kun mulla alkas masis kaks vuotta sitten niin mulle määrättiin kyseistä lääkettä. 3 päivää sitä söin ja ne kolme päivää kävelin yötäpäivää kauhean ahdistuksen ja itsemurhan partaalla. soitto apteekkiin ja siellä sanottiin että saattaa kestää kolmekin viikkoa että lääke vasta alkaa vaikuttaa. mutta päätin etten jaksa kolmea viikkoa ja haluan kuitenkin elää koska olo oli etten halua enää jaksa. 4 päivää kesti että olo palasi takaisin entiseen masentuneeseen mutta huomattavasti parempaan.
meni hetki aikaa ja masennus palasi ja sitten jouduin sairaalahoitoon. siellä oli hyvä aloittaa lääkitys(eri) koska 24h oli tiukassa valvonnassa. tosin sielläkin jouduttiin kolmesti vaihtamaan lääkitys, koska yks lääke laski verenpaineen niin alas et kupsahdin minne sattui, ja yks lääke taas nosti sen verenpaineen. parhaimmillaan mulla oli neljääkin lääkettä ja sitten aloitettiin antaan sähköhoitoa, ja tuntu että silloin palasin taas normaaliksi.
kotiuduin ja söin lääkettä vielä puoli vuotta vähentäen että lopuksi oli enää yksi lääke jota vähensin puolittamalla ja lopuksi enää pelkkiä muruja.
mutta elämäntilanteeni oli vaikea ja puolen vuoden päästä masis palas ja meikä taas sairaalaan. sairaalajakso tosin lyhempi, koska ekalla kerralla se kesti 2kk. nyttenkin sain sähköhoitoa joka auttoi, ja taas kotiin ja kävin terapiassa kuten ekallakin kerralla. taas söin noita lääkkeitä, mutta kahen viikon päästä jouduin taas viikoksi sairaalaan koska ulkoapäin tuli nii valtavaa "kiusaamista". milloin miestäni uhkailtiin, tai mua vaan pilkattiin ja lapsita tehtiin perättömiä ilmiantoja sossuun. no tilanne rauhottu ja lääkkeensyönti jatkui taas muutamia kuukausia.
onneksi mulla on ymmärtäväinen mies ja lapset. alussa kun ei ymmärretty että mistä on kysymys kun sairaus iski, niin silloin tietysti elettiin raskasta aikaa. hän kun joutui neljän pienen lapsen kanssa jäämään kotiin. huoli lapsista, musta ja omasta jaksamisesta oli omaa luokkaansa. ihmettelen että hän kaiken sen surun keskellä jaksoi silti, vaikka tosiaan näitä sukulaisten ahdisteluja oli jatkuvasti.
meni taas kuukausia mutta taas alkoi ulkopuolisten "hyökkäykset" ja taas sairaalareissu ja sähköhoidot. jakso tosin lyhempi tällä kertaa, mutta ahdistus sairaalassa valtava koska sama rumba jatkui kotopuolella. eli taas perättömiä ilmiantoja ja jatkuvaa terrorisointia.
olin kaksi viikkoa sairaalahoidossa ja sain mielestäni ihan hyvän lääkkeen joka sopi sähköhoidon kanssa. mutta ne pahimmat aloitusoireet tulivatkin pari päivää kotiutumisen jälkeen. kaksi päivää meni aivan sumussa ja itsemurhan partaalla. muutuin vainoharhaiseksi ja sain käsittämättömiä raivokohtauksia. huomasin ettei lääke sopinut ja lääkäri lupas että voin puolittaa annoksen. olotila helpottui huomattavasti.
siis jokaisesta lääkkeestä on tullut pahat alotusoireet, mutta ne sivuoireet ovat olleet tosi pahoja, eli pahimmillaan kestäneet kuukausia. monta lääkettä on vaihdettu mutta tuntuu että kroppa hylkii niitä kaikkia.
pahin olo tuli silti tuo cipralexista, eli ei sovi kaiklle. nyt olen taas lopettanut tään viimeisimmän lääkkeen kun tuntuu että elää sumussa. oireita on valtavasti aivan näön hämärtymisestä raajojen vapinaan. huimaa ja mustelmia syntyy aivan pienestä. päässä meni koko ajan ihmeellisiä väreitä ja keho oli täynnä laikkuja. Oli hikoilua ja palelua. näköhäiriöitä. päänsärkyä, väsymystä ja välinpitämättömyyttä. pakkoliikkeitä myös. makuaisti muuttui, ja suu oli koko ajan kuiva. puhe myös puuroutui ettei kukaan saanut puheestani selvää. ummetusta ja rakkovaivoja oli myös. ja kädet tärisivät kaupan kassalla niin ettei rahaa tahtonut saada lompakosta. ym. ym.
näiden monien oireiden, jotka tosiaan tulivat joka lääkkeestä(ja niitä kokeiltiin monia) ja tosiaan yritin syödä niitä kuukausia kun vakuuteltiin että oireet helpottuvat. nyt olen päättänyt että yritän liikkua ulkona paljon, syödä terveellisesti ja nukkua paljon.
kuntoutustukieläke myönnettiin juuri kun todettiin ettei musta enää työelämään ole.
medipamin olen silti pitänyt lääkkeenä joka antaa yöunen, ja auttaa pahimpaan ahdistukseen jos sellaisia päivisin tulee.
toivon voimia jokaiselle joka kärsii masennuksesta. ja tosiaan nuo lääkkeet on ihmeellinen asia, kun tuntuu että yhdelle ne sopii ja toiselle ei. lääkevastainen olen vain omasta puolestani, mutta toki ne muakin ovat auttaneet aina pahimman yli. nuo luettelemani oireet vain ovat tuntuneet niin pahoilta, aika-ajoin pahemmalta kuin itse masennus.
mies nykyään sanoo että masennus on sairaus muiden sairausten joukossa. toiset tarvitsevat sairaalahoitoa tai lääkitystä sairauksiin, ettei mun kannattais potee huonoa omista koska olen sairas ja siksi kyvytön työelämään.
mut tsemiä kaikille
ruokahalu meni myös kuten ekan sairastumisen yhteydesä laihduin 30 kiloa vajaassa 4 kuukaudessa. :flower: :flower: