¤^Elokuun Epelit^¤ <KESÄKUUSSA>

Ja tänään taas poksumispäivä eli POKS 33+0 =)

Supistelut vaan jatkuu, nyt jo välillä saattaa ne kipeät kestää jopa parikin tuntia putkeen. Ei tosin onneks mitään säännöllistä. No tiistaina taas lekurille ja katotaan sit onko muutosta saanut aikaan.

selällään nukkumisesta itse en pysty kyllä olemaan selällään pientä hetkeä kauemmin, koska tulee tosi huono olo. Joten kyljellään nukutaan.

Pikakäynti nyt, pitää tulla taas paremmalla ajalla lueskelemaan :)
 
Nukkumisasennosta Olen koko raskauden ajan tietoisesti nukkunut jommalla kummalla kyljelläni. Viimeisen viikon ajan vasemmalla kyljellä nukkumaan meneminen ei vain ole ollut helppoa ja olenkin vaihtanut nopeasti oikealle kyljelle. Olen muutaman kerran herätessäni huomannut, että olen selälläni ja vaihtanut asentoa pikaisesti. Normaalisti nukkuisin vatsallani, mutta siitä luovuin jo oikeastaan yritysaikana.

Äippäpolin lääkärikäynti koittaa huomenna ja jännittää jo hieman, huomenna varmasti aika lailla. Siellä tutkitaan, että olisi paras synnytystapa. Olen edelleenkin tyytyväinen, että sain ajan, joskin pohdin, onko se aivan liian aikaisin.

Luckygirl & Vintiö 31+1
 
Moips, 29 poksahti:wave:

Nippe82, Mirkku76, +muut Kovasti tsemppiä että pikkuiset pysyisi mahdollisimman pitkään siellä mahassa "kypsymässä". Itsellä ollut eilen ja tänään kipeitä supistuksia tuossa selän, mahan ja ihan tuntuneet pakaroissa asti. Ei ole kyllä näin aikaisin ikinä alkaneet. Välistä helpottaa ja sitte taas tulevat vaikka ei oikein mitään raskasta olisi tehnyt. Täytää varmaan soitella neuvolaan jos ei ala loppumaan. En nyt usko että ihan pian tämä syntyisi, mutta jotainhan ne voi tuolla alhaalla saada aikaan. Mulla on kyllä aikaisemmassa raskaudessa alkanut avautumaan varhain..

Neulominen Itse silloin joskus esikoiselle yritin tumppuja ja villasukkia neuloa:LOL: niistä tuli ihan erikokoiset ja kummallisen vinot:) Oma äitini ja anoppini ovat saaneet sen jälkeen hoitaa homman. Teen kyllä paljon kaikkea muuta vauvalle itse. Nyt on työn alla pinnasänky. Hion ja maalaan sen uudestaan. Löysin nimittäin vanhemman ja hiukan normaalia pienemmän sängyn.

Unet Nyt alko eka painajainen tässä raskaudessa. Näin unta että vauva syntyi ja oletin sen olevan poika. Painoi 2200g. Sitten äitini ja siskoni tulivat katsomaan ja sanoivat että se on kyllä TYTTÖ! Minä sitte hädissään juoksin lääkärin perässä ja yritin saada sitä kautta selkoa että kumpi se nyt sitten on? Helppo nauraa jälkeen päin vaikka sillä hetkellä oli ihan painajaista koko uni:)

Vauvalla hattu päässä Jos sisällä on kuuma ja ei vedä, niin en pidä lakkia päässä. Ulkona lakki suojaa vedolta. Mihinkään tuulettimen tai tuuletusikkunan lähelle en vauvaa veis ilman lakkia.

Selällään nukkuminen: Itse olen ymmärtänyt että kun selällään nukkuu niin kohtu painaa suuria verisuonia. Vauva voi saada myös huonommin happea ja ravintoa silloin. ja omat jalat voivat turvota helpommin. Mutta itse ainakin tykkään iltaisin pitää jalkoja "seinällä" ja tunnustella vauvaa ja pienen liikkeitä selällä maaten. Että en usko että olis haittaa jos itsestä ei tunnu pahalta. Itse nukun kuitenkin kyljellään paremmin.

petite ja pieni 29:heart:
 
Moi! :)

Penni toivottavasti asia järjestyy! Tosi kurja homma tuommoinen...

nukkumisasennoista täälläkin tulee huono olo jos pitkään on selällään, verenkiertohan siinä asennossa heikkenee kun kohtu painaa isoja verisuonia. Joskus herään selältäni niin ei se hyvältä asennolta tunnu. Kyljellään nukutaan täälläkin :D

Liitoskivut on ihan törkeitä täällä, häpyluu tuntuu edelleen menevän rikki aina kun aamulla nousen sängystä tai muuten kun olen kauemmin paikallani. :D No eihän siihen kuole, onneks vielä ei muuta vaivaa ole sen kummemmin, lievää kuvotusta ja selän kipeytymistä lukuunottamatta. :)

Sf-mitta oli mulla viikolla 31+2 jo 31cm, mittaaja tosin vaihtui kun vaihdoin neuvolaa muuton yhteydessä. Aika isolta kuulostaa minun korvaani näillä viikoilla, hoikka kun olen muuten :D Jännittää vähän kun katsoin mun vauvakuvia, oon itse ollut tosi iso vauva, melkein 5kg...

Tulin vain nopeasti päivittämään, lähdetään miehen kanssa meidän porukoille kylään. Huomenna lisää! :)

Minea ja maha-asukki 32+0 POKS :heart:
 
Minea_ Miustakin ja myös neuvolatädistä kuulostaa hurjalta kun viikolla 30+4 sf-mitta oli jo 30.5 cm. Ja oon kans hoikka, tai olin :D Ennen raskautta painoin 53 kg ja viime neuvolakäynnillä painoa oli jo vissiin 68 kg. Huhuhh...

Aloin eilen tekemään isyyspakkausta. Tarkotus on antaa se juhannuksena kun on vuosipäivä. En tosin löytänyt siihen muuta kun sen vauvan käsikirja oppaan :D Tilasin äsken netistä vauvalle pipon ja bodyn missä lukee isin kulta ja isille super-isi logolla varustetun t-paidan. Sitten pitää ostaa siihen vielä energiajuomaa, kumihanskoja ja sellasta pientä kaikkee.

Tii ja masukki 32+0 !!!
 
Nukkumisesta: Täällä nukutaan semmoisessa asenossa missä hyvältä tuntuu. Vaavi painaa keuhkoja ja suolia ja massua kasaan että välistä ei henkeä saa kyljellään. Sivuttain on hyvä nukkua vain jos jalkojen väliin tunkee sopivan muotoisen ja paksuisen tyynyn. Muutoin vatsa painaa kuin synti. Lisäksi vessaan herätään joka välissä liruttelemaan sellaisia teelusikansuuruisia lätäköitä. Vauvakin on sellaista yöeläjäsorttia välistä että hänkin tykkää mammaa valvotella.
Toisinaan nukun yöni oikein hyvin. :) En valita, päivälläkin kerkeää koisia!

Liitoskivut on myös jotain ihan kamalaa täälläkin, joku olikin kuvaillut mainiosti että tuntuu kuin alapää halkeaisi osiin pieniksi sirpaleiksi kun nousee sängystä tai kun kääntää kylkeä nukkuessa. Myös pitkään paikallaan istuminen + se makoilu tekevät saman ongelman. Koko ajan ei vain jaksaisi kävellä ja seisoskella kun ei sekään hyvä juttu ole. :LOL: Lisäksi virtsarakon pienikin täyttyminen tuottaa tuonne häpyliitoksiin ihan kunnon painetta ja kipua, onko muilla vastaavaa? :confused:

Oliko jollain muullakin pahoinvointia/kevyttä kuvotusta?
Mulla on ruennut tulemaan useasti jos tulee nälkä, pari kertaa on tullut pientä kuvotusta ihan muuten vaan.
Lisäksi ähkyyn itsensä syöminen aiheuttaa pahaa oloa, totesin sen tänään ja en enää koskaan syö liikaa :D

Meillä on oikein onnistunut shoppailureissu takana, rahaa paloi tosi kivasti! |O
Vaavillekin löytyi jotain pientä kivaa. Tai no pari juttua. Ostoslista on edelleen valtava. :LOL:

Viikotkin poksui tuossa lauantaina.
Keskiviikkona oisi neuvola pitkästä aikaa, saas nähdä mitä siellä tulee eteen..

Ss + Poju 29+1
 
Hei! Kerta joku muukin vielä liittyy joukkoon, niin ehkä minäkin sitten vielä...Olen kyllä aina välillä lukenut viestejänne, mutta itsellä on aiempien keskenmenojen takia ollut tämän raskauden ajan sellainen pelko takaraivossa, että uskallan vasta nyt ajatella, että meillekin syntyy ehkä vauva:)

Tässä lyhyesti itsestäni:
Laskettu aika ultran mukaan 2.8., neuvolan mukaan 7.8., sairaala TYKS, ikä 36 ja kolmas lapsi on tulossa. Ei tiedetä, onko tyttö vai poika, ultrassa piti jalat niin tiukkaan ristissä, että ei saatu kommenttia puoleen eikä toiseen:)

Täällä on puhuttu SF-mitasta. Mulla on ollut tosi iso maha joka raskaudessa, aina on mitta ollut yläkäyrällä. Niin on nytkin. Olen itse lyhyt ja maha iso, aika hauska näky siis. Vauvat ovat myös olleet isoja: 3950g, 52cm ja 4550g, 56cm. Nyt hirvittää, onko tulossa vielä isompi vauva. Paljon parempaan en enää pysty, kuin viime kerralla... Heinäkuun alussa on aika synnytystapa-arvioon, mutta eipä ne siellä sairaalassakaan vauvaa pienemmäksi saa.

Nukkuminen alkaa täälläkin olla vaivalloista. Aina ei tiedä olisko mukavampi nukkua vai nousta ylös kukonlaulun aikaan, kun tuntuu, ettei enää saa henkeä. Vaihdan kylkeä tasaiseen tahtiin pitkin yötä, vessassa ei onneksi tarvitse ravata.

Tässä alkuun, lisää tulee toisena päivänä!

Fleur ja pikkukukka (en enää pysy laskuissa mukana, ekassa raskaudessa päivät muisti tarkalleen, nyt tiedän, että vauvan pitäisi syntyä elokuun alussa...!)
 
  • Tykkää
Reactions: NP ja samuelinäiti
Nukkuminen täälläkin vaikeaa. Tänään oon herännyt viideltä. |O Herään öisin moneen kertaan vessaan tai sitten herään ihan muuten vaan enkä saa enää unta. Myös hyvän asennon löytäminen on hankalaa. Selällään ei voi nukkua ku tulee huono olo ja ehkä vähän pelottaa, että vauva ei saa tarpeeksi happea/ravintoa. Kyljellään nukkuessa vauva painaa kylkiluihin ja se tuottaa kipua. Yleensä pönkkään itseni kyljelleen peiton avulla. Joskus tämä auttaa joskus ei.. Onneksi oon sairaslomalla niin saan nukuttua päivälläkin. Ei tämä silti kivaa oo.

Hormonihuurut on ihan käsittämättömät. Saatan alkaa itkemään ihan oudoissa tilanteissa. Lauantai-iltana meillä pitkästä aikaa oli säpinää makkarin puolella ja mä aloin itkemään toimituksen jälkeen. :O Kyllä hävetti selittää miehelle, ettei asia johdu hänestä vaan ihan siitä, että hormonit on tositosi sekasin. Toisaalta kyllä mieheni tuntee minut ja tietää, etten muutenkaan raskausaikana ole ollut ihan omaitseni. :D

Pahoinvointi: No joo. Kyllähän täälläkin on huono olo, mutta en viitsi siitä enää niin kauheasti mainostaa. Olette varmaan kaikki jo kurkkua myöten täynnä mun pahoinvointi vuodatuksia. :D Onneksi uudet lääkkeet auttaa tähän eikä oksennus tule enää ku ehkä kerran tai kahdesti viikossa!!

Tervetuloa Fleur05! :wave:

Mesikämmen ja masukki 30+4
 
Tervetuloa uusille! :)

En ookkaa taas jaksanu vähään aikaan kirjottaa mitään.

Tsemppiä Nipelle, Emilienille ja Mirkulle, toivotaan että vauvat vielä pysyy masussa ainakin muutaman viikon. :)
Mulla ei oo nyt melkeen viikkoon ollut kipeitä supistuksia. :) Toivotaan että muillakin menee ohi.

Nukkumisesta: Kyljellään nukun, joskus köllöttelen selällään kun telkkaria katson mutta aika äkkiä tulee huono olo. Illalla on vaikea saada unta kun vauva-asiat ja kaikki muukin pyörii mielessä, muuten nukun kyllä ihan hyvin.

Mesikämmen mulle kävi yks kerta samalla tavalla sänkypuuhien jälkeen! :D Täällä noi pahimmat hormonihuurut on jo takanapäin, tän loppuajan oon ollu paljon lepposampi ku sillon alussa. :)

Nyt pitää mennä, illalla paremmalla ajalla lueskelen ja kommentoin lisää. :)

Nepo ja Pirpana 32+3
 
Yhtenä kappaleena yhä ;). Lauantaina tuli hirmuinen paineen tunne/ ponnistamisen tarve ja selkää särki. Suppareita on ollut päivittäin, mutta kyllä tuosta Adalatista ja veden kittaamisesta on ollut se hyöty etteivät ole enää kipeitä. Keskiviikkona olisi neuvola, josko sieltä sais tähän välille lääkäriaikaa et katsottaisi tekekö nämä olotilat tuhojansa.

Nukkuminen onnistuu mahdollisimman monen tyynyn kera. Enää ei voi oikein nukkumisesta puhua, lähinnä torkkumista tuo tuntuisi olevan. Selkävian takia en ikinä pysty selälläni nukkkumaan joten kylkiasento on automaattisesti se ainoa vaihtoehto.

Pahoinvointia tai lähinnä kuvotusta on ihan kiitettävästi. Maha on niin iso ettei kerralla mahdu paljoa. Ja nyt kun noita nesteitä pitää juoda sen 3 l päivässä niin ei jää paljon ruualle tilaa :LOL:. No eipä pahemmin paino nouse...

Sf mitta oli viikolla 30+4 28cm. Saas nähdä mitä näyttää ylihuomenna...

Tsemppiä kaikille uuteen viikkoon :flower:!

Mirkku + potkija 32+3
 
Tii joo kyllä se jotenkin hassua on kun toi sf-mitta huitelee ihan yläkäyrillä melkeinpä :D Mutta ite oon kyllä aika lyhytkin, vaan 164cm joten ehkä sekin vaikuttaa :D Älä huoli painostasi, varmasti suuri osa jää synnärille ja loput kilot luulis lähtevän aika pian! Toki niin yksilöllistä sekin. :) Itsellä on varmaan semmoinen aineenvaihdunta ettei niitä kiloja kerry nytkään vaikka alkaa viikkoja olla jo kasassa... No ehtiihän sitä vielä! :D Ainakin liikkuminen alkaa olla täällä jo laiskempaa, luulis että painoa tulee kun ei enää liiku niin paljoa.

Mielialoista sinänsä tuntuu, että mulla pahimmat hormoonihuurut oli siinä alkuraskaudessa, nyt oon ollut paljon tasaisempi ja kärsivällisempi. Onneksi näin :) Saa nähdä miten käy sitten kun alkaa raskauden loppu häämöttää! Lähinnä saatan joinakin päivinä olla hiukan omissa mietteissäni, jännittää nyt synnytyksen jälkeinen aika enemmän kuin itse synnytys. Mietin usein, miten saa nukuttua ja miten jaksaa pikkuisen kanssa ja osaako sitä oikeasti pitää hengissä :D Ja onko musta siihen :D Pelottavaa, mutta samalla kyllä luotan siihen että pärjätään ihan hyvin.

Huomenna pääsen pitkästä aikaa kampaajalle, ihanaa luksusta! :) Jotenkin tuommoiset asiat tuntuu nyt tosi kivoilta, kun tietää että sitten kun on vauva niin ei enää välttämättä ehdi/ole varaa käydä itseään niin usein hoidatuttamassa. :)

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

Minea ja maha-asukki 32+1
 
Päivitellään neuvolakuulumisia rv 31+4:

Pissa: puhdas
RR: 116/76 p.70
Hb: 122 (lisäraudasta ollut apua)
Paino: +848g/vko :ashamed:
Sf: 31cm :O (yläkäyrällä mennään, mut nlatäti sano et voi olla vähä mitä millonkin kun vauva pääsee viel liikkumaan)
Vauva: RT ja sykkeet 125-145 välillä

Kaikki siis kunnossa. Olen kyllä huomannut että maha on täällä tehnyt kasvupyrähdyksen.
Sf mitta tosissaan on yläkäyrällä, mut ei kuulemma kerro suoranaisesti että on iso vauva tulossa. Itse kyllä olen ollut 56cm ja 4600g eli sormet ristiin ettei koko periydy ;)

Mielialat Olo täällä on seesteisempää. Täällä myös tullut tuollainen itkukohtaus makuuhuoneleikkien jälkeen, joka sitten on kyllä jälkeen päin naurattanut. Mokomatkin hormonit !

Nukkuminen täällä on hankalaa. Enemmän nukun vas. kyljellä, mutta toisinaan oikealla. Välillä myös huomaan makaavani puoli mahallaan, sen verran miten maha antaa periksi.

Toivotaan että kaikkien reissulaiset pysyvät kyydissä vielä muutamia viikkoja !

Ninzi & Tyllerö 31+4
 
Hei vaan taas! :)

Olette nukkumisesta puhuneet.. Mä nukun selällään melkein poikkeuksetta, mut välillä silleen puolistuvassa asennossa, kun närästys nostaa kaikki hapot ylös. Kyljellään nukkuisin, mut mulla on sellanen ongelma että mä kuolaan niin paljon :D :ashamed: En osaa nukahtaa kyljelleen, kun kuolaaminen ärsyttää lähinnä itteeni mut herään kyl yleensä kyljeltäni. Pitäis varmaan harkita jotain syljen eritystä vähentävää lääkettä..

Kuvotusta on täällä esiintynyt parina viime viikkona. Ei vaan ruoka maistu ja kaikki tuntuu ällöltä, mut oksennus ei kuitenkaan tule. Ehkä osasyynä on sekin etten tosiaan voi ees syödä paljoa kun tuntuu et tyyppi potkii kaiken takaspäin :D

Hormonit sekaisin täälläkin.. Välillä alkaa itkettää ihan kummalliset asiat ja sit vaan nieleskelen kyyneliä, ettei miehen tarvii ihmetellä että mistä ihmeestä mä nyt taas vollotan :D Ja naama kukkii oikein hienosti, toiselta puolelta :stick:

(.) Mä niin nautin tästä mahastani! :heart: Pienetkin liikkeet alkanut tuntumaan ja välillä naurattaa kun maha vetää omaa ralliaan ja hyllyy joka suuntaan :LOL: Ihanaa olla niiiiiiin raskaana et muutkin sen näkee! Ihanaa, kertakaikkiaan :) Sain vihdoinkin huudettua huuto.netistä itelleni sen turvavyön alentajan, huh. Ärsyttäny jo viikkotolkulla autossa istuminen kun vyö painaa ilkeesti alavatsaan. Kunhan se toivottavasti tällä viikolla tulee ni pääsen kokeilee et onko siitä nyt sitte hyötyä.

Hankinnat ei oo lisääntyny kovinkaan paljoa.. Äidin työkaverilta saan ammeen ja pinniksen pehmusteen vaik sänkyäkään ei vielä oo :) Ja äiti lupas ommella äippäpakkauksen laatikkoon sitten pehmusteet, kunhan se tulee, toivottavasti tällä viikolla kans :) Pinnasänky pitäis hommata vielä ja ens kuun lopussa ehkä viimeistään sit haetaan ne vaunut kotiin ku en mä malta enää odottaa. Pitäis lipastoon tehdä vaatteille tilaa ja pestäkin sinne niitä vaatteita. Apua, tuntuu että aika loppuu kesken vaik viikkoja vielä (toivottavasti) on! Ei oo ennakoivia supistuksia tuntunu vieläkään ni luottavaisin mielin kyllä luulen että yliajalle mennään.

inieh ja murunen 29+0 POKS!
 
neuvola käynti takana...
pissassa valkuaista, aamulla pitää viedä sairaalaan näyte.. : /
Painon nousu oli vihdoin tasottunu :D välillä kun ollaan huideltu 1200g/vk :D
nyt oltii jo alle 500g/vk
sf-mitta 30cm ja viikot nyt 31+2
Tarjonta RT
Hb 110 , se ei näköjää nouse vaikka kuinka rautaa söis.. ennen raskautta ollu kuiteki hyvä.. no jos se sit taas joskus :LOL:

nukkumisesta vielä sen verran, kyljellään oon aina oikeestaa nukkunu, välil myös selällään ja kyl vielkii herään joskus selältää..
Yös tulee herättyä nykyää 3 kertaa.. välillä joutuu sit valvomaa pitkää ennen kun saa unen päästä taas kiinni..

ei täl kertaa muuta, pää jotenkii ihan jäässä :LOL:

jepatin ja poikanen 31+2
 
Mielialat kyllä täälläkin heittelee. Huomaan olevani tosi vihainen ja johtuukin siitä, että oikeasti itkettää mutta panttailen sitä itkua ja sitten se jostain syystä onkin muuttunut vihaksi. Kyllä täälläkin tän raskauden aikana on kesken seksin alettu itkemään. Mies oli kyllä hyvin hämillään asiasta ja kun itse en tosiaankaan osannu selittää, että miksi itken. Jännä, että on kuitenkin monella muullakin ollut samaa :D

Nukkumisesta, itse en ole koskaan pystynyt selälleni nukahtamaan, mutta herään kyllä joka yö poikkeuksetta siihen, että olen selälläni. Tyynyjen kans täälläkin väännetään iltasin asentoja kuntoon. Ärsyttävin asia on, että kun laitan jalkojen väliin tyynyn, niin aivan jumalaton liitoskipu häpyluulle sitten kun vähän aikaa on paikallaan.
Ja täällä kans sama ongelma, että herätyksen jälkeen ei sitten enää uni tule. Muutama tunti pitää pyöriä. Koska oon ny sairaslomalla, niin voin onneksi pätkiä päivän 3:een pitkään unirupeamaan. yöuni1, yöuni2 ja päiväuni1. Voin nukkua 5h päikkäreitäkin ja siltikään se ei vaikuta siihen, monelta alkaa iltasin jo ramasemaan.

ON: Soittelin tänään niitä vastauksia. No streptokokkitestin (joka oli onneksi neg.) olikin se lääkäri laittanut menemään, eikä sitä klamydiaa. Joten siitä klamydiasta vielä pitää käydä pissanäyte antamaan. Ois ollu kiva saada se tälle päivälle pois päiväjärjestyksestä. Bakteerit oli yhdellä plussalla, joten bakteerivaginoosin poikasta sielä ois, johon sitten salvat hoidoksi. Saaps nährä tuleeko sitte hiiva tän salvan jälkeen. Yhtä värkkäystä.

Kivuttomia supisteluita on aika paljon. Ja alamahakivut ne jyllää vieläkin. Ja nyt on tullut sitten niin voimaa lapsosen potkuihin ja venyttelyihin, että kipeää tekee kun välistä vatsanahka vaan ei suostu venymään sen verta kun vauvan jalan tms. tekisi mieli.

Mulle on vähän iskeny haikeus. Olen aina pitänyt raskausajasta, vaikka olisi ollut jos jonkinlaista kremppaa. Nyt sitten kun mahdollisesti viimeistä tässä viedään, niin se sitten korostuu, että ei sitten enää koskaan tätä jännäystä ja uuden perheenjäsenen tuloon valmistautumista. Sellaista erityistä oloa. En tiedä olisiko se melkein parempi, että ei oikein tykkäilis raskausajasta, niin eipä jäis sitä kaihoilemaan sitten kun lapsiluku on täysi.
 
Toi kapaloinnin ja kätkyt-kuoleman yhteys taisi olla jotenkin sillain, että vauvalle tulee olo, että on edelleen kohdussa ja saattaa unohtaa hengittämisen.
Mutta taas kun tuttia käyttää, niin eikös se auta muistamaan sen hengittämisen?
Ite en vielä ole stressannut tuota kätkyt-juttua, mutta muistan kyllä vauva-ajan kun melkein laski viikkoja, että koska se riski ei enää ole olemassa, kyllä se huoli aina on..

Olipas kamala viikonloppu.. Mulle määrättiin Obsidan-rautaa aamuisin tyhjään vatsaan keskiviikkona ja torstaina otin ekan tabletin. To-pe yön valvoin kun vatsassa väänsi, mutta ei kumminkaan mitään kummastakaan päästä tullut.
Perjantaina sit otin taas tabletin aamulla ja pe-la yö oli sitten ihan karsee..Oksensin ja ripuloin koko yön nukkumatta tuskin silmäystäkään ja vaikeeta oli saada pysymään edes vettä sisällä. Lauantaina en saanut syötyä ja nousi vielä kuumekkin ja vielä kerran oksensin ja niin rajusti, että pelkäsin oikeesti että nyt alkaa synnytys kun tuntui, että koko vatsalaukku tulee ulos.
Obsidanit jäi kyllä siihen, hemoglobiini laski varmaan tuon kuurin jälkeen. Nyt otan nestemäistä rautaa, ja en enää todellakaan tyhjään vatsaan.
Tänään jo alkaa elämä voittamaan, jopa ruokaa oon saanut alas, tosin semmoisen närästyksen kera että yäk.
Mutta turvotus lähti, jos jotain positiivista tarvii keksiä :LOL:

Voi, monilla tosiaan noita supistuksia, koitetaan nyt vielä pitää vauvat muutaman viikon sisällä!

Ja tervetuloa kaikki uudet! :wave:

Ainiin, täällä oli sf-mitta 29 viikolla 29+3, yläkäyrällä, mutta niin oli esikoisestakin. Toivoin kyllä tästä tulokkaasta hitusen pienempää, mutta eihän tuo mitta kyllä välttämättä mitään vauvan koosta kerro.

Kiuku ja palleroinen 30+1!
 
joku sanoki hyvin että eiköhän se ole sama miten päin nukkuu kuhan saa hyvin nukuttua :D tuli sellanen ahaa elämys että näinhän se on. saan nukuttua hyvin jos kiinnitän illalla mitä pistän vikana suuhun. viime yö meni nimittäin taas siihen että alan jo unessa yhtäkkiä tulemaan janoiseksi, sitten makoilen jonkin aikaa unen ja hereillä olon rajamailla ja mietin mikä on totta, että joinko jo. no näistä veden litkimis keikoista seuraa tietty vessa reissut :D silti koen että oon ihan levännyt.

sain varattua vihdoin sinne sokerirasitukseen ajan, siis miten oonki taas näin aikaansaamaton! taas tää "teen kivat jutut ekaks" nostaa päätään. seuraavalla viikolla sitten ihmetellään rasituksessa, aika nopeasti noi tulokset taitaa saada? eniten mua huoletti että joudun samun ottamaan mukaan sinne, onneks löyty hoitaja. onko kellekkään muuten todettu täällä nyt sitä r-diabetesta?

mulla mielialat vaihtelee ilman raskauttakin, mutta itken ehkäpä vieläkin herkemmin. tai saatan tulistua nollasta sataan kuin hyväkin urheilu auto.. välillä kyllä niin hävettää oma käytös, sit silloinkun tajuaa että nyt alkaa tosissaan kiukuttaa niin yritän sitten niellä kiukkua ettei kelle vaan ala aukomaan.

pahoinvointia alkanut nyt täälläkin olee, ei onneks kuitenkaan usein esiinny. aamusin saattaa aamuteen jälkeen tulla se olo et haluu vaan takas makoilee, varmaan huono oloisuus johtuu myös kun ei ole vielä muuta kerennyt suuhun pistämään mutta en oo ikin ollut aamupala ihmisiä ja nyt sitten vähän väkipakol yritän aikasintaan tunnin heräämisen jälkeen syödä, siitäkin välillä tulee huono olo niin tiedä sitten ikinä mitä tekis.

kiuku hyi olkoon, muistan ton olotilan rautapilsujen jälkeen, ekaa odottaessa mulle kävi ihan samanlailla :( ! silloin vessassa "nukkuessa" manasin kaikenmaailman neuvolatädit alimpaan helvettiin, siis ei noita obsidaneja pysty ku joku teräsmasu syömään..

vauvan pipo&tumput koska esikoinen synty marraskuussa ja oli oikeesti tosi kylmä+meidän sen hetkisessä kodissa oli aivan kauheen surkeet patterit niin niitä oli pakko pitää ainaki se eka viikko ellen olis halunnu että raukka heti vilustuu. nytki ostin niitä tumppuja kun edelliset hävis pikkuhiljaa johonkin, lämmönsäätelyhän noilla pienillä ei taida olla mistään kotosin ja sikshän ekaks suositellaan pipoa ym. käytettäväks..varmaan sairaalassa opastaa niiden käytössä jos epävarmuutta on, nyt ainaki ite aloin miettimään että onkohan pipo tosiaan tarpeellinen, elokuussa saattaa vielä olla aika kuumakin :O

pöh tänään poksutaan vielä sitten viikolle 31 ! :)

samunäiti&alex
 
Moi,

Täällä oli kanssa eilen neuvola ja kaikki kunnossa.
hb: 139 (eli erittäinkin hyvä raskaana olevalle kasvissyöjälle)
paino: +7,5 kg alusta, 350g/vko
sf: 25,5, alakäyrällä
tarjonta: RT

Vauvan jalat oli siellä kyljessä navan kohdalla kuten arvelinkin, mutta kohta jota olemme luulleet pääksi olikin peppu. Eli isin antamat pusut ja silittelyt ovatkin pikkuisen pään sijaan kohdistuneet pepulle, heh.

Inieh: Mäkin nautin kyllä raskaanaolosta ja tästä ihanasta masusta. Ehkä siksi kun se ei ole mikään megaiso, eikä se aiheuta kipuja/selkävaivoja tms.

Ja uusille tervetuloa mukaan, vielä ehtii hyvin kesän ajan jutustella. Ja hei, ei kai palsta sulkeudu kun vauvat syntyy? Olisi mukavaa jakaa kokemuksia ja saada vertaistukea myös kun nyytit ovat saapuneet.
Jennyhän se on pinoa päivitellyt, eli riippunee hänestä, onko aikaa sitten vielä? Iso kiitos hänelle tästä hommasta.

Penni ja pikkunen 31+3
 
NP
Alkuperäinen kirjoittaja samuelinäiti;26451670:
sokerirasitukseen -- aika nopeasti noi tulokset taitaa saada? -- onko kellekkään muuten todettu täällä nyt sitä r-diabetesta?
Minullahan se ainakin on. Ei ole tähän mennessä muuttanut elämää mitenkään.

Paastoarvon ottivat myös pikatestillä, joten sen sai tietää heti. Viralliset tulokset... oiskohan ne saanut jo seuraavana päivänä tai sitä seuraavana? Ei tosiaan viikkotolkulla tartte odotella.

NP & Vatsakas 31+5
 
NP kiitos vastauksesta! se kans mietityttää että joutuuko itseään piikittämään/jotain muuta lääkettä ottamaan vai pitääkö ruokavaliota jotenki vain muuttaa? mutta hyvä ettei tartte tosiaan kauaa odotella, ei kaikista testeistä aina vaan tiedä, tuntuu että joskus joutuu kauankin vartoa. :)
 
Neuvolassa taas käyty. Nyt oli sf mitta pompannut sit viikontakaisesta 28cm 34cm!! :O Toki siis vauvan asento sitä heittää, mut edelleen rt. Älytöntä kutinaa iholla ja etenkin jalkapohjissa, joten kävin labrassa sit verikokeissa. Vielä ei ole vastauksia sieltä. Ja äitipolille sain sitten lähetteen kokoarvioon. Hyvä niin. Ei tarvitse arpoa miten pieni kasvanut ja minkä kokoinen.

Devil+pyöriäinen 33+2
 
Minä nyt annoin periksi, kun issiassärky yltyi su-ma -välisenä yönä kovemmaksi että jäin kotiin. Saikkua on tällä erää juhannukseen, sitten olisi n. viikoksi vielä työrupeama mutta katsotaan sitä sitten.
Nyt pyöriikin eka vauvanvaatekoneellinen, mutta hyvin pienissä erissä jaksaa touhuta nyt kun tosiaan lantiosta lähtee säteilevä kipu jalkoihin ja lisänä uutena vaivana liitoskivut. Puhpuh! Nyt lopulta kun antoi itselleen luvan levähtää niin kylläpä sitä tosiaan onkin voipunut olo.


Nukkumisesta Aika katkonaista ollut koko raskauden ajan ja harvemmin aamulla on levännyt olo. Kyljellään nukkuminen onnistuu ainoastaan ja kyljen vaihto on hankalaa, yleensä herään siihen asennon vaihtamiseenkin.

Mielialat Mulla taas tilanne on rauhoittunut, mutta kylläpä olin sekopää puolessa välissä raskautta! Mies-parka.. ja kaveritkin on saaneet osansa mun vaahtoamisesta kuuntelevana korvana.

rautatableteista Tässä raskaudessa ei vielä ole tarvinnut rautaa popsia, mutta viime kerralla kyllä. Ja maha meni kiitettävän sekaisin niistä tableteista. Pystyin yhden tabletin syömään joka toinen päivä. Aloitin myös ohjeen mukaan reippaasti kahdella vuorokaudessa ja vessa tuli silloin erittäin tutuksi.

Torstaina neuvolaan sitten. Sielläkin pyörii jo kesälomat joten oma th ei ole tällä kertaa paikalla.
 
Tulipa mieleen kun ostoslistalla on puuhamatto, minkä ikäiselle vaaville olette tämmöisen ottaneet käyttöön?
Ihan vastasyntynyttä tuskin nämä hökötykset ihan kiinnostaa..

Lisäksi tuumiskelin ostetaanko sellainen valmis räikeä ja jotenkin isohko leikkimatto vaiko vaikka lampaantalja/joku muu peite ja siihen kaarella leluja roikkumaan.
Kumpihan on parempi vaihtoehto? Lampaantaljasta oli jotain kommenttia jossain että allergisoisi, onkohan tässä perää?
 
NP
Alkuperäinen kirjoittaja samuelinäiti;26453394:
se kans mietityttää että joutuuko itseään piikittämään/jotain muuta lääkettä ottamaan vai pitääkö ruokavaliota jotenki vain muuttaa?
Sehän tietysti riippuu ihan tapauksesta. :) Mä toivon, etten toista nyt itseäni liikaa. Blogiini oon ainakin avautunut sen sata kertaa tästä RaDi:sta ja varmaan myös tänne. Yli voi hypätä kaikki, jotka haluaa:

Lyhyesti sanottuna mulla sokerirasituksessa pomppaa aina se 1. tunnin arvo, joskus myös paastoarvo on vähän koholla. Mutta se 2. tunnin arvo on jo taas ihan normaali.

Kotona mitatuissa arvoissa (aamupaasto + 3 arvoa päivän aikana, tunti aterian jälkeen) mulla on joskus koholla se aamupaastoarvo. Raja taitaa olla 5,5 ja mulla on ollut max 5,7. Mä voin kotona syödä vaikka litran jäätelöä ja tunti siitä arvo on tyyliin 6 (yläraja 7,8). En siis ole pahemmin ruokavaliota muuttanut. Ruisleipää ja puuroa jos syön niin sit pomppaa arvot.

Tätä samaa oli myös Ykköstä odottaessa, eli rasituksessa arvot pomppaa, kotona ei pahemmin. Tuolloin th ei asiasta pahemmin sanonut, mutta tämä th raportoi sairaalaan joka välissä. No, ei se mitään, hyvähän se on, että meistä huolta pidetään. Ykköstä odottaessa en tarvinnut minkäänlaista lääkitystä ja ruokavaliokin oli ihan normi.

Muutama viikko sitten (toukokuun puolivälissä?) kun kävin ultrassa äitipolilla, lääkäri katsoi arvoja myöskin ja sanoi, että jos paastoarvot ovat jatkossa aamulla koholla, pitää harkita lääkitystä. No, onhan niitä 5,5-5,7 arvoja ollut, mutta kun samalle viikolle voi sattua myös alle 5:n arvoja. Eivät ole ainakaan vielä nappeja antaneet.

Insuliinin piikittäminen tulisi kuvioon jos ei tabletit auttais, mutta nyt siis ei vielä niitäkään.

[/end of RaDi :) ]

Puuha/leikkimatto taidettiin Ykkösellä ottaa käyttöön 3,5 kk iässä. Tykkäsi heti kovasti. Meillä siis sellainen, jossa maton yli menee kaksi kaarta ristiin ja niissä roikkuu leluja (vaihdeltiin leluja silleen, et osa pistettiin piiloon pariksi viikoksi).

Rautatabletit. Mulla käytössä Obsidan, yksi tabletti joka päivä. Mulla on aika herkkä vatsa, mutta noista ei ole onneksi sekaisin mennyt.
 

Yhteistyössä