Elokuiset2021

Moi elokuisten odottajat!
Tätä ketjua varovasti kurkkinut jo joulukuun alusta asti mutta vielä en ole uskaltanut kommentoida jokseenkin dramaattisen alkuodotuksen takia. Tässä on matkan varrella luovuttu toivosta jo muutaman kerran mutta niin vain ihmeen kaupalla pieni on pysynyt mukana ja tällä viikolla pääsin jopa häntä kurkistamaan ylimääräisessä ultrassa, missä näkyikin kaikki olevan oikein hyvin ja viikkojakin oli jo yllätyksenä 13! Varsinainen np ultra sitten maanantaina. Tämän myötä tännekin uskaltauduin kirjoittamaan vihdoinkin!

Muistelin että FB ryhmään otettiin 60hlö asti porukkaa mukaan - oliko siellä minkälainen tilanne? Kunhan tuosta varsinaisesta ultrasta selviää vielä että ollaan edelleen turvallisilla vesillä niin mielelläni liityn sinne puolelle juttelemaan. Esikoisen aikana vastaava ryhmä oli suuri apu ja tuki, niin kuin varmasti tälläkin kertaa

Pikkuhiljaa helpottanut pahimmat raskausoireet mutta edelleen on ajoittain yököttävä olo. Väsymys helpotti rautalisän myötä huomattavasti mikä kyllä helpotti elämää suuresti. Aika on mennyt hurjan nopeasti ja vähän jännittää että ehtiikö tässä ajatusten kanssa samalle viivalle ollenkaan! Onneksi talvea rakastavana ihmisenä saatu nauttia edes kunnon lumimäärästä mikä on piristänyt huomattavasti ❤

Toiveikkaana eteenpäin!
-auraum ja sisukas rv13
 
Eilen oli eka neuvola käynti. Kuunneltiin pienen sydänääniä ja hyvinhän ne kuului. :love:
Vielä ei oo tietoa nt-ultran ajankohdasta, mutta eiköhän se pian selviä. Labrassa oon jo käynyt. Laskettu aikakin on vähän epäselvä, kun neuvola laskee sen 28 pv kierron mukaan, ja itsellä ei niin pitkä kierto ole. Mutta sehän varmistuu siellä ultrassa, eikös niin :)
 
@auraum Tervetuloa mukaan! Meitä on tällä hetkellä fb-ryhmässä alle 30 eli hyvin mahtuu vielä mukaan. Poppana_:lle viestiä, niin hän lisäilee :)

@Mustikka_ Joo, ultrassa tarkennetaan sitten laskettua aikaa tarpeen mukaan. Meillä pitää muistaakseni tulla heittoa yli neljä päivää, että laskettua siirretään. Joissain paikoissa siirretään vissiin jo päivänkin takia :)

Täällä olot jatkuu edelleen. En ole enää oksennellut kovin usein, mutta etoo, rintaa puristaa ja pala on kurkussa koko ajan. Uutena kiusana on tullut päänsärky ja huippaus, niin että seiniä pitkin saa välillä mennä. Toivottavasti meillä kaikilla helpottaa pian. Olisi mukavaa päästä hiljalleen nauttimaan raskaudesta ♡

Hyvää viikonloppua kaikille ja tsemppiä ultrien odotteluun ♡
 
Viimeksi muokattu:
elora
Löysin tämmösen ketjun ja ajattelin, että ihan hauska idea jakaa tuntemuksia muiden samassa vaiheessa olevien kanssa. Nyt kun ei koronan takia voi mihinkään raskausjumppiin tms. mennä.

Meillä on laskettu aika elokuun alkupuolella. Tää raskaus tuli vähän yllättäen. Meidän ei ollut tarkoitus vielä hankkia, mutta ehkäisy petti. Päätettiin toivottaa pikkuinen tervetulleeksi. Loppujen lopuksi kumpikin halutaan lapsia. Mulle kaikki raskaus- js perhejutut on ihan uutta. Lähipiiristä ei löydy muita lapsia tekeviä miehen siskoa lukuunottamatta. Mutta joskushan kaikki tän ekan kerran kokee.

Mulla on nyt ensimmäinen kolmannes takana. On vähän parempi olo kuin raskauden alussa. Suunnaton väsymys on hellittänyt. Olen toki vieläkin vähän normaalia väsyneempi, mutta aika perustasolla taas. Pahoinvointi on myös helpottanut, mutta hajuaisti voimistuu koko ajan. Hajut sitten aktivoivat taas sen pahoinvoinnin.

Muuten on ihan hyvä olo. Vatsan seutu on hieman turvoksissa, mutta ei mun raskautta näe vielä päälle päin. Pikkuinen voi hyvin ja vilkuttelee ultrissa iloisesti meille.

Nyt mulla on operaationa alkaa nostaa painoa sekä aloittaa raskauskuntoilu. Oon aikamoinen sohvaperuna. Nyt kun ei mene päivät enää pää sumussa, on korka aika mennä kävelylle ja alkaa kyykkäämään. Onpahan sitten valmis synnytykseen. Mites teillä muilla luontaisesti sohvaperunoilla, millaista liikuntaa harrastatte nyt raskaana?
 
Tervetuloa mukaan Elora, kyllä tähän äitiyteen kasvaa, vaikka kaikki aluksi uutta onkin! ♡ Mä harrastan normaalisti liikuntaa useita kertoja viikossa, mutta nyt raskausaikana on jäänyt lähes kokonaan pahoinvointien takia. Lyhyillä etanakävelyillä olen onnistunut silloin tällöin käymään ja silloinkin sydän hakkaa miljoonaa. Lantionpohjaa olen myös treenannut. Harmittaa, mutta ei tälle hirveästi voi mitään. Toivottavasti pahat olot helpottaa pian ja pääsee paremmin aktiivisempaan elämään kiinni.
 
  • Tykkää
Reactions: Antzu
Mullakin normaalisti jumppia ja kuntosalia ohjelmassa joka viikko, mutta nyt Koronan ja raskauspahoinvoinnin takia teen vaan kotijumppaa ja kävelylenkkejä. Raitis ilma auttaa huonoon oloon kunhan malttaa liikkua rauhallisesti eikä revi ihan täysiä. Kunhan lumet alkaa sulaa niin aloitan taas pyöräilyn, se onnistuu isommankin mahan kanssa.

Muuten täällä odottelen tuskaisena ensi viikon NT-ultraa ja seulonnan tuloksia:oops:
 
  • Tykkää
Reactions: lillium ja Antzu
Mä en ainakaan vielä ole päässyt edes liikkumaan saakka, vaikka muuten olo alkaakin helpottaa. Migreeni tosin jokapäiväinen, joten sekin toimii hyvänä jarruna oikeastaan kaikelle. Joko ei ole aikaa, tai sitten energiat nollissa. Ja mun toppahousut ei pysy jalassa! Jospa kevättä kohti helpottaisi, täällä luntakin niin hemmetisti ett jotenkin moti tiukassa. Jospa tää tästä.
 
  • Tykkää
Reactions: lillium
Mulla on kaksi koiraa ja hevonen, niiden liikuttaminen riittää tällä hetkellä liikunnaksi, sekä omakotitalon loputtomat lumityöt! Ratsastamista jatkan sen aikaa kun tuntuu mukavalta :) tottakai järki päässä ja varovaisesti. Ahdistaa kyllä jo valmiiksi että mitäs liikuntaa sitten, kun en enää kiipeä selkään, kun sitä on tullut tehtyä lähes päivittäin reippaat 20 vuotta. Neuvolassa varoitettiin liian tiukoista lantionpohjanlihaksista (ratsastusharrastuksesta johtuen) , ja niitä pitäisi opetella rentouttamaan treenaamisen sijaan raskausaikana.
 
  • Tykkää
Reactions: lillium ja Antzu
❤ ELOKUISET 2021 ❤

Laskettu aika / Nimimerkki / Monesko lapsi / Synnytyssairaala


29.7. / Suffeli87 / 1. / HUS
30.7. / Tuutikki84 / 1. / HUS
2.8. / Marji / 2. / HUS
4.8. / talvilintu / 2. / TYKS
5.8. / Mariaz / 3. / EPSHP
7.8. / Antzu / 3. / TAYS
9.8. / lillium / 3. / -
10.8. / behappy-17 /2. / OYS
10.8. / Brunet82 / 3. / TYKS
10.8. / freesiasi / 1. / KYS
12.8. / haaveistatotta / 3. / KSKS
15.8. / Jossuttt / 2. / TAYS
17.8. / saraheinä / 7. / OYS
18.8. / Marpuli / 2. / TAYS
18.8. / KIMALLUSS / 2. / KHKS
19.8. / toiveissa90/ 4. / MKS
19.8. / Loree / 1. / -
20.8. / Mustikka_ / 1. / HUS
21.8 / Diipadapa / 1. / PORI
21.8. / mamselli78 / 3. / TAYS
22.8. / tylleröinen_21 / 2. / HUS
22.8. / Neilikka191919 / 2. / TYKS
24.8. / Sanjoh / 1. / TYKS
24.8. / Kartsa86/ 1. / HUS
27.8. / Mamx3 / 4. / HUS
27.8. / Chiane / 3. / KSKS
27.8. / Jadde / - / -
28.8. / Toukokuu88/ 4. / TAYS
28.8. / Punapää_ / 1. / KHKS
29.8. / Mamatus88 / 4. / OYS
29.8. / haavelija93 /2. / LKS
30.8. / lamaman / 3. / HUS
 
Viimeksi muokattu:
Tänään oli toi nt-ultra, jossa kaikki hyvin!
Odotetaan vielä kromosomipoikkeavuus tuloksia...
Laskettu aika muuttui päivällä, eli olis nyt 20.8.
@lillium , jos listaa päivittelet, niin voisi vaihtaa tuon la, kiitos

Olipa ihana nähdä pienen liikkuvan. Kyllä siitä vaan tuli helpottunut olo ja alkaa pian uskoa ja nauttia tästä kaikesta.
Ihanaa! Kyllä sitä vain heti tulee paljon todellisempi olo, kun näkee pienen omin silmin ❤ Vaihdoin lasketun listaan :)
 
Nyt tuli näkyville seulonnan verikoetulokset: papp-a 685 ja hcg 37. Näitähän ei kai saisi tulkita ennen NT-ultraa mutta kyllä tuo alhainen hcg vähän ihmetyttää :unsure:
Oletteko muut saaneet jo näitä arvoja? Onneksi on ultra ensi ke niin saan selvyyttä asiaan.
 
@Mustikka_ onnea hyvistä ultrakuulumisista :giggle:

@mamselli78 mulla oli molemmat arvot vielä alhaisemmat, mutta riskiluvut silti oli ok. AInakin Hcg-arvoon muistaakseni vaikuttaa naisen paino, ja mä kun painan yli 90kg niin ei ihme jos se alentaa sitä arvoa... :D
Aiemmin kun lueskelin noista arvoista vähän sieltä täältä, niin monessa paikassa todettiin että yksistään niillä arvoilla ei mitään tee, vaan ne kaikki muut tekijät vaikuttaa myös (ikä, paino, niskaturvotuksen määrä ja mitäs näitä olikaan...), ja se riskiarvio tehdään sitten kaikkien noiden lukujen ja muiden tekijöiden pohjalta.

Mulle oli vihdoin tullut Omakantaan ne lopulliset riskiluvut, ja Down oli n. 1/18000, 18-trisomia oli n.1/72000. Luvut oli siis vielä tarkemmat mutten niitä tarkalleen muista, kun ne eilen illalla sieltä katsoin :D Helpottavaa, ettei nyt ainakaan niistä tarvitse olla huolissaan.

Huomenna toka neuvola, ja laaja terveystarkastus... iik. Tuntuu kyllä, että elintapoja ja kaikenlaista sellaista syynättiin tosi tarkkaan jo ekalla kerralla, en tiedä mitä vielä ois sellaista mitä ei ois kysytty tai tutkittu :D
 
Mä yritin kanssa mielenkiinnosta tutkailla noita labrojen tuloksia, mutta en tahtonut tajuta niistä mitään! Mies yritti parhaansa mukaan googlata ja suomentaa niitä, mut ehkä odottelen seuraavaa käyntiä enkä ala tekemään johtopäätöksiä sen kummemmin. Ens ke, 10.2. meillä on nyt-ultra, jännää!
Varmaan parempi ettei liikaa päättele, mulla ainakin meni yöunet. Lähinnä siksi kun ikää on jo 42 v. @Sanjoh meillä onkin sit ultrat samana päivänä :giggle:
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Suffeli87 ja Sanjoh
Kenellä kaikilla on ens viikolla eka ultra? meillä huomenna nt-ultra ja kyllähän se vaan rupee jännittämään. Ihana kyllä nähdä pikkuinen siellä! Tai toivottavasti näkyy pikkuinen. Ensimmäinen ultra siis tiedossa, mutta dopplerilla kotona oon kuullut sydänäänet niin se vähän helpottaa sitä jännitystä ja pelkoa, että onko siellä mitään masussa.
Laittelinkin aikaisemmin, mutta meillä on 10.2. :) jännittää jo paljon!
 
Meillä oli np ultra keskiviikkona ja kaikki oli tosi hyvin ♥ pieni vastasi 4 päivää isompaa mutta laskettua aikaa ei nyt siirretty, pitäis sen 5 pv heittää niin siirrettäis. Veikkaan että taas rakenneultrassa onkin pienempi niinku kävi esikoisen kanssa. Siellä oli uudet ultralaitteet ja hoitaja tarkisti kaikki rakenteetkin mitä vaan tässä vaiheessa pystyy tarkistamaan. Jäi tosi hyvä mieli ja varmempi olo. Ens kuun lopussa jo rakenneultra ♥ Toivotaan muillekin hyviä uutisia ultraan!
 
Kenellä kaikilla on ens viikolla eka ultra? meillä huomenna nt-ultra ja kyllähän se vaan rupee jännittämään. Ihana kyllä nähdä pikkuinen siellä! Tai toivottavasti näkyy pikkuinen. Ensimmäinen ultra siis tiedossa, mutta dopplerilla kotona oon kuullut sydänäänet niin se vähän helpottaa sitä jännitystä ja pelkoa, että onko siellä mitään masussa.
Meillä myös ylihuomenna 10.2. Hermot on aivan riekaleina, onneksi ei tarvitse kauaa enää jännittää :oops:
 
  • Tykkää
Reactions: lillium

Yhteistyössä