<<<ELOMASSUT 2008>>>part.3

Ihana pakkassää tosiaan tuolla ulkona. Minä vaan olen tänään ollut jotenkin hurjan laiskalla tuulella, ettei olla saatu edes tytön kanssa aikaiseksi lähteä ulkoilemaan. Onneksi mies lupasi lähteä töiden jälkeen tytön kanssa pulkkamäkeen, saan vähän levättyä itsekseni sillä aikaa. Luulin jo väsymyksen hävinneen, mutta tänään ainakin hurjan pöpperöinen olo.

:hug: Kesä-74

AE ainakin puhui hurjan kipeistä rinnoista, onkos muita? Mulla on siis silleen kosketus arat ja muutenkin hurjan herkät. Mutta nyt uutena juttuna on tullut jomottava ja vihlova kipu rintojen sivuille ja jopa kainaloon asti säteilevä särky. Onko muilla vastaavaa? Rinnat ja kainalot tuntuu väilillä ihan kuin ne olis tulessa, sellainen jomotus siellä. Esikoisen ajalta en muista mitään rintakipuja olleen, normaalia kasvamista vain.

Ruoka maistuu mullekin hyvin, melkeen tunnin-kahden päästä syömisestä alkaa nälkä vaivaamaan uudestaan. Just tossa sohvalla äsken makoilin ja haaveilin hampurilaisesta, nam! :p Taidan kuitenkin joutua tyytymään eiliseen kinkkukiusaukseen ja fetasalaattiin. Fetasalaatti oli mun himo ekassa raskaudessa, samoin näköjään nyt. Minä ainakin syön kotimaista tuoretta fetaa ihan surutta salaatin seassa, näkemyksiähän näistä juustoista on monia.

Ruuasta puheen ollen mentävä nyt jääkaapille, ettei ala heikottaa.. :LOL:

Voikaahan hyvin ja tsemppiä kaikille np-ultraan tai neuvolaan meneville!

:heart: haaveilija ja kyytiläinen 10+2
 
kesä-74 :hug: On se aina kamalaa ja surullista, kun näin käy. Voimia sinun perheellesi!

Mulla tuo maha on jo täysin vauvamahaa :heart: Turha on masua enää peitellä, se kun ei millään mee enää piiloon eikä onneksi tarvitsekaan, kun kaikki jo tietävät. Syön 5 kertaa päivässä ja välillä se ruoka maistuu liiankin hyvin ja välillä taas ei meinaa mitään saada alas. On tämä niin vaihtelevaa, että huh :kieh:

Jahas, jos menis kattomaan joko lasagnen kastike kiehuu ja saan sen uuniin, nami!!
 
Tänään mie kuulin ekaa kertaa nyt ne :heart: äänet!!! aika kivan kuulosta, tasaset ja pitkään kuulu jotain 150.. pojalla oli muistaakseen jotain 145.. mutta eihän noista varmaan mitän voi päätellä!!

hammas läkäri aika pitäs vissiin varata.. vihloo ilkeesti hampaista kun puree ruokaa ja hampaat yhteen.. en vaan yhtään tykkäis mennä hampilääkäriin..

ihanaa ku isäntä tekee ruokaa, ni ite voi olla koneella =)

Jaksakaahan kaikki nyt hyvin ja paksusti =)

äiti lpr 12+1
 
Jee, sydänäänet kuuluivat!!!!! Tänään oli lääkärineuvola ja tuo pikkuinen örkki tuolla masussa tikitti tasaista 170 lyöntiä! =) =) =) Nyt sitä voi oikeasti uskoa että kyllä siellä joku on kotona =)

V-mäiset työkaveritkaan ei enää haittaa, olen vain yhtä suurta hymyä. Yksi soitti aamulla ja haukkui minut pystyyn kun olin hänen mielestään ilmaissut yhden asian liian terävästi meilissä, siinä sitten itkeä vollotin muutaman tunnin. Ymmärsi onneksi pyytää anteeksi myöhemmin.

Pepppi ja Örkki 11+0
 
Heips!

Kesä-74 :hug:

Kamala työpäivä takana, onneks... Mä pyysin pomolta kuuden tunnin päiviä, kun on ollu noita supistuksia plus muita kipuja 8h seisomisen jälkeen. No eikös nää kaikki kolme työkaveria saanu kauheen kohtauksen aikaseks siitä tänään! Yks kysäs, että kuinka pärjätään niin pienellä rahalla ja että eikö työttömänäkin saisi saman rahan. No yks tokas ettei se ole tasapuolista muita kohtaan että mä vain kuus tuntia töissä. No hän ei varmaankaan ottanut huomioon sitä, että saan myös yli puolta pienemmän palkan kuin hän. Ja yks nurisi, kun mun iltavuorot loppuu jo ysiltä, kun muiden yhdeltätoista. Kaiken pahimmalta kuitenkin tuntui se, että vain yksi sanoi asiat päin naamaa, kaks muuta puhui keskenään minusta ja asiasta minun kuulteni :( Muutenkin masentaa ja joka paikka hirmu kipeet työpäivän jälkeen, niin sit viä tällänen tähän päälle. No onneks huomenna neuvolalääkäri, jospa siellä selviäis, että mikä on hyväks töitten suhteen ja mikä ei.

Anteeksi vuodatukseni, mutta kun just nyt ei oo muita jolle purkaa asiaa, mies kun on ylitöissä.

Kirjottelen varmaan myöhemmin, jahka saan itseni koottua..
 
Pahoittelut Kesä-74 :hug: :hug: Voimia teille.On tämä surullista.

LinttaIita: kiva kuulla,että vuoto on rauhottunu.

Emeelia: ikävää,että joudut kokemaan tommosta omalla työpaikalla. Jätä tommoset puheet ja ihmiset ihan omaan arvoonsa.Sinä ite tiiät mikä on parasta sulle ja sun pikkuselle,älä muista välitä :hug:
Oletan että nämä työkaverisi ei tiedä raskaudestasi. Kyllä niitä varmasti kaduttaa tommoset puheet,kun asia heille selviää, jos yhtään on sydäntä.
Koita jaksaa :hug:

Tänne ei mitään uutta.Ulkona päivällä käytiin ja kyllä tosiaan on ihana ilma,jos lähtis vielä tässä illan päälle käymään koko porukalla =)
Tosta Linea Negrasta, mulla se on vielä jälellä edellisestä raskaudesta =)

Mut nyt pitää mennä. Hyviä vointeja kaikille massujen kasvattajille!!
 
Hei vaan taas!
Piualla ja muille selvennykseksi, että töissä on kaikki tienny koko ajan, ollaan aika tiivis porukka. Kaikki ollaan naisia, paitti pomo on mies. Ja kaikilla näillä kolmella on lapsia. Joten automaattisesti kuvittelin heidän ymmärtävän sen miksi pyydän kuuden tunnin päiviä, mutta ymmärtäneet ei :( No jospa tämä tästä joskus iloks muuttuu.
 
Moikka!

Tänään käyty np-ultrassa ja kaikki hyvin massussa. Siellä se pieni oiko jäseniään ja hytkyili :heart: . Ja välillä huilasi :) .

Mielialan muutoksia on. Itku tulee tosi herkästi. Tänäkin aamuna kun katoin tv1 aamusarjaa ja siinä lopussa perheen vanhin tyttö lensi pesästä pois niin voi että sitä kyyneleiden määrää :LOL: .

Osanottoni Kesä-74 :hug:

miija 12+1
 
Kesä 74 pahoittelut tapahtuneesta! :hug:

Työpäivääni olisi kuulunut tänään 3:n asiakkaan pesu , rasvaukset , pukeutumisessa avustaminen, jne, muut paikat tänään normaaleja kotikäyntejä. No 2 asiakasta pesin aamulla ennen ruokkista, sitten ruokatauko ja ajattelin, etten saa pestyä sitä kolmatta, kun alavatsa taas oireili! :=/...Sitten vaan ruokatauon aikaan kysyin yhdeltä nuorelta lähihoitajalta, jos hänelle mahtuisi 1 suihku minulta vielä tältä pvltä, no hän sanoi, että mahtuu, mutta hänelläkin on 1 suihku koko pvnä. No onneksi vanhempi hoitaja sanoi, että hän voi suorittaa sen suihkutuksen! ;=)

Ja kaikille ultrassa kävijöille, keillä asiat hyvin , tai muuten neuvolassa sydänäänet tänään kuulleille ! Onnittelut! :flower:

Ensi ma se napaultra ja sen jälkeen , saa nähdä kerronko raskaudesta kaikille tiistaina, jos kaikki siis näyttää olevan kunnossa pienokaisella. Muutama "valioystävä" siis tietää työpaikalla ja eivät ole kertoneet kellekkään minun toivomuksestani! :flower:
Ensi viikolla alkaa 2 viikon lista, jossa asiakas , jota pitää ihan nostaa sängystä wc-tuolille ja hänen nostossaan iltavuorossa alavatsa kovettui ja tuli kipeäksi jo 2 viikkoa sitten. Eli hänen paikkansa x2 /pvssä minun pitää laittaa jakoon, ja enhän voi niitä ilman syytä laittaa jakoon, eli senkin vuoksi aiheellista kertoa! *vähän jännittää, mitä kertomisesta seuraa* :D Mutta eiköhön se siitä, kun on joka tapauksessa niitä mukavia työkavereita, jotka tietävät raskaudesta ja tukevat mukavuudellaan minua! :D

Ihanaa iltaa kaikille! :heart:

Rva Pikkumyy ja Tiuhti-Viuhtimme rv 11+3 :heart:
 
neitiperho
Voi kuinka ikävää, että yksi taas tippui pois joukostamme. Osanotto Kesä74 :'(

Emeelia Sun työkaverit sietäis saada selkäänsä. Kaikille odotus kun ei todellakaan ole että tosta vaan masua kasvatetaan ja kaikki ok.

Mies tänää tokaisi myös, että tuskin kauan enää pystytään salaamaan uutistamme oikein missään, kun näkyy kuulemma jo niin selkeästi. Masu siis vaan kasvaa :D

Piti sitten tänää sortua hakemaan apteekista mahalääkettä. Nyt vatsa eilisestä asti kipeä, vihlontaa istuessa/kovempaa liikkuessa rakon/kohdun seudulla. Vatsakaan ei taas ole toiminut. Jos nyt vähän auttaisi, toivon mukaan. Tuli samalla napattua kokeiluun myös nuo Multivita raskaus tabletit. Kaikki kokeiluun vaan, hiihih.

Joku noista rintojen arkuudesta kyseli. Täällä se alkaa helpottamaan, mutta itellä oli myös todella KIPEÄT. Rintojen sivut myös todella kipeät, kyljellään olokin tuntui pahalta ja iltaisin kun liivit otti pois niin ai s*****!!!! Eli aika normaalia, mutta ei todellakaan kivaa.

Neitiperho+ ei-vieläkään-nimeä 11+0
 
Osanotto kesä 74

Oli hyvä juttu sikiöseulonnoista 45 minuuttia ohjelmassa, toivottavsti moni näki. On aikas kaukana nuo tavoitteet esim. tuosta eettisestä puolesta puhumisesta tänä päivänä. Toivottavasti se aika joskus (pian) koittaa, että tuokin velvoite toteutuu. ja että vapaaehtoisuus tarkoittaa vapaaehtoisuutta.

Klippi löytyy osoittesta: http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?603004
 
Kesä-74 voimia ja :hug:

Meillä huomenna ensimmäinen käynti Kys:in äitipolilla, nyt siis käyty omalla paikkakunnalla vaan neuvolassa.. Tänään soitteli lääkäri ja sano että ehottamasti pitää olla tarkassa seurannassa koko raskauden ajan, ja nyt odotellaan niitten hyytymiskokeiden tuloksia.. Toivottavasti kaikki ok.
Mulle on iskenyt hirveä epäluulosuus raskautta kohtaan, joka yö näen unta jossa kävelen pitkin kotipaikkakunnan katuja ja mietiskelen että "olenkohan minä oikeasti raskaana" ja sitten kaikki tulee onnittelemaan aina mutta mä vaan epäilen, ja siltä se tuntuu oikeestikin.. on niin vaikeaa saada iskostumaan että siellä oikeesti on joku, vaikka sydänäänet kuuluu, ultrassa käyty yms..

Mä katoin myös tuon 45 minuuttia, ja tottahan se on, että tuota vapaaehtoisuutta aika harvoin painotetaan, ja varsinkin kun tuloksetkaan eivät ole täysin luotettavia.

Nälkä on vähän väliä, vaikka kuinka katon että mitä syön (no joo tänään söin kyl hampurilaisen.. :ashamed: ) mut yleensä niin silti tuntuu että mä varmaan turpoon .. Normaalisti oon painanu 63 kg ennen raskautta (166cm)pitkä niin nyt painan jo lähemmäks 70kg.. jotain 4kg noussu paino..

Iltoja kaikille!

Hosso ja Iisakki 11+6
 
Kesä -74: :hug: On tosi ikävää, kun tässä vaiheessa vielä tippuu pois. :'( Sitä kuvittelee, että aletaan olemaan jo paremmilla vesillä, mutta kyllä nämä muistuttaa, ettei näin vielä ole.

Minä kävin tänään spinning-tunnilla pitkästä aikaa. Oli tosi ihanaa! Tunnin jälkeen kävin suihkussa ja sitten menin kauppaan. Kaupassa iski ihan kaamee olo. Veren sokeri pääsi ilmeisesti laskemaan liian alas, vaikka söin välipalaa ennen tuntia. No nyt on saatu vähän murua mahaan, ja olokin vähän parani. :)
 
Terveisiä ultrasta!

Tänään oli vihdoinkin varhaisraskaudenultra, jonka varasimme yksityisestä lääkäristä. Masussa on todentotta elämää!! Sydän sykki vahvasti ja pikkujalkojenalut sätki välillä. Kokoa oli 23mm. Tästä raskaudesta tuli kertaheitolla todellista kun tähän asti siitä on kertonut vain 2 viivaa testissä. Koko perhe onnenkukkuloilla :heart:

Nyt nukkumaan :wave:
 
LinttaIita ja Kesä-74: :hug: :'(

Mä oon nähnyt kummallisia unia raskauteen liittyen... ensin sain unessa kaksoset, viime yönä sitten (unessa) rupes tulee kirkasta verta ja aamulla olin ihan varma et nyt se oli enneuni ja pelotti käydä vessassa... vaan oksentelu on jatkunut tänään koko päivän, oikein mitään en ole saanut syötyä vieläkään. Enkä kyllä tehtyäkään mitään, kun on sit niin väsynyt ja huono olo. Nyt kyllä alkaa tulla mieleen esikoisen odotus, vaikka oonki tätä raskautta pitänyt niin miljoona kertaa helpompana... mies vaan naureskelee, et siellä se vauva ilmottaa äidille, et elossa ollaan, älä nyt turhaan pelkää mitään.

Tänään sit kela teki tempun ja ilmoitti, et me ei ehkä sittenkään kuuluta enää Suomen sosiaaliturvan piiriin. Lapsilisän lakkaaminen ei nyt mua harmita, mutta jos mun täytyy muuttaa jo ensi kuussa (180vrk ennen LA:a) Suomeen, että saan äitiysavustukset, niin kylläpä menee kaikki suunnitelmat uusiks, enkä edes pääse kotiin, kun siellä on vuokralaiset ja 3kk etukäteen pitäis sanoo sopimus irti (lain mukaan siis). Argh! Ne on siellä koko ajan sanoneet, et kuulutaan Suomen sosiaaliturvaan kun on näin lyhyt oleskelu ja maksan veroni Suomeen, mistähän lie sit tänään saaneet muuta päähänsä. Voi kele!!! Kirjotin niille kyllä pitkät sepustukset ja kauhulla odotan, mitä ne vastaa. Ja mä kun luulin, ettei enää tarviis turhautua kelan kanssa kun opiskelut loppui, niin miten väärässä olinkaan...

No, hyvää yötä kaikille...

Hemuli 9+4
 
Voi miten surullista Kesä-74 :hug: . Voimia koko teidän perheelle!

LinttaIita, toivottavasti vuodot pysyy poissa. Muistahan lepäillä!

Hemuli80 aikamoinen temppu Kelalta! Toivottavasti saat valituksesi läpi! Juuri Kela voi noin toimia.

Täällä on edelleen niin oireetona ,että välillä oikein pelottaa onko kaikki hyvin. Masu kyllä pyöristyy ,mutta tuntuu ,että sekin johtuu vain syömisestä. Pitää vaan viikko malttaa odottaa ,jotta pääsee ultraan. Pääsisin kyllä tuohon neuvolaankin ,mutta en millan haluaisi pelkoni paisuvan niin isoksi ,että sinne soittaisin.

Täällä onneksi unettomuus on alkanut helpottaa. Kuvaan ovat tullet värikkäät unet. Monissa unissa seikkailen kaikenmaailmaa baareissa ja tapailen entisiä poikaystäviani. Sitten unessakin on kamalan huono mieli siitä kaikesta. Tai sitten olen vessa jonossa ja kun viimein veskiin pääsen vessa on ihan karmean sotkuinen. Tällöin pian herään pisuhätään :) .

Nyt peittoihin.Tytön kanssa huomenna kerho aamu.
-Poni ja Manteli 10 (jes taas uusi viikko)
 
Ihanaa! Kohta pääsen kampaajalle!! Kummasti stollanen piristää näitten finnien ym.. keskellä!! Oli muuten hyvä kun olin eilen siellä neuvolassa, niin terkka kysy että millos haluut tulla seuraavan kerran : 4 vai 5 viikon päästä? no tietysti 4 viikon päästä! aika kiva että kysy, moni on vaan sanonu, että uudelleen synnyttäjien neuvolat ois vähän harvemmin.. Ihan kiva näin!

onko muilla tullu ongelmaa pissan karkailusta.. esikon odotus aikana ei ollut, eikä ole ollut tossa välissäkään, mutta nyt on..tuntuu että millon vaan voi lirahtaa.. voiskohan olla että vaavi potkii rakkoa tai jotain.. vai onko nyt oikeesti mummous iskeny :/ oon yrittäny treenata noita alapään lihaksia, jospa se auttais..

sellasta tänään

äiti lpr 12+2
 
Pikasesti ennen kerhoon lähtöä muutama sananen. Meillä täällä Turun seudulla (ei siis Turussa) neuvolassa kysyttiin tulenko seuraavaksi: 4,5,6,7 vai 8 viikon päästä! Olin siinä ihan :eek: ja tokasin että 4 viikon. Ja ekaan neuvola lääkäriin ei kuulemma mun ole tarvetta mennä ( kun olen ollut noissa lapsettomuushoidoissa ja jatkuvasti siinä pöydällä). Sanoi kyllä että jos haluan niin sitten pääsen, mutta en kehdannut pyytää kun tuli sellanen olo että parempi kuin et halua. Ekasta raskaudesta sanoi että oletpa käynyt harvoin neuvolassa (asuin silloin Turussa), mutta esikoinen syntyi rv 36+6 juuri ennenkuin siellä olisi alettu käydä viikoittain.

No tarkoitus ei ollut valittaa meidän neuvolaa, ihmetytti vain moinen. Mutta niihen se on että näitä käytäntöjä taitaa olla melkeinpä yhtä monta kuin neuvoloitakin :)

Selkä alkaa olla välillä tosi kipeä, mulla on välilevyrappeumaa ja se tuo oman lisänsä kun on ylipainoa jo 12kg ennestään

Kesä74 :hug:
LinttaIita: Toivotaan parasta

Suhoska 12+3
 
Heips!
En kyennyt kouluun kahdeksaksi, joten menen vasta iltapäivätunneille klo 11.50.. Väsytti ja oli huono olo, ja viikko sitten jouduin puolentunnin "opiskelun" jälkeen poistumaan tunnilta ja tulemaan kotiin samasta syystä...

Unista ootte jutellut aika paljon. Ihmeellisiä kuvia mullakin näkyillyt.. Oon saanu päättää tuleeko yksi vai kaksi vauvaa (valitsin kaksi), oon ollut mukana Heroesissa, ihmeellisiä pissahätä unia (pissannu navetassa pussiin ja pistänyt sen marsuni syyksi :D ) jne.. Ja sitten näin myös unta että Hemuli80 sanoi täällä että "nyt oon takas suomessa" ja kaikki oli ihan ihmeissään, mutta hän sanoi matkustelevansa ympäri maailmaa..:D Mistähän lie tuokin uni pompannu. ;)

Hmm. Olo alkaa olla jo onneks parempi kun sai maata sängyssä niin kauan kuin halutti eikä tarvinu heti olla menossa.. Miehen vein kylläkin töihin kun hän on flunssassa eikä siksi viitsisi pyöräillä.

Onko muuten kellään kokemuksia pinnasängyn päälle laitettavasta hoitotasosta?? Oon miettiny, että se ois tähän meidän kämppään hyvä ratkaisu kun se vauva syntyy, asumme nimittäin pienessä kaksiossa, ja tässä aiomme kai pysyäkin ihanteellisen sijainnin ja edullisen vuokran vuoksi.. Tietokonepöytä taitaa saada lähtöpassit, eristäydyn sitten kokonaan ulkomaailmasta ;)

Upp3 ja Kirppu 11+2
 
neitiperho
Joku mainitsi unet existä. Täällä nimittäin ihan samaa. Unet alkoi jo rauhoittumaan jonkin aikaa sitten, mutta nyt sitten taas. Joka yö jonkun exän kanssa liikun ja sitten hirveän paha mieli kun oma mies kuitenkin lähellä. Unissa kaikille oon myös selittämässä "et sori, mä olen raskaana ja mä olen mun mieheni kanssa naimisissa". Eipä viitti edes miehelle mainita unista mitään =)

Toinen mikä mulla alkanut. Alkuun aina oli hirveen kylmä niin nyt, tuntuu et aina kuuma. Yöllä ei peitto muuta kuin ahdista, päivisin tuntuu että saisi dödöä vaan lisäillä, kun koko ajan tuntuu et puskee läpi. Oonko siis jotenkin ylikuumenevaa sorttia tai onko muilla ollu yhtään samaa?

me 11+1
 

Yhteistyössä