Clomittaret 2013

On aika liittyä johonkin vertaistukiryhmään ja kokeilen nyt tätä ketjua. Ehkäpä se auttaa omien ajatusten ja tunteiden käsittelyssä.

Tässä koodirivi:
Karamelli81..........1/28......ya4/12.......2.c................1.lapsi
Tai siis nyt alkaa 3. Clomifen -kierto...

Epäilen vahvasti, että ensimmäisen lapsen synnytyksen jälkeen hormonitoiminta ei ikinä kunnolla palautunut. En vain jaksanut kiinnittää muuttuneisiin kuukautisiin huomiota enkä pitänyt kirjaa kierroista. Ainoa, mikä oli omituista, oli kummallinen olo. Kärsin melkoisista PMS-oireista ja mielialani oli yllättävän huono ja ahdistunut siitä lähtien kun lapsi täytti noin 6 kk. Sitä ennen kaikki oli todella hyvin. Kukaan ei vain missään vaiheessa kysynyt, että millainen kuukautiskiertoni on, eikä mitään hormonijuttuja selvitelty. Nyt tajuan, että se yhdistettynä muutenkin rankkaan elämänvaiheeseen vaikutti mielialaani.

Sitten kun alettiin yrittämään toista, meni kuukautiskierto totaalisen sekaisin. Lääkäri käski seurata muutaman kuukauden, ja kun kierrot pysyivät lyhyenä, eikä tiputtelu ennen kuukautisia loppunut, sain ensin Terolut-kuurin.
Ne eivät auttaneet mitenkään, seuraavaksi koitettiin kahdella terolut-tabletilla ilman tulosta.
Ahdistus ei kun lisääntyi.
Sen jälkeen kävin testeissä ja ultrissa, joissa todettiin, että ei ollut ovulaatiota. Tästä huolimatta tai takia kierrot olivat lyhyitä ja tiputteli aina noin viisi päivää ennen kuukautisia.
Seuraavaksi sain Clomifen-reseptin, ja ensimmäisessä kierrossa tehtiin ultra, jossa näkyi lääkärin sanoin "hirveät munasarjat". No niin, nyt vihdoin tapahtui jotain. Riski monikkoraskaudesta alkoi kuitenkin pelottaa, joten pistin jarrua päälle. Koin myös elämäni kaameimmat ovulaatiokivut - ihmekö tuo, kun puhkeava rakkula oli niin iso. Ekassa kierrossa oli edelleen n. 3 päivää tuhruvuotoa ennen kuukautisia, joten tein itsenäisen päätöksen syödä seuraavassa kierrossa myös Teroluteja.

No niin, nyt on toka Clomifen-kierto ohi, ja jos jotain positiivista pitää hakea (kun ei sitten voinut yrityksestä huolimatta tärpätä), niin se, että pitkästä pitkästä aikaa kierron pituudeksi tuli huimat 28 päivää ja outoa tiputtelua oli "vain" pari päivää ennen kuukautisten alkua. Olin ne pari päivää ihan pistoksissa, että mitä nyt ja miksi vuoto ei kunnolla ala. Tänään alkoi. En tiedä, olenko helpottunut vai surullinen. Ehkä molempia.

Eli jotain fiiliksiä:
- todennäköisyys tulla raskaaksi on noin 20 %, eli vaikka olisi miten systeemit optimaaliset, niin todennäköisyys olla tulematta raskaaksi on kuitenkin suurempi
- vasta nyt tuntuu, että hormonitoiminta alkaa palautua parin vuoden toimimattomuuden jälkeen.
- Henkinen olo on ollut tämän normaalistumisen ansiosta pitkästä pitkästä aikaa oikeasti todella hyvä. Estrogeenipitoisuudet ovat olleet varmaan hieman matalalla...
- taitaa olla pitkissä kantimissa oman elimistön palautuminen, jos se ikinä tästä palautuu ennalleen

Tulipas pitkä vuodatusviesti taustoista, päivittelen myöhemmin tilannetta.
 
Kaikille teille ihanille naisille, joille v-mäinen täti on tullut kylään, halauksia ja jaksamisia!
Yksityisen hinnoist en osaa sanoa mittää, ku kunnallisella mennään. Ainakin viel.
Mulle lääkäri sanoi, että ens kierto VIELÄ clomeil, menopureil ja estrogeenilaasstarilla. Jännä kyl toi clomi homma ku ongelmana toi limis. Mut kai lääkäri tietää mitä tekee :D tää ois niiin helpotus ettei tarvis lähtee ivf-hoitoihin. Aattelin että ens kierto (ellei tää n. 0,01% mahdollisuudella ilman johtofollei tuo tulosta) ois _se_ kierto. Muttamutta, tää lähtee parin tunnin päästä etelän aurinkoon rentoutumaan pariks viikkoo ja aikoo unohtaa siks aikaa koko helevetan lapsettomuuden! Sit rentoutuneena uusiin tuuliin. Joten, nyt piinailijoille (ja tuleville piinailijoille) jättiplussapuhurit! Olette ihania! :)
palailen siis pari viikon päästä!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Laala
Tervetuloa, Karamelli81. Eikös kuitenkin siis työn alla ole 2. lapsi, jos esikoinen on jo maailmassa? ;) Siis niinkuin tuon "koodirivin" päivityksen kannalta? Minkä määritelmän mukaan todennäköisyys tulla raskaaksi on 20%? Siis en ole ikinä kuullut tuollaisia prosenttimääritelmiä? :p Ja siis eikös se ole aika hyvä prosentti (kun eikö normaalitilassa todennäköisyys ole jotain 30% luokkaa?)! :) Tsemppiä! :heart:

PMS-oireista mieleeni tuli, että moniko niistä kärsii täällä? Itse nuorempana tunnistin (ehkä 3-6 kertaa vuodessa) alkavat kuukautiset siitä, että olin älyttömän pahalla päällä (muutenhan mitään ei pystynyt päättelemään, koska ei mitään "kiertoa" ollut laskettavissa tms). Gyne mulle myöhemmin totes, että jos tulee PMS-oireita, niin on todennäköisesti ovuloinut kierrossa... En sitten tiedä.

ON: Mä nyt sitten oletan, että joko mulla on dpo2 tai sitten en ole ovuloinut tässä kierrossa ollenkaan. Parin viikon sisällä se selviää. En usko kuitenkaan että ovis olisi edessä päin, koska follit oli about kypsän kokoisia viime perjantaina (18mm...). Nyt täytyy vaan toivoa lähinnä ihmettä, niin kuin kyllä lähinnä joka kuussa...
 
Tervetuloa joukkoomme, Karamelli81! :) Varmistan vielä, että menee listatiedot oikein, että sulta siis löytyy jo yksi lapsi ja toinen on siis toiveissa?

Neppu, oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa! Nauti lämmöstä siellä palmun alla. :)
 
Laala, joka kierrossa on aina noin 20-25 % prosentin todennäköisyys tulla raskaaksi vaikka kaikki menisikin niin kuin pitääkin. Useimmiten munasolu kyllä hedelmöittyy, mutta sen kiinnittyminen onkin sitten vaikeampi juttu.
 
Hei, joo siis 2. lapsi olisi toiveissa. Äh, meni liian kryptiseksi, enkä katsonut tarpeeksi tarkkaan ohjeita. En ole kamalan hyvä näissä, vielä(kään).

Jostain luin, että normitilanteessa tervellä naisella olisi 20 % todennäköisyys tulla raskaaksi. Ja muistelen niitä hedelmällisyyskäyriä lääkärin pöydällä, jotka alkavat laskemaan 30 vuoden jälkeen...tai enkä muistele, ne eivät ole kovin kannustavia.
 
Hydra, niin mä mietin, että eikös se oo jotain tuota luokkaa? Eli tuo Karamellin pohdinta oli tuolta osin yleistä, eikä henkilökohtaista (?).

muoks. Ja Karamelli näköjään itsekin vastasi tähän jo. :p Siis joo mitään hedelmällisyysprosentteja ja käyriä ei kyl pitäis miettiä yhtään. :kieh:

Nepulle ihanaa matkaa! :heart: Ja siis lapsettomuushuoletonta pariviikkoista! Akkujen lataaminen on varmasti hyvästä tässäkin asiassa!
 
Viimeksi muokattu:
Karamelli ja Laala, välillä tuntuu, että olis parempi kuin ei miettis yhtään mitään. Olis kyllä kiva, jos aivoissa olis sellainen off-nappula.

Huomasin myös, että tätä kuuta on enää viikko jäljellä! Kääk, missä se meidän plussa-aalto viipyy. :(
 
Täällähän on suorastaan hulina päällä - tervetuloa uusille :)
Toivottavasti tuotte nyt ne plussatuulet tullessanne, sillä olisi jo aika saada vuosi 2013 käyntiin. Kyllä täällä nyt pitää saada niitä plussia kehiin. Tarvitaan uskon vahvistusta niin uusille kuin vanhoille... Hydrangea: mä veikkaan, että plussia tulee sitten kerralla useampi. Sen täytyy olla niin.

Nepulle rentouttavaa lomaa!

Omaa napaa lyhyesti: Huomenna ajattelin aloittaa oviksen metsästyksen, vaikka todennäköisesti vielä monta päivää on odoteltava.
 
Anne Elliot ja Karamelli tervetuloa mukaan!

Miramei :hug:

Hydrangea voi että kun olis jotain muuta vuotoa, kun sitä itteään!

fenixlintu metsästys onnea!

ON: Soitin sit sinne naikkarille. Huomenna pitää mennä prog-kokeeseen ja jos ovis olis tapahtunu niin jatketaan clomeilla, jos ei ni vaihdetaan lääkitys :) Tosin kätilö jäi miettimään clomeilla jatkoa menkkojen niukkuuden vuoksi. Mut se selviää ens maanantaina, ku soitan sinne. Clomit kyllä toimi ekassa kierrossa, prog-arvo oli 60,5. Vitsi että tuli hyvä mieli ja pääsee tästä epätietoisuudesta :D

Mikä muuten on vastaava lääke clomeille, siihen vaihdetaan, jos vaihdetaan?
 
Seemi, clomeista voi vaihtaa esim Femariin (tai siis johonkin rinnakkaisvalmisteeseen, letrotsoli on vaikuttava aine...). Kun Clomeja ei saa syödä kuin sen 6kk, niin mulle ainakin sanottiin, että letrotsolia saa syödä pidempään, koska klomifeenisitraatilla on "puoliintumisaika", eli se kertyy kroppaan, kun taas letrotsolilla tätä ominaisuutta ei ole. Itelläni ainakin myös vaste on ollut parempi letrotsoliin, kuin clomeihin, joten näitä rinnakkaisia kannattaa kokeilla, jos haluaa vielä OI:ta jatkaa.
 
Seemi, tuossa juuri Laala vastailikin, mutta täytyy vielä lisätä listaan mun käyttämät Anazolit (vaikuttava aine anastrotsoli). :) Ovat samantapaisia kuin Femarit, eli aromataasi-inhibiittejä ja laskevat estrogeenitasoa. Ovat tosi hyvin siedettyjä ja niillä pitäisi olla positiivinen vaikutus limakalvoon. Sitten lisäksi on vielä erilaiset pistokset (Puregon, Menopur jne.).
 
Viimeksi muokattu:
Seemi, pistät miehen leikkiin lääkäriä ja pistään. :) Mutta onhan tosiaan noita muitakin suunkautta otettavia lääkkeitä vielä pitkä lista kokeiltavaksi.

Paistaa se aurinko välillä risukasaankin. Papa-koe tulokset tuli jo ja niissä ei ollut mitään huomautettavaa, jes! :) Supermahtavaa. Pelkäsin jo, että olisi uudet hoidot edessä, kun vuosi sitten oli jotain ongelmaa niiden kanssa.
 
ON: Ekaa kertaa voi minut lisätä piinailijoihin =) Tänään pärähti ovistestiin kirkas ja punainen viiva, juuri kun olin jo toiveen heittänyt tämän kierron suhteen. Eli onkos se siis dpo 0 ja huomenna inssiin!!! Osaakohan ukaan arvata tätä jännityksen ja toiveiden määrää :LOL:

Mutta nyt vaan pikapäivitys, palaan illalla ajan kanssa lukemaan uudet viestit. Täällä ollaan niin onnen kukkuloilla :heart: Haleja kaikille!
 
Voi Hydra, mä olen niin pahoillani sun(kin) puolesta. :'( Surkeeta, eikö nyt joku vois aloittaa tän vuoden plussauksia hiljaksiin. :/

Marjaana84, jee! Nyt vaan sitten onnea huomiselle, toivottavasti tärppää ja kiinnittyy ja kasvaa ja syntyy! :heart:
 
TTT
Täällähän on porukka lisääntynyt. Heti alkuun pahoittelut tädin taas kerran kohdanneille... Kyllä niitä plussia saisi alkaa jo tulla!

Itse olen viettänyt hieman hiljaiseloa tämän palstan kanssa. Olen kyllä käynyt teidän kuulumisianne lueskelemassa, mutta kun omalla kohdalla ei ole tapahtunut mitään niin ei ole jotenkaan huvittanut kirjoitellakaan. Kiitos kuitenkin muille jotka aktiivisesti jaksavat kirjoitella sekä tsempata täällä muita.

Joku kyseli aikaisemmin hormonitasapaino-kirjasta. Minä olen sen lukenut ja kovasti tykkäsin. Itselläni löytyy myöskin saman kirjoittajan Hormonidietti-kirja ja tämä uudempi, hormonitasapaino on aika samansisältöinen. Eli molempia en ehkä itse näin jälkeenpäin ajateltuna ostaisi ja jos jompikumpi tulisi valita, niin ottaisin ehkäpä ennemmin tuon hormonidietin. Mutta jos siis mielenkiintoa löytyy niin kannattaa ehdottomasti tutustua molempiin :)

Omasta tilanteesta sen verran, että tänään alkoi terojen jälkeen vuoto. Elikkä mulle voi huomiselle torstaille päivittää kp2. Innoissani odottelen perjantaita jolloin alkaa taas clomien napsiminen, tällä kertaa annostuksella 2 tbl/pv. Toivottavasti niillä saadaan jotakin aikaiseksi :)
 
Marjaana: mahtavia uutisia, onnea inssiin!!

Hydrangea: voi rähmä, oon kovin pahoillani sun puolestas, halauksia!

ON: Ei menkkoja, tänään dpo 15. tänään tai viimeistään huomenna pitäisi tädin tulla. Mulla ei oikein ollu tähän kiertoon mitää toiveita, muuta ku se et täti tulis ajallaan et pääsisin siihen kierron kartotukseen. Himppusen pelottaa, et en ookaa ovuloinu (vaikka gyne sano kohdussa olevan nesteen ja munisten perusteella et luultavasti oon ovuloinu..) ja tää on taas joku megakierto, enkä pääse tutkimuksiin!!!! Mies oli tänään simppatestissä. Pikkuhiljaa toiveet tärpistä kasvaa ku menkkoja ei kuulu, eikä masu oo kipeekään..kumpa kumpa...

Taas oli tainnu tulla uusia, mukavaa, tervetuloa :)
 

Yhteistyössä