*Anna*** ja Mii Tuu. Oli kuin olisin itse kirjoittanut tuota tekstiä. Minulla on kaksi poikaa 2,5 ja 9 kk. Päivät menee kotona ja koska esikoisella on aivan kamala uhma, minä otan hänen kanssaan yhteen tuon tuostakin. Ja se kylla harmittaa niin he***tisti. Nyt on pinna ruvennut palamaan vielä useammin pienemmistäkin jutuista.
Tällä seudulla on kyllä paljon muita äitejä, joilla on saman ikäisiä lapsia, mutta en vain jostain syystä ole päässyt "yhteyteen" heidän kanssaan. Ei vain huvita mennä juttelemaan näille täydellisyyksille.
Olen kotona vielä siihen asti kunnes esikoinen täyttää kolme. Sitten laitan pojat tarhaan tai perhepäivähoitoon ja menen itse töihin. Aikaisemminkin tietysti voisin, mutta en halua. Eli siis oma päätös pysyä kotona. Onhan niitä hyviäkin päiviä toki olemassa.
Ja "Ääggis", tuo sinun kuvauksesi on myös kuin meidän normi päivästä. Vaikka ei mieheni mikään uusavuton olekaan, mutta kun ei vaan aina (tai yleensä) tuo järki kulje kotona samaan tyyliin kuin töissä.
Jaksua ja voimia meille kaikille!
