ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - toukokuussa

baby butterfly hyvä että oli jollekin muullekin mainittu asiasta.
Kun mulla lähinnä se harjoittelija kiinnitti huomiota, ja sitten terveydenhoitaja sanoi että kyllä asia on juuri näin.
Ja siis onhan se kyllä ihan hyvä että seuraava.
Ja mulla kun ei päivisin ikinä juuri mitään tekemistä ole niin ihan mielelläni siellä neuvolassa käyn sitten vaikka vähän useammin, pääsee ainakin kotoa pois hetkeksi.
Varsinkin sellaiset käynnit ovat aina mukavia kun ei mitään huolestuttavaa ole.
Kukapa ei haluaisi käydä kuulemassa että vauvalla kaikki hyvin. :)
 
baby butterfly Mä oon ajatellut, että haluaisin kestoilla, mutta saa nyt nähdä miten lähtee käyntiin. Tietty voi olla, että aluksi mennää kertiksillä, mutta sitten siirrytään pikkuhiljaa kestoihin.


Mä sain tänään vihdoin ja viimein vietyä Kelaan kaikki tarvittavat paperit. Vähän meinasi mennä viime tippaan, mutta onneksi kuitenkin kerkesi.

Ootteko muuten hankkineet sitteriä vauvalle? Mä oon vähän katellut niitä, mutta eikös niissäki oo sillei, että ihan pientä vauvaa ei sellaseen saa laittaa? Ellei sitten mene ihan vaaka-asentoon.

Outiko 29+0
 
Meillä on sitteri jo hankittuna.
En ole kyllä kuullut ettei saisi laittaa jos ei mene ihan vaaka-asentoon, mutta tuo meidän on kyllä sellainen mikä menee.

Meillä meinataan kyllä ihan kerttiksillä mennä.
Meillä on niin pieni pesukone, eli muutenkin täytyy pestä vähintään 1 koneellinen päivässä, että en kyllä ala enää noita kestovaippoja pesemään.
Kyllähän ne halvemmaksi varmasti tulisivat, ja säästäisivät luontoa, mutta luulen että on muutenkin niin paljon kaikkea, että unohdetaan kokonaan ne kestot.

Mutta nyt alan täällä katsomaan Sairaalaa ja sitten varmaan koiran kanssa ulos sen jälkeen.
Mies kun on taas iltavuorossa, ja käy tänään jalkapalloakin pelaamassa, niin ei varmasti jaksa enää 11 aikaan koiraa viedä ulos..
 
BB, kiitos valaisusta :) Hyvää tänne kuuluu, kiitos kysymästä! Huomenna olisi neuvola niin pääsee katsomaan taas munuaisten tilanteen, toivotaan parasta! Isommista hankinnoista puuttuu enää sitteri. Kuinkas teillä? :)

Ja vaipoista, meillä mennään varmaan sekä että, kertiksillä ja kestoilla. Kestoja haluan käyttää mahd.paljon, mut ostetaan niitä uusia osottain maatuvia vaippoja siihen rinnalle kuitenkin. Oon kyllä ihan innoissani kestoista :D

Sitteristä, ei olla vielä hankittu :) Mä olen käsittänyt että pientä vauvaa ei saa laittaa kohoasentoon, mutta saa kuitenkin sitterissä pitää jos vaakatasoon laittaa (?)
 
hyvä ja helpottava kuulla että muillakin sf mitta yli "äyräiden". koko päivän yrittänyt neuvolaan soittaa mutta eivät vastaa :headwall: alkaa huolettaan nyt tämä väsymys, nukkuisin vain tai makoilisin. äitillä nyt kahtena päivänä nukahtanut kesken sen selitysten keinutuoliin, väkisin menee silmät kiinni. pitäis päästä verikokeisiin onko veriarvot laskenu kun hemoglobiini oli jotain pikkasen päälle 100. nythän pitäis olla sitä pirteintä aikaa!

pekunalle ja tuire-maire 26+3
 
niin minäkin ostin sitterin pari päivää sitten. kyllä saa sitterissä pitää kunhan on "suorassa" eli ettei selkä kaarru tai ole istuma-asennossa!

kätilö on hyvä ystävä ja neuvonut 3lapsen äitinä kaikki miten vastasyntynyttä pitää.
eniten huomiota kiinnittäisin turvakaukaloihin! :attn: ovat yleensä todella istuma-asennoissa vaikkei sitä huomaa, laittakaa pehmusteen alle pieni pyyhe tai tyyny tukemaan ettei ole istuma asennossa. meillä ollut nyt 4 erilaista turvakaukaloa ja kaikissa jouduttu laittaan fylliä! :attn:
 
Do dii..
on kuulkaas tällä mammalla niin laho pää ja huono muisti. Olen vuosia sitten ilmeisesti kirjautunut tänne nimimerkillä miiwa. Sitten tämän raskauden myötä en muistanut tuon nimimerkin salasanaa ja kirjauduin sunflowerina uudestaan. Nyt sitten jostain muistini sopukoista on tullut näköjään tuon miiwa-nikin salasana mieleen kun olen sillä kirjautunut :whistle:
Että älkäähän ihmetelkö. Miiwa on sama kuin sunflower :LOL:
Oon mä vaan juntti :LOL:

Mulla kans muuten sf mitta kasvanut vähän "liikaa" , mutta lääkäri vain totesi, että vauva on nyt sellaisessa asennossa, että mitta on suurempi. Ja sen totesin itsekin. Salama puski itseään jotenkin mahaa vasten ja kumpu olikin maatessa siinä normaalia suurempi ;)
Ens kerralla tod.näk ei oo kasvanut juurikaan, ellei Salamalla oo tarve jälleen pullistella :LOL:

Sunflower eli miiwa :)
 
pekunalle:

niin minäkin ostin sitterin pari päivää sitten. kyllä saa sitterissä pitää kunhan on "suorassa" eli ettei selkä kaarru tai ole istuma-asennossa!
Näin minäkin olen käsittänyt. Vauvan selälle ei tee hyvää, jos olisi istuvassa asennossa, mutta siis vaaka-asento on ok.

Me ei olla vielä sitteriä ostettu, mutta ostetaan kun hyvä tulee vastaan. Niin ja 5 piste vyöt kandee ehottomasti olla sekä sitterissä, mutta erityisesti turvakaukalossa. En kyllä ees tiiä onko sellasia turvakaukaloita enää ees markkinoilla missä ei olisi 5 piste vöitä..

outiko 29+0
 
Taisin jo aiemmin mainita, että olen ihan "hurahtamassa" kestoihin.. muutaman olen tilannut kokeeksi (Babykind.co.uk kaupasta - todella hyvä ja nopea palvelu, voin vain suositella!!!) Ja sitten tietty ne äp-pakkauksen muutama kesto - eivät varmaan riitä heti alkuun täyspäiväiseen kestoiluun ihan pienen kanssa, mutta jos homma sujuu ok niin sitten hankin lisää. (ja eilen sain kirjeen, että äp-pakkaus on nyt mullekin tulossa)

Vielä kestoista sen verran, että jos meinaa ihan alusta pikkuisen kanssa kestoilla niin se voi olla "takkuista", kun itse väsy ja minkäänlaista rytmiä ei ole - vaikka kestoilu ei sinänsä 'hankalaa' olekkaan. Kannattaa etsiä tukea ja vinkkejä Kestovaippainfon foorumilta jos harkitsee / meinaa käyttää kestoja!

Muuten ollaan hankintojen kanssa ihan jälkijunassa.. vielä on vaunut ostamatta, kantoliina pitäisi tilata (Pikku-Ruun ajattelin tilata, se on niin ihana pienen vaavin kanssa), hoitopöytä.. eli ei olla vielä juuri mitään hankittu :whistle: Sitteriä ei ole ollut aiempienkaan kanssa, turvakaukalo ollut sellainen, jossa voi myös keinutella ja kakkosta kannoin niin paljon liinassa ekat puoli vuotta, että sitteri olisi jäänyt pölyyntymään :D

Mulla on edelleen valtavaa väsymystä.. tuntuu vaan, että koko ajan väsyttää enemmän. Mitään energistä vaihetta ei minulla missään vaiheessa ole ollut ja nyt voisin nukkua kaikki iltapäivät! Yöt nukun, aamulla herään ja koko iltapäivän (siis monta tuntia) voisin nukkua.. hemoglobiini on aika alhainen joten se voi vaikuttaa ja varmasti on "osasyyllinen" vähintään.

L3nen 28+3
 

Me ei olla vielä sitteriä ostettu, mutta ostetaan kun hyvä tulee vastaan. Niin ja 5 piste vyöt kandee ehottomasti olla sekä sitterissä, mutta erityisesti turvakaukalossa. En kyllä ees tiiä onko sellasia turvakaukaloita enää ees markkinoilla missä ei olisi 5 piste vöitä..

outiko 29+0
Apua, mitä eroa on 3piste ja 5pistevöillä? Me ostettiin just Brion Primo-kaukalo ja kävin just kattomassa tuotetietoja että 3pistevyöt tuossa. Me kun ei ees vertailtu mitään, otettiin kaikki vaan Brioa. Olisin luullu et on ihan hyvä merkki.. Pitäsköhän viel perua ja ostaa Graco tai joku muu..
 
Moikka kaikille

Huomenna sokerirasitukseen blaah ei huvita yhtään, no onneks se sit on ohi.

Mä tuun käyttämään pelkkiä kertakäyttövaippoja, mut aijon olla potatuksessa aktiivinen heti ku lapsi on siihen valmis niin päästään vaipoista kokonaan eroon.

Vielä en oo ostanu sitteriä. Semmosen vaaka-tasoon laitettavan aijon ostaa kun kiva tulee eteen. Sain äippäpakkauksen maanantaina onneks oli 2009 pakkaus :D oon tosi tyytyväinen siihen varsinkin pussilakana ja makuupussi on aivan ihania.

Hudjuke ja Kajsa 27+6

Niin ja mun sf mitta oli tänään neuvolassa 24 cm.
 
kikka juu mä tykkään kans ihan hirveesti käydä neuvolassa ku niin mukava tätikin siellä aina. :) JA tosiaan sillo kun ein tuu mitää huonoa niin sillon on ihanaa käydä mut sit ku tulee ei-niin-hyviä uutisia niin ei oo kauheen kiva... :/

outiko en mäkää tosta ettei sitteris sais ihan pientä pitää. :O JA kyl tiedän et kiakki ketä mä tunnen on ainaki pitäneet ja lapset ihan hyvin voineet. Ei niitä ihan silleen pystyssä saakkaa kyl pitää että selkäranka joutuis rasitukselle et oisko siitä sit kyse? :) Hienoa että sait kelan paperit vietyä :)

pekunalle Jos se huolestuttaa se sf-mitta kovin niin oot vaan kovana neuvolassa ja pyydät voiko laittaa lähetteen vaikka ultraan että sais selville onko tulossa iso vauva vai onko esim paljon lapsivettä vai mistä johtuu :)

hudjuke se "pyjama" oli kans tooosi sulonen siin -09 pakkauksessa. :)

vilma no hoitopöytä ja sitteri vaan enää :):) Sitteri saadaa tutuilta ja se turvakaukalo viel kans pitää hankkia. :)

KEstoista ah mä kans hurahtanu niihin ihan totaalisesti!
 
aurora81:
Apua, mitä eroa on 3piste ja 5pistevöillä? Me ostettiin just Brion Primo-kaukalo ja kävin just kattomassa tuotetietoja että 3pistevyöt tuossa. Me kun ei ees vertailtu mitään, otettiin kaikki vaan Brioa. Olisin luullu et on ihan hyvä merkki.. Pitäsköhän viel perua ja ostaa Graco tai joku muu..
Eli 5 piste vöissä on nimensä mukaisesti viisi vyötä: eli hartiavyö x2 , lannevyö x2 ja haaravyö. 3- piste vöissä ei ole kun kolme vyötä: hartiavyöt ja haaravyö eli lanteille ei tuu ollenkaan vyötä.
5 pistevyö on tukevampi ja ainakin itse oon kuullut, että siksi myös parempi/turvallisempi.

Mutta tää tosiaan vaan oma mielipide :)

Meille tulee Britax:Römer Baby Safe plus - kaukalo ja siinä tosiaan noi 5 piste vyöt.

BB Nimenomaan juurikin siitä syystä ei saa pitää istuvassa asennossa, ettei selkäranka joudu ns. väärään asentoon. Mutta toki vaaka-asennossa saa pitää jo ihan vastasyntynyttä =)

Outiko 29+0
 
baby butterfly Mä en innostunu kestoilusta esikoisen aikana enkä ole kyllä yhtään sen innostuneempi nytkään eli kerttiksillä mennään meillä.

Meillä on sitteri esikoiselta vielä todella hyvässä kunnossa. Esikoinen oli ihan vauvasta asti sitterissä, tosin vaaka-asennossa. Siinä otti monetkin unet. :) Mut en oo kyllä kuullu ettei sais ihan vauva olla sitterissä.



 
Sellasta piti vielä kysyä, että kuinka moni on aikonut pitää Baby showerit?
Mun kaveri tänään vähän vihjaili mulle, että sellaset ois aika kivat ja itsekin sitten vähän jo innostuin. Varsinkin, kun ens viikon jälkeen alkaa loma niin olis ehkää aikaa järkätäkin jotain...

 
BB, teilläkin on sitten hyvässä mallissa hankinnat :) Mä niin odotan alkavaa lomaa, että saan rauhassa keskittyä viime hetken hankintoihin :)

Mä en usko että olen kovinkaan Babyshower tyyppinen ihminen. Ystävä saa marraskuussa vauvan ja kumpikin ollaan kesä lomalla niin varmaan tulee monta saunailtaa vietettyä ja se riittää :)

Meillä on kaukalossa kolmipistevyöt. Saa riittää nyt kun on kerran hankittu. Ja ihan turvasuositusten mukainen se on, en mä lastani ihan mihin sattuu kiikkuun laittaisi :D
 
Onsiiskevät

Tässä jotakin infoa vauvakutsuista:

http://www.iltalehti.fi/perhe/200802217271404_pr.shtml

http://www.confetti.fi/epages/Confetti.axl/?ObjectPath=/Shops/Confetti/Categories/Juhlaopas/%22Juhlien%20j%C3%A4rjest%C3%A4minen%22/%22J%C3%A4rjest%C3%A4%20baby%20shower%20eli%20vauvakutsut!%22

Onhan toi vähän tollasta amerikanmeininkiä, mutta jotenkin ihanat <3

vilmav:

Meillä on kaukalossa kolmipistevyöt. Saa riittää nyt kun on kerran hankittu. Ja ihan turvasuositusten mukainen se on, en mä lastani ihan mihin sattuu kiikkuun laittaisi
Juu en tarkoittanut tuolla omalla kommentillani siis mitään pahaa, toki jokainen ostaa lapselleen just sellaiset varusteet kun itse parhaaksi näkee/kokee =)

outiko 29+1
 
Noista turvakaukaloista: Meillä myös tollanen 3-pistevyö kaukalossa, ja kyllä se ihan tarpeeksi jämäkältä vaikuttaa... Hitto jos niitä vöitä olis ollu vielä enemmän niin mä olisin ollu astetta verran enemmän pinkeenä kun lasta täytyy sinne kaukaloon ujuttaa..

Tossa meidän turvaistuimessa taitaakin olla viisipistevyöt, ja on kyllä joka kerta kova propaaminen tota lasta kun siihen istumaan yrittää laittaa..

Musta olis ihanaa järjestää vauvakutsut. Jo esikon kohdalla se olisi ollut ihanaa, mutta jotenkin en vaan niitä kuitenkaan tullut järjestäneeksi, tuskin tulen nytkään... Tietää loppupeleissä vain turhaa rahanmenoa, eikä mulla kovin montaa ystävääkään ole ketä sinne haluaisin pyytää... Kavereita on pilviin pimein mutta ystäviä vähän..

Kimalle rv25+2 ja Pikkuäijä 9kk
 
Heips!

Ootteko järjestämässä jotain tapaamista pääkaupunkiseudulla? Mä oisin kanssa kiinnostunut :wave: Eli Keravalla asustelen, mutta piankos sitä junalla Helsinkiin huristelee..

Meillä tyttö 3v. on ihan innoissaan, kun hänestä tulee isosisko. On kauheesti katellu omista leluistaan vauvalle sopivia. Pussailee ja halailee masua ja juttelee ja lauleskelee vauvalle. On jo kattonu lusikatkin valmiiksi, millä voi syöttää vauvaa :heart:

Mulla ois huomenna hammaslääkäri. Ihan vaan tarkastuskäynti, mutta jos jotain reikiä yms. ilmenis niin milleköhän viikoille asti sellasia voidaan hoitaa? Onko teillä muuten kunnan puolesta ilmainen hammastarkastus? Mun mielestä viime raskaudessa oli Vantaalla, mutta nyt on maksullinen.

Mitään [/b]hankintoja en oo vielä tehny. Pinnasänky ja vauvanvaatteita on entuudestaan. Kaukalo, sitteri ja itkuhälytin pitäis ainakin vielä hankkia.

Mulla oli viime viikolla niin hyvä olo, että unohdin välillä olevani raskaana. Tällä viikolla sitten onkin yhtäkkiä tullu kaikki mahdolliset vaivat.. Jouduin yks päivä juoksemaan tytön perässä, kun ei yhtään totellut ja siitä lähtien on aina sen kanssa "taistellessa" alkanu supistelemaan. Tytöllä on nyt uhma pahimmillaan (tai vähän pelkään voiko se vielä paheta kun vauva syntyy...) Selkä ja maha ei kestä olla yhtään ilman tukivyötä. Ummetustakin on ollu ja siitä tietysti heti tuli pukamat. Närästys on jokailtainen juttu, johon Rennie onneksi auttaa. Turvotusta ei paljon ole, mutta iltasella on kyllä pakko saada jalat ylös.

misu 28+3
 
Huomenta/päivää

misu75 ihana tyttö sulla kun niin kovasti jo odottaa vauvaa =)

Sokerirasitus ohi ja ruisleivät ja kahvi ihanasti masussa :D Mä luulin et se olis kamala koettelemus, mut mä nukuin ne väliajat ja hoitaja oli ihana ja puhu hyvää suomea mikä on aina täällä plussaa.

Hudjuke ja kajsa 28+0 POKS
 
Tervehdys!

Oon hetken ollut pois ja tullut miljoonasti tekstiä taas :p

Närästyksestä ensimmäistä kertaa tunsin toissa päivänä valtavaa närästystä kurkussa.. ei kivaa.. Lettujen jälkeen :D en koskaan aikasemmin ole tuntenut sitä. Äitikin sanoi, kun kysyin et miltä se tuntuu kun en ollut silloin varma oliko joskus minulla ollut sitä, että "huomaat sen sitten, sitä ei voi olla erottamatta" ja näin kävi :D

Kestoilusta olemme miehen kanssa keskustelleet ja tulleet siihen tulokseen, että säästösyistäkin olisi hyvä kokeilla kestoilua. Luultavasti vuorottelen tilanteiden mukaan kestoja ja kertiksiä. Mummia pyysin tekemään kestovaippoja tulevalle pikkuiselle ja villahousuja :D ja ilmeisesti alkoi heti väsäilemään.. Onneksi noita ompeluihmisiä on olemassa suvussa, ku itse olen aika toivoton tapaus.

Vauvakutsuista niin kuin olen monesti sanonut, mulle ne järjestetään. Itse en tiedä muuta kuin ajankohdan, kesäkuun puolessa välissä. Ja kaverit innolla värkkäävät sinne tarjoilut, ohjelmat ja lahjat.. Ensimmäinen kaveripiiristä kun on, joka saa lapsen, niin aika innokkaita tuntuu kaikki vielä olevan :p Mutta tosissaan vauvakutsut kuulostavat kivoilta ja sen verran mitä olen lukenut niistä ja siskoni kertonut (oli vaihdossa vuoden jenkeissä ja oli vauvakutsuilla siellä)

Zinnie 28+6
 
Hei kaikille!

Lukemassa oon käynyt välillä, ja nyt yritän äkkiä taas kommentoida, ja omaa napaa!
Kävin sokerirasituksessa, meinasin nukahtaa penkille siinä ekan tunnin aikana. :D Suht pahaa litkua, ja kun ei ikinä aamuisin muutenkaan maistu mikään makea.. Tulokset saan joskus ens viikon aikana tietää, samalla kun on neuvola.

Kertiksillä mennään, kestot vähän varuiksi, ja kotona voi käyttää. Mutta kertiksillä suurin osa ajasta. :) Oon laiska!

PekunalleMunkin mielestä tosi monet kaukalot on pystyasennossa, varsinki jalustalliset. Siskokin kauppas jalustallista (missä jalustassa vielä joku nosto-homma, että saa vähä enemmän makuuasentoon), mutta sekin on tosi pysty.. Käytetään ekat kuukaudet ilman jalustaa, sitte jalustalla ku vauva vähä kasvaa..

Aurora81 katottiin kans Brion jalustallista, se ei tullut niin pystyasentoon kuin moni muu jalustallinen, ja siinä on se rauta tukemassa vähän penkkiä vasten. Ja meille riittäisi ihan hyvin 3-pistevyöt. Mutta saa nyt nähdä vielä, jos otetaan siskon jalustallinen lopuksi.. Sitä seuraavan koko luokan istuinta oon kattellu semmoista, missä on 6-pistevyöt. Ei pääse lapsi itse sitte ottamaan käsiä 5-pistevöistä pois..

L3nen täällä toinen joka ei oo ostellu vielä oikeastaan mitään. Muutaman bodyn, ammeen, jne.. Isyyspakkaus on kutakuinkin valmiina. :) Kaikki mitä halutaan on kyllä katottuna, mutta ajattelin jättää sinne kesäkuun puolelle nuo hankinnat.. Kastepuku on jo ostettuna/saatuna lahjaksi ulkomailta!

Ja kelan paperit on vielä laittamatta.. Taidan olla viimeisiä täällä näiden kanssa.. :D

Jotakin vielä oli.. Mutta hauskaa loppuviikkoa kaikille!

Vaavitar + tintta
 
vaavitar Mä vein eilen vasta Kelan paperit, että ei sullakaan vielä ihan kauhee hätä oo :D Mutta hyvä että on muitakin, joille se "viime tippa" on tuttu ;) Ja oikeestaan en ees ihan viime tipassa laittanut, kun ois tässä ollut vielä melkein 2 viikkoa siihen 2kk takarajaan *seliseli*

Outiko 29+1
 
Huh kun on tullut paljon tekstiä tämän viikon aikana :)

Olen työstänyt opinnäytetyötäni ja vielä olisi parin kolmen viikon puristus edessä. Sitten koulu on siinä ja hengähtää. Olen kyllä yrittänyt käydä päivittäin lukemassa täällä kuulumisia, mutta tällä viikolla en juuri ole ehtinyt.

kohdunpohjan korkeudesta:
Mä meen kanssa käyrien yläpuolella. Nyt jo 28 ja viikkoja 24+3. Neuvolan täti ultrasi tiistaina ja oli sitä mieltä, että pikkutyyppi vastaa viikkoja, lapsivettä on runsaasti, muttei liikaa, joten mitään huolta ei pitäisi olla. Istukka on edessä "peittona", joten sekin voi vaikuttaa mittaan ja maha on tosiaan tossa ihan edessä, eli ei ole kasvanut juuri taaksepäin tai sivulle.

Kestoilusta: Me aiotaan kestoilla. Siitä ei ole sen kummemmin kotona keskusteltu, mutta se vaan on ollut meille molemmille itsestään selvää. Nyt pitäisi hankkia kestovaippoja, mutta kovin isoa varastoa ei viitsisi ennakkoon hankkia, sillä käytössä varmaan selviää, mitkä sopivat meille parhaiten.
Kiitos L3nen tuosta nettikauppavinkistä, voisi vaikka kokeeksi kokeilla sitä, jos kerran kokemuksesi ovat myönteisiä.

Vauvakutsuista:
En ole kyllä uhrannut ajatusta vauvakutsuille, eikös se ole kavereiden asia, jos sellaset haluavat järkätä. Luulen, että kesäkuussa kutsun ystäviä viettämään päivää meillä grillaillen ja oleillen, ja tarjoan kakkukahvit sen kunniaksi, että saan amk-opinnot vihdoin päätökseen. Siinä samalla voi sitten juhlistaa kesäloman alkua, tulevaa äippälomaa ja vauvaakin.

Raskausajan vaivoista:
Mulle iski limapussin tulehdus molempiin lonkkiin. Olivat siis lonkkien alapuolelta reidestä ihan kosketusarat ja käveleminen, istumaan meneminen/nouseminen ja kyljellä makuu oli yhtä tuskaa. Onneksi kylmäpussit auttoivat ja pahin on ohi. Iltaisin olen kyllä ottanut aina pari panadolia särkyyn. Öisin on myös toisen jalan suonikohjut vaivanneet, samoin närästykseen heräsin yksi yö ja piti nousta pureksimaan Rennietä. Muuten olo on aivan loistava ja pirteä. Hb:kin on vielä 122 eli ei ole laskenut kahteen kuukauteen yhtään.

Ens viikolla pitäisi käydä Kelassa täyttämässä paperit. Mies on yrittäjä, joten joitain kysymysmerkkejä tuli vastaan kun yritimme täyttää paperia. Aateltiin mennä paikan päälle ja pyytää henkilökuntaa auttamaan, jotta byrokratia menee kerralla oikein.

Joku totesi, että lähes kaikki on vielä hankkimatta vauvaa varten. Mä liityn samaan kerhoon. Olen ostanut pari pientä vaatetta, mutta kaikki muu on vielä hankkimatta. Mutta kunhan lopputyö on palautettu, niin sitten lähden kaupungille törsäämään ja samalla valitsen vaunut, jotka vanhempani ovat luvanneet kustantaa. =)

Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa! Mä palailen taas ruotuun ja alan litteroimaan lopputyön haastatteluja. Plaah.

Vuokko 24+3
 

Yhteistyössä