Elovauvat 2007

77mm:lle jaksamista.. Kuulostaa rankalta ja hieman sai huokaisemaan kauhistuksesta, kun itsellä poika miltei samoissa mitoissa kuin sinulla (oli 4380g ja 54.5cm).

--

Kylläpä oikeasti helpottaa lukea, että muillakin on vauvojen kanssa oma rallinsa. Meillä taas yksi sylipäivä tänään. Ei sitten millään asettunut poika koko päivänä sänkyyn, vaunuihin tms. Aina sylissä simahti ja sitten, kun laittoi petiin niin ei mennyt aikaakaan kuin alkoi huuto.. Toivon mukaan huomenna olisi taas toisenlainen päivä.

D-vitamiineista
sen verran, että me vaihdettiin nyt merkki Devitoliin. Katsotaan, miten sopii. Jekovit ei ainakaan ollut hyvästä.

Ristiäisistäkin
jo on ehditty täällä puhumaan. Meillä päivä on varattu 16.9. eli sunnuntaille. Täälläkin toivotaan, että kitinävaihe menisi edes sille päivälle ohi =)
 
Tuntuu olevan aika vaihtelevia muillakin päivät..joku päivä täällä ollaan rauhallisia kokopäivä ja sitten onkin yhtä kitinää. tosin meillä ei kokopäivää ole vielä ainakaan kestänyt, etä on tuollasia parin-kolmen tunnin kitinätuokioita.Meillä kitinä ajoittuu alkuiltaan, sitten rauhoittuu yöunille mutta uudestaan yöllä viiden aikaan on uni levotonta ja olenkin ottanut silloin viereeni.
Meilläkin on Vitolit aloitettu, tosin ekaa päivää tänään ja yhden tipan vain annoin. Ei vaivannut mitenkään vauvaa onneksi.
Meillä takkuaa imetys edelleen ja yritän kuitenkin imettää sen minkä poitsu imee rauhassa päivisin ja sitten pumppailen, jotta maitoa nousee. Tuolla imumäärällä sitä ei kyllä tule kauaa, joten pitää jaksaa nyt lypsäillä. Itse koen ton käsin lypsämisen helpommaksi kuin pumpun käytön. On kyllä käynyt mielesä muutamaknkin keran että siirryn pelkästään korvikkeeseen,mutta jospa vielä yrittäisi...
Meillä on ristiäiset vasta 7.10 kun esikoinen täytti just 18v ja juhlimme hänen synttäreitään nyt syyskuun alussa niin en jaksa kahtia juhlia järjestää peräjälkeen.
Toivotan kaikille voimia tähän alkutaipaleeseen..ei nuilla pienilläkään helppoa ole kun yhtäkkiä pitää tottua tuolta masun lämmöstä ja hiljaisuudesta tänne ulkomaailmaan.
Hyvää yötä |O
 
Onnittelut kaikille elovauvansa saanneille =) :flower:

Mulla synntys meni helposti ja nopeasti, puol toista tuntia kesti koko homma ja sen jälkeen olo oli kuin ei ois koskaan synnyttänytkään=)

Vauva-arki (tai oikea arki alkaa vasta ens viikolla kun mies menee töihin ja jään tänne yksin vauvan ja esikoisen kanssa), on alkanut hyvin rauhallisesti=)
Vauav nukkuu suurimman osan ajasta ja valveilla ollessaan nautiskelee rintamaidosta, jota riittää hyvin=)
Yöllä vauva herää korkeintaan, kaks kertaa (aletaan tosin nukkumaan vasta yhdeltätoista ja herätään kahdeksan-yhdeksän aikaan).
Vauva nukkuu päivisin ja suurimman osan yöstä vaunuissa koska siellä sillä taitaa olla turvallisin olo koska nukahtaa sinne syönnin jälkeen itsekseen (välillä saa käydä pari kertaa tarjoamassa tuttia, mut yleensä ei). Ensisängyssä sensijaan ähisee ja kähisee paljon ja on vahän rauhaton=/

Vaippoina meillä käytetään liberoa, koska ne on osottautuneet hyviksi.

Tänään annettiin ensimmäinen Jekovit D-vitamiini tippa saa nähdä tuleeko mitään oireita.

Ristiäispäivää ei oo vielä päätetty eikä nimikään ole selvillä...

Pulauttelusta:meidän vaiva on pelkällä tissillä eikä pulauttele ollenkaan.

Neuvolassa käytiin maanantaina, hyvin oli tullut painoa:synt.paino oli 3540g kotiutumis 3110g ja nyt maanantaina 3725g pituutta oli tullut lisää kaks senttiä eli poika on nyt 53 cm ja pipo 34,4=)

Anoppi änkes tekosyyn varjolla meille käymään kun oltiin kaks päivää ehditty olla kotona eikä huomioinut esikoista millää lailla :kieh: :kieh: :kieh:
Kyllä otti päähän ja tuli paha mieli kun niin tyhmästi käyttäytyi, enpä mäkään silloin huomioinut sitä kun tuli kutsumatta kylään ja sen jälkeen en oo heillä vauvan kanssa käynyt eikä tee mieli mennäkkään. Esikoinen mua kovasti säälitti kun ennen se on ollut kaikki kaikessa mummolle ja saanut kaiken huomion, niin nyt mummo oli kun sitä ei ois ollutkaan :'(

Neuvolantäti oli ihana kun tuli kotikäynnille, tosi nätisti huomioi esikoista ja toi esikoiselle pienen "lahjan" tullessaan =) On kuulemma tapana täällä neuvolassa, että esikoinen saa tuomisen kun vauvaa tullaan katomaan =)

Jaa, mistäs muusta on ollut puhetta...hmmm...*miettii*

Meidän vauva on vielä ainakin hyvin rauhallinen ja perustyytyväinen tapaus.
Jaksuja vaan kovasti kaikille teille joilla vauva on kitkuinen tai heräilee useasti yöllä ja nukkuu päivälläkin pätkittäin tai itkee masuansa :hug: Toivottavasti pian helpottaisi.

Joku kyseli vauvan kanssa matkustamisesta... mä lähdin esikoisen kanssa helsinkiin (täältä matkaa n.500km) kahdestaan vuosi sitten kun esikoinen oli 9vk ja meillä meni matka todella mukavasti ja olisin milloin vain voinut lähteä uudestaan.Esikoinen nukkui pysähtymistä (jolloin heräsi syömään) lukuunottamatta koko matkan=) (mentiin siis autolla eli matkusti kaukalossa).

Nyt muistikapasiteetti loppui et mistä muusta oli puhetta eli lähetän tämän ja käyn lunttimassa =) :ashamed:

Metästähti ja möhö 2vk :heart:
 
sitteristä: meillä poika on sitterissä välillä seurustelemassa käytännön syistä.Sitteri on ihan makuuasennossa.

RELA-tipat aiheutti kysymyksiä eli se on maitohappobakteerivalmiste, joita voidaan antaa vastasyntyneestä alkaen enintään viisi tippaa vuorokaudessa. Nää rela-tipat lisää tietääkseni suoliston vastustuskykyä ja siksi pitäisi vähentää vatsavivoja esim. me annettiin näitä tippoja esikoiselle samaan aikaan kun aloitettiin D-vitamiinit ja vatsavaivat vähenivät ja kohta loppuivat kokonaan.
Nää tipat säilytetään kylmässä ja ovat kalliita :kieh: n.20e purkki jossa 10ml.

Hain tässä välissä pojan syliin ja sitä tässä samalla tissitän joten jos on paljon kirjoitusvirheitä niin älkää välittäkö :)

???????????KYSYMYS???????
Te joilla on vauvalla noin vuoden vanha isosisarus niin miten ne on ottanut vauvan vastaan??

Nyt poistun vaipan vaihtoon :wave:
 
Meillä Topias nyt 1v4kk eikä osoita kovinkaan minkäänlaista kiinnostusta vauvaa kohtaan.Tai kyllä paijaa välillä päästä:) Mutta ei siis ole mustis.Mutta isoveli 2 ja puoli-v on vähän "oireillut".


KYSSÄRI:Onko kenenkään vauvalla suussa sammasta????Millä sitä hoidetaan:puolukalla?Sitruunalla?

Kassu ja Klaara tasn 1kk!!!!
 
Onko täällä muita, joiden vauva ei ole saavuttanut syntymäpainoansa kahden viikon ikään mennessä? Ja miten sitten on toimittu? Rintamaidon lisäksi pullomaitoa??

Ja muutenkin, onko täällä äitejä jotka joutuvat antamaan lisämaitoa rintamaidon lisäksi?

 
Sitteristä: Meidän tyttö on ollut sitterissä heti sairaalasta tultua. Alkuun oli makuuasennossa, mutta nyt pykälän ylempänä. Sen olen sitten laittanut puuhamaton kaarien eteen/alle että voi niitä leluja siinä potkiskella ja katsella. Välillä viihtyy hyvin ja välillä vähän huonommin. Huomaa kyllä että hirveän pitkään ei yksin jaksa niistä kiinnostua. Ymmärtäähän sen kun eihän nää vielä oikein näekään kunnolla.

D-tipoista: Meillä käytössä Jekovit. Samalla aloin syöttämään Rela-tippoja ja Disflatyliä. Ei isompia ongelmia ole ollut, mut nyt oon huomannu parina päivänä että on jotenkin alkanut kitisemään ja olemaan tyytymättömämpi tippojen annon jälkeen. Ajattelinkin nyt kokeilla antaa pelkkiä Jekovittejä ja jättää nämä muut pois ja katoo minkälainen vaikutus on ja sit jos kitisee niin kokeilen yksitellen Relaa ja Disflatyliä et kummasta enemmän apua.

Rintarepusta: Jokos ootte vauvaa kuljettaneet rintarepussa tai kantoliinassa? Meidän tyttö on nyt kuukauden ja tänään kokeilin ekan kerran rintareppua. Tässähän tämä onnellisena nukkuu. Huomenna on neuvola ja ajattelin ottaa repun mukaan ja kysyä vielä terkkarilta että onhan tää asento ja repun säädöt ok. Tarkoitus ei ole alkaa kantelemaan mitenkään älyttömästi repussa, mutta kyllä tämä helpottaa kun saa kädet vapaaksi ja voi silti vauvaa sylitellä ja kaupoilla käydessä kans tuntuu et ois aika kätevä niin ei tarttes kannella sitä turvakaukaloa. Ajattelinkin kokeilla tätä reppua jos illalla taas tulee perinteinen itkukohtaus että rauhoittuisiko tyttö tässä.

Nukkumisesta: Miten paljon teillä vauvat nukkuu? Mä oon jo vähän huolestunut kun tuntuu et valveillaoloaika on vähentynyt siitä mitä jo joku aika sitten oli. Esim tämän päivän saldo on seuraava: eilen illalla söi 21.30 - nukkui - 4.30 söi - nukkui - 8.30 söi - valvoi - 10.30 söi - nukkui - 14.30 söi ja taas nukkuu. Yleensä tyttö siis valvoo aamulla max pari tuntia ja sit illalla saattaa valvoa ennen yöunia noin 3 tuntia jonka aikana voi välillä ummistaa hetkeksi silmiään. Ihanan kyllä kun yöllä nukkuu noin hyvin, mut aina jännittää että kun päivällä nukkuu niin paljon että riittääkö sitä unta sitten yöksikin. Mutta ainakin toistaiseksi on riittänyt. Pitää vielä tätäkin pohtia huomenna neuvolassa.

Ristiäisistä: Meillä on ristiäiset 8.9. Nimi on jo valmiina (jos ei mitään viimehetken muutoksia tule). Saa nähdä hukkuuko tyttö kastemekkoon kun minun mummo neuloi sen tytölle minun pyynnöstä ja siinä ohjeessa ei ollut kuin tämä yksi koko ja nyt näyttää siltä että mekko on aika iso. Pitää yrittää hihoja kääntää ja hetkenhän se on vaan päällä. Mites ootte miettinyt että laitatteko vauvalle sitten jotain vähän hienompaa päälle kun itse kastetilanne ohi ja vaihdatte kastemekon pois? Itse ajattelin että jos löytäisin jonkun ihanan pienen mekon tytölle loppupäiväksi niin olisi sitten vähän juhlavampi eikä vaan arkinen body. Vai minkähänlainen tapa yleensä on ollut, onko kellään tietoa?

Omasta painosta: Jokos täällä uskaltaisi kysellä että paljonko jäi laitokselle ja miten on palautuminen muuten lähtenyt käyntiin? Itsellä tuli 20 kg, laitokselle jäi 10 kg ja nyt on kotona ollessa lähtenyt 6 kg. Eli 4 kg raskauskiloja vielä jäljellä. Nyt olen päässyt jo alkuhankaluuksien jälkeen vähän kävelemään ja olen käynyt 4-5 päivänä viikossa tunnin lenkillä vaunujen kanssa. Alkuun kyllä tuntui että postinhaku 500m päästä oli aivan liikaa, mutta nyt siis jo pitempi lenkki onnistuu. Mulla vaan alkaa käveleminen sattumaan alavatsaan heti jos on pientäkin ylämäkeä. Ilmeisesti vatsalihakset ja muut alavatsan hässäkät ei vielä oikein oo kunnossa. Iltaisin olen alkanut tekemään syviä, ala ja normaaleja vatsalihasliikkeitä ihan varovasti.

T: NuuNuu ja tyttö 1kk
 
Pauzi
NuuNuu80: Ole onnellinen noista teidän nukkumisista. Meillä ei nukuta kun yhdet kunnon unet, muuten tyttö nukahtelee rinnalle ja syliin, mut jos laitan sänkyyn niin herää heti. Muutenkin tosi itkuinen tapaus. Jos en antaisi huutaa, niin en ehtisi itse koskaan vessaan tai syömään. Vähän ihmetyttää et miten pärjään kun mies lähtee huomenna töihin, missä välissä laitan esikoiselle ja itselleni ruuan, ja ylipäätään teen yhtään mitään kun tuo ei vaan nuku!! Aina kun on nukahtamassa niin vatsakivut herättävät. Me herättiin tänään klo 8 ja kello 15 tyttö oli niin väsynyt että nukahti ja nukkuu vieläkin. Sama toistuu illalla ja yöunille käy vasta kun on liian väsy valvomaan. Mennäänkö teillä tissillä vai korvikkeella? Olen nimittäin vain miettinyt että kun meillä esikoinen oli kokonaan korvikkeella, ja nukkui hyvin. Tämän kanssa koitetaan olla mahdollisimman paljon tissillä ja nukkuu huonosti. Olisko jotain tekemistä meillä sit ton asian kanssa. Mene ja tiedä... Tekis vaan kohta jo mieli luovuttaa tän imetyksen kans, ja koittaa josko nuo vatsavaivat loppuis jos sais vain korviketta... Mut kaikki ympärillä vaan hösöttää imetyksen tärkeydesta jne... Mä oon kohta aika loppu tän asian kans... Ei tän näin pitäny mennä

Elokuun aurinko: Meillä on jouduttu alusta asti antamaan lisämaitoa. Olen pyrkinyt siihen että siitä päästääisiin kokonaan eroon, mut tää on yhtä kaaosta meillä noiden vatsavaivojen kanssa!! En enää tiedä millon tytöllä on nälkä ja milloin huutaa vatsaansa... Joten jonkin verran annan vieläkin lisämaitoa. Perjantaina on neuvola niin sit näkee miten paino on noussut...
 
sitteristä:meillä vauva nukkuu ja seurustelee sitteris kotiin tulosta asti lähes makuasennossa on.
rintareppua kokeiltiin eilen ja hyväksi havaittiin,tuli sitten neiti kunnon räkä tautiin ja eilinen oli pelkkää syliä,ei sitten pitänyt taaskaan sanonta paikkaansa et äidinmaito ja alle 3kk:n ikäinen ei sairastu :( toivottavasti tästä ei ala sairas kierre niinkuin esikoisen kohdalla kävi,tänään kyllä sitten neiti nukkunut koko päivän syönyt vain välillä hyvä niin jos paranis nopeammin,huomenna olis neuvola saa nähdä passittaako lääkäriin pikku neidin joka tänään tasan kuukauden.meillä neiti syö yleensä kolme kertaa yölllä menee nukkuu kasin maissa herätään yleensä klo 7 koko perhe,eli kolmen tunnin syönti rytmi pysyy myös yöllä.voimia kaikille ja mukavaa päivän jatkoa kaikille
 
...meillä käytän lisämaitona korviketta. Neuvolantätskä opasti että vähennä korviketta, niin että saa enempi rintamaitoa ja yritin sitä "auvoa" yhden päivän....Nikolas itki nälkäänsä lähes kokoajan eikä rauhoittunut nukkumaan..jos nukahti niin nukkui tosi levottomasti. Tahdon siis sanoa, että mun kokemusten ( esikoinen oli ihan sama juttu ) kun vauva tuolla lailla itkee ja on levoton niin voi myös olla kysymys siitä, että sillä on kokoajan nälkä. Näin oli meillä alusta asti. Jo laitoksella ei mun maito riittänyt ja hoitsut vain yrittivät että kyllä se riittää, mutta sitten kun olin valvonut kolme yötä ja imettänyt lähes putkeen, niin aloin antamaan lisämaitoa ja niinhän tuo poitsu nukkui ekaakertaa syntymänsä jälkeen =) Minä aloin olemaan jo niin väsynyt että pelkäsin että puotan vauvan sylistäni kun nukahdan istualleen. Onneksi pääsin sit kotia jossa myös isä syöttää yöllä.
Mulla ei siis tule niin paljon maitoa rinnoista kuin Nikolas tarttee jotta se on kylläinen.

Tästä imetysasiasta on jotenkin tullut, kun vertaan esikoisen vauva-aikaa, lähes uskonto...tai se on saanut sellaisia piirteitä että ihan pelottaa välillä.

Esikoinen on kasvanut hyvin ja terveenä osittaisella imetyksellä 2kk asti ja on jo 18v ja samallalailla aion toimia nyt tämän vauvan kanssa, koska rintamaitoa ei ilman suorituspaineita ja akrtobatiaa ole alkanut tulemaan. Voimia sinulle! ...saisitko jonkun vaikka yhdeksi yöksi/päiväksi syöttämään vauvaa pullosta ( johon voit pumpata omaa maitoakin ) jotta saat nukkua välillä.
 
Pauzi
Pilkettä: Teetkö siis niin että annat ensin rintaa, ja sit pullosta niin paljon kuin vauva syö? Mulle neuvolan täti varoitteli että älä ylisyötä vauvaa, mut kyllä meillä esikoiselle annettiin niin paljon kuin halusi syödä. Itse tiesi lopettaa ajoissa.
Meillä alkaa itku joka tapauksessa n. 3-5min syömisen jälkeen.

Kyllä sitä apua saa sitten kun siltä tuntuu.
 
Pauzi: Minulla oli myös puhetta neuvolassa tuosta pullosta syöttämisestä ja täti oli sitä mieltä, että vauvaa ei voi ylisyöttää. Vauvan pitäisi hänen mukaansa tietää, milloin riittää. Tämän johdosta meillä annetaankin syödä ihan niin paljon kuin haluaa.

D-vitamiineista Meillä tosiaan vaihdettiin Jekovit Devitoliin ja huomenna kokeillaan vielä Deetippoja. Niin monelta taholta olen kuullut hyvää noista Deetipoista ja viime yö oli taas yhtä tuskaa, joten koeillaan nyt sitten noitakin =)

Ostinpa samalla Disflatyliakin, josko siitä olisi apua. Meillä on pääsääntöisesti mennyt niin hyvin ja nyt ollaan valvottu koko porukka kaksi yötä putkeen, kun on ollut hankala olla pojalla. Jospa nyt apu löytyisi. Ärsyttää neuvolassakin tänään kun täti vaan myhäilee, eikä sano mihinkään mitään.
 
Kuinka usein teillä on neuvola-aikoja? Ja millanen on oma vointinne? Onko alakerta jo kunnossa, kuinka kauan jälkivuotoa tuli? Pukamia...?

Mulla oma vointi on ihan hyvä, vaikka synnytyksessä aika pahasti tuli revettyä. Koko ajan tietää, että tuolla alhalla jotain on tehty, mut ei se nyt hirmusti haittaa eikä vaivaa. Joskus rivakan kävelyn jälkeen on vähän hellempi, mut oon syöny särkylääkkeitä, joiden kanssa on sit helpompaa. Yöllä herätään noin kolmen tunnin välein, mut koen sen ihan hyvänä ja oon jaksanu suht hyvin. Päïvällä en osaa nukkua, mut illalla kyllä simahdan heti vauvan kanssa. Mulla mies töissä ulkomailla, niin itekseni tätä vauva-arkea pyörittelen ja opettelen.. ihanaa ois jos ois toinen vierellä koko ajan.

Välillä vauva kitisee heti syötön jälkeen ja ihan kuin taistelis unta vastaan ja silloin oon antunu tuttia lutkuttaa. Nyt myös oon miettiny, et tuleehan maitoa varmasti tarpeeksi.. kait sitä tulee. Ja voisko kitinä johtuu mahakivusta, mut mistä sen sit tietää? Paljon on ihmeteltävää ja opeteltavaa, mut on se ihana!
 
..juu, ensin rintaa ja meillä Nikolas alkaa taistelemaan kun sieltä ei enää tule maitoa.Sitten korviketta niin paljon kuin jaksaa syödä.Röyhtäytän yleensä parikin kertaa, eli kun alkaa kiemurrella niin yleensä vatsassa ilmakupla ja kun se tullut pois niin haluaa vähän aikaa jatkaa. Vähän koklaamalla niin kuin rinnankin kanssa huomaa milloin kylläinen.Nikolas näyttää kyllä ettei halua enempää tai sitten nukahtaa. Pulon kanssaon ollut myös "iltatankkaukset" eli pieniä määriä ja usein. Olen itsekin miettinyt tota että voiko ylisyöttää, mutta tietoni mukaan vauva pulauttaa pois ylimääräiset ja Nikolaksella ei kyllä paljon pulauttelua tule. Olen siis antanut niin paljon kuin haluaa. Syö rintamaidon lisäksi yleensä 40-90ml kerralla, mutta mulla ei tosiaankaan paljon mitään kaiketi tule, että tuo annos on tietenkin sitten senmukaan. Nikolas syö myös tuttia välillä, eli kaikki käytössä :)
 
Pauzi

No mä vähän ihmettelinkin et wtf ?! kun neuvolan täti niin varoitteli etten ylisyöttäis... Ja tänään illalla annoin sit pullosta niin paljon ku uppos, ja menihän sinne 50ml. Itkua ja kiemurtelua oli kyllä sit senkin jälkeen, mut ilta ei ollu niin itkuinen kun yleensä. Täytyy koittaa antaa aina korviketta tissin jälkeen ja kattoo alkaako näyttää paremmalta.

Meillä taitaa olla neuvola-käynnit kerran kuussa, ellei itse jostain syystä halua useammin. Mun vointi on loistava muuten, mut tuntuu et noi lantionpohjan lihakset on aika sökönä. Kauhee treenaaminen niissä siis edessä. Mun synnytys oli niin yllärihelppo et jo seuraavana päivänä oli niin kuin en olis synnyttänyt ollenkaan... Kätilö mulle sanoikin et olen syntynyt synnyttämään. No, on kai se helppoo kun lapsetkin on olleet suhteellisen pieniä (esikoinen oli 3280g ja tyttö 3220g)... Ei tullut repeämiä eikä mitään, eikä onneksi tarvinnut leikata epparia. Jälkivuotoa on silloin tällöin vieläkin, synnytyksestä nyt siis 3vko 3pv. Ja se on lähinnä sellaista verensekaista tosi paksua limaa. Oonkin miettiny et onks toi normaalia...?!

Hemu: Syödäänkö teillä pelkästään korviketta, vai sekä että? Mietin et mitkä on neuvolan ohjeet olleet jos syö pelkästään korviketta, samalla laillako, että vauva tietää itse milloin lopettaa?
 
Pauzi: Meillä syödään sekä että. Sairaalassa kun multa ei tullut vielä maitoa ja vauva söi vaan korviketta, niin siellä ainakin annettiin syödä niin paljon kuin vain upposi. En sitten osaa sanoa, jatkuuko sama linja koko ajan pelkästään korviketta syövillä.

Aloitettiin eilen sitten antamaan Disflatylia ja voi sitä pörinää yöllä :eek: Kyllä ainakin ilmat tuli pois.. Minä tosin valvoin, kun sellainen konsertti oli menossa läpi yön, mutta varmasti helpotti, jos noin paljon on ilmaa mahassa, eikä muuten meinaa tulla ulos.

Hemu ja Oliver tasan 1kk (tänään tuleekin minun kaveri käymään, joten saadaan juoda synttärikahvit.. :D )
 
Painosta: Painoa mulle raskauden aikana tuli pyöreästi 13 kg. Nyt kaikki lähtenyt pois ja vähän ylikin. Osa raskauden painosta (lue turvotuksesta) lähti sen mahataudin aikana jo. Liikuntaa en ole vielä hirveästi harrastanut eli koko painonlasku on imetyksen tulosta.

Pukamat minulla edelleen vaivana. Ei niin pahana kuin alkuun mutta kuitenkin. Voidetta olen käyttänyt kokoajan synnytyksen jälkeen. Toivottavasti painuvat pois mahdollisimman pian!

Tyttö on meillä kitissyt viimeiset kaksi kolme iltaa. Päivällä myös samaa kitinää. Illalla ei meinaa saada häntä asettumaan unille kun huutaa naama punaisena joka syötön jälkeen. Alan olla epätoivoinen kun tuntuu että söinpä mitä tahaansa niin se aiheuttaa tytölle mahavaivoja. Vai johtuuko se lainkaan minun syömisistäni?? Eilen aloitin Jekovitit. Ei ainakaan pahentanut kitinää. Aion antaa ainakin pari, kolme päivää yhdellä tipalla ja sitten vasta suurennan annosta todella hitaasti. Mahtaako se vain olla että vauvoilla tulee tällainen kitinä vaihe parin viikon iässä? Onnellisesti olen unohtanut että miten kova kitinä keskimmäisellä oli ihan pienenä vauvana. Aika kultaa muistot.

Korviketta annan vauvalle jos näyttää että jää vielä nälkäiseksi tissimaidon jälkeen. Minusta siinä ei ole mitään pahaa. Täytyy ajatella äidinkin jaksamista. Täysimetys on ok, jos se toimii. Aina se ei vaan toimi. Silloin täytyy vauvan saada kuitenkin masunsa täyteen, joten pullosta vaan olipa se sitten omaa lypsettyä maitoa tai korviketta.

Meillä on tänään ensimmäinen neuvolakäynti. Tulen sitten kertomaan kuinka paino on noussut jne.

Nyt :wave:
 
Edie meidän äitien olisi varmaan paras siirtyä pilttiruokiin imetyksen ajaksi.... :kieh: juu, no vähän huumoria tähän kitinäarpomisen keskelle :D

Yhden asian olen kyllä huomannut, että ihan miten vaan teetkin, niin jos vauva itkee niin äiti toimii väärin tavalla tai toisella...milloin syö väärin, milloin juottaa väärää maitoa jne. Mutta luulenpa myös että kyllä niihin itkuihin löytyy syy usein ihan vain siitä, että vauvan suolisto/fysiikka eikä mielikään ole vielä tottunut tähän kohdun ulkopuoliseen elämään. Toiset on vielä herkempiä kuin toiset. Vauva ilmaisee sitten milloin mitäkin tunnelmaansa itkulla, kun tarvitsee äidin tai isän apua. En usko että kaikki kitinät ja itkut johtuvat äidin tekemisistä / syömisistä tai masuvaivoista ylipäätään.

Meillä jostain syystä sellainen levottomuus iskee aina erityisesti yöllä kolmen aikaan syötön jälkeen. Kestää ainakin tunnin ennenkuin vauva rauhoittuu nukkumaan uudestaan ja joka syötön jälkeen kiemurrellaan vähän aikaa...tämä on varmaan just sitä että suolisto ei ihan ole tottunut.

Pauzi piti vielä laittaa, että tarjoon rintaa kyllä syöttöjen välilläkin jos vauva on levoton, joskus se rauhoittaa joskus hän ei halua sitä.

Aurinkoista päivää!
 
Kopsailen tänne tuolta odotuspuolelta!

Poika putkahti maailmaan rv40+5 tiistaina 28.8. klo 13.37. Pituutta herralla oli 50cm ja painoa 3590g, pipo 34cm. :heart:

Elikäs kun kirjoittelin että lähdetään ainakin näytillä käymään, niin ei tarvinnut takaisin tulla. Supistukset alkoivat tihentyä nopeeseen tahtiin ja Koksiin saavuttua yhdentoista maissa aamupäivällä supistuksia tuli 3min välein ja olin auki 5cm! Pääsin käyrän kautta ammeeseen, jossa viihdyin tunnin. Amme ei kipua vienyt, mutta olihan siellä kiva lillua! ;) Tunnin päästä olo oli niin tuskainen, että siirryin jumppapallon päälle synnytyssaliin. Mies hieroi selkää ja minä vaikeroin tuskasta! Kätilöharjoittelija (KOKSissa oli ruuhkaa ja lähes koko synnytyksen hoiti kaksi kätilöharjoittelijaa ) ehdotti että jos kestän, niin laitettaisiin vaikka pelkästään kohdunkaulan puudute! Päädyin siihen ja kömmin sängylle lääkärin tullessa antamaan piikki. Olin auki 8cm! Puudute ei auttanut mielestäni kipuun ollenkaan, korkeintaan vähän henkisesti. Melkein heti puudutteen jälkeen lapsivedet lorahtivat ja minulle tuli tarve ponnistaa. Sainkin luvan alkaa ponnistamaan. Ponnistin ensin kyljellään, kunnes kätilö pyysi kääntymään selälle, että lantio saa tilaan! 22minuuttia yhteensä ponnistin ja vihdoin odotus palkittiin ja pojan palleroinen putkahti pihalle reilun parin tunnin sairaalassaolon jälkeen! Napanuora oli jotenkin geelimäinen, joten kätilöharjoittelija leikkasi sen ja nosti pojan päälleni! Tuore isä liikkuttui kyyneliin asti! :heart:

Istukka ei meinannut tulla ja kätilöharjoittelija paineli vähän väliä mahaa lähes puoli tuntia (mikä oli jälkisupistusten vuoksi vähemmän mukavaa ), kunnes varsinainen kätilö kutsuttiin paikalle ja parilla kunnon painalluksella istukka saatiin ulos! Väliliha ei revennyt ollenkaan, mutta sinne tänne tuli pieniä repemiä, joten sain 6 tikkiä. Pystyin kuitenkin heti istumaan ja syöttämään poikaa kiikkutuolissa! Imuote oli alusta lähtien hyvä ja napakka.

Kolme tuntia odoteltiin synnytyssalissa, että poika tullaan punnitsemaan ja mittaamaan! Oli ilmeisen kiirusta muissa saleissa. Kävin siinä välissä suihkussa ja tutustuttiin tissittelyn merkeissä uuteen tulokkaaseen! Osastolla aika meni ihan mukavasti. Isosisko hurmaantui veikasta täysin ja käydessä piti vain pusutella & sylitellä pikkuista! =) Myös tuore isukki oli paljon sairaalalla, joten aika ei käynyt pitkäksi! Yöt tosin oli pitkälle pelkästään imettämistä ja vaipan vaihtoa, joten unet jäi vähiin. Kotiuduttiin pari tuntia sitten! Nyt paapula ottaa tirsoja omassa sängyssä tunnin syömisen jälkeen. Tästä se vauvantuoksuinen arki lähtee! :heart:

-Capri ja Pojan palleroinen 2pv-
 
Onnittelut Capri :flower:

Keittelin tuossa kaikki talosta löytyneet uudet ja vanhat tuttipullot ja oheistarvikkeet. Olihan noita... Ostettiin niitä tippoja "Aerored" ilmavaivojen helpottamiseen, mut niitä ei saa sellaisenaan antaa vaan jonkun nesteen kanssa. Kaipa minä sit pumppaan hieman maitoa ja sekoitan siihen??

Keitellessä noita pulloja mietin, et minulle tämä imetys sopii enemmän kuin hyvin, en nimittäin jaksaisi aina olla pulloja keittelemässä. Ja täällä ei saa kaupasta valmista korviketta ollenkaan vaan maito vauvoille myydään jauheena. Sit pitäis vettä lämmitellä, termospullon kanssa kuljeksia ja sen öklön hajuisen jauheen kanssa puljautua. Toivotaan vaan et tissi pojalle riittää (ja miksei riittäis?)

Kantoliinaa kokeilin kerran pikaisesti...tuli vaan liian löysä sidonta. Ei ole oikein sitä liinaa pystynyt käyttämään kun rinnat on vieläkin aika arat siitä melkein-rintatulehduksesta. Kuumetta kesti lopulta hieman yli viikon :(

Alakerran voinnista kyseli joku. Täällä voi hyvin ;) Sillä osastolla ei olekaan ollut mitään ongelmaa, tuntui heti synnytyksen jälkeen aivan normaalilta kun ei repeämiä tai kipuja ollut. Jälkivuoto nyt 3,5 viikon kuluttua synnytyksestä on melko olematonta, paksua, vanhan verensekaista limaa :$
 
Meillä oli tänään pojan 1kk neuvola (jo 1kk!!! :O)
Mitat oli 4430g (synt. 3210g)
56cm!! (synt. 49,5 cm)
Kyllä me neuvola tädin kanssa katsottiin pitkään sitä mittausta kun poika on 'vähän' venähtänyt tuota pituutta. :D
Eli hyvin kasvaa rintamaidolla. :)

Neuvola kortissa lukee:
Pituuskasvussa roimaa edistystä, painokin nousee hyvin.
Alkeisheijasteet näkyvissä. Iho kuivahko - kosteuttavaa perusvoidetta. Rintaa ja Devitolia. Hyvin kehityksessä edistyvä.

Mulla paino oli tippunut hyvin. Nyt se on 63 kg ja raskauden lopussa oli 71kg.
Hemppa katsottiin neuvolassa multa se on 134.
 
Meillä kävi tänään terkkari neuvolasta kotikäynnillä. Painoa pojalla oli jo himpun yli 4,4 kg eli syntymäpaino on jo ylitetty. Iso poika syö paljon ja näköjään kasvaakin hyvin. Sairaalassa jouduttiin antamaan lisämaitoa ensi päivinä ennen kuin maito kunnolla nousi, kun eihän ne muutamat hassut rinnoista irtoavat tipat yli nelikiloiselle riittäneet mihinkään. Nyt kotona ei ole lisiä tarvittu.

Minullakin tuo repeämän korjaushaava on parantunut yllättävän hyvin. Tänään tosin huomasin tilannetta peilillä tarkastaessani että yhden tikin juuresta tihkui verta eli pitänee lisätä suihkuttelua ja ilmakylpyjä. Muuten jouduin toteamaan saman kuin kätilökin sairaalasta lähtiessäni tarkistaessaan että paikat näyttää aika normaaleilta tilanteeseen nähden. Uskalsin muuten tänään jo kodin ulkopuolellekin itsekseni. Kävin jopa Citymarketissa ostoksilla ja kylläpä piristi. Pieni mies nukkui isin ja isovelin valvonnassa koko poissaoloni.

77mm ja Pikku M 6 päivää
 
Kitinä ja natina jatkuu. Nyt alkaa näköjään jo aamusta. Mahtaako nyt tipat sitten masua korventaa. Siis vauvalla, ei minulla. Vauvan kitinät kestää kyllä mutta minua surettaa kun sitten vauvalle ei käy rintakaan kunnolla. Siinä kyllä Pilkettä on varmasti oikeassa että vauvalla menee aikaa tottuessa tähän kohdun ulkopuoliseen elämään. Ostamme tänään niitä maitohappobakteeritippoja,jotka ovat vesiliukoisia. Jos niitä meidän apteeksista saa..

Eilen kävimme neuvolassa. Tyttö on kasvanut hyvin. Paino nyt 4740 g ja pituus 55 cm. Pipo 37,9 cm. Typykällä hieman vatsan seudulla ja vaippa aluella syheröä. Herkkä ihoinen tuntuu neiti olevan. Muutoin kaikki oli kunnossa.

Nyt täytyy lopetella.

Edie + Viivi
 

Yhteistyössä