Täällähän on ruuhka ollut vauvojen kanssa. Onnea kaikille vauvautuneille. :heart: :flower: :hug:
Todella isot tsempitykset vielä mahakkaille, i feel your pain..Vielä on muistissa hyvin
Tänään päästiin tytön kanssa kotiin. 4 päivää vietettiin osastolla. Tyttö kellastui toisena päivänä ja bilirub. arvoja seurattiin. Ne oli vielä tänään aamulla 240, mutta koska on niin virkeä tapaus ja ei ole lähtenyt nousuun 2 viimesen päivän aikana päästiin siis kotiin.
Synnytyskertomusta:
Yöllä 27.8 heräsin n. klo 1 siihen, että tuli voimakas supistus. MUTTA koska olin herännyt niihin jo muutaman yönä ja aina se oli siihen yhteen tai kahteen jäänyt, nukahdin saman tien uudestaa. Sitten uus 1.24 joka oli taas jo paljon voimakkaampi. Menin vessaan ja uskokaa sitä riemua kun huomasin, että nyt tulee sitä kuuluisaa vaaleanpunaista vuotoa. Sitten aloin kellottamaan supistuksia, jotka tuli nyt n. 15 min välein ja vaikka itse olin alkanut jo epäillä tätä (kyllä ne supistukset tunnistaa kun ne tulee -mantraa), niin täytyy taas todeta, että KYLLÄ ne tunnistaa. Herätin miehen sitten joskus 4 maissa, että nyt pitää lähteä. Nousin kävelemään ja huomasin, että nää supistukset oli jo 3 min välein ja aivan järkyttävinä. Tuli paniikki, koska meillä on 130 km matkaa synnärille. Mies ja pojat kauheaa vauhtia ylös. Anoppi kävi hakemassa pojat ja kerkesi jo moralisoimaan meidän sen minuutin aikana, jonka tuossa oli, kuinka typerästi teen, kun en tilaa ambulanssia, enkä ajattele ollenkaan vauvaa.
Matka meni hyvin, supistuksia tuli 6 min välein. Sairaalaan kun päästiin n. klo 7, niin kätilö tarkasti ja olin jo 5 cm auki. Olin aivan haltioissani, että tää menee nyt kyllä tosi nopeasti. Saliin kun pääsin tuli supistuksia n. 2 min välein. Mulle tarjottiin kohdunkaulanpuudutetta ja sen päätin ottaa ja ilokaasua. No tämä puudute tehosikin niin hyvin, että en tuntenut enää mitään seuraavaan 2-3h aikana, mutta supistukset harvenikin taas sinne 10 min välein tuleviksi. Siinä vaiheessa sitten lääkäri tutki, että voidaan puhkasta kalvot ja kello oli 10.35 tässä vaiheessa. Supistukset alko tuntumaan, mutta kun ne kalvot puhkastiin niin se heitti taas ne välit siihen 2-3 minuuttiin. Ilokaasu ei auttanut, mutta vedin sitä silti aivan kokoajan ja pörräs päässä, mutta kipu ei kadonnu. Kun tutkivat n. 11 aikaan, niin kätilöopiskelija sanoi 8 cm, kätilö 7 cm ja lääkäri 6 cm auki. Nää supistukset jatkui kokoajan sen 2 min välein ja kestona hyvinki se minuutti ja mulla oli kokoajan tunne, että olen loukussa siinä kivussa. Takasin kun ei ole paluuta ja eteenpäin ei tunnu pääsevän. Tässä vaiheessa n. jlo 12 kätilöopiskelija sanoi, että ois sen 9 cm auki, kätilö sanoi 8 cm ja lääkäri 7 cm. Pää oli vielä myös niin ylhäällä ja liikkuvana, etten ollut saanut nousta enää sen kalvojen puhkaisun jälkeen. Sain uudestaan kohdunkaulanpuudutteen, joka ei toiminut, sain myös jotain lihasrelaksanttia, joka ei sekään toiminut ja lopulta tarjottiin spinaalia, jonka otin, mutta sekään ei enää toiminut, sen laitto tapahtui klo 13. 14 aikaan sain sitten lopulta kuulla, että se 10 cm on auki ja kaikki oli tästä samaa mieltä. Mutta koska olin saanut sen spinaalin, eipä mulla tullut kun ne 2 minuutin välein olevat supistukset ja ei mitään tarvetta ponnistaa. n. tunnin siinä odottelin ja koska taas vuoro vaihtui, tuli sitten 14.45 kätilö, joka kysyi halusta ponnistaa kyljellään kokeiluksi. Olin aivan poikki ja mietin vain kokoajan, että mulla on vielä pahin edessä ja en enää jaksa. Kerroin tästä, että pelkään pitkää ponnistusvaihetta tälle kätilölle, joka sitten tuumas, että "nytpä sitten tehdään niin, että tulee nopea ponnistusvaihe, niin ei tarvitse pelätä". Mulla tuli tästä jotenkin niin hyvä mieli, että uskoin aivan täydestä sen, että näinpä sitten tehdään. Aloin sitten ponnistamaan kyljellään ja tuntu todella turhauttavalta, kun ei mitään pakottavia tarpeita ponnistaa tullutkaan. Mutta tää kätilön tsemppi siitä, että tosi hyvin tulee tää lapsi nyt alaspäin täältä, että jatka vaan. Sain oksitosiinia ja yhtäkkiä tuli sitten tää pakonomainen tarve ponnistaa. Selällään sitten aloin ponnistamaan ja en ole varmaan koskaan huutanut niin paljon kuin siinä vaiheessa, kun pää oli tullut juuri siihen hollille, että se ei enää liukunut takaisin ja piti hidastaa työntöjä. Sitten kun pää oli tullut ulos, niin se kipu oli aivan älytön kun tarkastettiin onko napanuora kaulan ympärillä, jota se sitten oli ja se löysättiin. Tuntui siltä, kun joku olisi työntänyt sormen virtsaputkeen ja pyöritellyt sitä siellä. Hartioiden ulosautto oli vielä sitä kaameaa kipua, mutta niin useaan kuultu "kivut loppuu kun seinään kun vauva syntyi" piti paikkaansa. Supistukset loppui ja olo oli kuin taivaassa, koska niitä oli tullut 2 min välein jo sen 4h. II-asteen repeämä tuli ja aika lähelle peräsuolen sulkijalihasta, mutta säästyi kuitenkin, emätinkin repes aika syvälle. Nirhaumia sitten limakalvoille, mutta vaan oikealle puolelle.
Rankaksi koin synnytyksen, etenkin tuon ponnistusvaiheen ja sitä edeltäneen oottelun siitä, että supistukset työntää vauvaa alemmas synnytyskanavaan. Kestoksi sille tuli yhteensä 13h 44 min, avautumisvaihe 13h 20 min, ponnistus 16 min ja jälkeiset 8 min.
Kotona ollaan ja oikeassa olin siitä, että minun pelot ei lopu synnytykseen vaan jatkuu edelleen huolena vauvasta. Ja ikävä juttu on se, että huonetoverilla oli flunssa, jonka nyt sitten näytin saavan itsekin. Onneksi imetys on hyvin käynnissä, joten toivottavasti vauva sitten saa nää vasta-aineet ja säästyy, vaikka itse sairastan. Ja toivotaan, että on vaan nuhaa tää, eikä oikeaa kuumetautia.
