Käytiin syömässä lasten kanssa ravintolassa ja tilattiin lapsille lasten listalta.
Meidän aikuisten sapuska oli oikein hyvää, mutta lapsille ei oikein maistunut. No se ei nyt sinänsä ole ihme, sitä sattuu välillä. Koitin kuitenkin innostaa lapsia puputtamaan vähän enempi ruokaa ja nappasin lasten autaselta pienen palan omaan naamaani.
Jösses miten suolaista se oli! Siis ihan megasuolaista.
Tarjoilija tuli sitten kyselemään, että maistuiko ja kerroin että kyllä muutoin, mutta lasten ruoka oli todella suolaista. Tarjoilijan mukaan näin ei voi olla, sillä lasten ruokaan ei lisätä suolaa lainkaan. Mä jäin ihan haavi auki, enkä osannut sitten sanoa oikein mitään...ehkä mä sitten olin väärässä...jos se sitten oli joku muu mauste tjtn, vaikka kyllä siinä mun mielestäni oli suolaa (toki muutakin maustetta näkyi).
Tarjoilija kertoi, että se mauste, mitä lasten ruoassa käytetään, on grillimauste. Mieheni siihen sitten kommentoi, että eikös grillimauste sisällä suolaa, johon tarjoilija kirkkain silmin, että joo, sisältää se. Mutta että pelkkää suolaa ei ruokaan lisätä :O
Siis mitähäh?
Lasten ruokaan ei lisätä suolaa, mutta suolaa sisältäviä mausteita siihen lisätään ja se on eri asia, sillä kyseessä ei tuolloin ole suola. Ok, hyvä tietää seuraavalla kerralla, niin tilataan lasten ruoka ilman grillimaustetta