Esikoinen haaveissa vuodelle 2012

  • Viestiketjun aloittaja Tigu
  • Ensimmäinen viesti
Tigu
Miten Krisse, joko testasit? Huomaa, että taas kun kierron loppu lähenee, niin täälläkin tulee kävästyä useammin katsomassa, että missä mennään ja samalla jännitys itselläkin nousee. Kaverilta kuulin pari päivää sitten, että he saavat vauvan. Tiedän, että heilläkin on pitkä yritys takana, liki 3 vuotta. Ihan luomusti lapsi oli saanut alkunsa ja nyt raskaus jo hyvällä mallilla. Jotenkin uskomattomalta tuntuu, että noin pitkän yrityksen jälkeen silti ihan luomuvauva, mutta kai se on vaan todettava, että on tää lisääntyminen melkoista lottoa!!!
Jospa se lottovoitto sattuis joskus meidänkin kohdalle!!
Meillä pupuiltiin "varuiksi" vielä eilenkin, eli eilen oli kp 18. En miehelle oo mitään päiviä sanonut, se ei hoksaa, että millon on ns. hyvä aika ja millon ei :) Itse mielessäni lasken välillä :)
 
saga1982
Pahoittelut leijonatarelle menkoista. :-( Hiljainen ketju ollut plussien suhteen, toivottavasti asia korjaantuu pian. Joko Krisse on testannut?
Laskeskelin tossa netistä löytyvällä laskurilla itselleni seuraavaksi ovulaatio ajankohaksi 9-13 päivä tätäkuuta ja Jännäpäivä olisi 27.5... Kierto ollut noin 27 päivää viimeisten kolmen kierron ajan.
 
Krisse
Harmitus leijonattaren menkoista. :(
Krisse ei ole vielä testannut, mutta testi on jo hankittu. Ostin sellaisen pregcheck tms.-merkkisen. Onkos teillä kokemusta ko. testin luotettavuudesta? Oli se ostokin operaatio, pientä vainoharhaisuutta: ihan kun koko kaupunkia kiinnostais mun lisääntymisaikeet. :D
Nyt mennään kp 39. :O Tänä aamuna meinasin saada hepulin, kun tuntui että rinnat, joita olen niin kovasti valitellut, ei enää olekaan kipeät. Olin varma, että nyt alkaa menkat tai vielä pelottavampaa, ne ei ala, mutta raskaanakaan en mukamas voi olla. Nyt olen jo vähän rauhoittunut ja todennut että ei ne rinnatkaan vielä normaalit ole, mutta kyllä mä vaan edelleen ihmettelen tätä. Jos testi viikonloppuna näyttää plussaa, niin sittenhän asia on selvä. Mutta muussa tapauksessa en tajua, mitä mun kropalle on tapahtumassa. Menkkaoireet kestää monta viikkoa, mutta silti menkkoja ei näy, ei kuulu. Ja käsittääkseni ylipitkä kierto ei lupaa hyvää raskaaksitulon kannalta...?
Ei pitäs vielä murehtia, vaan tehdä nyt se testi. Jos ei sitten tänään jo piipahda täti kylään tännekin... mulla on nyt pessimistinen ja murehtivainen päivä selkeästi, voih. :/
 
Myy-84
Perjantai 6.5.2011

Yrityksen aloittaneet:

nimim.....................ikä.................YK.. ....................KP................jännäpäivä​

Erika......................27.................7........ ..........27-28.................9.-14.5.
Tigu......................27..................3....... ................27.....................14.5.
MaMaCat
..............37..................10.............. .......26......................20.5.
Atlantis*...............42..................11............. ....25-28....................23.5.
Dahlia-
................22..................18............ ......28-30....................27.5.
Saga1982
.............29...................2......................27......................27.5.
Myy-84................27...................9............ ........27-31....................5.6.
Krisse....................27..................1.....................28-40....................?
Leijonatar
..............21..................?..................29-30......................?


Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim.......................ikä................... .....................yritys alkaa​


Rose.......................24......................... .................kesällä 2011
Marjutan................27................................ ..........kesä-heinäkuussa 2011
Merimari79............32.................................... ......heinäkuussa 2011
Emma80................30................................ ..........elokuussa 2011
Hedel......................25.......................... .................?​



Plussanneet:


nimim..................ikä.................plussa. ................LA...........monennesta tärppäsi


Plussanneiden oma ketju: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/per...a-plussanneet/
-----------------------------------------------------------------------
Listan saa päivitettyä "lainaa viestiin"-napin avulla :) Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.



Täällä pyörähti nyt yk9 käyntiin. Ei sinänsä herätä juurikaan tunteita, muuta kun että vähän ottaa päähän ettei kipulääkkeet tunnu auttavan. Otin kokeiluun Panacodit, joiden vaikutus alkaa jo nyt parin tunnin kuluttua hiipua. Onneksi kesällä tutkitaan se endo!
Jotenkin mulla on vähän "toivo mennyt" niin etten kamalasti odota raskautuvani ilman apuja, joten kierron vaihdot ei tunnu enää kamalilta, kuten ensimmäisen 6kk aikana. Odotan nyt vaan tuota endotutkimusta sekä kutsua sisätautien polille jotta saadaan selvyys siihen mikä noita kilppariarvoja heittelee. Jos saan lääkityksen ja kilppariarvot normalisoitua niin voi olla että usko myös tähän yrittämiseen alkaa palata, ellei sitten kesän tutkimuksissa paljastu laajalti levinnyttä endoa. No, siinä tapauksessa päästäis ainakin suoraan IVF-jonoon! :p

Mietin tuossa että pitäisikö nämä pari kiertoa ennen sitä naistentautien polin tutkimusta alkaa taas tikuttaa ovista? Olisi ainakin jotain näyttöä siitä että minkälainen kierto on ja että ovuloinko lainkaan. Vaikka tutkimus on endoa varten eikä poliklinikka ole erikoistunut lapsettomuusasioihin, voisin samalla kuitenkin kysyä lääkärin mielipidettä tähän lisääntymisasiaan ja saada mahdollisesti lähetteen lapsettomuustutkimuksiin.
 
Tigu
Täällä menossa nyt kp 22. Eilen aamulla heräsin tosi kovaan alavatsan kipuun, menkkamaista kipua ja viiltelyä. Heti googlettin kaikkee ja kiinnittymiskipua monilla voi näillä kiertopäivillä olla, mutta en kyllä usko siihen. Kun monissa jutuissa lukee, että kiinnittymiskivusta ei ole tieteellistä näyttöä. Mutta kuitenkin, en ole ennen kokenut vastaavaa. Kipu kesti noin puoli tuntia ja en sen aikana viitsinyt sängystä nousta, niin kovaa koski. Lopulta nousin kävelemään kumarassa ja pikku hiljaa kipu hellitti.
Kirjoitanpa tämän tänne, jos sattuu, että plussa tässä kuussa tulisi niin voi sit jälkeenpäin lukea ja ihmetellä, että mikähän kipu oli.
Odotellaan siis vielä viikko ja ollaan viisaampia. Hauska juttu oli tänä aamuna, kun luin erään lehden horoskooppia niin siinä lupailtiin suurta elämän muutosta, perheenlisäys, uusi koti tai uusi työpaikka :) Mä kun en usko horoskooppeihin, mutta nyt jos tuo toteutuu, niin pakko muuttaa kantaansa :)
 
Atlantis*
Voi kurjuus Myy, paitsi uuden kierron alkamisesta, niin myös toivon menettämisestä. :( Toivon todella, että nuo tutkimukset tuovat uutta toivoa tilanteeseesi. Hieno juttu, että se rennompi asenne on auttanut.

Minä päätin tuossa kierron alussa, etten tässä kierrossa testaile ovista mitenkään järjestelmällisesti. Tiesin tietysti suunnilleen, milloin se on, jos on, ja vasta tänään laskin kunnolla, että minun kierrollani se olisi ollut aikaisintaan perjantaina ja viimeistään tänään (28 päivän kierrossa huomenna). En sitten malttanut olla tekemättä yhtä liuskatestiä, ja negahan sieltä tuli. Eipä tosin ole tullut sekstailtuakaan nyt viikonloppuna, ihan miehestä johtuen. Nyt toivon, että jos ovis oli, niin se olisi ollut jo perjantaina, kun torstaina harrastelimme. Missähän muuten ovat ne miehet, jotka koko ajan vonkaavat seksiä naisiltaan? Ei ole näkynyt täällä päin. Seksin kärttäminen, ruinaaminen ja painostus ovat kauheita, joten yritän välttää... tosin mielessä kävi ihan pienen pieni kostoajatus, että seuravan kerran, kun mies tekee aloitteen, niin minua väsyttää... ;)

Kävin äitienpäivän kunniaksi tänään oman äitini luona, ja kuulin, että serkkuni perheeseen odotetaan esikoista. Mahtava juttu, kun ovat molemmat samanikäisiä kuin minä, ja yksi keskenmeno takana: toivottavasti kaikki menee hyvin. Äitini sisarukset puhuvat lastensa asioista aika avomielisesti keskenään ja myös meille lapsilleen, joten pidän aika tiukkaa linjaa omien asioitteni tiedottamisessa. Eivät he pahaa tarkoita, mutta pidän silti noin yksityiset asiat mieluiten omana tietonani.
 
saga1982
Voi harmistus Myy :-( älä vielä toivosta luovu, jos ei ilman apuja niin sitten apujen kanssa...
Peukut pystyyn Tigulle :)
Mulla on nyt ilmeisesti pillereiden lopettaminen aiheuttanut hirveitä finnejä, todella kipeitä ja ISOJA... Äiti päivitteli tossa äitienpäivänä, et mikähän sulle on yhtä-äkkiä tullut kun tuommoisia tulee (mulla ollut aika hyvä iho aina pillereiden aikaan)... Siinä sitten piti mukana päivitellä, et en yhtään tiiä, varmaan oon jollekkin allerginen ;-).
 
Krisse
Mä en ole vieläkään testannut, anteeksi kovasti, jos joku vielä jaksaa jännittää mun lurjuksen puolesta. ;) Jotenkin tuo testinteko on kasvanut ihan käsittämättömiin mittasuhteisiin mun päässä. Muka viikonloppunakaan ei ollut sopivaa hetkeä. Tietäähän sen toki, että kaikki asiathan siinä sekaisin menee, jos plussa tulee. Jos tulee negaa, niin ite menen sekaisin siltikin, kun alan pohtia kaikkea mahdollista mikä nyt voi olla vialla, kun menkkoja ei tule ja tuntemukset vaan jatkuu. Onkohan kukaan muu kokenut ekan testin tekemistä melkein ylivoimaisen jännittäväksi? :D
Tuntemukset tosiaan vaan jatkuu ja jatkuu. Nyt on ylivoimaiseksi ykköseksi nousseet erilaiset alavatsan kipuilut. Välillä oikein kunnolla juilaisee, kun esim. nousee istumasta. Yskimistä olen alkanut varoa, kun sekin vihloo, vaikka kipuilu kai normaalia onkin JOS tämä on Sitä.
Mutta lupaan teille toverit, että se testi tehdään tällä viikolla. :)
 
Myy-84
Kiitos tsemppauksesta kaikille! :)
Viikonlopun oloa helpotti huomattavasti se että taisinpa löytää viimein lääkeyhdistelmän jolla menkoista selviää minimaalisella kivulla, nimittäin Panacod + Para-tabs. En muista koska olisin viimeksi ollut yhtä toimintakykyinen menkkojen ekana päivänä, pääsin illalla jopa lenkille kun tuntui siltä että liikunta auttaisi.
Ja auttoihan se! Aikaisemmin olen lähinnä nauranut räkänaurua kun moni terkkari ja lääkäri on ehdottanut menkkakipuihin lääkkeeksi liikuntaa, mieskin totesi kerran että pitäisikö mun mennä sinne ulos huutamaan sitä kipua käppyrässä vai mikä tuo liikunnan/ulkoilun idea on... Mutta nyt kun sain viimein ne kamalat krampit ja supistukset Panacodilla pois, huomasin että kyllä, menkkakipuja VOI hoitaa liikkumalla jos ne ovat lieviä ja kyllä, se voi myös auttaa! <3

Meillä oli myös aika kiva äitienpäivä; sain eläinlapsilta croissantteja ja kahvia sänkyyn, myöhemmin häkin eteen oli ilmestynyt kukkakimppu jonka pojat oli kuulemma ihan itse käyneet poimimassa. :---D On mulla kyllä maailman ihanin mies.

Kuten ehkä voi huomata niin mieliala täällä päässä on taas nousussa. Jotenkin se, että tietää että edes siihen fyysiseen kipuun on olemassa helpotusta, auttaa kestämään ajatusta siitä että menkkoja saattaa vielä tulla. Myös tämän hetken onni on korostunut viime päivinä, nyt tuntuu taas siltä että tässä ja nyt on hyvä olla tämän pienen eläinperheen kesken.
 
Tigu
Täällä mennään kp 24. Tissit, ehkä enemmänkin nännit kipeytynyt viimeisen vuorokauden aikana. Niin se oli kyllä viime kuussakin, mutta tais olla sillon lähempänä menkkoja. Joten en luokittele tuota vielä oireeksi :) Viime kuussa taisin jo 24. ja 25. päivänä testata eka kerran, nyt ei tunnut yhtään siltä, että pitäs testata. Ei minkäänlaista kiinnostusta siihen. En tiiä, tarkoittaako se alitajuisesti sitä, että tiedän, että en ole raskaana. Vai ehkäpä sitä on vain viisastunut eikä turhaan hätäile.
Mies pitäs sinne spermatestiin laittaa, jos menkat alkaa. Se lääkäri sanoi, että 4 päivää pitää pidättäytyä seksistä ennen sitä. Onkohan tuo miten tarkkaa? Entäs jos meneekin yli 4 päivää, niin vaikuttaakohan se tulokseen? Pitää varmaan soittaa sinne labraan vielä, jos sinne tarvii mennä.
Miten Krisse, joko testasit? Mä oon päättänyt, että en testaa ennen ensi viikkoa. Menkkojen pitäis alkaa la tai su.
 
Ajalla on väliä
Täällä mennään kp 24. Tissit, ehkä enemmänkin nännit kipeytynyt viimeisen vuorokauden aikana. Niin se oli kyllä viime kuussakin, mutta tais olla sillon lähempänä menkkoja. Joten en luokittele tuota vielä oireeksi :) Viime kuussa taisin jo 24. ja 25. päivänä testata eka kerran, nyt ei tunnut yhtään siltä, että pitäs testata. Ei minkäänlaista kiinnostusta siihen. En tiiä, tarkoittaako se alitajuisesti sitä, että tiedän, että en ole raskaana. Vai ehkäpä sitä on vain viisastunut eikä turhaan hätäile.
Mies pitäs sinne spermatestiin laittaa, jos menkat alkaa. Se lääkäri sanoi, että 4 päivää pitää pidättäytyä seksistä ennen sitä. Onkohan tuo miten tarkkaa? Entäs jos meneekin yli 4 päivää, niin vaikuttaakohan se tulokseen? Pitää varmaan soittaa sinne labraan vielä, jos sinne tarvii mennä.
Miten Krisse, joko testasit? Mä oon päättänyt, että en testaa ennen ensi viikkoa. Menkkojen pitäis alkaa la tai su.

Kyllä sillä ajalla on väilä eli tyhjennyksestä ei saisi olla liiankaan pitkä aika, muutoin säkeissä on liikaa kuolleita kavereita. Kannattaa tähdätä siihen klinikan antamaan aikarakoon, meillä se taisi olla 3-5 vrk.
 
Viimeksi muokattu:
tete91
no mä laitan tännekki omat huoleni eli

tämän hetkiset tietoni:

mulla alko tänään menkat (ilmenee vain sillon ku käyn vessassa.. yleensä runsaammat..). mut voisinko olla silti raskaana ku mun mahaan koskee vasemmalta puolen noin navan kohdalta sitä on jatkunut perjantaista asti. laskin netistä että olisin neljännellä viikolla raskaana jos olen ja eikö sillo tule vähän veristä vuotoa ku munasolun kiinnittyy kohdun seinämään joitakin pieniä verisuonia rikkoutuu samalla. mulla on aika epäsäännölliset menkat ja sen takia jouduin aloittaa terolut- kuurin ja olen syönyt niitä kaks kuukautta. mun rintoihin koskee välillä aika paljon ja tuntuu että olen kokoajan väsynyt ja näläinen. jos nousen ylös jostain tai niistä nenääni niin mahaan vihloo ja sitä vihloo vaikka en tee mitään. välillä on sellainen etova olo..

onko mahdollista että olisin raskaana vaikka syön terolut lääkkeitä ja tänään alka verta tulemaan? vai kuvittelenko olevani raskaana koska haluan niin paljon olla äiti?

millon kannattaa tehdä raskaus testi?
 
saga1982
Mukava kuulla Myy että löysit lääkeyhdistelmän josta on apua kivuliaisiin menkkoihin. Ja tosiaan liikunta auttaa silloin kun saa pahimman kivun pois lääkkeillä, muutoin on varmasti turha ees haaveilla lenkkeilystä.
Tigulle on edelleen peukut pystyssä :)
Tete testin voit tehdä jo nyt jos kerran olisit neljännellä viikolla. Mutta Terolutin haittavaikutuksina on vatsa- ja rintakivut.
Mulla oli ilmeisesti eilen ovis, mutta ollaan molemmat oltu nyt hieman kipeitä, joten eilen ei tullut ainankaan mitään hommailtua, viimeeksi sunnuntaina, joten ei suuria toiveita tällä kierrolle.
 
marjutan
Täällä ollaan kp 22.
Ilman ehkäisyä ollaan pupuitu kp 6 ja sen jälkeen keskeytetyllä. En edes toivo vielä tulevani raskaaksi, mutta nämä ihmeelliset oireet (joita ei varmasti edes pitäisi näin aikaisessa vaiheessa tulla jos olisinkin jollain ihmeen kaupalla raskaana) jatkuvat yhä.

-hajuaisti on voimistunut aivan järjettömästi, haistan nykyään ihan häiritsevästi kaikkia hajuja/tuoksuja
-väsymys on aivan tolkuton, voisin nukkua ja nukkua ja nukkua vaan..
-itkuherkkyys on noussut tosi paljon, olen aina ollut itkuherkkä, mutta nyt ihan mahdotonta!

Ja nämä kaikki oireet ovat olleet nyt noin reilun viikon verran. Menkkojen pitäisi alkaa noin viikon kuluttua, jos ei ala ensi viikon loppuun mennessä kuulua niin sitten testaillaan. Ei ole kyllä yhtään sellainen olo että olisin raskaana..
 
Tete91
Mä luin ne terolutin haittavaikutukset ja mun vatsa ja rinta kivut voi olla niitä. Ajattelin soittaa lääkärille jos noi kivut jatkuu viel ens viikolla tai tulee jotain muutoksia esim. kivut pahevat tai ilmenee muita raskaus oireita. Jos en nyt ole raskaana niin toivottavasti ens kerralla tärppää :)
 
saga1982
Tete pidetään peukkuja :) Sillä menkatkaan ei aina ole varmuus siitä, ettei olisi raskaana. Oma äitini oli jo kolmannella kuulla raskaana ja menkat tuli kokoajan normaalisti, sitten muut oireet herätti testaamaan. Tämä kyllä aika harvinaista, mutta mahdollista.
Itse lähden nyt lääkärille, muiden vaivojen takia ja toivon ettei nyt päällä oleva antibiootti kuuri pilaa mahdollisuuksia tässä kierrossa, sillä ei se ovis vissiin ollutkaan eilen vaan nyt. Ainakin vatsaa koskee ihan siihen malliin, joten tänään yritystä kehiin ;-)
 
Tigu
Voi vitsi sitä pitää olla johdateltavissa ja tyhmä :) Kaverin kans tuli eilen puhetta ovistesteistä ja mullahan niitä on tukku kotona. Käytin niitä ennen yritystä "varmojen päivien" testailuun, mutta nyt ne on oikeastaan jääneet kokonaan. Kaveri heitti, että niitähän voi käyttää "raskaustestinä". Netistäkin luettiin "vakuudeksi", että näin todella jotkut väittää. No eihän siinä auttanut muu kuin testata "ovista". Siihen pamahti heti vahvasti positiivinen tulos, siis eilen illalla. Mä en oikeesti tiennyt miten päin olisi naamani laittanut sen nähtyäni ja vielä kaverin läsnä ollessa. Tänä aamuna sitten omassa rauhassa tein vielä toisen ovistestin ja samanlainen vahva plussa siihenkin. Eli tänään kp 25. Nyt mulla on ihan pää sekaisin, raskaustestiä mulla ei oo, enkä kyllä ajatellut ostaakaan vielä. Pidätte mua varmaan ihan sekopäisenä, mutta ei se mitään, ajattelen tällä hetkellä itsestäni ihan samoin :)

Ovishan oli kp 13-15 ihan ajallaan, oli tuntemuksia. Ja gynellä kävin sillon kp 12 ultrassa niin hän sanoi, että ovis on ihan käsillä, joten kai hän tietää.

Mitä ootte mieltä? Oonko ihan seko, vai onko toiveita plussasta?
 
Myy-84
Oijoi, Tigu! En haluaisi lietsoa mutta kyllähän tuo lupaavalta näyttää. Kukas se oli joka juuri pari kuukautta sitten siirtyi plussanneiden ketjuun testattuaan ensin ovistestillä plussan ja lopulta sai raskaustestiinkin ne kaksi ihanaa viivaa?
Nyt vaan tsemppiä ja malttia, varmimman positiivisen tuloksen saat kun teet raskaustestin vasta jännäpäivän jälkeen.

Plussatuulia kaikille tarvitseville! :>
 
saga1982
Ei ollenkaan sekopäistä Tigu. Sinuna minä olisin jo käynyt tyhjentämässä lähiapteekit raskaustesteistä :) Huh nyt peukkua vasta rupeekin pakottamaan, kun oikein ylös venytän :)
 
Tigu
Lilli tais olla vanhassa ketjussa, joka testas ensin ovistestillä plussan ja sit raskaustestillä. Muistin sen itsekin ja metsästin sen viestin tuolta vanhoista. Hän oli miehensäkin laittanut kokeilemaan ovistestiä, mäkin yritin, mutta mun mies ei suostunut :) No hyvä niin, hyvä, että meillä edes toisella on vähän järkeä päässä :)
Äsken lounaalla käydessä vihloi oikein polttavasti alamahaa pari kertaa ja se vihlonta kesti useamman sekunnin kerrallaan. Vasemmalla puolella tuntui tuo.
Pitäkäähän peukkuja, pidän itsekin. En kyllä tuon ovistestin perusteella uskalla vielä iloita, sen verran epäileväinen olen kuitenkin.
 
Tigu
Niin ja unohtui vielä... Pari päivää sit laitoinkin, että kaverilta kuulin, että saavat vauvan. Niin tosiaan oli tämä sama kaveri, joka eilen mua yllytti. Ja hänellä myös sillon pari kuukautta sitten oli ovisplussa tullut päivänä, jolloin menkkojen olis pitänyt alkaa. Oli testannut raskaustestillä ensin ja plussa ja sit ovistestillä ihan mielenkiinnosta ja plussa siitäkin.
 
Mea_79
Hei Kaikki,

Olipa mukava löytää tälläinen ketju. Täällä yks uusi esikoisesta haaveileva. Olen 31 v (kesällä jo 32v). Pillerit lopetin vuosi sitten (ehkäisynä käytettiin kondomia ja keskeytettyä). Ensimmäinen
yrittämiskuukausi ja kp 26 on nyt menossa. Mun kierto on yleensä 29p. Jännäpäivä on siis 15.5.

Tämä vauvahaaveilu tuli mulle ihan puskan takaa! Ikäähän mulla on jo aikalailla, mutta minkäs mahtaa kun, ei ole ollut aikaisemmin minkäänlaista vauvakuumetta.

Tästä yrittämisestä en ole kertonut kenellekään siis paitsi miehelle tietysti, joka on innoissaan :D. Luulenpa, ettei kukaan ystävistä/sukulaisista edes epäile, että mulla olis vauvakuume, kun oon
sen verran napakasti aina vastannut utelijoille, ettei todellakaan ole vauvaa suunnitelmissa. Niin se mieli vaan voi muuttua yllättäen! :O

Plussatuulia kaikille! :)
 
Erika
11.5.2011

Yrityksen aloittaneet:

nimim.....................ikä.................YK.. ....................KP................jännäpäivä​


Tigu......................27..................3....... ................27.....................14.5.
Mea_79................31..................1.......................29......................15.5.
MaMaCat..............37..................10.............. .......26......................20.5.
Atlantis*...............42..................11............. ....25-28....................23.5.
Dahlia-
................22..................18............ ......28-30....................27.5.
Saga1982
.............29...................2......................27......................27.5.
Myy-84................27...................9............ ........27-31....................5.6.
Krisse....................27..................1.....................28-40....................?
Leijonatar
..............21..................?..................29-30......................?
Erika......................27.................8........ ..........29-35.................6.-10.6.

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim.......................ikä................... .....................yritys alkaa​


Rose.......................24......................... .................kesällä 2011
Marjutan................27................................ ..........kesä-heinäkuussa 2011
Merimari79............32.................................... ......heinäkuussa 2011
Emma80................30................................ ..........elokuussa 2011
Hedel......................25.......................... .................?​



Plussanneet:


nimim..................ikä.................plussa. ................LA...........monennesta tärppäsi


Plussanneiden oma ketju: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/per...a-plussanneet/
-----------------------------------------------------------------------
Listan saa päivitettyä "lainaa viestiin"-napin avulla :) Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.


Moikka! Päivittelin listaa. Omalla kohdallani yk8 alkoi maanantaina odotetusti, nyt vasta ehdin päivittelemään tänne. Yritin lisätä sinutkin, Mea_79 listalle, toivottavasti tiedot tuli oikein :) Tervetuloa mukaan!
 
Tupu
Heippa kaikki! Toivottavasti mahtuu mukaan joukkoon :) Luin koko ketjun läpi, kiva löytää kohtalotovereita. Meillä on esikoisen yritysta takana nyt noin 7 kk. Noin kahden kk jälkeen aloin laskemaan ovulaatiopäiva ja nyt viimeiset 3 kk olen käyttänyt ovulaatiotestejä. Ensin kokeilin clearbluen hymynaamatestiä, joka ei hymyillyt kertaakaan. Viimeiset 2 kk on ollut käytössa saman merkin monitori.

Meillä oli alusta asti selkeää, etta vauvahaaveista ei puhuta kenellekkään, mutta täytyy tässä kuitenkin avautua :) Viime kierron aikana ei työmatkani takia edes päästy touhilemaan ovulaatiopäivänä, mutta silti oli kauheasti toivoa ilmassa, kivulias kp 2 on nyt menossa :( Mun kierto on n 24-27 pv, eli seuraava Jännâpäivä olisi siis luvassa n 4.6. jos oikein laskin.

Ennen kuin kunnolla ryhdyimme tuumasta toimeen kävin gynellä perustarkastuksessa ja kerroin vauvahaaveista. Kaikki pitäisi olla ainakin minun osaltani kunnossa. Eihän tâssä yritystä ole vielä kovian kauaa ollut, mutta sovittiin kuitenkin, että jos ei kesän loppuun mennessä ole tärpännyt, niin tutkitaan asiaa. Toivottavasti ei tarvitse.

Mukavaa kesän odotusta kaikille, toivottavasti kaikilla tärppää pian!

Tupu,kohta 28-v
 
Tigu
Tämä se vain täällä testailee, vaikka ei pitänyt :) Eilen ostin Predictorin varhaisen testin ja aamulla tein. Uskomatonta, mutta siihen tuli kaksi viivaa!!!!!!!!!! Mutta mä en osaa vielä iloita, kuvittelin aiemmin, että reaktioni olisi toisenlainen. Miehellekin soitin töihin, kun se meni jo aiemmin, että tuli viivat ja sekin oli siellä työkavereiden keskellä vaan, että joo. Mutta tiedän, että hänen päivänsä osalta sain hänen ajatukset sekaisin :)
Mua ei todellakaan saa vielä onnitella eikä laittaa plussanneisiin, sen verran epäileväinen olen. Tuota viivaa kun tulkitsee, niin ei se mikään haamujen haamu ole, mutta ei se ole yhtä vahvakaan kuin se toinen viiva. Mutta viiva kuitenkin, että kyllä sen ihan heti katsomalla näkee, ei tarvii tihrustaa silmiään. En oo tuota predictoria koskaan käyttänyt, niin en tiedä millaiselta pitäs näyttää jos se nega olis. Olisko se testialue vaan ihan valkoinen? Jos tää olis eka testi koskaan niin hyppisin kattoon, mutta negoja kun on pari kuukautta tullut, niin ei vaan osaa vielä iloita. Vaikka kyllä se jossain sisimmässä laittaa sydämen lyömään välillä volttia :)

No töiden jälkeen uusia testejä ostamaan, mua ei yksi vielä vakuuta :) Nyt siis kp 26/26-28.
 

Yhteistyössä