en kykene

[Deke]

\

[Omista sen sijaan vanhemmat tykkäävät, rakastavat, vaikka olisivat kuinka rasittavia riiviöitä. Äidin ja isän rakkaus lapsia kohtaan on yleensä todella sokea..

Ihan sama koskee yhteisiä lapsianne, oma rakkautesi sokeaa...

[/quote]

Aivan totta! Näin tulee olemaan. Toivon vaan että olen elämäni varrella oppinut miettiessäni näitä asioita sen, että kaikkien ei tarvitse lapsistani pitää ja rakastaa. Voivat olla jonkun mielestä todella rasittavia ja ärsyttäviä kakaroita. Ja pystyisin rakkaudessani avaamaan myös silmät ja yritän tehdä asioille jotain.

Kommenttejanne kun lukee, niin saa sen käsityksen että kaikki on vain kiinni "äitipuolen" asenteesta ja ajatuksista. Se ei ole käytännössä näin. Lapsia on monenlaisia, toiset kiltimpiä ja mukavampia kuin toiset. Eivätkä kaikki lapset ole niin viattomia... Toki huonon käytöksen syy voi olla kasvatuksessa ja vanhemmissa, missä vaan, mutta niinhän se on meillä aikuisillakin. Kyllä meidänkin käytökseen kasvatus ja historiamme vaikuttaa. On herttaisia mukavia lapsia olemassa, mutta kaikki eivät ole niitä. Ja sitähän "äitipuolet" täällä purkavat, että hitto kun kohdalle ei sellasta herttasta sitten sattunut.

 

[Rotta]

\

Miehen lapsi kyllä asuu meillä, mutta en alussakaan vihannut lasta vaikka hänen äitinsä oli vaikea ihminen ja teki elämämme vaikeaksi.
On välillä päiviä jolloin voisin lähteä "honoluluun" hermolomalle lasten takia...oman,yhteisen ja miehen...samanlailla riehuvat ja marisevat ne kaikki välillä!!!!!
Enkä rakasta miehen lasta sen takia,että olisin äiti teresa!!!!
Ja jos kaikilla on oikeus omaan kommenttiin tällä palstalla niin uskon myös,että sen myötä jokaisella on ihan oma ajattelutapakin. Joku vihaa, joku rakastaa.

Eikös miehesi lapsi tullut elämääsi ennen kuin oli yksivuotias, ja sinulla itselläsikin oli jo ennestään lapsi.
Ajattelutapansa kullakin ja täysin erilaiset lähtökohdat.
Vaikeahan sitä on itse kullakin asettua toisen housuihin.

 

[Kuin myös]

Jos äitipuolelta saa vielä kylmää kohtelua,ei lapsi ikimaailmassa kotiudu.


Eihän tämä heidän kotinsa olekaan!!! Hehän käyvät vain kylässä! Ei siis tarvitsekaan kotiutua!

 

[herttuliini harmaana]

\

\

Miehen lapsi kyllä asuu meillä, mutta en alussakaan vihannut lasta vaikka hänen äitinsä oli vaikea ihminen ja teki elämämme vaikeaksi.
On välillä päiviä jolloin voisin lähteä "honoluluun" hermolomalle lasten takia...oman,yhteisen ja miehen...samanlailla riehuvat ja marisevat ne kaikki välillä!!!!!
Enkä rakasta miehen lasta sen takia,että olisin äiti teresa!!!!
Ja jos kaikilla on oikeus omaan kommenttiin tällä palstalla niin uskon myös,että sen myötä jokaisella on ihan oma ajattelutapakin. Joku vihaa, joku rakastaa.

Eikös miehesi lapsi tullut elämääsi ennen kuin oli yksivuotias, ja sinulla itselläsikin oli jo ennestään lapsi.
Ajattelutapansa kullakin ja täysin erilaiset lähtökohdat.
Vaikeahan sitä on itse kullakin asettua toisen housuihin.

0,

En nyt aivan ymmärrä mihin pyrit tällä kysymyksellä tai vastauksella?!?
Lapset olivat pieniä,kun aloimme olemaan yhdessä.
Mutta mitä sitten???
Silloin en vai ymmärrä mitään asioista???
Halusinkin vain sanoa,että ei välttämättä tarvitse olla tekopyhä ja äiti teresa jos pitää miehen lapsesta.
Ja tämä kyseinen lapsi ei aina ole ollut mitenkään herttainen tavoiltaan ja käytökseltään!!!
Ollut hyvinkin vaikeaa tämän lapsen kanssa ja kun vielä hänen äitinsä sotki asioita lisää. Sossussa käytiin pari kertaa kuussa pidemmän aikaa, perheneuvola,psykologi, äiti järjesti pahoinpitely epäilyn,että isä olisi pahoinpidellyt lasta yms. yms.
ETTÄ EN OLE PÄÄSSYT ÄITIPUOLENA MITENKÄÄN HELPOLLA, VAIKKA OLEN OLLUT LAPSEN ELÄMÄSSÄ PIENESTÄ PITÄEN.
Minun lapsella ollut vaikea alku elämällä ja miehen tyttö sairastellut paljon.
Meillä on myös ollut sosiaalin kautta lapsia "lomalla" ja olen hoitanut huostaanotettuja lapsia. Että monenlaisia lapsia olen nähnyt.
Ja vaikeistakin lapsista on ihania puolia löytynyt.
Luonteeni on vain sellainen,että kiinnyn lapsiin helposti! Sempä takia emme ole sijaisperheeksi alkaneetkaan.
Nyt tilanne rauhoittunut lapsen äidin kanssa ja tämä lapsi ollut terveenä, koulu alkanut hyvin.
Että voisiko asiat nyt paremmin MEILLÄ olla.
EN VÄHEKSY KENENKÄÄN MIELIPIDETTÄ, KUN JOKAISELLA ON OMAT MIELIPITEENSÄ.
JA JOKAINEN MEISTÄ KOKEE ASIAN ERILAILLA.
TOINEN EI VOI SANOA MITEN TOINEN TUNTEE ASIAN.
JOKU ASIA ON TOISELLE SUURI, TOISELLE PIENI.
Ja joka lapsi on erilainen herttainen tai vähemmän herttainen.
Mutta aina sanotaan tuo,että mitään en voi tietää,kun miehen lapsi asuu meillä ja oli niin pieni kun tavattiin...Tai siis vain täällä keskustelussa.
Kuusi vuotta ollaan nyt oltu suht tällä porukalla...yksi tullut lisää.
Ja kaikkia lapsia rakastan :heart: saman lailla.
Ja olempa myös itse kasvanut uusperheessä ja tiedän miltä tuntuu kun toinen on tärkeämpi,kuin toinen ja sitä en halua miehen lapsen kokevan.

 

[peuhu]

Näitä kirjoituksia lukiessani tässä ihmettelin sitä että täällä tuntuu olevan paljon äitipuolia jotka eivät pidä lapsi puolistaa ja sitten kuvittelevat että kaikkien on pakko sisimmässään olla heidän kanssaan samaa mieltä kunhan vain uskaltavat tunnustaa sen. Mutta ei se niin mene, itse pidän poika puolestani TOSI paljon eikä se ole hurskastelua tai lässytystä. Ihan pienestä pitäen ( alle 2 v ) olen pojan äitipuoli ollut ja huonojakin aikoja on ollut kun poika on puhunut äitinsä suulla mutta ei se lapsen vika ole eikä minun rakkaus katoa pienistä riidoista koska pidän hänestä OIKEASTI.

Mielestäni on väärin sanoa sanoa että jos joku äitipuoli pitää lapsestaan niin hän on hurskastelija- mutta tietysti jos itse ei pidä lapsipuolestaan on helpompi ajatella ettei muut voi "paremmassa" asemassa lapsipuolien suhteen. Meitä on monen luontoisia ihmisiä tässä maalilmassa...ONNEKSI.

 

[minä]

Tuttuja tunteita. Hyvin usein se vaan on näin, mutta asiasta "ei saa" puhua ääneen, sillä TOTTAKAI nainen ja äiti aina rakastaa kaikkia maailman lapsia, myös naapurin riiviöitä kuin puoliston ex-liiton kakaroita! Kaikki muut tunteet on kiellettyjä!
Sitten kun ei ole lupa tuntea sitä, mitä todella tuntee ja yrittää väkisellä välittää, tulee inhon tunteet jo.

TOTTAKAI ASIASTA SAA JA PITÄÄ PUHUA...ÄÄNEEN.MUTTA AINA NÄITÄ PALSTOJA LUKIESSA TÖRMÄÄ NS. MADONNA-ÄITEIHIN JOTKA KAUHISTELEMALLA MUITA PÖNKITTÄVÄT OMAA PAREMMUUTTAAN!

Kun miehesi myös hyväksyy sen, ettet sinä rakasta hänen lapsiaan - kun miehesi ei aseta sinulle vaatimusta, että lapsia pitäisi rakastaa, sinun on helpompi suhtautua näihin lapsiin. Hyväksyt, siedät. Ei muuta.

TIEDÄN ETTÄ KAIKKI EIVÄT RAKASTA TAI EDES PIDÄ MINUN LAPSISTANI MUTTA SILTI SEN TIEDOSTAMINEN LOUKKAA AINA JOSSAIN SYVÄLLÄ.IHAN KUIN MINUSTA EI PIDETTÄISI.NIIN SE VAAN ON...

En ole kylmä mieheni lapsille. Kohtelen heitä hyvin. Mutta käsi sydämelle: kuka äiti tai isä jaksaa aina omia lapsiaan? Eikö täällä yksikään vanhempi hermostu tai halua hetkeä omaa rauhaa, omista lapsistaan?
Miksi minä ns. äitipuolena en saisi kokea näitä samoja tunteita mieheni lapsia kohtaan?

NÄINHÄN SE ON ETTÄ NEGATIIVISET TUNTEET KUULUU ELÄMÄÄN JA KUN NIISTÄ PUHUU JA VATVOO NE YLLÄTTÄVÄN USEIN KATOAA.JOTEN SEHÄN ON VAIN TERAPEUTTISTA PURKAA TUNTOJAAN EHKÄ SITTEN OIKEESTI NÄKEEKIN JO JOTAIN HYVÄÄ MUISSA ...LAPSISSA JA AIKUISISSAKIN!


Mitä kummallista siinä on? Sekö, että sanon ääneen sen? Miksi minun pitäisi rakastaa kaikkia maailman lapsia? Eikö riitä että rakastan omiani - heistähän minä huolehdin ja vastuun kannan, kuten vanhemmat lapsistaan, olitiinpa sitten uus- tai ydin- tai yh-perhe tai minkä tapainen perhe tahansa.

HERE,HERE, WAY TO GO.JA KYLLÄHÄN NIITÄ LAPSIAKIN VOI OPPIA RAKASTAAN KUN VAAN ANTAA SILLE FIILIKSELLE MAHOLLISUUDEN.MUT EI VÄKISIN.MÄ OON USEIN HUOMANNUT ETTÄ KUN JOKU IHMINEN MUA ÄRSYTTÄÄ NIIN SE JOHTUU SIITÄ ET SE ONKIN TAVALLA TAI TOISELLA JOKU MUN IHAN OMA ONGELMA MIKS NE SAA MUT ÄRSYYNTYMÄÄN..ET SILLEEN.

 

[En tahdo nukkumaan]

Minälle

Kirjoituksesi oli tosi hyvä!!!
Oikeasti!!!

 

[äippänen]

Mietinpä vain aikoja kun yksinhuoltajana tuolla maailmalla pyörin. Inhosin sitä, että aina kun tutustui johonkin mukavaan mieheen tai vähemmän mukavaan niin kummasti mies katosi kun lapsista mainitsi.
Ajattelin miesten olevan vastuuntunnottomia paskoja jotka eivät voi sietää sitä, että naisella on elettyä elämää ja velvoitteita uuden elämän riippakivenä.
Nyt näitä kirjoituksia lukiessa yhtäkkiä ymmärrän näitä miehiä. Itseasiassa luulen heidän olleen ihan vastuuntuntoisia kun liukenivat paikalta. Ehkä heistä olisi tullut samanlaisia isäpuolia jotka inhoavat lapsiani. Hyvä, että itse tajusivat asian.
Miehissä ei taida niin vahvasti "näkyä" se, että on isä ja siihen liittyy velvoitteita ja "riippakiviä". Vai onko kysymys kuitenkin kulttuuriin liittyvästä asenteesta. Onko mies vapaa kun ero on tullut? Outo juttu!
Eihän se kuitenkaan yllätys voi olla, että lapset kuuluvat sitten siihen yhteiseen tulevaan elämään jos niitä on tullut tehtyä. Lisäksi saattavat olla ties millaisen äidin muksuja ja ties millaisia "räkänokkia", kylläkin tilanteeseen täysin itsesyyttömiä!

Tälläisiä siis pähkäilen, en mitenkään ketään arvostellakseni vaan yleisellä tasolla mieleen tuli!

 

[Rotta]

\

Lapset olivat pieniä,kun aloimme olemaan yhdessä.
Mutta mitä sitten???
Silloin en vai ymmärrä mitään asioista???

Minä en ole sanonut, että sinä et ymmärrä mitään asioista, enkä myöskään kyseenalaista sinun tietotaitoasi lasten kanssa saati kokemianne asioita, mutta sen minä tiedän, että sinä et voi tietää, miltä minusta tuntuu/on tuntunut tai monesta muusta, jonka uusperhe on rakentunut erilaisista lähtökohdista kuin sinun perheesi.
Meillä esim. mies keikkatyössä viikko töissä viikko periaatteella-kokoajan alusta alkaen. Lapsi isällä ne viikot kun isä kotona ja jokatoinen viikko äidillä fifty-fifty.
Tapasimme kun lapsi oli 4-vuotias. Vaikka minäkin pidän lapsista, sukulaislapsista ja pihan lapsista joita silloin tällöin näkee, on se silti eri asia kuin se, että pitkän sinkkuna olemisen jälkeen tapaat vihdoin sellaisen miehen, jonka kanssa voisi kuvitella olevansa pidempäänkin, alat tapailla häntä ja paljastuu, että hän on eronnut, hänellä on ennestään lapsi ja ikävä kyllä vielä se hankala ex. Päätin kuitenkin yrittää. Usko loppui aluksi muutamaankin otteeseen, kun eksä kävi huorittelemassa ja kielsi leikkimästä kotia lapsellaan. Saati sitten, että kun sitä kahdenkeskistä aikaa ei sitten miehen kanssa ollut muulloin kuin lapsen mentyä nukkumaan, ja silloinkin piti olla hipihiljaa. Aikalailla nopea muutos, sinkusta "perheelliseksi", vieraan pennun ehdoilla elämään, kaikki miehen takia. Ei siihen ollut aikaa totutella niinkuin ydinperheessä. Ja se lapsen mustasukkaisuus..mitä kaikkea sainkaan kuulla. Ja ikävä kyllä-4-vuotias ei osaa valehdella vaan kertoo ihan suoraan ajatuksensa, vaikka onneksi mieli kyllä 4 vuotiaalla ailahtelee laidasta laitaan. Pari kertaa lähdinkin. Päätin että ei, ei tämä ole minua varten. Mutta jostain se mies löysi aina ne oikeat sanat ja tulin takaisin. Ja tässä ollaan, ja on se yhteinenkin lapsi ja sisarukset ovat keskenään rakkaita (suhde pikkusiskoon on täysin eri kuin minuun). Eikä minun tarvitse olla mieheni lapselle rakas, hänellähän on omat vanhemmat! Enkä minä tunne huonoa omatuntoa siitä että en rakasta miehen lasta. Minä en vihaa enkä rakasta. Kun oma lapseni käyttäytyy huonosti, ja mietin mielessäni miksi olenkaan halunnut lasta, muistan vastauksen, kun lapseni tulee ja halii äitiä. Kun mietin miksi "halusin" uusperheen, vastaus ei ole aina niin yksiselitteinen.
Hienoa, että sinulla Herttuliini on asiat hyvin, meilläkin on (nyt). Mutta alkuperäisen kirjoittajan tekstistä, ja kysymyksestä "Onko muita?" päättelin, että tällä kertaa alkuperäinen haki vertaistukea.
Varmasti suurin osa täällä ymmärtää ja tietäää että täällä asioita kärjistetään ja yleistetään, on oma valinta ottaako henkilökohtaisesti.

 

[herttuliini harmaana]

\

\

Lapset olivat pieniä,kun aloimme olemaan yhdessä.
Mutta mitä sitten???
Silloin en vai ymmärrä mitään asioista???

ikävä kyllä vielä se hankala ex. Päätin kuitenkin yrittää. Usko loppui aluksi muutamaankin otteeseen, kun eksä kävi huorittelemassa ja kielsi leikkimästä kotia lapsellaan. Saati sitten, että kun sitä kahdenkeskistä aikaa ei sitten miehen kanssa ollut muulloin kuin lapsen mentyä nukkumaan, ja silloinkin piti olla hipihiljaa. Aikalailla nopea muutos, sinkusta "perheelliseksi", Pari kertaa lähdinkin. Päätin että ei, ei tämä ole minua varten. Hienoa, että sinulla Herttuliini on asiat hyvin, meilläkin on (nyt). Mutta alkuperäisen kirjoittajan tekstistä, ja kysymyksestä "Onko muita?" päättelin, että tällä kertaa alkuperäinen haki vertaistukea.
Varmasti suurin osa täällä ymmärtää ja tietäää että täällä asioita kärjistetään ja yleistetään, on oma valinta ottaako henkilökohtaisesti.

Osa jutustasi kuulostaa hyvinkin tutulta!
Alussa meinasi minultakin usko loppua lähinnä tämän ex.n takia. Olin myös #&%£$!*, vein hänen lastaan, miestään ja uhkaili meitä narkkari ystävillään, puhelin terrorismia, "mukavaa"postia. (olivat eronneet,kun tutustuimme)
Minulla oli tosin itsellä lapsi.
Mietein alussa usein,että onko tämä sitä mitä elämältä haluan.
Mutta tämän miehen halusin kyllä ja lapsikin oli aivan ihana. Mies kertoikin jo tästä ex.stä mitä tuleman piti,että oli jo kertonut että meinaa tehdä elämästämme helvetin.
Miehen lapsi alkoi oireilla henkisesti äitinsä toilailuista,kun lapsi oli niissä välillä mukana...isän tietämättä mitä tapaamisilla tapahtui.
Ja lapsi oli silloin muuta kuin herttainen. Mutta lapsen vika se ei ollut.
Meillä ei ole oikein koskaan ollut kahden keskistä aikaa.
Kun minun lapsi asui luonani ja miehen hänellä olimme aina koko poppoo kun näimme.
Täytynee sanoa,että tilanne ex.n suhteen alkoi rauhoittua vasta kun olimme saaneet yhteisen lapsen ja silloin olimme olleet yhdessä 3v.
Silloin ex tajusi ettei saa miestä takaisin.
Nyt olemme olleet yhdessä 6v. ja voi sanoa että saamme olla ex.ltä rauhassa...ainakin toistaiseksi...kop,kop koputan puuta.
Mutta vastasinkin siihen kun oli teksti,että äitipuolet jotka sanoo rakastavansa miehen lasta on äiti teresoja tai muita teennäisiä valehtelijoita niin,että pirun sarvet kasvaa päähän.
Toin vain sen toisen puolen asiasta esiin.
Tiedän että täällä asioita kärjistetään ja en ota täällä mitään asiaa henkilökohtaisesti. Olemmehan täällä vain nimimerkkejä.
Mutta siitä kait näitä keskusteluja syntyy,kun toisella on erilainen tarina kuin toisella.

 

[äitipuoli ja äiti]

\

\

\

Olen samassa tilanteessa, mieheni lapset vierailevat meillä kerran kuussa ja se saa aina karvat pystyyn!!! Ällöttäviä puhevikaisia pentuja!

Aika hurjaa luettavaa, yleisesti kanattas varmaan mennä itseensä. Ja sun ei ainakaan kannata tehdä lapsia miehesi kanssa, erilaiset puheen viivästymät ja kirjainpuutokset kun ovat aika paljon geeneissä voi tulla omistakin lapsista puhevikaisia pentuja jotka sitten ällöttävät muita ihmisiä. Ihmisenä kasvaminen vaatii paljon aikaa ja kokemuksia, mutta lapset eivät ole varmaan tehneet pahaa kenellekään, mitä nyt syntyvät ehkä "väärälle" isälle tai äidille ja häiritsevät heidä tulevia ja olevia uusia ihmissuhteitaan. On vaan ikävä lasten kannalta he, kun eivät voi vanhempiaan vaihtaa ja sattuvat vielä useimmiten rakastamaan heitä pyyteettömästi, ovat vanhemmat minkälaisia vaan, uusista kummppaneista puhumattakaan. Siis lapsen kannalta.

Meillä on jo 2 yhteistä lasta, ei puhevikaisia!

Mieheni lapset tulevat meille joka toinen vkl tapaamiselle. Minulla on myös lapsia edellisestä liitosta.

Yhteinen lapsi on - puhevikainen.

Onneksi hänellä ei ole äitipuolta. Kukaan ei pilkkaa tai suhtaudu häneen kuin hän olisi idiootti vain siksi, ettei kykene tuottamaan puhetta kuten normaalisti hänen ikäisensä pitäisi.

En minäkään kykene rakastamaan mieheni lapsia. Siedän heitä. Heillä ei ole puhevikaa, heissä on muita vikoja.

Jos miehesi lapset eivät olisi puhevikaisia, inhoasit heitä joidenkin muiden vikojen perusteella.

Älä siis korosta tämmöistä, mille lapsi itse ei voi mitään ja kärsii siitä muutenkin varmaan.

Meidän yhteinen lapsemme ei ole mikään idiootti, vaikkei tuotakaan puhetta tarpeeksi. Hän käy nyt puheterapiassa ja olemme saaneet "jumppaohjeet" kotiin. Ehkä hän joskus puhuu kunnolla.

Toivottavasti hän ei saa luokkakaverikseen semmosia vanhempia, jotka eivät näe häntä itseään, vaan vain hänen puheen vajeensa.

 

[äitipuoli ja äiti]

\

Olen samassa tilanteessa, mieheni lapset vierailevat meillä kerran kuussa ja se saa aina karvat pystyyn!!! Ällöttäviä puhevikaisia pentuja!

Ai niin muuten, kuten tuolla yksi jo sanoi: nämä puheeseen ja puhevikkaan liittyvät jutut ovat yleensä perinnöllisiä.

Minun edellisen liiton lapsillani ei ole puhevikaa. Eikä miehen lapsilla, jotka on exänsä kanssa tehnyt. Ei minulla, ei miehelläkään ole mitään puheen viivästymisiä.
Mutta yhteisellä lapsellemme on.

Saattaa olla, että olet vielä joskus mummo lapselle, joka änkyttää, ei osaa puhua oikein, puhuu vähän, kangerellen. Saat ällöttävän puhevikaisen idiootin lapsenlapseksesi. Inhoat häntä varmaan sitten.

 

[Vivian-81]

\

Ja sorry että rikon kuvion, mutta ette te mikään perhe ole: sinä, mies, hänen lapsensa.
Ei teidän kotinne ole mihen lasten koti.
Lasten koti ja perhe on siellä missä he arkensa viettävät; mistä he kouluun lähtevät ja missä he sairastavat; missä suurimman osan elämästään viettävät. Siis äidin luona.

Teillä he vaan käyvät sovittuina aikoina.
Tapaamassa isäänsä, ei sinua.

Ai..kyllä minun mielestäni ainakin on olemassa myös perheitä joilla ei ole lapsia...ei ne lapset välttämättä tee perhettä,vai eikö sinun mielestäsi lapsettomat parit ole perhe!!??

 

[miksi]

Miksi menette uusperheeseen jos ette ole siihen valmiita? Aikuinen kai tietää uusperhettä perustaessaan mitä se tuo tullessaan. Aikuisen pitäisi myös olla aikuinen ja käyttäytyä aikuisen tavoin, miehensä lapsille, olipa näillä sitten millaisia vikoja tahansa. Aikuinen on aikuinen kaikkia lapsia kohtaan. Järkyttävää itsekkyyttä.

 

[Rotta]

\

Miksi menette uusperheeseen jos ette ole siihen valmiita? Aikuinen kai tietää uusperhettä perustaessaan mitä se tuo tullessaan. Aikuisen pitäisi myös olla aikuinen ja käyttäytyä aikuisen tavoin, miehensä lapsille, olipa näillä sitten millaisia vikoja tahansa. Aikuinen on aikuinen kaikkia lapsia kohtaan. Järkyttävää itsekkyyttä.

Minä en ainakaan tiennyt mitä kaikkea uusperhe tuo tullessaan, enkä usko että kukaan voi olla "valmis menemään uusperheeseen" koskaan vaan siihen kasvetaan niinkuin ydinperheeseenkin. Muuten olen kanssasi samaa mieltä.

 

[nina]

mulla on kanssa vähän samantapaisia tunteita. oltiin seurusteltu nykyisen mieheni kanssa n.3kk mutta tunnettu jo yli vuosi kun tulin raskaaksi. miehelläni oli ennestään lapsi joka oli syntynyt lyhyen suhteen seurauksena ja tämän vuoksi hän vaati minua tekemään abortin, ja sanoi että "sä oot pilannu mun elämän, te ootta kaikki samanlaisia, sä halusit vaan varastaa lapsen multa. mä en halua tehä toista virhettä, jos sä pidät sen lapsen niin en haluu ikinä nähä sua enkä sitä lasta". Kaiken lisäksi lyhyestä suhteesta huolimatta olin taloudellisesti riippuvainen hänestä. Kaukana perheestäni ja kavereistani kun olin uudelle paikkakunnalle muuttanut hänen luo. Joten tein sitten abortin. Mitään en oo katunu niin paljon. Nyt kun mies sanoo et tottakai mä rakastan mun lasta ja haluun olla sen kans ja ostelee sille kaikenmoista, niin munsta tuntuu pahalle. Jostain syystä oon kiinni siinä miehessä, mutta mä en voi kuulla ees sen lapsen nimeä ko meen pahalle tuulella ja kyyneleet vaan alkaa vuotaa. Miksi hän haluaa olla tämän lapsen kanssa, mutta ei ois halunnu olla mun lapsen kanssa. Munsta tuntuu et mä tunneb suoranaista vihaa sitä lasta kohtaan.. vaikka sehän on ihan viaton tähän tilanteeseen. Eikä helpotusta oo vuosien aikana tullu. Ennen sitä aborttia, se tyttö oli munsta suloinen ja tuin miestäni järjästämään tapaamisia hänen kanssaan.

 

[taustalla]

\

mulla on kanssa vähän samantapaisia tunteita. oltiin seurusteltu nykyisen mieheni kanssa n.3kk mutta tunnettu jo yli vuosi kun tulin raskaaksi. miehelläni oli ennestään lapsi joka oli syntynyt lyhyen suhteen seurauksena ja tämän vuoksi hän vaati minua tekemään abortin, ja sanoi että "sä oot pilannu mun elämän, te ootta kaikki samanlaisia, sä halusit vaan varastaa lapsen multa. mä en halua tehä toista virhettä, jos sä pidät sen lapsen niin en haluu ikinä nähä sua enkä sitä lasta". Kaiken lisäksi lyhyestä suhteesta huolimatta olin taloudellisesti riippuvainen hänestä. Kaukana perheestäni ja kavereistani kun olin uudelle paikkakunnalle muuttanut hänen luo. Joten tein sitten abortin. Mitään en oo katunu niin paljon. Nyt kun mies sanoo et tottakai mä rakastan mun lasta ja haluun olla sen kans ja ostelee sille kaikenmoista, niin munsta tuntuu pahalle. Jostain syystä oon kiinni siinä miehessä, mutta mä en voi kuulla ees sen lapsen nimeä ko meen pahalle tuulella ja kyyneleet vaan alkaa vuotaa. Miksi hän haluaa olla tämän lapsen kanssa, mutta ei ois halunnu olla mun lapsen kanssa. Munsta tuntuu et mä tunneb suoranaista vihaa sitä lasta kohtaan.. vaikka sehän on ihan viaton tähän tilanteeseen. Eikä helpotusta oo vuosien aikana tullu. Ennen sitä aborttia, se tyttö oli munsta suloinen ja tuin miestäni järjästämään tapaamisia hänen kanssaan.

Huh, kurja tarina. Mutta älä pura pahaa oloasi, joka kyllä oikeutettu, syyttömään lapseen. Mies ei voi vaatia sinua tekemään aborttia. Voisitteko nyt hankkia lapsen? Jos mies ei halua, niin haluatko ola sellaisen miehen kanssa????

 

[Mari]

\

\

Tuttuja tunteita. Hyvin usein se vaan on näin, mutta asiasta "ei saa" Ja sorry että rikon kuvion, mutta ette te mikään perhe ole: sinä, mies, hänen lapsensa.
Ei teidän kotinne ole mihen lasten koti.
Lasten koti ja perhe on siellä missä he arkensa viettävät; mistä he kouluun lähtevät ja missä he sairastavat; missä suurimman osan elämästään viettävät. Siis äidin luona.

Mistä sinä tiedät missä on lasten koti? Meillä ainakin lapsilla on koti sekä isän että äidin luona - ja lasten perheeseen kuuluu isä, äiti ja heidän kumppanit.

Niinpä, kuinka voi koskaan kuvitellakaan saavansa lasten kunnioitusta saati hyväksyntää jos ei itse kykene siihen.

 

[jaa]

Yllättäviä juttuja täällä tulee vastaan, vaikka itsekin "uusperheellinen" olenkin.

Rakkaus kun on aina tuonut tullessaan monia ihmisiä. Muissa maissa koko puolison perhe asuu samassa taloudessa.
Itsellä kaksi lasta edellisestä liitosta ja kolmas tulossa tähän meidän ikiomaan ydinperheeseen. Voin jopa sanoa, että exän uusi avopuoliso on myös osa perhettäni, tottakai tärkeä lapsille ja vaikuttaa elämäämme paljonkin.

Lapsethan ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja ihmissuhteet aina monimutkaisia. Itselle ei tullut edes mieleen ettei nykyinen kumppanini rakastaisi lapsiani, nehän ovat jälkiä minusta.Oletteko miettineet millaisen kuvan rakkaudesta ja ihmissuhteista jaatte lapsillenne? Lapset ovat sitä paitsi ihania, naapurinkin. Miten ihmeessä oikein selviätte ton kamalan vihaisuuden keskellä?

 

[Rotta]

\

Yllättäviä juttuja täällä tulee vastaan, vaikka itsekin "uusperheellinen" olenkin.

Rakkaus kun on aina tuonut tullessaan monia ihmisiä. Muissa maissa koko puolison perhe asuu samassa taloudessa.
Itsellä kaksi lasta edellisestä liitosta ja kolmas tulossa tähän meidän ikiomaan ydinperheeseen. Voin jopa sanoa, että exän uusi avopuoliso on myös osa perhettäni, tottakai tärkeä lapsille ja vaikuttaa elämäämme paljonkin.

Lapsethan ovat samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja ihmissuhteet aina monimutkaisia. Itselle ei tullut edes mieleen ettei nykyinen kumppanini rakastaisi lapsiani, nehän ovat jälkiä minusta.Oletteko miettineet millaisen kuvan rakkaudesta ja ihmissuhteista jaatte lapsillenne? Lapset ovat sitä paitsi ihania, naapurinkin. Miten ihmeessä oikein selviätte ton kamalan vihaisuuden keskellä?

Yllättäviä juttuja..niinpä niin..vaikeahan se on asiaa ajatella toisen housuihin asettuen, niin on uusperheitä erilaisia ja uusperheellisiä. Toisten perheissä on vain MINUN lapsia, toisissa MINUN ja SINUN ja toisissa vain SINUN lapsia.
Muissa maissa asuu koko suku saman katon alla. Joissain maissa on ihan ok kivittää vaimo kuoliaaksi jos tämä vilkaisee toista miestä jne. jne. joten se kulttuurieroista.
Jos sinulla muuten on kaksi lasta edellisestä ja yksi yhteinen, teillä ei ole ydinperhe vaan uusperhe.

"Itselle ei tullut edes mieleen ettei nykyinen kumppanini rakastaisi lapsiani, nehän ovat jälkiä minusta.Oletteko miettineet millaisen kuvan rakkaudesta ja ihmissuhteista jaatte lapsillenne? Lapset ovat sitä paitsi ihania, naapurinkin"

Itse en rakasta mieheni lapsia. Jos he ovat jälkiä miehestäni, ovat he vähintään puoliksi jälkiä myös mieheni exästä (sinänsä kokonaisuudessaan täysin tyhjänpäiväinen asia)
Mitä tekemistä sillä, että joku täällä purkaa tuntojansa on sillä, minkälaisen kuvan lapsilleen kukakin antaa mistäkin asiasta???
Lapset on ihania. On, on. Vaan ei kaikkien mielestä. Ja nyt en puhu itsestäni.

 

[no huh]

\

Jos äitipuolelta saa vielä kylmää kohtelua,ei lapsi ikimaailmassa kotiudu.


Eihän tämä heidän kotinsa olekaan!!! Hehän käyvät vain kylässä! Ei siis tarvitsekaan kotiutua!

no siinä puhuu taas ihana äitipuoli

 

[niin tämäkin]

\

\

Jos äitipuolelta saa vielä kylmää kohtelua,ei lapsi ikimaailmassa kotiudu.


Eihän tämä heidän kotinsa olekaan!!! Hehän käyvät vain kylässä! Ei siis tarvitsekaan kotiutua!

no siinä puhuu taas ihana äitipuoli

Minä olen sitten myös tämmökinen kamala kylmä ihana äitipuoli, joo.
Olen samaa mieltä: ei tämä minun kotini ole näiden vierailevien lasten koti, heillä on koti äitinsä luona. Ei tänne tarvitsekaan kotiutua - kunhan sen viikonlopun edes jotenkuten ihmisiksi ovat että jaksetaan ja siedetään.
Kun nämä lapset menevät kavereilleen, eivät he kotiinsa mene vaikka joka päivä sen ystävän luon kävisivät. He menvät kavereittensa kotiin. Tänne he tulevat isän kotiin, ei omaansa. Oma koti on siellä, missä se arki eletään, siellä missä ne elämisen perustaidot opetetaan, meillä vaan käydään ja aika on tosi lyhyt, siinä ei ennätä opettaa mitään selaista mitä lapsille kuuluu elämäntielle opettaa. Siksi se koti ja kodin antamat eväät ovat toisaalla, äidillään el siellä missä asuvatkin.
oliko ymmärrettävästi selitetty.

 

[Minä vaan]

\

\

\

Jos äitipuolelta saa vielä kylmää kohtelua,ei lapsi ikimaailmassa kotiudu.


Eihän tämä heidän kotinsa olekaan!!! Hehän käyvät vain kylässä! Ei siis tarvitsekaan kotiutua!

no siinä puhuu taas ihana äitipuoli

Minä olen sitten myös tämmökinen kamala kylmä ihana äitipuoli, joo.
Olen samaa mieltä: ei tämä minun kotini ole näiden vierailevien lasten koti, heillä on koti äitinsä luona. Ei tänne tarvitsekaan kotiutua - kunhan sen viikonlopun edes jotenkuten ihmisiksi ovat että jaksetaan ja siedetään.
Kun nämä lapset menevät kavereilleen, eivät he kotiinsa mene vaikka joka päivä sen ystävän luon kävisivät. He menvät kavereittensa kotiin. Tänne he tulevat isän kotiin, ei omaansa. Oma koti on siellä, missä se arki eletään, siellä missä ne elämisen perustaidot opetetaan, meillä vaan käydään ja aika on tosi lyhyt, siinä ei ennätä opettaa mitään selaista mitä lapsille kuuluu elämäntielle opettaa. Siksi se koti ja kodin antamat eväät ovat toisaalla, äidillään el siellä missä asuvatkin.
oliko ymmärrettävästi selitetty.

Hyvin sanottu!! näin se asia on :attn:

 

[minä]

\

\

[Omista sen sijaan vanhemmat tykkäävät, rakastavat, vaikka olisivat kuinka rasittavia riiviöitä. Äidin ja isän rakkaus lapsia kohtaan on yleensä todella sokea..

Ihan sama koskee yhteisiä lapsianne, oma rakkautesi sokeaa...

Aivan totta! Näin tulee olemaan. Toivon vaan että olen elämäni varrella oppinut miettiessäni näitä asioita sen, että kaikkien ei tarvitse lapsistani pitää ja rakastaa. Voivat olla jonkun mielestä todella rasittavia ja ärsyttäviä kakaroita. Ja pystyisin rakkaudessani avaamaan myös silmät ja yritän tehdä asioille jotain.

Kommenttejanne kun lukee, niin saa sen käsityksen että kaikki on vain kiinni "äitipuolen" asenteesta ja ajatuksista. Se ei ole käytännössä näin. Lapsia on monenlaisia, toiset kiltimpiä ja mukavampia kuin toiset. Eivätkä kaikki lapset ole niin viattomia... Toki huonon käytöksen syy voi olla kasvatuksessa ja vanhemmissa, missä vaan, mutta niinhän se on meillä aikuisillakin. Kyllä meidänkin käytökseen kasvatus ja historiamme vaikuttaa. On herttaisia mukavia lapsia olemassa, mutta kaikki eivät ole niitä. Ja sitähän "äitipuolet" täällä purkavat, että hitto kun kohdalle ei sellasta herttasta sitten sattunut.

[/quote]

Samoja ajatuksia tääläkin. Lisäisin vielä, että lapset eri iässä ovat eri tavalla rasittavia. Voin kuvitella, että oma pikkuvanha 9v tyttöni on monen mielestä tosi rasittava ainakin pidemmän päälle. Toiset kai ovat jossain iässä enemmän rasittavia kuin toiset, mutta se kuuluu kaikki kehitykseen.
Mieheni lapset ovat vielä 3ja5 vuotiaita söpöliini tuholaisia, mutta kyllä hekin tuohon ikään ehtivät ja kun se aika tulee otan sen vastaan luonnollisena pakollisena pahana.

Ja kyllä minäkin väitän, että heitä rakastan. Omalla tavallani tietenkin, en ihan samalla kuin äiti omaa lastaan. Missään vaiheessa en heitä ole inhonnut vaikka välillä on raskasta ollutkin. Viikonloppuisin kun meillä täällä neljä muksua pyörii ja kiljuu vaadin mieheltäni extra panostusta kodin pyöritykseen. Tämä on meidän koti ja täällä käyttäydytään. Kun alkaa väsyttää huutelen miestä hätiin jotta voin hetken huilia tai pistäytyä pihalle. Hänen lapsensahan meille on tullut käymään. Meillä on homma toiminut hyvin kokoajan ja olen siitä tosi iloinen :heart:
Jos mies olisi toisenlainen en usko, että oma suhtautumiseni olisi välttämättä niin hyvä hänen lapsiinsa vaikka ihania ovatkin. Jos viikonloput olisi kaaosta ja niitä painajaismaisesti odottaisi tuskin jaksaisin lapsia mielessä ruusunkuviin yhdistää.
Lasten äidin kanssa välit ei kovin hyvät ole, mutta perheneuvolassa ollaan saatu sovittua tärkeimpiä asioita niin, että toimeen tullaan asiallisesti. Takaisin mennään sinne heti jos jotain hankaluutta tulee! Suosittelen lämpimästi muuten tätä vaihtoehtoa jos jollain on vaikeuksia hankalan lasten äidin kanssa. :flower:

 

[kysyn]

[/quote]

Lasten äidin kanssa välit ei kovin hyvät ole, mutta perheneuvolassa ollaan saatu sovittua tärkeimpiä asioita niin, että toimeen tullaan asiallisesti. Takaisin mennään sinne heti jos jotain hankaluutta tulee! Suosittelen lämpimästi muuten tätä vaihtoehtoa jos jollain on vaikeuksia hankalan lasten äidin kanssa. :flower:
[/quote]

Miten olette saanee lapsen äidin - miehen exän - tulemaan ja suostumaan perheneuvola-käynteihin?? Miten homma siis käytännössä toimii ja tapahtuu?

Meillä on semmonen tilanne, että miehen lapset etenkin se vanhempi haluaisi muuttaa meille, mutta on alle 12 v joten ei kunnella sossussa. Lasten äidin kanssa ei olla asiaa otettu puheeksi, välit on huonot ja lasten haukkuu lasten isää lapsille jatkuvasti. Jos nyt ei päivittäin, niin usein ainakin ja intensiivisesti.
Lapset itse eivät ole äidilleen pois muuttamisesta puhuneet, pelkäävät äitiä ja äiti saisi raivarin jos asian ottaa puheeksi. Lasten puhetta kuunnellessa tulee olo että äiti ei oikein ole kiinnostunut lapsita, ei kuuntele, jyrää yli, ei kunnioita, on väsynyt lapsiin ja vastuuseen, mutta ei anna lapsia isälleenkään. Kotiolot eivät ihan hurjan hyvät ole.
Perheneuvola tai jotain voisi olla tarpeen, mutta lasten äiti ei meidän tapauksessa suostuisi mihinkään tämmösee, joten miten se teillä on käytännössä toteutunut?? :flower: