ELOKUISET LEIJONANPENNUT 2009 Tammikuussa

Heippa taas! En ole hetkeen kirjoitellutkaan...

Kävin maanantaina toisen kerran ultrassa, kun ekan kerran kohdusta löytyi kaiken maailman höttöä ja muutenkin oli vähän epäselvää.. nyt kaikki hyvin! IHANAA! Vaavin koko vasti just päivälleen mitä pitikin ja kun vähän aikaa olimme häntä ihastelleet, niin hän jopa alkoi jumppaamaan! Ihan kuin olisi halunut tervehtiä meitä vanhempia. Oli kyllä aika hellyyttävää katseltavaa... :heart: Ja siis se kaikki höttö oli kadonnut.

Nyt on aika helpottunut olo, mutta viimeksi raskaus kosahti np-ultraan, joten se tietty jännittää aika paljon.. no, 20.1. tulee onneksi jo aika pian.

Mukavaa odotusta kaikille!

Sini, rv 9+1
 
Pitkästä aikaa..
Ensiksi :hug: kaikille sitä tarvitseville!

Minä kävin maanantaina ensimmäisessä ultrassa. Sikiön (kai tässä vaiheessa voi jo kutsua sikiöksi?) koko vastasi viikkoja. Pikkuinen liikuskeli jo ja köllötteli aivan oikeassa paikassa... sydänkin sytkytteli mukavaa tahtia :) oloni kummasti helpottui!

Maanantai-iltana sitten jo kerroimme lapsille tulevasta pikkusisaruksesta. Esikoinen pyöritteli silmiään, mutta kuopus oli innoissaan ja lupasi, että vauva saa sitten tulla hänen huoneeseen nukkumaan.

Huhhuh, yritin tänään käydä luistinostoksilla Nilsiän kesportissa, mutta olipas paljon turisteja... jäi luistimet ostamatta. =)

Onnellista odotusta meille kaikille!

chick-82 rv 10+2
 
Joku aiemmin kyseli, et onko muita yötyöläisiä. No mä teen 3-vuorotyötä, johon siis kuuluu myös yövuorot. Eilen olin pitkästä aikaa yövuorossa ja voin kertoa, että se oli aivan kamalaa. Paleli, väsytti ja heikotti ihan koko ajan, vaikka yritin koko ajan syödä tasaisesti ja kevyesti. Aika tuntui matelevan, kun oli niin hiljaista. Tai siis hyvä että lapset nukkuivat rauhallisesti, mutta itsellä oli todellisisa vaikeuksia pysytellä hereillä. Mulla olis ollu vielä kaks yötä jäljellä, mut soitin päivällä töihin ja sanoin, että oksensin. En kylläkään kertonut minkä takia. Töissä liikkeellä vatsatautia, joten meni varmasti sen piikkiin eikä siitä kyselty enempää. Kerron työnantajalle vasta np-ultran jälkeen, jonka aikaa ei vielä tiedossa. odottelen kirjettä Kättäriltä:)

Mulla on ihan törkee väsymys ja heikotus koko ajan. odotan vaan milloin tää menee ohi. Mitään en jaksa tehdä ja siitä taas tulee pieni morkkis..No nyt on onneksi muutama päivä töistä vapaata.

Voimia sitä tarvitseville


Rimprenssa ja Leppis 8+1
 
:wave: Hei vaan.
Täällä jaksellaan hyvin. Olo ihan hyvä tai oikeastaan mainio verrattuna tytön odotukseen. Hajut edelleen saa voimaan pahoin ja joskus yökkimäänkin muttei kummempaa. Vatsa edelleen aamuisin sekaisin mutta senkin kestää :)
Väsymystä on mutta sen saa ohi ulkoilulla ja hedelmiä popsimalla.

Tänään kävin ekassa neuvolassa. Oli ihan eri täti kuin viimeksi, harmittaa koska olisi ollut mukava käydä samalla. Hän oli ihana. Mutta kun ei voi asialle mitään niin ei paree valittaa. Mukava on hänkin. tai ainakin ensi vaikutelman perusteella katsotaan mitä kuukaudet tuo tullessaan.

Ekan ultran varaan perjantaina, aika tulee olemaan ensi kuussa. Varshaisultraa en ala maksamaan sillä maltan odottaa. 30päivä olisi mahdollisuus mennä kuuntelemaan sydänäänet :heart:

Niin ja laskettuunaikaan sellainen muutos että on päivää aikaisemmin eli 20.8, jos sen voisi päivitellä :)

Onnea kaikille uusille plussanneille =) :flower:


Onko teillä muilla muuten mahdollisuus mennä vain kuuntelemaan ne sydänäänet ettei tarvitse odottaa sinne kauas saakka? Miusta tää oli ainakin ihan älyttömän ihana juttu kun itse kysyi haluanko tulla :)

Kuinka olette muut jakselleet? Entä mies joko alkaa hällekkin olla totta? Meillä tuli tänään miehelle sellainen entistä todellisempi olo kun näki tulevan neukkukortin. Oli niin iloinen ja onnellinen. :)

La vida & Öntykkä :heart:
 
Heippa kaikki ja lämpimästi tervetuloa kaikille uusille leijonamameille!

Onnittelut myös kaikille ihania ultrauutisia kokeneille. Olihan joukossa ainakin yksi toinen heinämieskin, oma alkiommehan huhki oikein tosissaan ultrassa.

Pahoinvoinnista, minulla ainakin se tuntuu aaltoilevan. Pari päivää helpottaa ja sitten on taas tosi kelju olo. Huh! Tänään on ollut jälkimmäinen :x

Meillä Mies on aivan seitsemännessä taivaassa. Esikoista on kuitenkin odotettu jo yli 4 vuotta. En ole oikein ymmärtänytkään, miten tärkeä isäksi tulo hänelle onkaan. Itse olen jarrutellut kertomisen kanssa, mutta mies kertoo suurinpiirtein kaupan kassallekin.

Onko kenellekään muulle hampaidenpesu hankalaa? Auta armias, jos hammastahnaa pääsee lähellekään suun takaosaa niin alkaa mieletön yökkääminen, melkoisen epämiellyttävää!

Massu tässä alkaa pyöristyä mukavasti, tuntuu kivalta, mutta kohta alkaa olla tukalaa, kun omat normaalivaatteet ei enään istu kiristämättä ja puristamatta. Piti siirtyä jo alkkareissakin stringeistä mummopöksyihin :LOL:

Tsemppiä kaikille loppuviikkoon!

Tikru+pirpana 10+0
 
Onnea kaikille ihanista ultra kuulumisista!

Unohtui viime viestistä, että esikoista odotellaan. Mulle neuvolantäti sanoi sydänäänien kuuntelemisesta että ei kuunnella ekalla kerralla vaan vasta maaliskuussa kun varattiin sinne uusi aika. Elikkä välissä ei pääse kuuntelemaan. Eka ultra on kuitenkin jo 26.1 joten sinne asti pitäisi jaksaa odottaa.
Onko täällä paljon fyysistä työtä tekeviä? Miten olette ajatelleet jaksaa? Mulle neuvolassa sanottiin että nyt pitäis hiljentää tahtia ja katsoa nostoasentoja. Olen siis kaupassa ja kaikkea joutuu nostamaan ihan pesukoneisiin asti. Selkä mulla on ollut huonona joten sen kestäminen hirvittää. Tukivyön käyttämisestä raskauden loppupuolella puhuttiin.

Päksäkkä 9+1
 
Jep, onnee kaikille hyvisät uutisista ja kuulumisista :flower:

Täällä on alavatsa kipuja ollu koko päivän.
Nyt ollasta on ollut aika koviakin kipuja....
Ehkä se vaan kasvaa nyt niin hurjaa vauhtia, että ne on kasvukipuja.
Muutenkin on ollu paha olo tänään.
Ja tajusin eilen vasta, (hyvä minä :headwall: )
että närästys johtuu tästä raskaudesta :D

Kävin muuten tänään ostamssa alemyynneistä parit pökät
ja syys pipot pikkuiselle :heart:
Olisin voinu ostaa kaikki vauvan vaatteet kun oli niiiiin ihania :D
Pakko myöntää, että on niitä aiemminkin tullu ihaltua :ashamed: :D

Nannuz 14+6
 
Täällä käytiin tänään varhaisultrassa, sydän sykki, pituutta oli huimat 18mm ja laskettu aika aikaistu vajaalla viikolla, eli uusi la olisi 17.8.
Nyt alkaa olla jo jotenkin todellinen olo, kun näki että jotakin siellä oikeesti on...
tokka 8+3
 
Varhais ultrassa tuli käytyä tänään, ja sydänhän multa melkeen pakahtui kun näin sen pienen imeen siellä ruudulla! Pikkuinen sydän läpätti lujasti ja kun mitattiin niin pituudeksi saatiin 18,33mm joka vastaisi 8+4 rv eli neljällä päivällä aikaistuisi LA. mutta ei sitä tarvii muutella ainakaan vielä. Katsotaan mitä ne neuvolassa sitten maanantaina sanoo.

Kuvankin sain onneksi muistoksi. Ja sitä ollaankin sitten urakalla ihmetelty koko päivä :)
Pahoinvointia ei täällä olla kärsitty kuin ihan pientä etovaa oloa vaan. Pää sitten särkee välillä senkin puolesta. Ja suolakurkkun ja minun välille on muodustunut vahva side, minä syön jokaisen suolakurkun jonka käsiini saan. Mies joutuu kohta vahtimaan mua kaupassa etten kahmi koko kärryä täyteen vaan suolakurkkuja. Sellaista tänään :)

Päksäkkä Mä työskentelen kanssa kaupassa jossa paljon painavaa tavaraa (kynttilä laatikoita jotka painaa ihan HELV***STI...yms yms)
Ja olen jo pomolle sanonut melkeen heti kun sain tietää. Ja ymmärsi oikeen hyvin, että himailen pikku hiljaa, etten nostele painavia laatikoita. joku muu saa sen tehdä. Onneksi mulla on mukava pomo jolle saatoin heti kertoa ja kerroin myös että kun on niin alussa niin voi tapahtua mitä vaan ettei nyt intoilla vielä liikaa :ashamed: Niinkuin muka oisin voinut olla intoilematta! Heh...

Onkos teillä kanssa sisaret ollut tunteen purkauksia tai itku kohtauksia?
Mulla ollut muutama "huono päivä" jolloin kaikki on muka niiiiiin huonosti että itkettäisi joka asia ja onneksi olen jotenkin vielä saanut sen itkut nieltyä etten julkisesti ole vollottanut kuin vesihana!
 
TÖISTÄ: Mä teen parturi ja baari hommia. Paljon siis seisomatyötä ja baarissa saa juosta paljon. Ei sinäänsä fyysisesti raskasta, mutta sit neuvolantäti alko kyselee onko baarissa jossa oon töissä, tupakkakoppia...? Ja et saanko sen takia passiivista tupakointia. Ja saanha mä, koska puolen yön jälkeen haistaa tupakan selkeesti siihen mun työpisteelle.. Pitää kuulemma loprttaa lähestulkoon heti siellä työt :/
 
Citilda: Tlltä löytyy kohtalotoveri :D Siis itkemisen suhteen. On päiviä kun mitään ei oo niinku pitäs ja itkettää, jos mies jättää jotkun esim vaatteen väärään paikaan :D Sit naurattaa jälkeen päin kun mies vitsailee mun "kohtauksista" :) Onneks se ymmärtää kumminkin...... :) Onko sun itkut liittyny tai purkautunu miehellesi?
 
nannuz: lähinnä yleisesti olen ollut huonolla tuulella mutta välillä joo mieheenkin :D Esim. yhtenä aamuna pilasin päiväni sillä että mies unissaan torjui mun halailu yritykset ja otin siitä itseeni(?!?) niin että koko päivän oli ihan itkuinen olo. Joo en tajua...! :D
Itkeskelin myös siksi koska en saanut töistä vapaata ja mun isä olisi vienyt kaikki lapsensa (minut ja kaksi pienempää siskoa) Mexikoon ottamaan aurinkoa kahdeksi viikoksi. Ja mä en pääse nyt mukaan töiden takia. Olin ihan maassa siitä pari päivää... olen siis aina halunnut Mexikoon!
 
No oon kyllä itekin ollu kiukkunen oiekestaan jo 4 viiikkoo ja harmitta ihan älyttömsti kun kaikki puran mieheen :/ Se on ihan syytön aina kun kiukkuilen sille... Kaikki on sen vikaa :D Vaikkei oikeesti oo. Mut... Sellasta se on tää raskauden alku aika kuulemma :D

Harmi kun et päässy mexikoon TÖIDEN TAKIA: Mä olisin varmaan ottanu fiksuna loparit ja hypänny koneeseen :D (yhtään en oo äkkipikanen) :D
 
Mä olen ollu tosi huonovointinen viime päivät. autossaki on pakko olla mukana omenalohkoja ettei nälkä pääse yllättään. Ja sitä verenvuotoa on taas ollu hiukan, ei paljoo. mut nykysin sitä tulee vaan oikeestaan töissä. Teen melko raskasta hoitotyötä, pomolle kerroinki just siks etten joutus enää välttämättä nostamaan potilaita. Tänäänki iltavuorossa alko selkä kipuileen. Aamuvuorot olis mulle jotenki parempia, vaikka pahoinvointi onki aamusin pahempi.
Mulla eka neuvolahan on vasta 30. pvä, ja meillä kunta tarjoo vaan yhen ultran näin alkuvaiheessa, eli rakenneultran sit vasta vissiin.. höh.

aniit ja taneli 7+5
 
Teki kyllä mieli, mutta esikkoa kun odotellaan on tuo isäntäkin sen verran suojelun haluinen ettei kuulemma päästäisi mua lähtemään! Että pelkäisi mun saavan siellä jonkun kamalan pöpön vaikka vedestä tai pahimmassa tapauksessa keskenmenon...
Kai mä sitten joskus sinne mexikon aurinkoon pääsen... :)

meillä myös mies syytön, ja aina muka syyllinen, jopa siihen jos mulla on nälkä.. Pitääkin mennä antamaan sille iso pusu ja hieroa vaikka hartioita, on se vaan kultaakin kalliimpi ukkorakas... :) :heart: :heart: :heart:
 
Tännehän on taas tullut paljon tekstiä =) ja ihania ultrakuulumisia joten onnittelut ihanista ultrakuulumisista. Mun pitäis jaksaa odotella vielä 29.1. päivään että päästäis sinne np-ultraan.

(.) Täällä on voitu melkeinpä tosi hyvin ku ei tosiaan oo ollut enää pahoinvointia. Rinnat kipeänä, väsyttää koko ajan ja kamala nälkä koko ajan ja voisinkin syödä koko ajan jotain =) Olen käynyt joka ilta lenkillä koiran kanssa ja olen alkanut syömään entistä terveellisemmin. Karkin tilalla on nykyään päärynät ja kiiwit joita mulla tekee aivan kamalasti välillä mieli. Mietin vain että uskallankohan lähteä kuntosalille pitkän tauon jälkeen ku ajattelin vahvistaa jalka-,käsi-ja selkälihaksia joita tarvitaan tulevaisuudessa? Onko täällä muita jotka käyvät salilla säännöllisesti? Luin jostakin että jos lihakset ovat hyvässä kunnossa niin palautuminen synnytyksestä on nopeampaa.

nasu + rakas masuasukki 10+1
 
kyllä sä pääset mexikoon vielä joku päivä :) sit miehes ja pikkuisen kanssa :)
täytyy itekkin alkaa hellimään miestä usemmin taas... se kuitenkin antaa niin kaikkesa tässä meidän tilanteessa ja en ikinä jaksais ilman sitä (ilman että saisin kiukkuilla sille) :heart: :D
 
nasu29: Mä käyn salilla. Täytyy vaasn muistaa tehdä kevyemmin kun ennen. Esim jalkaprässi kiellettiin ehottomasti. Ja pitää pystyä puhumaan samalla kun tekee. Kuulemma niin isoilla painoilla saa tehä, kun itestä tuntuu hyvältä :)
Ja tottakai palautuu synnytyksestä paremmin jos on kunnossa valmiiksi jo :)
 
Tänään suuntaan aamupäivästä ekaan nlaan! Hävettää nousta vaakalle koska on +5kg:n pöhö joka tuntuu kaulassa saakka. Sama homma ollu joka raskaudessa synnytykseen asti mutta pissanäytteet ollu kuitenki puhtaat! Kakkosen kohdalla loppuraskaudesta nilkkoja ei juuri sääristä erottanu :|

Eilen kävin sen verran koulussa että kirjottelin eropaperit. 1½ vuotta jaksoin, loppuja en enää - en ainakaan tässä tilassa ja näillä oireilla. Työkkärin asiakkaana ollaan ja tässä taantumassa ei töitä tarvitse pelätä, on aikaa olla raskaana :kieh:

iinaZ & "Kerttu" 8+6
 
Nonni..nyt on sitten varhaisultrassa käyty ja siellähän oli oikea räpiköivä katkarapu ihan oikealla paikallaan ja hienosti pamppaili sydänkin... :heart: mitä mä en kyl heti löytäny vaan kuhuissani kysyin lääkäriltä et missä sen biitti on ? :) siihen lekuri vaan et kyllä tällä biittiä on...ja liikettä. Jotenkin paljon huojentuneempi olo..koko vastas viikkoja 10+4 vaikka menkkojen mukaan eilen oli 9+6, mutta ei lähtenyt muuttamaan mitään, koska np-ultrassa voi vielä olla muutoksia...mutta sanoi siihen että tässävaiheessa 96% tämä syntyy.
 
Kämän mamman on nyt flunssa kaatanut.
Kun on muutenkin tuo väsymys järkyttävä ollu koko alku raskauden niin pienikin kuume saa kyllä imettyä kaikki mehut. Ei jaksa edes ajatella töihin lähtemistä.
Kaiken kukkuraksi, jos jotkut kärsii aamupahoinvoinnista minä näköjään kärsin ilta sellaisesta ja yö... Niin että huomenta vaan kaikille! :)

Miss kiukku (Citilda) ja kurpitsa 8+5
 
Eilen illalla ja koko yön tuli veristä vuotoa ja oli hirveät ala-vatsa kivut. Tänään pääsen tarkistamaan tilanteen..en ole koko yönä saanut nukutuksi.
Pelottaa aivan hirveästi ja suru on valtava.
En nyt saa enempää kirjoitettua, ilmoittelen kun tiedän enemmän.

Emmi 9+4?
 
Mieleni tekisi vähän mennä varhaisultraan, että näkisi onko siellä masussa joku ja näkisi onko kaikki kunnossa. Sitä vaan pelkää, että jos kuitenkin onkin vaan tuulimuna. Olis kiva tietää ennen hääpäivää. En varmaan ehdi muuten ennen sitä ultraan. Soittelin tuossa ja kysyin mitä varhaisultra maksaa. Mielestäni aika kallis kun tulis maksamaan n.126?.

Oltiin eilen miehen kanssa ostamassa mulle sormusta :D Tulihan sille vähän hintaa (ei mitään ihan älytöntä kuitenkaan), mutta ainakin sain sellaisen sormuksen mistä tykkään :)

jenzka 6+5
 

Yhteistyössä