Sairaalasta kotiuduttu.
Yö oli kamala, en pystynyt nukkumaan, oli pahaolo ja vatsaan sattu.
Aamulla päätin mennä sairaalaan yksin ilman miestäni. Veivasin polin ovella lähes 30min myöhästyen omasta ajastani kun olin niin sekasi ja paniikissa, en vain voinut astua vastaanotto luukulle. EN ollutkaan VALMIS, niin kun jo tässä tätä on emmitty pitkin ketjua.
vihdoin polilla, kyyneleet silmissä.
kätilö otti minut vastaan. lääkäri kysyi huoneessa että olenko varma päätöksestäni ja silloin aloin itkeä lähes hysteerisesti, lääkäri jotain yritti ihmeissään selittää ja sanoi että katsotaan nyt ne rv. ultralla. rv. oli kiekon mukaan 8+5
lääkäri teki sisätutkimuksen ja paineli mahaa, kyseli että aristaako, vähän aristi, ei huomattavasti. alkoi ultraamaan, kesti ja kesti, lääkäri mittasi ja mietti...kysyi kolmeen otteeseen että eikö ole ollut vuotoja, eikö ole ollut kipuja, vastasin että ei kummosia, lähinnä normaalia kipuilua alkuraskaudelle mutta ei vuotoa.
Lääkäri sanoi että joutuu pyytämään erikois lääkärin paikalle, sykettä ei ollut ja sen totesi myös erikois lääkäri...en osannut muuta sanoa kun "hyvä".
nousin ja menin pukemaan ja sain valtavan itku kohtauksen, kysyin vaan lääkäriltä että miksi tämä tuntuu silti näin pahalta vaikka en itse joutunut asiaa päättämään,lääkäri oli ihana ja sanoi hartialle silittäen että ei nämä koskaan ole kivoja ja helppoja asioita mutta että nyt se päätös on tehty minun puolestani. olin siis saanut keskeytyneen keskenmenon ja vauva oli ollut mahassani kuoleena jo reilun viikon. vauva vastasi kokoa 7+4.
sain nyt kotiin ne lääkkeet, kohta pitäisi alottaa kohdun tyhjennys
olen niin järkyttynyt ja itkunen. en olisi ollut luultavasti valmis uuteen vauvaan mutta en todellakaan ollut valmis tekemään keskeytystä :/ kohta tämä on ohi...kiitos tähän ketjuun osallistuneille jotka osasivat antaa asiallisia vastauksia"tukea" asiaan.
