Elovauvat 2014 <3 *helmikuussa*

12+0 *poks* vihoinkin :cool: sen kunniaksi viime yönä koin varmaan tämän raskauden ekan harkkasupparin! :O nousin yöllä käymään vessassa ja sieltä sänkyä kohti kammetessani huomasin jo että on jotain outoa. Sänkyyn kun pääsin niin tuntui kohtu jonkun aikaa kovana alavatsalla. Sitten se hävisi. Nyt on alamaha vähän hellänä. :/

Sen takia näinkin unta että olin jo synnyttänyt! Näillä viikoilla, mut vauva oli hengissä joskin sairaalassa. Itse tuskailin maharöllykän kanssa (se oli jostain syystä yhtä iso kun täysiaikaisenkin jälkeen :D) ja ai miten kipeä vatsan iho oli! Muistatteko muut alateitse synnyttäneet että vatsa olisi ollut kipeä (siis lähinnä vatsan iho) synnytyksen jälkeen?! Joku hämärä muistikuva tuommoisesta on, mietin vaan että pitääkö paikkaansa?

mammuttisi ja Heikki 12+0 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Heippa!

Eilen tosiaan oli se np-ultra, ja kaikki pienellä hyvin! Käsiotsalla ja jalat ristissä siellä pohjalla loikoili. Nistaturvotus oli 0,9. Etuseinä istukka on, joten liikkeiden tuntemista saa vissiin pitempään odotella. Ihanaa, että kaikki oli hyvin, itkien ja silmät kiinni siihen ultrapöydälle kävin ja kun kätilö sanoi, että on täällä kasvettu niin en tiennyt miten päin olisin ja silmät uskalsin avata, siellä se möllötteli, uskomatonta. Syke kuunneltiin myös. Ultraus kesti tunnin ja kätilö selitti kaiken tarkasti, ja sanoi, että paremmin ei voisi asiat olla, olo on niin huojentunut, kun tänne asti ei olla koskaan vielä päästy. Seuraava neuvola 18.3 ja rakenneultra 11.4. Sitä piti vielä kysyä, että mitenkäs sinne fb ryhmään pääse mukaan? Ai niin ja viikot siis varmistui nyt 12+2 ja LA 26.8.2014

Tervetuloa kaikille uusille ja hyvää vointia kaikille <3 !
T. Danskuu ja pieni 12+2
 
Kun niin moni kirjoitteli kesäisistä juhlista, niin piti sitten illalla itsenikin surffailla vähän netissä, millaisia juhlaäitiysmekkoja on olemassa. Ja todells kauniita löytyi, esim sellainen maximekko olis tosi ihana. Meillä tiedossa kolmet häät, joista viimeiset vain viikkoa ennen laskettua aikaa, joten aika väljä mekko olisi löydyttävä! :)

Kävin toissapäivänä sokerirasituksessa, tässä raskaudessakin on jälleen kaksi rasitusta. Litkun vedin taas ykkösellä naamariin ja kaikki meni hyvin, mitä nyt aika kävi pitkäksi (2 tuntis piti odotella) ja olo oli vähän huippaava. Mutta seuraavan kerran vasta rv 24 kieppeillä.

Mukavaa päivää kaikille elomasuille! :)
 
Moi pitkästä aikaa. Tällänen pika päivitys kehiin ku taas kauhia kiirus. =)
Hiljais eloa vietelty. On ollu sellanenkin työputki päällä ja se palkittiin sitten kunnon flunssalla :snotty:. Mutta nyt on jo paranemaan päin. Nyt en oo yhtään kärryillä mitä kuulumisia kaikille kuulu, mutta yritän selailla taakse päin kun ehdin. Eli tänään en. mutta josko huomenna pyhittäisin illasta aikaa tännekkin päin vaikka POKSUMISEN kunniaksi. :heart:
Tänään neuvolassa lääkäri käynnillä olin. JA mun säkällä sellanen nuori miekkonen sielä oli sitten kans harjoittelijana mukana. Oo sinnä ny sitte reva leviällä. :$ mutta selvisin ja kyytiläisellä kaikki hyvin ja ne sydän äänet. VAU. Kuulin ne ny ekaa kertaa. Aika hassu fiilis. :heart:
mutta nyt täytyy rientää. Palataan huomenna asiaan.

althema & rutku 14+6
 
mammuttisi OI KYLLÄ. Muistan sen, kun vatsaan ei saanut yhtään koskea muutamaan päivään synnytyksen jälkeen. Siis mullahan ainakin oli vatsa aivan mustelmilla, koska avustava kätilö joutui runnomaan mun mahaa (niinku elvyttäisi 200kg miestä... :D), että saatiin vauva pihalle. Anteeks kauheesti jos tää tuo jollekin ensisynnyttäjälle kauhukuvia, mutta ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ollut! Siis että kyllä siitä selvis, vaikka se oli ainakin mulle kivuliainta koko synnytyksessä. Ainakin siinä vaiheessa.

Kaisa-Tuulikki, jep, kyllä mäkin nyt yrittäisin hoitaa ummetustani vähän paremmin jos olisin ensisynnyttäjä ja tietäisin. Elikkä ensikertalaiset ottakaa meidän tyhmyydestämme oppia! Tosin, oon käsittänyt että aina ei voi välttyä pukamilta synnytyksessä, koska, noh, sehän on aikamoista puskemista.

Danskuu etusivun viestistä löytyy ohjeet FBhen :)

Tänään poksuuuuuuuu pinsuli ja himpula 16+0 <3 !! *poks* :heart:

Päivitän!
 
Viimeksi muokattu:
Jospa minäkin taas kirjottelisin :)

Sokerirasituksesta selvitty! Ei oo edellisillä kerroilla ollu näin tuskasta se litkun juonti ja ne pistot. Miksiköhän kaikki tuntuu tässä raskaudessa niin 1000 kertaiselta : / ...?

Mies oli sitä mieltä ettei raskautta pysty enään pitämään salassa kun katto yks ilta mun mahaa. Mä sit totesin et voinhan mä sanoa olevani vaan lihava, mutta ei tämä kuulemma enään siltä näytä ;)

Noh, sukulaisia on tulossa parin viikon päästä viettämään noiden isompien synttäreitä, että kai mä sitten viimeistään "narahdan". Sitä ennen en jaksa asiasta stressata.

Nyt on pakko ottaa päivälevot ennen kun isot tulee koulusta. Onneksi täytin hepoille eilen kaikki heinäverkot, koska tänään ei ois vaan yksinkertasesti voimat riittänyt :x

Mirka J. & Elma 14+5
 
Viimeksi muokattu:
Tulin tänne kirjottelemaan, kun töissä vähän helpompi hetki. Pää lähes kipeä kun on saanu paahtaa aamusta asti.

Onko teillä muilla ollu ultrassa kovin nukkuvia yksilöitä? Nimittäin eilen jouduin hyppimään kyykkyhyppyjä, että saatiin meidän tyyppi liikahtamaan. Vaihtoi siis kylkeä. Mut muuten vaan oli paikoillaan. Sama juttu oli esikoisen kanssa. Voi että kun oisin rikas, niin oman ultrakoneen hommaisin, että voisin tarkkailla noita liikkeitä silloin kuin mieli tekis.

Onko täällä vielä muita salailijoita Mirkan ja mun, jotka eivät ole raskaudesta kertoneet? Mulla on jotenkin tunne, että en välittäs siitä vielä kertoa ees kavereille, vaikka NT-ultrassa oli kaikki hyvin. Pelottaa jo nyt töissä kertominen. Pomo ei siitä tuu tykkäämään ja on täällä mun ekan raskauden aikana julistanu, miten ei enää koskaan tuu palkkaamaan nuoria naisia... ;) Harmi, että näitä raskauksia ei voi delegoida miehelle. Mutta haluaisin töissä omat projektit hyvälle mallille, ennen paljastusta. Tosin nyt jo joudun pitämään peitteleviä vaatteita. Että ei tässä kauaa enää voi olla ns. hiljaa.

Mulle kätilö sanoi istukan sijainnista, että nyt näyttäs olevan takaseinällä, mutta kohdun kasvaessa se istukan paikka sitten lopullisesti muodostuu. Mulla oli viimeks etuseinämässä ja liikkeitä rupesein tuntemaan vasta viikolla 25. Loppuun asti sitten teinkin liikelaskentaa. Join omenamehua, että sain vauvan liikkumaan. No enpähän ainakaan herännyt öisin potkuihin, että jotain hyvääkin.

Mukavaa päivänjatkoa elomasuille.


t. Vehnis & ja joku tyyppi 12+3
 
Viimeksi muokattu:
Mie en oo vielä kertonut kun muutamalle. Ens viikon ultran jälkeen kerron sit töissä, pääsee vaihtaa mammahousut jalkaan!

Pinsuli ehkä se oli sit joku alitajunnan tapa muistuttaa tämmösestäkin ihanuudesta. :D Oon kyl jo miettiny et jos käyttäis jotain vatsaa tukevaa, esim tiukempaa toppia synnytyksen jälkeen josko se auttais..

Soitin tänään neuvolaan näiden selkäkipujen takia. Tukivyö ei oo hyvä, kun kumarrellessa se painaa ilkeästi, kun kohtu on vielä niin alhaalla.. 3x1g panadolia/pv ja jos se ei auta niin saikkua. : / vaikkei nää selkäkivut välttämättä edes johdu raskaudesta, kun ei raskaus ole kroppaa vielä niin paljon muokannut. :headwall: tulipahan taas semmonen fiilis, että oon vaan heikkoselkäinen läski kun kroppa irtisanoo ittensä jo nyt! :ashamed:



mammuttisi ja Heikki edelleen 12+0
 
Eka neuvolalekuri takana ja aika turha oli. Kun ei ne tee enää sisätutkimuksiakaan niin kyseli vaan voinnin ja toivotti hyviä jatkoja. en tiedä sainko edes voltaren reseptini mitä kinusin.

Paino noussu 1.3kg eli noin 300g viikossa. paljon mutta mulle vähän.. tälleen kun nousis niin ollis ok. mut tuskinpa vaan. Toivo lyty just sen verran ultralla et kerkis sanoon et täällä, ja sit uikin jo karkuu eli ei etitty uusiks ja mitattu sen sykkeitä. siellä se kuitenkin oli :D

Ensviikolla perinnöllisyyspoli (istukkabiopsia) ja perjantaina eka sokrurasitus. Hyih.

Me kerrottiin jo kaikille. laitoin faceen kuvan ja pienen tekstin mis kävi ilmi et neljä vuotta ollaan toivottu, käyty hoidot ja petytty mutta nyt meille suotiin onni. 170 tykkääjää :D en tiedä tykkääkö ylipäätään raskausuutisista vai tilanteesta.( mulla siis 250 kaveria ja heistäkin osa rajattu ettei nää kaikkea, eli aika hyvin :D )

nyt sit vaan koitetaan päästä rytmiin ja elää tän hedarin ja näköjuttujen kans ja odotetaan syksyä et pääsen jatkotutkimuksiin pääni kans.

Mammuttisi kerkiskin väliin. Mulla on kans selkäkipua. ala-ja keskiselkä huutaa hallelujaa. eikä oo ennen ollu siellä vikaa. musta tuntu et lekuri piti mua vammasena kun valitin eka näitä neljä kuukautta kestäneitä päänsärkyjä ja niskakipuja ja sit perään selkäongelmia :/ mut jotenkin oletan et joku siellä painaa nyt johonkin selkähermoon, ja toivon et poistuu koska mun töis on muutenkin selkä kovilla.
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolalääkäri käyty. Kaikki oli onneksi hyvin ja onneksi sain sen verran katsottua mitä söin ennen neuvolaa, että painoa näytti tulleen vain 280g/viikko. :whistle: Eipä terveydenhoitaja sitten alkanutkaan valittamaan, vaikka sitä vähän pelkäsin. Pitää jatkaa tätä syömisen tarkkailua, niin paino ei pääsisi kovinkaan paljoa tässä alussa enää nousemaan. Hemoglobiinia ei katsottu, mutta viimeksi se oli kyllä todella hyvä, enkä ole tuntenut itseäni mitenkään erityisen väsyneeksi, että en uskokaan, että se olisi ihan hirveästi laskenut.

Pinsuli: Minulta voisi ottaa pois sen 10.3 neuvolan käynnin, koska se ei terveydenhoitajalle sovikaan ja laittaa tilalle N 6.3. ja lisätä sokerirasitus 21.2. Kiitos, kun jaksat päivittää. :)

Eilen kerroin vanhemmilleni ja kait ne ihan tyytyväisiä olivat. Ei nyt mitään riemunkiljahduksia tullut, mutta onniteltiin kuitenkin. Tuntui vähän oudolta puhua äidille, että tällä kertaa onnistui ilman lääkäreiden avustusta. Meillä, kun ei teininäkään noista ehkäisyasioista olla koskaan puhuttu, niin tämmöisten asioisten puhuminen tuntuu oudolta. :) Viikonloppuna kerrotaan sitten miehen vanhemmille, kun vihdoin sinne päästään lähtemään. Sen jälkeen voikin rauhassa siellä katsoa mitä syö ja kieltäytyä haitallista ruuista, jos niitä tarjotaan, kun ei tarvitse enää heiltä salata tätä.

Eilisessä ultrassa ei puhuttu mitään istukan paikasta, enkä sitten nytkään tajunnut kysyä sitä terveydenhoitajalta, olisiko se ultraaja laittanut mihinkään sitä ylös, jos hän olisi sen katsonut kuitenkin. Vähän harmittaa, koska viimeksi istukka oli edessä ja tunsin ekat liikkeet vasta rakenneultran jälkeen ja nyt olisi kiva tietää voisiko liikkeet tuntea aikaisemmin tällä kertaa. Yritin tänään katsoa niistä ultrakuvista olisiko niissä näkynyt mitään sellaista kuin viime raskauden aikaisissa kuvissa, joissa istukka näkyi sellaisena ihmeellisenä möykkynä, mutta en kyllä äkkiseltään huomannut.

Peppi1981 13+3
 
Viimeksi muokattu:
Mammuttisi
Ihana masu, eipä enää kauheesti salailla, kun noin hyvin erottuu jo hupparinkin alta <3

Kertomisesta
Me on lähimmille kerrottu ja töissä/koulussa tiedetään. Mutta ei kauheesti olla huudeltu, kun ei se näy vielä yhtään niin ei oo tarvinnu. Saavat sit loput tietää kun masu on kasvanu sen verran, että hoksaavat itse :D

Vehnis
Oliko teidän vauva syntymänkin jälkeen rauhallinen, kun masussa ollessa oli?

ON
Täällä on koko päivän ollu kauhee huoli, kun en oo saanu kiinni vauvan liikkeitä ollenkaan. Tähän asti päivittäin jossain vaiheessa on sitä kuplintaa tuntunut. Nyt harmittaa ihan vietävästi, kun ei oo sitä kotidoppleria millä vois heti kuunnella onko kaikki hyvin :(

Fiinis ja Vauva 15+6
Hurjaa, että tässä alkaa jo 17. raskausviikko
 
Pinsuli Onnea uuteen kotiin! :flower:

Tervetuloa uusille!

Ihanan paljon aktiivisia kirjoittajia ollut. Itse en edelleenkään oikein kykene istumaan koneella pahoinvoinnin ja viime päivinä tuskaisen päänsäryn takia. Mutta ihana lukea muiden kuulumisia! Enkä nyt sitten edes muista mitkä ovat olleet viime päivien puheenaiheet :ashamed: taitaa raskausdementia vaivata jo nyt.

Napa: Tänään oli neuvola. Perusjuttuja tehtiin. Hb laskenut 147->123, paino miinuksella ja RR matalahko. Pissa puhdas. Anniinan sydänääniä ei meinattu löytää, mutta lopulta sitten osui kohdalle hetkeksi ja ihanat jumputukset kuului. Sitten karkasikin jo anturin alta. Liikkeellä siis jälleen, kuten ultrassakin. Syke kuitenkin 149. Mutta kyllä siinä oli sydän syrjällään kun ei pikkuinen löytynyt. Onneksi sai huokaista helpotuksesta. Muuten vointi kuten ennenkin. Väsyttää, väsyttää ja väsyttää. Pahoinvointi jatkuu, onneksi ei ole viikonlopun jälkeen tarvinnut kuin kerran päivässä oksentaa.

Nyt muistankin, mielihalut Niitä ei juurikaan ole näkynyt. Raikkaat maut menee. Tuoremehua, jota en yleensä edes juo. Muutamana iltana paistettu kananmuna ruisleivällä. Mutta aikaisemmissakaan raskauksissa ei mielitekoja juuri ole ollut. Ehkä niitä tulee, kunhan pahoinvointi joskus loppuu.

vatsan hellyys en muista synnytyksen jälkeen vatsan peitteiden olleen mitenkään
hellänä tai arkana. Saattaa kyllä olla, etten vain muista.

Täytyy lisäillä, jos mieleen muuta tulee...

Sammi ja Anniina 14+0
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Mulla oli tänään nt-ultra. Murunen oli 67,3mm ja lääkäri siirsikin laskettua aikaa viidellä päivällä, eli nykyinen LA 22.8. Niskaturvotus oli 1,2 normaali. Jee :)
Kiva oli taas katsella pikkuista jumppailemassa, kova oli kyllä liikkumaan. Kaikki näytti hyvältä tähän asti. Nyt sitten vain odottelemaan rakenneultraa..
Rohkaistuin tänään kertomaan raskaudestani äidille. Otti ilolla uutisen vastaan. :)
Muuten ajattelin myös pitää aika matalaa profiilia, huoli on kuitenkin edelleen että jotain voi tässä vielä sattua ja en muutenkaan näe syytä "kuuluttaa" kaikille. Eiköhän sen huomaa jossain vaiheessa masun koosta... :D
 
Meidän seuraavassa neuvolassa on voimavarakeskustelu ja sen takia se on jo nyt, kait. Sitä seuraava neuvola onkin varmaan sitten ehkä huhtikuussa tai vasta toukokuussa. Minustakin noita neuvolakäyntejä piti olla harvemmin, koska on toinen raskaus, joten olen ollut itsekin yllättyny kuinka usein näitä nyt on ollut.
 
Vehnis mulla nt-ultrassa pikkuinen ensin pompsotteli itseään, ja heilutteli käsiä ja jalkoja mutta sitten rauhottui, ultraaja totesikin että nyt loppui show:) Viime raskaudessa muistan että ultraaja hömpötteli mun mahaa aika paljonkin kädellä mahan päältä että sais vähän eri asentoja:) Se kotiultra ois kyllä ihana, vaikka sitä varmaan tuijottelis kyllä kokoajan:)

Sydänäänistä mulle neuvolalääkärissä ei kommentoitu sykkeen nopeutta ollenkaan ja neuvolakortissakin on vaan +. Sekin kai sit riippuu neuvolasta mainitseeko ne sitä nopeutta ja unohdin kysyä.

Milla87 Onnea ultrakuulumisista!

Fiinaliina onko sulle kommentoitu istukan paikkaa? Kun oot tuntenu jo liikkeitä:) Mulle nt-ultrassa arveltiin että olisi edessä, vielä vähän alhaalla. Mietin Pepin tapaan että milloinhan alkaa tuntua. Oon jo jotain hipaisuja tuntenu mutta varmaan kuvitellu:) Neuvolalääkäri kun arveli että rv 16 jälkeen alkaisin niitä tuntemaan tai mahdollista myös että vasta rv 18-20. Ekassa raskaudessa tunsin ehkä ekoja liikkeitä rv 18 vaikka ei niitä aluks tajunnu että ne oli niitä, uskoin vasta kun mieskin tunsi ne pitäessään kättä mun vatsalla:) Istukka oli sillonkin edessä.

Onkohan täällä jo puhuttu influenssarokotuksesta. Ekassa neuvolassa se mainittiin että se tarjotaan, ja en siihen jotenkin tarttunut. Eilen neuvolalääkärissä unohdin asiasta kysyä. Nyt se ajatus taas heräsi kun uutisissa on siitä sikainfluenssasta ja kausirokote olisi sitäkin vastaan. Ja myöskin kai vauva saa siitä jonkun suojan?
 
Täällä ollaan myös flunssassa! Hirveä yskä + nuha + voimaton olo + päänsärky. Päänsärky tosin lievää, onneksi, sillä aina kun on särkenyt oikein kovasti, oon yrittänyt ottaa särkylääkettä ja siitä on vaan seurannut kunnen osennuskohtaus, joka kesti sit varmaan kolme tuntia putkeen.. -.- Rskauspahoinvointi tuntuu kuitenkin nyt hieman helpottamaan, en oksenna heti herättyäni vaan vasta parin tunnin päästä siitä. Ja nesteetkin pysyy paljon paremmin sisällä! Jihuu! Iltaa kohden olokin on jo melkein superhyvä :) lukuunottamatta flunssan tuomaa voimattomuutta ja päänsärkyä..

Ehkä opiskelukin kohta onnistuu, kun tähän asti oon viettänyt aikaa suurimmaksi osaksi nukkuen tai muuten vaan makoillen sängyssä..

Laskuissa mukana pysyminen tuottaa hankaluuksia, varsinkin kun hukkasin neuvolakorttini.. pitää varmaan kohta etsiä oikein kunnolla, kun on n-aika kahen viikon päästä. Mutta Laskurin mukaan 14+0! Poks!
 
Jospas minäkin nopeaan huutelen että hengissä ollaan.

Onnea kaikille ihanista ultrakuulumisista.
Pinsulille onnea uudesta kodista!
Tervetuloa myöskin uudet mahan kasvattajat.

Salailusta tais joku kysellä... Täällä yksi lisää joka ei oo koko raskaudesta kertonut kun niille yksille tuleville kummeille. Jatkossakaan en meinaa asiasta huudella vaan ihmiset huomatkoon omia aikojaan sit joskus. Faceen lautan asiasta vasta kun myytti on sylissä.

Välillä vaivaa kovat selkäkivut, mutta niin ne vaivasi edellisessäkin raskaudessa joten menoa se ei häirihe.

Vatsan nahan arkuudesta, täällä ei sellaista ole koskaan ollut.
Paino ei täällä oo noussut vaan laskenut kun jonkin aikaa mentiin aika rajallisilla syömisillä kun kaikki tökki, masu kuitenkin kasvaa söpösti <3 yllätyin kyllä aika rajusti kun uudet farkut tilasin niin saikin vaihtaa kaks tuuma kokoa pienempiin kun mitä normaalisti käytän.

Nyt oon taas saanut itteni reipastumaan ja jonkin aikaa täällä onkin herätty jo ennen viittä tunnin aamulenkille että ennättää käydä ennenkin muu väki herää. Illalla oon sitten käyny sitten hölkkä/juoksu lenkin vielä rykäsemässä ja perään koitan saada tehtyä kotipuntti treenin.
Ruokavalio mulla koostuu lähinnä salaateissa ja lihasta/broiskusta/lohesta. Peruna, pasta, riisi tai mitkään ällöt kastikkeet ei uppoo ollenkaan. Ja välipalana/aamu- ja iltapalana menee sitten protskurahkaa, mysliä, hedelmiä ja viipale ruisleipää juustolla. Vichyä kuluu kanssa normaalia enemmän kun hanavesi ällöttää. Kaikki rasvainen ruoka siis on ihan jotain kamalaa minkä lähellä ei nyt haluu edes olla.

Mulla neuvolalääkäri peruttiin ja UUSI aika olisi 5.3. Pahoittelen kun en tällä luurilla saa väriä vaihdettua...

Mutta nyt tää taita hiljentyä ja painua kuuntelemaan niitä ihania sydänääniä <3

Chevymama ja elopeiggo 14+jotain
 
  • Tykkää
Reactions: Pinsuli
Luna mulla on istukka takaseinässä ja eteenpäin kallistunut kohtu, niin ne edesauttavat, että niitä liikkeitä voi tuntea helpommin.
Meille molemmille (miehelle ja mulle) laitettiin se rokote heti ekalla neuvolakerralla. Ajateltiin ottaa, kun noitten influenssojen kanssa ei kuitenkaa ole leikkimistä nyt raskaanaollessa.

Jos ei huomiseen mennessa tunnu kuplintoja niin soittelen neuvolaan, jos pääsisin kuuntelemaan sydänääniä...
 
Fiinaliina joo taidan mäkin käydä työterveydessä ottaa sen rokotteen.
Toivottavasti tunnet pian jo taas liikkeitä niin ei tarviis huolehtia :/ Pikkuinen varmaan vaan potkii sinne taaksepäin tms. ja siksi ei tunnu. Mutta mielenrauhan vuoks kantsii kyllä mennä kuunteluttaan sydänäänet jos siltä tuntuu.
 
Me emme ole ottaneet sitä rokotetta ja nyt vähän harmittaa. Eilen kyllä meinasin neuvolassa siitä kysyä, mutta se sitten jotenkin unohtui. Esikoisellekaan ei sitten sitä otettu, vaikka joulukuussa neuvola käynnillä sitä tarjottiin. Nyt kyllä vähän huolestuttaa, kun lukee lehdistä kuinka moni on jopa sairaalahoidossa sikainfluenssan takia, mutta täytyy yrittää pysyä poissa julkisesta liikenteestä ja kauppakeskuksista. Meillä saatiin kyllä jonku flunssa tässä, koska tytöllä nenä ja silmät vuotavat ja itsellä on vähän kurkkukipeä, mutta onneksi ei ole kuumetta kummallakaan. On hänelle kyllä nyt hampaitakin tulossa, joten ne voivat aiheuttaa tuota flunssaa. Onneksi ei tarvikkaan kotoa poistua ennen kuin vasta sokerirasitus-testiin ensi perjantaina.

Peppi1981 13+4
 
Terveisiä päivystyksestä! Täällä odotellaan verikokeiden tuloksia vielä lähemmäs tunti.. Eilen illalla alkoi hirveät vatsakivut ja kun ne vielä aamulla jatkui, niin soitin itselleni lääkäriaikaa. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja paineli mahaa, ainut mitä löysi, oli kipupiste oikealla puolella alavatsalla. Laittoi mut sitten sairaalalle päivystykseen lisätutkimuksiin. Umpisuolen tulehdus on ykkösepäily tällä hetkellä. :( saa nähdä miten akan käy! Onneksi sydänäänet löytyi aamulla kun kuuntelin. :heart:

mammuttisi ja Heikki 12+1
 

Yhteistyössä