.
 
Yhteistyössä