ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 - toukokuussa

outiko Sun aiemmista teksteistä rupesinkin jo stressaamaan, etten oo tajunnu niitä vieläkään palauttaa! :) Ei täs ny hätää oo(noin kuukausi vielä), mutta ei niitä tuu palautettua, jos ei vapaapäivänä käy viemässä. Jos ens viikolla olis asialla sitte vähä paremmin.. Mutta tulee ainaki 09-pakkaus!

Tapiolan vakuutuksista vielä sen verran, että meiltäkin ne varmasti ne vakuutukset hylkää, koska joudun vielä viikon päästä kasvukontrolli-ultraan. Mutta sitte meen linjoja pitkin, ja lujaa. Missään/kukaan Tapiolasta ei varoittanut, että olis pitäny varautua yli 2kk:n miettimisaikaan Tapiolan puolelta. Täs on kuitenki oltu jo maaliskuus asialla (tarkistelin aiemmat paperit). Tämä sai mut eilen niiiiiin kiukkuiseksi, ja aamulla. Ja taas. :)

Vaivoista vielä myös, että täällä on tullut yöllä jonku verran suonenvetoja. Onko muilla ollut? Yhtäkkiä jos "unissaan" on yöllä venytellyt äkkiä tms., alkaa suonta vetämään. Yleensä oikeasta pohkeesta, mutta viime yönä nilkan kohdasta. Ihan ihme paikka! :)


Vaavitar + tintta
 
Heips

Nyt kokemuksia kantoliinoista kehiin. Esikoisella käytettiin rintareppua ja toimi mukavasti. Nyt haluisin kuitenkin kokeilla tuota liinaa, kun syntyy kesävauva. Onko kokemuksia, mikä ois hyvä??Ajattelin, että voisin tai äiskä tai anoppi tehä sen itekkin jos ois hyvä ohje. Sais sit sellasen kuosin, kun haluis.

Mun tekis mieli kokeilla noita kestoja, esikoisella ei käytetty, mutta pelkään että en osaa...en oo yhtään vielä niihin tutustunut, enkä oikeestaan tiiä niistä mitään. Eli en ainakaan ihan pienelle meinaa käyttää, mut sit jos innostuiskin. Oikeestaan syynä vaan se, että ovat niin sulosia. Muutenhan nyö ympristötekijät on vähän kyseenalaisia, tietty jätettä syntyy paljon vaipoista, mut energiaa kuluu paljon tuosta koneen pyörityksestä. meillä ei lopulta mennyt vaippoja kauheesti, kun poika alko käymään potalla tosi aikasin. Aina ruoan jälkeen teki tarpeensa siihen ja olikin alle 2v ja täysin kuiva. Edelleenkään ei oo ollut ees yökasteluja, mitkä pojilla on kai vielä yleisimpiäkin. Näin helposti ei tietty välttämäti mee toinen muksu, mutta luulen, että kun tottu pottaan jo niin pienenä, niin se helpotti asiaa.

Nyt tekeen listaa, että mitä kaikkee miehen pitää tänään käydä ostamassa. Eilen kiersi jo ympäri tamperetta, mun ostosten perässä :)

Permis ja Veikko 26+3
 
Hei!

Joku oli kysellyt tuolla ajat sitten työnantajalle äitiyslomasta ilmoittamisesta, niin kyllä meillä se ainakin piti tehdä kirjallisesti. Virkavapausanomus, viimeistään 2kk ennen laskettua aikaa.

Omaa napaa: Maha on kasvanut ihan järjettömästi!! En millään sovi niihin vaatteisiin, mihin olin suunnitellut sopivani vielä heinäkuussa ystävän häissä... Lonkkiin kolottaa ja närästää :D Olen ihan älyttömän energinen ja koti onkin siivottu ja puunattu ja duunattu viimeisen päälle.. eikä edes haittaa jos lapset sotkevat ja viskelevät vaatteitaan, minusta on vain mukava niitä siivoilla... (järjetöntä)

Tänään on pojan kevätjuhla ja ahdistaa, kun ei oo mitään vaatetta... jospa joku tunika löytys :)

Joo, niin ja vaunut on ostettu.. siinäpä ainoa hankinta. Muut ehtii myöhemminkin, noissa vaan oli niiiiiin hyvä tarjous, että en voinu odottaa.

chick-82
 
Heippa hei.

Neuvola takana ja kuten arvasin paino oli noussut... Ihan liikaa.. Mutta otettiin eri vaa`alla kuin ennen, joten se kuulema voi vaikuttaa. Mutta musta kyllä tuntuu että se yritti vaan lohduttaa mua :D Nyt alan jo käymään kahden viikon välein neuvolassa, en tiedä miksi. Täällä on ilmeisesti sellainen tapa.

Eli neuvola 26+6

Pissa: Puhdas (jeeee, ei siis munuaiskiviä enää!!)
Paino: 963g/viikko (alkupainoon tullut n.6-9 kg)
Sf: 25
RR: 139/92, mutta niin se on aina tuolla joten no problem
Hb: 121 (viimeksi 109, rauta siis puree) pitää alkaa kuitenkin syömään monivitamiinia 2 tbl/päivä
Syke: 120-130 +
Liikkeet: ++

Outiko, oi ei, et tietenkään tarkoittanut pahalla!! Mä ilmaisin itseni väärin, anteeksi :( Välillä vaan on täällä niin vaikea ilmaista itseään oikein kun tuntuu et tulee kauhean tylyä tekstiä vaikkei tarkoittaisi :hug:
 
vilmav2 No hyvä, säikähdin jo että sanoin jotenkin pahasti :'( Monesti kun jonku asian kirjottaa, niin se "kuulostaa" pahalta vaikkei ois tarkotustaan =)

Minäkin kaipaisin vähän neuvoja/kokemuksia koskien kantoliinoja. Millainen on hyvä vastasyntyneelle jne.?
Mua pelottaa se, että jos en osaakaan sitoa sitä liinaa oikeen ja vauva tippuu siitä :/
Kovasti ois kiinnostusta kantoliinoja kohtaan.

outiko 29+1
 
Outiko, et tosiaan sanonut, mulla ei vaan tää nettikieli aina toimi vaan sanon asioita liian tylysti vaikka en yhtään tarkoittaisi :ashamed: Mutta kaikki ok, eikös :heart:

Mua kiinnostais kans tuo kantoliinailu. Ja rintarepun haluaisin kans. Oon kuullut et varsinkin liina on tosi kätevä :)
 
Hei! Pitkä työpäivä takana, 12 tuntia...huh, huh...

Mähän esikoisen kohdalla päätin, että meillä sitten kestoillaan, mutta mitäpä vielä...Esikoinen oli koliikkivauva ja rytmit ihan päälaelleen pitkään, eikä koskaan oppinut hyväksi nukkujaksi jne. Niin todellakin vaan unohdin, että tässä vielä kestoilisin. Vaikka niitä oli jo valmiiksi ostettu ja helpohkostihan se siitä olisi varmasti lähtenyt sujumaan! Oma väsymys ja univelka oli niin rankkaa, etten oikeesti edes ajattelut, että koskaan voitaisiin lisää lapsia tehä. (Vaikka ennen esikoista ajattelin, että kolmekin olisi kiva.) Mutta niin se vaan aika kuultaa muistot, vaikka kyllä paremmin kuin hyvin muistan ne ajat, mutta jotenkin sitä vaan toivoo ettei toinen ole ihan samanlainen valvottaja. Pahin muisto on se, kun miehen kanssa istutaan sängyllä vauva minun sylissäni ja katsotaan, että kas aamuposti tulee eikä olla silmällistäkään nukuttu (kello oli viisi aamulla). Mies siitä sitten alkaa kahvin keittoon ja josko sitä töihin menisi sitten hiukan aikaisemmin...Oikeesti kateellisena kuuntelen niitä tarinoita "helpoista" vauvoista, en usko että sellaisia onkaan. ;)

Mä tykkäsin esikoisella käyttää kantoliinaa, käytin sitä kyllä enemmän sitten hiukan isompana.

Aurinkoista viikonloppua! B)
 
Kantoliinoista ja rintarepuista: Ekan kanssa mulla oli BabyBjörnin rintareppu ja en kyllä voi sitä suositella.. puolen tunnin kantamisen jälkeen hartiat ihan kipeät! En tiedä liekö tuo "härveli" kehittynyt sen jälkeen, mutta ei kyllä soveltunut kuin ihan lyhytaikaiseen kantamiseen. (vrt. kantoliinan kanssa saatoin kantaa kakkosta vaikka koko päivän!!)

Kakkosen kanssa mulla olikin sitten kantoliina, trikoinen sellainen - ja trikoista liinaa kyllä suosittelenkin ensiliinaksi, ensikertalaiselle että ihan pienen vauvan kanssa. Trikoinen liina antaa enemmän "anteeksi" kuin kudottu liina - eli jos siinä on pieni "kurttu" tai "kiertymä" sidonnassa niin se ei paina kun taas kudotussa painaa. Kudottu liina on taas pitkäikäisempi, sillä voi kantaa isompaakin lasta.

Silloin kun liinan viimeksi hankin, sain myös "kädestä pitäen" opastusta sidontaan kun kakkonen oli vielä masussa.

Kaikki eivät pääse "sinuiksi" liinan kanssa, siinä kun on kangasta viitisen metriä liinasta riippuen. Se tuntuu ensin paljolta, mutta kun sidontaan tottuu niin liina tuntuu ihan "sopivan pituiselta" :heart: .

Lisäyksenä vielä, että jos pitää enemmän repusta kuin liinasta niin kannattaa satsata kantoreppuun (esim. Ergo).

L3nen 28+4
 
Moikka!

En ole ajatellut pitää baby showereita. En ole oikein sen tyyppinen ihminen. En pitänyt esikoisellekaan.

Meillä on turvakaukalossa kolmipistevyöt. Tuo turvakaukalo on Carena-merkkinen, ostettiin esikoiselle ja menee nyt sitten tälle toisellekkin kun hyvässä kunnossa ja vähäisellä käytöllä ollut. Tuo esikoisen turvaistuin on sitten niillä viisipistevöillä.

Mulla oli tiistaina hammaslääkäri ja paikkas yhden reijän. Viikkoja oli sillon 27+1 ja viel olis yks reijän alku ollu mut seuraavan ajan olisin saanu 2kk päähän joten hammaslääkäri käski sitten syksyllä varaamaan aikaa paikkaukseen, kun oon toipunut synnytyksestä. Oli kyllä jo nyt aika tuskallista olla vaaka-asennossa se noin 20min. Vauva pörräs kovasti ja lopulta tuntu ettei saa ees happea. :/

Meidän ei hirveästi tarvii ees hankkia mitään tälle vauvalle kun kaikki on valmiina esikoiselta. Nyt loppukuusta käydään hakemassa ne tuplat (ostettiin siis 2v. vanhat, vähässä käytössä olleet, erittäin hyvässä kunnossa olevat brion tuplat). En malta edes odottaa että ne saisin :D Sit vaatetta, tuttipulloja/tutteja, amme jne. Mut mitään isompia ei oo ostettavana. ONNEKSI! :LOL:

Mulla olis ensviikon tiistaina se lääkärineuvola. Odottelenkin sitä jo. Pelottaa vähän tuo kohdunsuun tilanne. Tän päivän oon ollu tosi kipee. Esikoista ei oo kärsiny nostella. Tuntuu niinku jollain sorkittas kohdunsuuta ja pientä paineen tunnettakin oli. En mä osaa selittää. Nyt iltaa kohden alkanu helpottaa. Mut aina ku seisoin tai kävelin, se kipu oli ikävä. Liitoskipujen piikkiin laitoin mut siltikin mietityttää. :/

Tänään tunsin ensimmäisen kerran tällä vauvalla hikan! Esikoiselta tunsin muistaakseni noin 30 viikolta. On se vaan kivan tuntosta. :heart: Tänään muutenki vauva kovasti möyrinyt ja koittanut puskea jalkaa masun läpi. Käteen tuntunut monta kertaa. Tai luulen että se oli jalka kun hikka tuntui tuolla alhaalla. Kovia potkuja jo ja kunnon muljumista. Ihanaa! :heart:

Mulla vaivaa edelleen liitoskivut ja alaselkä oireilee taas. On myös suonenvetoja ollu muutamana yönä mut nyt ei oo taas 3-4 yöhön ollu (koputtaa puuta, en yönä kuiteski taas tympiä herätys). Esikoisen aikaan mua närästi tasan 3 kertaa. Nyt ei vielä oo ollut sitäkään. Mut hyvin kerkee vielä. :LOL:

Huomenna lähetään mun äidille yökylään. Ihanaa kun pääsee taas tuulettuun johonki, pois kotoa ja arkisista askareista. Jaksaa taas sitten hyvin kotonakin. Eniten ootan että pääsee grillaileen. :p Näinkin muuten yks yö unta että söin uusia perunoita, voikastiketta ja jotain grillattua lihaa. Itku meinas tulla kun heräsin yöllä ja tajusin että olikin vain unta. JA HIRVEÄ NÄLKÄ ISKI! |O No jääkaapillehan se mun tie vei. :LOL:

Mut nyt täytynee lähtee haukkaan jotain (taas mielessä ruoka, ja jääkaappi) ja sitten pakkailla vähän vaatetta mukaan jo valmiiksi kun aamusta jo lähetään.

HYVÄÄ JA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE! :wave:

äiskä ja pikkuinen 27+3
 
Iltaa!

Kantoliinoista yms meillä oli ja siis on edelleen sellainen trikoinen kevyt kantoliina, muistaakseni pikku-ruu tms, oli ihan ok, aika paljon käytin esikoisella kun sillä sai kädet vapaksi. En kuitenkaan innostunut niin paljoa, että olisin hankkinut oikein kunnon liinan, musta toi trikoinen oli loistava pikkusella, kun sitten alkoi olla isompi, liinailu jäi.
Sitten meillä on Ergon reppu, loistava juttu, mutta selkään yksin hankala laittaa. Tätä käytin sitten vauvan ollessa isompi, esim. imuroidessa. Ja lentokentällä ihan ehdoton.
Ja kestot... Jonkin verran kestoilitiin, mutta ei kannata ottaa paineita asiasta, varsinkin alkuun joka vaipassa olevat sinapit lannistaa nopeasti ja pyykkivuori on ilman kestojakin melkoinen, varsinkin jos pulautellaan paljon, vaipat falskaa yms.
Joten tällä kertaa en ota asiasta paineita, kestoillaan mikä jaksetaan ja thats it. :saint:

Vakuutuksista vasta tajusin, ettei meilläkään ole mitään päätöstä vielä tullut, täytyykin alkaa tivaamaan vakuutusyhtiöstä missä viipyy :kieh:

Eiköhän noi nykyaikaiset turvakaukalot ole kaikki aikalailla turvallisia, sellainen pitäisikin hankkia, esikoisella oli gracon logico s, ja se lähti myyntiin, koska ei pidetty siitä erityisemmin. Nyt olisi hankintalistalla maxi cosi, onneksi sopivasti tarjouksessa! :whistle:

Ja sitteri löytyy, BB:n 1-2-3, vai mikä se nyt oli!? Siinä voi jo aika pientä vauvaa pitää, ei nyt ihan vastasyntyneenä laitettu, mutta varmaan reilun kuukauden ikäsestä viihtyi siinä. Tosin käyttöikä ei meillä kovin pitkä ollut, kun piti päästä istumaan, kun sen taidon oppi.

Tulipas ainakin vastailtua, kerrankin. Täällä alkaa olla vihdoin vatsatauti jäämässä unholaan, viimeksi kun kirjoittelin luulin jo sen menneen, mutta kuinka väärässä olinkaan... :kieh: :kieh: Ei säästytty ketään siltä ja lopulta ihan päivystyksessä käytiin, kaikki. Yöllä. :x :$
Mutta elämä voittaa, onneksi.

Ja taudin jälkeen musta tuntuu, että maha putos, esikoisesta putos paljon myöhemmin, mut kaipa tuo matkaaja kyydissä pysyy, parina iltana oli jo kyllä ihan sellaisia supistuksia, että alkoi hirvittää, mutta ne johtui varmaan taudista. Nyt on taas rauha mahassa. =)

Mukavaa viikonloppua kaikille, mulla meneekin sitten kohta 30 puhki! :eek:
Aika menee ihan älynnopeesti!

Treelo 29+4
 
sain onneksi ajan huomiselle neuvolaan, seuraava olis ollut siis vasta 25.5 ja edellinen oli viimekuun puoles välis. väsymys ollut hirveetä, tänään ollut pirteämpi. esikoisen kanssa pitäis jaksaa tivoliin mutta kun ite ei mahdu niihin laitteisiin paitsi maailman pyörään poitsu mut pakottaa! |O :saint:
saa nähä onko hemogl. laskenu siitäkö tää johtuu!

onneks täälä ei ollutkaan sikaflunssaa, oli taas väärä hälytys! pelotti jo vaikka muuta sanoinki alkuvaiheessa. käsidesituubi mukana ollut kaupassa.. no koskaan ei voi olla liian varovainen.

närästys on hirveetä! viime yönä heräsin kun sappea oli kurkku täynnä, otin närästys tabletin pureskeltavan ja aamulla heräsin kun kurkku kipee, luulin että oli sitä lääkettä liuennu ja jääny kurkkuun polttamaan mutta taitaa olla flunssan poikasta tai sitten tätä ihanaa allergiaa kun tuulee oikein niin pölyää joka paikka! nyt ollu flunssanen olo koko päivän ja banadolia menny. järkyttävä päänsärky.
suonenvetoja mulla taas alkanu öisin ja aamuisin kun jalat suoristaa! hitto että ne sattuu ja tuntuu että niihin kuolee. pahin tuli ekakerralla heti! ei meinannu millään loppua vaikka mitä teki! repi niin vietävästi! nyt havahdun heti jos jalan oikaisen unissani ja tuntuu vetoa niin vastalääke heti unenläpi vedän takasin! :kieh:

tsellasta! tuuun huomenna kertoileen mitä neuvolassa sanottiin, niin ja esikoisella hammaslääkäri jota pelkää hulluna. saattavat vetasta poitsulta etuhampaat pois.. ollut pari viikkoa kipeät ettei pystynyt mitään syömään tai pureen, sanoi että liikkuu, no pitäiski jo liikkua, on saanu pienempänä 3x ison tällin hampaisiin ja viime kerralla meni 2 etuhammasta sisään mutta tulivat kuoleentuneina takaisin. nyt jännätään miten käy... viik sitten se on hampaaton koko kesän mut helpommalla pääsis jos kipeät on vähän väliä kun alkavat liikkuun! kuvata käsken kyllä ensin että uudet hampaat varmasti tulossa ja suht kunnossa!

pekunalle ja tuire-maire 26+4
 
Huomenta kaikille !!

Meillä olikin oikein kunnon paniikkiherätys tänä aamuna :D
Mies oli menossa 8:n töihin ja yläänsä on herätys 6:lta.
No minä sitten heräsin 7.11 ja katsoin kelloa ja tajusin ettei mies ollut herännytkään aamulla.
Siinä sitten herätin ja sanoin että kello on jo yli 7 ja sitten vaan äkkiä kahvin keittoon ja töihin.
Kai se sinne sitten ehti kun pyörällä kauheaa vauhtia lähti, en tiedä...
Mutta oli kyllä taas aamu..

Täällä tuntuu taas että maha kasvanut ihan kauheasti lyhyen ajan sisällä.
Voi tietysti olla että on vain "toiveajatteluakin" viimeksi kun neuvolassa vähän ihmeteltiin sitä kasvun hidastumista.
Mutta eilen kun oli fysioterapiassa ja näin itseni isosta peilistä niin oikein järkytyin kuinka iso jo olen.
No ensi viikolla sitten neuvolassa taas kuulee että ollaanko otettu kasvua kiinni vai mitä on tapahtunut.

Mutta siis tosiaan kun kokoajan on menty siellä käyrien yläpuolella niin ei kyllä iha kauheasti haittaa vaikka nyt ei ihan samaa vauhtia kasvaisi, mutta onhan se nyt kuitenkin vähän huolestuttavaa jos näyttää että kasvu kovasti hidastuu.

Me ollaan ajateltu hankkia rintareppu toisaalta on se liinakin varmasti hyvä, mutta jotenkin pelkään etten opi sitomaan sitä oikein ja sitten tämän mun pituutenikin takia se voi olla hankala.
Reppua ei kuitenkaan tarvitse mitenkään sitoa niin ehkä se on meidän hermoille parempi.
Minäkin olen niin tempperamenttinen että jos ei heti joku asia onnistu niin helposti menee hermo ja ajattelen että "ei väkisin antaa olla vaan."

Mutta jospa tästä taas koittaisi vähän aamupalaa syödä ja sitten lähteä koiran kanssa ulos kun on niin hieno ilmakin, mutta kuitenkin nyt vielä on niin viileää että jaksetaan molemmat koiran kanssa tehdä vähän pidempi lenkki.
Noilla mopseilla kun on vähän ahtaat nuo hengitystiet ja vielä jos on kovin kuuma niin eihän tuo mihinkään jaksa liikkua.
 
Nipsu-81 Tottahan se kyllä on, että ikinä ei voi tietää onko vauva ns. "helppo" vai ei.
Tai no en tiedä onko helppoja vauvoja olemassakaan ;)

Silläpä olenkin hiukan varauksella suunnitellut esim. tuota kestovaippailua sun muuta, koska voihan ollakkin että vauvalla on koliikki tms, joka jo itsessään vie mehut. Siinä vaiheessa ei varmasti halua mitään ylimäärästä vaan menee mieluiten siitä mistä "aita on matalin". Asioita on kiva suunnitella, mutta helposti sitä pettyy, kun tajuaa että kaikki ei oo niin ruusuista kun on etukäteen ajatellut.

Onko kenelläkään kokemusta Manduca kantorepusta? Sitä olen kuullut kehuttavan ihan kauheasti ja nettikin pursuaa ylistäviä sanoja siitä.
Tuo rupesi kovasti nyt houkuttelemaan, varsinkin kun mietin, että meillä mies varmaan mieluummin kantaisi vauvaa kantorepussa kuin -liinassa.
Tai mä näen jo sieluni silmin, kun mies yrittää solmia tuskissaan sitä liinaa :LOL:
Kokemuksia siis Manducasta kaivataan =)

Tulin tänään sitten taas töihin, kun en mä halua poiskaan olla. Ja mullahan ei oo enää kun ens viikolla 4 työpäivää ja sitten kesäloma B) Voi kun tulis lämpöset kelit jo aikasin, niin sais nauttia kesästä ennenku tuo maha kasvaa ihan valtavaksi.

Mukavaa viikonlopun odotusta =)

Outiko 29+2
 
Huomentaaaa!! :wave:

Voi kun mä niin haluaisin ehtiä lukea joka ikisen kirjoituksen huolella ja kommentoida, mutta lähes mahdoton tehtävä mulle. :/ Haluaisin kyllä kirjoittaa enemmän muutakin, kuin "omaa napaa".. :|

Onkos kellään muulla mennyt raskauden aikana yhtäkkiä korva lukkoon, eikä syynä olekkaan ollut vaikku? Mulla meni pari viikkoa sitten toinen korva lukkoon muutamaksi tunniksi, luulin tietysti että korvassa on vaikkua ja hain apteekista Remo-Waxia vai mikä se nyt olikaan. Auttoi hetkellisesti, mutta sitten sama ongelma toistui parina iltana muutaman päivän välein. Oli tosi hermostuttavaa, kun oma ääni kuului ikävästi kaikuen. Kävin pari päivää sitten työterveyshoitajalla, eikä ko. korvassa ollut vaikkua, toisessa oli vähän ja se putsattiin. Hän sanoi, että koska raskaus muuttaa kaikkia limakalvoja (poskiontelotulehduksenkin saa kuulemma herkemmin), niin korvan lukkoon meno johtunee siitä. Laittoi mulle ajan työterveyslääkärille, jolla kävin sitten eilen. Lääkäri tarkisti ultralla poskiontelot, oli puhtaat. Määräsi Nasonexiä eli nenäsumutetta käytettäväksi vaikka koko raskauden loppuajan aamuisin! Vaikutus alkaa kuulemma muutamassa päivässä. Toivottavasti korva pysyy auki!!

Sitten hengen ahdistuksesta, sitä täällä taisi olla joillain? Mulla Lilliputit temmelsi massussa oikein urakalla lähes tauotta tuossa ti-ke ja ke-iltana alkoi tuntua, etten saa normaalisti happea. Siis tuli ahdistava ja väsyneempi olo, mutta henkeä ei tarvinnut haukkoa. Yölläkin valvoin tuon takia pari tuntia. :( Tulin siihen tulokseen, että se hirveä möyrintä, mitä tiitiäiset massussa oli pitäneet, oli varmaan ollut jotain paikkojen tai vähintään asentojen muutosta, ja ainakin toinen painoi sitten lopulta mua keuhkoihin tai johonkin isoon suoneen. :/ Onneksi eilen herätessä olo oli jo normaalimpi!

Kestoilusta; kovasti haluaisin kokeilla, ja jos vaan jaksan, niin kestoilen päivisin aina, kun jaksan ja öisin (ja muualla, kuin kotona ollessa) sitten kertakäyttövaipat! Tilasin samalla muutamat kesto-jutut Ruskovillasta http://www.ruskovilla.fi, kun tilasin sieltä jo jokin aika sitten luomuvillaisia/-silkkisiä pikkuruisia vauvanvaatteita ja hoitopöydän alusen, peitteen, tyynyn, lampaantaljan, rintojen lämmittimet ym ihanaa!

Kantoliinoista ja -repuista, tilasin kaksi erilaista luomumateriaalista tehtyä kantoreppua, toinen Manduca (Olive grove -kuosilla) http://www.pikku-papoose.fi/kauppa/product_info.php?cPath=24_37&products_id=343 ja toinen New Generation Ergo (suklaanruskeana) http://www.pikku-papoose.fi/kauppa/product_info.php?cPath=24_37&products_id=79! Ajattelin kyllä hankkia vielä kantoliinan, esim. Babyidean Muumi rengasliinan http://www.pikku-papoose.fi/kauppa/product_info.php?cPath=24_35&products_id=76.

Syntymättömien lasten vakuutukset; en muista olenko täällä jo maininnut, mutta meille tuli hyväksytty päätös Pohjolalta jo pari viikkoa sitten Lilliputtien vakuutuksista! =)

Baby shower; kaverini puheista ymmärsin, että mulle olisi jotain tiedossa. =) En haluaisi mitään liian amerikkalaista "karkki"-touhua, mutta uskoisin, että kaverini ottavat huomioon tässäkin sen, että kannatan aina kotimaista ja luomua.. Saahan sitä vauvakutsuista tehtyä hyvinkin tulevan äidin näköiset!! Täällä muuten kaikenlaista infoa vauvakutsuista: http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=148 ja "mothers blessing" -juhlasta http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=149!

Luotin siihen Autoliiton testiin ja Porin Muksumassin henkilökunnan mielipiteisiin, eli ostettiin Lilliputeille Britaxin BabySafe Plus isofix -turvakaukalot http://www.britax.fi/BabySafeplus08_Isofix.htm.

Ja ihanaa, tänään saadaan Askosta ne vauvojen huoneen kalusteet, Sievän Pesäpuu-sarjaa http://www.sieva.fi/index.php?group=00000018&mag_nr=1!!

Raskauden aikaisista vaivoista (närästys, turvotus, peräpukamat jne jne) ja kaikesta mahdollisesta odotukseen ja synnytykseen ja vauvanhoitoon liittyvää infoa Bebesinfon uusilla sivuilla http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=40!!


Ylempi Lilliputti kaivelee muuten mun kylkiluiden väliä parhaillaan......

Nauttikaahan elomammat lämpimästä ja aurinkoisesta viikonlopusta!! B)


 
Lilliputit-80 Mulla on sitä hengenahdistusta. Korostuu varsinkin töissä, kun teen istumatyötä. Kotona jos on pitkään samassa (huonossa) asennossa niin tulee myös.
Tuntuu että happi loppuu eikä auta vaikka kuin hengittelis. Sitten tulee kuuma ja pyörryttää jne.
Lääkäri sanoi että vauva ja kohtu on jo sen verran iso että alkaa painaa keuhkoja ja palleaa. Siitä johtunee.

Niin ja sie oot tilannut tuon manducan kantorepun? Hitto kun muakin himottaisi ostaa tuo, kun kuullu siitä niin paljon hyvää.
Ja näköjään teille tulee sama turvakaukalo kun meille. Me ollaan ihan samiksia :D
 
SpringSummer
Moikka.
Meillä on hug-a-bub kantoliina hankittuna, ostin tutulta käytettynä. Oon kuullut siitä paljon kehuja, että kuuluu kantoliinojen aateliin. Käyttöä täytyy vielä harjoitella...

Hengenahdistusta ei ole onneksi ainakaan vielä ollut, suonenvetoja aina silloin tällöin.

Kun makaan selällään, niin [/b]napa menee ihan kuopalle, eli vatsa ei maatessa ole ollenkaan pinkeä vaan napa elää ihan omaa elämäänsä. Ei kai tosta kannata huolestua...? Näyttää vaan oudolta kun maatessa navan kohdalla on ihan kuoppa. No, kaikkea sitä tulee mietittyä.

Kestovaippoja halutaan kyllä yrittää, ainakin ekojen viikkojen jälkeen. En kestä sitä kertisjätteiden määrää, ja onhan ne muutenkin söpöjä ja ihoystävällisiä. Jos on kestovaipoista tietäviä, niin olis kiva kuulla millaisia vaippayhdistelmiä tai kokonaisuuksia pidätte järkevinä?? Itse en vielä oo niin perehtynyt asiaan.

outikonmainitsema manduca-kantoreppu olis kyllä varmaan todella hyvä, sellaisen kun sais vaan jostain vähän edullisemmin. Hinnat on aika päätä huimaavia.

Aurinkoista päivää,
t. SpringSummer 27+5 =)
 
Tätä päivää mä oon odottaut pitkään ja luulen et jokainen tässä odottaa sitä.. Tänään POKS POKS..30+

Meillä on enä sänky ostamatta.. paitsi se on jo valittu ja rahaa siihen kans on..
Meillä mennään kertikoilla)) en oo hirveen innoissaan kestoilusta.

Anna ja masukki

 
Heippa taas

Meillä on sellanen Emman harmaa kantoreppu. Toimi kyllä hyvin ja oli edullinen ja varsinkin mies tykkäs kantaa siinä vauvaa. Liinaa ei meidän isäntä varmaan mieliisti laittas. Jotenkin kuitenkin ihan tommosen pikkasen laittaisin mieliisti liinaan, ois varmaan huomaamattomampi, kun tekee kotona kotihommia. Reppu oli ehkä vähän tiellä, esim., silittäessä. Ulkoillessa kuitenkin tosi kätevä.

Mä oon vaan just niin sekasin noissa eri materiaaleissa ja sit niissä muodoissa, hui kauheeta :) Ja nyt kun en voi mennä mihkään kauppoihin niitä testaileen ja katseleen. Mulle tuli muuten vauvalehden mukana joku kantopussi, eli siis ilmeisesti repun ja liinan välimuoto...semmonen sininen 100% puuvillaa, mitään merkkiä ei ollut, 0kk lähtien kuitenkin. Kaippa sitäkin ainakin kotona testailen.

Permis ja Veikko 26+4
 
Heh, tuntuu jotenkin ihan hassulta olla tässä raskaudessa vasta viikolla 26 kun muut alottelee jo 31 viikkoa, kun edellisen kohdalla LA oli 9.8, niin sitä oli aina ekojen joukossa poksumassa jo isojakin viikkoja :)

Tässä on kyllä hienoa se, että isännän kesäloman koittaessa en ole vielä niin iso että olisi vaikeaa rentoutua rauhassa, enää pari viikkoa ukon kesälomaan, ihanaa...... Viimeksi ukko otti kesäloman ihan heinäkuulle, vähän kierrettiin suomea, käytiin mökillä ja sukulaisissa... Loman loppupuoli alkoikin olemaan jo sen verran tukalaa että lähdettiin kotiin aiemmin kuin oli aiottu.. Mä en pystynyt tekemään mitään missään, piti vaan olla. Se oli kyllä ihan karseeta...

Aijoo, unohdin taass,

Eli: Kimalle rv.25+3 ja pikkuäijä 9kk
 
Kohta pitäisi alkaa yrittämään päästä läpi kun sossulla alkaa puhelin aika tossa puolelta.
Olen siis jälkihuollossa ( taisin aikaisemminkin mainita asiasta ) , ja viimeksi kun kävin siellä sossussa niin hän sitten lupasi että saan itsenäistymisvaroistani 500e nyt ja loput sitten elo-syyskuussa.
Kun siis ne pitää jokatapauksessa maksaa ennenkun täytän 21.
Käynnistä on nyt jo yli kuukausi ja silloin sanottiin että luultavasti raha tulee viimekuun aikana, mutta viimeistään tässä kuussa.
Olen ajatellut vaunut ostaa tuolla rahalla, koska kuitenkin se täytyy käyttää johonkin tarpeelliseen, ei siis saa käyttää elämiseen ( ruoka, vaatteet, laskut yms...)
Nyt olen alkanut miettiä että onkohan sitä rahaa edes tulossa.
Vaikka onhan tätä kuuta vielä pari viikkoa jäljellä, mutta ajattelin kuitenkin soittaa ja kysyä että onko tulossa, vai mikä nyt on vialla??
Kuitenkin olisi hyvin voinut tulla jo viimekuun aikana...

Ei kyllä kiinnostaisi tippaakaan soitella sinne, varmaan on taas työntekijäkin vaihtunut, eikä uusi tiedä edes mitään tästä koko asiasta. :headwall:
 
Koitin sitten soittaa sinne sossuun.
Ei ollut työntekijä vaihtunut, eli nyt johtuu jostain muusta se ettei rahoja näy, mutta eipä myöskään ollut kyseinen työntekijä paikalla.
Siis aivan käsittämätöntä että on joku tunnin soittoaika päivässä, ja sitten ei edes olla paikalla siihen aikaan.
Ei siinä tietysti muuten mitään, mutta jää vaan tällä menolla vaunut ostamatta kun olen kuitenkin laskenut sen varaan että rahan saan sieltä, enkä siis ole alkanut säästämään niitä varten. :headwall:

Ja jos tilanne on se etten rahaa saa, niin olisi kyllä ihan kiva jos edes ilmottaisivat minulle että suunnitelmat ovat muuttuneet.
 

Yhteistyössä