En pysty ajattelamaan mitään hyvää mieheni lapsista. Päällimmäisin tunne on todellakin inho. Ne käy minun kukkarollani ja ajatus siitä, että puputtavat rahoillani sipsejä ällöttää. Se, että olen myöntänyt sen itselleni, on helpottanut. Ja luultavasti päätän meidän perheen lopettamalla yhteiselämän mieheni kanssa, koska en ikinä tule niitä lapsia hyväksymään. Tappio mikä tappio. Mies ei haluaisi erota, mutta minä en kestä! Onko muita?
en kykene
- Viestiketjun aloittaja taustalla
- Ensimmäinen viesti
K
kiiks
Vieras
vedä nyt vielä henkeä ja ota rauhassa. Tilanne voi muuttua, joskus sellaisia hetkiä vain tulee ja silloin on yleensä ollut itse liian tiukoilla koko touhun kanssa ja parisuhdekin tökkii ja kaikki menee huonosti. Kannaattaa käydä lukemassa uusperheellisten liiton sivuilta keskusteluja ja vaikkapa kirjotella sinne - saattaa löytyä paremmin keskustelua ja vaihtelevampia mielipiteitä kuin täältä. /www.suomenuusperheellistenliitto.fi/homepage.htm
Ä
äitipuoli
Vieras
Tuttuja tunteita. Hyvin usein se vaan on näin, mutta asiasta "ei saa" puhua ääneen, sillä TOTTAKAI nainen ja äiti aina rakastaa kaikkia maailman lapsia, myös naapurin riiviöitä kuin puoliston ex-liiton kakaroita! Kaikki muut tunteet on kiellettyjä!
Sitten kun ei ole lupa tuntea sitä, mitä todella tuntee ja yrittää väkisellä välittää, tulee inhon tunteet jo.
Et siis ole ainoa!
Miksi ostelet miehesi lapsille omilla rahoillasi yhtään mitään? Ruoka, sipsit - miksi mies ei käy kaupassa kun on tapaamisviikonloppu?
Kun miehesi myös hyväksyy sen, ettet sinä rakasta hänen lapsiaan - kun miehesi ei aseta sinulle vaatimusta, että lapsia pitäisi rakastaa, sinun on helpompi suhtautua näihin lapsiin. Hyväksyt, siedät. Ei muuta.
Ja sorry että rikon kuvion, mutta ette te mikään perhe ole: sinä, mies, hänen lapsensa.
Ei teidän kotinne ole mihen lasten koti.
Lasten koti ja perhe on siellä missä he arkensa viettävät; mistä he kouluun lähtevät ja missä he sairastavat; missä suurimman osan elämästään viettävät. Siis äidin luona.
Teillä he vaan käyvät sovittuina aikoina.
Tapaamassa isäänsä, ei sinua.
Sitten kun ei ole lupa tuntea sitä, mitä todella tuntee ja yrittää väkisellä välittää, tulee inhon tunteet jo.
Et siis ole ainoa!
Miksi ostelet miehesi lapsille omilla rahoillasi yhtään mitään? Ruoka, sipsit - miksi mies ei käy kaupassa kun on tapaamisviikonloppu?
Kun miehesi myös hyväksyy sen, ettet sinä rakasta hänen lapsiaan - kun miehesi ei aseta sinulle vaatimusta, että lapsia pitäisi rakastaa, sinun on helpompi suhtautua näihin lapsiin. Hyväksyt, siedät. Ei muuta.
Ja sorry että rikon kuvion, mutta ette te mikään perhe ole: sinä, mies, hänen lapsensa.
Ei teidän kotinne ole mihen lasten koti.
Lasten koti ja perhe on siellä missä he arkensa viettävät; mistä he kouluun lähtevät ja missä he sairastavat; missä suurimman osan elämästään viettävät. Siis äidin luona.
Teillä he vaan käyvät sovittuina aikoina.
Tapaamassa isäänsä, ei sinua.
No toki miehen lapset tuovat omat kuvionsa elämään, siis erityisesti kun eivät asu kaikenaikaa samassa taloudessa, mikä toki voisi loppujen lopuksi olla helpompaa (arkirutiinit yms). Muutos rassaa aina mieltä, mutta en pitäisi siitäkään, jos mies ei lapsiaan "sietäisi", ei kertoisi miehestä ihmisena hyvää.
T
typerä olet
Vieras
\
Oletko yhtä kylmä omia lapsiasi kohtaan?Muuttuu sinunkin mielipiteesi kun lapsesi saavat kaltaisesi äitipuolen.Alkuperäinen kirjoittaja 29.10.2005 klo 13:51 äitipuoli kirjoitti:
N
no niin olen sitten
Vieras
\
Mieheni lapsilla ON JO ÄITI eikä minun tehtävä ole leikkiä äitiä heille.
HEillä on myös isä, joka niinikään huolehtii ja kantaa oman osuutensa vastuusta heistä.
Minun lapsillani oli ns. äitipuoli. Lapset kyllä kutsuivat häntä etunimellä. Lapseni eivät kutsuneet isänsä kotia kodikseen: he menivät isän luo. Isän avovaimo ei maksanut tapaamiseen liittyviä matkoja, ruuat osti ja maksoi heidän isänsä: ainakin isä ja lapset yhdessä kävivät ruokakaupassa. Jos he kävivät huvipuistossa, isä maksoi. Avovaimo oli kyllä mukana, hän myös laittoi ruokaa. Hän ei viettänyt koko kesälomaansa minun lapsiani vahtimassa, jos lasten isä oli töissä: lapset menivät mummolaan ja avovaimo saattoi lähteä omien vanhempiensa luo vaikkapa viikoksi kesäloma-aikana.
Ja usko tai älä: lapseni tykkäsivät tästä naisesta todella paljon, myös tämä nainen tykkäsi lapsistani.
Mutta VASTUU on lasten biologisilla vanhemmilla, ei uudella kumppanilla!!
En ole kylmä mieheni lapsille. Kohtelen heitä hyvin. Mutta käsi sydämelle: kuka äiti tai isä jaksaa aina omia lapsiaan? Eikö täällä yksikään vanhempi hermostu tai halua hetkeä omaa rauhaa, omista lapsistaan?
Miksi minä ns. äitipuolena en saisi kokea näitä samoja tunteita mieheni lapsia kohtaan?
Minä en asenta rajoja, en määrää sanktioita, en anna viikkorahaa., en keskustele koulun opettajan kanssa, en kuskaa harrastuksiin, en juttele elämän suuria kysymyksiä tai pohdi kouluasioista, kavereita, kuka kiusasti ketäkin. Se ei ole minun tehtävä, vaan lapsen vanhempien tehtävä. Ja pääsääntöisesti sen vanhemman, jonka luona lapset enimmäkseen asuvat, koulunsa käyvät.
Mitä kummallista siinä on? Sekö, että sanon ääneen sen? Miksi minun pitäisi rakastaa kaikkia maailman lapsia? Eikö riitä että rakastan omiani - heistähän minä huolehdin ja vastuun kannan, kuten vanhemmat lapsistaan, olitiinpa sitten uus- tai ydin- tai yh-perhe tai minkä tapainen perhe tahansa.
Alkuperäinen kirjoittaja 29.10.2005 klo 16:24 typerä olet kirjoitti:
Mieheni lapsilla ON JO ÄITI eikä minun tehtävä ole leikkiä äitiä heille.
HEillä on myös isä, joka niinikään huolehtii ja kantaa oman osuutensa vastuusta heistä.
Minun lapsillani oli ns. äitipuoli. Lapset kyllä kutsuivat häntä etunimellä. Lapseni eivät kutsuneet isänsä kotia kodikseen: he menivät isän luo. Isän avovaimo ei maksanut tapaamiseen liittyviä matkoja, ruuat osti ja maksoi heidän isänsä: ainakin isä ja lapset yhdessä kävivät ruokakaupassa. Jos he kävivät huvipuistossa, isä maksoi. Avovaimo oli kyllä mukana, hän myös laittoi ruokaa. Hän ei viettänyt koko kesälomaansa minun lapsiani vahtimassa, jos lasten isä oli töissä: lapset menivät mummolaan ja avovaimo saattoi lähteä omien vanhempiensa luo vaikkapa viikoksi kesäloma-aikana.
Ja usko tai älä: lapseni tykkäsivät tästä naisesta todella paljon, myös tämä nainen tykkäsi lapsistani.
Mutta VASTUU on lasten biologisilla vanhemmilla, ei uudella kumppanilla!!
En ole kylmä mieheni lapsille. Kohtelen heitä hyvin. Mutta käsi sydämelle: kuka äiti tai isä jaksaa aina omia lapsiaan? Eikö täällä yksikään vanhempi hermostu tai halua hetkeä omaa rauhaa, omista lapsistaan?
Miksi minä ns. äitipuolena en saisi kokea näitä samoja tunteita mieheni lapsia kohtaan?
Minä en asenta rajoja, en määrää sanktioita, en anna viikkorahaa., en keskustele koulun opettajan kanssa, en kuskaa harrastuksiin, en juttele elämän suuria kysymyksiä tai pohdi kouluasioista, kavereita, kuka kiusasti ketäkin. Se ei ole minun tehtävä, vaan lapsen vanhempien tehtävä. Ja pääsääntöisesti sen vanhemman, jonka luona lapset enimmäkseen asuvat, koulunsa käyvät.
Mitä kummallista siinä on? Sekö, että sanon ääneen sen? Miksi minun pitäisi rakastaa kaikkia maailman lapsia? Eikö riitä että rakastan omiani - heistähän minä huolehdin ja vastuun kannan, kuten vanhemmat lapsistaan, olitiinpa sitten uus- tai ydin- tai yh-perhe tai minkä tapainen perhe tahansa.
Ä
äitipuoli
Vieras
\
En puhukaan sinun tapauksestasi.
Ilmeisesti ap:n tapauksessa lapset asuvat pääsääntöisesti äidillään. Jos he asuvat isän ja ap:n kodissa arkensa tai viettävät siellä joka toisen viikon, on tilanne eri. Minä lähdin siis siitä ajauksesta, mikä meilläkin on, että lapset asuvat äidillään.
Kyllä minulla ainakin oli ja on tälläkin hetkellä vain yksi koti. Oli minulla mummola, jossa mielelläni kävin ja pitkiä aikoja viihdyin. Lapseni kävivät myös isällään, mutta heidän koti oli se, missä "kirjatkin" olivat. Ehkä he isän luona kesälomalla ollessaan (välimatkan takia he eivät käyneet viikonloppuisin vaan olivat pidemmät lomat siellä) puhuivat kodista, kun puhuivat isän kodista. Mutta eivät he minulle tai kotona ollessaan koskaan puhuneet isän kodista, isä-kodista, toisesta kodista, NNN-kodista (NNN=paikkakunnan nimi), vaan isän luo menosta, isän luona olosta. Tämä ei siis ollut minun vaatima, vaan lapset itse käyttivät näitä nimityksiä. Aivan kuten minäkään en puhunut "siitä" tai "exästä" tai "kallesta" vaan käytin nimitystä isä, isänne, teidän isä tms. Muille puhuin niin ikään "lasteni isä".
Niin omat kuin mieheni lapset ovat piirreelleet perheen kuvia, kuten lapset tietyssä iässä tekevät. Paperissa on kaikki ne ihmiset, jotka ovat tärkeitä lapsen elämässä ja jotka kuuluvat lasten elämään.
Mieheni lapset eivät piirrä siihen kuvaan minun lapsiani, vaikka he asuvat täällä minun kanssani !!!!! ja he tapaavat myös minun lapsiani! Joten heidän perheeseensä ei kuulu minun lapseni. Onko se jotenkin ymmärrettävää?
Aina en minäkään niissä kuvissa ole, ainakin jos he piirtävät itsensä, ja siihen isänsä, niin minä en välttämättä automaattisesti kuvassa ole.
Mieheni lasten perheeseen en siis minä kuulu, vaikka teen heille ruokaa, he tulevat minun kotiini joka toinen vkl, olen touhunnut aikoinani heidän kanssaan vaikka mitä...
Onko se jotenkin ymmärrettävää? No mutta tottakai!
Niinpä minäkin olen alkanut määritellä omaa perhettäni ja mieheni lasten perhettä uudelta pohjalta. Lapset itse tämän näin haluavat: jos minä en kuulu heidän perheeseen, eivät hekään kuulu minun perheeseeni eikä tämä ole heidän koti.
Se menee siis näin päin, eikä ole minunsta lähtöisin oleva asia. He itse haluavat minut ulkopuolelle, eivätkä halua minua siihen elämään, jota elävät äitinsä kanssa. Pitäkööt siis kotinsa, perheensä. Meille he tulevat "kylään" joka toinen vkl. Tapaamaan isäänsä, ei minua. Olemaan isänsä, ei minun tai minun lasteni kanssa. Koska monen ja usean vuoden kestäneen yrittämisen jälkeen he lopultakin uskovat äitiään, joka kertoo heille, mitä minä tunnen, koen, ajattelen ja minkä on minun roolini suhteessa HÄNEN lapsiinsa.
Alkuperäinen kirjoittaja 29.10.2005 klo 16:13 Jaana kirjoitti:
En puhukaan sinun tapauksestasi.
Ilmeisesti ap:n tapauksessa lapset asuvat pääsääntöisesti äidillään. Jos he asuvat isän ja ap:n kodissa arkensa tai viettävät siellä joka toisen viikon, on tilanne eri. Minä lähdin siis siitä ajauksesta, mikä meilläkin on, että lapset asuvat äidillään.
Kyllä minulla ainakin oli ja on tälläkin hetkellä vain yksi koti. Oli minulla mummola, jossa mielelläni kävin ja pitkiä aikoja viihdyin. Lapseni kävivät myös isällään, mutta heidän koti oli se, missä "kirjatkin" olivat. Ehkä he isän luona kesälomalla ollessaan (välimatkan takia he eivät käyneet viikonloppuisin vaan olivat pidemmät lomat siellä) puhuivat kodista, kun puhuivat isän kodista. Mutta eivät he minulle tai kotona ollessaan koskaan puhuneet isän kodista, isä-kodista, toisesta kodista, NNN-kodista (NNN=paikkakunnan nimi), vaan isän luo menosta, isän luona olosta. Tämä ei siis ollut minun vaatima, vaan lapset itse käyttivät näitä nimityksiä. Aivan kuten minäkään en puhunut "siitä" tai "exästä" tai "kallesta" vaan käytin nimitystä isä, isänne, teidän isä tms. Muille puhuin niin ikään "lasteni isä".
Niin omat kuin mieheni lapset ovat piirreelleet perheen kuvia, kuten lapset tietyssä iässä tekevät. Paperissa on kaikki ne ihmiset, jotka ovat tärkeitä lapsen elämässä ja jotka kuuluvat lasten elämään.
Mieheni lapset eivät piirrä siihen kuvaan minun lapsiani, vaikka he asuvat täällä minun kanssani !!!!! ja he tapaavat myös minun lapsiani! Joten heidän perheeseensä ei kuulu minun lapseni. Onko se jotenkin ymmärrettävää?
Aina en minäkään niissä kuvissa ole, ainakin jos he piirtävät itsensä, ja siihen isänsä, niin minä en välttämättä automaattisesti kuvassa ole.
Mieheni lasten perheeseen en siis minä kuulu, vaikka teen heille ruokaa, he tulevat minun kotiini joka toinen vkl, olen touhunnut aikoinani heidän kanssaan vaikka mitä...
Onko se jotenkin ymmärrettävää? No mutta tottakai!
Niinpä minäkin olen alkanut määritellä omaa perhettäni ja mieheni lasten perhettä uudelta pohjalta. Lapset itse tämän näin haluavat: jos minä en kuulu heidän perheeseen, eivät hekään kuulu minun perheeseeni eikä tämä ole heidän koti.
Se menee siis näin päin, eikä ole minunsta lähtöisin oleva asia. He itse haluavat minut ulkopuolelle, eivätkä halua minua siihen elämään, jota elävät äitinsä kanssa. Pitäkööt siis kotinsa, perheensä. Meille he tulevat "kylään" joka toinen vkl. Tapaamaan isäänsä, ei minua. Olemaan isänsä, ei minun tai minun lasteni kanssa. Koska monen ja usean vuoden kestäneen yrittämisen jälkeen he lopultakin uskovat äitiään, joka kertoo heille, mitä minä tunnen, koen, ajattelen ja minkä on minun roolini suhteessa HÄNEN lapsiinsa.
Ä
äityli tämäkin
Vieras
Helpottaa lukea että muutkin tuntevat samoin kuin itse. Ja kehtaan sen tunnustaa. Mutta kun mieheni on sitä mieltä, että minä en voi puhua hänen lapsistaan ja meidän lapsesta vaan kaikki ovat meidän lapsia, me olemme yhtä suurta perhettä, vaikka mieheni lapset asuvat äitinsä luona ja käyvät meillä keskimäärin 8-10 p /kk. Mieheni painottaa että tämä on hänen lapsien toinen koti. Lasten huone on 20 p/kk käyttämättä, mutta se on pidettävä. Näin ollen minä myös maksan heistä asuntolainan muodossa. Onneksi meillä on omat rahat, joten elarit ja muut maksut eivät kuulu minulle. Itse maksan meidän lapsen vaatteet, harrastukset, lelut jne, mutta se on ok. Jos isä ei osta omalle lapselleen niin olkoot ostamatta.
Mieheni jaksaa nalkuttaa että hän on yksin omien lapsiensa kanssa, joutuu tekemään kaikki.
Lasten ikä 5 ja 9 v,joten aika omatoimisia ovat jo. Tämä kaikki on mm aamulla patistaminen aamiaiselle jonka minä olen usein tehnyt, lasten vaatteitten ettiminen ja huolehtiminen että ne puetaan päälle. illalla saunottaminen sauna päivänä ja nukkumaan laitto. Tämän verran hän tekee ja näkee että tekee kaikki ja nalkuttaa että miksi minä en voi olla iltatoimissa mukana. Kun itse ajattelen asiaa hänen tilanteessa että lapset asuvat eri osoitteessa, puuhastelisin mielelläni iltatoimet heidän kanssaan.
itse hoidan meidän yhteisen pienen lapsen liki kokonaan itse. Sen lisäksi huushollin puhtaanapidon, pyykkäyksen, siivouksen jne.
Minulle riittää että siedän mieheni lapsia. Omaa lastani rakastan. Ei miehenikään muiden lapsia rakasta, mutta vaatii että ajattelisin hänen lapsiaan tasavertaisena oman lapsemme kanssa.
Mieheni jaksaa nalkuttaa että hän on yksin omien lapsiensa kanssa, joutuu tekemään kaikki.
Lasten ikä 5 ja 9 v,joten aika omatoimisia ovat jo. Tämä kaikki on mm aamulla patistaminen aamiaiselle jonka minä olen usein tehnyt, lasten vaatteitten ettiminen ja huolehtiminen että ne puetaan päälle. illalla saunottaminen sauna päivänä ja nukkumaan laitto. Tämän verran hän tekee ja näkee että tekee kaikki ja nalkuttaa että miksi minä en voi olla iltatoimissa mukana. Kun itse ajattelen asiaa hänen tilanteessa että lapset asuvat eri osoitteessa, puuhastelisin mielelläni iltatoimet heidän kanssaan.
itse hoidan meidän yhteisen pienen lapsen liki kokonaan itse. Sen lisäksi huushollin puhtaanapidon, pyykkäyksen, siivouksen jne.
Minulle riittää että siedän mieheni lapsia. Omaa lastani rakastan. Ei miehenikään muiden lapsia rakasta, mutta vaatii että ajattelisin hänen lapsiaan tasavertaisena oman lapsemme kanssa.
K
Kuin myös
Vieras
Olen samassa tilanteessa, mieheni lapset vierailevat meillä kerran kuussa ja se saa aina karvat pystyyn!!! Ällöttäviä puhevikaisia pentuja!
\
Aika hurjaa luettavaa, yleisesti kanattas varmaan mennä itseensä. Ja sun ei ainakaan kannata tehdä lapsia miehesi kanssa, erilaiset puheen viivästymät ja kirjainpuutokset kun ovat aika paljon geeneissä voi tulla omistakin lapsista puhevikaisia pentuja jotka sitten ällöttävät muita ihmisiä. Ihmisenä kasvaminen vaatii paljon aikaa ja kokemuksia, mutta lapset eivät ole varmaan tehneet pahaa kenellekään, mitä nyt syntyvät ehkä "väärälle" isälle tai äidille ja häiritsevät heidä tulevia ja olevia uusia ihmissuhteitaan. On vaan ikävä lasten kannalta he, kun eivät voi vanhempiaan vaihtaa ja sattuvat vielä useimmiten rakastamaan heitä pyyteettömästi, ovat vanhemmat minkälaisia vaan, uusista kummppaneista puhumattakaan. Siis lapsen kannalta.Alkuperäinen kirjoittaja 01.11.2005 klo 10:39 Kuin myös kirjoitti:
D
Deke
Vieras
Aivan sama tilanne. En välillä kestä mieheni penskoja ollenkaan. Ovat 6 ja 8 vuotiaita. Ärsyttävän passattavia, oma-aloitteisuus puuttuu kokonaan (kiitos äidin kasvatustyylin!). Vanhempi saa outoja riehumiskohtauksia ja jankkaa ärsyttävästi asioita. Pienempi taas on ihan hirveän huomionkipeä, eikä anna minuutin rauhaa, kun häneen täytyy kiinnittää koko ajan huomiota.
Ystävilläni ja tuttavillani on lapsia, joista voi sanoa että ovat herttaisia luonteeltaan ja mukavan rauhallisia. Huomaan monesti itseni ajattelevan että voi kumpa mieheni lapsetkin olisivat tuollaisia, herttaisia ja fiksun oloisia. Mutta nämä on aivan päinvastaisia, ei pisaraakaan herttaisuutta.
Heidän isäänsä kyllä rakastan. Kunpa olisivat häneltä perineet edes jonkun piirteen, mutta ei kun ovat lahjaksi saaneet äidin tyhmyyden ja vaikeuden. Lapsi raukat!
Ystävilläni ja tuttavillani on lapsia, joista voi sanoa että ovat herttaisia luonteeltaan ja mukavan rauhallisia. Huomaan monesti itseni ajattelevan että voi kumpa mieheni lapsetkin olisivat tuollaisia, herttaisia ja fiksun oloisia. Mutta nämä on aivan päinvastaisia, ei pisaraakaan herttaisuutta.
Heidän isäänsä kyllä rakastan. Kunpa olisivat häneltä perineet edes jonkun piirteen, mutta ei kun ovat lahjaksi saaneet äidin tyhmyyden ja vaikeuden. Lapsi raukat!
K
Kuin myös
Vieras
\
Meillä on jo 2 yhteistä lasta, ei puhevikaisia!
Alkuperäinen kirjoittaja 01.11.2005 klo 11:15 äippä kirjoitti:
Meillä on jo 2 yhteistä lasta, ei puhevikaisia!
Hei,
ihan oikeastiko tällaisia ihmisiä on jotka sanovat vihaavansa miehensä lapsia? Siis, on se nyt jumankauta jos ei tule toimeen...aikuiset ihmiset..siis niitähän nämä ihmiset käsittääkseni jo ovat. En tarkoita että miehen lapsia pitäisi rakastaa mutta vois sitä yrittää toimeen tulla. Jotenkin tuntuu että nämä pahimmat tyypit jotka ei miehen lapsia siedä ovat juuri näitä tyyppejä jotka ovat tulleet edellisen avioliiton väliin. Nyt on sitten niin huono olo että sitä pitää kostaa viattomille lapsille..
Itselläni kävin niin että mieheni nykyinen avokki tuli mieheni ja minun väliin (ongelmia toki oli muitakin mm. juominen). Onneksi kuitenkin tykkää meidän pojasta ja poika menee isälleen ja tämän avovaimolle mielellään, siis toiseen kotiinsa. Tästä naisesta en todellakaan kauheasti tykkää, mutta koskaan en naista ole pojalle haukkunut enkä myöskään isäänsä. Olenpa tätä naista myös kiittänyt tapahtuneesta, koska sain tilalle paljon paremman ja luotettavamman miehen kuin exäni.
ihan oikeastiko tällaisia ihmisiä on jotka sanovat vihaavansa miehensä lapsia? Siis, on se nyt jumankauta jos ei tule toimeen...aikuiset ihmiset..siis niitähän nämä ihmiset käsittääkseni jo ovat. En tarkoita että miehen lapsia pitäisi rakastaa mutta vois sitä yrittää toimeen tulla. Jotenkin tuntuu että nämä pahimmat tyypit jotka ei miehen lapsia siedä ovat juuri näitä tyyppejä jotka ovat tulleet edellisen avioliiton väliin. Nyt on sitten niin huono olo että sitä pitää kostaa viattomille lapsille..
Itselläni kävin niin että mieheni nykyinen avokki tuli mieheni ja minun väliin (ongelmia toki oli muitakin mm. juominen). Onneksi kuitenkin tykkää meidän pojasta ja poika menee isälleen ja tämän avovaimolle mielellään, siis toiseen kotiinsa. Tästä naisesta en todellakaan kauheasti tykkää, mutta koskaan en naista ole pojalle haukkunut enkä myöskään isäänsä. Olenpa tätä naista myös kiittänyt tapahtuneesta, koska sain tilalle paljon paremman ja luotettavamman miehen kuin exäni.
P
peuhu
Vieras
\
Kommenttisi on luin suoraan lapsen suusta. Juuri noin minua kiusattiin pienenä kun minulla oli puhevika. Ihan sydän särkyy lasten puolesta. Sääliksi käy lapsia jotka ovat saaneet tuollaisen äiti puolen. Jos pystyy lapsista ajattelemaan noin julmasti puhevian takia täytyy sinussakin olla jotain pahasti pielessä.
Alkuperäinen kirjoittaja 01.11.2005 klo 10:39 Kuin myös kirjoitti:
Kommenttisi on luin suoraan lapsen suusta. Juuri noin minua kiusattiin pienenä kun minulla oli puhevika. Ihan sydän särkyy lasten puolesta. Sääliksi käy lapsia jotka ovat saaneet tuollaisen äiti puolen. Jos pystyy lapsista ajattelemaan noin julmasti puhevian takia täytyy sinussakin olla jotain pahasti pielessä.
V
vieraan varainen
Vieras
Ihan pisti vieras nimimerkin kirjoitus silmään, missä hän sanoi että exän nykyinen avokki tuli heidän väliinsä.
Hetkinen, miksi syytät exäsi nykyistä puolisoa? Jos miehen pitää lähteä toisen naisen perään, on nykyisessä suhteessa jotain vikaa. Ei oman suhteen vikoja tarvitse etsiä ulkopuolelta vaan reilusti itse myöntää ettei enää ole haluttava miehensä silmissä. Jos mies löytää uuden rakkaan, on se sitä jo pitkään haikaillut ja etsiskellyt mielessään. Syy löytyy ihan siitä nykyisestä "suhteesta" jos pois toinen osapuoli haluaa.
Hetkinen, miksi syytät exäsi nykyistä puolisoa? Jos miehen pitää lähteä toisen naisen perään, on nykyisessä suhteessa jotain vikaa. Ei oman suhteen vikoja tarvitse etsiä ulkopuolelta vaan reilusti itse myöntää ettei enää ole haluttava miehensä silmissä. Jos mies löytää uuden rakkaan, on se sitä jo pitkään haikaillut ja etsiskellyt mielessään. Syy löytyy ihan siitä nykyisestä "suhteesta" jos pois toinen osapuoli haluaa.
V
Vieras2
Vieras
Vieras ja vieraanvarainen:
Toki myös miehellä on osuutta ja arpaa asiaan, jos suhteeseen toisen kanssa ryhtyy. Mies tekee siinä valinnan. Itse en kuitenkaan varattua miestä ottaisi, vaikka mikä tahansa suhdetilanne, mutta on muistettava, että kaikki miehet eivät edes rehellisesti kerro olevansa varattuja. Ainakaan heti. Toisaalta, monia naisia kiinnostaa erityisesti varatut miehet. Miksiköhän, pätemisen tarvetta? Vai onko tämä mies niin erinomainen ja ylib´voimainen yksilö?
Täällä haukutaan lapsia edellisestä liitosta ja lasten äitiä. Valinta toki kertoo miehestä itsestään jotakin, samoin kuin hänen valinnoistaan muutenkin (koskien myös uutta naista). Ja kuten todettu, äiti on sokea lapsestaan jossain määrin, pätee myös näihin uusiin lapsiin.
Jos todella ex suhteen lapset ovat tumpuloita, niin kyllä lasten isälläkin on velvollisuus, vaikka kuinka etävanhempi olisikin, niin kasvattaa niitä lapsiaan.
Toki myös miehellä on osuutta ja arpaa asiaan, jos suhteeseen toisen kanssa ryhtyy. Mies tekee siinä valinnan. Itse en kuitenkaan varattua miestä ottaisi, vaikka mikä tahansa suhdetilanne, mutta on muistettava, että kaikki miehet eivät edes rehellisesti kerro olevansa varattuja. Ainakaan heti. Toisaalta, monia naisia kiinnostaa erityisesti varatut miehet. Miksiköhän, pätemisen tarvetta? Vai onko tämä mies niin erinomainen ja ylib´voimainen yksilö?
Täällä haukutaan lapsia edellisestä liitosta ja lasten äitiä. Valinta toki kertoo miehestä itsestään jotakin, samoin kuin hänen valinnoistaan muutenkin (koskien myös uutta naista). Ja kuten todettu, äiti on sokea lapsestaan jossain määrin, pätee myös näihin uusiin lapsiin.
Jos todella ex suhteen lapset ovat tumpuloita, niin kyllä lasten isälläkin on velvollisuus, vaikka kuinka etävanhempi olisikin, niin kasvattaa niitä lapsiaan.
Karmeeta luettavaa kertakaikkiaan.
Jos ajattelisin noin niin minunkin olis varmaan sitten pitänyt sulkea miehen lapsi pois mun perheestäni kun se sanoi että mä olen vanha ja lihava ämmä ja mun lapset on kakaroita ja isä etsii kyllä kohta nuoremman tyttöystävän ja sit hän ei enää ikinä tule meille
Aikuinen nainen ymmärtää että ero on lapsille rankka,sanat mitkä tulee lapsen suusta ei aina ole lapsen sanoja vaan ne on sinne asettanut joku muu,se pitäisi muistaa.
Lapsille ero on aina kova pala,kaksi heille tärkeintä ihmistä maailmassa eroaa ja tulee uudet perheet.
Jos aikuinen sopeutuu siihen kuten asiantuntijat sanovat viiden vuoden aikana niin kauanko kuvittelette että lapselle vie sopeutuminen.
Lisäksi kun siinä on usein ainakin toinen vanhemmista se jätetty osapuoli,katkera ja haukkuu toista vanhempaa.
Siinä sitten lapsi luovii ja koittaa olla molemmille lojaali.
Jos äitipuolelta saa vielä kylmää kohtelua,ei lapsi ikimaailmassa kotiudu.
Se on hirvittävän iso sääli,lapselle olisi suuri rikkaus jos hänestä edes pidettäisiin.
Ei lapset ole typeryksiä jotka eivät huomaisi kylmää kohtelua ja taatusti toimivat sen mukaan,joko kapinoivat rajusti tai ovat hiljaa
omissa oloissaan ettei vaan häiritse äitipuolen viikonlopunviettoa.
Entäs sitten jos lasten äiti kuolee ja jouduttekin ottamaan ne puhevikaiset ärsyttävät kakarat kokopäiväisesti hoiviinne?
Jos ajattelisin noin niin minunkin olis varmaan sitten pitänyt sulkea miehen lapsi pois mun perheestäni kun se sanoi että mä olen vanha ja lihava ämmä ja mun lapset on kakaroita ja isä etsii kyllä kohta nuoremman tyttöystävän ja sit hän ei enää ikinä tule meille
Aikuinen nainen ymmärtää että ero on lapsille rankka,sanat mitkä tulee lapsen suusta ei aina ole lapsen sanoja vaan ne on sinne asettanut joku muu,se pitäisi muistaa.
Lapsille ero on aina kova pala,kaksi heille tärkeintä ihmistä maailmassa eroaa ja tulee uudet perheet.
Jos aikuinen sopeutuu siihen kuten asiantuntijat sanovat viiden vuoden aikana niin kauanko kuvittelette että lapselle vie sopeutuminen.
Lisäksi kun siinä on usein ainakin toinen vanhemmista se jätetty osapuoli,katkera ja haukkuu toista vanhempaa.
Siinä sitten lapsi luovii ja koittaa olla molemmille lojaali.
Jos äitipuolelta saa vielä kylmää kohtelua,ei lapsi ikimaailmassa kotiudu.
Se on hirvittävän iso sääli,lapselle olisi suuri rikkaus jos hänestä edes pidettäisiin.
Ei lapset ole typeryksiä jotka eivät huomaisi kylmää kohtelua ja taatusti toimivat sen mukaan,joko kapinoivat rajusti tai ovat hiljaa
omissa oloissaan ettei vaan häiritse äitipuolen viikonlopunviettoa.
Entäs sitten jos lasten äiti kuolee ja jouduttekin ottamaan ne puhevikaiset ärsyttävät kakarat kokopäiväisesti hoiviinne?
D
Deke
Vieras
Ei ole kyse siitä että lapsia kohdeltaisiin jotenkin huonosti tai saisivat kylmää kohtelua. On kyse ajatuksista, mitä lapset välillä saavat "äitipuolissa" aikaan. Toivoisi elävänsä toisenlaisten lasten kanssa.. Harva niitä ajatuksiaan näyttää tai sanoo ääneen lasten kuullen tai muuallakaan, muutakuin täällä. Aikuisia kun ollaan. Tottakai lasten kanssa yritetään tulla kaikin tavoin toimeen, ja perhesopu säilyttää. Mutta se on vaan kylmä tosi asia, että kaikista lapsista ei aina pidä, eikä muiden lapsista väkisin opi pitämäänkään. Sietämään ja kestämään mahdollisesti kyllä.
Omista sen sijaan vanhemmat tykkäävät, rakastavat, vaikka olisivat kuinka rasittavia riiviöitä. Äidin ja isän rakkaus lapsia kohtaan on yleensä todella sokea..
Omista sen sijaan vanhemmat tykkäävät, rakastavat, vaikka olisivat kuinka rasittavia riiviöitä. Äidin ja isän rakkaus lapsia kohtaan on yleensä todella sokea..
H
halloota
Vieras
Siis oikeesti kaikilla on oikeus omaan kommenttiin ja myös siihen tunteeseen sietävätkö vai ei miehensä lapsia ja täytyy kyllä sanoa että suurin osaa jauhaa skeidaa väittäessään RAKASTAVANSA miehensä lapsia.Ollaan olevinaan niin Äiti teresaa että... Ihan saa meinaan pirun sarvet päähän monesti tälläkin palstalla luettuja juttuja joten vois sanoa monellekkin että lässyn lässyn...
R
Rotta
Vieras
\
Aika "rajusti" ilmaistu mutta olen täysin samaa mieltä.
Monesti tämä ja muut vertaistukipalstat on se ainoa henkireikä johon tukeutua kun ei ole ketään muuta kelle "avautua". Kyllä minä myönnän välillä tuntevani laidasta laitaan erilaisia tunteita mieheni ex-liiton lapsia kohtaan.
En ole mikään robotti, tunnen mitä tunnen. Yleensä se onkin niin että lapset sanovat suoraan mitä ajattelevat, minä en, siksi palstoille.
Turha siinä on kenenkään jeesustella.
Alkuperäinen kirjoittaja 01.11.2005 klo 19:02 halloota kirjoitti:
Aika "rajusti" ilmaistu mutta olen täysin samaa mieltä.
Monesti tämä ja muut vertaistukipalstat on se ainoa henkireikä johon tukeutua kun ei ole ketään muuta kelle "avautua". Kyllä minä myönnän välillä tuntevani laidasta laitaan erilaisia tunteita mieheni ex-liiton lapsia kohtaan.
En ole mikään robotti, tunnen mitä tunnen. Yleensä se onkin niin että lapset sanovat suoraan mitä ajattelevat, minä en, siksi palstoille.
Turha siinä on kenenkään jeesustella.
H
herttuliini harmaana
Vieras
\
Minä kyllä RAKASTAN miehen lasta!!! Ja olen huomannut, että moni äitipuoli ei uskokkaan täällä sitä vaan suht aina saan kommentiksi tuollaista.
Miehen lapsi kyllä asuu meillä, mutta en alussakaan vihannut lasta vaikka hänen äitinsä oli vaikea ihminen ja teki elämämme vaikeaksi.
On välillä päiviä jolloin voisin lähteä "honoluluun" hermolomalle lasten takia...oman,yhteisen ja miehen...samanlailla riehuvat ja marisevat ne kaikki välillä!!!!!
Enkä rakasta miehen lasta sen takia,että olisin äiti teresa!!!!
Ja jos kaikilla on oikeus omaan kommenttiin tällä palstalla niin uskon myös,että sen myötä jokaisella on ihan oma ajattelutapakin. Joku vihaa, joku rakastaa.
Miksi miehen lasta ei saisi rakastaa???? Sitten saa vastaukseksi moista...lässyn lässyn!!
Eikä mieheni lapsi ole aina ollut helppo lapsi,mutta en silti ole häntä vihannut.
Olisi voinut vihata lasta jo sen takia,kun hänen äitinsä järjesti meille jos jonkun näköistä sossu juttua, puhelin terrorismia yms. kun oli mustasukkainen.
Mutta kyllä se sossukin näki mikä oli tilanne.
Jos ei tultu toimeen lapsen äidin kanssa,niin ei se oikeuta vihaamaan lasta. Ei kai se lapsen vika ole.
Ja joku änkytys (niin kuin joku kirjoitti) on pieni juttu sen rinnalla mitä on miehen lapsen kohdalla ollut.
Mutta aina ollaan eteenpäin menty ja yhdessä vielä ollaan.
Ps. en luule olevani äiti teresa, vaan tavallinen äiti.
Alkuperäinen kirjoittaja 01.11.2005 klo 19:02 halloota kirjoitti:
Minä kyllä RAKASTAN miehen lasta!!! Ja olen huomannut, että moni äitipuoli ei uskokkaan täällä sitä vaan suht aina saan kommentiksi tuollaista.
Miehen lapsi kyllä asuu meillä, mutta en alussakaan vihannut lasta vaikka hänen äitinsä oli vaikea ihminen ja teki elämämme vaikeaksi.
On välillä päiviä jolloin voisin lähteä "honoluluun" hermolomalle lasten takia...oman,yhteisen ja miehen...samanlailla riehuvat ja marisevat ne kaikki välillä!!!!!
Enkä rakasta miehen lasta sen takia,että olisin äiti teresa!!!!
Ja jos kaikilla on oikeus omaan kommenttiin tällä palstalla niin uskon myös,että sen myötä jokaisella on ihan oma ajattelutapakin. Joku vihaa, joku rakastaa.
Miksi miehen lasta ei saisi rakastaa???? Sitten saa vastaukseksi moista...lässyn lässyn!!
Eikä mieheni lapsi ole aina ollut helppo lapsi,mutta en silti ole häntä vihannut.
Olisi voinut vihata lasta jo sen takia,kun hänen äitinsä järjesti meille jos jonkun näköistä sossu juttua, puhelin terrorismia yms. kun oli mustasukkainen.
Mutta kyllä se sossukin näki mikä oli tilanne.
Jos ei tultu toimeen lapsen äidin kanssa,niin ei se oikeuta vihaamaan lasta. Ei kai se lapsen vika ole.
Ja joku änkytys (niin kuin joku kirjoitti) on pieni juttu sen rinnalla mitä on miehen lapsen kohdalla ollut.
Mutta aina ollaan eteenpäin menty ja yhdessä vielä ollaan.
Ps. en luule olevani äiti teresa, vaan tavallinen äiti.