Clomittaret 2013

:wave: jonkin verran oon ketjua lueskellut, kun viime viikolla sain clomireseptin. Vielä en tiedä, aloitanko ne kesäkuussa vai vasta elokuulla. Mutta voisin tulla tänne taustailemaan, jos sopii? Listalle voin tulla, kun ensimmäinen clomikierto alkaa :)

Omasta taustasta sen verran, että esikoinen on siintänyt toiveissa jo hieman reilut kaksi vuotta ja ensikäynti lapsettomuuspolilla oli viime viikolla. Toistaiseksi olemme lääkärin mukaan selittämättömiä. Aukkari olisi myös edessä kesä- tai elokuulla.

Hydrangea :hug: Tuo on niin tuttu tunne..kaikki muut, mutta miksi ei vieläkään me..? :(
 
Heippa!
Päivitys dpo3 ja voin liittyä piinalijoihin.
Olen ollut kiireinen töiden takia ja siksi en täällä kovin aktiivinen.
Viime viikon seurantaultrassa oli 2 kpl isohkoa follia, ja ovulaatio oli aikataulun mukaan kp 14 eli perjantaina. Nyt sitten taas odottelua pari viikkoa.
Pitkästä aikaa ollut hyvä ja rento fiilis jo noin viikon. Ja tuo ultrauutinen piristi tosissaan eli ei tarvitse vielä luopua toivosta.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille!
 
Pumppeli, tervetuloa. :)

mavli, tervetuloa, lisäilin sut taustalle. Kerro kun haluat listalle mukaan. :)

Grill, oon tota sun blogia lueskellut ja oon täysin saman trendin kanssa huomannut, että yksi toisensa jälkeen lapsettomuusblogeistakin tulee odotusblogeja... :( Inhottavaa, kun joillekin tää raskautuminen on vaan niin helppoa. Ennen kadehdin vain niitä, jotka plussaa pian yrityksen aloitettua, mutta nyt kateus kasvaa myös niitä kohtaan, jotka plussaa heti hoitojen alussa... Luulin jo hetken, että olisin saanut käsiteltyä tän asian ja päässyt katkeruudesta eroon, mutta... Alkaa vaan olla voimat niin henkisesti ja fyysisesti lopussa...
 
Mun mielestä tästä on ollu just vähän aikaa sitten täällä puhetta, mutta en millään löydä vaikka taakse päin keskustelua selasin... : / Joten kysyn nyt sitten, sori jos hirveesti toistan samoja juttuja! Kuinka nopeasti clomit on aiheuttanut teille jotain erilaista(tai samanlaista) oiretta kuin ennen? Mulla on tänään kp7 sekä viides ja viimeinen clomipäivä. Huomasin tuossa vaan aamupäivällä, että alamahassa sellaista erilaista, hassua, pientä painetta/vihlaisua... Vaikea selittää! :D
 
vittttttttttttttttttttanahajotus :headwall:

ei mulla muuta...

en tiedä taaskaan mitä mä teen tai mitä mä odotan tai mitä mä haluan.

Joo olin raskaana ja synnytin tytön ja hautasin sen... argh... mutta onko se seuraava esikoinen tai toinen vai mitä hittoa..

Oonko mä valmis vai enkö ja oonko koskaan ? <- rehellisesti uskon että kun oon raskaana niin oon valmis mutta nyt ajateltuna ei tunnu yhtään hyvältä.. ei kukaan tuo meidän tyttöä meille takaisin. Ei seuraava raskaus - ei vaikka se olisi tyttö.

Pelkään sitä hetkeä että joku tuttu tulee kertomaan että odottaa tyttöä. Pelkään sitä niin paljon että sattuu :'( :'(
 
Voi Ambro. :hug: Varmasti mikään ei korvaa teidän suurta menetystä, mutta ehkä asiat tuntuu valoisemmilta, kun olet uudelleen raskaana.

Grill, mulla ei ole Clomeista kokemusta, mutta muuten yleensä aika pian Anazol setin jälkeen tuntuu siltä että muniksissa on jotain elämää. Sellaista painetta ja nipistelyä. Oviskivut on taas enemmänkin sellaista polttavaa ja kirvelevää kipua. Toivottavasti siellä olis oikeen mahtifolli kasvamassa. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Grill




Tiistai 4.6.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
jenni_noora....53/27............ya10/11........tk(11.t).................1.lapsi
Heipa….........35/18-56……...ya11/11......1.fx2...............ovl,2.lapsi,32v
hanzku_91........35/29..........ya1/11.....tk/(7.c.3ins.3pr)......selitm,1.lapsi
miss_piggy.-..33/30-70.....ya2/12/yk10....1.c.......1.lapsi, 31v.(kkm 2/13)
skorppari82..32/??..............yv2,5............hoitotauko.......pco,1.lapsi
Niian.....30/27-28......yk9/ya4/2011....tk(2.c+1.pu).....selitm.1.lapsi,26v
Seemi............28/28-41.......ya11/09......1.f.....pco(1/2),1.lapsi,32v
tarana......27/27........yk15..................2.c..........pco,1.lapsi,25v
Mimmuskainen_..25/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
Malla84.....25/30-? .......ya3/13.............t+f..............pco,1.lapsi,29v
Hipsunpöpsy...25/32.............yk19............c+l.................2.lapsi,34v.
apsu............24/30..............ya 01/12......g+irr...............pco,2.lapsi,30v
dots..........22/31.......ya6/12...........tk......pco,endo,1.lapsi,29v
-minävain-.....21/30..............yk6.........1.t+c...................1lapsi
marianna87....20/28-29.....ya 11/12.........2.c..............pco ja 26v.
Karamelli81.....18/28.............ya4/12..........5.c.....................2.lapsi
Kazu87..........16/28.............ya6/10...........tk.................selitm,1.lapsi
Miyaka.........15/32-34..........ya06...........3.c+m+t........pcos,1.lapsi,34v
Mojito..........15/30-35........ya12/11........1.c+ins.............1.lapsi, 26v.
Ambrosia85....11/28-43......yk1....................................2.lapsi
Vauva haaveissa... 9/32....ya 4/13.....3. c+m....pco., 2.lapsi, 27v
Hydrangea..9/29-44..ya1/12...6.ax2+pu+pr+2.ins+l....pco,1.lapsi,27v
inessa_........9/30............yv6....... .2.c+.t........pco, keliakia..2.lapsi,27v
Grill...........8/30-32.......ya9/11 yk21......1.c......endo 1.lapsi 22v
Pumppeli.......6/?.......ya01/11......1.c......pco,2.lapsi,30v

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, pri=primolut pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
syksytyttö....?/28-?...........ya3/12........tk(2.c+t)...........pco,26v,1.lapsi
Anne Elliot......?/26-32........yk14........................................1.lapsi
TTT...............?/28.............ya4/2012......tk(3.c).................1.lapsi,29v
Syystuuli74....41/28-30.......ya7/2011......3.c.....................2.lapsi,38
YAW..........?/28............yk17..................2.c+l ...5.lapsi(1.yht),35v
*Stiina............2/32..........yk14/ya 03/12...3.c(+t)......pco,1.lapsi,24v.
kaathy..........44/33..........ya?...............2.c+t...........pcos,1.lapsi,26v
Enna_.............33/31-37........yk9............3.c............pk,ovl
mavli


Piinailijat
miss_piggy dpo 17
Malla84 dpo 13
Seemi dpo 13
Hipsunpöpsy dpo 12
hanzku_91 dpo 10
Mimmuskainen_ dpo 6
marianna87 dpo 5
apsu dpo 4
Karamelli81 dpo 4




:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v

kesäkuu:



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Hydrangea

KEVÄISIÄ PLUSSAPUHUREITA KAIKILLE!!!!

 
Päivitin jo listan tiistaille, kun en ole varma kuinka pääsen seuraavan vuorokauden aikana koneelle.

skorppari ja hanzku, mitä teille kuuluu? :)

Joko kärkipään piinailijat, Malla84, Seemi ja Hipsunpöpsy uskaltaa testata? :)

miss_piggy saako laittaa plussanneisiin? :)
 
[/url]



Tiistai 4.6.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
jenni_noora....53/27............ya10/11........tk(11.t).................1.lapsi
Heipa….........35/18-56……...ya11/11......1.fx2...............ovl,2.lapsi,32v
hanzku_91........35/29..........ya1/11.....tk/(7.c.3ins.3pr)......selitm,1.lapsi
miss_piggy.-..33/30-70.....ya2/12/yk10....1.c.......1.lapsi, 31v.(kkm 2/13)
skorppari82..32/??..............yv2,5............hoitotauko.......pco,1.lapsi
Seemi............28/28-41.......ya11/09......1.f.....pco(1/2),1.lapsi,32v
tarana......27/27........yk15..................2.c..........pco,1.lapsi,25v
Mimmuskainen_..25/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
Malla84.....25/30-? .......ya3/13.............t+f..............pco,1.lapsi,29v
Hipsunpöpsy...25/32.............yk19............c+l.................2.lapsi,34v.
apsu............24/30..............ya 01/12......g+irr...............pco,2.lapsi,30v
dots..........22/31.......ya6/12...........tk......pco,endo,1.lapsi,29v
-minävain-.....21/30..............yk6.........1.t+c...................1lapsi
marianna87....20/28-29.....ya 11/12.........2.c..............pco ja 26v.
Karamelli81.....18/28.............ya4/12..........5.c.....................2.lapsi
Kazu87..........16/28.............ya6/10...........tk.................selitm,1.lapsi
Miyaka.........15/32-34..........ya06...........3.c+m+t........pcos,1.lapsi,34v
Mojito..........15/30-35........ya12/11........1.c+ins.............1.lapsi, 26v.
Ambrosia85....11/28-43......yk1....................................2.lapsi
Vauva haaveissa... 9/32....ya 4/13.....3. c+m....pco., 2.lapsi, 27v
Hydrangea..9/29-44..ya1/12...6.ax2+pu+pr+2.ins+l....pco,1.lapsi,27v
inessa_........9/30............yv6....... .2.c+.t........pco, keliakia..2.lapsi,27v
Grill...........8/30-32.......ya9/11 yk21......1.c......endo 1.lapsi 22v
Pumppeli.......6/?.......ya01/11......1.c......pco,2.lapsi,30v
Niian.....4/27-28......yk9/ya4/2011....tk(2.c+1.pu).....selitm.1.lapsi,26v

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, pri=primolut pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
syksytyttö....?/28-?...........ya3/12........tk(2.c+t)...........pco,26v,1.lapsi
Anne Elliot......?/26-32........yk14........................................1.lapsi
TTT...............?/28.............ya4/2012......tk(3.c).................1.lapsi,29v
Syystuuli74....41/28-30.......ya7/2011......3.c.....................2.lapsi,38
YAW..........?/28............yk17..................2.c+l ...5.lapsi(1.yht),35v
*Stiina............2/32..........yk14/ya 03/12...3.c(+t)......pco,1.lapsi,24v.
kaathy..........44/33..........ya?...............2.c+t...........pcos,1.lapsi,26v
Enna_.............33/31-37........yk9............3.c............pk,ovl
mavli


Piinailijat
miss_piggy dpo 17
Malla84 dpo 13
Seemi dpo 13
Hipsunpöpsy dpo 12
hanzku_91 dpo 10
Mimmuskainen_ dpo 6
marianna87 dpo 5
apsu dpo 4
Karamelli81 dpo 4




:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v

kesäkuu:



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Hydrangea

KEVÄISIÄ PLUSSAPUHUREITA KAIKILLE!!!!

 
^Mä päivitin listan uudestaan huomiselle, kun en viikonloppuna jaksanut tätä ilosanomaa tulla moökiltä kertomaan, että mulla alko menkat. Ne oikeen irvistelee mulle, kun päästiin perjanta-iltana mökille, niin oikeen holahti housuun. Tuli oikeen tervetulias fiilis, kun sai alottaa mökkeilyn menkkojen kanssa. Mulla ei siis ikinä menkat ala illalla, vaan aina aamusta. Mut eikös se kp lasketa vasta seuraavsta päivästä jos illalla seittemn aikaan alkaa vuoto?? Täällä jatketaan taukokietoa ja ootetaan, että tulis syksy ja päästäis tosi toimiin. :)

Voi Hydra:hug:, mulla on ihan sama että ihan kaikki muut on raskaana tai pienten vauvojen kanssa kotona jotka ovat yrityksen aloittaneet samaan aikaan. Mun paraskaveri alotti 1 kk ennen ja hän odottaa jo heidän toista lasta jonka ootetaan syntyväksi juhannuksena. On syönyt kyllä ystävyyttä, ei voi mitään oon niin kauheen katkera ollut ja hän ei kyllä oo yhtään ollut ymmärtäväinen omissa hormoonimyrskyissään. Olen sitten joutunut ottamaan etäisyyttä. :/


Ansku, eikä!! :hug: Kyllä jäi pienestä kiinni siellä:/ Meillä oli molemmilla samaan aikaan ensimmäinen puregon-kierto ja nyt mennään molemmat ivf-jonossakin samaan aikaan. Toivotaan, että kumpikin saadaan se ihana nyytti vaikka vaikean kaavan mukaan mennäänkin. Hirmuisesti voimia sinne! :heart:

Kaikille muillekkin tsemppiä !!
 
Tsemppiä myös täältä suunnasta tunteiden ala- kuin ylämäkiin! :whistle: Söisin nyt ison pussillisen nameja ja sipsejä, jos en olis päättänyt, että kesäkuussa ei herkutella....täytyy siis nopeesti keksiä muuta piristettä.
 
Viimeksi muokattu:
kärkipäästä terveisiä! :)
minä löysin kaapista 4 Alice-merkkistä liuskatestiä ja kusasinpa sellaseen aikani kuluksi. Mainittakoon, että pissa oli ollut rakossa vain n.puolisen tuntia ja tein sen vielä päivällä ja tosiaan menossa vasta dpo 10, mutta kun testi oli märkä, näin siinä mukamas jotain ja kun se oli ihan täysin kuiva, olisko joku tunti sen tekemisen jälkeen, väri alkas jotenkin jännästi leviämään kontrolliviivasta ja siihen testiviivan kohdalle tuli näkyviin ne testiviivan kummatkin reunat. minun mielestäni siinä on hieman väriä? hassua on myös se, että minä kävin sitten oksentamassa. En ole oksentanut sitten synnytyksen alkamisen. Onko joku testannut Alicen liuskoilla? tuleeko niihin viivanpaikka?? niissä on siis 10 herkkyys. mainittakoon myös se, ett´ä olen käyttänyt Lugeja nyt viikon, enkä ole saanut niistä oireita. Oikein hyvin sopivat ne(kin) minulle :)
Ajattelin, että voisin hakea PC liuskoja ja katsoa sellaisella. Ei vaan millään jaksais lähteä kauppaan :O
 
:hug: hydra! Samaa oon potenut, että palstakamut vaihtuu ja ite vaan jatkaa samassa jamassa :-/ sen takia kai en oo kovin aktiivinen täällä nyt ollutkaan kun en oikein osaa olla edes täällä iloinen muiden puolesta enää, vaikka kuinka koittaa olla katkeroitumatta niin ei se oikein itelläkään onnistu :(
Kiitos kuulumisten kyselystä, mulla ehkä olis vihdoin tänään ovulaatio. Tikuttelin kp 27 (viime to) asti, sit aattelin ettei tuu ollenkaan ja päätin jo lopettaa. Oltiin viikonloppu sukuloimassa ja eilen illalla sit kuitenkin päätin vielä testata ja ylläriksi testi oli plussa. No talletukset tehtiin to viimeksi että tietty kolmen päivän tauko, enkä tiedä sitten koska eka plussa olisi tullut, jos olisin testaillut joka päivä eli eiliset tallettelut saattoi olla jo liian myöhään.. Huoh.. No joo eipä hääppöiset toivot ole muutenkaan jos ovis tosiaan kp 30+ päivillä..
 
Hydra: Eeen mä vielä.. Loppuviikosta sitten, jos ei täti tule ennen sitä. Mä en oo mitenkään hirveen innokas tikuttamaan. Ehkä haluun elätellä toiveita aina tätiin asti.

Mitenkäs muut kärkipään piinailijat, minkälainen sotasuunnitelma teillä on?
 
Hiljaista on täälläkin, enkä ole näemmä liikahtamassa täältä mihinkään, paitsi taustalle voisi tipauttaa. Eipä ole kiertopäivien laskemisesta mitään hyötyä kun mitään kiertoa ei kerran ole. Surettaa ja masentaa, ja monien teidän tunteet on tuttuja.

Hipsunhöpsy, plussaonnea, toivottavasti viivanpaikka muuttuu pian punaiseksi :) Tsemppiä myös kaikille muillekin!
 
Heipat tännekin pitkästä aikaa!

Hydra I feel you :hug:

Ambrosia :hug:

Kp14 menossa ja eilen aloitin tikuttelut. Eilisessä testissä ei näkynyt mitään, tänään juuri ja juuri näkyvä hailakka viiva. Mikäli ovuloisin samaan aikaan, kun viime kierrossa olisi se kolmen päivän päästä edessä... nyt nippailee hieman tuolta jostain sisuksista, että voisi ehkä jopa olla mahdollistakin.
 
Tutuilta tuntuu nuo ajatukset.
Meillä on lähipiirissä pari odottavaa äitiä ja juuri synnyttäneitä. Heidän puolesta osaan vielä olla onnellinen, kuitenkin vähän kateellinen. Mutta pahimpia on ne puolitutut jotka rehvastelee miten heidän ei tarvitse kuin miestä katsoa, niin on jo maha pystyssä.
 
Mä en nyt ymmärrä minne mun viestit katoaa mutta kiitos vielä paljon maria ja sarona klinikoiden kommentoinnista!

(.) täällä ovista ei vaan kuulu, nyt hävinnyt hailakka viivakin tiukuista. Huomenna saadaan miehen tulokset, jännäksi menee. Ja keskiviikkona sitten ensikäynille Felicitakseen. Ainakin asia etenee ainakin hoitojen suhteen jos ei muuten.
 
Heips,
Mut vois siirtää taustalle ...

Mä otan itse nyt ihan hirveesti paineita kaikesta.. esim siitä että yritetäänkö me vai tjottaillaanko me? noh, tottakai me yritetään vaikka onkin makkarin puolella hiljasta..
mietin myös edelleen että onko tää ensimmäinen vai toinen.. aika vaikeeta... tavallaa toinen mut kuitenkin ensimmäinen.. mut hei, ei tostakaan pitäis stressiä kantaa että millä se roikkuu jossain kaksplussan foorumilla
Kesäloma alkaa viikon päästä maanantaina.. ei tunnu missään.. melkein vois lomat perua..
Jotenin sitä lomaa odotti ihan eritavalla kun tiesi että jää äitiyslomalle sen jälkeen.. nyt sitten ei jääkkään.. huoh..
Täällä siis vähän tämmöstä mälsempää kuulumista.

Ovistikuttelun aloitin taas.. mutta koska en jaksa alkaa töissä sählää noiden kusitikkujen kanssa niin tikutan taas kaikkien ohjeiden vastaisesti iltaisin :p Ehkä aamuisin jossain vaiheessa jos muista


En mä täältä mihinkään oo katoamassa, mutta jotenkin ahdistaa nähdä itseni näissä kiertolistoissa kun oon vielä niin hukassa :/
Toivottavasti en koskaan listalle tulekaan, vaan voin olla tämmönen hang around tyyppi ja sit vaan plussaan ja vedän teidät kaikki mukanani :heart:
 
Heipat kaikille pitkästä aikaa ja voima haleja :hug:

Hydra Kiitos kysymästä. Tänne ei oikein kuulu mitään ihmeempiä. Pari päivää sitten kotiuduttu lomamatkalta. Nyt tosiaan piti jo mennä testi tekee vaikkei oo oloja, no nega tietty mut eipä oo uutta. Mä niin toivon et me pitempäänki yrittäneet saatas se plussa :flower:
 

Yhteistyössä