V
vierailija
Vieras
Tottakai lapsen etu on tärkeä, myös hänen äitinsä.@m1es toi onneksi esiin mahdollisesti tulevan lapsenkin. Lapsen etu on tärkein.
Ketjussa ei ihan hirveästi ole huomioitu myöskään tämän aasialaiskukkasen toiveita, koska me ei niistä tiedetä faktaa. Olemme Setiksen kertomusten varassa ja niiden perusteella näyttäisi siltä, että heillä on hyvä olla yhdessä. Se, kuinka järkevää se on - en tiedä, mutta paljonhan me ihmiset tehdään asioita missä ei ole järkeä. Mietitään munalla pimpulla tai millä hyvänsä. Ehkäpä assialaiskukkanen miettii sekä pimpulla, pumpulla että pääpällä.
Kyllä minä olen rehellisesti tuonut kaikki hänen toiveensa esille, hän haluaa olla parisuhteessa minun kanssani sinkkuuntuessaan joskus, ja varmaankin jo puoli vuotta sitten alkoi toivoa että tekisimme yhteisen lapsen. Toppuuttelin kylläkin, että olen turhan vanha tekemään enää lasta.
Hormonit hyrrää minulla edelleen kiitettävästi, hän sai muuten olemassaolollaan tuotannon ihan tappiin. Monta vuotta oli hiljaiseloa sillä osastolla, mutta ilahduttavaa kun se voi kasvaa tälläkin iällä. Mahtava fiilis, kun vaan hänen ajattelemisensa saa usein varttiseisiön aikaiseksi. Ja kuvien katselu kun hän on minimekko päällä niin vartti ei enää riitä
Olen myös kertonut että hän on halunnut lapsen eurooppalaisen miehen kanssa (nykyinen bf ei onnistunut siinä hommassa), me olemme erittäin arvostettuja hänen kotimaassaan ja naisen arvo nousee sellaisessa parisuhteessa. Lapsellekin se tuo bonusta
miksei se olisi järkevää, me olemme aikuisia ihmisiä ja teemme niin kuin haluamme, ja ajattelemme niin kuin muutkin parisuhteessa. Pumppua emme kyllä käytä eikä mitään muitakaan vempeleitä. Luonnonmukaisesti mennään, molemmat saadaan orkut aina yhdessä ollessa, ai että kun se on upeaa.
s