Esikoinen haaveissa vuodelle 2012

  • Viestiketjun aloittaja Tigu
  • Ensimmäinen viesti
Tigu
Gynellä kävin eilen. Menkkakipuihin sain reseptin kuulemma hyviin kipulääkkeisiin. Teki sisätutkimuksen ja katsoi ultralla myös kohdun ja munasarjat, kaikki ok. Ja siellä olikin mahtavan kokoinen munasolu kypsymässä, joten petipuuhiin kehotti näinä päivinä :) Eilen heti käytiin hommiin. Vein gynelle näytille miehen sairauskertomukset kivesleikkauksista, ne luettuaan määräsi miehen heti siemennäytettä antamaan. Miehelleni lapsena tehty operaatio on sellainen, että on kuulemma 3 vaihtoehtoa: normaali, tai sit vähemmässä määrin siittiöitä, mutta pahinta se, että niitä ei välttämättä oo yhtään. Kuulemma harvinaista, että ei mitään olisi. Mutta jos niitä on vähemmänkin, mikä on yleistä, niin perinteisin menetelmin raskaaksi tulo voi olla mahdotonta. Menee kuulemma pipettihommiksi.
Gyne sanoi, että hyvä, että ollaan ajoissa liikkeellä, vaikka varsinaista yritystä ei ookaan takana vasta kun 2 kiertoa. Mutta kun on tuo leikkaus tehty, niin turha kuulemma pitkään yrittää, saapahan näytteellä varmuuden, että missä mennään eikä tarvii siitä stressata.
Neljän päivän selibaatti vaaditaan ennen siemennestenäytteen antoa, joten ihan nyt ei oo menossa sitä antamaan. Ajateltiin, että odotellaan vielä seuraavat menkat, jos ne alkaa niin sit menee antaa näytteen. Menkkojen alkupäivät kun menee selibaatissa muutenkin. Ja jos ne sit alkaiskaan niin sittenhän tää asia selviäis itsestään.
 
Dahlia-
Pikapäivitys:

Eilen pupuiltiin, ja siitä johtuen tai johtumatta menkat hyökkäs päälle tänä aamuna. Eli yk 18 alkoi :/ Säästyipä kalliit testit :D

Tervetuloa uudelle jäsenelle, vastaisin kysymyksiisi jos kerkeisin. Ehkä illemmalla jos joku ei ole kerennyt vastata :)
 
Myy-84
Voi kökön kökkö Dahlia ja Saga! :(
Pahoittelut ja suuret osanotot menkoista. Dahlialla kun oli niin lupaavan oloinen tilanne että varmasti ehdit jo miettiä kaikenlaista. :/

Voisin myöhemmin tänään päivittää listaa, tai voihan sen toki joku muukin päivittää! Siis Dahlialle ja Sagalle uudet jännäpäivät ym, uudet käyttäjät voisi myös lisätä, eli Krissen ja leijonataren.

Tigu
, olen iloinen että gyne tarttui asiaan saman tien. Toivottavasti sperma on ok!

Omia kuulumisia sen verran että flunssa on viimein voitettu, jee! \o/ Kävin tänään luovuttamassa vereni labratädille keskiviikon lääkärikäyntiä varten joten homma hanskassa sen suhteen.
Erehdyinpä eilen laskemaan kiertopäiväni kun lisäsin mahan nipistelyjä endometrioosipäiväkirjaan. Huomasin että olin eiliseen asti selvinnyt laskematta, mikä on todella ennätyksellistä tämän 8kk yritysrupeaman aikana. Hyvä minä! Nyt on menossa kp21, näyttää menevän tasan samaa sykliä kuin edellinen kierto kipuineen ja oireineen, jännä juttu.
 
saga1982
Jaahans pillereiden lopettaminen näköjään myös aiheuttaa sairaan kipeet menkat. No kierto taitaisi olla sit noin 26-28 päivää eli mun uus jännä päivä olisi sitten toukokuun loppupuolella.
Tigulla kyllä hyvä, et on sattunut sellainen gyne joka ottaa asian hoitaakseen. Kun aikanaan muutettiin nykyiselle paikkakunnalle niin varasin ajan pillerireseptin uusimiselle ja papakokeelle joka piti sinä vuonna ottaa. No menin käymään niin se täti vaan haasteli puoli tuntia mulle siitä, et miten joskus voi olla vaikee tulla raskaaksi jos on pitkään syönyt pillereitä... No silloin ei ollut ees mitää aijetta lapselle ja huomautin hänelle, et papakokeeseen tulin. No ei se kuulemma sillä kertaa onnistunut, varasin uuden ajan, ja teki normi sisätutkimuksen, mut ei papaa!! No kolmatta kertaa en enää sinä vuonne aikaa varannut niin paljon otti päähän :)
Mukava kuulla Myy et flussa on helpottanut.
Hyvää Vappua kaikille!!
 
Dahlia-
Tigu, hyvä että pääsette jo nyt varmistamaan asiat ettei tosiaan tarvitse odotella vuotta.

No nyt, elikkäs Krisse: mä ajattelen ton testaamisen silleen, että jos ennen menkkoja ilmaantuu joitain aivan selviä oireita (pahoinvointia, huimausta jne.) niin testaan sitten menkkojen oletettuna alkamispäivänä. Siis jos oon tarkkaan havainnu oviksen ajankohdan niin siitä lasken ne 14 päivää jolloin menkkojen pitäis alkaa. Mutta on sitä pariin kertaan testattu pelkällä mutu-tuntumalla että olis tärpänny :D Ja jos on viikonloppuna ollut tiedossa juhlia niin testeillä olen yleensä tarkistanu että voiko ottaa muutakin kuin vettä. Elikkä jos on ollut epäilystä että tärppi on käynyt niin sillon olen kavereille "antibioottikuurilla" eli jätän juomatta. Itse ainakin haluan kaiken sujuvan raskausaikana enemmän kuin hyvin niin en tule ottamaan edes alkuraskaudessa mitään riskiä minkään suhteen.

Myy, kyllä sitä 90% varmuudella oltiin lisääntymässä (omasta mielestä) joten vähän se siis kolahti :/ Kohti uusia pettymyksiä siis, ja nyt koko kierto ilman clomeja.

Vappuja myös teille! :)
 
Dahlia-
Perjantai 29.4.2011

Yrityksen aloittaneet:

nimim.....................ikä.................YK.. ....................KP................jännäpäivä​

Saga1982.............29...................1............... ......?........................1.5.
Erika.......................27................7........ ..........27-28................9.-14.5.
Tigu......................27..................3....... ................27.....................14.5.
Myy-84................27...................8............ ........27-31......................?
MaMaCat..............37..................10.............. .......26.........................?
Atlantis*...............42..................11............. ....25-28....................23.5.
Dahlia-
................22..................18............ ......28-30....................27.5.

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim.......................ikä................... .....................yritys alkaa​

Rose.......................24......................... .................kesällä 2011
Marjutan................27................................ ..........kesä-heinäkuussa 2011
Merimari79............32.................................... ......heinäkuussa 2011
Emma80................30................................ ..........elokuussa 2011
Hedel......................25.......................... .................?​

Plussanneet:

nimim..................ikä.................plussa. ................LA...........monennesta tärppäsi

Plussanneiden oma ketju: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/per...a-plussanneet/
-----------------------------------------------------------------------
Listan saa päivitettyä "lainaa viestiin"-napin avulla :) Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.

On sen verran pönttö sekaisin särkylääkkeistä että en osaa muita lisäillä. Rohkeasti uudet vaan jonoon! :)
 
Myy-84
Jaha, yritinpä lisätä mutta en saanut riittäviä tietoja poimittua ketjusta. Siispä uudet jos tahdotte listalle, kertokaa ikänne, yk:nne (eli monettako kiertoa nyt yritätte), kiertonne pituus sekä jännäpäivänne (eli koska seuraavien menkkojen pitäisi alkaa).
Voin samalla siirtää sagan listalla oikeaan paikkaan.

Dahlia, uskon todella että otti koville tämän kierron alkaminen. Ei muuta kun eteenpäin sanoi mummo lumessa! Saanko kysyä että miksi tämä kierto menee ilman clomeja? Entä oliko teillä jotain tutkimuksia/muita keinoja tulossa käyttöön?

Menkka-aallosta huolimatta oikein hyvää vappua kaikille! Voimmepa ainakin kaikki juoda skumppaa hyvillä mielin jos siltä tuntuu. Mulla on yhä flunssa aika sitkeässä mutta meinasin silti lähteä illalla ulos syömään ja parille drinkille. Kyllä tästä hyvä vappu vielä tulee! :)
 
Dahlia-
Myy, jätän clomit kun ne aiheuttaa vaan päänsärkyä ja kauheat kuumat aallot, eli haittaa niistä on, ei hyötyä. Jossain vaiheessa mies potkitaan simppatesteihin ja sitten jos ei kesän aikana tärppää niin saadaan syksyllä lähete varsinaisiin tutkimuksiin (laparoskopiaa ja aukioloa ainakin tutkitaan). IVF taitaa olla meidänkin määränpää :/
 
leijonatar
Myy-84 Tottahan toki minut saa lisätä listalle ja tässä sitten hieman tietoa minusta: ikä 21, yk 8 ja kierron pituus 28-30, mutta tällä hetkellä on menossa 34/29-30 eli jännäpäiviä eletään. tosin testeistä on negatiivinen tullut ja kuukautisia odotellaan yhä alkaviksi ja seuraavan kerran yritys lapsen saannista siirtyy myöhempään kesään.
 
Myy-84
Maanantai 2.5.2011

Yrityksen aloittaneet:

nimim.....................ikä.................YK.. ....................KP................jännäpäivä​

Leijonatar..............21..................8..................29-30...................1.5.
Erika.......................27................7........ ..........27-28................9.-14.5.
Tigu......................27..................3....... ................27.....................14.5.
Myy-84................27...................8............ ........27-31......................?
MaMaCat..............37..................10.............. .......26.........................?
Atlantis*...............42..................11............. ....25-28....................23.5.
Dahlia-
................22..................18............ ......28-30....................27.5.
Saga1982
.............29...................2............... ......?........................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim.......................ikä................... .....................yritys alkaa​

Rose.......................24......................... .................kesällä 2011
Marjutan................27................................ ..........kesä-heinäkuussa 2011
Merimari79............32.................................... ......heinäkuussa 2011
Emma80................30................................ ..........elokuussa 2011
Hedel......................25.......................... .................?​

Plussanneet:

nimim..................ikä.................plussa. ................LA...........monennesta tärppäsi

Plussanneiden oma ketju: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/per...a-plussanneet/
-----------------------------------------------------------------------
Listan saa päivitettyä "lainaa viestiin"-napin avulla :) Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.

Hei Leijonatar, laitoin sinut tuonne listan kärkeen. Jos teillä tulee tauko yrittämiseen niin voidaan siirtää tietosi "huililistalle" ja palauttaa sitten kun on ajankohtaista.

Dahlia, tylsää että olet joutunut kärsimään clomien sivuvaikutuksista. Onneksi on kuitenkin paljon muitakin keinoja, syksyllä olette varmaan paljon viisaampia, ellet jo ole siinä vaiheessa raskaana.

Täällä elellään kai kp24:sta, hurjaa miten tämä kierto on mennyt lähes huomaamatta ohi! Katselin taaksepäin kalenteria ja huomasin että kp16-17, jolloin mulla oletettavasti olisi ollut ovis, sijoittui pahimpaan flunssa-aikaan jolloin peitot ei todellakaan heiluneet ja jolloin douppasin särkylääkkeillä ja duactilla itseäni jotta pystyin olemaan edes sohvalla. Siispä tämä kierto ei juuri jännitä. Alitajunnassa yrittäminen kuitenkin on, näin nimittäin viimeyönä unta että vessassa käydessä bongasin mojovat kiinnittymisvuodot. :D
No, hyvä että edes unissani toteutan tätä kuumeilua. Valve-elämässä nimittäin jännittää kovasti se keskiviikkoinen lääkäri ja kilpirauhaseni kunto. Sinänsä mukavaa saada asiaan selvyyttä mutta mahdollinen tuleva sisätautipolilla juokseminen ultrineen ja ohutneulanäytteineen ei kamalasti juuri nyt innosta.:/

Meille on kyllä tämä tjottailu tehnyt todella hyvää. Sänkyelämästä on viimein kadonnut suorituspaineet ja uutta intoa on tullut tilalle. Nyt tahti alkaa olla taas sitä luokkaa mitä se oli yrityksen alkaessa, joten olen ihan hyvillä mielin sen suhteen. Jos vielä on niin että tuo kilppariarvo tosiaan heittelee ja se saatais kesällä vakiintumaan niin luulen että meillä saattaisi olla jopa toivoa raskautua. :)
 
Krisse
Pahoittelut menkoista kaikille pettyneille! :(

Täällä edelleen odotellaan... tässäpä tätä tarkempaa tietoa minusta. Ikää on 27 vuotta. Yk on kai ensimmäinen, kun siis vasta tästä kierrosta on ehkäisy jätetty kokonaan pois. Mutta lasketaanko sitäkään "oikeasti", kun siis ovista en sen kummemmin vielä tarkkaillut? Kierto on pitkähkö ja vaihteleva, joskus on ollut 28 päivääkin, mutta useimmiten menee reilusti yli kolmenkymmenen. Viimeksi oli jopa 40 päivää... jos tässä kuussa on samoin, niin tässä saadaan vielä odotella. Hankala siis sanoa jännäpäivääkään. :( Nyt mennään päivässä 33. Taitaa siis tuo lista jäädä tässä vaiheessa osittain vajanaiseksi meikäläisen osalta.

Ajattelin odotella menkkoja vielä pari päivää, sitten voisi jo testailla. Oireitahan on joka lähtöön. Rinnat on arat: ei ehkä ihan pahimmillaan enää, vaan noin viikko sitten, mikä on outoa, kun menkkojen pitäisi vaan lähestyä? Alavatsassa on ollut epämääräisiä kipuja ainakin yhtä kauan, välillä olen varma, että kohta alkaa valua, mutta ei. Toisinaan etoo vähän, mutta ei mitenkään säännöllisesti eikä voimakkaasti esiinny sitäkään.

Henkisellä puolella fiilikset on vielä ristiriitaisemmat. En suostu vielä ollenkaan uskomaan, että meillä ois voinut tärpätä näin nopeasti. Ja tuon kierron pituuden vaihtelun puolesta sitä ei siis tietty vielä kannata toivoakaan. Mitenkähän tämän ajatuksen nyt sanoiksi pukisi... en haluaisi vielä ryhtyä tekemällä tekemään vauvaa. Tuntuu, että siinä on vielä yksi iso askel otettavaksi. Kalenteri kauniiseen käteen seuraavassa kierrossa ja sitten toimimaan sen mukaan? Jokin siinä pelottaa. Ymmärtääköhän kukaan yhtään mitä tarkoitan? Ajattelin ensin kirjoittaa, että toivoisin iloista yllätystä, mutta ainahan toivottu raskaus on sellainen, olipa sitten totisesti yritetty tai puolivahingossa alkanut.

Lopuksi vapputunnustus, joka tekee tästä "keväisestä" maanantaista erityisen ankean. Kuten jo sanoinkin, testi jäi sitten ennen vappua tekemättä. Ajattelin juhlia tosi sivistyneesti ja siististi, kohottaa vain pari maljaa keväälle. Niinkuin Dahliakin kommentoi (kiitos!:) ) ei sitä halua ottaa riskejä näin tärkeän asian kanssa. Mutta, lasillisia tuli eilisestä olotilasta päätellen otettua muutama liikaa. :( Ja nyt mua ahdistaa. En todellakaan juo moisia kännejä säännöllisesti, joten olen yrittänyt psyykata itseäni ajattelmaan, ettei tästä yhdestä kerrasta tässä vaiheessa olisi haittaa, jos olisi se onnellinen asia tapahtunut. Enemmänkin mua jurppii oma itseni, miksen osannutkaan olla fiksusti ja juhlia vappua niinkuin vastuullisen aikuisen ihmisen (esimerkiksi nyt äidin...) soisi juhlivan. Äh.

Mutta odottelu ja tuntemusten tarkkailu siis jatkuu. Hokasin muuten juuri, että varmaan tämä testin teon lykkääminen on osa sitä samaa solmua, joka aiheuttaa ton lievän vastustuksen tekemällä tekemistä kohtaan. Ehkä mua kuitenkin vähän pelottaa, silleen ihan positiivisesti kuitenkin... :)
 
marjutan (ei kirj)
Lopuksi vapputunnustus, joka tekee tästä "keväisestä" maanantaista erityisen ankean. Kuten jo sanoinkin, testi jäi sitten ennen vappua tekemättä. Ajattelin juhlia tosi sivistyneesti ja siististi, kohottaa vain pari maljaa keväälle. Niinkuin Dahliakin kommentoi (kiitos!:) ) ei sitä halua ottaa riskejä näin tärkeän asian kanssa. Mutta, lasillisia tuli eilisestä olotilasta päätellen otettua muutama liikaa. :( Ja nyt mua ahdistaa. En todellakaan juo moisia kännejä säännöllisesti, joten olen yrittänyt psyykata itseäni ajattelmaan, ettei tästä yhdestä kerrasta tässä vaiheessa olisi haittaa, jos olisi se onnellinen asia tapahtunut. Enemmänkin mua jurppii oma itseni, miksen osannutkaan olla fiksusti ja juhlia vappua niinkuin vastuullisen aikuisen ihmisen (esimerkiksi nyt äidin...) soisi juhlivan. Äh.
Noh mä olen taas ajatellut niin, että ennen kuin tiedän edes olevani raskaana ei juomisesta voi olla haittaa. Toisin sanoen, jos dokaa menkkojen ja oviksen välissä esimerkiksi, niin miten siitä voisi olla tulevalle sikiölle haittaa..? Itsekin dokasin vappuna, mutta vain siis "pikku hiprakkaan", ei sen enempää. Mutta muuten olen kyllä varsinainen loppasuu eli tämänkin asian kanssa pitää skarpata. Missään nimessä en aio juoda sitten kun olen raskaana.
 
Viimeksi muokattu:

Joo, tarkennattakoon sen verran, että tietysti minäkin uskallan jatkossakin ottaa menkkojen ja oviksen välissä, kohtuudella. Mutta nyt tässä menkkoja odotellessa harmittaa, että noin kävi, kun siis raskaus vähän epäilyttää. Ja kun en siinä kohtuudessa edes tainnut pysyä... Vaan eipä sille mitään enää voi. P.S. Katsotaan onnistuuko tämä tekstin lainaaminen, vai meneekö seKIN ihan pipariksi...
 
Viimeksi muokattu:
Dahlia-
Minäkin kommentoin pikaisesti tuota dokaamista: eli en usko tuollaisen pienen (tai vähän isomman) juopottelun haittaavan suuresti alkuraskaudessa, koska äitini joi muistaakseni pirtua yms tietämättään että odotti minua. Tai no sinänsä se selittää kaiken oudon käytöksen jne. mutta ei päällisin puolin ainakaan mitää haittaa tullut :D Eli en usko että Krisse sinunkaan mahdolliselle vauvalle tule mitään.

Mutta mutta, jänniä aikoja taas monella.. plussatsempit kaikille!! :)
 
marjutan
Jahas.

Olen tässä jo pari päivää miettinyt että miksi mulla on niin epämiellyttävä olo esim. julkisissa kulkuneuvoissa tai naulakkojen (kenkähyllyjen) luona ja tajusin; mun hajuaisti on parantunut ihan selvästi sanotaanko tässä viimeisen 4 päivän aikana! Haistan ihan selkeästi ihmisten ominaistuoksut bussissa ja junassa, ja se ei ole mitenkään kivaa.. meidän likapyykkikori haisee, viemäri haisee, roskis haisee, hikiset kengät haisee.. siis kaikki mahdollinen, joita en ole aiemmin huomannut.

Ensinnäkin, ainut kerta kun on pupuiltu niin että olisi mahdollisuus raskautua on ollut pääsiäisenä, kp 6. Ja ovulaatioaika olisi ehkä vasta jossain näinä päivinä (tänään kp 14, ja kierto yleensä noin 30pvä). Eli ei oikein tunnu mahdolliselta että olisin mukamas raskaana..?

Mutta mistä ihmeestä tällainen hajuaistin voimakas herkistyminen voisi johtua?

Toinen juttu on se, että olen ollut jo pääsiäisestä saakka ihan hitsin itkuherkkä, ei tarvitse kun jonkun tietyn biisin tai ajatuksen päähän ja johan alkaa kyyneleet valua..
 
leijonatar
Heips taas kaikille :)

Tuohon juomiseen nopeasti kommentoiden niin tosiaan ihan alkuraskaudessa on varmasti ollut monia äitejä jotka ovat juoneet eivätkä vielä ole tietänetkään olevansa raskaana. Ei kannata ottaa asiasta mitään turhia paineita sillä enemmän se stressi ja pelkääminen ovat siinä vaiheessa pahasta. Tietenkin olen itsekin ehdottomasti sillä linjalla että kun vauva mahassa kasvaa niin ei tule alkoholia yhtään. Tosin en muutenkaan sitä juo kun tuli vähän nuorempana juotua kerralla sen verran, että terveys kärsi. Ja nytkin kun on ollu juomatta niin eipähän tarvitse tulevaisuudessa selitellä, että miksei juo JOS tulee joskus raskaaksi ;)

Tällä hetkellä menossa kp 37/28-30 ja toivoohan sitä että jos ehkä sittenkin oliskin raskaana ja ettei testit vaan vielä näyttäny asiaa :p Jos ei menkoista vielä viikon päästäkään kuulu mitään niin ei se auta kuin tehä testi uudestaan eikä ennemmin sitä uskalla tehä.

Myy-84 kiitoksia listaan lisäilemisestä :)

marjutan noi sunkin oireet on aikalailla raskauteen kuuluvat ja en minä ainakaan pidä ihan mahdottomana sitä, että olisi onnistunut. Säilyväthän siittiöt hyvässä lykyssä kohdussa elossa jopa 2-7 päivää... tai näin ainakin olen ymmärtänyt. Jos olis vielä käynyt sellainen tuuri, että ovulaatiokin olisi ollut hieman aikaisemmassa. mutta vielä ei kannata miettiä asiaa liikaa tai alkaa päviät käydä hitaasti kun odottelee sitten aikaa jolloin voi tehdä testin ja sitä kerkeää sitten vielä löytää lisää oireita jotka saattaisivat liittyä raskauteen :) tsemppiä kuitenkin että teitä lykästäis! :)
 
Tigu
Vappu juhlittu ja oviskin vissiin oli viikonloppuna. En oo testaillut, rentoa vapun viettoa ollut koko viikonloppu. Ovis oli laskureiden mukaan eilen tai toissapäivänä. Pupuiltu on kyllä varmaan enemmän kun koskaan viikon aikana :) Seksiä oli kp 8,9,12, 13,14, 15 ja 16, eli kp 16 oli siis eilen. Johan on kumma jos ei näillä määrillä ala tärpätä :) Vaikka sanoinkin jo miehelle, että joka päivä voi olla jo liikaa, eikös sitä sanota, että joka toinen olis paras? Mutta kai se on tää kevät aiheuttanut halukkuutta, niin eipä oo tahtia kyllä hidastettukaan. Ihan menty niin ku parhaalta tuntunut, sen kummempia miettimättä. Nyt siis vain odotellaan. Miehen pitäs sinne spermatestiin mennä, mutta ootellaan tosiaan mahdolliset menkat ensin ja jos ne alkaa niin sit menee sinne.
 
Myy-84
Tiistai 3.5.2011

Yrityksen aloittaneet:

nimim.....................ikä.................YK.. ....................KP................jännäpäivä​

Leijonatar..............21..................8..................29-30....................1.5.
Erika.......................27................7........ ..........27-28................9.-14.5.
Tigu......................27..................3....... ................27.....................14.5.
Atlantis*...............42..................11............. ....25-28....................23.5.
Dahlia-
................22..................18............ ......28-30....................27.5.
Saga1982
.............29...................2................ ......?.........................?
Krisse....................27..................1.....................28-40....................?
Myy-84
................27...................8............ ........27-31......................?
MaMaCat
..............37..................10.............. .......26.........................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim.......................ikä................... .....................yritys alkaa​

Rose.......................24......................... .................kesällä 2011
Marjutan................27................................ ..........kesä-heinäkuussa 2011
Merimari79............32.................................... ......heinäkuussa 2011
Emma80................30................................ ..........elokuussa 2011
Hedel......................25.......................... .................?​

Plussanneet:

nimim..................ikä.................plussa. ................LA...........monennesta tärppäsi

Plussanneiden oma ketju: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/per...a-plussanneet/
-----------------------------------------------------------------------
Listan saa päivitettyä "lainaa viestiin"-napin avulla :) Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.

Krisse lisätty listalle ja järjestelty listaa noin muuten. Mulla vaihtunee kierto ihan lähipäivinä uuteen, mutta pidättäydyn siltä jännäpäivän laskemisesta, se tuntuu parhaalta.

Tigulla on kyllä aikamoinen tahti, ihan kateeksi käy! :-D

Täällä on ollut tänään kunnon PMS-vitutuspäivä menossa. Pitkästä aikaa mulla on ihan klassinen ärtymys, joka tulee pari päivää ennen menkkojen alkua. Ehkäpä tuo hormonitoiminta on alkanut kevään myötä heräillä horroksesta. :D
Huomenna menen lääkäriin kuulemaan kilpparijuttuja, täytyy sanoa että kyllä jännittää. Olen lueskellut netistä kaikenlaista aiheeseen liittyen, on kyllä vähän hassu olo jos nyt käykin ilmi ettei mitään vikaa olekaan. No, huomenna selviää sekin asia. Huh.
 
Erika
Leijonattarella ja Krissellä tuntuu olevan jännät paikat :) Ja Leijonatar: pidät meidätkin aika pitkään jännityksessä jos VASTA viikon päästä testaat seuraavan kerran! Marjutanillakin lupaavia oireita :)

Ajattelin kirjoittaa vähän ruokavaliosta, se kun kiinnostaa minua muutenkin kuin pelkästään raskautumisen kannalta. Viimeset puoli vuosikymmentä oon yrittänyt syödä terveellisesti eli nykyisten ravitsemussuositusten mukaan vähärasvaista ja runsashiilihydraattista ruokaa. Viime aikoina on kuitenkin tullut uusiakin näkemyksiä, ja esim. nettisivuilla: Ravitsemus ja terveys on aika mielenkiiintoista tietoa, jos teitä kiinnostaa lueskella. Yllättävä väite myös tämä: Lääkäri: Rasvaton maito aiheuttaa naisille hedelmättömyyttä - Studio55.fi - Lähipiiri voimavarana Itsellä hieman epäuskoinen olo mihin enää uskoa :/ (toivottavasti nuo linkit toimii)

Mut sorry jos eksyin hieman aiheesta. Minulla menkkojen odottelu ensi viikolla, parhaimmassa tapauksessa jo tulevana viikonloppuna. Mitä pikemmin tulis, sen parempi. Raskautumiseen en usko tässä kierrossa, pääsis vaan uus kierto taas alkamaan. Täytyy myöntää, että tällainen rennompi kierto on tehnyt hyvää tässä välissä ja innostusta saanut vähän takaisin

Myylle tsemppiä lääkärille menoon, täällä jännäillään sinun puolesta! Tulethan kertomaan miten kävi?
 
MaMaCat
Tuohon ruokavalioon voisin tuoda omat kokemukseni, nyt kun on tuoreet verikoetuloksetkin saatu. Eli minä jätin tuossa vuosi sitten pois kaikki kevyttuotteet ja yritän tehdä ruoat mahdollisimman pitkälti itse ilman jalosteita tuoreista raaka-aineista. Tai siis helppoahan se nyt on, kun mies kokkaa :D. Alkoi tuntua järjettömältä se lisäaineiden kippaaminen kroppaan eikä painokaan tosiaan pysynyt kurissa light-ruoilla. Kolesteroli (se paha) oli koholla ja sokerit rajoilla ja muutenkin kurja olo.

Nyt, kun olen vuoden verran nauttinut syömisestä, syönyt jopa täysjuustoja ja täysmaitoa, niin paino on tippunut 10 kiloa ja kaikki veriarvot ovat parantuneet. Kolesteroli on hyvässä jamassa ja sokeri samoin. Aika uskomatonta. Painon putoamiseen on selvästi vaikuttanut se, että kun syö "kunnon" ruokaa, sitä ei tarvita niin isoja määriä ja kylläisenä pysyy pidempään, ei ole ollut sellaista jatkuvaa napostelutarvetta. Pudotettavaa tosin on vielä ihan kiitettävästi, 15 kiloa sais lähteä ihan kevyesti... Liikunnalla ei ole ollut osuutta asiaan, kun olen ollut pitkään selkätoipilaana, mutta pikkuhiljaa ruotokin alkaa olla siinä kunnossa, että voi taas alkaa jumpat :). On kyllä ollut jo ikäväkin!

Sain tosiaan tulokset alkutestailuista lapsettomuushoitoja silmällä pitäen ja verikokeiden tulokset olivat kaikki ok, myös kilppariarvot ja prolaktiini (vai mikä-se-nyt-oli). Samoin papa oli puhdas, joten seuraava askel on sitten lähete naistenklinikalle jatkotutkimuksiin.

Jos mun kierto ei ole ihan sekaisin edelleen, veikkailen seuraavan jännäpäiväni olevan 20.5. kieppeillä. Tuohon edelliseen omituiseen kiertoon ei lääkärillä ollut mitään kommentoitavaa, sanoi vaan, jotta sellaista sattuu kun on nainen :D.

Lämpimiä plussatuulia ketjulaisille tähän hyytävän kylmään kevääseen!
 
Krisse
Täällä vieläkin odotellaan... kertokaapas viisammat, missä tässä nyt mennään. Mietin tässä, että se onko mulla menkat nyt jo selvästi myöhässä ja kuinka paljon, riippuu ihan siitä mihin verrataan. Viittaan siis tuohon mun kierron pituuteen, joka näkyy listassakin huimana 28-40 päivää. Tuo 40 päivää on siis tapahtunut ainoastaan kerran, kylläkin viime kierrossa. Sitä ennen oli monessa kierrossa 30 päivää tai jopa alle. Miten kierto voisi yhtäkkiä pidentyä pysyvästi?? Pitäskö mun nyt kuitenkin miettiä tätä asiaa jonkun tyypillisemmän kierron mukaan, kehitellä jotain keskiarvoa vaikka?
Olen huomannut taas ihan uusia oireitakin, ei kyllä ole menkkoihin koskaan liittynyt tämmöisiä. Ensinnäkin, mulla tulee verta nenästä tosi harvoin, nytkään ei ole vuosiin tullut, mutta toissa-aamuna tuli. Vähän vain, mutta kuitenkin.
Seuraavana aamuna suussa maistui veren maku, mutta silloin sitä ei tullut nenästä, eikä syljessäkään näkynyt.
Lisäksi mua on pyörryttänyt. Ei mitenkään pahasti, mutta sillai pikkasen huipannut ja silmissä hämärtänyt.
Niin ja ehkä merkittävin: alavatsaan vihloo esimerkiksi ylösnoustessa ja aivastaessa. Kipu eroaa ihan selvästi normaalista menkkajomotuksesta, jota kyllä esiintyy jonkun verran sitäkin.
Ja rinnat vaan pysyy turvonneina ja kipeinä. Aika ärsyttävää, kun tunnen ne koko ajan... en uskalla ajatellakaan millaisiksi ja minkä kokoisiksi ne vielä menee, jos joskus on tosi kyseessä... ;)

Onko jo nyt, sehän selviää vaan testaamalla, mutta pitäskö nyt odotella vaikka tuonne kp 40 asti sit kuitenkin...?
 
leijonatar
Nooh eipä tässä enää tarvitse odottaa, että miten mun asian laita on... tänään alkoi menkat:( menkkojen lisäksi alkoi kuume, lihassäryt ja nuha. Kaikki yhdellä kertaa :p Tehkää nyt joku jo se plussa, että sais piristystä tännekin :D Krisse ja Erika tehkää nyt jotain asialle :D
 
Myy-84
Keskiviikko 4.5.2011

Yrityksen aloittaneet:

nimim.....................ikä.................YK.. ....................KP................jännäpäivä​

Erika......................27.................7........ ..........27-28.................9.-14.5.
Tigu......................27..................3....... ................27.....................14.5.
MaMaCat
..............37..................10.............. .......26......................20.5.
Atlantis*...............42..................11............. ....25-28....................23.5.
Dahlia-
................22..................18............ ......28-30....................27.5.
Saga1982
.............29...................2................ ......?.........................?
Krisse....................27..................1.....................28-40....................?
Myy-84
................27...................8............ ........27-31......................?
Leijonatar
..............21..................?..................29-30......................?

Yrityksen myöhemmin aloittavat:
nimim.......................ikä................... .....................yritys alkaa​

Rose.......................24......................... .................kesällä 2011
Marjutan................27................................ ..........kesä-heinäkuussa 2011
Merimari79............32.................................... ......heinäkuussa 2011
Emma80................30................................ ..........elokuussa 2011
Hedel......................25.......................... .................?​

Plussanneet:

nimim..................ikä.................plussa. ................LA...........monennesta tärppäsi

Plussanneiden oma ketju: http://keskustelu.plaza.fi/ellit/per...a-plussanneet/
-----------------------------------------------------------------------
Listan saa päivitettyä "lainaa viestiin"-napin avulla :) Poista "quote" viestin alusta ja lopusta.

Menkkapahoittelut Leijonatarelle ja osanotot flunssasta. :(
Totta tosiaan tänne kaivattais taas piristystä. Vaikka uusia on tullut paljon mukaan niin plussarintamalla on hyvinhyvin hiljaista. Vähän alkaa mennä usko haikaroihin!

Krisse, milläs päivillä olet menossa? En osaa sanoa että koska kannattaa testata, mutta jos asia kovasti painaa mieltäsi niin mikään ei estä testaamasta jo nyt.

Mamacat
, hyvähyvä että labrat näyttäisi olevan ok! Kävitkö yksityisellä hoitamassa alkulabrat vai pääsitkö terveysaseman kautta?

Itse en tullut oikein hullua hurskaammaksi lääkärikäynnillä. Kuulemma labratuloksissa oli ollut eroavaisuuksia joten vielä pitäisi yhdet verikokeet ottaa. Odotellaan nyt sitten taas. Mainitsin kyllä lääkärille että mielelläni kyllä kokeilen lääkitystä jos arvoissa on tosiaan parantamisen varaa, sillä olen lukenut että pienikin liikatoiminta voi vaikeuttaa raskaaksituloa. Mutta katsellaan.

Tiputteluvuoto kipuineen on tässä kierrossa todella etuajassa, nyt on vasta kp26 ja tuntuu siltä että huomenna viimeistään aukeaa hanat. Luulenpa että tämä kierto oli anovulatorinen ja siksi lyhyt.
 
Yhteistyössä