Voimia ja jaksamista tosi paljon. Tiedän miten tyhmältä kuulostaa sanoa, että nauttikaa pojastanne nyt kun hän on vielä tässä, mutta muuta en osaa sanoa. Eihän kukaan meistä tiedä, vaikka tämä päivä olisi viimeinen kelle tahansa. Nyt kun sinä tiedät, että aikaa ei ole paljon, sinun on sentään mahdollista tehdä poikasi lyhyestä elämästä kaunis...sellainen aika, jota voi lämmöllä muistella myöhemmin, vuosien päästä. Vanhempani ovat menettäneet esikoisensa hiukan samalla tavoin ja tiedän heihin koskevan edelleen ajoittain, 30.n vuodenkin jälkeen, mutta elämä on jatkunut eikä heidän elämänsä ole mikään loputon murhe, vaikka en voi edes kuvitella kuinka paljon lapsen menettäminen voi koskea.
Suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä vertaistukijärjestöön, sellainen varmasti on... sitä kautta kuulisitte muiden kokemuksia ja vositte jakaa tuntemuksia sellaisten ihmisten kanssa, jotka tietävät miltä teistä tuntuu.
Itsekkin olen joutunut käymään läpi pelon siitä, että lapseni olisi vakavasti sairas. Omalla kohdallani mahdollisuus vakavaan sairauteen lapsella oli vain 10 prosentin luokkaa, mutta muistan järjettömän pelon, jota koin odottaessani testituloksia. Olin koko raastavan kuukauden aivan lamautunut pelosta, enkä voi edes kuvitella millaiselta olisi tuntunut, jos lapsi olisi ollut sairas...
Toivon teille valon pilkahdusta, jospa elämässä vielä olisi toivoa...joskus....vaikka nyt ei siltä tunnukkaan.
Kauniita hetkiä toivotan.